Ei ole kaukaa tuulesta temmattua väittää että päihdepalstat täällä suomi24:sessa toimivat välillä poikkeuksellisenkin erinomaisena välineenä analysoitaessa Suomalaista mentaliteettia arvoineen. Termi "Suomalainen sisu" pitää sisällään sellaista monijakoisuutta mitä on todella vaikeaa havaita muissa kulttuureissa. Ehkä tähän on omat syynsä.
Minua askarruttaa se, minkä takia Suomalaisen on niin hankalaa luopua siitä vanhasta, tutusta ja turvallisesta joka on oman kokemusperspektiivin kautta todettu ja koettu. Tähän kuuluu kyvyttömyys ymmärtää edellämainitun mahdollisia puutteita. Niin suuri kyvyttömyys, että isotkin epäkohdat mieluummin saavat jäädä niille sijoilleen, kuin että niitä koitettaisiin korjata. Hyväksytty uppiniskaisuus liittyy vanhasta uuteen siirtymiseen, demonisoitu uppiniskaisuus niihin, jotka koittavat muutoksen kautta muuttaa trendejä normeiksi.
Oma johtopäätökseni liittyen ilmiön taustoihin, on Suomen syrjäinen sijainti -sekä sitä vaivaava kulttuurikuilu välillä liberaalit kaupunkilaiset ja vanhoilliset maaseudun asukit. Tätä komppaa edellämainittuun kahtiajakoon liittyvä koulutuksellinen, kokemuksellinen sekä asenteellinen kuilu -joista jokainen on osaltaan sidoksissa kaikkiin muihin.
Usein voidaan nähdä asia niin, että haluttomuudessa hyväksyä muutoksia ja uusia asioita -löytyy äänekkäin vastustus paikoista missä vältytään monikulttuurisuuden mukanaantuomista mukautumisvaateista. Suomeksi: Korvessa ei maahanmuuttajaa tai kansainvälistä presentaatioryhmää näy, ärsykkeettä ei muodostu toleranssia, ja omaksutut arvot voivat olla peräisin kylästä jonka asukeista puolet voivat olla omia sukulaisia. Hyvä on myös sanoa, että toleranssittomuus ei ole puhtaasti erämaiden ongelma, vaan sitä esiintyy myös isommissa keskittymissä. Taustalla on usein tervehenkiseksi vannottua ideologiaa, joka ainakin teoriassa voi jopa hyvään tähdätäkin. Isoin puute on suvaitsevaisuudessa.
Tästä ääripäästä matkataan toiseen, sosiaaliseen nuorekkaaseen monikulttuurilliseen yhteisöön jossa raittiit ja päihteilevät voivat istua saman nuotion ääressä kuuntelemassa vieraskulttuurista "unplugged" esitystä hymy huulessa ilman ongelman häivääkään. Edustettuna vapaan ihmisen ideologia joka sallii erilaisuuden niin pitkälle kun se ei loukkaa tai vahingoita muita ihmisiä. Välitetään, autetaan, vaikutetaan, tehdään -muutetaan.
Täällä keskusteluissa todistetaan päivittäin näiden ääripäiden eksistenssiä. Meidän kuuluisi voida oppia niistä, ja muodostaa omat näkemyksemme aikaisempaa järkevämmiksi -koska usein esitetyt asiat liittyvät elämänkokemuksiin, ja niiden seurauksiin.
Elämä johon päihteet kuuluvat on suoraan verrannollinen tilanteeseen jossa ajetaan polkupyörällä jossa on apupyörät. Altistutaan vaaroille, kolhuille -mutta silti on parempi että pystytään liikkumaan. Suomessa on aika tyypillistä että ihmiset, jotka eivät apupyöriä tarvitse, pysähtyvät osoittelemaan sormella, huutelemaan herjauksia -ja kärkkäimmät jopa potkivat apupyöräilijän kumoon, aiheuttaen isojakin ongelmia tälle. Hulluinta on se, että nykymeno on valtion siunaamaa, ja osa ihmisistä suorastaan pitää sitä oikeutenaan, ellei peräti velvollisuutenaan. "Jos tuolta ajaa vastaan sellainen apis, niin kyl mun mono ainaskin viuhuu ja lujaa!" Sen sijaan että sitä "apista" koitettaisiin opettaa ajamaan ilman apupyöriä -tai edes niin, ettei ne apurenkaat raahaa koko ajan maassa. Muualla maailmassa toimivat niin. Ei suomessa.
Suomalaisuuden stereotypia vaatii yhdenmukaistamista tervehenkisen suvaitsemisen suuntaan. Kitketään pois vahingoniloa, itsekeskeisyyttä, demonisoinnin ja leimaamisen halua, opetellaan ymmärtämään että elämä jota meistä jokainen täällä tavallaan elää -on aina yksilöllinen, ja sen tulisi olla poikkeuksetta sitä parasta mahdollista aina siihen rajaan asti missä toiselle alkaisi siitä kärsimystä aiheutumaan.
