Vuoden verran olen korvisani tuntenut liikettä. Joku siellä liikkuu ja tunnen sen seölkeästi.Lääkärini määräsi korvatipat ja palata asiaan jos on aihetta. 10 päivän tippojen jälkeen toiminta jatkuu, eli korvassani on jotain. Mitä teen. Punkit vai hämähäkit?
korvassa on rapinaa ja liikettä
30
19616
Vastaukset
- dosentti
------------
- punkkiko
Jos menet työpaikan lääkärille kertomaan em. tuntemuksesta saathäneltä pysähtyneen katseen ja tippoja mukaan.Palasin hänen luokseen entisillä ongelmilla. Laittoi lähetteen, jonka kanssa menin korvalääkärille. Kerroin ongelmani.Tehtiin toimet:tähystys- ei mitään, korvakarvoja poistettiin ja huuhdeltiin ja matkaan "hieman voimakkaammilla" tipoilla.Diagnoosi: ulkokorvatulehdus (jota minulla ei koskaan ole ollut),liikkuvia eläimiä ei ole. Käytin tipat. Ongelma jatkuu.Ongelmaani vähätellään, dosenttikin sanoi vaikun syyksi.
Nyt minulla on asiastaa omaa VARMAA tietoa.Olen kahden viikon aikana saanut tukastani kiinni juoksevan pienen hämähäkin joista yksi on purkissa. Menen kohta uudestaan hammaslääkärille.En enää tyydy hymistelyyn.Tämä käy hermoille, apua ei anneta. Ilmoitan jatkosta- punkkiko
Tarina jatkuu. Nyt kolmessa päivässä tullut korvastani 4 mustaa hämähäkkiä.Mitat.Ruumis3-4 mm jalat saman verran eli6-8 mm.Olen henkisesti vahva ja pärjään, mutta odotan ensi tiistaita. Kerron jatkosta.Moi!
- punkkiko
Pääsiäisenä useita havaintoja tukassani juoksevista hämähäkeistä.Kävin jälleen työpaikkalääkärillä: mukanani purkissa kiinni ottamani hämähäkki todisteeksi. Hän katsoi korvani: ei mitään eläimiä.Määräsi tippoja ja boorihuuhtelua. Sanoin, etten usko lääkärin diagnoosia.Minua kiinnostaa nyt hämähäkkien ekologia ja varsinkin lisääntyminen. Muutaman rauhallisemman päivän jälkeen rapina ja liike tuntuu vilkastuvan.Tarina jatkuu...
- Saku
Kirjoitin tuossa ylempänä toiselle korvan huuhtelusta otsikossa; "Kuulon heikentyminen- korva lukossa".
Siinä on ohjeet korvan huuhtelemiseksi kotona. Jos korvassa on jotain ylimääräistä, kyllä ne varmaan tulee ulos huuhdellessa. Removax tipat ehkä jo tappaa hämähäkit ja vesi huuhtelee ne ulos.
- siellä
on vaan vaikkua, joka kuivahtaessaan tai liikkuessaan rapsahtelee ja kutittaa
- punkkiko
Tänään 16.5.2003 kävin työpaikkalääkärille kertomassa faktoja: korvastani tulee jatkuvasti itse havaitsemiani mustia hämähäkkejä, noin 2-3 per viikko. Mitä tulee nukkuessani en voi tietää. Sanoin lääkärilleni , että uskottavuus Potilas/lääkärisuhteessa pitäisi toimia. Hän uskoi havaintoihini, ja esitti että hämähäkit voisivat lisääntyä esim. tukassani. Sanoin, että näin asia ei ole , vaan ne lisääntyvät nimenomaan korvassani.Hän nosti kätensä pystyyn ja oli voimaton. Pyysi ottaa yhteyttä tutkijaan joka tietää hämähäkkien elintavoista ja lisääntymisestä. Otan yhteyttä Kauri Mikkolaan ja pyydän lausuntoa ja lähetän hämähäkin purkissa lajinmääritystä varten. Lääkärini puhui korvaleikkauksen ainoastaan poistavan lisääntymispesäkkeen jota ei voi kuvantaa hänen mielestään "millään laitteilla".
Asiantuntemattomat , älkää vaivautuko enempää tästä MINUN ongelmastani.Palaan asiaan. - punkkiko
punkkiko kirjoitti:
Tänään 16.5.2003 kävin työpaikkalääkärille kertomassa faktoja: korvastani tulee jatkuvasti itse havaitsemiani mustia hämähäkkejä, noin 2-3 per viikko. Mitä tulee nukkuessani en voi tietää. Sanoin lääkärilleni , että uskottavuus Potilas/lääkärisuhteessa pitäisi toimia. Hän uskoi havaintoihini, ja esitti että hämähäkit voisivat lisääntyä esim. tukassani. Sanoin, että näin asia ei ole , vaan ne lisääntyvät nimenomaan korvassani.Hän nosti kätensä pystyyn ja oli voimaton. Pyysi ottaa yhteyttä tutkijaan joka tietää hämähäkkien elintavoista ja lisääntymisestä. Otan yhteyttä Kauri Mikkolaan ja pyydän lausuntoa ja lähetän hämähäkin purkissa lajinmääritystä varten. Lääkärini puhui korvaleikkauksen ainoastaan poistavan lisääntymispesäkkeen jota ei voi kuvantaa hänen mielestään "millään laitteilla".
