Onko vaarallista kannabis?

kysyjä meliina

Haluan asiallista tietoa ja kommentteja eli miten yleistä kannabiksen polttelu oikein on nykyään? ja mitä haittaa siitä on pitemmän päälle? esim.verrattuna alkoholiin? ja entä alkoholin ja polttelun yhteiskäyttö? meneekö käyttäjä mistä määristä ihan sekaisin? mistä voi tietää onko ihminen polttanut,muutakin kuin tupakkaa? ja miten vaarallista se on verrattuna tupakkaan?! vai onko se sama mitä polttelee? kuinka moni sortuu kovimpiin aineisiin kannabiksen jälkeen? Kiitos vastauksista

612

3217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seurapiritön
      • Mikke

        En tiedä oksentamisen yleisyydestä. Itse olen kuluneen kymmenen vuoden aikana oksentanut vain kerran, kun olen ollut päihtyneenä hampusta. Sekin johtui siitä, että vatsani oli kipeä, eikä se ollut kipeä hampusta.

        Psykooseja minulla on ollut kahdeksan, ja nykyään olen melko stabiili psykootikko, jonka ovet toiseen maailmaan ovat lähestulkoon jatkuvasti auki, kuten varmasti teksteistänikin täällä näkee - joita siis suunnilleen automaattikirjoituksella naputtelen 190 merkkiä minuutissa, viimeisen testin mukaan.

        Alkuperäisen kysyjän kannattaa tutustua vaikkapa Päihdelinkin kannabis-osioon ja vaikka johonkin hamppuun keskittyneeseen forumiin. Täällä palstalla on lähinnä menossa maaottelu narkofobiset sekopäät - päihdepolitiikan muutoksen kannattajat. Kiihkeää asemasotaa, jossa vastapuoli pelaa hyvin usein ainoastaan pulushakkia. Hävittyään kaataa nappulat, paskantaa pelilaudalle ja lentää kertomaan suuresta voitostaan.

        Heidän ainoa tavoitteensa on hidastaa päihdepolitiikan väistämätöntä muutosta parhaan kykynsä mukaan, ja väärän päihdevalinnan takia ihmiset menehtyvät - näiden ihmisten nauraessa valheineen taustalla.

        Ei, arvon narkofobi - väärä päihdevalinta ei ole kannabis, vaikka siten aioitkin seuraavaksi kirjoittaa.

      • anonyymi
        Mikke kirjoitti:

        Pulushakki ;P

        no kuitenkin pitäisi teidän (minä olen jo) pilvenpoltto lakkoon niin pitkäksi aikaa jotta laillistaminen tapahtuisi.

        suosittelen valtakunnallista cannabiksen poltto lakkoa. (johan tulisi vipinää järjestää jotain asian eteen) ei tästä muuten mitää tuu

      • Anonyymi
        Mikke kirjoitti:

        En tiedä oksentamisen yleisyydestä. Itse olen kuluneen kymmenen vuoden aikana oksentanut vain kerran, kun olen ollut päihtyneenä hampusta. Sekin johtui siitä, että vatsani oli kipeä, eikä se ollut kipeä hampusta.

        Psykooseja minulla on ollut kahdeksan, ja nykyään olen melko stabiili psykootikko, jonka ovet toiseen maailmaan ovat lähestulkoon jatkuvasti auki, kuten varmasti teksteistänikin täällä näkee - joita siis suunnilleen automaattikirjoituksella naputtelen 190 merkkiä minuutissa, viimeisen testin mukaan.

        Alkuperäisen kysyjän kannattaa tutustua vaikkapa Päihdelinkin kannabis-osioon ja vaikka johonkin hamppuun keskittyneeseen forumiin. Täällä palstalla on lähinnä menossa maaottelu narkofobiset sekopäät - päihdepolitiikan muutoksen kannattajat. Kiihkeää asemasotaa, jossa vastapuoli pelaa hyvin usein ainoastaan pulushakkia. Hävittyään kaataa nappulat, paskantaa pelilaudalle ja lentää kertomaan suuresta voitostaan.

        Heidän ainoa tavoitteensa on hidastaa päihdepolitiikan väistämätöntä muutosta parhaan kykynsä mukaan, ja väärän päihdevalinnan takia ihmiset menehtyvät - näiden ihmisten nauraessa valheineen taustalla.

        Ei, arvon narkofobi - väärä päihdevalinta ei ole kannabis, vaikka siten aioitkin seuraavaksi kirjoittaa.

        "Psykooseja minulla on ollut kahdeksan, "

        Ei missellä ole koko elämän aikana ollut noin montaa psykoosia. Eikä varsinkaan vuonna 2007. Joku ei nyt täsmää.

      • Anonyymi

        tuossahan yläpuolella Mikke kirjoittanut että niin monta psykoosia eli tosi hyvin täsmää. älä pohdi asioita joihin et vaan voi vaikuttaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei missellä ole koskaan ollut niin monta psykoosia. Ei ainakaan vuonna 2007.

    • kysyä

      hamppufoorumilta, www.hamppu.net/foorum

      • yhdellä

        o:lla, eli www.hamppu.net/forum

      • Anonyymi
        yhdellä kirjoitti:

        o:lla, eli www.hamppu.net/forum

        UP!!!!!!

    • ja tutkimustietoa

      "miten yleistä kannabiksen polttelu oikein on nykyään?"

      - 20 - 30 vuotiasta 30% on kokeillut. Kaikista suomalaisista polttaa vähintään kerran vuodessa 10 - 20%.

      "mitä haittaa siitä on pitemmän päälle?"

      - Kohtuukäytettynä mieleltään terveellä aikuisella ei laittomuuden lisäksi mitään haittaa. Ongelmakäytön ongelmat, mielenterveyspotilaiden päihteilyn ongelmat ja ja alaikäisten päihteilyn ongelmat on tuotu tälläkin palstalla kenties miljardiin kertaan esille.

      "verrattuna alkoholiin?"

      - Onhan se nyt selvää, että vaikka kannabis ei aina täysin ongelmatonta ole, niin viina on kovempaa kamaa.

      Käyppä katsomassa vaikka täältä:

      http://www.jellinek.nl/brain/start.htm

      - Ja päihdelinkistä saat lisää tietoa.

      Myös Alkon valistuslehtisen voit lukaista, erityisesti sivun 12.

      http://www.alko.fi/fi/5B04F85CBC77D4D0C22572B3004ADE8C/$File/Alkoholi_ja_aivot.pdf

      "entä alkoholin ja polttelun yhteiskäyttö?"

      - Omakohtaisten ja kaverieni kokemuksen perusteella ei niin vakava asia kuin viinan juonti. Kannabis hillitsee juomista, saa juopuneenkin rauhalliseksi - ja kannabis nyt vain on miedompi päihde kuin viina.

      "meneekö käyttäjä mistä määristä ihan sekaisin?"

      - Omakohtaisten ja kaverieni kokemusten perusteella sekakäytössä alkoholin juonti jää puoleen...kolmasosaan. Ja ganjaa otetaan sen verran kuin hyvältä tuntuu. Siitähän ei voi ottaa esim. kuolemaan johtavaa annosta - toisin kuin viinasta. Jos tavara on hyvää, niin 0.1 grammasta on aika katollaan koko illan. Jos tavara ei ole hyvää ja käyttäjällä on toleranssia, niin kymmenenkään grammaa ei välttämättä riitä toivottuun päihdetilaan - ei välttämättä vaikka samalla ottaisi mäyräkoiran kaljaa. Silloin on yksinkertaisesti vain lopetettava kannabiksen pössyttely kuukaudeksi, jonka jälkeen se pienikin määrä johtaa toivottuun lopputulokseen. Toleranssin kehittääkseen on pyhää yrttiä kyllä raiskattava, eli käytettävä aivan liian usein ja paljon. Kohtuukäytössä toleranssi ei juuri nouse.

      "mistä voi tietää onko ihminen polttanut,muutakin kuin tupakkaa?"

      - Ottamalla verikokokeen ja tekemällä massaspektrometritutkimuksen. "Päältä päin" tätä ei pysty päättelemään, korkeintaan arvailemaan. Pikatestitkin on ihan kusetusta - antavat vääriä positiivisia ja negatiivisia.

      "miten vaarallista se on verrattuna tupakkaan?!"

      - Laittomuus unohtaen, ei se niin vaarallista ole kuin tupakka läheskään. Kannabis ei aiheuta keuhkosyöpää toisin kuin tupakka:

      http://www.foxnews.com/story/0,2933,196678,00.html

      Sen sijaan kannabis kutistaa syöpäkasvaimia:

      http://www.alternet.org/story/9257/

      Lisäksi kannabis on tehokkain luontainen yskittäjä, joten ellei se olisi laitonta, niin tupakoitsijoiden kannattaisi ajoittain polttaa kannabisjointti.

      "vai onko se sama mitä polttelee?"

      - No ei todella ole. Tupakka taitaa olla addiktoivin ja tappavin päihde. Kannabis on kaikkein vähiten riippuvuutta aiheuttava, eikä ole myrkyllistä eikä aiheuta syöpää.

      "kuinka moni sortuu kovimpiin aineisiin kannabiksen jälkeen?"

      - "Sortuminen" on hieman väärä sana. Kovempiin aineisiin siirtyy noin kymmenen prosenttia käyttäjistä. Jos he olisivat tietäneet kannabiksen vaikutukset jo ennen sen kokeilua, niin koko kokeilu olisi ollut heille ihan turha. Jos heillä olisi ollut kaikki tieto käytettävissä, niin ihan oikeasti jotkut alkaisivat suoraan tykittää heroiinia suoneen, koska he tietäisivät jo valmiiksi, että he eivät saa mistään muusta aineesta toivomaansa tajunnan (tai tajuttomuuden) tilaa. Tupakka on kaikkein merkittävin porttipäihde, ja mitä nuoremmin alkaa tupakoimaan, niin sen todennäköisemmin ihmisestä tulee piikkihuumeiden käyttäjä.

      Mutta ihan oikeasti, kannattaa ottaa tuosta Miken viestistä vaari. Sivitynyt keskustelu on tällä palstalla aika mahdotonta.

    • ...........................

      "Haluan asiallista tietoa ja kommentteja eli miten yleistä kannabiksen polttelu oikein on nykyään?"

      Semi-yleistä. Eli ei läheskään yhtä yleistä kuin alkoholinkäyttö mutta toisaalta paljon paljon yleisempää kuin minkään muun laittoman päihteen käyttö.

      Käyttäjiä ei näe katukuvassa koska suuri osa heistä on "mattimeikäläisiä" ja ongelmaisetkin ovat suhteellisen hyvässä hapessa.

      "Ja mitä haittaa siitä on pitemmän päälle? esim.verrattuna alkoholiin?"

      Nyrkkisääntö lukuunottamatta toisiin huumeisiin ajautuvia on että vastaavilla käyttömäärillä kannabiksenkäyttäjälle tulee vähemmän haittoja kuin alkoholinkäyttäjälle.

      Kannabiksen satunnaiskäytöllä / harvakseltaan käytöllä (kerran kuussa - kerran parissa viikossa) ei voida sanoa olevan mitään haittoja todellisessa elämässä. Teoreettisia haittoja virallisissa teksteissä esitellään auliisti myös kohtuukäyttäjille mutta oikeassa elämässä nämä "haitat" ovat kosmeettisia ja aina ohimeneviä.

      Aktiivi/suurkäytössä sitten merkittävimmät haitat ovat psykologisella puolella, merkittävin ns. kannabispsykoosi - päihdepsykoosi - jossa suhteessa kannabis edustaa mielenterveystilastoita jotakuitnkin samassa mittasuhteessa kuin mikä tahansa muukin psyykeeseen vaikuttava laillinen tai laiton päihde.

      Päihde-elämäntapa itsessään voi olla myös ongelma. Sosiaalinen erakoituminen yms, jotka päihteen suurkäyttäjillä ovat tyypillisiä koskevat ääritapauksissa myös kannabiksenkäyttäjiä.

      Oma lukunsa on sitten nämä ongelmat lain kanssa mutta niitä ei oikeastaan voida kannabiksen syyksi laittaa koska käyttäjä itse ei niitä valitse tai hamppu tullessaan tuo. Se on lainsäätäjän moka ja valinta tuleeko niitä haittoja vai ei. Tai ehkä joku näkee asian toisin - mutta suuressa maailmassa jossa kannabis on dekriminalisoitu ei noita haittoja tietenkään ole.

      Positiivista on se että kannabis ei kuitenkaan tuhoa ihmistä. Käytön lopettamalla poistuvat pahimmatkin kannabiksen aiheuttamat ongelmat varsin nopeasti valtaosalla käyttäjistä. Ketään se ei tuhoa pysyvästi ja pakko heittää se klassinen: Kannabis on ainoa päihde johon kukaan ei ole kuollut. Senkin pitäisi painaa.

      "ja entä alkoholin ja polttelun yhteiskäyttö? meneekö käyttäjä mistä määristä ihan sekaisin?"

      Menee todella sekavaksi, toimintakyvyttömäksi, oksentaa, päässä pyörii turbovispilänä. En ole kuullut kenestäkään joka haluaisi kertakokeilua useammin kokea alkoholi kannabis yhdistelmän sekoittavan vaikutuksen. On nimittäin molempien aineiden parhaiden vaikutusten haaskaamista... Lievä nousuhumala kannabis on siedettävä olotila vielä. Sinänsä kannabiksen osalta yhdistelmä ei ole vaarallinen terveydellisesti.

      En pysty ajattelemaan sekakäyttöä ongelmana. Tätä pirua maalaa seinille ihmiset joilla ei ole minkään maailman kokemusta aiheesta.

      "ja miten vaarallista se on verrattuna tupakkaan?"

      Tässä suhteessa ei kannata kannabista verrata tupakkaan päihteenä, kannabis on enemmän alkoholin kaltainen psykoaktiivinen aine kuin tupakan kaltainen päihdeominaisuuksiltaan.

      Ainoa jossa vertailua kannattaa tehdä on se polttaminen itsessään, savun hengittäminen. Tässä asiassa kannabis on siitä hyvä että keskimääräinen käyttäjä käyttää korkeintaan 1/20 osan siitä määrästä poltettavaa ainesta kuin keskimääräinen tupakoija. Tosiasiassa paljon vähemmän. Tällöin keuhkoihin tuleva savurasitus on kannabiksen käyttäjillä huomattavasti pienempi kuin tupakoijilla - ja tämä näkyy tilastollisesti siten että kannabis ei aiheuta keuhkosyöpää kuin teoreettisesti (ei tilastollista tukea väitteelle) kun taas tupakka on kyseenalaistamaton keuhkosyövän aiheuttaja.

      Lisäksi kannabikseen muodostuu riippuvuus huomattavasti tupakkaa hitaammin ja riippuvuuden laatu on paljon miedompi. Tämän ansiosta kannabiksenkäyttäjien käyttö on ajoittaista, irroittautuminen aineesta huomattavan helppoa verrattuna tupakkaan eikä siten kannabiksenkäyttäjillä ole jatkuvaa kymmenien vuosien altistusta joka tietenkin lisää ajallisessa perspektiivissä keuhkosyövän riskiä.

      Lisäksi mainittakoon että polttaminen ei ole ainoa tapa nauttia kannabista, myös syöminen tai ns. vaporisointi (höyrystäminen) tulevat kyseeseen jolloin keuhkopohjaista riskiä ei ole. Sääli että kieltolaki suosii "helpointa ja tehokkainta käyttötapaa" joka on se jointti.

      "kuinka moni sortuu kovimpiin aineisiin kannabiksen jälkeen?"

      Nykyisen politiikan aikana joka kymmenes. Tosin syy ei ole kannabiksessa vaan sosiaalisessa kytköksessä. Kieltolain purkaneissa maissa kannabiksenkäyttäjien ja muita huumeita kokeilleiden välille kun muodostuu lähinnä marginaalinen yhteys, tämä todistaa sosiaalisen portin ja kumoaa kemikaalisen portin teorian. Toki tämäkin voidaan sössiä vääränlaisella valistuksella yms...

      (pahoittelen että oli näin vakiovastaukset. :)

    • gjorjoe

      kaveri söi 10 kiloo ja kuoli! muistakaa,
      se myrkky tappaa aina!

      • se kuoli

        Paskahalvaukseen vai?

      • kannagirl

        kuka hullu SYÖ 10 kiloo, ellei oo suisidaalisia aikeita!!!!

      • hitto on varaa
        kannagirl kirjoitti:

        kuka hullu SYÖ 10 kiloo, ellei oo suisidaalisia aikeita!!!!

        syödä noin paljon ;) sanotaan vaikka et hintaa on esim. 10 EUR per gemmi niin eihän toi 10 kg tee kuin 100 000 euroa. Jos itsemurhan haluaa tehdä niin eiköhän tuo ole siitä kalliimmasta päästä :D Ja tehottomista...

        Hitto tämänkin palstan seuraajista on iso osa _vittu_ niin punaniska juntteja kuin punaniska juntti voi mennä... Vailla mitään älyn lahjoja tai ajattelua.

        En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa...

      • ABC-mies
        hitto on varaa kirjoitti:

        Noh... periaatteessa.

        Suurin yhden illan aikana käyttämäni määrä on n. 80 grammaa kaikkiaan. Näistä 70g edestä cannabutter-muffinseja ja loput tuota potenttia kukkaa polttamalla.

        Tuhlaustahan se oli. Vaikutus on sama kuin noin 10-20 gramman annoksella, tosin tämähän on täysin loogista koska jokatapauksessa THC-reseptorit ovat enimmäkseen saturoitu tietyn suuren pitoisuuden jälkeen. "Lisäefektien" saaminen siis vaatii annostuspuolella siis aina potenssiin N THC lisäystä että havaitsemiskynnyksen ylittävä ärsytys saadaan aikaiseksi... Jos ajatellaan että normaalipilvessä esim. 40% thc-reseptoreista on kerrallaan ärsytettynä ja über-pilvessä 90% ... niin hyppäys määrän moninkertaistamalla 90% -> 95% on vaikutuksiltaan vähäisempi kuin määrän kohtuullinen nostaminen joka lisää ärsytyksen 40% -> 90% joka on selkeästi havaittavissa. Äärikäytöllä (satoja grammoja, jopa kiloja) voisi ehkä saada aikaiseksi 99-98% thc-reseptorisaturaation... noh, en usko sen olevan kokemuksena sen mielenkiintoisempi kuin tuo 95%. (lukemat valistuneita arvioita, tietääkö joku oikeasti kuinka moni THC-reseptori on tietyllä pitoisuudella THC-molekyylin täyttämä noin prosentuaalisesti?)

        80 gramman kokeiluni johtopäätös on että "Pilvessäololla" on maksimi-määränsä jota käytännössä ei voi ylittää. Itse kuvailisin kokemusta "Olin vahvassa pilvessä" - eli ei sinänsä mitään erityistä. Set & setting on toisissa olosuhteissa tuottanut paljon mielenkiintoisempia tripahtavia pilvessäolemisia kuin määrän nosto.

        Hupaisaahan tässä on että käytin kerralla 160 kertaisen "normaalin" viihdekäyttöannoksen joka alkoholi-määrässä vastaisi noin 80 promillen humalaa... Kannabiksen "päätäsekoittava" vaikutus ei siis lisäänny annosta lisäämällä lineaarisesti vaan katto tulee vastaan jo alle 10 grammalla.

        Kotikasvatettuna moisen satsin hinta oli kustannuksiltaan jotain 30-40 euron luokkaa. Jos paneutuisi "kilotouhuun" niin ei se mikään kustannuksiltaan mahdoton rasti olisi. Turha kylläkin kokemusmielessä.

      • kannabiskannabis

        ei ihan oo uskottavaa, että joku pystyis syömään kerralla 10 kiloa. 10 grammaa on vielä uskottava, koska 10 kiloa on noin ämpärillinen.

      • KannabisOnVaaratonta

        10 kiloa vai??? ihmisen pitäisi käyttää 680kiloa 15minuuttiin että kuolisi niin en ihan usko ruota tarinaa se maksaisi suomessa 200 000€......

      • niinsemenee
        kannabiskannabis kirjoitti:

        ei ihan oo uskottavaa, että joku pystyis syömään kerralla 10 kiloa. 10 grammaa on vielä uskottava, koska 10 kiloa on noin ämpärillinen.

        Ämpärilliseen mahtuu vain puoi kiloa kuivaa kukkaa.

    • kannagirl

      saattaa olla melko yleistä. haittaa ei ole muuten kuin se, että aivot tyhmenee. tekee hyvää keuhkoille ja sydämelle. vertaapa kuolinsyytilastoja silleen, että alkoholiperäiset kuolemat vs. kannabisperäiset kuolemat.... jos polttaa pelkkää maria, niin ei ole haittoja tupakkaan verratuna juuri mitään, koska marissa ei tervaa eikä nikotiinia. jos polttaa hasaa tupakkaan sekoitettuna, niin siinä saa em. haitta-aineet. kannabis ei aiheuta riippuvuutta, esim itse n. kerran - 2 kuukaudessa, joskus jopa harvemmin, viime kerrasta n. 3kk. itse olen huomannut sen, että jos oon poltellu ja menen jumppaamaan, niin hiki haisee erilaiselle, vähän pistävälle.

      • ............................

        "marissa ei tervaa eikä nikotiinia."

        Tervaa on jopa enemmän kuin tupakassa mutta koska kannabista poltetaan paljon vähemmän kuin tupakkaa ei se tervamäärä per gramma merkkaa mitään.

        "tekee hyvää keuhkoille ja sydämelle."

        Ei tee.

        "kannabis ei aiheuta riippuvuutta"

        Aiheuttaa etenkin psyykkistä riippuvuutta, myös mietoa fyysistä.

        "haittaa ei ole muuten kuin se, että aivot tyhmenee."

        :)

        hiukan ehkä. ehkä.

      • itsepä aloitit
        ............................ kirjoitti:

        Kannabiksen vaporisointi kylläkin voi ihan aidosti tehdä hyvää keuhkoille. Se puhdistaa keuhkoja ja laajentaa keuhkotiehyitä.

        Kannabis voi tyhmentää hiukan ehkä, kuten sanoit. Tosin se voi myös viisastaa hiukan ehkä lisäämällä valkoisen kudoksen osuutta.

      • kannagirl
        ............................ kirjoitti:

        "marissa ei tervaa eikä nikotiinia."

        Tervaa on jopa enemmän kuin tupakassa mutta koska kannabista poltetaan paljon vähemmän kuin tupakkaa ei se tervamäärä per gramma merkkaa mitään.

        "tekee hyvää keuhkoille ja sydämelle."

        Ei tee.

        "kannabis ei aiheuta riippuvuutta"

        Aiheuttaa etenkin psyykkistä riippuvuutta, myös mietoa fyysistä.

        "haittaa ei ole muuten kuin se, että aivot tyhmenee."

        :)

        hiukan ehkä. ehkä.

        riippuvuus lienee melko yksilökohtaista. jos multa kysytään mun ajatuksia, kokemuksia ja mielipidettä, niin seison sen takana, että riippuvuutta ei ole mulla syntynyt. toisilla ehkä syntyy, mulla ei!

      • ...........................
        kannagirl kirjoitti:

        riippuvuus lienee melko yksilökohtaista. jos multa kysytään mun ajatuksia, kokemuksia ja mielipidettä, niin seison sen takana, että riippuvuutta ei ole mulla syntynyt. toisilla ehkä syntyy, mulla ei!

        Käyttömääräsi ei ole ylittänyt riippuvuudenmuodostumisen kynnystä. Se ei tarkoita ettetkö voisi jatkuvalla käytöllä jäädä riippuvaiseksi tai että kannabis ei muodostaisi riippuvuutta.

        Henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat toki mutta eivät loputtomiin.

        Se ei tarkoita ettetkö voisi jäädä riippuvaksi. Tupakan koukuttavuutta tuskin kukaan kyseenalaistaa, mutta jostain kumman syystä minä olen riippuvuuden välttänyt... kaksi tupakkaa polttanut elämäni aikana näet. Senkö perusteella minun pitäisi väittää että tupakka ei aiheuta riippuvuutta koska kahden tupakan jälkeen ei ole minulle muodostunut? ...

    • kannagirl

      alkoholin ja kannabiksen yhteiskäyttö ei tunnu oikeastaan mitenkään. kannabiksen vaikutusaika on tosi lyhyt, ehkä n. puoli tuntia. niinä iltoina, kun meidän perhe pössyttelee, niin tunnin välein otetaan uusix, ku vaikutus katoo... että näin. vähän vastinetta tohon yhteen tieteelliseen näkemykseen...

    • *--^--*

      "mistä voi tietää onko ihminen polttanut,muutakin kuin tupakkaa?"

      Kattavimmat, ja ehdottomasti hauskimmat, vastaukset tähän kysymykseen löytyy hamppufoorumin viestiketjusta "Tiedät että olet pilvessä kun..."

      http://www.hamppu.net/forum/viewtopic.php?t=22633

    • UuuhaaHuuhaaa

      Kokeile, sitten tiedät. Ei ole hirveän vaarallista, alkoholia miedompi päihde. Kohtuus, se on hyvä sana. Ota selvää eri palstoilta ja vertaile tietoa. Pääasia että tiedät mitä olet tekemässä, etkä halua vain olla sekaisin. Lueskele vaikka hamppufoorumilta käyttäjien kokemuksia. Tupakka ja alkoholi ovat kannabista vaarallisempia terveydelle. Toki aineet ovat erilaisia, mutta noiden em. parin aineen terveyshaitat ovat kiistattomat. Ei kannabis mikään c-vitamiini ole, mutta ei sitä paholaisen tupakkaa kuten "valistus" antaa ymmärtää.

    • makeeehkkk

      Itellä haisee välillä hiki ihan kannabikselle... ? Mistäköhän johtuu? Vaikka en polttele kauhean usein. noin 2-3 kertaa kuukaudessa...Moni on huomannut saman... ja jotkut kaveritkin joskus luulee että olen poltellut kun haisen pilvelle :D

    • cxm

      Kannabis poistuu elimistön eritteiden, kuten paskan, kusen ja hikoilemisen mukana. Itse en kyllä haise kannabikselle, mutta kerran kun söin 9 grammaa lehteä kaakaona haisi seuraavana päivänä paska ihan tuoreelle ruoholle:)

      • cbvbbbb

        Vaporisointi laajentaa keuhkotiehyitä vähän niinkuin astmapiippukin. Ei ehkä yhtä voimakkaasti, mutta se yskittäminen johtuu juuri siitä että keuhkorakkulat aukeavat ja keuhkot puhdistuvat. Tupakka taas likaa keuhkot joten älä polta tupakan seassa.

    • Anonyymi

      Kannabis ei ole myrkyllinen kasvi, kannabis on huomattavasti terveellisempää kun tupakka ja dänkki ei aiheuta keuhkosyöpää. On dänkissä huonojakin puolia esim että meinaa unohdella asioita ja suu kuivuu ihan super paljon ja kokoajan nälkä. Kannabiksen olot on vähän samanlaiset kun alkoholin mutta kannabis ei aiheuta agressiivisuutta ja oksentelua, paitsi jos olet vaikka eka kertalainen ja esim vaikka päässä heittää liikaa niin saattaa oksentaa mutta näin käy tosi harvoin, ja kannabis on myös terveellisempää kuin alkoholi. En halua kuulostaa miltään kannabiksen fani pojalta mutta onhan se nyt kaikella tavalla parempaa kun alkoholi

    • Anonyymi

      Päihteettömyys on kaikista parasta ja terveellisintä. Kannattaakin miettiä mikä siinä omassa elämässä on pielessä jos sitä pitää paeta sinne huumemaailmoihin.
      Suosittelen kaikille lämpimästi päihteettömyyttä.

      • Anonyymi

        Perheväkivaltaa on moni lopulta paennut niihin huumemaailmoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perheväkivaltaa on moni lopulta paennut niihin huumemaailmoihin.

        "Saitte tänään käsityksen Raakkunan faijasta, Joka on aina mua sortanut, mun teini iästä asti. Kun ei edes hyvästä yrityksestäni huolimatta, voinut ÄIJÄ koskaan olla asiallinen ja mukava. Vaan koitti mun omia ajatuksia muuttaa omiensa kaltaiseksi, ja valtaansa aina mun yli pommittaa. Sitä on kestänyt pojat kuulkaa näihin päiviin asti, vaikka ikää on mulla about 50v. Ja lopulta se tais tajuta, minkälainen HÖLMÖ se on asenteessaan ollutkaan. Kun ainoaa Esikois poikaa on ainoastaan valtansa alle sovittaa. Vai voinko iloita tästäkään. Sillä vähän käy sääliks jo äijää, vaikka vieläkin se nyrkit pystyssä mun edessä heristelee, ja olis tosi tyytyväinen jos poliisit sai syyn mut pidättää. SAASTA!"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perheväkivaltaa on moni lopulta paennut niihin huumemaailmoihin.

        Hämmentävä asia, että perheväkivalta aiheuttaa usein päihde- ja mielenterveysongelmia.

    • Anonyymi

      Kannabiksen lääkekäyttö on ainakin täysin selvästi todistanut kannabiksen vähähaittaisuuden jopa todella runsaassa päivittäiskäytössä. Yksikään päihdekäyttäjä ei käytä kannabista niin suuria määriä kuin lääkekäyttäjät, koska kannabis ei edes päihdytä jos sitä käyttää runsaasti ja joka päivä kuten lääkekäyttäjät tekevät.

    • Anonyymi

      Kanada laillisti kannabiksen. Käyttäjiä on saman verran kuin asukkaita Suomessa, mutta eipä ole ongelmia uutisoitu.

    • Anonyymi

      Ensimmäinen kannabispiikki ei tapa, mutta psyykkinen riippuvuus voi kehittyä ja sen seurauksena päätyy hiisaamaan jatkuvasti. Seurauksena erakoituminen, tyhmentymisen ja tylsistyminen. Jos koet olevasi altis riippuvuuksille, älä kokeile.

      • Anonyymi

        "Seurauksena erakoituminen, tyhmentymisen ja tylsistyminen."

        Ei tunnu tuo koskevan kannabiksen lääkekäyttäjiä, vaikka käyttävät enemmän kannabista kuin yksikään päihdekäyttäjä. Kannabishan ei edes päihdytä, jos sitä käyttää joka päivä ja paljon. Ja vaikka olisi joku kuinka kannabisriippuvainen tahansa, niin aineena se on todella vähähaittainen jopa runsaassa päivittäiskäytössä. Eli riippuvuus ei aiheuta terveydellistä haittaa.

      • Anonyymi

        Bob Marley potkas ämpäriä keuhkosyövän takia, koska poltti runsaasti dänää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bob Marley potkas ämpäriä keuhkosyövän takia, koska poltti runsaasti dänää

        Ja tänäänkin kuusi suomalaista kuoli viinaan ja viisitoista tupakkaan. Kannabiksella ei tehdä Suomessa kansanmurhaa kuten viinalla ja tupakalla tehdään. Eli ns. kovilla huumeilla.

    • Anonyymi

      Suomessa on kannabiksesta "valistettu" niin kauan, että nykyään monet aloittavat suoraan kovilla huumeilla, kokeilematta lainkaan kannabista. "Valistajat" voivat olla ylpeitä saavutuksistaan, kun kovien huumeiden käyttäjiä on ennätysmäärin kansan kokoon nähden.

    • Anonyymi

      Kannabiksen laillisuus tai laittomuus ei paljon tosiaan käyttöön vaikuta, koska monet ihmiset eivät ala pitäkään kannabiksesta vaikka se olisi kuinka laillista tahansa. Suurin osa kokeilee kerran tai kaksi.

      Siksi kannabiksen käyttö ei ole kasvanut edes Hollannissa, jossa kannabis on ollut käytännössä aivan laillista useita vuosikymmeniä. Ja päihteenähän kannabiksen haitallisuus on hyvin vähäinen, minkä lääkekäyttö on aivan selvästi todistanut.

      Onneksi Suomessa on myös kannabiksesta "valistettu" niin kauan, että moni aloittaakin suoraan ns. kovilla huumeilla, niitä ensin kännissä kokeillen.

    • Anonyymi

      "Valtaosalle kannabiksen käyttäjistä ei aiheudu todettavaa fyysistä tai psyykkistä haittaa edes pitkäaikaiskäytössä (Lancet 1995)."

      Ei edes kannabiksen lääkekäytössä, jossa vahvaa kannabista käytetään kuitenkin ihan joka päivä jopa useita grammoja. Paljon enemmän siis mitä päihdekäyttäjät kannabista käyttävät. Kannabiksen neurotoksisuus lienee perin vähäinen koska edes runsas päivittäiskäyttö ei ole lääkekäytössä aiheuttanut mitään uutisoituja ongelmia.

    • Anonyymi

      Kyllä kannabis on vähähaittaisin päihde koko maailmassa, ja monipuolisin energia- ja lääkekasvi, jolla on käyttöä myös ravintona. Maailman monipuolisin kasvi.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä.

    • Anonyymi

      No ei sen käyttö vaarallista ole. Käyttäjät ovat alunperinkin vajaaälyistä roskasakkia, jota ei tyhmemmäksi saa polttelemalla. Jos tarvii kannabista lääkkeeksi niin silloin on jo ennestään sairas eli elämä jo muutenkin pilalla. En sääli yhtään.