Ja jotta keskustelu täyttäisi palstan aihevaatimukset, sanon nyt sanan kannabis.
Minua askarruttaa se, minkä takia Suomalaisen on niin hankalaa luopua siitä vanhasta, tutusta ja turvallisesta joka on oman kokemusperspektiivin kautta todettu ja koettu. Tähän kuuluu kyvyttömyys ymmärtää edellämainitun mahdollisia puutteita. Niin suuri kyvyttömyys, että isotkin epäkohdat mieluummin saavat jäädä niille sijoilleen, kuin että niitä koitettaisiin korjata. Hyväksytty uppiniskaisuus liittyy vanhasta uuteen siirtymiseen, demonisoitu uppiniskaisuus niihin, jotka koittavat muutoksen kautta muuttaa trendejä normeiksi.
Oma johtopäätökseni liittyen ilmiön taustoihin, on Suomen syrjäinen sijainti -sekä sitä vaivaava kulttuurikuilu välillä liberaalit kaupunkilaiset ja vanhoilliset maaseudun asukit. Tätä komppaa edellämainittuun kahtiajakoon liittyvä koulutuksellinen, kokemuksellinen sekä asenteellinen kuilu -joista jokainen on osaltaan sidoksissa kaikkiin muihin.
Usein voidaan nähdä asia niin, että haluttomuudessa hyväksyä muutoksia ja uusia asioita -löytyy äänekkäin vastustus paikoista missä vältytään monikulttuurisuuden mukanaantuomista mukautumisvaateista. Suomeksi: Korvessa ei maahanmuuttajaa tai kansainvälistä presentaatioryhmää näy, ärsykkeettä ei muodostu toleranssia, ja omaksutut arvot voivat olla peräisin kylästä jonka asukeista puolet voivat olla omia sukulaisia. Hyvä on myös sanoa, että toleranssittomuus ei ole puhtaasti erämaiden ongelma, vaan sitä esiintyy myös isommissa keskittymissä. Taustalla on usein tervehenkiseksi vannottua ideologiaa, joka ainakin teoriassa voi jopa hyvään tähdätäkin. Isoin puute on suvaitsevaisuudessa.
Tästä ääripäästä matkataan toiseen, sosiaaliseen nuorekkaaseen monikulttuurilliseen yhteisöön jossa raittiit ja päihteilevät voivat istua saman nuotion ääressä kuuntelemassa vieraskulttuurista "unplugged" esitystä hymy huulessa ilman ongelman häivääkään. Edustettuna vapaan ihmisen ideologia joka sallii erilaisuuden niin pitkälle kun se ei loukkaa tai vahingoita muita ihmisiä. Välitetään, autetaan, vaikutetaan, tehdään -muutetaan.
Täällä keskusteluissa todistetaan päivittäin näiden ääripäiden eksistenssiä. Meidän kuuluisi voida oppia niistä, ja muodostaa omat näkemyksemme aikaisempaa järkevämmiksi -koska usein esitetyt asiat liittyvät elämänkokemuksiin, ja niiden seurauksiin.
Elämä johon päihteet kuuluvat on suoraan verrannollinen tilanteeseen jossa ajetaan polkupyörällä jossa on apupyörät. Altistutaan vaaroille, kolhuille -mutta silti on parempi että pystytään liikkumaan. Suomessa on aika tyypillistä että ihmiset, jotka eivät apupyöriä tarvitse, pysähtyvät osoittelemaan sormella, huutelemaan herjauksia -ja kärkkäimmät jopa potkivat apupyöräilijän kumoon, aiheuttaen isojakin ongelmia tälle. Hulluinta on se, että nykymeno on valtion siunaamaa, ja osa ihmisistä suorastaan pitää sitä oikeutenaan, ellei peräti velvollisuutenaan. "Jos tuolta ajaa vastaan sellainen apis, niin kyl mun mono ainaskin viuhuu ja lujaa!" Sen sijaan että sitä "apista" koitettaisiin opettaa ajamaan ilman apupyöriä -tai edes niin, ettei ne apurenkaat raahaa koko ajan maassa. Muualla maailmassa toimivat niin. Ei suomessa.
Suomalaisuuden stereotypia vaatii yhdenmukaistamista tervehenkisen suvaitsemisen suuntaan. Kitketään pois vahingoniloa, itsekeskeisyyttä, demonisoinnin ja leimaamisen halua, opetellaan ymmärtämään että elämä jota meistä jokainen täällä tavallaan elää -on aina yksilöllinen, ja sen tulisi olla poikkeuksetta sitä parasta mahdollista aina siihen rajaan asti missä toiselle alkaisi siitä kärsimystä aiheutumaan.
Ja jotta keskustelu täyttäisi palstan aihevaatimukset, sanon nyt sanan kannabis.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Ja jotta keskustelu täyttäisi palstan aihevaatimukset, sanon nyt sanan kannabis."
BWAHAHAHAHAHHAHHH.
Loistava lopetus. Olin näkevinäni kuinka yleisössä niska alkoi HETI punottaa.