Diagnoosiksi tuli selkeästi: vaikea masennus. Ensin meinasin masentua siitä vielä lisää, mutta sitten keskusteltuani mieheni kanssa osasin alkaa ajatella: nytpähän tiedän, mikä minua epin lisäksi vaivaa. Ja! masennusta voidaan hoitaa ;)
Kävin sitten psykiatrilla
Telle
151224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kyllä siitäkin selviää,masennus on pirunmoinen sairaus,halauksia ja koita jaksella ja ajatella positiivisesti :)
Se, että saa tietää syyn poikkeavaan mielialaan ja käyttäytymiseen, on jo puoli voittoa. Masennus on, kuten sanoit, mahdollisuus hoitaa lääkkeillä. En tiedä aiemmista kirjoitteluistasi paljoakaan, yritän vain osaltani pohtia masennusta omasta näkökulmastani.
Tilanteeni tämän sairauden kanssa on melkoisessa muutosvaiheessa. Odottelen joka päivä kutsua leikkaukseen. Kun sain tietää leikkauksesta, tuli jonkinlainen positiivinen paniikki; vihdoin saan tilaisuuden radikaaliin muutokseen, jotain tapahtuu. Kävin alkuvuodesta psykiatrin luona. Ensin lähete tuntui hieman liioittelulta, enhän minä mitään sellaista tarvitse, ajattelin. Onneksi menin. Pari kertaa käytyäni aloin ymmärtää itseäni paljon paremmin ja hyväksyn senkin, että leikkaus voi aiheuttaa masennusta.
Nyt kun leikkaus on tosi lähellä, huomaan jotain muuttuneen itsessäni. Kaikki rutiinit sujuvat hienosti, niin töissä kuin kotona, mutta tuntuu silti toisenlaiselta. Olen yksin ollessani kääntynyt enemmän sisäänpäin ajatuksissani. Pohdin asioita, tulevaisuutta ja kaikkea mahdollista hieman surullisella mielellä. Välillä olen kuin lamaantunut. Kaikki tuollainen taitaa olla jonkinlaista normaalia pelkoa. Ymmärrän hyvin, että tästä ei ole kuin pieni harppaus masennukseen. Onneksi ovat lapset, työ ja ystävät pitämässä pinnalla.
En kiellä nykyisiä tuntemuksiani, vaan pyrin hyväksymään ne osana inhimillistä kykyä ajatella ja tuntea. Annan itselleni luvan olla ajoittain surullinen ja apea, tämä kuuluu nyt tähän elämänvaiheeseen.
Hoida masennustasi kuin mitä tahansa vaivaa. Tunnut ottavan asian aivan oikein. Lisäksi sinulla on ymmärtäväinen mies. Ole siitä kiitollinen, läheisen apu on joskus paikallaan. Muista levätä tarpeeksi ja pyri nauttimaan niistä asioista, joista juuri nyt jaksat. Olosi paranee vähitellen ja jossain vaiheessa huomaat muutoksen. Voimia sinulle.
ihanasta viestistäsi! Todellakin, tässä pitää ottaa "pää" (=järki) käteen ja ajatella, että hoidolla eteenpäin!
Toivon, että leikkauskutsusi tulee pian, sittenhän se on ohi. On tietenkin hyvä, että leikkaukseen ehtii totuttautua, siis odottamalla sitä kutsua. Lie vähän kiikun kaakun, kumpi on parempi, odottelu ja sopeutuminen vaiko äkkinäinen toiminta.
Voimia sinulle!!
t. Yksi voimaton
Hienoa, että kävit psykiatrilla. Ongelmat tuntuvat paisuvan sitä suuremmiksi mitä niitä vatvoo itsekseen. Ja kuten kirjoitit, masennusta todellakin voidaan hoitaa siinä kuin muitakin sairauksia! Painiskelen itsekin asioiden jos eräiden kanssa tällä hetkellä, ja jos apua saisin, ottaisin varmasti sen ilolla vastaan. Eli vielä uudestaan: hienoa, että menit! Voimia ja päivä kerrallaan vähän lisää iloa elämään.
Sä se sitten tuut ihan mun
jalanjälkiä pitkin =)
Epi puhkaisee masennuksen etenkin meille
joille ei lääkitystä löydetä ja
se on näköjään ihan normaalia.
Mä söin Sepramia paniikkihäiriöön,
mutta sekin on masennus lääke,
joten kun ajattelen aikaa taaksepäin
niin yhdellä lääkkeellä piristyin ja
pääsin eroon paniikistani =)
Nykyään ei noihin jää edes koukkuun
joten sitä ei tarvitse pelätä.