      • Anonyymi

        Surkeaa sakkia, joka ei elämässä pärjää ilman päänsä sekoittamista.

    • Anonyymi

      Suurimmat kannabiksen haitat aiheuttaa pelkästään kieltolaki. Päihteenä kannabis on maailman vähähaittaisin.

    • Anonyymi

      Kannabiksen todella runsaan päivittäiskäytön haittoja on lääkekäytössä ollut jollain suun kuivuminen ja jollain näläntunnetta.

    • Anonyymi

      Mikke vastauksessaan:
      "Psykooseja minulla on ollut kahdeksan"

      -Liittiysikö ne sarvenkasvujutut yms kuvitelmasi psykoosiin?? tuskin kannabiksella sellaista saa aikaan, että luulee itsestään mahdottomia??

      • Anonyymi

        Hyvin missen todisteet taidoista ammattilaisille ovat riittäneet muusikoiden.netissä ja drummerworld-forumillakin.

        Ei ole ollut mitään ongelmia, eikä asia ole vaatinut edes yli 10 vuoden jankutusta, kun ammattilaisten kanssa on riittänyt pari päivää asian käsittelyyn. Se erottaakin sinut ammattilaisista. Et tajua aivan samoja todisteita, jotka ammattilaisille riittivät aivan hyvin.

        Ja laitatko vielä esiin missen soittoa, että voidaan kaikki nauraa?

    • Anonyymi

      eikö psyykoosi aiheuta myös harhaluuloja?

      • Anonyymi

        Vain silloin kun psykoosi on ns. päällä. Ei muuten. Laitatko esiin sen missen soittoa, niin nähdään onko kyseessä harhaluulot? Muusikoiden.netissä ei sellaista väitetty, ja siellä nimettiin missen kehittämä uusi tekniikkakin. Se maailman nopein ajattelutekniikka.

        sinulla oli 2007 mennessä 7 psykoosia ja sanot kasvattaneesi sarvet päähäsi ja olevasi maailman paras rumpali, jostavtehdään juttu Modern Drummer lehteen

        Onko sinulla psykoosi vielä päällä? jos ei ole, niin laittaisitko esille esim ammattimuusikoiden laatiman listan, jossa sinut todetaan maailman parhaaksi tai vaihtoehtoisesti jonkin kansainvälisen rumpukilpailun ruloksen, jossa nimesi on ensimmäisenä? Laittaisitko jonkin soittovideosi, jossa ne sarvesi on selvästi näkyvissä sekä viite Modern Drummer lehden artikkeliin. Miksi koet tällaisen kyselemisen kiusaamisena?

        Jos sanot tekniikkaasi maailman nopeimmaksi ajattelutekniikaksi, niin voitko nimetä muita ajattelutekniikoita ja esittää puolueettomia tutkimustuloksia, joissa kehittämäsi tekniikka todetaan maailman nopeimmaksi vai onko sinulla vielä psykoosi ns. päällä?

        "Voitko nimetä muita ajattelutekniikoita"

        Yleisin käytetty tekniikka maailmassa on LRLLRLRR-tekniikka, ja siihen verrattuna missen kehittämä OAOOAOAA-tekniikka on paljon nopeampi, kuten itsekin voit testata asian helposti ajattelemalla. Missen tekniikka on myös ainoa, jossa jokaiselle raajalle on oma "komentonsa". Muissa tekniikoissa vastaavaa ei ole.

        Laitatko vielä esiin se missen soittoa?

        "Laittaisitko esille esim ammattimuusikoiden laatiman listan, jossa sinut todetaan maailman parhaaksi "

        Laitatko esiin edes yhden ammattimuusikon, joka kykenee motorisesti siihen mihin misse? Tai esittelet sitä virheetöntä improvisaatiota, kun sellaistakin olet luvannut esitellä jo pari vuotta.

        Muusikoiden.netissä ei ainakaan ole yhtäkään soittajaa, joka kykenisi motorisesti siihen mihin misse. Ei siellä ammattilaiset turhaan pyytäneet misseltä anteeksi. Mitäpä jos menisit sinne keskustelemaan jo vähitellen missestä ja missen soitosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sanot tekniikkaasi maailman nopeimmaksi ajattelutekniikaksi, niin voitko nimetä muita ajattelutekniikoita ja esittää puolueettomia tutkimustuloksia, joissa kehittämäsi tekniikka todetaan maailman nopeimmaksi vai onko sinulla vielä psykoosi ns. päällä?

        Sinä et siis osaa edes nimetä yhtäkään käytettyä tekniikkaa, mutta silti kuvittelet jotain asiasta tietäväsi? Olet siis varmaan joku täysin soittotaidoton soiton ja musiikin huippuammattilainen.

        :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sinulla oli 2007 mennessä 7 psykoosia ja sanot kasvattaneesi sarvet päähäsi ja olevasi maailman paras rumpali, jostavtehdään juttu Modern Drummer lehteen

        Onko sinulla psykoosi vielä päällä? jos ei ole, niin laittaisitko esille esim ammattimuusikoiden laatiman listan, jossa sinut todetaan maailman parhaaksi tai vaihtoehtoisesti jonkin kansainvälisen rumpukilpailun ruloksen, jossa nimesi on ensimmäisenä? Laittaisitko jonkin soittovideosi, jossa ne sarvesi on selvästi näkyvissä sekä viite Modern Drummer lehden artikkeliin. Miksi koet tällaisen kyselemisen kiusaamisena?

        "Miksi koet tällaisen kyselemisen kiusaamisena? "

        Onhan se aika kumma, että sinä et kymmenessä vuodessakaan tajua sitä, jonka ammattilaiset tajusivat parissa päivässä. Olet siis joko perin tyhmä tai pelkkä kiusaaja. Muita vaihtoehtoja ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sanot tekniikkaasi maailman nopeimmaksi ajattelutekniikaksi, niin voitko nimetä muita ajattelutekniikoita ja esittää puolueettomia tutkimustuloksia, joissa kehittämäsi tekniikka todetaan maailman nopeimmaksi vai onko sinulla vielä psykoosi ns. päällä?

        Jos kuvittelet, että tämä on joku musiikkipalsta, jossa keskustellaan missestä, niin laitatko linkin esiin hänen soittoonsa myös? Vai onko misse sittenkin niin hyvä soittaja, että et hänen soittoaan halua esitellä? Se on ymmärrettävää, koska misseä on kuitenkin ihan ammattilaisetkin kehuneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sinulla oli 2007 mennessä 7 psykoosia ja sanot kasvattaneesi sarvet päähäsi ja olevasi maailman paras rumpali, jostavtehdään juttu Modern Drummer lehteen

        Onko sinulla psykoosi vielä päällä? jos ei ole, niin laittaisitko esille esim ammattimuusikoiden laatiman listan, jossa sinut todetaan maailman parhaaksi tai vaihtoehtoisesti jonkin kansainvälisen rumpukilpailun ruloksen, jossa nimesi on ensimmäisenä? Laittaisitko jonkin soittovideosi, jossa ne sarvesi on selvästi näkyvissä sekä viite Modern Drummer lehden artikkeliin. Miksi koet tällaisen kyselemisen kiusaamisena?

        Laitatko sitä missen soittoa jo vähitellen esiin? Vai onko edelleen liian vaikeaa? Linkki mahtuu yhdelle riville. Ei tarvita tuollaisia pitkiä höpinöitä.

        Misse on kylläkin todella tunnettu muusikoiden.netissä, koska harvoin ketään kehittää uusia tekniikoita maailmaan, joita ammattilaiset voivat ammattipalstalla nimetä. Sääli, että et koskaan uskalla mennä asiallisesti keskustelemaan ammattipalstalle. Myös maailman suurimmalla rumpuforumilla missen tekniikasta kertova keskusteluketju on yksi luetuimpia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sanot tekniikkaasi maailman nopeimmaksi ajattelutekniikaksi, niin voitko nimetä muita ajattelutekniikoita ja esittää puolueettomia tutkimustuloksia, joissa kehittämäsi tekniikka todetaan maailman nopeimmaksi vai onko sinulla vielä psykoosi ns. päällä?

        "miten häntä on vainottu "

        hyvä vitsi :)

        sulla on ollut ihan samat misse-jutut, kirjoitusvirheet, maneerit ja käytös yli kymmenen vuotta kun olet misseä täällä vainonnut.

        luuletko tosiaan olevasi niin ovela, että kukaan ei tajua miten tällä palstalla käyttäydyt?

        ?? niin miten häntä on vainottu ja miksi koet asian vitsinä?? Liittyy niihin Sairasboogi nimimerkkisi kiusaajiin tämä vainoamisasia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sinulla oli 2007 mennessä 7 psykoosia ja sanot kasvattaneesi sarvet päähäsi ja olevasi maailman paras rumpali, jostavtehdään juttu Modern Drummer lehteen

        Onko sinulla psykoosi vielä päällä? jos ei ole, niin laittaisitko esille esim ammattimuusikoiden laatiman listan, jossa sinut todetaan maailman parhaaksi tai vaihtoehtoisesti jonkin kansainvälisen rumpukilpailun ruloksen, jossa nimesi on ensimmäisenä? Laittaisitko jonkin soittovideosi, jossa ne sarvesi on selvästi näkyvissä sekä viite Modern Drummer lehden artikkeliin. Miksi koet tällaisen kyselemisen kiusaamisena?

        Mitä kilpailuja on ollut, missä ja koska ja kuka on voittanut kilpailun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ?? niin miten häntä on vainottu ja miksi koet asian vitsinä?? Liittyy niihin Sairasboogi nimimerkkisi kiusaajiin tämä vainoamisasia?

        Laitatko vielä esiin missen soittoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Voitko nimetä muita ajattelutekniikoita"

        Yleisin käytetty tekniikka maailmassa on LRLLRLRR-tekniikka, ja siihen verrattuna missen kehittämä OAOOAOAA-tekniikka on paljon nopeampi, kuten itsekin voit testata asian helposti ajattelemalla. Missen tekniikka on myös ainoa, jossa jokaiselle raajalle on oma "komentonsa". Muissa tekniikoissa vastaavaa ei ole.

        miksi haluat että tänne laitetaan jotain soittovideoitasi?? miten ne kuuluu keskusteluun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi haluat että tänne laitetaan jotain soittovideoitasi?? miten ne kuuluu keskusteluun?

        "miksi haluat että tänne laitetaan jotain soittovideoitasi??"

        Missen soittoa on täällä kovin vähätelty vuosien ajan, mutta enää kukaan missen vähättelijöistä ei uskalla edes laittaa linkkiä soittoon. Eli selkeästi missestä on tullut niin hyvä, että hänen pilkkaajansa eivät uskalla soittoa esitellä, vaikka siitä koko ajan kirjoittavatkin jotain. Jos missen soitto olisi huonoa, laittaisit linkkejä siihen koko ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi haluat että tänne laitetaan jotain soittovideoitasi?? miten ne kuuluu keskusteluun?

        "miksi haluat että tänne laitetaan jotain soittovideoitasi?? miten ne kuuluu keskusteluun? "

        Sinähän se näitä ketjuja aloitat, joissa kirjoittelet missestä ja missen soitosta, mutta et sitä soittoa halua tai uskalla esitellä. Siitä jo tietää, että misse on todella hyvä soittaja. Jos olisi huono, laittaisit linkkejä soittoon aamusta iltaan. Nyt vain jankutat missestä aamusta iltaan. Käytöksesi on ollut samaa jo vuosikausia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi haluat että tänne laitetaan jotain soittovideoitasi?? miten ne kuuluu keskusteluun?

        " muusikon nettiläiset ovat huonompia kuin misse"

        Niinhän ne onkin. Ihan jokainen. Jos väität, että joku siellä pystyy vastaavaan improvisaatioon ja motoriikkaan ja on misseä parempi, niin kerro vähitellen kuka se on ja laitat myös linkit esiin soitosta joka väitteesi todistaa. Motorisesti misse on ensimmäinen lajiaan koko maailmassa. Siitä faktasta et eroon pääse koskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sanot tekniikkaasi maailman nopeimmaksi ajattelutekniikaksi, niin voitko nimetä muita ajattelutekniikoita ja esittää puolueettomia tutkimustuloksia, joissa kehittämäsi tekniikka todetaan maailman nopeimmaksi vai onko sinulla vielä psykoosi ns. päällä?

        "Muusikoiden netissä ei olla koskaan käsitelty näitä väitteitäsi,"

        Mene sitten tekemään se keskustelun aloitus, niin käsitellään asiat lopullisesti ammattipalstalla yhdessä ammattilaisten ja opettajien kanssa. Kun ei täällä tunnu vaan mitään edistystä tapahtuvan ymmärryksesi suhteen vaikka vuodet kuluvat ja missen soitto kehittyy.

        "Olen sanonut keskustelevani "

        Oletko? Miksi keskustelusi kuitenkin täällä polkee vain paikallaan? Ei ammattilaisilla ole tuollaisia ymmärrysongelmia ollut koskaan missen soiton suhteen mitä sinulla on koko ajan. He tajusivat muutamassa päivässä sen, mitä sinä et ole tajunnut yli kymmenessä vuodessa, vaikka olet nähnyt aivan samat todisteet kuin ammattilaisetkin siellä Muusikoiden.netissäsi, jossa olet vakiokirjoittajakin kertomasi mukaan. Joko olet aloittanut sen keskustelun Muusikoiden.netissä, että voidaan jatkaa siellä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Muusikoiden netissä ei olla koskaan käsitelty näitä väitteitäsi,"

        Mene sitten tekemään se keskustelun aloitus, niin käsitellään asiat lopullisesti ammattipalstalla yhdessä ammattilaisten ja opettajien kanssa. Kun ei täällä tunnu vaan mitään edistystä tapahtuvan ymmärryksesi suhteen vaikka vuodet kuluvat ja missen soitto kehittyy.

        Muusikoiden netissä ei ole koskaan käsitelty Mikken väitteistä, että hän olisi maailman paras...Sitten tuossa henkilö A vaatii henkilö B:tä menemään muusikoiden nettiin Mikken puolesta tekemään avauksen, jossa ilmoittaa tuon henkilö A:n haluavan keskustella, onko Mikke maailman paras?? mikähän ajatuksenjuoksu tuon takana on ??

        Laitatko linkin missen soittoon jo vähitellen, että nähdään minkälaista se oikein on? Kuka siellä muusikoiden.netissä on paras improvisaatiossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muusikoiden netissä ei ole koskaan käsitelty Mikken väitteistä, että hän olisi maailman paras...Sitten tuossa henkilö A vaatii henkilö B:tä menemään muusikoiden nettiin Mikken puolesta tekemään avauksen, jossa ilmoittaa tuon henkilö A:n haluavan keskustella, onko Mikke maailman paras?? mikähän ajatuksenjuoksu tuon takana on ??

        "Muusikoiden netissä ei ole koskaan käsitelty Mikken väitteistä,"

        Eikö ole? Menehän aloittamaan äkkiä keskustelu aiheesta. Muusikoiden.netissä nimettiin kuitenkin missen kehittämä uusi teknikka ja muutama ammattilainen pyysi häneltä myös anteeksi käytöstään. Sellainen on varmaan sinulle ihan ventovieras käyttäytymismalli, mutta etpä sinä ammattilainen olekaan, eikä sinusta sellaista tulekaan.

        En halua mennä tekemään muusikoiden nettiin avauksia aiheesta joka ei ole totta ja johon en usko ja jota en pystyisi itse todistamaan. Eikä siellä kukaan ole koskaan päätynyt sellaiseen tulokseen, että olisit maailman paras soittaja, jolla kasvaa jokin sarvikin otsaan eli sellaisesta ei muusikoiden netissä olla koskaan keskustelu. Ei kukaan mieleltään terve ihminen sellaista avausta tee itsestään, eikä kenestäkään muustakaan.

        Laitatko esiin sen missen soittoa jo vähitellen, että nähdään minkälaista se kuuluisa soitto on, kun olet siitä siis jo 15 vuotta täällä kirjoitellut usein aamusta iltaan?

    • Anonyymi

      eipä ole koskaan ihmiskunnan historian aikana kukaan toinen vielä koskaan tehnyt vastaavia harjoituksia mitä mikke on tehnyt.

      mikkehän kehitti ne harjoitukset ja tuli maailman parhaaksi.

      • Anonyymi

        mihin tuo arviosi maailman parhaana olemiseen perustuu, jos et pysty edes antamaan minkäänlaista listaa, jossa sinut todetaan maailman parhaaksi? Miksi koet tämän asian kysymisen kiusaamisena?

        Laitatko esille edes yhden soittajan, joka kykenee motorisesti siihen mihin misse? Suomesta sellaista ei ainakaan löydy. Ja esittelet vähitellen sitä täysin virheetöntä improvisaatiota, jota olet myös luvannut esitellä jo monen vuoden ajan.

      • Anonyymi

        onko sinulla olemassa mitään viitettä, ettei kukaan ihmiskunnan historiassa ole tehnyt vastaavia harjoituksia ja jos niiden avulla tullaan maailman parhaaksi sarvipäiseksi soittajaksi, josta tehty Modern Drummer lehteen artikkeli, niin:
        -Laittaisitko esille sarviesi kuvat?
        -Laittaisitko esille linkin esim. voittamaasi rumpukilpailuun tai vaihtoehtoisesti ammattilaisten laatimaan listaan, jossa olet listan ensimmäinen?
        -Viite Modern Drummer lehden numeroon, jossa on se sinusta tehty juttu?

        Laitatko esille edes yhden soittajan, joka kykenee motorisesti siihen mihin misse?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onko sinulla olemassa mitään viitettä, ettei kukaan ihmiskunnan historiassa ole tehnyt vastaavia harjoituksia ja jos niiden avulla tullaan maailman parhaaksi sarvipäiseksi soittajaksi, josta tehty Modern Drummer lehteen artikkeli, niin:
        -Laittaisitko esille sarviesi kuvat?
        -Laittaisitko esille linkin esim. voittamaasi rumpukilpailuun tai vaihtoehtoisesti ammattilaisten laatimaan listaan, jossa olet listan ensimmäinen?
        -Viite Modern Drummer lehden numeroon, jossa on se sinusta tehty juttu?

        Laitatko vielä sen linkin missen soittoon?

        "Laittaisitko esille linkin esim. voittamaasi rumpukilpailuun"

        Onko jossain ollut joku kilpailu? Laitatko linkin esiin missä sellainen on ollut ja kuka sen on voittanut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onko sinulla olemassa mitään viitettä, ettei kukaan ihmiskunnan historiassa ole tehnyt vastaavia harjoituksia ja jos niiden avulla tullaan maailman parhaaksi sarvipäiseksi soittajaksi, josta tehty Modern Drummer lehteen artikkeli, niin:
        -Laittaisitko esille sarviesi kuvat?
        -Laittaisitko esille linkin esim. voittamaasi rumpukilpailuun tai vaihtoehtoisesti ammattilaisten laatimaan listaan, jossa olet listan ensimmäinen?
        -Viite Modern Drummer lehden numeroon, jossa on se sinusta tehty juttu?

        "ettei kukaan ihmiskunnan historiassa ole tehnyt vastaavia harjoituksia"

        Sellaista soittajaa ei ainakaan Muusikoiden.netissä tiedetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onko sinulla olemassa mitään viitettä, ettei kukaan ihmiskunnan historiassa ole tehnyt vastaavia harjoituksia ja jos niiden avulla tullaan maailman parhaaksi sarvipäiseksi soittajaksi, josta tehty Modern Drummer lehteen artikkeli, niin:
        -Laittaisitko esille sarviesi kuvat?
        -Laittaisitko esille linkin esim. voittamaasi rumpukilpailuun tai vaihtoehtoisesti ammattilaisten laatimaan listaan, jossa olet listan ensimmäinen?
        -Viite Modern Drummer lehden numeroon, jossa on se sinusta tehty juttu?

        "ettei kukaan ihmiskunnan historiassa ole tehnyt vastaavia harjoituksia"

        Misse kehitti ne harjoitukset. Ei kukaan toinen.

      • Anonyymi

        eli tarkoitat vain, että jos joku tekee jotain niin se voi tuntua ainutlaatuiselta. ihan kiva asenne. miten sinua on haukuttu täällä ja mikä on tarina, kun laitoit niitä Sairasboogi-nimimerkkiä pilkkaavia juttuja? Se oli nimimerkkisi joskus?

        Laitatko esiin missen soittoa? Miksi se on sinulle noin vaikeaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eli tarkoitat vain, että jos joku tekee jotain niin se voi tuntua ainutlaatuiselta. ihan kiva asenne. miten sinua on haukuttu täällä ja mikä on tarina, kun laitoit niitä Sairasboogi-nimimerkkiä pilkkaavia juttuja? Se oli nimimerkkisi joskus?

        " se voi tuntua ainutlaatuiselta. "

        Varmaan se tuntuukin, koska motorisesti vastaavaa soittajaa, mitä misse on, ei ole koskaan vielä ollut maailmassa. Voit koska tahansa mennä kysymään asiaa muusikoiden.nettiin, jos et sitä usko.

    • Anonyymi

      miksi luulet olevasi parempi kuin muut, sillä ei kukaan ole ketään paremp??i. Ainutlaatuisena oleminenhan on vain erilaisuutta. Mihin perustuu luulosi, että sinulla kasvaa sarvet päässä ja että olet maailman paras soittaja eli liittyykö ne vain tuohon ainutlaatuisuuden tunteeseesi?

      • Anonyymi

        Laitatko vielä sen usein pyydetyn linkin missen soittoon, niin nähdään minkälaista se soitto on? Miten yhden linkin laittaminen voi olla sinulle noin vaikeaa? Tekstiä sinulta tulee tuhansia rivejä, mutta yhtä linkkiä et saa esiin. Ainoa selitys on se, että misse on todella hyvä soittaja.

        Ainoa selitys, ettet itse laita tänne niitä soittovideoitais on, että ne ovat niin huonoja ja vastenmielisiä, ettet vain yksinkeraisesti kehtaa niitä laittaa. Sitä tulkintaahan myös tukee, ettei kukaan muukaan halua niitä soittovideoitasi alkaa tänne laittamaan. koska kokevat soittosi niin huonoksi. Kyllä, ainoa selitys on, että videosi ovat huonoja.

        Laitatko vähitellen esiin sen missen soittoa, että nähdään minkälainen soittaja hän on? Miten yhden linkin laittaminen on sinulle noin vaikeaa, vaikka muuten tekstiä missestä ja missen soitosta sinulta kyllä tulee tuhansia rivejä?

        " ettet itse laita tänne niitä soittovideoitais on"

        Sinähän se missestä koko ajan kirjoitat, vaikka et kykene edes linkkiä laittamaan hänen soittoonsa. Onko misse tosiaan niin hyvä, että et uskalla edes linkkejä soittoonsa laittaa? Varmaankin. Misseähän on kuitenkin ammattilaisetkin kehuneet.

      • Anonyymi

        Tämän keskustelun aiheena ei ole kenenkään soittovideot, joten mielestäni ei ole perusteita laittaa mitään soittovideoita keskusteluun.

        Voitko perustella, miksi mielestäsi omat soittovideosi kuuluvat tähän keskusteluun?

        " mielestäsi missen soittovideot"

        Jos koko ajan höpisette jostain missestä ja valitatte missen soitosta, miksi ei löydy linkkiä soittoon kuitenkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitatko vähitellen esiin sen missen soittoa, että nähdään minkälainen soittaja hän on? Miten yhden linkin laittaminen on sinulle noin vaikeaa, vaikka muuten tekstiä missestä ja missen soitosta sinulta kyllä tulee tuhansia rivejä?

        Minä en halua laittaa, koska ne on niin huonoa soittoa ja miltään videoltasi ei näy edes niitä sarviasi. jos olisi sellainen soittovideo, jossa näkyy ne sarvet, niin laittaisin varmaan, mutten ole löytänyt sellaista koskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän keskustelun aiheena ei ole kenenkään soittovideot, joten mielestäni ei ole perusteita laittaa mitään soittovideoita keskusteluun.

        Voitko perustella, miksi mielestäsi omat soittovideosi kuuluvat tähän keskusteluun?

        "*mielestäni ei ole perusteita laittaa mitään soittovideoita keskusteluun."

        Kerrotko tuon saman sillä häirikölle, jonka pitää joka ketjussa alkaa jankuttamaan siitä missestä ja missen huonosta soitosta, vaikka häirikkö ei kykene edes linkkiä laittamaan missen soittoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " mielestäsi missen soittovideot"

        Jos koko ajan höpisette jostain missestä ja valitatte missen soitosta, miksi ei löydy linkkiä soittoon kuitenkaan?

        Tämän keskustelun aiheena ei ole kenenkään soittovideot, joten mielestäni ei ole perusteita laittaa mitään soittovideoita keskusteluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "*mielestäni ei ole perusteita laittaa mitään soittovideoita keskusteluun."

        Kerrotko tuon saman sillä häirikölle, jonka pitää joka ketjussa alkaa jankuttamaan siitä missestä ja missen huonosta soitosta, vaikka häirikkö ei kykene edes linkkiä laittamaan missen soittoon?

        ymmärrän kyllä, ettei tämän keskustelun aiheena ole kenenkään soittovideot, joten ei ole olemassa perusteita laittaa mitään soittovideoita keskusteluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ymmärrän kyllä, ettei tämän keskustelun aiheena ole kenenkään soittovideot, joten ei ole olemassa perusteita laittaa mitään soittovideoita keskusteluun.

        Ja misse on siis edelleenkin paras. Käyhän laittamassa linkki missen soittoon vaikka suoli24-musiikkipalstalle, niin nähdään jossain vaiheessa sitä soittoa jota et uskalla esitellä, koska misse on liian hyvä soittaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja misse on siis edelleenkin paras. Käyhän laittamassa linkki missen soittoon vaikka suoli24-musiikkipalstalle, niin nähdään jossain vaiheessa sitä soittoa jota et uskalla esitellä, koska misse on liian hyvä soittaja.

        Miksi jankutat soitostasi koko ajan? Ne videosi siis mielestäsi jollain tavalla kuuluukin keskusteluun?

        Ainoa selitys, mikset sitten itse voi laittaa tänne linkkiä soittovideoihisi on, että soittosi on niin huonoa, ettet vain kehtaa sitä laittaa tänne. Sen täytyy olla ainoa selitys.

        Laitatko esiin linkin sen missen soittoon, niin voidaan muutkin katsoa onko se hyvää vai huonoa.

        Käyhän laittamassa linkki missen soittoon vaikka suoli24-musiikkipalstalle,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitatko esiin linkin sen missen soittoon, niin voidaan muutkin katsoa onko se hyvää vai huonoa.

        miksi jankutat itsestäsi koko ajan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi jankutat itsestäsi koko ajan?

        missä linkki missen soittoon?

        .

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Laitatko linkin esiin missen soittoon, niin voidaan katsoa hänen soittoaan?

      • Anonyymi

        Käyhän laittamassa linkki missen soittoon vaikka suoli24-musiikkipalstalle, niin nähdään jossain vaiheessa sitä soittoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitatko linkin esiin missen soittoon, niin voidaan katsoa hänen soittoaan?

        Laitatko itse linkin omaan soittovideoosi ja mielellään sellaiseen, jossa näkyy sarvesi? Voidaan katsoa sitten yhdessä soittoasi ja sarviasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitatko itse linkin omaan soittovideoosi ja mielellään sellaiseen, jossa näkyy sarvesi? Voidaan katsoa sitten yhdessä soittoasi ja sarviasi.

        Linkki siihen missen soittoon mahtuu edelleenkin yhdelle riville. Nyt olet kirjoittanut kahden päivän aikana noin 750 riviä tekstiä missestä ja missen soitosta ja sen huonoudesta, mutta et ole kyennyt laittamaan yhtäkään linkkiä missen soittoon. Mikä siinä on niin vaikeaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitatko itse linkin omaan soittovideoosi ja mielellään sellaiseen, jossa näkyy sarvesi? Voidaan katsoa sitten yhdessä soittoasi ja sarviasi.

        Tehkää vaikka niin, että sinä esittelet ensin sitä täysin virheetöntä (ja missen soittoa parempaa ja myös motorisesti vaikeampaa) improvisaatiota, jota olet luvannut esitellä jo kauan aikaa sitten ja sitten saat linkin muusikoiden.nettiin jossa kuvat? Olisiko hyvä?

        Laittaisitko linkin sellaiseen keskusteluun, jossa joku on luvannut laittaa jonkun linkin mihinkään soittovideoon.

        Tämän keskustelun aiheena ei ole kenenkään soittovideot joten ei ole perusteita laittaa mitään soittovideoita keskusteluun.

        Voitko perustella, miksi mielestäsi soittovideot kuuluvat tähän keskusteluun? Jos ne kuuluvat keskusteluun, niin laita itse niitä.

        Miksi et voi laittaa linkkiä esiin missen soittoon niin nähdään onko se hyvää vai huonoa? Koko ajan kuitenkin missen soitosta kirjoittelet.

        Misseä ja missen soittoa ovat ammattilaisetkin kehuneet, ja Suomen suurimmalla ammattipalstalla myös nimettiin missen kehittämä uusi tekniikka, kun se siellä ensimmäistä kertaa Suomessa esiteltiin. Eikä Muusikoiden.netistä löyty yhtäkään soittajaa, joka kykenee motorisesti siihen mihin misse, koska misse on ensimmäinen lajiaan maailmassa koko ihmiskunnan ja musiikin historian aikana.

        Tajuatko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et voi laittaa linkkiä esiin missen soittoon niin nähdään onko se hyvää vai huonoa? Koko ajan kuitenkin missen soitosta kirjoittelet.

        "Koko ajan kuitenkin missen soitosta kirjoittelet"

        missä kohdassa esim edellisessä vastauksessani puhuin sinun soitostasi? Jospa vain lopettaisi itsestäsi jankuttamisen jo ja jos mielestäsi keskusteluun kuuluu jotkin soittovideot, niin voisitko perustella asian?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laittaisitko linkin sellaiseen keskusteluun, jossa joku on luvannut laittaa jonkun linkin mihinkään soittovideoon.

        Tämän keskustelun aiheena ei ole kenenkään soittovideot joten ei ole perusteita laittaa mitään soittovideoita keskusteluun.

        Voitko perustella, miksi mielestäsi soittovideot kuuluvat tähän keskusteluun? Jos ne kuuluvat keskusteluun, niin laita itse niitä.

        " jossa joku on luvannut laittaa jonkun linkin mihinkään soittovideoon."

        laitatko linkin jossa joku luvannut näyttää jotain kuvia.

        sinä olet luvannut näyttää virheetöntä improvisaatiota, mutta et ole siihen kyennyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " jossa joku on luvannut laittaa jonkun linkin mihinkään soittovideoon."

        laitatko linkin jossa joku luvannut näyttää jotain kuvia.

        sinä olet luvannut näyttää virheetöntä improvisaatiota, mutta et ole siihen kyennyt.

        ei sinun ole pakko niitä sarvenkuviasi ja mittän todisteita omille väitteillesi esittää, mutta silloin kukaan ei usko sinua. Samahan koskee myös väitteistä olemisesta maailman paras rumpali ja että sinusta Modern Drummer lehteen artikkeli.

        Oletkin siis vain valehdellut asioita itsestäsi ja kukaan ei ole luvannut sinulle näyttää mitään soittoa, koska et pysty sellaistakaan todistamaan.

        Kaikki tuo maailman parhaana oleminen, otsasarvesi ja modern drummer juttusi on siis vain haaveiluasi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Koko ajan kuitenkin missen soitosta kirjoittelet"

        missä kohdassa esim edellisessä vastauksessani puhuin sinun soitostasi? Jospa vain lopettaisi itsestäsi jankuttamisen jo ja jos mielestäsi keskusteluun kuuluu jotkin soittovideot, niin voisitko perustella asian?

        jos et kerran pysty laittamaan linkkiä missen soittoon, niin mitä jos lopettaisit aiheesta keskustelun ja missen soiton vähättelyn?

      • Anonyymi

        tuo on varsin uusi järjestys maailman parhaista rumpaleista ja valitettavasti Misse ei ole lainkaan koko listalla vaikka hän väittääkin olevansa maailman paras. Surullista, kun joku jää kiinni valehtelusta vai olisiko jollain jokin vastaava, missä hänen nimensä on ensimmäinen?

        millä tavalla on vähättelyä todeta, ettet olekaan maailman paras rumpali ja sinulla ei kasvakaan otsassa sarvia ja ettei sinusta ole koskaan tehty mitään lehtijuttua? Jos nuo asiat olisivat totta, helppohan sinun olisi väitteesi todistaa. Koska et pysty todistamaan väitteitäsi, niin nuo mainitsemani asiat sinusta ovat totta eli sinulla ei kasva otsassa sarvea, sinusta ei ole tehty mitään lehtijuttua ja sinä et ole maailman paras rumpali. Miksi koet totuuden puhumisen vähättelynä? Pitäisikö ihmisten valehdella sinun tavoin?

        kerrotko myös kuka muu suomessa pystyy vastaavaan motoriikkaan ja improvisaatioon kuin misse?