Asiantuntemattomat , älkää vaivautuko enempää tästä MINUN ongelmastani.Palaan asiaan.Koska työpaikkalääkärini siirsi vastuun minulle: kehoitti ottamaan yhteyttä tutkijoihin, jotka tietäisivät hämahäkkien elintavoista ja populaatiodunamiikasta. Mittani tuli täyteen.
Marssin halveksutun arvauskeskuksen puoleen ja kerroin jälleen kokemushistoriani. Hän huuhteli korvani - oli jo kolmas kerta - ja pyysi tuomaan purkissa kiinni saamani hämähäkin, josta hän tietäjiltä pyytäisi konsultaation ko. hämähäkin lajinmäärityksestä ja elintavoista ja lisääntymisestä, sekä mahdollisista elää sympioosissa ihmisen kanssa. TÄMÄN KATSOIN EDISTYKSEKSI ongelmaani.Palaan asiaan.
- punkkiko
Terveyskeskuksesta toukokuussa saamani ohjeen mukaisesti käytin jälleen yhden tippakuurin: se oli jotain booritippoja , tosi hankalalta tuntui tuupata nestettä jälleen korvaan. Tilanne rauhoittui kuurin jälkeen toisin kuin muiden tippojen. Illat rauhoittuvat ja unikin palasi entiselleen. Uskoin ongelman väistyneen ilman virallista määritystä, vain omat mutta selkeät havainnot menneestä keväästä. MUTTA. En ole havainnut/tuntenuthämähäkeistä mitään. Kuitenkin kuukauden hiljaiselon jälkeen on korvassani jälleen liikehdintää. Tipat hidasti kehitysvaiheet, mutta eivät tappaneet niitä. Tarina jatkuu, uskomatonta.Palaan asiaan. Olen vielä selvien kirjoissa!!!!!
- Punkkiko
Kuten olen kertonut aiemmin, työpaikkalääkrillä käyntini ei johtanut jatkotutkimuksiin. Koin selvän uskottavuus ongelman. Käyntini terveyskeskuksessa tuottaa jotain. Lääkäri on lähettänyt lähetteen ja kutsu selvitykseen on tulossa. Edistystä.
- punkkiko
Punkkiko kirjoitti:
Kuten olen kertonut aiemmin, työpaikkalääkrillä käyntini ei johtanut jatkotutkimuksiin. Koin selvän uskottavuus ongelman. Käyntini terveyskeskuksessa tuottaa jotain. Lääkäri on lähettänyt lähetteen ja kutsu selvitykseen on tulossa. Edistystä.
Yli kahden kuukauden jälkeen, eilen sain yhden ja tänään yhden hämähäkin ohimoltani kiinni, toisen otin petrimaljaan näytteeksi. Siis ongelma on palannut ja nytkin korvassani kaihertaa selkeästi lähes taukoamatta. Eivät nämä johdu vaikuista eikä korvakarvoista: ne mitkään eivät aiheuta jatkuvaa rapinan tunnetta. Menen kohta keskussairaalaan ja se tuntuu helpottavalta, siellä asia täytyy ottaa seurannan alaisuuteen. Tämä uskottavuus ongelmaa alkaa rassaan. Tarina jatkuu- pysykää palstalla jos kiinnostaa!
- kkkk
punkkiko kirjoitti:
Yli kahden kuukauden jälkeen, eilen sain yhden ja tänään yhden hämähäkin ohimoltani kiinni, toisen otin petrimaljaan näytteeksi. Siis ongelma on palannut ja nytkin korvassani kaihertaa selkeästi lähes taukoamatta. Eivät nämä johdu vaikuista eikä korvakarvoista: ne mitkään eivät aiheuta jatkuvaa rapinan tunnetta. Menen kohta keskussairaalaan ja se tuntuu helpottavalta, siellä asia täytyy ottaa seurannan alaisuuteen. Tämä uskottavuus ongelmaa alkaa rassaan. Tarina jatkuu- pysykää palstalla jos kiinnostaa!
hei miten homma edistyy?jos käyt täällä palstalla niin kerro ihmeessä!
t:utelias - ohjaaja44
kkkk kirjoitti:
hei miten homma edistyy?jos käyt täällä palstalla niin kerro ihmeessä!
t:uteliasHakeudu lähimmälle psykiatrille...nyt vika ei oo sun korvassa vaan sun pään sisällä....tarvitset lääkityksen...ei pahalla :D
- koppis
Mulla oli sama ongelma 3 päivää. Normaalissa tähystyksessä ei näkynyt mitään, mutta työterveyshuollon tekemässä pirtuhuuhtelussa tuli ulos pieni musta kovakuoriainen.
