Niin se vaa taitaa niin kauan olen yksinäinen kui sisarella kavereita riittää niin tietenkin miehiä, joita se tuntuu saavan aina muutaman kuukauden välein, jos edellinen juttu on mennyt poikki. näin se on aina ollut:(ikävä todeta, nuoruus jo muutenkin pilalla.
LonelY
HannE
3363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla meni myös nuoruus kokonaan pilalle. Kolmekymppiä lähestyy kovaa vauhtia ja en ole vieläkään saavuttanut oikeastaan yhtään mitään. Yksin olen edelleen.
Mullakin tuo pikkusisko näyttää elävän pitkälti sitä elämää mistä olen itse aina haaveillut ja tuntunut saavan asiat hyvin helposti minuun verrattuna. Vaikka joskus tuntuukin pohjattoman surulliselta, että olen epäonnistunut niin monissa asioissa ja joutunut tähän tilanteeseen kaikesta yrittämisestäni huolimatta, niin en koskaan toivoisi siskoltani mitään pois. Päinvastoin olisin hyvin surullinen, jos hänelläkin menisi huonosti. Nyt minulla on vain oma taakkani kannettavana ja voin olla vain iloinen siskoni onnesta ja menestyksestä.
Tasan eivät mene onnen lahjat. Se on tullut todettua monta kertaa oman elämän aikana. Tuntuu aina, että itselle tapahtuu usein kaikkea p*skaa, mutta että toisilla menee asiat helpommin.
Mene ja tiedä.
Yksinäisyys on välillä mukavaa, tietyn rajan yli mentyä yhtä helvettiä.
Olemme kuitenkin laumaeläimiä. ;)