        Miksi lupasit esitellä täysin virheetöntä ja missen soittoa parempaa improvisaatiota, kun et sellaista kerran kykene esittelemään? Ja missä se linkki missen soittoon? Miksi höpiset koko ajan jonkun soitosta, jos et sitä kykene edes esittelemään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kerrotko myös kuka muu suomessa pystyy vastaavaan motoriikkaan ja improvisaatioon kuin misse?

        Ei yksikään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei yksikään.

        älä Mikke naurata. täällä vastailet jo omiin kysymyksiisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        älä Mikke naurata. täällä vastailet jo omiin kysymyksiisi.

        kerrotko kuka muu suomessa pystyy vastaavaan motoriikkaan ja improvisaatioon kuin misse?

        muusikoiden.netistä ei ainakaan löydy yhtäkään.

      • Anonyymi

        kukaan muusikoiden netin tai kukaan muukaan rumpali ei ole tuollaista koskaan sinulle todennut eli väitteesi on vain samanlaista haaveilua kuin ne sarvesi ja maailman parhaana olemisen kuvitteleminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kukaan muusikoiden netin tai kukaan muukaan rumpali ei ole tuollaista koskaan sinulle todennut eli väitteesi on vain samanlaista haaveilua kuin ne sarvesi ja maailman parhaana olemisen kuvitteleminen.

        kerrotko kuka muu suomessa pystyy vastaavaan motoriikkaan ja improvisaatioon kuin misse?

        ja missä linkki missen soittoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kukaan muusikoiden netin tai kukaan muukaan rumpali ei ole tuollaista koskaan sinulle todennut eli väitteesi on vain samanlaista haaveilua kuin ne sarvesi ja maailman parhaana olemisen kuvitteleminen.

        "kukaan muusikoiden netin tai kukaan muukaan rumpali ei ole tuollaista koskaan sinulle todennut."

        kuka siellä on paras improvisaatiossa ja motoriikassa?

        odotan myös edelleenkin sitä luvattua täysin virheetöntä improvisaatiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kukaan muusikoiden netin tai kukaan muukaan rumpali ei ole tuollaista koskaan sinulle todennut eli väitteesi on vain samanlaista haaveilua kuin ne sarvesi ja maailman parhaana olemisen kuvitteleminen.

        mitäpä jos menisit vähitellen jo sinne muusikoiden.nettiin keskustelemaan, kuten moni on toivonut vuosien aikana, kun täällä olet selittänyt vuodesta toiseen ihan samaa, etkä tajua samoja todisteita, jotka riittivät ammattilaisille missen soittoa koskien.

      • Anonyymi

        olen siellä vakiokeskustelija ja siksi tiedän että valehtelet. Kukaan ei ole koskaan tuollaista sinulle sanonut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olen siellä vakiokeskustelija ja siksi tiedän että valehtelet. Kukaan ei ole koskaan tuollaista sinulle sanonut.

        "olen siellä vakiokeskustelija "

        älähän viitsi taas valehdella.

        jos olet niin vakiota, niin kuka siellä muusikoiden.netissänne kykenee vastaavaan motoriikkaan ja improvisaatioon kuin misse?

        itse en tiedä yhtäkään.

        Kukas siellä muusikko.netissä on keksinyt uusia tekniikoita?

        useimmat soittaja ovat sinua parempia siellä, koska olet motorisesti niin heikkotasoinen. Kukaan ei ole tuollaista sinulle sanonut mitä täällä esität, joten nyt taas valehtelet, Sera.

        "useimmat soittaja ovat sinua parempia siellä,"

        laitatko vielä linkit esiin heidän taitoihinsa?

        sitä parasta ja virheetöntä improvisaatiota olet luvannut esitellä jo aikaa sitten, mutta et ole siihen kyennyt vielä koskaan.

        muusikoiden.netistä ei löydy yhtäkään sellaista soittajaa, jonka motoriikka riittäisi missen setin soittamiseen., vastaavia settejä kun on vain muutama maailmassa ja missen setti on ainoa suomessa.

        onko sellaista parasta ja virheetöntä improvisaatiota yhtä vaikea esitellä kuin linkkiä missen soittoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        useimmat soittaja ovat sinua parempia siellä, koska olet motorisesti niin heikkotasoinen. Kukaan ei ole tuollaista sinulle sanonut mitä täällä esität, joten nyt taas valehtelet, Sera.

        "useimmat soittaja ovat sinua parempia siellä, "

        Misseä parempia ei löydy yhtäkään. Jos sellaisen luulet tietäväsi, niin näytöt sitten vaan esiin improvisaatiosta ja virheettömästä sellaisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olen siellä vakiokeskustelija ja siksi tiedän että valehtelet. Kukaan ei ole koskaan tuollaista sinulle sanonut.

        "olen siellä vakiokeskustelija ja siksi tiedän että valehtelet. "

        Voisitko aloittaa siellä vakiokeskustelijana ketjun missen soitosta ja keskustellaan sitten siellä asiasta asiallisesti? Eiköhän yli kymmenen vuotta keskustelua missen soitosta jo riitä tällä ns. huume-palstalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukas siellä muusikko.netissä on keksinyt uusia tekniikoita?

        Missen lisäksi? Ei yksikään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        useimmat soittaja ovat sinua parempia siellä, koska olet motorisesti niin heikkotasoinen. Kukaan ei ole tuollaista sinulle sanonut mitä täällä esität, joten nyt taas valehtelet, Sera.

        Missen videot riittivät hyvin todisteeksi ammattilaisille muusikoiden.netissä, jotta missen kehittämä uusi tekniikkakin voitiin siellä nimetä. Missähän mahdoit keskustella silloin kun muusikoiden.netissäsi missen tekniikka esiteltiin ja nimettiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        useimmat soittaja ovat sinua parempia siellä, koska olet motorisesti niin heikkotasoinen. Kukaan ei ole tuollaista sinulle sanonut mitä täällä esität, joten nyt taas valehtelet, Sera.

        "useimmat soittaja ovat sinua parempia siellä"

        Varmaan. Mutta kysymys olikin kuinka moni on Mikkeä parempi? Ja missä näytöt taidoista?

        "koska olet motorisesti niin heikkotasoinen"

        Niin olenkin. Mutta Misse on ensimmäinen maailmassa, joka on kyennyt moduloimaan 128-osanuotteja ja kyennyt vaihtamaan rytmin polariteetin yhden "kellojakson" aikana. Hänen kehittämänsä ajattelutekniikka taas on maailman nopein.

        useimmat soittajat muusikoiden netissä ovat Misseä parempia. Kukaan siellä ei ole koskaan sanonut, että Misse on maailman paras rumpali.

        Se Misse on nyt jotenkin onnistunut puhumaan sinut pyörryksiin. Hänen videoillansa ei tuollaista ole ja koska olet heikkolahkainen, niin hän on nyt vain onnistunut syöttämään sinulle valheitaan soitostaan. Eihän kukaan viitsi tännekään edes mitään hänen videoitansa laittaa, koska ne ovat niin huonoa soittoa sisältäävää, sellaista joissa ei edes tahti pysy. Oletko miettinyt, että saatat olla jopa parempi soittaja kuin Misse?

        Laitatko esiin sen Muusikoiden.netin soittajan soittoa, joka soittaa missen soittoa parempaa ja myös täysin virheetöntä improvisaatiota, koska olet sellaista luvannut esitellä jo aikaa sitten.

        Myös linkki missen soittoon on sinulta edelleen esittelemättä. Misse taitaa tosiaan olla niin taitava, että et hänen soittoaan halua esitellä. Jos Missen soitto olisi niin huonoa kuin kerrot sen olevan, laittaisit linkkejä esiin joka päivä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se Misse on nyt jotenkin onnistunut puhumaan sinut pyörryksiin. Hänen videoillansa ei tuollaista ole ja koska olet heikkolahkainen, niin hän on nyt vain onnistunut syöttämään sinulle valheitaan soitostaan. Eihän kukaan viitsi tännekään edes mitään hänen videoitansa laittaa, koska ne ovat niin huonoa soittoa sisältäävää, sellaista joissa ei edes tahti pysy. Oletko miettinyt, että saatat olla jopa parempi soittaja kuin Misse?

        " Hänen videoillansa ei tuollaista ole ja"

        Laitatko esiin sen missen soittoa jo vähitellen kun siitä koko ajan kirjoitatkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se Misse on nyt jotenkin onnistunut puhumaan sinut pyörryksiin. Hänen videoillansa ei tuollaista ole ja koska olet heikkolahkainen, niin hän on nyt vain onnistunut syöttämään sinulle valheitaan soitostaan. Eihän kukaan viitsi tännekään edes mitään hänen videoitansa laittaa, koska ne ovat niin huonoa soittoa sisältäävää, sellaista joissa ei edes tahti pysy. Oletko miettinyt, että saatat olla jopa parempi soittaja kuin Misse?

        "Se Misse on nyt jotenkin onnistunut puhumaan sinut pyörryksiin. "

        Kerrotko mikä on maailman nopein ajattelutekniikka? Ei se ainakaan ole LRLLRLRR-tekniikka vaikka se onkin yleisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "olen siellä vakiokeskustelija ja siksi tiedän että valehtelet. "

        Voisitko aloittaa siellä vakiokeskustelijana ketjun missen soitosta ja keskustellaan sitten siellä asiasta asiallisesti? Eiköhän yli kymmenen vuotta keskustelua missen soitosta jo riitä tällä ns. huume-palstalla.

        Tottakai voidaan keskustella asiallisesti vaikka muusikoiden netissäkin, mutta se ei muuta tosiasiaa, ettei kukaan muusikoiden netissä ole sanonut sinua maailman parhaaksi tai ilmoittanut, että olet heitä parempi soittaja. Et voi alkaa sellaista julistamaan missään. Sanon tämän asian kyllä muusikoiden netissä aivan yhtä asiallisesti kuin sanon sen tässäkin. Et myöskään voi väittää olevasi maailman paras rumpali, jos sinulla ei ole mitään todistusaineistoa sanoillesi. Luulen, että sinulla on paha narsismi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se Misse on nyt jotenkin onnistunut puhumaan sinut pyörryksiin. Hänen videoillansa ei tuollaista ole ja koska olet heikkolahkainen, niin hän on nyt vain onnistunut syöttämään sinulle valheitaan soitostaan. Eihän kukaan viitsi tännekään edes mitään hänen videoitansa laittaa, koska ne ovat niin huonoa soittoa sisältäävää, sellaista joissa ei edes tahti pysy. Oletko miettinyt, että saatat olla jopa parempi soittaja kuin Misse?

        "Oletko miettinyt, että saatat olla jopa parempi soittaja kuin Misse? "

        Toivottavasti joskus olen. Olen nyt treenannut Missen "opeilla" ja tuntuu kehitystä tulevan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai voidaan keskustella asiallisesti vaikka muusikoiden netissäkin, mutta se ei muuta tosiasiaa, ettei kukaan muusikoiden netissä ole sanonut sinua maailman parhaaksi tai ilmoittanut, että olet heitä parempi soittaja. Et voi alkaa sellaista julistamaan missään. Sanon tämän asian kyllä muusikoiden netissä aivan yhtä asiallisesti kuin sanon sen tässäkin. Et myöskään voi väittää olevasi maailman paras rumpali, jos sinulla ei ole mitään todistusaineistoa sanoillesi. Luulen, että sinulla on paha narsismi.

        "Tottakai voidaan keskustella asiallisesti vaikka muusikoiden netissäkin, "

        Tule sitten tekemään sinne aloite, niin keskustellaan. Sitä on odotettu jo monta vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai voidaan keskustella asiallisesti vaikka muusikoiden netissäkin, mutta se ei muuta tosiasiaa, ettei kukaan muusikoiden netissä ole sanonut sinua maailman parhaaksi tai ilmoittanut, että olet heitä parempi soittaja. Et voi alkaa sellaista julistamaan missään. Sanon tämän asian kyllä muusikoiden netissä aivan yhtä asiallisesti kuin sanon sen tässäkin. Et myöskään voi väittää olevasi maailman paras rumpali, jos sinulla ei ole mitään todistusaineistoa sanoillesi. Luulen, että sinulla on paha narsismi.

        Ei ole vielä aloitusta näkynyt. Kävin äsken katsomassa Muusikoiden.netissä. Koska teet aloituksen, että saadaan keskustella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai voidaan keskustella asiallisesti vaikka muusikoiden netissäkin, mutta se ei muuta tosiasiaa, ettei kukaan muusikoiden netissä ole sanonut sinua maailman parhaaksi tai ilmoittanut, että olet heitä parempi soittaja. Et voi alkaa sellaista julistamaan missään. Sanon tämän asian kyllä muusikoiden netissä aivan yhtä asiallisesti kuin sanon sen tässäkin. Et myöskään voi väittää olevasi maailman paras rumpali, jos sinulla ei ole mitään todistusaineistoa sanoillesi. Luulen, että sinulla on paha narsismi.

        "jos sinulla ei ole mitään todistusaineistoa sanoillesi. "

        Hyvin missen todisteet muusikoiden.netissä riittivät, mutta menepä tekemään sinne se lupaamasi keskustelun aloitus niin jatketaan sitten siellä keskustelua aiheesta.

        millä tavalla ne riittivät eli oliko siellä.muusikoiden netissä esim. joku äänestys jossa muut soittajat totesivat missen olevan maailman paras soittaja? vai järjestettiinkö siellä joku soittokilpailu niiden videoiden perusteella ja se misse voitti? milloin sellaisia juttuja siellä ollut? sanoiko kukaan näkevänsä voittajan videossa missellä sarvet päässä?

        Laitatko esiin sen missen soittoa, niin nähdään minkälaista se on? Jutellaan sitten lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        millä tavalla ne riittivät eli oliko siellä.muusikoiden netissä esim. joku äänestys jossa muut soittajat totesivat missen olevan maailman paras soittaja? vai järjestettiinkö siellä joku soittokilpailu niiden videoiden perusteella ja se misse voitti? milloin sellaisia juttuja siellä ollut? sanoiko kukaan näkevänsä voittajan videossa missellä sarvet päässä?

        "millä tavalla ne riittivät"

        varmaan esimerkiksi sillä tavalla, että missen kehittämä uusi tekniikkakin voitiin nimetä, ja pari ammattimuusikkoa ja opettajaa pyysi misseltä lopuksi anteeksikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        millä tavalla ne riittivät eli oliko siellä.muusikoiden netissä esim. joku äänestys jossa muut soittajat totesivat missen olevan maailman paras soittaja? vai järjestettiinkö siellä joku soittokilpailu niiden videoiden perusteella ja se misse voitti? milloin sellaisia juttuja siellä ollut? sanoiko kukaan näkevänsä voittajan videossa missellä sarvet päässä?

        "oliko siellä.muusikoiden netissä esim. joku äänestys "

        Tavallaan. Ensin oli asian esittely, sitten oli keskustelua ja sen jälkeen väittely asiasta, ja sitten akateemisesti koulutettu ammattimuusikko ja opettaja totesi lopulta, että näytöt riittää tekniikan nimeämiseen. Sen jälkeen hän pyysi anteeksi aiempaa käytöstään (eikä ollut ainoa) ja sitten missen tekniikka sai nimensä.

        " sitten akateemisesti koulutettu ammattimuusikko ja opettaja totesi lopulta, että näytöt riittää tekniikan nimeämiseen."

        Eikä kukaan vastustanut asiaa tai ollut siitä eri mieltä, mikä myös kannattaa muistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "oliko siellä.muusikoiden netissä esim. joku äänestys "

        Tavallaan. Ensin oli asian esittely, sitten oli keskustelua ja sen jälkeen väittely asiasta, ja sitten akateemisesti koulutettu ammattimuusikko ja opettaja totesi lopulta, että näytöt riittää tekniikan nimeämiseen. Sen jälkeen hän pyysi anteeksi aiempaa käytöstään (eikä ollut ainoa) ja sitten missen tekniikka sai nimensä.

        Tekniikka taisi kylläkin saada nimensä ennen sitä anteeksipyyntöä, mutta se ei ole olennaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai voidaan keskustella asiallisesti vaikka muusikoiden netissäkin, mutta se ei muuta tosiasiaa, ettei kukaan muusikoiden netissä ole sanonut sinua maailman parhaaksi tai ilmoittanut, että olet heitä parempi soittaja. Et voi alkaa sellaista julistamaan missään. Sanon tämän asian kyllä muusikoiden netissä aivan yhtä asiallisesti kuin sanon sen tässäkin. Et myöskään voi väittää olevasi maailman paras rumpali, jos sinulla ei ole mitään todistusaineistoa sanoillesi. Luulen, että sinulla on paha narsismi.

        "Tottakai voidaan keskustella asiallisesti vaikka muusikoiden netissäkin"

        Hyvä homma. Teehän aloitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "oliko siellä.muusikoiden netissä esim. joku äänestys "

        Tavallaan. Ensin oli asian esittely, sitten oli keskustelua ja sen jälkeen väittely asiasta, ja sitten akateemisesti koulutettu ammattimuusikko ja opettaja totesi lopulta, että näytöt riittää tekniikan nimeämiseen. Sen jälkeen hän pyysi anteeksi aiempaa käytöstään (eikä ollut ainoa) ja sitten missen tekniikka sai nimensä.

        "Tavallaan"? eihän tuo kuvauksesi mukainen homma ole mikään äänestys maailman parhaasta rumpalista tai kenenkään teknisestä ylivertaisuudesta. Taidat olla melko pihalla asioista?. Missä kohtaa meni ohitse ja aloit kuvitella juttuja?? ei toisaaltabihmekään, ettet osaa vastata simppeleihin kysymyksiin, kun taidat elää aivan haavemaailmoissa?

        Laitatko esiin sen missen soittoa jo vähitellen? Siis tuon pelkän selityksen sijaan.

        Jos väität, että joku muusikoiden.netissä soittaa täysin virheetöntä ja missen soittoa parempaa improvisaatiota, niin laita nyt vähitellen jo ne näytöt esiin tai lopeta tuo maneerinen jankutus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tavallaan"? eihän tuo kuvauksesi mukainen homma ole mikään äänestys maailman parhaasta rumpalista tai kenenkään teknisestä ylivertaisuudesta. Taidat olla melko pihalla asioista?. Missä kohtaa meni ohitse ja aloit kuvitella juttuja?? ei toisaaltabihmekään, ettet osaa vastata simppeleihin kysymyksiin, kun taidat elää aivan haavemaailmoissa?

        Menehän aloittamaan se lupaamasi keskusteluketju sinne muusikoiden.nettiin niin keskustellaan siellä sitten lisää. Täällä näyttää juttusi vain polkevan paikallaan vuodesta toiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tavallaan"? eihän tuo kuvauksesi mukainen homma ole mikään äänestys maailman parhaasta rumpalista tai kenenkään teknisestä ylivertaisuudesta. Taidat olla melko pihalla asioista?. Missä kohtaa meni ohitse ja aloit kuvitella juttuja?? ei toisaaltabihmekään, ettet osaa vastata simppeleihin kysymyksiin, kun taidat elää aivan haavemaailmoissa?

        Kerrotko jo vähitellen kenen kuvittelet muusikoiden.netissä kykenevän siihen mihin misse? Ja näytöt tietysti myös esiin. Ja menetkö tekemään sen keskustelun aloituksen sinne muusikoiden.nettiin, niin loppuu sitten tuo jatkuva vikinäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tavallaan"? eihän tuo kuvauksesi mukainen homma ole mikään äänestys maailman parhaasta rumpalista tai kenenkään teknisestä ylivertaisuudesta. Taidat olla melko pihalla asioista?. Missä kohtaa meni ohitse ja aloit kuvitella juttuja?? ei toisaaltabihmekään, ettet osaa vastata simppeleihin kysymyksiin, kun taidat elää aivan haavemaailmoissa?

        "eihän tuo kuvauksesi mukainen homma ole mikään äänestys maailman parhaasta rumpalista tai kenenkään teknisestä ylivertaisuudesta. "

        enpä ole nähnyt sinua muusikoiden.netissä kun asiasta on ammattilaisten kanssa keskusteltu.

        et ole kyennyt myöskään esittelemään sitä lupaamaasi täysin virheetöntä improvisaatiotakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tavallaan"? eihän tuo kuvauksesi mukainen homma ole mikään äänestys maailman parhaasta rumpalista tai kenenkään teknisestä ylivertaisuudesta. Taidat olla melko pihalla asioista?. Missä kohtaa meni ohitse ja aloit kuvitella juttuja?? ei toisaaltabihmekään, ettet osaa vastata simppeleihin kysymyksiin, kun taidat elää aivan haavemaailmoissa?

        LAI-TAT-KO MIS-SEN SOIT-TOA ESIL-LE!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tavallaan"? eihän tuo kuvauksesi mukainen homma ole mikään äänestys maailman parhaasta rumpalista tai kenenkään teknisestä ylivertaisuudesta. Taidat olla melko pihalla asioista?. Missä kohtaa meni ohitse ja aloit kuvitella juttuja?? ei toisaaltabihmekään, ettet osaa vastata simppeleihin kysymyksiin, kun taidat elää aivan haavemaailmoissa?

        Montako ammattilaisten nimeämää tekniikkaa olet itse keksinyt?

      • Anonyymi

        mikset kehtaa laittaa sitä missen soittoa näkyville kun niin kovastti kehut sitä?? Oletko alkanutnpelkäämään, ettei kukaan muu näe sarvia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mikset kehtaa laittaa sitä missen soittoa näkyville kun niin kovastti kehut sitä?? Oletko alkanutnpelkäämään, ettei kukaan muu näe sarvia?

        "mikset kehtaa laittaa sitä missen soittoa näkyville"

        Sinähän se koko ajan missen soittoa haukut ja olet tehnyt samaa monta vuotta, mutta et uskalla sitä soittoa kuitenkaan edes esitellä, koska missen soittoa ovat ammattilaisetkin kehuneet. Laita nyt joku linkki soittoon pelkän selityksen ja vähättelyn sijaan.

        ei sitä soittoasi kukaan halua esitellä, kun ei ihmiset tykkää että ketään haukutaan ja siksi et siis uskalla sitä soittoasi esitellä?
        Sinulle alkanut selviämään soittosi todellinen laatu, ettei se olekaan mitään maailman parasta vaan kaukana sellaisesta?

        Eipä sitä missen soittoa kukaan muu täällä hauku kuin vain sinä yksin, vaikka et siis uskalla sitä edes esitellä ja linkkiä soittoon laittaa. Minulle se tarkoittaa sitä, että misse on todella taitava koska et uskalla hänen soittoaan esitellä sitä vuosia väheksyttyäsi. Ja onhan häntä ammattilaisetkin kehuneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei sitä soittoasi kukaan halua esitellä, kun ei ihmiset tykkää että ketään haukutaan ja siksi et siis uskalla sitä soittoasi esitellä?
        Sinulle alkanut selviämään soittosi todellinen laatu, ettei se olekaan mitään maailman parasta vaan kaukana sellaisesta?

        Missä on linkki missen soittoon, jota koko ajan olet haukkunut? Laita nyt linkki esiin missen soittoon, joka on sinua vaivannut jo yli kymmenen vuotta. Taaskin olet parin päivän aikana kirjoittanut yli 1000 riviä tekstiä missestä ja missen huonosta soitosta, vaikka et kykene sitä siis edes esittelemään. Kiertelet ja kaartelet kuin mato koukussa, ja keksit säälittäviä ja läpinäkyviä tekosyitä miksi et voi missen soittoa palstalaisille esitellä. Minulle se on selvä todiste siitä, että misse on todella hyvä kun et uskalla hänen soittoaan edes esitellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        millä tavalla ne riittivät eli oliko siellä.muusikoiden netissä esim. joku äänestys jossa muut soittajat totesivat missen olevan maailman paras soittaja? vai järjestettiinkö siellä joku soittokilpailu niiden videoiden perusteella ja se misse voitti? milloin sellaisia juttuja siellä ollut? sanoiko kukaan näkevänsä voittajan videossa missellä sarvet päässä?

        Laitatko esiin sen missen soittoa vähitellen? Miten yhden linkin antaminen on sinulle noin vaikeaa vaikka koko ajan kirjoitat missessä ja hänen soitostaan? Et ole myöskään vielä aloittanut siellä muusikoiden.netissäsi lupaamaasi keskusteluketjua missen soitosta, että voisimme keskustella ammattipalstalla, jossa olet kertomasi mukaan ihan vakiokirjoittajakin. Eipä sinua näkynyt kuitenkaan siinä keskustelussa, jossa missen tekniikka muusikoiden.netissä nimettiin kun se Suomessa ensimmäistä kertaa tekniikkana esiteltiin.

        Etkä ole kyennyt esittelemään sitä täysin virheetöntä improvisaatiotakaan jota olet luvannut esitellä jo kauan aikaa sitten.

        "Eipä sinua näkynyt kuitenkaan siinä keskustelussa, jossa missen tekniikka muusikoiden.netissä nimettiin kun se Suomessa ensimmäistä kertaa tekniikkana esiteltiin. "

        Muusikoiden.netin vakiokirjoittajan olisi luullut siinä keskustelussa kertovan mielipiteensä missen soitosta, mutta eipä näkynyt vakiokirjoittajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        millä tavalla ne riittivät eli oliko siellä.muusikoiden netissä esim. joku äänestys jossa muut soittajat totesivat missen olevan maailman paras soittaja? vai järjestettiinkö siellä joku soittokilpailu niiden videoiden perusteella ja se misse voitti? milloin sellaisia juttuja siellä ollut? sanoiko kukaan näkevänsä voittajan videossa missellä sarvet päässä?

        "et itse uskalla mennä sinne muusikoiden nettiin tekemään avausta? "

        Miksi minun pitäisi? Sinuahan se misse ja missen soitto koko ajan vaivaa, ei minua. Aivan turhaa on minun tehdä aivan samaa keskustelun avausta muusikoiden.nettiin sellaisesta asiasta, joka on jo aikaa sitten ammattipalstalla valmiiksi käsitelty. Se kun kuitenkin on ammattipalsta, eikä mikään suoli24-foorumi. Jos sinä et sitä lupaamaasi keskustelua uskalla aloittaa ammattipalstalla, niin ole sitten jo täälläkin hiljaa kun ei juttusi ole edes yhtään parantuneet. Samaa jankkausta aamusta iltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        älä Mikke naurata. täällä vastailet jo omiin kysymyksiisi.

        Et ole vielä aloittanut keskustelua Muusikoiden.netissä. Meneekö vielä paljonkin aikaa sen aloittamiseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tavallaan"? eihän tuo kuvauksesi mukainen homma ole mikään äänestys maailman parhaasta rumpalista tai kenenkään teknisestä ylivertaisuudesta. Taidat olla melko pihalla asioista?. Missä kohtaa meni ohitse ja aloit kuvitella juttuja?? ei toisaaltabihmekään, ettet osaa vastata simppeleihin kysymyksiin, kun taidat elää aivan haavemaailmoissa?

        "Ajattelin, että olisit halunnut tulla muusikoiden nettiin kuuluttamaan samat asiat"

        Asiat on käsitelty jo useita vuosia sitten Muusikoiden.netissä. Sinä olet ainoa joka ajattelee, että samaa asiaa pitäisi ammattipalstalla selittää uudelleen ja uudelleen vuosikausia kun se on jo kerran käsitelty. Jos asia sinua erityisesti kiinnostaa, mene tekemään se aloite, niin jatketaan muusikoiden.netissä.

      • Anonyymi

        Muusikoiden netissä ei ole koskaan ollut sellaista keskustelua, jossa jotkut ammattimuusikot ja kaikki muutkaan sanoisivat, että Mikke on motorisesti ylivertainen ja maailman paras. Jos jollakulla on tarvetta edes lähteä sellaisia keskusteluita avaamaan sinne, niin hänhän voi mennä sellaisen avauksen tekemään. Ei varmaan kannata alkaa muilla palstoilla levittelemään tuollaista juttua, koska ne leviää sitten kyllä muusikoiden palstalle ja kyllä me siellä jo nämä sinun juttusi tiedetään. Sera..Melko ikävää, että täällä levität tuollaisia juttuja,Sera ..Aikuistuisit hieman.

        Laitatko vielä linkin missen soittoon, niin nähdään minkälaista se soitto oikein on, josta olet jo yli 15 vuotta täällä kirjoitellut? Usein joka päivä ja aamusta iltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muusikoiden netissä ei ole koskaan ollut sellaista keskustelua, jossa jotkut ammattimuusikot ja kaikki muutkaan sanoisivat, että Mikke on motorisesti ylivertainen ja maailman paras. Jos jollakulla on tarvetta edes lähteä sellaisia keskusteluita avaamaan sinne, niin hänhän voi mennä sellaisen avauksen tekemään. Ei varmaan kannata alkaa muilla palstoilla levittelemään tuollaista juttua, koska ne leviää sitten kyllä muusikoiden palstalle ja kyllä me siellä jo nämä sinun juttusi tiedetään. Sera..Melko ikävää, että täällä levität tuollaisia juttuja,Sera ..Aikuistuisit hieman.

        "kyllä me siellä jo nämä sinun juttusi tiedetään. "

        Siellä muusikoiden.netissähän myös nimettiin se missen kehittämä uusi tekniikkakin. Joko pian aloitat sen lupaamasi keskustelun muusikoiden.netissä missestä ja hänen soitostaan, että voidaan jatkaa ammattipalstalla keskustelua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muusikoiden netissä ei ole koskaan ollut sellaista keskustelua, jossa jotkut ammattimuusikot ja kaikki muutkaan sanoisivat, että Mikke on motorisesti ylivertainen ja maailman paras. Jos jollakulla on tarvetta edes lähteä sellaisia keskusteluita avaamaan sinne, niin hänhän voi mennä sellaisen avauksen tekemään. Ei varmaan kannata alkaa muilla palstoilla levittelemään tuollaista juttua, koska ne leviää sitten kyllä muusikoiden palstalle ja kyllä me siellä jo nämä sinun juttusi tiedetään. Sera..Melko ikävää, että täällä levität tuollaisia juttuja,Sera ..Aikuistuisit hieman.

        "kyllä me siellä jo nämä sinun juttusi tiedetään"

        Kukas "teistä" siellä muusikko.netissäsi kykenee vastaavaan improvisaatioon ja motoriikkaan kuin misse? Ja näytöt esiin tietysti myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        millä tavalla on vähättelyä todeta, ettet olekaan maailman paras rumpali ja sinulla ei kasvakaan otsassa sarvia ja ettei sinusta ole koskaan tehty mitään lehtijuttua? Jos nuo asiat olisivat totta, helppohan sinun olisi väitteesi todistaa. Koska et pysty todistamaan väitteitäsi, niin nuo mainitsemani asiat sinusta ovat totta eli sinulla ei kasva otsassa sarvea, sinusta ei ole tehty mitään lehtijuttua ja sinä et ole maailman paras rumpali. Miksi koet totuuden puhumisen vähättelynä? Pitäisikö ihmisten valehdella sinun tavoin?

        "jossa ammattilainen toteaa, ettei ole löytänyt Misseä parempaa soittajaa. "

        Kertoisitko Muusikoiden.netin "vakiokirjoittajana" kuka mielestäsi on se Muusikoiden.netin paras improvisaatiossa tällä hetkellä? Kyllähän sinun sellainen pitäisi ammattipalstan "vakiokirjoittajana" tietää todella helposti, kun palstalla jossa olet "vakiokirjoittaja" kirjoittelee myös soittajia, jotka ovat osallistuneet jopa kilpailuihin. Välttelet taas vastaamasta, mikä on normaalia käytöstäsi.

        "Välttelet taas vastaamasta, mikä on normaalia käytöstäsi."

        Misseä vainoavalla narsistilla on aivan samat narsistin maneerit käytöksessä vaan vuodesta toiseen. Ollut jo 15 vuotta ihan kaavamainen tapaus. Mihinkään kysymyksiin ei taaskaan vastaa, mutta silti jankuttaa jälleen aamusta iltaan Missestä.

    • Anonyymi

      Kaikki mikä sekoittaa mielen ja ajatuksen juoksun on pahasta. Ihan sama onko se keskikalja, kannabis tai jokin muu. Vain luuserit käyttävät huumeita.

      • Anonyymi

        MS-tautiin kannabis on paras lääke, koska suojelee aivoja.

      • Anonyymi

        Kannabis lisää myös aivoissa neurogeneesiä eli uusien aivosolujen tuotantoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannabis lisää myös aivoissa neurogeneesiä eli uusien aivosolujen tuotantoa.

        mutta kannabis ei kasvata sarvia päähäsi tai saa sinua luulemaan sellaista. Alkoholin avulla sarvenkasvatus yms mahdottomat luulot vain korostuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta kannabis ei kasvata sarvia päähäsi tai saa sinua luulemaan sellaista. Alkoholin avulla sarvenkasvatus yms mahdottomat luulot vain korostuu.

        "kannabis ei kasvata sarvia"

        Ei varmaankaan. Ainakaan yksin. Pitää myös treenata useita vuosia ja useita tuhansia tunteja aivan symmetrisesti. Eli tehdä jokainen yksittäinen harjoitus kaikilla mahdollisilla variaatioilla jotka ihmisen raajat mahdollistavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MS-tautiin kannabis on paras lääke, koska suojelee aivoja.