Mun ongelma siis hoitu noin eikä ollut punkki, mitä aluksi pelkäsin.- ................
Vinkkinä vaan, että kannattaisi vaihtaa ne lakanat jossain vaiheessa. Tai ylipäätään nukkua sellaisilla.
- Wuu_u
Hyi saatana..omassa korvassa ollu melkein kuukauden ajan ihmeellistä rapinaa. Enkä saa sieltä yhtikäs mitään vaikka koittanu korvatupsuilla kaivaa. Minulle ei yleensä edes tuu vaikkua korvaan niin apua, eikai tuolla joku ötökkä vaan pesi :s hämähäkit on söpöjä, mutten kyllä taho korvaan niitä asumaan. :D
- hghghklö
Mulla on korvassa orkesteri, se soittaa kokoajan. ja supo seuraa jatkuvasti muttei oo se orkesteri .Onneks ei oo työpaikkalääkäriä,ei oo uskottvuuaongelmaa.
- Konsteja löytyy!
Kun lääkärisi taidot loppuvat, niin peli ei ole menetetty:
..............jatkuu.
* Kun korvakäytävä tulehtuu, tai saat korvakäytävään sieni-infektion:
Voit parantaa edellä mainitut käyttämällä L-a, L-b ja Bif hyötybakteereita sisäisesti – syöden “tehosessioita”(=suuret bakteerimäärät), sekä voit nopeuttaa paranemista:
- Osta apteekista Ceridal hoitoöljy-pullo(=100ml),
- asetu makuulle tukkoinen korva ylöspäin,
- suihkauta korvakäytävä “täyteen” hoitoöljyä,
- anna hoitoöljyn liuottaa vaikku yms”töhnä” noin 2….5-minuuttia,
- käänny toiselle kyljelle ja anna korvakäytävän “valua” tyhjäksi 5…….15-minuuttia. Voit hieroa kevyesti korvan nipukkaa korvakäytävän tyhjenemisen nopeuttamiseksi.
Huuhtele korvakäytävä KORVAPUMPULLA*):
a.Ime puhdasta-kädenlämpöistä vettä korvapumppuun,
b.Vie pumpun kärki pari milliä korvakäytävän suulle-EI SYVEMMÄLLE,
c.Huuhdo korva puristamalla pumppua,
d.Toista huuhtelu 8……..20 kertaa, syystä että “töhnä” ei irtoa heti alkuun.
- Toista “töhnän” liuotus tarvittaessa.
Jos et saa korvakäytävää puhtaaksi edellisillä toimilla, niin on otettava pykälää ‘järeämmät’ konstit käyttöön:
- Osta apteekista REMO-WAX korvatipat( KORVAPUMPPU*), jos sinulla ei vielä ole korvapumppua),
- Katso ohje pakkauksesta!
- Varmimmin töhnä pehmenee kun liuotat yön yli, jonka jälkeen teet toistetut vesihuuhtelut!
Mikäli sieni-infektion aiheutti KVHT-altistus, niin pyri myöskin pois altisteesta!
Mikäli tunnet, että et pysty edelläkerrottuihin toimenpiteisiin, niin käänny kotisaraanhoidon-tai lääkärin puoleen!
Huom!
Korvakätävään et saa laittaa mitään ilman lääkärin valvontaa silloin kun tärykalvo on puhki, tai putkitettu!
Hyötybakteeri jauhetta ei saa laittaa korvakäytävään ilman lääkärin valvontaa!
Tässä tapauksessa on odotettava, että syöden otetut(ks “tehosessiot”) hyötybakteerit rauhoittavat tilanteen.
* Lisäohje korvatulehduksesta kärsivälle potilaalle:
Vaihda tyynyt sellaisiksi joiden täyte on Polyesteri kuitu. Käytä tyynyä mieluummin ilman tyynyliinaa. Tällä saadaan korvakäytävä “ilmastoitumaan”, kun potilas nukkuu “kipeä korva tyynyä vasten”.
Pese tyyny vähintäin kerran viikossa!
Huomaa että keinokuitu ei kerää kosteutta.
Olet tässä:
*Mhb. Ohje hyötybakteerien käytöstä sieraimiin, itse tehty poskionteloiden punkteeraus, sekä apua korvatulehdus potilaalle.