Onneksi olet rohkeat puhumaan asioistasi,
joten siellä on hyvä purkautua ja
jos on oikein hyvä kuuntelija paikalla
hän hoitaa hommat hyvin.
Kyllä sut kuntoon saadaan,
on mutkin saatu ja mä se vasta
epätoivonen tapaus olinkin =)
toivoa siis on?
Järkeni sanoo juuri samaa, siis että epi ja masennus kulkevat käsikkäin. Tosin taustallani on paljon dramaattisia tapahtumia elämässäni (n. viimeisen 10 vuoden aikana), jotka ovat jääneet "käsittelemättä", siksi masennukseni on nyt vaikea...
Tuota samaa Sepramia minullekin määrättiin. Tuliko siitä sinulle jotain sivuvaikutuksia? Inhottaa ajatella, että taas pitäisi alkaa oksennella jonkin lääkkeen takia. Tämä tarkoittaa sitä, että itse otin aikalisän ja päätin harkita sitä lääkkeen aloittamista pääsiäisen yli...
Ehkä mä kuitenkin tiistaina aloitan...Inhottaa vaan noi iiskatin lääkkeet! Olin 45 v. kun ekaa kertaa jouduin ihan syömällä syömään lääkkeitä, sekin vaatii sopeutumista.
No, enpä ruikuta tämän enempää, tiedän toki, että on ihmisiä, jotka popsivat paljon paljon enemmän kuin minä! Voimia kaikille!!!
toivoa ja täytyy vain luottaa
tulevaisuuteen vaikka ei se
helppoa ole, kun elämä koko
ajan potkii päähän.
hieman ylikierroksilla ja lääke
tehosi jo 2vk:n aikana vaikka
pakkauksessa lukee 1kk.
Jotain haittaa tuli päähän,
mutta en muista mitä ja se
meni tuon 2vk:n aikana pois.
Mun annos on nyt 50mg/pv.
Mitä nopeammin aloitat sen parempi =)
Etkä sä mitään ruikuta pois moiset
höpinät !
mun annokseni Sepram on 20mgx1
sekoitin tuon 50mg joka on Topimax.
Tiedän kokemuksesta, että se ei juurikaan nosta mielialaa vaikka tukea saisikin. Kliininen deppressio on todella "epämiellyttävä" tila. En nyt keksinyt parempaakaan sanaa. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että mieleeni ei tule tapauksia jossa henkilö ei olisi selvinnyt kyseisestä sairaudesta, mikäli on hakenut apua ja on sitoutunut hoitoon.
Ennen kaikkea on tärkeintä hakea apua, jonka olet jo tehnyt. Muista myös sitoutua deppression hoitoon. Olet ottanut jo sen tärkeimmän askeleen. VOIMIA!
Oli todella helpottavaa jutella sellaisen ihmisen kanssa, joka ei lähtökohtaisesti odota minulta mitään! Aion nyt aloittaa tuon mielialalääkkeen syömisen, onneksi tulossa on vielä keskustelusessioita psykiatrin kanssa ;)
Pirun vaikea välillä tän epin kanssa vaikka
vaikka en olekaan lääkärini kehoituksesta huolimatta mennyt psyki.. juttusille.
Heti jos on huono, ja yleensä just on kausi päällä epissä niin ei muista mitä sanoon tai jotain ym ym. ja jos perhe
keljuilee. Yleensä tulee sanaharkkaa vaikka ei uskoisi mutta kun noi lääkkeet muuttaa aina ihmistä, uskon näin koska aina ei ole niin huono
esim niin ei itketä oikein niin kun jäi tegretol pois.
Eihän me olla tavallaan omia ihtejämme
vaan joitain roboja :)) ja sitten me "robot" kyllä, kuten minäkin esim tänään tarvitsisin psykaa, niin vi.... mutta ei voi mitään.
"ajatukseni paperille". On päiviä jolloin ei tiedä näkeekö huomista. Ei osaa edes mitään sanoa, tai on kiukusta punainen.
kun käy psykiatrian luona juttelemassa.
Ei ole mikän häpeä mennä ja jutella
omista asioistaan ja apua sieltä saa.
Taidat olla hieman vanhanaikainen tuon käsityksen kanssa ja sen heität nyt
pois ja ei muuta kuin menoksi.
Ulkopuolisen ja vielä ammattiauttajan
apu on paljon parempaa kuin se
vaimon piikittely.
Siellä saa itkut itkeä jos siltä tuntuu
ym....