        Alkoholi taas on tuhoisin huume aivoille, koska solumyrkkynä ja rasvaa liuottavana pesuaineena tuhoaa aivoja, jotka ovat pääosin rasvaa. Mikään muu toinen päihde, laiton tai laillinen, ei ole yhtä paljon aivoja tuhoava mitä alkoholi on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kannabis ei kasvata sarvia"

        Ei varmaankaan. Ainakaan yksin. Pitää myös treenata useita vuosia ja useita tuhansia tunteja aivan symmetrisesti. Eli tehdä jokainen yksittäinen harjoitus kaikilla mahdollisilla variaatioilla jotka ihmisen raajat mahdollistavat.

        treenata sarvenkasvua??
        kerropa lisää ja kerro paljonko kulutat alkoholia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        treenata sarvenkasvua??
        kerropa lisää ja kerro paljonko kulutat alkoholia?

        Symmetrisellä peruskompilla ensin aloitat treenaamisen ja treenaat symmetrisesti muutamia satoja erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä harjoituksia ja kokonaisajallisesti käytät treeniin noin 15 000 tuntia. Sitten sinulla on jo omat "ulokkeet" ja olet yksi maailman parhaita.

        "treenata sarvenkasvua??"

        Soittamisen harjoittelu on yksi tehokkaimpia aivojen muokkaajia ja kehittäjiä. Soittajien aivot ovat aivan erilaiset kuin sellaisen ns. tavallisen ja soittotaidottoman jantterin aivot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Symmetrisellä peruskompilla ensin aloitat treenaamisen ja treenaat symmetrisesti muutamia satoja erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä harjoituksia ja kokonaisajallisesti käytät treeniin noin 15 000 tuntia. Sitten sinulla on jo omat "ulokkeet" ja olet yksi maailman parhaita.

        onko sinulla jotain kuvamateriaalia sarvistasi, jos laitan jonkin soittovideon sinulle? jotaon sellaista esitit että olit sellaista jonkun kanssa sopinut ja jos laitan sinulle soittovideon, niin lupasit laittaa niistä sarvistasi kuvia? se oli kesksustelussa joka näemmä poistettu?

        "onko sinulla jotain kuvamateriaalia sarvistasi, j"

        Sinulle on sangen useita kertoja jo todettu, että kun laitat vähitellen esiin sitä kauan sitten lupaamaasi täysin virheetöntä improvisaatiota ja lisäksi vielä motorisesti missen soittoa parempaa improvisaatiota, saat linkin muusikoiden.nettiin ja uusiin kuviin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onko sinulla jotain kuvamateriaalia sarvistasi, jos laitan jonkin soittovideon sinulle? jotaon sellaista esitit että olit sellaista jonkun kanssa sopinut ja jos laitan sinulle soittovideon, niin lupasit laittaa niistä sarvistasi kuvia? se oli kesksustelussa joka näemmä poistettu?

        Voisitko jo aloittaa sen lupaamasi keskustelun muusikoiden.netissä, että voitaisiin keskustella asiallisesti ammattilaisten toimiessa "tuomarina"?

        Kannabiksen avulla ei voi kasvattaa sarvia vaikka Misse väittääkin niin ja siksi hänellä ei ole olemassa minkäänlaista todistusmateriaalia asiansa puolesta. Tämä sama koskee myös niitä hänen esittämiä väitteitä, että hänestä tekeillä juttu Modern Drummer-lehteen. Hän ei myöskään ole maailman paras rumpali, koska häntä ei ole missään noteerattu sellaiseksi.

        Nuo hänen itsestään esittämänsä väitteensä ovat valehtelua. Hän kertonut sairastaneensa skitsofreniaa ja olleensa useita kertoja psykoosissa, joten hänen väitteidensä taustalle löytyy luonnollisempi selitys eli hänen sairauteensa liittyvä harhaisuus.

        "jos laitan jonkin soittovideon sinulle? "

        Laitatko esiin sen missen soittoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannabiksen avulla ei voi kasvattaa sarvia vaikka Misse väittääkin niin ja siksi hänellä ei ole olemassa minkäänlaista todistusmateriaalia asiansa puolesta. Tämä sama koskee myös niitä hänen esittämiä väitteitä, että hänestä tekeillä juttu Modern Drummer-lehteen. Hän ei myöskään ole maailman paras rumpali, koska häntä ei ole missään noteerattu sellaiseksi.

        Nuo hänen itsestään esittämänsä väitteensä ovat valehtelua. Hän kertonut sairastaneensa skitsofreniaa ja olleensa useita kertoja psykoosissa, joten hänen väitteidensä taustalle löytyy luonnollisempi selitys eli hänen sairauteensa liittyvä harhaisuus.

        "Kannabiksen avulla ei voi kasvattaa sarvia"

        Ei voikaan. Ei sellaista ole edes väitettykään missään, sinun lisäksesi siis. Tuhansien tuntien treenaaminen sen muutoksen ja kasvun aivoissa tekee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannabiksen avulla ei voi kasvattaa sarvia vaikka Misse väittääkin niin ja siksi hänellä ei ole olemassa minkäänlaista todistusmateriaalia asiansa puolesta. Tämä sama koskee myös niitä hänen esittämiä väitteitä, että hänestä tekeillä juttu Modern Drummer-lehteen. Hän ei myöskään ole maailman paras rumpali, koska häntä ei ole missään noteerattu sellaiseksi.

        Nuo hänen itsestään esittämänsä väitteensä ovat valehtelua. Hän kertonut sairastaneensa skitsofreniaa ja olleensa useita kertoja psykoosissa, joten hänen väitteidensä taustalle löytyy luonnollisempi selitys eli hänen sairauteensa liittyvä harhaisuus.

        Sinulle on sangen useita kertoja jo todettu, että kun laitat vähitellen esiin sitä kauan sitten lupaamaasi täysin virheetöntä improvisaatiota ja lisäksi vielä motorisesti missen soittoa parempaa improvisaatiota, saat linkin muusikoiden.nettiin ja uusiin kuviin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannabiksen avulla ei voi kasvattaa sarvia vaikka Misse väittääkin niin ja siksi hänellä ei ole olemassa minkäänlaista todistusmateriaalia asiansa puolesta. Tämä sama koskee myös niitä hänen esittämiä väitteitä, että hänestä tekeillä juttu Modern Drummer-lehteen. Hän ei myöskään ole maailman paras rumpali, koska häntä ei ole missään noteerattu sellaiseksi.

        Nuo hänen itsestään esittämänsä väitteensä ovat valehtelua. Hän kertonut sairastaneensa skitsofreniaa ja olleensa useita kertoja psykoosissa, joten hänen väitteidensä taustalle löytyy luonnollisempi selitys eli hänen sairauteensa liittyvä harhaisuus.

        " vaikka Misse väittääkin niin "

        ei ole misse tuollaista väittänyt koskaan.

        miksi taas valehtelet?

        koska se keskustelusi missestä alkaa siellä muusikoiden.netissäsi?

        "hänen sairauteensa liittyvä harhaisuus. "

        kannattaa muistaa, että missen soittoa on ammattilaisetkin kehuneet.

        aivan kuten ammattilaiset nimesivät hänen kehittämänsä uuden tekniikankin siellä muusikoiden.netissäsi, jossa olet vakiokirjoittaja kertomasi mukaan.

        missä viipyy linkki missen soittoon?

        jos laitan Missen soittoon linkin, niin laitatko hänen sarvensa kuvat?

        ei, vaan laitat nyt vähitellen esille sitä täysin virheetöntä improvisaatiota, joka on myös motorisesti missen soittoa parempaa.

        sellaista soittoa on luvattu esitellä jo pitkään ja sellaista haluan tosiaankin nähdä.

        Laitatko tosiaan jo linkin sen missen soittoon, josta koko ajan kirjoitat jotain? Olisiko mahdollista?

        hei. sovitaan siis, Mikke että laitan linkin johonkin soittovideoosi, niin laita sinä linkkin hänen sarviensakuviinsa? Ne kiinnostaa minua paljon ja jos laitan soittoasi, niin toivoisin, ettei kukaan ala nauramaan tai pilkkaamaan Mikken soittoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei, vaan laitat nyt vähitellen esille sitä täysin virheetöntä improvisaatiota, joka on myös motorisesti missen soittoa parempaa.

        sellaista soittoa on luvattu esitellä jo pitkään ja sellaista haluan tosiaankin nähdä.

        mikä juttu tuo on että haluat jonkun toisen soittoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " vaikka Misse väittääkin niin "

        ei ole misse tuollaista väittänyt koskaan.

        miksi taas valehtelet?

        koska se keskustelusi missestä alkaa siellä muusikoiden.netissäsi?

        eikö missellä olekaan sarvia? olen lukenut sellaisista eli joku on valehdellut asiasta täällä ja olen uskonut. Kertoisitko, onko niitä sarvia vai eikö niitä ole?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hei. sovitaan siis, Mikke että laitan linkin johonkin soittovideoosi, niin laita sinä linkkin hänen sarviensakuviinsa? Ne kiinnostaa minua paljon ja jos laitan soittoasi, niin toivoisin, ettei kukaan ala nauramaan tai pilkkaamaan Mikken soittoa.

        ei, vaan laitat nyt vähitellen esille sitä täysin virheetöntä improvisaatiota, joka on myös motorisesti missen soittoa paljon parempaa.

        sellaista soittoa on luvattu täällä esitellä jo pitkään ja sellaista haluan tosiaankin nähdä, kun ei ole parissa vuodessa esitelty vielä yhtäkään.

        sitten voit myös aloittaa sen ketjun siellä muusikko.netissäsi missestä ja hänen soitostaan, laitoin jo "porukoillekin" viestiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eikö missellä olekaan sarvia? olen lukenut sellaisista eli joku on valehdellut asiasta täällä ja olen uskonut. Kertoisitko, onko niitä sarvia vai eikö niitä ole?

        Laitatko esille missen soittoa?

        milloin sellaista joku sanonut? eli haluatko tietää maailman parhaiden soittajien nimiä vai linkkejä heidän soittoonsa ja mikset haluakaan näyttää sarviasi?

        "milloin sellaista joku sanonut?"

        sellaista on luvattu palstalla esitellä jo aikaa sitten, mutta yhtäkään soittoa ei ole näkynyt.

        siis täysin virheetöntä ja missen soittoa parempaa improvisaatiota.

        laitatko edes esiin sen missen soittoa, jos virheetöntä improvisaatiota ei kerran mistään löydy, että nähdään minkälainen soittaja misse oikeasti on.

        nythän meillä on vain sinun väitteesi että hän on huono, mutta etpä uskalla soittoa esitellä.

        koska muuten aloitat sen keskustelun muusikoiden.netissä?

        vai väitätkö seuraavaksi olevasi eri henkilö kuin muusikoiden.netin "vakiokirjoittaja"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        milloin sellaista joku sanonut? eli haluatko tietää maailman parhaiden soittajien nimiä vai linkkejä heidän soittoonsa ja mikset haluakaan näyttää sarviasi?

        "vai linkkejä heidän soittoonsa"

        linkki täysin virheettömään improvisaatioon riittää, ja se linkki missen soittoon olisi myös kiva jo vähitellen nähdä kun siitä soitosta koko ajan kirjoitatkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        milloin sellaista joku sanonut? eli haluatko tietää maailman parhaiden soittajien nimiä vai linkkejä heidän soittoonsa ja mikset haluakaan näyttää sarviasi?

        Jännä ajatella, että siinä aiemmassa ja poistetussa misse-ketjussa oli yli 50 "eri" kirjoittajaa, joista jokainen kertomansa mukaan oli katsonut missen soittoa ja valitti siitä, mutta yksikään ei kyennyt laittamaan yhtäkään linkkiä esiin soittoon, jota kertoi katsoneensa jotta saattoi sitä haukkua ja vähätellä.

        Jännä ajatella, että kaikkien niiden "eri" kirjoittajien takana on 2 henkilöä - toinen on juoppo ja toinen narsisti.

        Molemmilla misse ja missen soitto mielessä koko ajan, nytkin taas aamusta iltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos laitan Missen soittoon linkin, niin laitatko hänen sarvensa kuvat?

        Voisitko jo aloittaa sen lupaamasi keskustelun muusikoiden.netissä, että voitaisiin keskustella asiallisesti ammattilaisten toimiessa "tuomarina"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eikö missellä olekaan sarvia? olen lukenut sellaisista eli joku on valehdellut asiasta täällä ja olen uskonut. Kertoisitko, onko niitä sarvia vai eikö niitä ole?

        Kun aivoihin syntyy tuhansien treenituntien aikana uusia neuroneita ja yhteyksiä niiden välille, niin aivot kasvavat ja kallo väkisinkin laajenee. Missen on ensimmäinen joka on maailmassa tehnyt symmetrisiä harjoitteita tuhansia tunteja, jotka hän itse myös kehitti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jännä ajatella, että siinä aiemmassa ja poistetussa misse-ketjussa oli yli 50 "eri" kirjoittajaa, joista jokainen kertomansa mukaan oli katsonut missen soittoa ja valitti siitä, mutta yksikään ei kyennyt laittamaan yhtäkään linkkiä esiin soittoon, jota kertoi katsoneensa jotta saattoi sitä haukkua ja vähätellä.

        Jännä ajatella, että kaikkien niiden "eri" kirjoittajien takana on 2 henkilöä - toinen on juoppo ja toinen narsisti.

        Molemmilla misse ja missen soitto mielessä koko ajan, nytkin taas aamusta iltaan.

        mielestäni kaikista jännintä on, että luulet heitä olevan niin vähän ja sitten kukaan niistä "monista" jotka muka tykkää soitostasi ei vain uskalla laittaa palstalle ainoatakaan soittovideota. Se on selvin todiste, että palstalla on paljon keskustelijoita, jotka eivät pidä soitostasi et vain kehtaa laittaa soittoasi, kun pelkäät että sitä aletaan pilkkaamaan. jännä ajatella asiaa.

        Laitatko esiin missen soittoa, että jokainen voi ihan itse päättää onko se hyvää vai huonoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mielestäni kaikista jännintä on, että luulet heitä olevan niin vähän ja sitten kukaan niistä "monista" jotka muka tykkää soitostasi ei vain uskalla laittaa palstalle ainoatakaan soittovideota. Se on selvin todiste, että palstalla on paljon keskustelijoita, jotka eivät pidä soitostasi et vain kehtaa laittaa soittoasi, kun pelkäät että sitä aletaan pilkkaamaan. jännä ajatella asiaa.

        Et ole vielä saanut aikaan sitä keskustelua Muusikoiden.netissä. Meneekö vielä kauan aikaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole vielä saanut aikaan sitä keskustelua Muusikoiden.netissä. Meneekö vielä kauan aikaa?

        mitä keskustelua odotat?

    • Anonyymi

      ensimmäinen kannabispiikki tappaa. huumeet pahasta

      • Anonyymi

        Kuka piikittää kannabista?

    • Anonyymi

      Irti Huu.meis.ta ry:n perustajan poika käytti LSD:tä ja sairastui skitsofreniaan.

    • Anonyymi

      Kannabis on parhaita asioita mitä luonto tarjoaa. Harmi vain että se on täysin rikollisten käsissä oleva asia.

      Paljon alkoholia turvallisempi ja lääkinnällinen käyttö olisi hyvin monimuotoinen. Mutta ei, ei herroille sovi, vaikka laillistettuna verotulotkin olisivat varsin huimat.

    • Anonyymi

      "Laitatko tosiaan jo linkin sen missen soittoon, josta koko ajan kirjoitat jotain? Olisiko mahdollista?"

      Tottakai voin laittaa soittoasi Mikke tänne! Sovitaan, että laitan jonkin soittovideosi ja sitten sinä laitat linkit sarviesi kuviin. Muistan joskus jopa nähneeni, kun laitoit otsastasi kuvia, mutta siitä on jo kauan aikaa ja mielelläni näkisin sarviesi nykyisen tilan. Sopiiko asia sinulle, Mikke?

      • Anonyymi

        "Tottakai voin laittaa soittoasi Mikke tänne!"

        Sinullehan kaikki kirjoittajat netissä ovat misse, mutta laita tosiaan missen soittoa esiin. Sitä kun on odotettu nimittäin jo pitkään. Ja laita myös esiin sitä virheetöntä improvisaatiotakin, jota olet lupaillut myös esitellä kauan aikaa sitten.

      • Anonyymi

        " Sovitaan, että laitan jonkin soittovideosi "

        missen puolesta en voi luvata mitään, mutta laita tosiaan jo hänen soittoaan esiin, että nähdään minkälaista se on.

      • Anonyymi

        Olen varmasti erehtynyt, sillä luulin että olet Mikke. En halua laittaa hänen soittoa näkyville jonkun muun kuin hänen itsensä pyynnöstä, koska se ei ole oikein. Hänen soittotaito on niin heikkotasoista ja Mikke tai joku muu on sanonut, että sille soitolle nauretaan. En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana tai alullepanijana sellaisessa. Joku laittoi eilen jo niitä Mikken Sairasbogo nimimerkkiä pilkkaavia juttuja joten niissä väitteissä on perää, että Mikkeä on haukuttu hänen soittotaitonsa tähden.

        Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa, koska hänen itsensä mielestä se soitto on maailman parasta ja hän tietää mahdolliset seuraukset eli voin laittaa hänen soittovideoitansa ja vastineeksi hänhän voi ne lupaamansa sarviensa kuvat antaa.

        Sitä en tiedä, miksi Mikke kysyisi soittovideoitansa, mutten toisaalta myöskään tiedä, miksi sinäkään niitä kysyt, kun jos pidät niistä niin voithan toki itsekin laittaa niitä.

        Ei näytä vaan sitä linkkiä tosiaan löytyvän missen soittoon, että nähtäisiin minkälaista on ammattilaistenkin kehuma improvisaatio, jota täällä haukutaan päivittäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen varmasti erehtynyt, sillä luulin että olet Mikke. En halua laittaa hänen soittoa näkyville jonkun muun kuin hänen itsensä pyynnöstä, koska se ei ole oikein. Hänen soittotaito on niin heikkotasoista ja Mikke tai joku muu on sanonut, että sille soitolle nauretaan. En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana tai alullepanijana sellaisessa. Joku laittoi eilen jo niitä Mikken Sairasbogo nimimerkkiä pilkkaavia juttuja joten niissä väitteissä on perää, että Mikkeä on haukuttu hänen soittotaitonsa tähden.

        Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa, koska hänen itsensä mielestä se soitto on maailman parasta ja hän tietää mahdolliset seuraukset eli voin laittaa hänen soittovideoitansa ja vastineeksi hänhän voi ne lupaamansa sarviensa kuvat antaa.

        Sitä en tiedä, miksi Mikke kysyisi soittovideoitansa, mutten toisaalta myöskään tiedä, miksi sinäkään niitä kysyt, kun jos pidät niistä niin voithan toki itsekin laittaa niitä.

        "Olen varmasti erehtynyt, sillä luulin että olet Mikke."

        Niin oletkin.

        "En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana"

        hyvä homma, mutta ei missen soittoa hauku kuin vain yksi tapaus ja sekin vain tällä palstalla.

        ei missään muualla.

        missen soittoa on myös ammattilaisetkin kehuneet.

        "Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa,"

        Moi! Mä oon se mikke joka on paras. Laitatko mun soittoa esille?

        en ole ainoa jonka mielestä mikken soitto ei ole kovinkaan hyvää. Se on heikkotasoista ja siksi hänestä.ei ole koskaan mitään Modern Drummer lehden juttuakaan tehty. Jos luulet, että on enemmän kuin pari ihmistä jotka tykkää mikken soitosta, niin luulisi kai se olevan helppoa jonkun heistä itse se soittolinkki laittaa. Se ettei kukaan viitsi laittaa soittolinkkiä, vahvasti viittaa, ettei kukaan pidä hänen soitosta koska kukaan terve ihminen ei tykkää olla mukana jonkun haukkumisessa.

        Tottakai laitan, mutta mistä tiedän, että olet Mikke ja jos olet, niin annathan sanasi että laitat sarvenkuvasi linkit näkyville?
        jospa oletkin vain joku joka alkaa sitten haukkumaan ja vähättelemään hänen soittoaan?

        " Se on heikkotasoista"

        Laitatko sitä missen soittoa vähitellen esiin, että jokainen saa itse päättää minkälaista se on?

        Misse olen joo. Kuvia saa ihan heti, laita vaan mun soitto esille että nähdää soitto.

        oletko Mikke itse?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen varmasti erehtynyt, sillä luulin että olet Mikke. En halua laittaa hänen soittoa näkyville jonkun muun kuin hänen itsensä pyynnöstä, koska se ei ole oikein. Hänen soittotaito on niin heikkotasoista ja Mikke tai joku muu on sanonut, että sille soitolle nauretaan. En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana tai alullepanijana sellaisessa. Joku laittoi eilen jo niitä Mikken Sairasbogo nimimerkkiä pilkkaavia juttuja joten niissä väitteissä on perää, että Mikkeä on haukuttu hänen soittotaitonsa tähden.

        Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa, koska hänen itsensä mielestä se soitto on maailman parasta ja hän tietää mahdolliset seuraukset eli voin laittaa hänen soittovideoitansa ja vastineeksi hänhän voi ne lupaamansa sarviensa kuvat antaa.

        Sitä en tiedä, miksi Mikke kysyisi soittovideoitansa, mutten toisaalta myöskään tiedä, miksi sinäkään niitä kysyt, kun jos pidät niistä niin voithan toki itsekin laittaa niitä.

        "kun jos pidät niistä niin voithan toki itsekin laittaa niitä. "

        Haluaisin nähdä sitä missen soittoa, että voisin päättää pidänkö siitä vai en. Laitatko linkin siihen soittoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Misse olen joo. Kuvia saa ihan heti, laita vaan mun soitto esille että nähdää soitto.

        tyylisi ei aivan vastaa Mikken kirjoitustyyliä. Annatko sanasi, että olet Mikke ja annat sarviesikuvat näkyville kaikille sitten, kun olen laittanut soittoasi esille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kun jos pidät niistä niin voithan toki itsekin laittaa niitä. "

        Haluaisin nähdä sitä missen soittoa, että voisin päättää pidänkö siitä vai en. Laitatko linkin siihen soittoon?

        miten voit sanoa tykkääväsi jostain, vaikket ole koskaan nähnytkään sitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miten voit sanoa tykkääväsi jostain, vaikket ole koskaan nähnytkään sitä?

        Haluaisin nähdä sitä missen soittoa, että voisin päättää pidänkö siitä vai en. Laitatko siis linkin siihen soittoon? Ymmärrätkö? Haluaisin nähdä soittoa, jotta voin päättää pidänkö siitä vain en? Etkö ymmärrä lukemaasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluaisin nähdä sitä missen soittoa, että voisin päättää pidänkö siitä vai en. Laitatko siis linkin siihen soittoon? Ymmärrätkö? Haluaisin nähdä soittoa, jotta voin päättää pidänkö siitä vain en? Etkö ymmärrä lukemaasi?

        ymmärrän lukemaani. Oletko sinä sitten Mikke itse? ymmärrätkö sinä, miksen haluaisi laittaa kenellekään muulle kuin hänelle linkin?Jos et ymmärrä, niin voin taas selittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ymmärrän lukemaani. Oletko sinä sitten Mikke itse? ymmärrätkö sinä, miksen haluaisi laittaa kenellekään muulle kuin hänelle linkin?Jos et ymmärrä, niin voin taas selittää.

        "ymmärrän lukemaani. "

        Laitatko sitten esiin sen missen soittoa, jos kerran ymmärrät lukemaasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ymmärrän lukemaani. "

        Laitatko sitten esiin sen missen soittoa, jos kerran ymmärrät lukemaasi?

        tottakai, mutya oletko sinä sitten misse ja ymmärräthän sinä lukemaasi.

        En halua laittaa hänen soittoa näkyville jonkun muun kuin hänen itsensä pyynnöstä, koska se ei ole oikein. Hänen soittotaito on niin heikkotasoista ja Mikke tai joku muu on sanonut, että sille soitolle nauretaan. En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana tai alullepanijana sellaisessa. Joku laittoi eilen jo niitä Mikken Sairasbogo nimimerkkiä pilkkaavia juttuja joten niissä väitteissä on perää, että Mikkeä on haukuttu hänen soittotaitonsa tähden.

        Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa, koska hänen itsensä mielestä se soitto on maailman parasta ja hän tietää mahdolliset seuraukset eli voin laittaa hänen soittovideoitansa ja vastineeksi hänhän voi ne lupaamansa sarviensa kuvat antaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tottakai, mutya oletko sinä sitten misse ja ymmärräthän sinä lukemaasi.

        En halua laittaa hänen soittoa näkyville jonkun muun kuin hänen itsensä pyynnöstä, koska se ei ole oikein. Hänen soittotaito on niin heikkotasoista ja Mikke tai joku muu on sanonut, että sille soitolle nauretaan. En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana tai alullepanijana sellaisessa. Joku laittoi eilen jo niitä Mikken Sairasbogo nimimerkkiä pilkkaavia juttuja joten niissä väitteissä on perää, että Mikkeä on haukuttu hänen soittotaitonsa tähden.

        Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa, koska hänen itsensä mielestä se soitto on maailman parasta ja hän tietää mahdolliset seuraukset eli voin laittaa hänen soittovideoitansa ja vastineeksi hänhän voi ne lupaamansa sarviensa kuvat antaa.

        Tottakai olen misse. Laita vaan soittoani esiin. Hopi, hops.

        "Hänen soittotaito on niin heikkotasoista "

        Misseä on kyllä ammattilaisetkin kehuneet, vaikka sinä häntä koko ajan haukutkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai olen misse. Laita vaan soittoani esiin. Hopi, hops.

        en nyt usko, että olet hän. Tyylisi kirjoittaa on erilainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        en nyt usko, että olet hän. Tyylisi kirjoittaa on erilainen.

        Laitatko vähitellen esiin missen soittoa, jota ammattilaisetkin ovat kehuneet? Nähdään sitten minkälaista se oikeasti on.

        Tottakai olen misse. Kuka muu olisin koska oon paras. Laita vaan soittoani esiin!!

    • Anonyymi

      Voisiko joku, joka tykkää mikken soitosta laittaa sitä hänen soittoa näkyviin?

      • Anonyymi

        Yli 50 ihmistä kertoi sitä missen soittoa muutama päivä sitten katsoneensa koska osasi sitä haukkuakin, mutta yksikään ei kyennyt laittamaan yhtäkään linkkiä missen soittoon. Jälleen kerran todella uskottavaa. Taitaa olla aika tyhmää sakkia missen soiton vähättelijät. Ainakaan yksikään ei itse osaa soittaa mitään.

        aivan uskottavaa kyllä. He eivät varmastikaan halua laittaa sellaista soittoa, josta eivät tykkää ja joku jankuttaja ei vain ymmärrä lukemaansa, koska koko ajan pyytää jankuttaen ihmisiä laittamaan linkkejä sellaiseen, josta kukaan ei tykkää.

        "josta kukaan ei tykkää."

        Laitatko vähitellen esiin missen soittoa, jota ammattilaisetkin ovat kehuneet? Nähdään sitten minkälaista se oikeasti on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aivan uskottavaa kyllä. He eivät varmastikaan halua laittaa sellaista soittoa, josta eivät tykkää ja joku jankuttaja ei vain ymmärrä lukemaansa, koska koko ajan pyytää jankuttaen ihmisiä laittamaan linkkejä sellaiseen, josta kukaan ei tykkää.

        "aivan uskottavaa kyllä"

        täällä ei käy edes kuukaudessa 50 ihmistä, joten ei ole uskottavaa.

        missä on se linkki sen missen soittoon?

        voisitko mitenkään sen esitellä?

        jos et pysty, olet sitten jo hiljaa vähitellen.

    • Anonyymi

      Miksihän palstalla ei ole ainoatakaan, joka voisi sitä Missen soittoa laittaa, jos se muka niin monen mielestä on maailman parasta soittoa??. Jokin ei nyt täsmää asiassa

      • Anonyymi

        Jännä tosiaan ajatella, että parin päivän aikana missen soittoa on taas haukkunyt yli 50 ihmistä, eikä yksikään kykene laittamaan yhtäkään linkkiä missen soittoon jota on katsonut, jotta voi sitä haukkua. Ehkä kyseessä on kuitenkin vain se yksi ja sama tapaus, joka missestä on jankuttanut täällä yli 15 vuotta. Näin veikkaisin olevan.

        olet varmasti oikeassa, etteivät he halua laittaa sellaista soittoa, josta eivät tykkää ja jota sitten jotkut alkaisivat haukkumaan. Joku jankuttajahan ei vain näytä ymmärtävän lukemaansa, koska koko ajan pyytää jankuttaen ihmisiä laittamaan linkkejä sellaiseen soittoon, jota kaikki varmaan sitten vain alkaisivat haukkumaan. Älä siis veikkaile, vaan luota ihan selviin faktoihin.

        Laita nyt vaan se linkki siihen missen soittoon, että muutkin palstalla näkevät onko se hyvää vai huonoa. Laitoin "porukoillekin" linkin juttuihisi.

        Et ole vielä saanut aikaan myöskään sitä keskustelua muusikoiden.netissä. Meneekö vielä kauankin aikaa, että saadaan ammattipalstalla keskustella asiallisesti missestä ja hänen soitostaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jännä tosiaan ajatella, että parin päivän aikana missen soittoa on taas haukkunyt yli 50 ihmistä, eikä yksikään kykene laittamaan yhtäkään linkkiä missen soittoon jota on katsonut, jotta voi sitä haukkua. Ehkä kyseessä on kuitenkin vain se yksi ja sama tapaus, joka missestä on jankuttanut täällä yli 15 vuotta. Näin veikkaisin olevan.

        "eikä yksikään kykene laittamaan yhtäkään linkkiä missen soittoon jota on katsonut, jotta voi sitä haukkua."

        Sinulle olisi varmasti sitten helppoa kyetä laittamaan jonkun mielestäsi heikkotasoista ja huonoa soittoa palstalle, jotta sitä voidaan haukkua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "eikä yksikään kykene laittamaan yhtäkään linkkiä missen soittoon jota on katsonut, jotta voi sitä haukkua."

        Sinulle olisi varmasti sitten helppoa kyetä laittamaan jonkun mielestäsi heikkotasoista ja huonoa soittoa palstalle, jotta sitä voidaan haukkua?

        Eipä ole sen missen soittoa ammattipalstoilla haukuttu, täällä ainoastaan. Missen soitto on selkeästi niin hyvää, että et uskalla sitä enää edes esitellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita nyt vaan se linkki siihen missen soittoon, että muutkin palstalla näkevät onko se hyvää vai huonoa. Laitoin "porukoillekin" linkin juttuihisi.

        Et ole vielä saanut aikaan myöskään sitä keskustelua muusikoiden.netissä. Meneekö vielä kauankin aikaa, että saadaan ammattipalstalla keskustella asiallisesti missestä ja hänen soitostaan?

        Laitoitko muusikoiden nettiin jonkun avauksen vai onko joku luvannut laittaa sinne puolestasi jonkun avauksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitoitko muusikoiden nettiin jonkun avauksen vai onko joku luvannut laittaa sinne puolestasi jonkun avauksen?

        Ei ole tosiaan minun hommani laittaa ihan samaa aloitusta ihan samasta aiheesta muusikoiden.nettiin, koska misse-asia on siellä käsitelty valmiiksi jo vuosia sitten ammattilaisten kanssa ja missen tekniikatkin jo nimetty.

        Sinullahan asian suhteen ne ongelmat on, joten mene tekemään se lupaamasi aloitus ammattipalstalle, niin jatketaan Muusikoiden.netissä keskustelua missestä ja hänen soitostaan.

        Jatketaan vaikka sitten seuraavat kymmenen vuotta siellä, jos et heti lennä helvettiin muusikoiden.netistä tuon käytöksesi takia.

        Mikke ei ole koskaan muusikoiden netissä sanonut olevansa maailman paras ja siellä ei ole kukaan koskaan hänelle tunnustanut tai nyöntönyt, että hän llisi maailman paras rumpali, jolla kasvaa sarvet. Ei kukaan voi mennä sinun puolestasi tekemään sellaisia avauksia, joissa sanoo, että sinä haluat keskustella, onko Mikke paras vai ei. Sinun pitää itse sellaiset avaukset tehdä muusikoiden nettiin.

        Missä on linkki sen Missen soittoon, että nähdään minkälaista se soitto oikeasti siis on? Miksi sen soiton esittäminen on niin vaikeaa, vaikka juttua soitosta ja sen huonoudesta kyllä tulee koko ajan? Onko tosiaan niin, että Misse on niin hyvä soittaja, että hänen pilkkaajansa ei uskalla soittoa enää esitellä vaikka siitä edelleen valittaa koko ajan? Näin uskon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tosiaan minun hommani laittaa ihan samaa aloitusta ihan samasta aiheesta muusikoiden.nettiin, koska misse-asia on siellä käsitelty valmiiksi jo vuosia sitten ammattilaisten kanssa ja missen tekniikatkin jo nimetty.