Alkuun
http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-ohje-maitohappobakteerien-kaytosta-nenaan-ja-korviin-apua-korvatulehdus-potilaalle/#Kun_korvakaytava_tulehtuu__tai_saat_korvakaytavaan_sieni_infektion
Nämä kannattaa testata itse:
http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/- Tyhmät
Miksei kukhan tajua että korvassa voi oikeasti olla hämähäkkejä
Tyhmät kirjoitti:
Miksei kukhan tajua että korvassa voi oikeasti olla hämähäkkejä
Aivan! Kesä-pari sitten ol' ampiainen möyrinyt vas. korvaan. Tammikuussa vasta sain siitä että jotain päässä on ja hain Removaxin jota liottelin yön yli. Huuhetelu aamulla toi sitten oudon olon ja soitin äiteelle (50 v. mies!) ja hää sano et laita purkiin ja pvm. päälle! Ampiainen oli jo kuivunut mut voi siellä olla hämähäkkejäkin..
Nykyisn usein on pumpulit korvissa... ja miksei niitä esim lapsilla pidetä ja sitten rampataan lääkärissä puhkomassa kipeitä korvia kun ei ole...
- Tuossa vielä tarken-
nus. Kannattaa testata tuolla testillä silloin kun noita kutinoita esiintyy. Hämähäkki ja jopa pienen scorpionin olen nähnyt vedettävän pois korvakäytävästä, jotka ovat äärimmäisen harvinaisia mutta mahdollisia kyllä.
...........jatkuu.
>>>>Pitkittyessään sienikasvusto aiheuttaa kutinan lisäksi ”rutinaa” ja ”liikettä”-aivankuin jokin ”kävelisi” korvakäytävässä.
- 6.2 Poskiontelotulehdukselle voit itsekin tehdä määrättyjä hoitotoimenpiteitä, lue tuosta kohdasta eteenpäin. Joko .omasivu.fi palvelimella:
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-maitohappoprobiootti-bakteerit-pahkinankuoressa-vaiheittain-lyhyesti/mhb-ohje-maitohappobakteerien-kaytosta-nenaan-ja-korviin-apua-korvatulehdus-potilaalle/#Hyotybakteereita_jauheena_suoraan_limakalvoille_ja_esimerkiksi_sieraimiin_kun_erite_on_verista
Jatkuu...........................
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/kvht-altistuneen-oiretesti/ - koti hämppis
ulkomailta ne hämähäkit korviin tulee!!! ei koti maassa!!! ja yleensäkin tropiittiset taudit!!! :( ei suomessa.......
- hämyhäkki
siis tropiittiset.....
- paino virhe!!??
hämyhäkki kirjoitti:
siis tropiittiset.....
anteexi( tropiikkkiset)!!!!!
- 13+2
Johan on vanha keskustelu, vastaan silti.
- Hmmm98644678
Epäilen itsekin tätä samaa. Korvassa ollut liikettä kesän ajan ja siis välillä. Nyt kahteen otteeseen on tipahtanut pieni millimetrin kokoinen punertava hämähäkki korvasta. Täytyy seurailla tilannetta.. sairastan myös masennusta ja olen sairaslomalla joten epäilyttää lähteä lääkäriin. Ei riitä voimat ja jos kukaan ei usko minua.. Onkohan vaarallista jos siellä onkin hämähäkki pesinyt
- kuumotusmaximus
Itellä kans joku tuntuu korvassa joku liikkuvan, en oikeen tiedä mitä pitäis tehdä...
- Turkulainen
Ei Suomessa saa mitään kunnon hoitoa, lääkärit vain ovat huvittuneita ja antavat mielenterveyslääkkeitä. Sairasta hommaa! Miksi joku lukee lääkäriksi kun ei välitä potilaistaan ollenkaan, onko se vain status symboli että on lääkäri? Tuntuu olevan sillä eivät he ole lääkäreitä ihmisiä auttamassa. Meitä potilaita kun vain nauretaan kun kerromme oireista joihin haemme apua. Omaa kokemusta tästä on.
- Anonyymi
Puhut asiaa!
- huoli_pois
Korvakäytävä on lyhyt putki joka päättyy tärykalvoon. Lampulla lääkäri näkee _koko_ korvakäytävän. Kun vaikut on poistettu, käytävä on tyhjä. Mahdolliset eliöt näkyvät käytävässä selvästi. Jos siellä on "pesä" sekin näkyy.
Korvaan voi tietysti mennä ötökkä, mahdollisesti jopa toistuvasti, mutta väitän että se on harvinaista. Kun ötökkä on poistunut, tilanne luonnollisesti normalisoituu.
Uskoisin että rapina ja kutina on seurausta olla vaikusta, joka liikkuu korvakäytävässä. Vaikku kostuu esim suihkun ja saunan jälkeen, ja yöllä taas kuivuu. Hitaasti liikkuva vaikku tuntuu ötökältä korvassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758