Onko jotain erityistä merkitystä sille, että on
syntynyt lähes tarkalleen koko
kartan "vaihtumiskohdassa" eli Kalojen ja Oinaan
rajalla? Siis muuta kuin että omaa molempien
merkkien ristiriitaisiksi nähtyjä piirteitä.
Miksi juuri Oinas on ensimmäinen ja Kalat
viimeinen merkki?
syntynyt lähes tarkalleen koko
kartan "vaihtumiskohdassa" eli Kalojen ja Oinaan
rajalla? Siis muuta kuin että omaa molempien
merkkien ristiriitaisiksi nähtyjä piirteitä.
Miksi juuri Oinas on ensimmäinen ja Kalat
viimeinen merkki?
Vastaukset 8
Vanhimmat
En tiedä guruilusta ;-), mutta vastaanpa
kuitenkin.
Eläinrata alkaa kevätpäiväntasauksesta, joka on
joka vuosi maaliskuun lopussa. Tätä nimitetään
OInaaksi mutta erotuksena OInaan tähtikuviosta,
joka on aivan oma juttunsa.
Ihminen on aina jompi kumpi merkki eli joskus se
pitää tarkistaa ihan kellonajan mukaan. Mutta
toki, kun Venus ja Merkurius eivät koskaan ole
kahta merkkiä kauempana, Merkurius korkeintaa
viereisessä merkissä, molempia teemoja
todennäköisesti kartalta löytyy.
on syntynyt tuolla lailla rajalla... ja
syntymä-ajan kirjanneella lääkärillä tai hoitsulla
on ollut kello vaikka kymmenen minuuttia
oikeasta ajasta jäljessä...??? :o)
Oon nyt näillä tiedoilla Kalat (nouseva Oinas
luonnollisesti), ja kiva tietty ajatella että
mussa vastakkaiset energiat vaikuttaa, tapahan se
on tämäkin itseänsä analysoida. Totta kyllä että
mussa on yhtä vahvoina hellä alkoholisti kuin
egoistinen ihmisjyrä. Tasapainoile siinä sit. :)
En kyllä ymmärtänyt sitä juttua Venuksesta ja
Merkuriuksesta, Venus on kyllä kartallani ekassa
huoneessa mut en tiedä tarkotitko tätä. Oon vaan
lukenut että merkeillä on joku
jälleensyntymisopin mukainen ikä, ja Oinas olis
nuorin ja Kalat vanhin tai jotain, ni siitä mä
vaan että mun ikäenergiat voi sit olla aika
sekaisin.:D
Yleisesti on kyllä todettava, että
synnytyssairaaloihin pitäisi lailla tehdä
pakolliseksi satelliittikellot ja sinne pitäisi
palkata kellontarkistajat aina joka synnytykseen.
Hehe.
Rektifiointi on astrologinen
aikapaikannustekniikka, jolla salapoliisimaisesti
takautuvasti jäljitetään oikea syntymäaika.
Mistä olet kuullut, että oinas olisi nuorempi kuin
kalat, jos ei katsota syntymävuotta?
Merkurius ja Venus ovat nk. sisäplaneettoja (ovat
lähempänä aurinkoa kuin maa on) ja siksi ne
kulkevat hiukan samaan tahtiin kuin maa. Eli
koskaan Merkurius ei voi olla oppositiossa maahan
(tarkoittaa siis sitä, että se ei voi olla
auringon toisella puolella, kun me ollaan täällä
toisella puolella aurinkoa). Merkurius on
korkeintaan 27 asteen päässä auringosta (siis
kartalla nyt) ja Venus 48:n asteen päässä. Siksi
kirjoitin, että ne ovat joko samassa merkissä tai
läheisissä merkeissä kuin missä aurinkosikin
kartallasi on.
Siis nimenomaan tämän "jälleensyntymis" -idean
tiimoilta olen jostain lukenut/kuullut että Oinas
on nuorin henkiseltä kehitykseltään ja Kalat
vanhin. Mutta tämä uskonto-filosofia on jäänyt
selvittämättä tarkemmin, sillä lähdin kyselemään.
Käsittääkseni kehittynyt Oinas voi olla
kehittyneempi kuin kehittymätön Kalat joten se
siitä...
Merkuriuksen ja Venuksen läsnäolo kuullostaa
hyvältä tulkinnalta, jos ymmärsin se oikein :)
eli minulla tosiaan on Venus Härässä=lähellä
Oinasta; Merkurius Vesimiehessä=lähellä Kaloja.
Esoteerisen astrologian eli henkisen astrologian
mukaan tuo raja kohta merkitsee sitä että
ihmisellä on edellisessä elämässään jäänyt jokin
voimakas tehtävä kesken jota nyt nykyisessä
elämässään jatkaa. Olen itse syntynyt vain 3
astetta kalojen puolella joten olen myös
persoonallisesti oinaan ja kalojen sekoitus.
Lisäksi raja kohta merkitsee sitä että on voinut
olla jonkinlainen uhri edellisessä elämässä ja
tarvitsee oinaan voimakkuutta. Jos haluat
lisätietoja ota yhteyttä email:
[email protected]
Kerron mielelläni! :-)