        Sinullahan asian suhteen ne ongelmat on, joten mene tekemään se lupaamasi aloitus ammattipalstalle, niin jatketaan Muusikoiden.netissä keskustelua missestä ja hänen soitostaan.

        Jatketaan vaikka sitten seuraavat kymmenen vuotta siellä, jos et heti lennä helvettiin muusikoiden.netistä tuon käytöksesi takia.

        moi minäki oon misse ja ei kukaan ole koskaan muusikoiden netissä sanonut että mää oon ees hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikke ei ole koskaan muusikoiden netissä sanonut olevansa maailman paras ja siellä ei ole kukaan koskaan hänelle tunnustanut tai nyöntönyt, että hän llisi maailman paras rumpali, jolla kasvaa sarvet. Ei kukaan voi mennä sinun puolestasi tekemään sellaisia avauksia, joissa sanoo, että sinä haluat keskustella, onko Mikke paras vai ei. Sinun pitää itse sellaiset avaukset tehdä muusikoiden nettiin.

        "Mikke ei ole koskaan muusikoiden netissä sanonut olevansa maailman paras"

        Miksi tuollaisista itsestäänselvyyksistä edes pitäisi keskustella sanoin, kun missen soitto kuitenkin kertoo sen asian ihan jokaiselle ammattilaiselle ja harrastajallekin ihan ilman sanoja? Voit toki esitellä jonkun, vaikkapa muusikoiden.netistäsi, joka vastaavaan kykenee mihin misse. Siellä sellaista ei tiedetty kuitenkaan.

        Sinulla ei ole tuntiakaan treeniä takana, joten et ymmärrä asioita kuten ammattilaiset, joilla on tuhansia tunteja treeniä takana. Miksi luulet olevasi ammattilaisten veroinen asioiden analysoimisessa? Se on aika ylimielistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        moi minäki oon misse ja ei kukaan ole koskaan muusikoiden netissä sanonut että mää oon ees hyvä.

        minä ole misses myös, missäs on linkit mun soittoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        minä ole misses myös, missäs on linkit mun soittoon?

        moi mikke . laitahan joku oma soittovideosi tähän ja mielellään sellainen josta havaitaan ne sarvesi! kovasti täällä eräs jankuttaja kysellyt linkkejä videoihisi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mikke ei ole koskaan muusikoiden netissä sanonut olevansa maailman paras"

        Miksi tuollaisista itsestäänselvyyksistä edes pitäisi keskustella sanoin, kun missen soitto kuitenkin kertoo sen asian ihan jokaiselle ammattilaiselle ja harrastajallekin ihan ilman sanoja? Voit toki esitellä jonkun, vaikkapa muusikoiden.netistäsi, joka vastaavaan kykenee mihin misse. Siellä sellaista ei tiedetty kuitenkaan.

        Sinulla ei ole tuntiakaan treeniä takana, joten et ymmärrä asioita kuten ammattilaiset, joilla on tuhansia tunteja treeniä takana. Miksi luulet olevasi ammattilaisten veroinen asioiden analysoimisessa? Se on aika ylimielistä.

        on täysin itsestäänselvyys, ettei Mikke ole mikään maailman paras soittaja ja kukaan ammattilainen tai muukaan ei ole koskaan sellaista hänelle muusikoiden netissä sanonut. Tuo, että väität ihmisten siellä olevan sitä mieltä että Mikke olisi maailman paras on ylimielisyyttä ja valehtelemista. Mikke on on todennäköisesti vain narsisti ja pujunut sinun pääsi pyörryksiin. Älä usko kaikkea, mitä hän syöttää sinulle ja tule itse katsomaan keskusteluita muusikoiden nettiin hieman tarkemmin.

        Laitatko vähitellen linkin sen missen soittoon, että nähdään minkälaista se soitto on? Keskustellaan sitten lisää siitä, minkälaista se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        moi mikke . laitahan joku oma soittovideosi tähän ja mielellään sellainen josta havaitaan ne sarvesi! kovasti täällä eräs jankuttaja kysellyt linkkejä videoihisi!

        Moi! Olen tosiaan se soittajanikke. Lupasit laittaa soittoani esiin jos olen se misse oikeasti ja pyydän ite että laitat soittoa esiin. Miksi taas söitkin sanas etkä laittanut soittoo esiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on täysin itsestäänselvyys, ettei Mikke ole mikään maailman paras soittaja ja kukaan ammattilainen tai muukaan ei ole koskaan sellaista hänelle muusikoiden netissä sanonut. Tuo, että väität ihmisten siellä olevan sitä mieltä että Mikke olisi maailman paras on ylimielisyyttä ja valehtelemista. Mikke on on todennäköisesti vain narsisti ja pujunut sinun pääsi pyörryksiin. Älä usko kaikkea, mitä hän syöttää sinulle ja tule itse katsomaan keskusteluita muusikoiden nettiin hieman tarkemmin.

        "tule itse katsomaan keskusteluita muusikoiden nettiin hieman tarkemmin. "

        laitahan linkki sitten siihen keskusteluun jonka lupasit aiemmin aloittaa muusikoiden.netissä missen soitosta, niin jatketaan keskustelua muusikoiden.netissä.

        itse en sellaista keskustelua halua vakiokirjoittana aloittaa, koska olisi aika noloa aloittaa ammattipalstalla ihan sama keskustelu uudelleen joka on kuitenkin jo käyty vuosia sitten ja tullut ns. aihe valmiiksi.

        mutta jos sinulla on edelleen epäselvää joku asia, keskustelen kyllä kanssasi muusikoiden.netissä kunhan sen aloituksen siellä teet.

        täällä tuntuu keskustelu olevan kanssasi vain ajanvietettä, kun et asioita amatöörinä joko usko tai ymmärrä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on täysin itsestäänselvyys, ettei Mikke ole mikään maailman paras soittaja ja kukaan ammattilainen tai muukaan ei ole koskaan sellaista hänelle muusikoiden netissä sanonut. Tuo, että väität ihmisten siellä olevan sitä mieltä että Mikke olisi maailman paras on ylimielisyyttä ja valehtelemista. Mikke on on todennäköisesti vain narsisti ja pujunut sinun pääsi pyörryksiin. Älä usko kaikkea, mitä hän syöttää sinulle ja tule itse katsomaan keskusteluita muusikoiden nettiin hieman tarkemmin.

        "Mikke ole mikään maailman paras soittaja"

        No esittele sitten sitä missen soittoa parempaa ja myös täysin virheetöntä improvisaatiota, jos kykenet. Sellaista olet luvannut esitellä, mutta eipä näytä löytyvän. Olet vain ilmeinen valehtelija ja suurisuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi! Olen tosiaan se soittajanikke. Lupasit laittaa soittoani esiin jos olen se misse oikeasti ja pyydän ite että laitat soittoa esiin. Miksi taas söitkin sanas etkä laittanut soittoo esiin.

        Laitatko ne lupamasi sarviesi kuvat sitten, jos laitan linkin johonkin soittovideoosi?
        Olethan sinä myös sanasi mittainen, etkä valehtele niinkuin sinulla on aina tapana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitatko ne lupamasi sarviesi kuvat sitten, jos laitan linkin johonkin soittovideoosi?
        Olethan sinä myös sanasi mittainen, etkä valehtele niinkuin sinulla on aina tapana?

        Sinun piti kylläkin esitellä sitä täysin virheetöntä improvisaatiota. Sellaista on luvattu täällä esitellä jo monta vuotta, mutta mitään ei ole näkynyt. Sen jälkeen saat linkin Muusikoiden.nettiin ja uusiin kuviin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun piti kylläkin esitellä sitä täysin virheetöntä improvisaatiota. Sellaista on luvattu täällä esitellä jo monta vuotta, mutta mitään ei ole näkynyt. Sen jälkeen saat linkin Muusikoiden.nettiin ja uusiin kuviin.

        muutitko mielesi, etkä haluakaan linkkiä mikken soittoon vaan jotain improvisaatiota vai tuliko tähän nyt oikea Mikke kommentoimaan ja olenkin puhunut väärän Mikken kanssa??

        Oikea Mikkehän voisit sitten laittaa sitä soittoasi tuolle väärälle Mikkelle ja minulle se sarviesi kuvat?

        "muutitko mielesi, etkä haluakaan linkkiä mikken soittoon"

        Laitatko sen linkin missen soittoon vai et?

    • Anonyymi

      onko kellään niitä mikken sarvenkuvia ja jos jokunedes tykkää siitä hänen soitosta, niin laittakaa niitä soittovideoita? kukaan ei vissiin tykkää..

      • Anonyymi

        Palstalla ei vaiäan ole ainoatakaan, joka tykkää mikken soitosta ja kukaan ei vain jaksa laittaa sellaisia juttuja, joista kukaan ei tykkää... jos joku edes tykkäisi siitä missen soitosta, niin kai sitä tänne laitettaisiin. Näin uskon.

        "Palstalla ei vaiäan ole ainoatakaan, joka tykkää mikken soitosta j"

        Mitäpä jos laittaisin vähitellen sitä missen soittoa esiin, niin jokainen voisi katsottuaan tehdä omat johtopäätelmänsä hänen soitostaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstalla ei vaiäan ole ainoatakaan, joka tykkää mikken soitosta ja kukaan ei vain jaksa laittaa sellaisia juttuja, joista kukaan ei tykkää... jos joku edes tykkäisi siitä missen soitosta, niin kai sitä tänne laitettaisiin. Näin uskon.

        Kyllä sulla noita tekosyitä riittää miksi et halua enää esitellä vihaamasi missen soittoa. Kyllä sinä aiemmin laitoit jotain linkkejä ja naureskelit tyhmyyksissäsi asioita, joita et edes tajua, mutta enää et paljon naureskele. On ns. hymy selvästi hyytynyt.

        Misse kun on nykyään jo aivan liian hyvä sinunkaan haukuttavaksesi. Eikä sellaista tehnyt ammattilaisetkaan ammattipalstalla, etkä sinä myöskään tee sitä täällä edelleenkin ihan soittotaidottomana amatöörinä.

        Olet tosiaan kuin mato koukussa joka kiemurtaa ja kiemurtaa. Missä on se linkki missen soittoon? Entä Muusikoiden.netin keskustelusi missestä? Miksi koko ajan valehtelet? Sinua ei edes tunne kukaan muusikoiden.netistä, etkä ole mikään vakiokirjoittelija siellä.

      • Anonyymi

        oletko sinä sitten hän itse vai et vain ymmärrä lukemaasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oletko sinä sitten hän itse vai et vain ymmärrä lukemaasi?

        Missä on linkki missen soittoon että jokainen voi itse päättää onko se hyvää vai huonoa soittoa? Et sinä sitä asiaa yksin päätä. Varsinkaan kun et edes osaa itse mitään soittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä on linkki missen soittoon että jokainen voi itse päättää onko se hyvää vai huonoa soittoa? Et sinä sitä asiaa yksin päätä. Varsinkaan kun et edes osaa itse mitään soittaa.

        et ymmärrä lukemaasi eli taidat olla Misse?

        Laitan saman viestin vielä kerran. Koeta ymmärtäö lukemasi:
        En halua laittaa Missen soittoasi näkyville jonkun muun kuin hänen itsensö pyynnöstä, koska se ei ole oikein muuten Hänen soittotaito on niin heikkotasoista ja Mikke tai joku muu on sanonut, että sille soitolle nauretaan. En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana tai alullepanijana sellaisessa. Joku laittoi eilen jo niitä Mikken Sairasbogo nimimerkkiä pilkkaavia juttuja, joten niissä väitteissä on perää, että Mikkeä on haukuttu hänen soittotaitonsa tähden.

        Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa, koska hänen itsensä mielestä hänen oma soitto on maailman parasta ja hän tietää mahdolliset seuraukset eli voin laittaa hänen soittovideoitansa ja vastineeksi hänhän voi ne lupaamansa sarviensa kuvat antaa.

        Kuinka vaikea se on laittaa yksi linkki johonkin soittoon, josta koko ajan kuitenkin kirjoitat jotain?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        et ymmärrä lukemaasi eli taidat olla Misse?

        Laitan saman viestin vielä kerran. Koeta ymmärtäö lukemasi:
        En halua laittaa Missen soittoasi näkyville jonkun muun kuin hänen itsensö pyynnöstä, koska se ei ole oikein muuten Hänen soittotaito on niin heikkotasoista ja Mikke tai joku muu on sanonut, että sille soitolle nauretaan. En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana tai alullepanijana sellaisessa. Joku laittoi eilen jo niitä Mikken Sairasbogo nimimerkkiä pilkkaavia juttuja, joten niissä väitteissä on perää, että Mikkeä on haukuttu hänen soittotaitonsa tähden.

        Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa, koska hänen itsensä mielestä hänen oma soitto on maailman parasta ja hän tietää mahdolliset seuraukset eli voin laittaa hänen soittovideoitansa ja vastineeksi hänhän voi ne lupaamansa sarviensa kuvat antaa.

        "Hänen soittotaito on niin heikkotasoista j"

        Laita sitten esiin sitä virheetöntä improvisaatiota, niin nähdään varmaan parempaa soittotaitoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        et ymmärrä lukemaasi eli taidat olla Misse?

        Laitan saman viestin vielä kerran. Koeta ymmärtäö lukemasi:
        En halua laittaa Missen soittoasi näkyville jonkun muun kuin hänen itsensö pyynnöstä, koska se ei ole oikein muuten Hänen soittotaito on niin heikkotasoista ja Mikke tai joku muu on sanonut, että sille soitolle nauretaan. En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana tai alullepanijana sellaisessa. Joku laittoi eilen jo niitä Mikken Sairasbogo nimimerkkiä pilkkaavia juttuja, joten niissä väitteissä on perää, että Mikkeä on haukuttu hänen soittotaitonsa tähden.

        Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa, koska hänen itsensä mielestä hänen oma soitto on maailman parasta ja hän tietää mahdolliset seuraukset eli voin laittaa hänen soittovideoitansa ja vastineeksi hänhän voi ne lupaamansa sarviensa kuvat antaa.

        "En halua laittaa Missen soittoasi näkyville jonkun muun kuin hänen itsensö pyynnöstä, "

        Tuolla ylempänä misse pyytää sinua laittamaan linkin. Mikset teet kuten lupaat tehdä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        et ymmärrä lukemaasi eli taidat olla Misse?

        Laitan saman viestin vielä kerran. Koeta ymmärtäö lukemasi:
        En halua laittaa Missen soittoasi näkyville jonkun muun kuin hänen itsensö pyynnöstä, koska se ei ole oikein muuten Hänen soittotaito on niin heikkotasoista ja Mikke tai joku muu on sanonut, että sille soitolle nauretaan. En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana tai alullepanijana sellaisessa. Joku laittoi eilen jo niitä Mikken Sairasbogo nimimerkkiä pilkkaavia juttuja, joten niissä väitteissä on perää, että Mikkeä on haukuttu hänen soittotaitonsa tähden.

        Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa, koska hänen itsensä mielestä hänen oma soitto on maailman parasta ja hän tietää mahdolliset seuraukset eli voin laittaa hänen soittovideoitansa ja vastineeksi hänhän voi ne lupaamansa sarviensa kuvat antaa.

        "Mikkeä on haukuttu hänen soittotaitonsa tähden."

        Mutta ainoastaan täällä, ei muualla. Muusikoiden.netissä ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        et ymmärrä lukemaasi eli taidat olla Misse?

        Laitan saman viestin vielä kerran. Koeta ymmärtäö lukemasi:
        En halua laittaa Missen soittoasi näkyville jonkun muun kuin hänen itsensö pyynnöstä, koska se ei ole oikein muuten Hänen soittotaito on niin heikkotasoista ja Mikke tai joku muu on sanonut, että sille soitolle nauretaan. En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana tai alullepanijana sellaisessa. Joku laittoi eilen jo niitä Mikken Sairasbogo nimimerkkiä pilkkaavia juttuja, joten niissä väitteissä on perää, että Mikkeä on haukuttu hänen soittotaitonsa tähden.

        Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa, koska hänen itsensä mielestä hänen oma soitto on maailman parasta ja hän tietää mahdolliset seuraukset eli voin laittaa hänen soittovideoitansa ja vastineeksi hänhän voi ne lupaamansa sarviensa kuvat antaa.

        "että sille soitolle nauretaan. "

        Ei ainakaan Muusikoiden.netissä, eikä Drummerworld-palstalla. Taitaapi tämä olla ainoa palsta koko maailmassa, jossa Missen soittoa vähätellään, pilkataan ja nauretaan, vaikka et edes sitä uskalla esitellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        et ymmärrä lukemaasi eli taidat olla Misse?

        Laitan saman viestin vielä kerran. Koeta ymmärtäö lukemasi:
        En halua laittaa Missen soittoasi näkyville jonkun muun kuin hänen itsensö pyynnöstä, koska se ei ole oikein muuten Hänen soittotaito on niin heikkotasoista ja Mikke tai joku muu on sanonut, että sille soitolle nauretaan. En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana tai alullepanijana sellaisessa. Joku laittoi eilen jo niitä Mikken Sairasbogo nimimerkkiä pilkkaavia juttuja, joten niissä väitteissä on perää, että Mikkeä on haukuttu hänen soittotaitonsa tähden.

        Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa, koska hänen itsensä mielestä hänen oma soitto on maailman parasta ja hän tietää mahdolliset seuraukset eli voin laittaa hänen soittovideoitansa ja vastineeksi hänhän voi ne lupaamansa sarviensa kuvat antaa.

        Eivät pitäneet misseä Muusikoiden.netissä epäasiallisena. Eli valehtelet taas kerran.

        "Oho olipa hyvä että vahingossa eksyin viimeiselle sivulle.. Älkää nyt missään nimessä lukottako.. Olen lukemassa vasta sivulla 5 ja tiedän jo nyt että loput sivut on mielenkiintoisinta luettavaa mitä pitkään aikaan täällä.. Ja muutenkin varmasti aktiivisin keskustelu mitä minä muistan..:)

        Heh, minäkin hyppäsin vitossivulta tänne. Minustakin olisi hölmöä lukita näin hulppea ketju. Seran näytteitä en vielä ole kuunnellut. Hänen selityksistään en ymmärrä hölkäsen pölähtämää, mutta äkkiseltään hän vaikuttaisi jonkinlaiselta rumpujensoiton Picassolta. Kubismikin oli aluksi jengin mielestä kuttaperkkaa, kun ei oltu totuttu näkemään asioita useammasta perspektiivistä samanaikaisesti.

        Okei... katsoin pari videota. Sera on vissiin enemmänkin rumpujensoiton Jackson Pollock =D Mutta hyvin hän on jaksanut puoliaan pitää."

    • Anonyymi

      UP!

    • Anonyymi

      Kannabis on vähähaittaisin päihde maailmassa.

      • Anonyymi

        Kannabiksella ei myöskään tehdä kansanmurhaa Suomessa kuten alkoholihuumeella tehdään.

    • Anonyymi

      miksei kukaan halua laittaa sitä Missen soittoa jos se muka jotain maailman parasta?? paremminkin taitaa oll niin ettei siitä kukaan tykkää ja siksi kukaan ei halua sitä laittaa?

      • Anonyymi

        Yritähän nyt laittaa missen soittoa esiin, että nähdään minkälaista se on. Päättäköön sitten jokainen katsoja itse, minkälaista se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritähän nyt laittaa missen soittoa esiin, että nähdään minkälaista se on. Päättäköön sitten jokainen katsoja itse, minkälaista se on.

        et todellakaan ymmärrä lukemaasi. Sinullahan on jokkn ongelma. Laitan taas vastaukseni:
        En halua laittaa hänen soittoa näkyville jonkun muun kuin hänen itsensä pyynnöstä, koska se ei ole oikein. Hänen soittotaito on niin heikkotasoista ja Mikke tai joku muu on sanonut, että sille soitolle nauretaan. En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana tai alullepanijana sellaisessa. Joku laittoi eilen jo niitä Mikken Sairasbogo nimimerkkiä pilkkaavia juttuja joten niissä väitteissä on perää, että Mikkeä on haukuttu hänen heikon soittotaitonsa tähden.

        Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa, koska hänen itsensä mielestä se soitto on maailman parasta ja hän tietää mahdolliset seuraukset eli voin laittaa hänen soittovideoitansa ja vastineeksi hänhän voi ne lupaamansa sarviensa kuvat antaa

      • Anonyymi

        ei missellä mitään sarvia kasva. Valehdellut vaan nuo juttunsa, niinku se että hän muka joku naailman paras soittaja. paskanjauhaja hän on vaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei missellä mitään sarvia kasva. Valehdellut vaan nuo juttunsa, niinku se että hän muka joku naailman paras soittaja. paskanjauhaja hän on vaan

        Laitatko linkin missen soittoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        et todellakaan ymmärrä lukemaasi. Sinullahan on jokkn ongelma. Laitan taas vastaukseni:
        En halua laittaa hänen soittoa näkyville jonkun muun kuin hänen itsensä pyynnöstä, koska se ei ole oikein. Hänen soittotaito on niin heikkotasoista ja Mikke tai joku muu on sanonut, että sille soitolle nauretaan. En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana tai alullepanijana sellaisessa. Joku laittoi eilen jo niitä Mikken Sairasbogo nimimerkkiä pilkkaavia juttuja joten niissä väitteissä on perää, että Mikkeä on haukuttu hänen heikon soittotaitonsa tähden.

        Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa, koska hänen itsensä mielestä se soitto on maailman parasta ja hän tietää mahdolliset seuraukset eli voin laittaa hänen soittovideoitansa ja vastineeksi hänhän voi ne lupaamansa sarviensa kuvat antaa

        "Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa,"

        tässä on mikke, moro! Laitako soittoa esiin?

        laitan, jos lupaat esittää sarvenkuvasi välittömästi tässä samassa keskustelussamme

        Missähän on se lupaamasi täysin virheetön improvisaatio, joka on lisäksi missen soittoa parempaa? Sellaista olet luvannut esitellä jo aikaa sitten. Ja missä linkki missen soittoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        laitan, jos lupaat esittää sarvenkuvasi välittömästi tässä samassa keskustelussamme

        joo lupaan laita vaan soittoo esiin, olen tosiaan misse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo lupaan laita vaan soittoo esiin, olen tosiaan misse.

        Hei tuossahan Misse lupaa laittaa vastineena ne sarvenkuvat!. voisiko joku laittaa hänelle linkin hänen omaan soittovideoonsa.
        sarvenkuvat kohta nähtävissä??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei tuossahan Misse lupaa laittaa vastineena ne sarvenkuvat!. voisiko joku laittaa hänelle linkin hänen omaan soittovideoonsa.
        sarvenkuvat kohta nähtävissä??

        misse oon joo, missä linkki soittoon?.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        et todellakaan ymmärrä lukemaasi. Sinullahan on jokkn ongelma. Laitan taas vastaukseni:
        En halua laittaa hänen soittoa näkyville jonkun muun kuin hänen itsensä pyynnöstä, koska se ei ole oikein. Hänen soittotaito on niin heikkotasoista ja Mikke tai joku muu on sanonut, että sille soitolle nauretaan. En halua olla sellaisessa haukkumisessa mukana tai alullepanijana sellaisessa. Joku laittoi eilen jo niitä Mikken Sairasbogo nimimerkkiä pilkkaavia juttuja joten niissä väitteissä on perää, että Mikkeä on haukuttu hänen heikon soittotaitonsa tähden.

        Jos Mikke itse kysyy soittovideoitansa näkyviin palstalle, niin silloin voin laittaa, koska hänen itsensä mielestä se soitto on maailman parasta ja hän tietää mahdolliset seuraukset eli voin laittaa hänen soittovideoitansa ja vastineeksi hänhän voi ne lupaamansa sarviensa kuvat antaa

        Mooro. Tässä taas misse, missä linkki mun soittooni?

    • Anonyymi

      UP!!

    • Anonyymi

      Mo Mikke, ookko tehnyt uusia sarvivideoita, oksentanut hakannut rumpua . milloin se lehtijuttu siitä maailman parhaasta soitostasi tehdään? viimeksi se lehti oli menossa painoon, mutta se oli ainakin 4 vuotta sitten. Ihmeen kauan aikaa ne painaa sitä juttua??

      • Anonyymi

        "se oli ainakin 4 vuotta sitten"

        Ihmeen kauan sulla kestää laittaa edes yksi linkki sen missen soittoon. Monta vuotta jo mennyt, eikä yhtäkään linkkiä vaan näy soittoon, josta kuitenkin koko ajan kirjoitat jotain.

        se varmaan laittaa sulle sennsoitrovideon, kun mikke näyttää sarvensa. hänellä mennyt varmaan kohta 15 v ettei ole näyttänyt. Varmaan joku harhainen narsisti hän sittenkin vaan on?

        Laittakaa nyt joku esiin missen soittoa, että nähdään minkälaista sen on, kun siitä mitään koko ajan kirjoitellaankin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se varmaan laittaa sulle sennsoitrovideon, kun mikke näyttää sarvensa. hänellä mennyt varmaan kohta 15 v ettei ole näyttänyt. Varmaan joku harhainen narsisti hän sittenkin vaan on?

        "hänellä mennyt varmaan kohta 15 v "

        eli aika kauan oot sitä siis jo vainonnu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "hänellä mennyt varmaan kohta 15 v "

        eli aika kauan oot sitä siis jo vainonnu?

        miten se, että mikke ei pysty todistamaan valheitaan on hänen vainoamista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miten se, että mikke ei pysty todistamaan valheitaan on hänen vainoamista?

        olet siis jankuttanut ihan samaa asiaa jo 15 vuotta, etkä kykene esittelemään missen soittoa?

        missä linkki missen soittoon, että nähdään minkälaista se soitto oikein on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miten se, että mikke ei pysty todistamaan valheitaan on hänen vainoamista?

        Jännä ajatella, että missestä tuli siis maailman paras ja ammattilaistenkin kehuma soittaja siinä samassa ajassa, jonka olet häntä vainonnut, eli 15 vuodessa. Sinä et ole siinä ajassa edes peruskomppia oppinut, vaikka oletkin leikkinyt ammattimuusikkoa ja soitonopettajaakin vuosien varrella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miten se, että mikke ei pysty todistamaan valheitaan on hänen vainoamista?

        "Parhaita päivinä" olet aloittanut useita kymmeniä keskusteluja missestä, ja valvonut usein yökaudet viestejä tänne missestä ja hänen soitostaan kirjoitellen, mutta et kykene sitä siis esittelemään lainkaan, vaikka olet jatkanut ihan samaa touhuasi jo oman kertomasikin mukaan yli 15 vuotta. Joku voisi pitää sinua hulluna, tai ainakin vakavan pakko-oireisena.

        Missä on linkki Missen soittoon?

        Helppo laitta, jos olet Mikke ja pyydät laittamaan. Olisiko sinussa miestä laittaa ne sarviesi kuvat vaikka tänne esille, jos laitan soittoasi esille. Pystytkö lupaamaan asian?

        Paa linkki soittoo. Oon mikke.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppo laitta, jos olet Mikke ja pyydät laittamaan. Olisiko sinussa miestä laittaa ne sarviesi kuvat vaikka tänne esille, jos laitan soittoasi esille. Pystytkö lupaamaan asian?

        "Pystytkö lupaamaan asian? "

        Joo. Samalla tavalla missenä lupaan kuten säkin oot sitä virheetöntä improvisaatioo luvannu esitellä monta vuotta.

        "Helppo laitta, "

        Jos helppo laitta, niin laitta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppo laitta, jos olet Mikke ja pyydät laittamaan. Olisiko sinussa miestä laittaa ne sarviesi kuvat vaikka tänne esille, jos laitan soittoasi esille. Pystytkö lupaamaan asian?

        " Pystytkö lupaamaan asian? "

        Juu juu. laita soitto esiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Pystytkö lupaamaan asian? "

        Juu juu. laita soitto esiin.

        Mikke, kertoisitko minkä lupasit? Voitko vielä vahvistaa asian ja kertoa viestissäsi, että olet Mikke ja laitat välittömästi linkit sarviesi kuviin tänne näytille, kun olen laittanut sinulle linkin soittoosi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pystytkö lupaamaan asian? "

        Joo. Samalla tavalla missenä lupaan kuten säkin oot sitä virheetöntä improvisaatioo luvannu esitellä monta vuotta.

        Laittaisitko linkit, jossa Misse tai kukaan muukaan luvannut näyttää sinulle "virheetöntä improvisaatioo".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laittaisitko linkit, jossa Misse tai kukaan muukaan luvannut näyttää sinulle "virheetöntä improvisaatioo".

        Eli sellaista improvisaatiota ei siis löydy. Niin ajattelinkin. Sen verran harvinaisesta taidosta kuitenkin kysymys, että montaa soittajaa ei koko maailmasta löydy. Missekin on Suomessa ainoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sellaista improvisaatiota ei siis löydy. Niin ajattelinkin. Sen verran harvinaisesta taidosta kuitenkin kysymys, että montaa soittajaa ei koko maailmasta löydy. Missekin on Suomessa ainoa.

        No, tuskin pystyt sellaista Missen soittovideota löytämään, koska eihän hän pysty edes pitämään tahtia ja hänen tekninen osaaminen niin heikkokin. Siksi kukaan ei ole koskaan siis voinut todeta hänen soitostaan tuota, mitä väität ja siksi et pysty laittamaan sellaista videotakaan. Laittaisitko jonkun sellaisen mieluiten videon, jossa näet ne sarvet?

        Laitatko vielä missen soittoa esiin, niin nähdään minkälaista se oikein on? Olet siitä siis 15 vuotta kirjoitellut ja sitä haukkunut, mutta et kykene sitä siis esittelemään lainkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, tuskin pystyt sellaista Missen soittovideota löytämään, koska eihän hän pysty edes pitämään tahtia ja hänen tekninen osaaminen niin heikkokin. Siksi kukaan ei ole koskaan siis voinut todeta hänen soitostaan tuota, mitä väität ja siksi et pysty laittamaan sellaista videotakaan. Laittaisitko jonkun sellaisen mieluiten videon, jossa näet ne sarvet?

        oot siis oman kertomasi mukaan jo 15 vuotta valittanut jonkun soittajan soitosta, mutta et halua sitä esitellä vaikka monesti on toivottu?

        lienee se misse sitten tosi hyvä.

      • Anonyymi

        "oot siis oman kertomasi mukaan jo 15 vuotta valittanut jonkun soittajan soitosta"

        En ole 15 v valittanut kenenkään soitosta, vaan luin jonkun sanovan, että hänen soittoaan on 15 v haukuttu ja hän on myös kertonut, että hänellä kasvaa sarvet yms ja itse mielelläni näkisin ne hänen sarvensa. Luulen, että moni ei vain pidä hänen soitostaan ja jos hän kehuskelee olevansa maailman paras, mutta samalla ihmisten mielestä ne soittovideot on vain niin todella huonoja, niin ihmiset alkavat ihmettelemään, että mihin faktoihin ne hänen parhaana olemisensa väitteet perustuu. Olen myös havainnut, ettei hän pysty todistamaan väitteitään sekä myös, ettei kukaan edes halua laittaa palstalle hänen soittovideotaan. Luulen siis, ettei kukaan pidä niistä hänen soittovideoistaan. Itsekään en samasta syystä viitsi laittaa, vaikka pystyisin, ellei kysyjä sitten ole Mikke ja saisin häneltä vastineeksi ne hänen omassa päässään olevien sarvien kuvat.

        Missä linkki sen Missen soittoon että näkee millaista se on? 15 vuotta siis olet siitä soitosta jo kirjoitellut täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "oot siis oman kertomasi mukaan jo 15 vuotta valittanut jonkun soittajan soitosta"

        En ole 15 v valittanut kenenkään soitosta, vaan luin jonkun sanovan, että hänen soittoaan on 15 v haukuttu ja hän on myös kertonut, että hänellä kasvaa sarvet yms ja itse mielelläni näkisin ne hänen sarvensa. Luulen, että moni ei vain pidä hänen soitostaan ja jos hän kehuskelee olevansa maailman paras, mutta samalla ihmisten mielestä ne soittovideot on vain niin todella huonoja, niin ihmiset alkavat ihmettelemään, että mihin faktoihin ne hänen parhaana olemisensa väitteet perustuu. Olen myös havainnut, ettei hän pysty todistamaan väitteitään sekä myös, ettei kukaan edes halua laittaa palstalle hänen soittovideotaan. Luulen siis, ettei kukaan pidä niistä hänen soittovideoistaan. Itsekään en samasta syystä viitsi laittaa, vaikka pystyisin, ellei kysyjä sitten ole Mikke ja saisin häneltä vastineeksi ne hänen omassa päässään olevien sarvien kuvat.

        "En ole 15 v valittanut kenenkään soitosta,"

        Tottakai olet. Kuka muukaan. Sulla samat jutut ja samat kirjoitusvirheetkin vuodesta toiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En ole 15 v valittanut kenenkään soitosta,"

        Tottakai olet. Kuka muukaan. Sulla samat jutut ja samat kirjoitusvirheetkin vuodesta toiseen.

        olet kyllä väärässä. En ole haukkunut häntä , mutta ymmärrän huolesi. Jokuhan kopioi niitä viestejä tänne, jossa häntä haukuttiin ja aika lapsellistahan haukkumista sellainen on. Luulen, että hänen heikko soittotaitonsa ja se käyttämänsä Sairasboogi - nimimerkkinsä oli ärsyttänyt jotain ihmistä.

      • Anonyymi

        Minua puolestani kiinnostaisi eniten tietää, kuinka isot sarvet missellä nykyään on vai pudottaako misse sarvensa vuosittain niinkuin joku peura ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olet kyllä väärässä. En ole haukkunut häntä , mutta ymmärrän huolesi. Jokuhan kopioi niitä viestejä tänne, jossa häntä haukuttiin ja aika lapsellistahan haukkumista sellainen on. Luulen, että hänen heikko soittotaitonsa ja se käyttämänsä Sairasboogi - nimimerkkinsä oli ärsyttänyt jotain ihmistä.

        missä linkki on missen soittoon, josta olet täällä siis jo 15 vuotta kertonut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olet kyllä väärässä. En ole haukkunut häntä , mutta ymmärrän huolesi. Jokuhan kopioi niitä viestejä tänne, jossa häntä haukuttiin ja aika lapsellistahan haukkumista sellainen on. Luulen, että hänen heikko soittotaitonsa ja se käyttämänsä Sairasboogi - nimimerkkinsä oli ärsyttänyt jotain ihmistä.

        misse tässä moro. laita linkki soittooni joo!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olet kyllä väärässä. En ole haukkunut häntä , mutta ymmärrän huolesi. Jokuhan kopioi niitä viestejä tänne, jossa häntä haukuttiin ja aika lapsellistahan haukkumista sellainen on. Luulen, että hänen heikko soittotaitonsa ja se käyttämänsä Sairasboogi - nimimerkkinsä oli ärsyttänyt jotain ihmistä.

        "En ole haukkunut häntä/ Luulen, että hänen heikko soittotaitonsa"

        Soittotaito, jota siis ammattilaiset ovat kehuneet ja jota on haukuttu vain tällä palstalla, vaikka et kykene sitä siis edes esittelemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En ole haukkunut häntä/ Luulen, että hänen heikko soittotaitonsa"

        Soittotaito, jota siis ammattilaiset ovat kehuneet ja jota on haukuttu vain tällä palstalla, vaikka et kykene sitä siis edes esittelemään.

        en halua esitellä sellaista soittoa joka on heikkotasoista ja motoriikaltaan lapsellista ja joudun koko ajan tämän saman sinulle perustelemaan, koska vaadit minulta, että laitan hänen videoita esille sinulle. Jättäisitkö minut rauhaan. Sinua on nyt jotenkin vain jymäytetty uskomaan, että hän on muka maailman paras soittaja ja että muka kaikki kehuvat häntä. Sinulla voi olla jotain ongelmia älysi kanssa tai elät melko rajoittuneessa tilassa. Oletko kuitenkaan ajatellut, että jos hän olisi maailman paras, niin sellaisesta täytyisi olla ammattilaisten tekemä lista tai jokin rumpukilpailun tulos jossa hän olisi ensimmäinen. Sellaisia ei kuitenkaan ole olemassa ja ei me kukaan sille tosi asialle nyt vain voida mitään - et sinä, ei Mikke eikä meistä kukaan muukaan. Hänen taitonsa eivät vain kanna ja en haluaisi alkaa laittamaan palstalle sellaista soittoa kenellekään muulle kuin hänelle itselleen, jos hän vastineeksi esittää sarviensa kuvat. Haluaisin vain nähdä ne hänen sarviensa kuvat ja ikävää jos joku on haukkunut, mutta en ole ollut niiden laittamiesi viestien kirjoittajaa. Kuten sanoin niin luulen, että se hänen käyttämänsä nimimerkki vain on joskus ärsyttänyt jotain.

        Laitahan linkki sen missen soittoon, kun sitä on ammattilaisetkin kehuneet. Sinä olet ainoa joka sitä soittoa haukkuu ja vähättelee, ja kertomasi mukaan olet tehnyt ihan samaa jo 15 vuotta.

        Se soitto ei ole maailman parasta vaan varmastinaika huonoa niinkuin täällä sanotaan ja eikö se kaveri jo aika hyvin perustellut, miksei laita sulle sitä?
        jos se edes olisi hyvää, niin ette te tuollaista keskustelua edes kävisi. Hyvistä ja kivoista asioista ijmiset tykkäö ja sitten sinä täällä 15 vuotta huudat että näyttäkää soittoa. onko sun pää pehmennyt?? Jos se sun mielestä hyvää, niin mikset itse laita

        Laitahan linkki sen missen soittoon, kun sitä on siis ammattilaisetkin kehuneet. Minä en edes tiedä mistä sitä soittoa löytää, josta täällä on jo 15 vuotta kirjoiteltu, vaikka et sitä siis kykene edes esittelemäänkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        en halua esitellä sellaista soittoa joka on heikkotasoista ja motoriikaltaan lapsellista ja joudun koko ajan tämän saman sinulle perustelemaan, koska vaadit minulta, että laitan hänen videoita esille sinulle. Jättäisitkö minut rauhaan. Sinua on nyt jotenkin vain jymäytetty uskomaan, että hän on muka maailman paras soittaja ja että muka kaikki kehuvat häntä. Sinulla voi olla jotain ongelmia älysi kanssa tai elät melko rajoittuneessa tilassa. Oletko kuitenkaan ajatellut, että jos hän olisi maailman paras, niin sellaisesta täytyisi olla ammattilaisten tekemä lista tai jokin rumpukilpailun tulos jossa hän olisi ensimmäinen. Sellaisia ei kuitenkaan ole olemassa ja ei me kukaan sille tosi asialle nyt vain voida mitään - et sinä, ei Mikke eikä meistä kukaan muukaan. Hänen taitonsa eivät vain kanna ja en haluaisi alkaa laittamaan palstalle sellaista soittoa kenellekään muulle kuin hänelle itselleen, jos hän vastineeksi esittää sarviensa kuvat. Haluaisin vain nähdä ne hänen sarviensa kuvat ja ikävää jos joku on haukkunut, mutta en ole ollut niiden laittamiesi viestien kirjoittajaa. Kuten sanoin niin luulen, että se hänen käyttämänsä nimimerkki vain on joskus ärsyttänyt jotain.

        " Haluaisin vain nähdä ne hänen sarviensa kuvat ja ikävää jos joku on haukkunut,"

        Minä taas haluaisin nähdä sitä jo kauan sitten lupaamaasi täysin virheetöntä improvisaatiota, kun sellaista ei ole vielä nähty missään. Missestä tuli siis maailman paras siinä ajassa, jonka olet häntä täällä vainonnut, eli 15 vuodessa. Hieno saavutus häneltä. Oletko itse missä määrin oppinut samassa ajassa jotain sellaista, jota ammattilaisetkin ovat kehuneet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se soitto ei ole maailman parasta vaan varmastinaika huonoa niinkuin täällä sanotaan ja eikö se kaveri jo aika hyvin perustellut, miksei laita sulle sitä?
        jos se edes olisi hyvää, niin ette te tuollaista keskustelua edes kävisi. Hyvistä ja kivoista asioista ijmiset tykkäö ja sitten sinä täällä 15 vuotta huudat että näyttäkää soittoa. onko sun pää pehmennyt?? Jos se sun mielestä hyvää, niin mikset itse laita

        "Se soitto ei ole maailman parasta"

        Et ole vielä aloittanut sitä lupaamaasi keskustelua missestä ja missen soitosta siellä muusikko.netissäsi, jossa kerroit olevasi vakiokirjoittaja. Meneekö vielä kauan aikaan sen aloittamiseen? Vai väitätkö taas kerran, että oletkin eri henkilö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        en halua esitellä sellaista soittoa joka on heikkotasoista ja motoriikaltaan lapsellista ja joudun koko ajan tämän saman sinulle perustelemaan, koska vaadit minulta, että laitan hänen videoita esille sinulle. Jättäisitkö minut rauhaan. Sinua on nyt jotenkin vain jymäytetty uskomaan, että hän on muka maailman paras soittaja ja että muka kaikki kehuvat häntä. Sinulla voi olla jotain ongelmia älysi kanssa tai elät melko rajoittuneessa tilassa. Oletko kuitenkaan ajatellut, että jos hän olisi maailman paras, niin sellaisesta täytyisi olla ammattilaisten tekemä lista tai jokin rumpukilpailun tulos jossa hän olisi ensimmäinen. Sellaisia ei kuitenkaan ole olemassa ja ei me kukaan sille tosi asialle nyt vain voida mitään - et sinä, ei Mikke eikä meistä kukaan muukaan. Hänen taitonsa eivät vain kanna ja en haluaisi alkaa laittamaan palstalle sellaista soittoa kenellekään muulle kuin hänelle itselleen, jos hän vastineeksi esittää sarviensa kuvat. Haluaisin vain nähdä ne hänen sarviensa kuvat ja ikävää jos joku on haukkunut, mutta en ole ollut niiden laittamiesi viestien kirjoittajaa. Kuten sanoin niin luulen, että se hänen käyttämänsä nimimerkki vain on joskus ärsyttänyt jotain.

        "mutta en ole ollut niiden laittamiesi viestien kirjoittajaa. "

        Et varmaankaan.

        :)

        Samaa misseä-jankutusta olet pitänyt siis jo 15 vuotta, samat jutut, samat kirjoitusvirheet, samat maneerit jutuissa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Patologinen_valehtelu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se soitto ei ole maailman parasta vaan varmastinaika huonoa niinkuin täällä sanotaan ja eikö se kaveri jo aika hyvin perustellut, miksei laita sulle sitä?
        jos se edes olisi hyvää, niin ette te tuollaista keskustelua edes kävisi. Hyvistä ja kivoista asioista ijmiset tykkäö ja sitten sinä täällä 15 vuotta huudat että näyttäkää soittoa. onko sun pää pehmennyt?? Jos se sun mielestä hyvää, niin mikset itse laita

        "huonoa niinkuin täällä sanotaan"

        Ja tämä onkin ainoa palsta maailmassa, jossa sitä missen soittoa vähätellään ja pilkataan, ja kaiken sen takana on vain yksi pakko-oireinen tapaus, joka on vainonnut misseä siis jo yli 15 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "huonoa niinkuin täällä sanotaan"

        Ja tämä onkin ainoa palsta maailmassa, jossa sitä missen soittoa vähätellään ja pilkataan, ja kaiken sen takana on vain yksi pakko-oireinen tapaus, joka on vainonnut misseä siis jo yli 15 vuotta.

        "maailmassa"?

        Koska muusikoiden netissä on rekisteröinti, niin et siellä viitsi käyttäytyä tuolla tavalla eli toivottavasti tämä on ainoa palsta maailmassa, jossa kehut olevasi maailman paras ja sitten perään pyydät esittämään omaa soittoasi. Se on pakko-oireilua ja sen saa loppumaan kyllä eli soittoasi laitetaan sinulle heti, kun näytät sarviesi kuvat.

        Laitatko esiin missen soittoa, josta olet jo yli 15 vuotta täällä paljonkin kirjoittanut.

      • Anonyymi

        En ole 15 v kirjoittanut eli erehdyt jatkuvasti henkilöstä. Varmaan joidenkin muidenkin kanssa olet kirjoittanut ja heidänkin mielestä hän ei ole maailman paras vaan eräs heikkotasoisimipia soittajia.
        Laitan niitä soittovideoita heti, kun hankit kuvalinkit hänen sarviinsa ja selvität, miksei se hänen kehumansa modern drummer lehden artikkeli ole vieläkään ilmestynyt. Voidaan myös kääntää eli jos sinä selvittelet, mistä löytäisit niitä hänen soittovideoita ja tuot esille linkkejä tänne, niin minä voin sitten sinulle selvittää hänen sarviensa ja sen Modern Drummer lehden artikkelin tosellisen tilan. Sopisiko tällainen?

        "En ole 15 v kirjoittanu"

        Etpä varmaan. :)

        Laitatko vielä esiin missen soittoa, että nähdään minkälaista se soitto oikein on, joka on saanut sinutkin siitä kirjoittelemaan vuosikaudet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "maailmassa"?

        Koska muusikoiden netissä on rekisteröinti, niin et siellä viitsi käyttäytyä tuolla tavalla eli toivottavasti tämä on ainoa palsta maailmassa, jossa kehut olevasi maailman paras ja sitten perään pyydät esittämään omaa soittoasi. Se on pakko-oireilua ja sen saa loppumaan kyllä eli soittoasi laitetaan sinulle heti, kun näytät sarviesi kuvat.

        "Koska muusikoiden netissä on rekisteröinti,"

        Siksikö et uskalla mennä keskustelemaan missen soitosta ammattipalstalle, jossa missen kehittämä uusi tekniikkakin nimettiin ammattilaisten toimesta?

      • Anonyymi

        En ole ja yritä ymmärtää lukemaasi.
        eli etsi ne sarvien kuvat ja se moderrn drumner lehden juttu vai etkö enää uskokaan niihin? Silloinhan misse onkin joku vakehtelija aivan samalla tavalla kuin hän valehdellut sen maailman parhaana oleemisensa suhteen!
        Haluatko niitä linkkejä hänen soittoonsa vai et?

        "Haluatko niitä linkkejä hänen soittoonsa vai et? "

        Kyllä. Kuinka monta kertaa tuo sama asia pitää sinulle kertoa? Laita tosiaan jo esiin sen missen soittoa, että nähdään minkälaista on soitto, jota olet 15 vuotta pilkannut ja vähätellyt.

        Missä viipyy se lupaamasi linkki täysin virheettömään improvisaatioon, että nähdään minkälaista se on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Koska muusikoiden netissä on rekisteröinti,"

        Siksikö et uskalla mennä keskustelemaan missen soitosta ammattipalstalle, jossa missen kehittämä uusi tekniikkakin nimettiin ammattilaisten toimesta?

        Olen siellä kyllä jo monesti keskustellut, mutten halua keskustella soitostasi ja ei siellä kukaan muukaan keskustele, että soittosi olisi mitenkään erityisen hyvää. Jos soittosi on omasta mielestäsi maailman parasta, niin sinun varmaan kannattaisi itse sinne tulla aiheestasi keskustelemaan? Sielläkin sinua varmasti pyydettäisiin esittämään todisteet väitteillesi aivan samalla tavoin täälläkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Haluatko niitä linkkejä hänen soittoonsa vai et? "

        Kyllä. Kuinka monta kertaa tuo sama asia pitää sinulle kertoa? Laita tosiaan jo esiin sen missen soittoa, että nähdään minkälaista on soitto, jota olet 15 vuotta pilkannut ja vähätellyt.

        Oikein hyvä, että haluat niitä linkkejä ja laitan yhden, heti kun löydät ne sarviesi kuvat ja selvität, miksei modern drummer lehden artikkelia sinusta ole vieläkään ilmestynyt.

        sinun kannattaisi nyt miettiä, että valehtelu ei kannata, koska valehteluahan se on jos et pystykään toimittamaan sarviesi kuvia ja sitä modern drummer lehden juttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen siellä kyllä jo monesti keskustellut, mutten halua keskustella soitostasi ja ei siellä kukaan muukaan keskustele, että soittosi olisi mitenkään erityisen hyvää. Jos soittosi on omasta mielestäsi maailman parasta, niin sinun varmaan kannattaisi itse sinne tulla aiheestasi keskustelemaan? Sielläkin sinua varmasti pyydettäisiin esittämään todisteet väitteillesi aivan samalla tavoin täälläkin.

        "Olen siellä kyllä jo monesti keskustellut, "

        Laitatko vielä linkin edes yhteen keskusteluusi muusikoiden.netissä missestä ja missen soitosta, ja myös sen linkin missen soittoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikein hyvä, että haluat niitä linkkejä ja laitan yhden, heti kun löydät ne sarviesi kuvat ja selvität, miksei modern drummer lehden artikkelia sinusta ole vieläkään ilmestynyt.

        sinun kannattaisi nyt miettiä, että valehtelu ei kannata, koska valehteluahan se on jos et pystykään toimittamaan sarviesi kuvia ja sitä modern drummer lehden juttua.

        "Oikein hyvä, että haluat niitä linkkejä ja laitan yhden, heti kun löydät ne sarviesi kuvat"

        Uusia kuviahan saat heti, kun kykenet vähitellen esittelemään sitä kauan kaivattua, täysin virheetöntä improvisaatiota, jollaista lupasit esitellä jo vuosia sitten. Kuinka vaikea on löytää edes yksi?

        Mikkelle on muuten näytetty jo häntä parempaa soittoa. Mikähän hänellä tuossa niin hankala tajuta, että jos hänelle näytetään maailman parhaiksi äänestettyjä rumpaleita ja hänen oma nimensä ei joukossa, niin hänellä menee se asia jotenkin vaan yli ymmärryksensä ja sitten hän sanoo ettei näekään mitään eli menekö hän jotenkin sokeaksi vai sellaisen olotilaan, ettei vaan tajua asioita? Voiko joku olla noin tyhmä oikeasti?

        "Mikkelle on muuten näytetty jo häntä parempaa soittoa."

        Millä tavalla "parempaa"? Laitatko linkin esiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikkelle on muuten näytetty jo häntä parempaa soittoa. Mikähän hänellä tuossa niin hankala tajuta, että jos hänelle näytetään maailman parhaiksi äänestettyjä rumpaleita ja hänen oma nimensä ei joukossa, niin hänellä menee se asia jotenkin vaan yli ymmärryksensä ja sitten hän sanoo ettei näekään mitään eli menekö hän jotenkin sokeaksi vai sellaisen olotilaan, ettei vaan tajua asioita? Voiko joku olla noin tyhmä oikeasti?

        "hänelle näytetään maailman parhaiksi äänestettyjä rumpaleita"

        60-luvun äänestysrumpalit ei tosiaan oo enää mitään maailman parhaita. Sentään soitto kehittynyt on siitä ajasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole 15 v kirjoittanut eli erehdyt jatkuvasti henkilöstä. Varmaan joidenkin muidenkin kanssa olet kirjoittanut ja heidänkin mielestä hän ei ole maailman paras vaan eräs heikkotasoisimipia soittajia.
        Laitan niitä soittovideoita heti, kun hankit kuvalinkit hänen sarviinsa ja selvität, miksei se hänen kehumansa modern drummer lehden artikkeli ole vieläkään ilmestynyt. Voidaan myös kääntää eli jos sinä selvittelet, mistä löytäisit niitä hänen soittovideoita ja tuot esille linkkejä tänne, niin minä voin sitten sinulle selvittää hänen sarviensa ja sen Modern Drummer lehden artikkelin tosellisen tilan. Sopisiko tällainen?

        "Kukaan ei ole julkaissut rumpuvideota"

        Et sinä sitä mistään näe tai kuule, millä tekniikalla kukin soittaja soittoaan ohjaa. Sinä et erota vieläkään edes sitä missä kapula tippuu, eli alä ainakaan enää leiki mitään ammattimuusikkoa missään vaiheessa, kun se on niin nähtyä jo.

        Missen kehittämä tekniikka on nopein ajattelutekniikka maailmassa, ja ainoa, jossa jokaisella raajalla on oma ohjauskoodinsa.

        Etkä sinä löydä sitä virheetöntä improvisaatiotakaan, jota olet luvannut jo kauan esitellä.

        Mitäpä jos aloittaisit keskustelun siellä Muusikoiden.netissäsi, jossa kerroit aiemmin olevasi ihan vakiokirjoittajakin, niin jatketaan siellä keskustelua aiheesta. Täällä olet jankuttanut ihan samaa siis jo 15 vuotta, eikä tunnu loppua tulevan, mutta Muusikoiden.netistä lentäisit ulos parissa tunnissa jos samalla tavalla käyttäytyisit kuin täällä koko ajan.

    • Anonyymi

      Tupakka on paljon kannabista haitallisempaa.

      • Anonyymi

        Totta. Tupakka tappaa ja aiheuttaa erittäin voimakkaan riippuvuuden, kannabis ei.

    • Anonyymi

      Vaarallista? Ei edes kovinkaan haitallista edes runsaassa päivittäiskäytössä.

    • Anonyymi

      Tässä peräpajullassa myydän vain myrkkyä.

      • Anonyymi

        Kansanmurhaa Suomessa tehdään alkoholihuumeella, joka on heti heroiinin jälkeen tuhoisin ja tappavin ja voimakkaimman riippuvuuden aiheuttava kova huume, joka myös tuhoaa eniten aivoja.

    • Anonyymi

      eikö niitä sarvia oo näkyvissä missään tai edes se modern drummer lehden juttu ::))?
      -Onko mikke jo 15 v sitten aloittanut tuon hutun syöttämisen ja jos uskoo tuollaisia juttuja, niin mikähän diagnoosi sellaiseen tarvitaan??

    • Anonyymi

      Kanada laillisti kannabiksen äskettäin. Käytännössähän se oli jo laillista ollut 20 vuotta. Kannabiksen käyttäjiä Kanadassa on saman verran kuin asukkaita Suomessa, mutta eipä ole mitään haittoja uutisoitu missään. Jos kannabis olisi niin haitallista mitä Suomessa "huumevalistajat" kertovat sen olevan, niin eipä olisi varmaan kannabis laillistunut missään.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Suurin osa kannabiksen käyttäjistä lopettaa sen polttamisen hieman alle tai yli 30-vuotiaana, eivätkä he kärsi minkäänlaisista kielteisistä vaikutuksista lopettamisen jälkeen.

        alkoholin ja tupakan käyttäjät käyttää melkein koko elämänsä ajan näitä joten siinä syy miksi kannabis on turvallisempaa. käyttö lopetetaan aikaisemmin.

      • Anonyymi

        Alkoholi on addiktoivampaa. Siksi sitä ei yleensä pysty lopettamaan kuten kannabista.

    • Anonyymi

      kukaan ei halua laittaa niitä "maailmanhistorian parhaan rumpalin" soittovideoita?

      • Anonyymi

        Missen soittoa siis haukutaan täällä melkein joka päivä, mutta sitä ei kyetä täällä esittelemään lainkaan vaikka jo 15 vuotta on mennyt. Taitaa misse ollakin tosi hyvä soittaja, mutta onhan häntä ammattilaisetkin kehuneet.

        kuka nyt ketään paskaa soittajaa haluaisi esitellä? Taaidat olla vaan itse se soittaja ja sua ärsyttää kun kukaan ei tykkää soitostasi?Esittele itse sitä soittoasi, niin katsotaan onko siitä mihinkään. Muttei sitten varmaan vaan kanttia ole sellaiseen? Ehkä tiedät että kaikki on oikeassa eli se soittosi on huonoa?

        Laitatko esiin missen soittoa, kun siitä koko ajan kirjoitat ja sitä vähättelet?

        häh? vastasin sun tyhmään viestii. olet joku tyhmä vai. laita vittu itse jos se muka edes hyvää soittoa.tuskin on!

        Laitatko vielä esiin missen soittoa, kun siitä koko ajan kirjoitatkin ja sitä vähättelet? Tämä kun on ainoa palsta maailmassa, jossa missen soittoa ja misseä vähätellään ja jopa pilkataan.

      • Anonyymi

        joo siis kuka nyt ketään paskaa soittajaa haluaisi esitellä? Taidat olla vaan itse se soittaja ja sua ärsyttää kun kukaan ei tykkää soitostasi? Esittele itse sitä soittoasi, niin katsotaan onko siitä mihinkään. Elibmikä sun ongelma nyt on? et osaa tehdä netistä hakuja tai laittaa linkkejä tänne?

        "joo siis kuka nyt ketään paskaa soittajaa haluaisi esitellä?"

        Sinä olet edelleenkin se ainoa, joka hänen soittoaan vähättelee ja pilkkaa. Etkä uskalla koskaan ammattipalstalle mennä keskustelemaan asiallisesti. Missä linkki missen soittoon, että nähdään minkälaista paskaa se oikein on, kun olet siitä jaksanut 15 vuotta täällä valittaa?

    • Anonyymi

      "eikö niitä sarvia oo näkyvissä missään tai edes se modern drummer lehden juttu ::))?
      -Onko mikke jo 15 v sitten aloittanut tuon hutun syöttämisen ja jos uskoo tuollaisia juttuja, niin mikähän diagnoosi sellaiseen tarvitaan??"

      ::))
      varmaan skitsofrenia ja narsismi?!

      • Anonyymi

        Missä linkki missen soittoon, että nähdään minkälaista on missen surkeaksi mainittu soitto, josta on tällä palstalla kirjoitettu 15 vuotta? Tämä palsta myös ainoa maailmassa, jossa missen soittoa on pilkattu.

      • Anonyymi

        "Onko mikke jo 15 v sitten aloittanut tuon hutun"

        Misse aloitti treenaamisen 15 vuotta sitten ja on nyt maailman paras improvisaatiossa, ja motorisesti myös ensimmäinen lajiaan maailmassa. Ammattilaisten kehuma virtuoosi.

        Maailmasi on varsin pienikokoinen, sillä muusikoiden netissä ei kukaan sano tuollaista, eikä sellaista ole sinulle kukaan koskaan sanonut siellä tähän päivään mennessä, eikä sellaista keskustelua kukaan edes puolestasi siellä aloita. Sinun maailmassasi Suomi24 näyttääkin olevan ainoa paikka jossa kehut olevasi maailman paras. Maailmasi on siis Suomi24 palsta. Muualta, meidän muiden maailmasta, ei löydy minkäänlaista todistetta, että olisit maailman paras - ei ole olemassa mitään ammattilaisten laatimaa listaa, jossa nimesi esiintyisi ja et ole edes voittanut mitään rumpukilpailua. Itse asiassa, et edes tiedä, että sellaisiakin on olemassa. Pitäisiköhän sinun vaikka huomenna aloittaa löytöretki todellisuuteen?

        Laitatko esiin sen missen soittoa jo vähitellen, että nähdään minkälaista se oikein on, kun siitä koko ajan jotain kirjoitatkin? Olet sitä jo kuitenkin15 vuotta haukkunut, mutta et uskalla soittoa esitellä kuitenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailmasi on varsin pienikokoinen, sillä muusikoiden netissä ei kukaan sano tuollaista, eikä sellaista ole sinulle kukaan koskaan sanonut siellä tähän päivään mennessä, eikä sellaista keskustelua kukaan edes puolestasi siellä aloita. Sinun maailmassasi Suomi24 näyttääkin olevan ainoa paikka jossa kehut olevasi maailman paras. Maailmasi on siis Suomi24 palsta. Muualta, meidän muiden maailmasta, ei löydy minkäänlaista todistetta, että olisit maailman paras - ei ole olemassa mitään ammattilaisten laatimaa listaa, jossa nimesi esiintyisi ja et ole edes voittanut mitään rumpukilpailua. Itse asiassa, et edes tiedä, että sellaisiakin on olemassa. Pitäisiköhän sinun vaikka huomenna aloittaa löytöretki todellisuuteen?

        "muusikoiden netissä ei kukaan sano tuollaista"

        Laitatko myös linkin, mitä sanovat muusikko.netissä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "muusikoiden netissä ei kukaan sano tuollaista"

        Laitatko myös linkin, mitä sanovat muusikko.netissä?

        Tulehan vaan rohkeasti itse muusikoiden nettiin tutustumaan keskusteluihin ja jos rohkeutta riittää, niin tule vain esittämään nuo samat juttusi sarvistasi ja maailman parhaana olemisesta.sinnekin. Se on sinun vastuullaasi oleva asia eli kukaan ei lähde puolestasi tuollaisia mahdottomia esittämään. Eli jos silti kovasti tuntuu itsestäsi, niin tule vaan esittämään tuollaisia sinne. Kyllä sielläkin aletaan sitten kyselemään, että mihin nuo väitteesi perustuu ja ihmetellään myös kuvia sarvistasi. Siellä on monenlaisia keskusteluita ja joitakin asioita vain on joskus alettava tekemään itse, eli niitä ei kukaan tee puolesta.

        Missä se linkki missen soittoon on? 15 vuotta olet siitä siis jo kirjoitellut täällä, joten laitatko jo vähitellen linkin soittoon esiin, niin nähdään minkälaista se missen soitto oikein on? Tämä kun on ainoa paikka, jossa missen soittoa haukutaan. Ei muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulehan vaan rohkeasti itse muusikoiden nettiin tutustumaan keskusteluihin ja jos rohkeutta riittää, niin tule vain esittämään nuo samat juttusi sarvistasi ja maailman parhaana olemisesta.sinnekin. Se on sinun vastuullaasi oleva asia eli kukaan ei lähde puolestasi tuollaisia mahdottomia esittämään. Eli jos silti kovasti tuntuu itsestäsi, niin tule vaan esittämään tuollaisia sinne. Kyllä sielläkin aletaan sitten kyselemään, että mihin nuo väitteesi perustuu ja ihmetellään myös kuvia sarvistasi. Siellä on monenlaisia keskusteluita ja joitakin asioita vain on joskus alettava tekemään itse, eli niitä ei kukaan tee puolesta.

        "Tulehan vaan rohkeasti itse muusikoiden nettiin tutustumaan keskusteluihin"

        Mihin keskusteluihin? Laitatko linkin keskusteluihin ja missen soittoon myös?

      • Anonyymi

        "Mihin keskusteluihin"

        Muusikoiden netissä voit osallistua keskusteluihin ja luodakin itse sellaisia. Tällä hetkellä muusikoiden netissä ei ole olemassa keskustelua, jossa kukaan toteaisi, että olisit maailman paras rumpali ja että sinulla kasvaa sarvia otsaasi. Siksi sellaisiin keskusteluin ei voida laittaa linkkiä sinulle. Jos haluat muusikoiden netissä esittää samoja väitteitäsi soittotaidostasi ja otsastasi kuin esität täälläkin, niin tulehan vaan rohkeasti esittämään näkemyksesi kyvyistäsi ja otsastasi muusikoiden nettiin.

      • Anonyymi

        Muistan kun joskus katsoin sen soittovideoita ja aika huonoahan se soitto niissä oli. Kaikissa soittaa samalla tyylillä ja ihmeellisintä on se, että hänellä jopa selviä vaikeuksia pysyä valmiin taustamusiikin tahdissa!
        Oli se vaan niin huonoa soittoa..

        "Muistan kun joskus katsoin sen soittovideoita "

        Laitatko linkin soittoon josta olet siis jo 15 vuotta kirjoitellut?

      • Anonyymi

        joo näytän, mutta mäkin haluun nähdä ne sarvet eli ellet näytä sarvias niin en laita mitään videota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo näytän, mutta mäkin haluun nähdä ne sarvet eli ellet näytä sarvias niin en laita mitään videota.

        Lainaus: "Uusia kuviahan saat heti, kun kykenet vähitellen esittelemään sitä kauan kaivattua, täysin virheetöntä improvisaatiota, jollaista lupasit esitellä jo vuosia sitten. Kuinka vaikea on löytää edes yksi?"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mihin keskusteluihin"

        Muusikoiden netissä voit osallistua keskusteluihin ja luodakin itse sellaisia. Tällä hetkellä muusikoiden netissä ei ole olemassa keskustelua, jossa kukaan toteaisi, että olisit maailman paras rumpali ja että sinulla kasvaa sarvia otsaasi. Siksi sellaisiin keskusteluin ei voida laittaa linkkiä sinulle. Jos haluat muusikoiden netissä esittää samoja väitteitäsi soittotaidostasi ja otsastasi kuin esität täälläkin, niin tulehan vaan rohkeasti esittämään näkemyksesi kyvyistäsi ja otsastasi muusikoiden nettiin.

        " luodakin itse sellaisia. "

        Miksi Muusikoiden.netissä pitäisi aloittaa sama keskustelu missestä ja hänen soitostaan, joka keskusteluna kuitenkin jo useita vuosia sitten tuli ns. valmiiksi ammattipalstalla ja missen tekniikkakin sai jo nimensä?

      • Anonyymi

        muusikoiden netissä ei ole koskaan keskusteltu, että olisit maailman paras. Olet kuvitellut asian, koska olet narsisti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        muusikoiden netissä ei ole koskaan keskusteltu, että olisit maailman paras. Olet kuvitellut asian, koska olet narsisti

        Laitatko sen linkin missen soittoon jo vähitellen? Miten yhden linkin laittaminen voi olla noin vaikeaa, vaikka muuten kyllä sulta tulee juttua missen soitosta koko ajan ja 15 vuotta olet jo missen soitosta siis selittänyt? Kuka muuten siellä muusikko.netissäsi on mielestäsi paras improvisaation soittaja? Ja onko näyttöjä niistä taidoista esitellä myös?

    • Anonyymi

      UP!!

    • Anonyymi

      eipä vaan vieläkään kukaan viitsi laittaa sen missen soittoa. Sen täytyy olla aivan kamalan kuuloista?

      • Anonyymi

        "Sen täytyy olla aivan kamalan kuuloista? "

        Varmaan. Tai sitten aivan liian hyvää, että sitä uskaltaisit esitellä. Misseä kun on ammattilaisetkin kehuneet, mitä sinun ei kannata unohtaa. Laitahan se linkki missen soittoon esiin, niin nähdään minkälaista on soitto, josta olet jo 15 vuotta täällä kirjoitellut ja sitä haukkunut.

      • Anonyymi

        "Varmaan"
        Hyvä, että itsekin jo myönnät asian kaikesta jankutuksesta huolimatta. Ei ole uskalluksestani kiinni vaan pelkästään siitä , että sinun pitää vastaavasti laittaa ne lupaamasi sarviesikuvat ja selitys, miksei se Modern drummer lehden numero ole vieläkään ilmestynyt. Tällä tavalla pystyt tofistamaan, että puhut totta eli että olisit sanasi mittainen ja että asiaa yleensäkin kannattaa käsitellä. Velheellahan katsos on lyhyt on jälki ja totuus kantaa aina asiaa eteenpäin. Siksihän oletkin kertomasi mukaan 15 v pelkästään yhtä ja samaa asiaa jankuttanut eli on pelkästään sinun uskalluksestasi kiinni, että toimitat nämä lupaamasi asiat.
        Pellkästään sinun käytöksestäsihän tämä asia on kiinni, koska asia voidaan hoitaa myös toisinkin päin eli, että sinä toimitat jonkun soittovideosi ja minä kerron sinulle totuuden sarviesi ja Modern Drummer artikkelisi tämän hetkisestä tilasta.

        Laitatko linkin missen soittoon, josta olet täällä jo 15 vuotta kirjoitellut? Usein joka päivä useitakin viestejä. Joku voisi pitää käytöstäsi pakko-oireisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Varmaan"
        Hyvä, että itsekin jo myönnät asian kaikesta jankutuksesta huolimatta. Ei ole uskalluksestani kiinni vaan pelkästään siitä , että sinun pitää vastaavasti laittaa ne lupaamasi sarviesikuvat ja selitys, miksei se Modern drummer lehden numero ole vieläkään ilmestynyt. Tällä tavalla pystyt tofistamaan, että puhut totta eli että olisit sanasi mittainen ja että asiaa yleensäkin kannattaa käsitellä. Velheellahan katsos on lyhyt on jälki ja totuus kantaa aina asiaa eteenpäin. Siksihän oletkin kertomasi mukaan 15 v pelkästään yhtä ja samaa asiaa jankuttanut eli on pelkästään sinun uskalluksestasi kiinni, että toimitat nämä lupaamasi asiat.
        Pellkästään sinun käytöksestäsihän tämä asia on kiinni, koska asia voidaan hoitaa myös toisinkin päin eli, että sinä toimitat jonkun soittovideosi ja minä kerron sinulle totuuden sarviesi ja Modern Drummer artikkelisi tämän hetkisestä tilasta.

        "totuus kantaa aina asiaa eteenpäin. "

        Totta. Totuus kantaa loppuun asti. Misse on tosiaan ammattilaistenkin kehuma virtuoosi, joka kehitti myös uuden tekniikan, joka Muusikoiden.netissä nimettiin. Ja tämä palsta on ainoa paikka maailmassa, jossa missen soittoa on pilkattu vuosikausia, vaikka et sitä siis kykene edes esittelemäänkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Varmaan"
        Hyvä, että itsekin jo myönnät asian kaikesta jankutuksesta huolimatta. Ei ole uskalluksestani kiinni vaan pelkästään siitä , että sinun pitää vastaavasti laittaa ne lupaamasi sarviesikuvat ja selitys, miksei se Modern drummer lehden numero ole vieläkään ilmestynyt. Tällä tavalla pystyt tofistamaan, että puhut totta eli että olisit sanasi mittainen ja että asiaa yleensäkin kannattaa käsitellä. Velheellahan katsos on lyhyt on jälki ja totuus kantaa aina asiaa eteenpäin. Siksihän oletkin kertomasi mukaan 15 v pelkästään yhtä ja samaa asiaa jankuttanut eli on pelkästään sinun uskalluksestasi kiinni, että toimitat nämä lupaamasi asiat.
        Pellkästään sinun käytöksestäsihän tämä asia on kiinni, koska asia voidaan hoitaa myös toisinkin päin eli, että sinä toimitat jonkun soittovideosi ja minä kerron sinulle totuuden sarviesi ja Modern Drummer artikkelisi tämän hetkisestä tilasta.

        Missestä tuli siis maailman paras ja ammattilaisten kehuma soittaja siinä samassa ajassa, jonka olet häntä täällä vainonnut ja pilkannut. Lisäksi olet esiintynyt missenä mm. Facebookissa, eli puuhasi ei ole tosiaan terveen ihmisen käytöstä.

        LAI-TAT-KO LIN-KIN MIS-SEN SOIT-TOON??!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missestä tuli siis maailman paras ja ammattilaisten kehuma soittaja siinä samassa ajassa, jonka olet häntä täällä vainonnut ja pilkannut. Lisäksi olet esiintynyt missenä mm. Facebookissa, eli puuhasi ei ole tosiaan terveen ihmisen käytöstä.

        Hei kaikille. Keskustelua seuranneena olen nyt 100% vakuuttunut, että tuo Misse on pelkkää paskaa jauhava narsisti, joka tuskin edes osaa soittaa sitä rumpuaan. Hänhän ei edes uskalla laittaa omaa soittoaan esille!!!

        Laitatko vielä linkin missen soittoon, kun siitä koko ajan jotain kirjoitatkin? Nähdään sitten minkälaista se oikein on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei kaikille. Keskustelua seuranneena olen nyt 100% vakuuttunut, että tuo Misse on pelkkää paskaa jauhava narsisti, joka tuskin edes osaa soittaa sitä rumpuaan. Hänhän ei edes uskalla laittaa omaa soittoaan esille!!!

        "Keskustelua seuranneena"

        Missä se linkki missen soittoon viipyy? Sen verran olen "keskustelua" seurannut, että kyllä yksi linkki soittoon pitäisi löytyä 15 vuoden aikana, jos siitä missen soitosta pitää koko ajan jotain kirjoittaakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei kaikille. Keskustelua seuranneena olen nyt 100% vakuuttunut, että tuo Misse on pelkkää paskaa jauhava narsisti, joka tuskin edes osaa soittaa sitä rumpuaan. Hänhän ei edes uskalla laittaa omaa soittoaan esille!!!

        Eli haukut täällä misseä ja hänen soittoaan vuodesta toiseen, vaikka et siis edes tiedä minkälaista se on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli haukut täällä misseä ja hänen soittoaan vuodesta toiseen, vaikka et siis edes tiedä minkälaista se on?

        ööh..aijaa? eli keskustelun seuraaminenko haukkumista.. jes, nyt syttyi lamppu pään päällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ööh..aijaa? eli keskustelun seuraaminenko haukkumista.. jes, nyt syttyi lamppu pään päällä.

        Laitatko esiin sen missen soittoa jo vähitellen, että nähdään minkälaista on ammattilaistenkin kehuma soitto, josta olet täällä jo 15 vuotta kirjoitellut ja sitä haukkunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missestä tuli siis maailman paras ja ammattilaisten kehuma soittaja siinä samassa ajassa, jonka olet häntä täällä vainonnut ja pilkannut. Lisäksi olet esiintynyt missenä mm. Facebookissa, eli puuhasi ei ole tosiaan terveen ihmisen käytöstä.

        mikä juttu tuo, että joku ollut missenä facessa? eikö identiteettivarkaus ole rikos?? vai onko tuokin hänen kuvittelemansa juttu niinkuin se soittotaito ja sarvet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mikä juttu tuo, että joku ollut missenä facessa? eikö identiteettivarkaus ole rikos?? vai onko tuokin hänen kuvittelemansa juttu niinkuin se soittotaito ja sarvet?

        Laitatko sen linkin missen soittoon, josta olet siis jo 15 vuotta täällä valittanut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ööh..aijaa? eli keskustelun seuraaminenko haukkumista.. jes, nyt syttyi lamppu pään päällä.

        "ööh..aijaa? "

        kuvitteletko olevasi joku kirjailija?

        missä linkki missen soittoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ööh..aijaa? eli keskustelun seuraaminenko haukkumista.. jes, nyt syttyi lamppu pään päällä.

        Mitäpä jos tosiaan vain seuraisit keskustelua, etkä osallistuisi siihen, kun ei näytä mitään sanottavaa olevan sinullakaan.

    • Anonyymi

      UP!!!

    • Anonyymi

      Kannabis vaarallista? Ei ole.

    • Anonyymi

      Nykyinen politiikka ei ole onnistunut tavoitteessaan haittojen vähentämiseksi. Kannabiksen käytön ja hallussapidon kielto on perusteltu lähinnä huumevastaisten mielikuvien luomisella. Käytännössä laillinen kontrolli kohdistuu sattumanvaraisesti vain pieneen osaan käyttäjistä. Sen ylläpitäminen tuhlaa poliisin resursseja ja haittaa käyttäjiä.

      Huumekauppa on rikollisten käsissä. Kannabiksen saattaminen laillisen kontrollin piiriin heikentää järjestäytyneen rikollisuuden kasvuedellytyksiä.

      Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viime vuonna (2018) keräämän kyselyn mukaan kannabiksen kokeilu ja käyttö on yleistynyt kriminalisoinnista huolimatta. Kyselyn mukaan 42 prosenttia vastaajista olisi valmis luopumaan kannabiksen rangaistavuudesta. Viime vuosina kannabiksen käyttö on lisääntynyt erityisesti nuorten aikuisten miesten keskuudessa, joista vuonna 2018 noin 45 prosenttia ilmoitti kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään.

      Käyttörikoksesta seuraa henkilölle sakkorangaistus ja nuorelle ensikertalaisille puhuttelu. Poliisi voi myös antaa huomautuksen. Toimenpiteisiin on koetettu liittää hoitoonohjausta, mutta määrät ovat jääneet vaatimattomiksi.

      Rekisterimerkintä sulkee ovia nuorilta. Ongelmallista on, että käyttörikos merkitään aina, myös huomautustapauksissa, poliisiasiain tietojärjestelmään, missä se säilytetään tapauksesta riippuen 5–10 vuotta. Päätös syyttämättä jättämisestä ei poista huumemerkintää tietojärjestelmästä.

      Rekisteritietoa käytetään, kun poliisilta pyydetään turvallisuusselvitys tai henkilö joutuu hankkimaan rikostaustaselvityksen koulutus- tai työpaikalleen. Tietojen luovutus saattaa vaihdella alueittain.

      Käyttörikoksia tulee poliisin tietoon vuosittain noin 15 000. Tämä merkitsee sitä, että poliisiasiain tietojärjestelmässä on noin 75 000–150 000 tämänkaltaista rikosta. Vaikka oikeudelliset seuraamukset näistä ovat suhteellisen vähäisiä, rekisterimerkinnän vaikutukset nuorten henkilöiden elämänkulkuun voivat olla arvaamattomia ja altistaa syrjäytymiselle.

      YK:n johto pääsihteeriä myöten suosittaa dekriminalisointia ja avointa, tieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuvaa keskustelua kannabiskaupan laillisesta valvonnasta. YK:n osastojen, ohjelmien ja organisaatioiden johtolautakunta kehottaa YK-järjestelmän yhtenäisyyden takia dekriminalisoimaan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun hallussapidon, noudattamaan suhteellisuusperiaatetta oikeusjärjestelmässä, vaatii muutoksia niihin lakeihin, toimintamalleihin ja käytäntöihin, jotka vaarantavat terveyden ja ihmisoikeudet, edistää tieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuvaa päätöksentekoa uusien huumevalvontamallien hyötyjen ymmärtämiseksi mukaan lukien kannabiksen valvonnassa. YK-järjestelmän yhtenäisyyden periaatteen mukaan uuden huumeohjelman tavoitteet ovat ihmisoikeuksien toteutuminen ja 2030 kestävän kehityksen ohjelman tavoitteet, koska ne ovat kansainvälisen yhteisön yhteisiä tavoitteita.

      Huumausaineiden rangaistavuuden poistamisella on saavutettu hyviä tuloksia Portugalissa. Huumekuolemat ja HIV-tartunnat ovat vähentyneet, eikä huumeiden käyttö ole lisääntynyt.

    • Anonyymi

      Ok. Laitatko esiin soittoa jo vähitellen, että nähdään minkälaista on ammattilaistenkin kehuma soitto, josta olet täällä jo 15 vuotta kirjoitellut ja sitä haukkunut? Saat ne sarvieni kuva heti laitettua linkit videooni, niin katsotaanko loppuuko tuo jankutus vai jatkatko sitä seuraavat 15 vuotta pilkaten soittoani. Olen sanani mittainen, mutta oletko sinä? Nyt katsotaan tämä asia loppuun asti.

      • Anonyymi

        "Laitatko esiin soittoa jo vähitellen"

        En tiedä mistä laittaisin missen soittoa esiin, kun et ole laittanut linkkiä sen missen soittoon vieläkään vaikka usein on toivottu että laittaisit. Laitahan tosiaan jo esiin sitä missen soittoa, jota ammattilaisetkin ovat kehuneet ja josta olet jo 15 vuotta täällä kirjoitellut. Olisi kiva nähdä minkälaista se kuuluisa soitto oikein on, josta jaksat jankuttaa aamusta iltaan.

      • Anonyymi

        Miksi taas esiinnyt missenä, vaikka et ole hän, etkä osaa edes soittaa mitään?

      • Anonyymi

        Jopas tämäpä yllättävä käänne ja hienoa että jankutus loppuu nyt. Sinulle näytti olevan hankala ymmärtää, että omat väitteet pitää pystyä itse todistamaan! kiitos kun nyt esiinnyt reilusti ja sanot laittavasi sarviesi kuvat!! Minua hieman epäilyttää kuitenkin, oletko sanasi mittainen, mutta toivottavasti et taas paljastu valehtelijaksi. Ohessa soittovideo, se on hyvin heikkotasoista soittoa, mutta itsepä pyysit:

        https://www.youtube.com/watch?v=mPbzh__eB2I

        Etukäteen kiitos sarviesi kuvista, vaikka siis epäilen kyllä, että tässä jokin koira haudattuna ja paljastut taas valehtelijaksi.

        Kiitos linkistä. Vähän vanhaa soittoa kyllä esittelet, mutta onhan sekin edes jotain. Aikavirheitä ei montakaan ollut.

        Ja nyt sitten laitat vielä vertauskohdaksi sitä virheetöntä improvisaatiota, jota myös olet luvannut esitellä, niin nähdään vielä minkälaista se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopas tämäpä yllättävä käänne ja hienoa että jankutus loppuu nyt. Sinulle näytti olevan hankala ymmärtää, että omat väitteet pitää pystyä itse todistamaan! kiitos kun nyt esiinnyt reilusti ja sanot laittavasi sarviesi kuvat!! Minua hieman epäilyttää kuitenkin, oletko sanasi mittainen, mutta toivottavasti et taas paljastu valehtelijaksi. Ohessa soittovideo, se on hyvin heikkotasoista soittoa, mutta itsepä pyysit:

        https://www.youtube.com/watch?v=mPbzh__eB2I

        Etukäteen kiitos sarviesi kuvista, vaikka siis epäilen kyllä, että tässä jokin koira haudattuna ja paljastut taas valehtelijaksi.

        Eli tuo on siis sen missen soittoa. Hienoa, että sait sitä esille viimeinkin. Bassokompit on ainakin jotain sellaista, että Suomessa ei kukaan toinen vastaavaan kykene. Ja taitava on improvisaatiossa.

        https://www.youtube.com/watch?v=W40-3y3qJN0

        "Ohessa soittovideo"

        Erotitko kappaleeseen laitetun morse-koodin ja soitetun viestin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopas tämäpä yllättävä käänne ja hienoa että jankutus loppuu nyt. Sinulle näytti olevan hankala ymmärtää, että omat väitteet pitää pystyä itse todistamaan! kiitos kun nyt esiinnyt reilusti ja sanot laittavasi sarviesi kuvat!! Minua hieman epäilyttää kuitenkin, oletko sanasi mittainen, mutta toivottavasti et taas paljastu valehtelijaksi. Ohessa soittovideo, se on hyvin heikkotasoista soittoa, mutta itsepä pyysit:

        https://www.youtube.com/watch?v=mPbzh__eB2I

        Etukäteen kiitos sarviesi kuvista, vaikka siis epäilen kyllä, että tässä jokin koira haudattuna ja paljastut taas valehtelijaksi.

        "Brilliant Job at cover, you were focus on being the phenomenal one at drumming to the epic flow of the song."

        Tuollainen kommentti annettu myös soitosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopas tämäpä yllättävä käänne ja hienoa että jankutus loppuu nyt. Sinulle näytti olevan hankala ymmärtää, että omat väitteet pitää pystyä itse todistamaan! kiitos kun nyt esiinnyt reilusti ja sanot laittavasi sarviesi kuvat!! Minua hieman epäilyttää kuitenkin, oletko sanasi mittainen, mutta toivottavasti et taas paljastu valehtelijaksi. Ohessa soittovideo, se on hyvin heikkotasoista soittoa, mutta itsepä pyysit:

        https://www.youtube.com/watch?v=mPbzh__eB2I

        Etukäteen kiitos sarviesi kuvista, vaikka siis epäilen kyllä, että tässä jokin koira haudattuna ja paljastut taas valehtelijaksi.

        "Improvisointi tarkoittaa esityksen luomista esittämishetkellä. Sitä käytetään erityisesti musiikin alalla, mutta se on yhtä lailla tärkeä myös monissa muissa yhteyksissä, kuten näyttelemisessä tai viihdyttämisessä. Näyttämötaiteen genreistä improvisaatiolla on ollut keskeinen rooli esimerkiksi 1500–1700-luvuilla commedia dell’artessa ja nykyisin muun muassa nykytanssissa.

        Improvisaatiolle tyypillisiä ominaisuuksia ovat yllättävyys ja toistamattomuus. Improvisoidun teoksen uudelleen esittäminen samanlaisena muuttaa myös teoksen luonteen ainutlaatuisesta improvisaatiosta toistoksi. Spontaaniudestaan huolimatta improvisointi ei kuitenkaan ole sattumanvaraista toimintaa. Musiikki- tai teatteri-improvisaation taustalta löytyy usein huippuunsa hiottua teknistä ja taiteellista osaamista."

      • Anonyymi

        Hei hienoa että pääsitte sopuun..mutta eikös tuo ollut joku oma kommentti siinä videollasi?? muistan kun itse sanoit sen..

        mitä siinä morsekoodissasi sanoit?

        laitahan nyt ne päässäsi olevien sarvien kuvat, jotka juuri lupasit!!

      • Anonyymi

        Mitä väliä sillä on, vaikka se olisikin oma kommenttini, jos se on totta. Sarvieni kuvia en nyt toimita, koska minua on pilkattu jo liian kauan aikaa täällä. Jos olisit aikaisemmin lopettanut, saattaisin harkita sarvieni kuvien näyttämistä. Nyt joudut odottamaan.

        Eipä ole missen kommentteja.

        Laitatko vielä esiin sitä täysin virheetöntä improvisaatiota, niin nähdään minkälaista se oikein on, ja voidaan verrata sitä missen soittoon, kun yleensä improvisaatiossa on aina erilaisia virheitä jokaisella joka siihen edes pystyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä väliä sillä on, vaikka se olisikin oma kommenttini, jos se on totta. Sarvieni kuvia en nyt toimita, koska minua on pilkattu jo liian kauan aikaa täällä. Jos olisit aikaisemmin lopettanut, saattaisin harkita sarvieni kuvien näyttämistä. Nyt joudut odottamaan.

        Voisitko lopettaa tuon missenä esiintymisen? Väität, että misseä et ole koskaan täällä vainonnut, mutta kyllähän tuollainen käytös, jossa esiinnyt missenä ja häiriköit palstalla 15 vuotta, on lähinnä vain vainoamista. Muusikoiden.nettiin taas et koskaan uskalla mennä asiallisesti keskustelemaan, koska sieltä lentäisit pihalle heti jos käyttäytyisit kuten täällä olet vuosikausia käyttäytynyt.

        kyllä on misse aika taitava.

        https://www.youtube.com/watch?v=uW6oEMMTIGM

        mun mielestä improssa on usein vaikeaa keksiä alun hiljaisuuteen jotain järkevää soitettavaa, mutta jotain pitää soittaa kuitenkin kunnes kappale alkaa, sillä tyhjänpanttina seisominen on lähinnä typerää jos yksinään soittelee.

        välillä natsaa paremmin, välillä huonommin, mutta se on koko improvisaation ideakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli tuo on siis sen missen soittoa. Hienoa, että sait sitä esille viimeinkin. Bassokompit on ainakin jotain sellaista, että Suomessa ei kukaan toinen vastaavaan kykene. Ja taitava on improvisaatiossa.

        https://www.youtube.com/watch?v=W40-3y3qJN0

        aikas nopee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä on misse aika taitava.

        https://www.youtube.com/watch?v=uW6oEMMTIGM

        mun mielestä improssa on usein vaikeaa keksiä alun hiljaisuuteen jotain järkevää soitettavaa, mutta jotain pitää soittaa kuitenkin kunnes kappale alkaa, sillä tyhjänpanttina seisominen on lähinnä typerää jos yksinään soittelee.

        välillä natsaa paremmin, välillä huonommin, mutta se on koko improvisaation ideakin.

        Hienoa soittoa.

      • Anonyymi

        tuoko muka maailman parasta??
        siis eihän tuo kaveri osaa soittaa mitenkään hyvin, kun ihan typerän yksinkertaistakin tuo soitto ja ei nuo virheet voi olla mitään harkittuja juttuja vaan selkeitä virheitä. sitten se sama tun-tu-ku tun-tu-ku aina toistuu. onko tuo soitto jokin vitsi?

        Voit aivan vapaasti esitellä sitä parempaa ja myös täysin virheetöntä improvisaatiota. Ei ole näkynyt vieläkään. Ei kannata valittaa toisen soitosta ja improvisaatiosta 15 vuoden ajan, jos et parempaa kykene esittelemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuoko muka maailman parasta??
        siis eihän tuo kaveri osaa soittaa mitenkään hyvin, kun ihan typerän yksinkertaistakin tuo soitto ja ei nuo virheet voi olla mitään harkittuja juttuja vaan selkeitä virheitä. sitten se sama tun-tu-ku tun-tu-ku aina toistuu. onko tuo soitto jokin vitsi?

        "tun-tu-ku tun-tu-ku"

        Missä kohdin? Millä rummulla se "tun-tu-ku tun-tu-ku" soitetaan? Miten sen sitten pitäisi mielestäsi olla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuoko muka maailman parasta??
        siis eihän tuo kaveri osaa soittaa mitenkään hyvin, kun ihan typerän yksinkertaistakin tuo soitto ja ei nuo virheet voi olla mitään harkittuja juttuja vaan selkeitä virheitä. sitten se sama tun-tu-ku tun-tu-ku aina toistuu. onko tuo soitto jokin vitsi?

        "sitten se sama tun-tu-ku tun-tu-ku aina toistuu."

        Missä kohdin toistuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuoko muka maailman parasta??
        siis eihän tuo kaveri osaa soittaa mitenkään hyvin, kun ihan typerän yksinkertaistakin tuo soitto ja ei nuo virheet voi olla mitään harkittuja juttuja vaan selkeitä virheitä. sitten se sama tun-tu-ku tun-tu-ku aina toistuu. onko tuo soitto jokin vitsi?

        Ehkä se "tunkuttunkurunkku" on vaan valittu komppi kappaleeseen useista tuhansista mahdollisista. Yhteen kappaleeseen ei kannata montaa komppia laittaa, kun se rikkoo usein koheesion. Eli vähemmän on enemmän ja enemmän enemmän.

        "kun ihan typerän yksinkertaistakin tuo soitto"

        vai yksinkertaista?

        https://www.youtube.com/watch?v=njxkZooPKA0

        tuo taitaa olla sitten vähemmän yksinkertaista.

        No nyt oli "tykitystä"!!!

        Luuletko tosiaan, että virheettömyys on merkityksellisintä improvisaatiossa?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        saa tonttu aika kyytiä.

        Kylläpä on melkoinen virtuoosi soittamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        saa tonttu aika kyytiä.

        Aika uskomatonta settiä. Tosi nopee soittaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        saa tonttu aika kyytiä.

        on tonttu melko solmussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kun ihan typerän yksinkertaistakin tuo soitto"

        vai yksinkertaista?

        https://www.youtube.com/watch?v=njxkZooPKA0

        tuo taitaa olla sitten vähemmän yksinkertaista.

        Missehän on virtuoosi. Suomesta ei ainakaan löydy yhtäkään muuta soittajaa joka vastaavaan improvisaatioon kykenee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä se "tunkuttunkurunkku" on vaan valittu komppi kappaleeseen useista tuhansista mahdollisista. Yhteen kappaleeseen ei kannata montaa komppia laittaa, kun se rikkoo usein koheesion. Eli vähemmän on enemmän ja enemmän enemmän.

        Opettajani totesi, että kyseessä on tosiaan ns. "komppi". Niitä on paljon erilaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettajani totesi, että kyseessä on tosiaan ns. "komppi". Niitä on paljon erilaisia.

        Komppi on joo siinä kyseessä.

    • Anonyymi

      UP!!!!!

    • Anonyymi

      Rikolliset ja voideltavat poliitikot rikastuvat. Laillistamista ei ennen korruption kitkemistä tapahdu.

    • Anonyymi

      Mikke, milloin laitat ne sarviesi kuvat ja ei varmaan kuitenkaan kannata omia soittojaan kehua? Sellaisella on vaikutusta uskottavuuteen ja tietenkin, jos nyt taas jätät sitten taas esittämättä ne sarvesi, niin paljastut (taas) valehtelijaksi.

      • Anonyymi

        Misse on kyllä tosi hyvä ja ammattilaistenkin kehuma.

        "Pysähdyin tuijjottamaan. Olen rumpalina säestänyt, Fredin, Dannyn, Koivuniemen. Jampan, Einin, Katri-helenan ja ne muut. Mixannut myös Liwe-rokkia. Tässä löytyi lahjakkuus. Nykii kun tarttee miettiä minne hakkais, mutta kiva melodiakorva ja rummut vireessä. Itse hakkaan piisit ihan paskaksi harjotellessa. Keikalla voi kans leikitellä. Studiossa pelataan siististi. Hyvä!"

      • Anonyymi

        "Väität, että misseä et ole koskaan täällä vainonnut, mutta kyllähän tuollainen käytös, jossa esiinnyt missenä ja häiriköit palstalla 15 vuotta, on lähinnä vain vainoamista. "

      • Anonyymi

        "Ja nyt sitten laitat vielä vertauskohdaksi sitä virheetöntä improvisaatiota, jota myös olet luvannut esitellä, niin nähdään vielä minkälaista se on."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ja nyt sitten laitat vielä vertauskohdaksi sitä virheetöntä improvisaatiota, jota myös olet luvannut esitellä, niin nähdään vielä minkälaista se on."

        Jos soittaja pelkää satunnaisten virheiden tekemistä, improvisaatio ei ole ainakaan sopiva laji.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos soittaja pelkää satunnaisten virheiden tekemistä, improvisaatio ei ole ainakaan sopiva laji.

        Missellä on kyllä tosi vähän virheitä improvisaatiossa ottaen huomioon rytmien monimutkaisuuden ja nopeuden.

      • Anonyymi

        tuokin että kehut omaa soittoasi ekana että kukaan ei voi ymmärtää sitä ja sitten tuletkin muka jonain toisena ymmärtämään sitä on aika noloa. Soittosi on niin täynnä virheitä, että kannattaisi paremminkin miettiä niitä kohtia joissa pysyt edes tahdissa. Etkö todellakaan huomaa virheitäsi? Niinkö huono olet?

        "Soitto on niin täynnä virheitä,"

        Mitä virheitä tarkoitat ja missä? Laitatko esiin? Miksi et kykene esittelemään sitä täysin virheetöntä improvisaatiota? Valitat jonkun soitosta 15 vuotta samalla palstalla, mutta et kykene parempaa improvisaatiota esittelemään kuitenkaan.

    • Anonyymi

      mikke on paljastanut, kuinka raukkamainen mies hän on! Hän lupasi näyttää sarvensa ja asia sovittiin, mutta sama mariseminen ja jankutus vain jatkuu. Hän on kuin jokin kala verkossa ja siinä sätkien ja potkien yrittää irtaantua vapaaksi! Mikke on narsisti, joka selvästi rakastaa valehtelemista.

      • Anonyymi

        Hienosti kyllä soittaa misse improvisaatiota. Hyvin vähän virheitä ja on myös tosi nopeakin. Sinäkään et kykene esittelemään sitä lupaamaasi täysin virheetöntä improvisaatiota. Ehkä se johtuu siitä, että improvisaatio on kuitenkin aika vaikea laji.

      • Anonyymi

        eli oot esiintyny missenä facebookissa ja täällä myös ja luulet, että voit kirjoittaa jotain missen "raukkamaisuudesta"?

      • Anonyymi

        "Mitä väliä sillä on, vaikka se olisikin oma kommenttini, jos se on totta. Sarvieni kuvia en nyt toimita, koska minua on pilkattu jo liian kauan aikaa täällä. Jos olisit aikaisemmin lopettanut, saattaisin harkita sarvieni kuvien näyttämistä. Nyt joudut odottamaan."

        Tuolla tavalla puhuu raukkamainen mies eli olet oikea tuhkamunainen tyhjänjauhaja. Tuossakin myönnät kirjoittavasi omat kommenttisi omiin soittovideoihisi ja sellainen mielestäsi OK? Menetit nyt kaiken eli kukaan ei voi enää uskoa juttuihisi. Enää voidaan vain ihmetellä, kuinka joku voi olla niin tyhmä, ettei tajua tuota asiaa.

        Nyt sitten jostain Facebookista höpötät. Jos joku on varastanut profiilisi, niin se on vakava asia ja tee mieluiten rikosilmoitus tms. kuin jauhat samaa asiaa täällä. todennäköisesti tuokin on aivan keksitty asia, että joku esiintynyt sinuna Facebookissa.

        Hienosti kyllä soittaa misse improvisaatiota. Hyvin vähän virheitä ja on myös tosi nopeakin. Hienoa, että laitoit lopulta linkin soittoon. Sitä virheetöntä improvisaatiota olisi vielä kiva nähdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä väliä sillä on, vaikka se olisikin oma kommenttini, jos se on totta. Sarvieni kuvia en nyt toimita, koska minua on pilkattu jo liian kauan aikaa täällä. Jos olisit aikaisemmin lopettanut, saattaisin harkita sarvieni kuvien näyttämistä. Nyt joudut odottamaan."

        Tuolla tavalla puhuu raukkamainen mies eli olet oikea tuhkamunainen tyhjänjauhaja. Tuossakin myönnät kirjoittavasi omat kommenttisi omiin soittovideoihisi ja sellainen mielestäsi OK? Menetit nyt kaiken eli kukaan ei voi enää uskoa juttuihisi. Enää voidaan vain ihmetellä, kuinka joku voi olla niin tyhmä, ettei tajua tuota asiaa.

        Nyt sitten jostain Facebookista höpötät. Jos joku on varastanut profiilisi, niin se on vakava asia ja tee mieluiten rikosilmoitus tms. kuin jauhat samaa asiaa täällä. todennäköisesti tuokin on aivan keksitty asia, että joku esiintynyt sinuna Facebookissa.

        "Tuolla tavalla puhuu raukkamainen mies "

        Nyt vastailet taas itsellesi kun ensin olet leikkinyt olevasi se misse. Kylläpä oletkin sekaisin.

      • Anonyymi

        kyllä! Hän on hyvin selvä esimerkki narsismista. Hän halusi todnäk, että joku käy siellä youtubessa hänen sivuilla, jotta sinne jää jälki...muttei tullut tajunneeksi mitä lupasi antaa vastapalveluksena. kaikkihan tietää ettei mikään sarvienkasvatus ole mahdollista ja sait hänet valehtelusta kiinni - onnea "saaliistasi".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tuolla tavalla puhuu raukkamainen mies "

        Nyt vastailet taas itsellesi kun ensin olet leikkinyt olevasi se misse. Kylläpä oletkin sekaisin.

        Olet tuhkamuna. Menit sitten
        valehtelemaan ja jäit kiinni. Kovasti siinä sitten omaa soittoasi kehuskelet ja nyt yrität pelastaa mokasi sanomalla, että joku täällä esiintynyt sinuna. Ymmärräthän, ettet voisi väittää jonkun täällä leikkivän sinua, jollet olisi itse mikke, mutta nytkin sitten leikit jotain toista ja puhut itsestäsi kolmannessa persoonassa. Olet siis myös tyhmä. Mielesi liikku jossain narsismin, raukkamaisuuden ja tyhmyyden välillä.

        Hienosti kyllä soittaa misse improvisaatiota. Hyvin vähän virheitäkin ja on myös tosi nopea. Hienoa, että laitoit lopulta sen kauan pyydetyn linkin soittoon. Sitä virheetöntä improvisaatiota olisi vielä kiva nähdä., että jos viitsisit linkin siihenkin laittaa vielä.

      • Anonyymi

        ::))

        löytyi sellainen keskustelu, missä joku keksi sinulle lempinimen -mytis.
        Se tulee mytomaani sanasta. Soittosi on täynnä alkeellisia virheitä ja aivan tosissaanko kuulet siitä morsetusta? ja näet sarvet päässäsi? olet mytis

        "Soitto on täynnä alkeellisia virheitä j"

        mitä virheitä tarkoitat?

        ja esitteletkö vielä sitä lupaamaasi täysin virheetöntä improvisaatiota, että nähdään minkälaista se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ::))

        löytyi sellainen keskustelu, missä joku keksi sinulle lempinimen -mytis.
        Se tulee mytomaani sanasta. Soittosi on täynnä alkeellisia virheitä ja aivan tosissaanko kuulet siitä morsetusta? ja näet sarvet päässäsi? olet mytis

        Jos taas alat leikkiä jotain ammattimuusikkoa, niin kerrotko ennen tulevaa roolileikkiäsi, missä kohdin "Misse" tiputtaa kapulan? Näin voit todistaa, että tiedät aiheesta edes jotain.

        https://www.youtube.com/watch?v=YIuryIUk9FQ

      • Anonyymi

        Hän tarkoittaa niitä virheitä, joita soittosi on täynnä eli et siis omasta soitostasikaan tunnista virheitä ja silti väität sitä maailman parhaaksi. Et edes tiedä, onko olemassa rumpukilpailuja ja sanot olevasi paras? Kohta taas sanot antavasi kuvittelemiesi sarviesi kuvat ja sitten sanotkin että joku muu kirjoitti facebook profiilissasi.

        "Hän tarkoittaa niitä virheitä, "

        Hänkö tarkoittaa? Laittakaa nyt esiin mitä virheitä tarkoitatte, hän ja sinä?

        katsoin. olipa heikko esitys..)):..et kai tosissasi väitä, että tuollainen paska on jossain todettu maailman parhaaksi eli onko tämä nyt joku vitsi? aikuisen oikeesti?? ja siis onko kapula sama kuin sarvi.?? Vai siis oletko tosissaan niin sekaisin, että näet sarven päässäsi?

        "Hän" varmaan sitten laittaa sen linkin siihen virheettömään improvisaatioon myös, jos niin taitava on ja virheistäkin osaa kertoa todella yksityiskohtaisesti. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        katsoin. olipa heikko esitys..)):..et kai tosissasi väitä, että tuollainen paska on jossain todettu maailman parhaaksi eli onko tämä nyt joku vitsi? aikuisen oikeesti?? ja siis onko kapula sama kuin sarvi.?? Vai siis oletko tosissaan niin sekaisin, että näet sarven päässäsi?

        "Hän" varmaan sitten laittaa sen linkin siihen virheettömään improvisaatioon myös

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hän tarkoittaa niitä virheitä, "

        Hänkö tarkoittaa? Laittakaa nyt esiin mitä virheitä tarkoitatte, hän ja sinä?

        Miksi sinulle pitäisi mitään luvata, jos et edes omias lupauksiasi osaa pitää? Olet vain joku raukkamainen mytomaani ja riittää vain, kun tiedät että soittosi on heikko esitys. Sillä ei pitkälle pötkitä, vaikka kuinka kuvittelet sarvia päähäsi ja Modern Drummer lehden artikkeleita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        katsoin. olipa heikko esitys..)):..et kai tosissasi väitä, että tuollainen paska on jossain todettu maailman parhaaksi eli onko tämä nyt joku vitsi? aikuisen oikeesti?? ja siis onko kapula sama kuin sarvi.?? Vai siis oletko tosissaan niin sekaisin, että näet sarven päässäsi?

        Helppohan se on haukkua jonkun soittoa ja improvisaatiota, mutta etpä vain ole sitä virheetöntä improvisaatiota vieläkään kyennyt esittelemään. Lisäksi tämä on ainoa palsta maailmassa, jossa missen soittoa vähätellään. Ei Muusikoiden.netissä, ei Drummerworld-forumilla, vain täällä ja sekin vain yhden kirjoittajan taholta, joka on jaksanut misseä siis vainota jo yli 15 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinulle pitäisi mitään luvata, jos et edes omias lupauksiasi osaa pitää? Olet vain joku raukkamainen mytomaani ja riittää vain, kun tiedät että soittosi on heikko esitys. Sillä ei pitkälle pötkitä, vaikka kuinka kuvittelet sarvia päähäsi ja Modern Drummer lehden artikkeleita.

        Laita nyt linkkiä virheisiin, jos sellaisia kerrot soitossa olevan. Minkälaisia virheitä ja missä?

      • Anonyymi

        etkö to-del-la-kaan huomaa niitä? Jo tuokin osoittaa, kuinka vähän tajuat soitosta. Sitten kuitenkin näet sarvia videoillasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        etkö to-del-la-kaan huomaa niitä? Jo tuokin osoittaa, kuinka vähän tajuat soitosta. Sitten kuitenkin näet sarvia videoillasi?

        https://www.youtube.com/watch?v=NKWwt4YjDNE

        tuossapa kyllä hienoa improvisaattoria misseltä.

        hienoja cross-overeita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        etkö to-del-la-kaan huomaa niitä? Jo tuokin osoittaa, kuinka vähän tajuat soitosta. Sitten kuitenkin näet sarvia videoillasi?

        Helppo haukkua toisen soittoa, mutta etpä vaan kykene virheetöntä improvisaatiota esittelemään. Taitaa olla aika vaikeaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä! Hän on hyvin selvä esimerkki narsismista. Hän halusi todnäk, että joku käy siellä youtubessa hänen sivuilla, jotta sinne jää jälki...muttei tullut tajunneeksi mitä lupasi antaa vastapalveluksena. kaikkihan tietää ettei mikään sarvienkasvatus ole mahdollista ja sait hänet valehtelusta kiinni - onnea "saaliistasi".

        Aiotko vielä jatkossakin esiintyä Facebookin Rumpalit-ryhmässä vihaamanasi Mikkenä? Vai riittikö se yksi kerta sitä touhua sinulle?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        katsoin. olipa heikko esitys..)):..et kai tosissasi väitä, että tuollainen paska on jossain todettu maailman parhaaksi eli onko tämä nyt joku vitsi? aikuisen oikeesti?? ja siis onko kapula sama kuin sarvi.?? Vai siis oletko tosissaan niin sekaisin, että näet sarven päässäsi?

        "katsoin. olipa heikko esitys..))"

        Huomasitko siinä katsoessasi, että kyseessä oli soittoharjoitus, ei kappaleen soittaminen. Kappale on vain metronomi itse harjoituksen taustalla ja sinällään aivan merkityksetön.

        "Stability practise."

        "katsoin. olipa heikko esitys..)):"

        Kuulitko myös, missä kohdin kapula tippui?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "katsoin. olipa heikko esitys..))"

        Huomasitko siinä katsoessasi, että kyseessä oli soittoharjoitus, ei kappaleen soittaminen. Kappale on vain metronomi itse harjoituksen taustalla ja sinällään aivan merkityksetön.

        "Stability practise."

        eli missen soitosta valittajat eivät edes erota harjoitusvideota soittovideosta, vaikka se asia selvästi lukee kuitenkin.

        kannattaisi varmaan kuunnella soitto ja lukea sen kuvaus ennen siitä valittamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        katsoin. olipa heikko esitys..)):..et kai tosissasi väitä, että tuollainen paska on jossain todettu maailman parhaaksi eli onko tämä nyt joku vitsi? aikuisen oikeesti?? ja siis onko kapula sama kuin sarvi.?? Vai siis oletko tosissaan niin sekaisin, että näet sarven päässäsi?

        "katsoin. olipa heikko esitys..))"

        Millä tavalla "heikko"? Soittajahan piti timen todella hyvin ja se oli koko harjoituksen tarkoituskin.

    • Anonyymi

      ainahan se on noloa jos menee lupaamaan jotain, mitä ei voi sitten pitää, mutta nuo soittovideot itsessään on kaikista noloimpia ja että soittaja sitten tulee itse kyselemään, että onko niissä virheitä.. noloa..

      • Anonyymi

        Mitä virheitä tarkoitat ja missä? Entå missä se linkki täysin virheettömään improvisaatioon, jos kuvittelet sellaista jossain olevan?

    • Anonyymi

      onhan se noloa kun menee lupaaman jotain mikä ei ole totta. Siinä paljastuu valehtelijaksi..

      • Anonyymi

        Entå missä se linkki täysin virheettömään improvisaatioon, jos kuvittelet sellaista jossain olevan? Sinulla kesti 15 vuotta laittaa linkki missen soittoon. Kuinka monta vuosikymmentä menee, että esittelet täysin virheetöntä improvisaatiota? Ei kannata haukkua toisen soittoa, jos ei kykene parempaa esittelemään. Sellanen Pro-tip sulle.

    • Anonyymi

      "hienoja cross-overeita."

      eipä vaan sellaista soittosi sisällä. ellet sitten tarkoita croissantteja eli niitä kuvittelemiasi voisarvia otsassasi eli ne joita et voikaan näyttää, koska et ole keksinyt keinoa, miten saisit muutettua kuvitelmasi asiat todeksi. minäkin samaa mieltä, että soittosi on noloa..

      • Anonyymi

        "eipä vaan sellaista soittosi sisällä."

        Siellähän niitä on lukuisia soitossa, johon olet linkinkin saanut. Tuskinpa sinä edes tiedät mitä asia tarkoittaa, kun et kuule edes sitä koska kapula soitossa tippuu. Jätät aina vastaamatta ja ajattelet, että homma on niin kätevin hoitaa kun et yksinkertaista asiaa kuule.

      • Anonyymi

        niinpä, tottakai kuulet omassa soitossasi vaikka mitä ja sitten ehkä mielesi välillä käy täällä todellisuudessa ja tulet kyselemään palstalle, että kuuleeko muut samoja juttuja mitä itse kuulet ja eihän siellä mitään sellaisia ole mitä kuulet kuten itsekin tiedät. Sinullahan on skitsofreniaa ja aivan samoinhan niiden sarviesikin kanssa kävi että ilmeisesti olit sairaudesaasi vain niin harhainen että olit aivan varma sarvistasi. Nyt et sitten enää näekään niitä ja sinulle tuli ns "paskat housuun ", kun valheesta kiinni. Sinä olet mytis..

        "tottakai kuulet vaikka mitä"

        jos sinä et samoja asioita kuule, se johtuu vain siitä, että et ole koskaan opetellut soittamaan.

        etkä kykene myöskään esittelemään täysin virheetöntä improvisaatiota, vaikka missen soitosta olet valittanut 15 vuotta.

      • Anonyymi

        jep, eipä kuule kukaan muukaan samoja juttuja, joiden perusteella väität olevasi muka joku maailman paras rumpali. Siksihän et olekaan millään maailman parhaiden rumpalien listalla tai koskaan voittanut mitään soittokilpailuakaan, vaikka kovasti yrität sellaista täällä väittää. Seuraavaksi sitten tuletkin kyselemään, onko olemassa rumpukilpailuaja tai anelet auttamaan, että joku kertoisi virheistäsi soitossasi. Siinä sitten paljastat täydellisen tietämättömyytesi soittamisesta, kun tuollaisia kyselet ja sitten menit vielä lupaamaan näyttää sarviesi kuvat! ..Näetkö todellakin sellaiset päässäsi eli aivan samalla tavalla kuin kuulet sen heikkotasoisen soittosi maailman parhaimpana, niin näet itselläsi sarvet otsassa.??..noloa..

        Jos edelleenkin vain valitat jonkun satunnaisista virheistä improvisaatiossa, esittele sitten sitä virheetöntä sellaista.

      • Anonyymi

        "valitan"?

        Totuuden puhuminen ei ole valittamista eli eipä vaan kukaan kuule soitostasi samoja asioita kuin sinä itse kuulet, eikä kukaan varmasti näe mitään sarvia päässäsi. Ne ei muutu todeksi jankuttamalla ja esittämällä heikkotasoista soittoa. Väitteesi itsestäsi voi olla sinulle totta oman pääsi sisällä siellä mielikuvitussarviesi välissä, mutta kun sinua kysytään todistamaan väiitteesi, niin et edes yritä todistaa vaan sanotkin että sinua kiusataan. Niinkuin joku housuunsa kuseksinut pikkupoika nyt sitten mariset, että sinua kiusataan. Sellainen on narsistin mieli, että kun kysytään häntä todistamaan väitteensä, hän vajoaakin pikkulapsen tasolle ja sanoo että.häntä kiusataan ja narsisti sitten asiaansa höystää joillain mielikuvitusjutuilla, että on maailman paras, koska joku varastanut facebook tiliso tai että muusikoiden netissä joku pyysi anteeksi. ..aika noloa..koettaisit edes olla aikuisempi.

        Laitatko vielä esiin virheetöntä improvisaatiota, jos sellaista luulet jostain löytäväsi?

        ".aika noloa..koettaisit edes olla aikuisempi. "

        Itse olet siis esiintynyt missenä facebookissa ja täällä ja vainonnut misseä yli 15 vuotta ja ajattelet olevasi "aikuinen"?

        ;)

        "että muusikoiden netissä joku pyysi anteeksi"

        Niinhän siellä tapahtui. Missä sinä olit silloin? Et ainakaan siellä keskustelemassa.

      • Anonyymi

        ei pidä paikkaansa. Olet varmasti valehdellut tuonkin. menit niistä sarvistsi valehtelemaan ja täällä itket pikkukakarana, että sinua kiusataan ja kuulutat, että hyvin voit kirjoitella omaa kuvottavaa soittoasi kehuvia viestejäsi. Olet nyt paljastunut narsismia potevaksi kakaraksi ja se enää on ainoa mikä pitää paikkaansa. Nyt pysytään enää siinä totuudessa, minkä paljastit, sillä olet kirjallisesti luvannut näyttää mielikuvitussarvesi ja annoit jopa sanasi. Sitä et pystynyt pitämään eli se on 100% tunnustus valehtelusta...hyvin noloa. Et kelpaa kohta edes muusikoiden nettiin tai minnekään. nytkin kuvittelet jo sellaisia ihmisiä olevan olemassa ja asioita tapahtuneen, joita ei ole olemassa. itket että joku varasti facebook profiilisi ja latailet tänne joitain vanhoja viestejä joissa sinua kiusattu varmaan vanhan nimimerkkisi tähden. seiraavassa viestissä sitten itket ja sanot ettet olekan sama henkilö, mutta sinua kiusataan. Näetkö todellakin sarvet päässäsi?

        "ei pidä paikkaansa. "

        Kyllä pitää. Voit koska tahansa mennä kysymään asiaa Muusikoiden.nettiin. Mutta ethän sinä uskalla. Kuten et löydä sitä virheetöntä improvisaatiotakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ".aika noloa..koettaisit edes olla aikuisempi. "

        Itse olet siis esiintynyt missenä facebookissa ja täällä ja vainonnut misseä yli 15 vuotta ja ajattelet olevasi "aikuinen"?

        ;)

        Misse puhuu että joku esiintynyt hänen profiilissa tms. laittaisiko joku missen faceboon profiilin tänne? tarkastetaan puhuuko hän sielläkin sarvista ja kehuu olevansa maailman paras?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei pidä paikkaansa. Olet varmasti valehdellut tuonkin. menit niistä sarvistsi valehtelemaan ja täällä itket pikkukakarana, että sinua kiusataan ja kuulutat, että hyvin voit kirjoitella omaa kuvottavaa soittoasi kehuvia viestejäsi. Olet nyt paljastunut narsismia potevaksi kakaraksi ja se enää on ainoa mikä pitää paikkaansa. Nyt pysytään enää siinä totuudessa, minkä paljastit, sillä olet kirjallisesti luvannut näyttää mielikuvitussarvesi ja annoit jopa sanasi. Sitä et pystynyt pitämään eli se on 100% tunnustus valehtelusta...hyvin noloa. Et kelpaa kohta edes muusikoiden nettiin tai minnekään. nytkin kuvittelet jo sellaisia ihmisiä olevan olemassa ja asioita tapahtuneen, joita ei ole olemassa. itket että joku varasti facebook profiilisi ja latailet tänne joitain vanhoja viestejä joissa sinua kiusattu varmaan vanhan nimimerkkisi tähden. seiraavassa viestissä sitten itket ja sanot ettet olekan sama henkilö, mutta sinua kiusataan. Näetkö todellakin sarvet päässäsi?

        Eli oo siis 15 vuotta vainonnut jotain soiton harrastajaa jonka kerrot olevan joku skitsofreenikko? Kylläpä oletkin aika "sankari".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Misse puhuu että joku esiintynyt hänen profiilissa tms. laittaisiko joku missen faceboon profiilin tänne? tarkastetaan puhuuko hän sielläkin sarvista ja kehuu olevansa maailman paras?

        Aiotko kohta taas väittää, että se misse on facebookin "antti "anapeetus" pekkala"? Sitä et ole tehnytkään pitkään aikaan. Oikein ihmettelin, että miksi et ole jo kirjoitellut siitä anapeetus-antistasi.

        Missä linkki siihen virheettömään improvisaatioon? Meneekö sen esittämiseen seuraavat 15 vuotta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei pidä paikkaansa. Olet varmasti valehdellut tuonkin. menit niistä sarvistsi valehtelemaan ja täällä itket pikkukakarana, että sinua kiusataan ja kuulutat, että hyvin voit kirjoitella omaa kuvottavaa soittoasi kehuvia viestejäsi. Olet nyt paljastunut narsismia potevaksi kakaraksi ja se enää on ainoa mikä pitää paikkaansa. Nyt pysytään enää siinä totuudessa, minkä paljastit, sillä olet kirjallisesti luvannut näyttää mielikuvitussarvesi ja annoit jopa sanasi. Sitä et pystynyt pitämään eli se on 100% tunnustus valehtelusta...hyvin noloa. Et kelpaa kohta edes muusikoiden nettiin tai minnekään. nytkin kuvittelet jo sellaisia ihmisiä olevan olemassa ja asioita tapahtuneen, joita ei ole olemassa. itket että joku varasti facebook profiilisi ja latailet tänne joitain vanhoja viestejä joissa sinua kiusattu varmaan vanhan nimimerkkisi tähden. seiraavassa viestissä sitten itket ja sanot ettet olekan sama henkilö, mutta sinua kiusataan. Näetkö todellakin sarvet päässäsi?

        "asioita tapahtuneen, joita ei ole olemassa. "

        "jazzmies: Arvon Sera: kirjoituksiasi on päivä päivältä mukavampi lukea! Vastaanottimesi on avautunut ihan eri tavalla. Pyydän anteeksi aiheuttamastani mielipahasta. - Jatsari"

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaa. Se olisi aivan sama kuin menisin kysymään sinne, kasvaako sinulla sarvet päässä. Miksi vaivautuisin jonkun valehtelijan vuoksi sellaista kysymään?

        laitat sitten vastauksena vaan seuraavaksi joku itsekirjoittamasi tekstin "kopioituna" , jolla muka todistat puheesi.ja mieti samalla kun sanoit ;

        "Mitä väliä sillä on, vaikka se olisikin oma kommenttini, jos se on totta. Sarvieni kuvia en nyt toimita, koska minua on pilkattu jo liian kauan aikaa täällä. Jos olisit aikaisemmin lopettanut, saattaisin harkita sarvieni kuvien näyttämistä. Nyt joudut odottamaan."

        ei niitä sarviasi kukaan enää odota. Jäit nyt lopullisesti kiinni ..noloa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aiotko kohta taas väittää, että se misse on facebookin "antti "anapeetus" pekkala"? Sitä et ole tehnytkään pitkään aikaan. Oikein ihmettelin, että miksi et ole jo kirjoitellut siitä anapeetus-antistasi.

        Missä linkki siihen virheettömään improvisaatioon? Meneekö sen esittämiseen seuraavat 15 vuotta?

        olet itse tuonut tätä asiaa esille, että joku varasti facebook profiilisi!..lEli onko tuo sinun facebook profiili joku anapeetus pekkala ja joku varasti sen sinulta? mikä juttu tuo on ja mistä keksit noin hulluja nimiä itsellesi, niinkuin esim.se sairasboogi? milloin tuollaista on tapahtunut??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaa. Se olisi aivan sama kuin menisin kysymään sinne, kasvaako sinulla sarvet päässä. Miksi vaivautuisin jonkun valehtelijan vuoksi sellaista kysymään?

        laitat sitten vastauksena vaan seuraavaksi joku itsekirjoittamasi tekstin "kopioituna" , jolla muka todistat puheesi.ja mieti samalla kun sanoit ;

        "Mitä väliä sillä on, vaikka se olisikin oma kommenttini, jos se on totta. Sarvieni kuvia en nyt toimita, koska minua on pilkattu jo liian kauan aikaa täällä. Jos olisit aikaisemmin lopettanut, saattaisin harkita sarvieni kuvien näyttämistä. Nyt joudut odottamaan."

        ei niitä sarviasi kukaan enää odota. Jäit nyt lopullisesti kiinni ..noloa

        " Se olisi aivan sama kuin menisin kysymään sinne"

        Esittelet siis jälleen kerran omaa tekstiäsi missen tekstinä. Eipä ole ensimmäinen kerta sinun "urallasi" tällä palstalla. Onko sellainen mielestäsi aikuisen ihmisen tervettä käytöstä? Häiriköidä netissä, esiintyä jonain (oman kertomasi mukaan skitsofreenisenä) soittajana jota et edes tunne ja valehdella aamusta iltaan. Ja olet tehnyt samaa siis jo 15 vuotta. Melkoista on elämäsi.

        Mene sinne muusikoiden.nettiin jos uskallat mennä ja keskustele siellä ammattilaisten kanssa asiallisesti jos et täällä kerran asiakeskusteluun kykene. Niin yksinkertaista se on. Ja esittele jossain vaiheessa sitä virheetöntä improvisaatiota myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olet itse tuonut tätä asiaa esille, että joku varasti facebook profiilisi!..lEli onko tuo sinun facebook profiili joku anapeetus pekkala ja joku varasti sen sinulta? mikä juttu tuo on ja mistä keksit noin hulluja nimiä itsellesi, niinkuin esim.se sairasboogi? milloin tuollaista on tapahtunut??

        ", että joku varasti facebook profiilisi!"

        Minkä profiilin? Varasti ja häiriköi sitten missen nimissä vai? Kylläpä joku ottaa missen soiton vakavasti. Sinäkin olet siitä jankuttanut jo 15 vuotta.

      • Anonyymi

        eli joku alkoi facebookissa esiintyä missen nimellä joskus??
        miksi kukaan haluaisi olla joku jankuttava narsisti ?? menee vähän yli eli olisko tuokin samaa sarjaa kuin ne sarvet ja maailman parasta soittajaa leikkiminen?

        "miksi kukaan haluaisi olla joku jankuttava narsisti ??"

        Eli oot siis vainonnu jotain soittajaa jo 15 vuotta ja esiintynyt hänenä facebookissakin ja täällä myös useita kertoja? Valehdellut ja häiriköinyt esiintyen tunnettuna soittajana. Mitä jankutukseen tulee, niin sinähän niitä keskusteluja soitosta ja soittajasta aloitat, ei kukaan muu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eli joku alkoi facebookissa esiintyä missen nimellä joskus??
        miksi kukaan haluaisi olla joku jankuttava narsisti ?? menee vähän yli eli olisko tuokin samaa sarjaa kuin ne sarvet ja maailman parasta soittajaa leikkiminen?

        Mene sinne muusikoiden.nettiin jos uskallat mennä ja keskustele siellä ammattilaisten kanssa asiallisesti jos et täällä kerran asiakeskusteluun kykene. Niin yksinkertaista se on. Ja esittele jossain vaiheessa sitä virheetöntä improvisaatiota myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eli joku alkoi facebookissa esiintyä missen nimellä joskus??
        miksi kukaan haluaisi olla joku jankuttava narsisti ?? menee vähän yli eli olisko tuokin samaa sarjaa kuin ne sarvet ja maailman parasta soittajaa leikkiminen?

        "miksi kukaan haluaisi olla joku jankuttava narsisti ?? "

        Sitä voit kysyä itseltäsi, koska olet missenä esiintynyt netissä useita kertoja, vaikka et ole hän.

    • Anonyymi

      Ei ole kannabis vaarallista. Kannabiksesta kohkaavat huumevalistajat ovat vaarallisempia. Sen mikken soitostakin on seonnut enemmän ihmisiä kuin kannabiksesta.

    • Anonyymi

      mikke lupasi laittaa paljon kehumiensa sarviensa kuvat mutta jatkaa sössötystään?? hän ei varman edes tajua kaikkia juttujaan joita kirjoittaa?

    • Anonyymi

      hänen soittonsa on kamalan kuuloista. Täynnä mitä lapsellisempia aikavirheitä ja tekniikka hyvin rajoittunut, jopa alkeellista.
      jos tuollaisen soittaja luulee olevansa maailman paras, niin silloin on hänen korvien välissä vikaa.

      • Anonyymi

        Jännä ajatella, että tämä on ainoa palsta koko maailmassa, jossa Missen soittoa vähätellään ja häntä pilkataan. Sellaista ei ole missään muualla. Ja täälläkin vain yksi kirjoittaja on niin pakko-oireinen, että on jaksanut jo 15 vuotta vähätellä misseä ja hänen soittoaan.

        Mikä on mielestäsi "lapsellinen" aikavirhe, ja laitatko sellaisen esiin soitossa?

      • Anonyymi

        Minkälainen ero on lapsellisella ja ei-lapsellisella aikavirheellä? Kykenetkö esittelemään esimerkin kummastakin?

    • Anonyymi

      Sinulla on kertomasi mukaan ollut skitsofrenia ja omia tekstejäsi olen kopioinut.Nuo sarvihöpötyksesi ja skitsofreniasta puhumisesihan löytyvät myös sellaisista avauksistasi, jotka teit relisteröidyllä nimimerkiläsi. Ne ovat vieläkin olemassa eli valehtelu ei nyt enää Mikke auta ja nämä kaikki tekstit luetaan kyllä muusikoidenkin netissä.Eikös olekin jännä ajatella asiaa?

      • Anonyymi

        "nämä kaikki tekstit luetaan kyllä muusikoidenkin netissä."

        Toivottavasti. Miksi et uskalla mennä sinne keskustelemaan asiallisesti?

    • Anonyymi

      ainoa millä enää merkitystä on, että mikke todetaan mytomaaniksi. m.o.t.

    • Anonyymi

      aika nolo juttu taas, että misse paljastui jälleen valehtelijaksi

    • Anonyymi

      Lohduttoman huonoa se hänen soittonsa..eikä muuten mitään sarvea havaittavissa..

    • Anonyymi

      DEA poistanut valheita kannabiksesta nettisivuiltaan.

      http://www.safeaccessnow.org/iqa_victory

      “The DEA’s removal of these popular myths about cannabis from their website could mean the end of the Washington gridlock” said Steph Sherer, Executive Director of Americans for Safe Access. “This is a victory for medical cannabis patients across the nation, who rely on cannabis to treat serious illnesses. The federal government now admits that cannabis is not a gateway drug, and doesn’t cause long-term brain damage, or psychosis. While the fight to end stigma around cannabis is far from over, this is a big first step.”

      DEA:n sivuilla oli väitteitä, että kannabis on porttihuume, aiheuttaa älykkyyden laskua aikuisilla, psykooseja ja keuhkosyöpää.

      “DEA:n tekemät yleisten myyttien korjaukset kotisivuillaan voi olla merkki Washingtonin umpikujan avautumisesta. Tämä on voitto kaikille kansakunnan kannabista käyttäville potilaille, joille kannabis merkitsee helpotusta vakavaan sairauteen. Liittovaltio myöntää nyt, että kannabis ei ole porttihuume, ei aiheuta aivovaurioita eikä psykooseja. Vaikka kamppailu kannabiksen ympärille lyödyn stigman poistamiseksi ei ole läheskään ohi, on tämä yksi merkittävä askel", ASA:n toiminnanjohtaja Steph Sherer selittää.

      Lain täytäntöönpanon ylimpänä valvojana Jeff Sessionsilla pitää olla käytettävissään tieteellisesti todennettu tietopohja, jotta hän kykenee tekemään perusteltuja päätöksiä liittovaltion huumelakien täytäntöönpanosta. ASA jatkaa kampanjointiaan DEA:n jakaman informaation oikaisemiseksi.

      Lähde: Forbes 3.1.2017, Huffington Post 19.1.2017, ArcView Market Research: The State Of Legal Marijuana Markets, The Free Thought Project 13.1.2017, Washington Post 11.1.2017, MPP 6.2.2017, Monitoring Health Concerns Related to Marijuana in Colorado: 2016., Toke Signals 10.2.2017, MassRoots 8.2.2017, Anthony A. Braga, Desiree Dusseault: Can Homicide Detectives Improve Homicide Clearance Rates? Crime & Delinquency 25.11.2016. , MSN 9.2.2017, EAZE tiedote.

    • Anonyymi

      Hei! Kuinka monta vuotta Irti Huumeista ry:n perustajan skitsofreeninen poika asui teltassa ulkomailla väkivaltaista isäänsä paossa?

    • Anonyymi

      teknisestin kyllä erittäin heikkotasoinen soittaja tuo Mikke. Onko hän Irti Huumeista Ry:n kannattajia tai se poika joka pakoon isäänsä sinne telttaan. Joku Riipinen?

      • Anonyymi

        "Joku Riipinen? "

        Jouko Riipinen varmaan sitten kyseessä. Irti huumeesta järjestön perustaja, joka sait sitten potkut omasta järjestöstään. Poika asui monta vuotta teltassa ulkomailla.

      • Anonyymi

        Sai potkut? minkä vuoksi ja mikke siis se hänen poikansa? Mikkehän mainosti joskus isästään että hankala tyyppi, mutta hänen isänsä Jouko Riipinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sai potkut? minkä vuoksi ja mikke siis se hänen poikansa? Mikkehän mainosti joskus isästään että hankala tyyppi, mutta hänen isänsä Jouko Riipinen?

        " minkä vuoksi "

        Herralla meni yhdistykselle tarkoitetut rahat viinaan ja ajelemiseen ympäri Suomea ryyppäämässä. Poikana asui skitsofreenisenä teltassa ulkomailla vuosikaudet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sai potkut? minkä vuoksi ja mikke siis se hänen poikansa? Mikkehän mainosti joskus isästään että hankala tyyppi, mutta hänen isänsä Jouko Riipinen?

        "hankala tyyppi"

        Millä tavalla hankala?

    • Anonyymi

      hei oliko niitä Mikken sarvenkuvia tulossa näytille? muusikoiden netissä yksi kaveri vinkkasi, että kannattaa tänne tulla katsomaan näitä keskusteluita..

      • Anonyymi

        hei vaan sulle.

        kukas teistä siellä muusi.netissä on paras improvisaatiossa?

      • Anonyymi

        Ei me siellä toiisiamme juurikaan vertailla. ja jos haluataan puhua kuka on maailman paras, esitellään sitten faktoja, esim tilastoja ja kilpailujen tuloksia. Kuulin tosiaan, että Mikke oli sellaista täällä itsestään valehdellut, mutta sellaisia keskusteluita kun ei ole olemassakaan, joissa hänet todettaisiin parhaimmaksi ja onhan tuo hänen soittotaitonsakin melko heikkoa, niin en tiedä mistä tuollaisen keksinyt. olisiko hän sitten ollut yksin liian kauan? Hänhän ei tietääkseni ole koskaan soittanut muuta kuin niiden taustanauhojensa kanssa.

        "Ei me siellä toiisiamme juurikaan vertailla."

        aika harva siellä muusi.netissä osaa vähänkään kunnollista improvisaatiota soittaa, joten varmaan se paras siellä tiedetään tosi hyvin kun suurin osa ei siihen touhuun kykene lainkaan.

        kirjoititko muuten siinä ketjussa itse, jossa se missen kehittämä uusi tekniikka nimettiin?

        lisäksi muusi.netissä yksikään "teistä" ei kykene siihen mihin misse, etkä sinäkään kuulisi edes sitä koska kapula soitossa tippuu, joten älä ala taas leikkimään jotain soittotaitoista, kun et vieläkään osaa edes peruskomppia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei me siellä toiisiamme juurikaan vertailla. ja jos haluataan puhua kuka on maailman paras, esitellään sitten faktoja, esim tilastoja ja kilpailujen tuloksia. Kuulin tosiaan, että Mikke oli sellaista täällä itsestään valehdellut, mutta sellaisia keskusteluita kun ei ole olemassakaan, joissa hänet todettaisiin parhaimmaksi ja onhan tuo hänen soittotaitonsakin melko heikkoa, niin en tiedä mistä tuollaisen keksinyt. olisiko hän sitten ollut yksin liian kauan? Hänhän ei tietääkseni ole koskaan soittanut muuta kuin niiden taustanauhojensa kanssa.

        Minkälainen ero on lapsellisella ja ei-lapsellisella aikavirheellä? Kykenetkö esittelemään esimerkin kummastakin? .
        ..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei me siellä toiisiamme juurikaan vertailla. ja jos haluataan puhua kuka on maailman paras, esitellään sitten faktoja, esim tilastoja ja kilpailujen tuloksia. Kuulin tosiaan, että Mikke oli sellaista täällä itsestään valehdellut, mutta sellaisia keskusteluita kun ei ole olemassakaan, joissa hänet todettaisiin parhaimmaksi ja onhan tuo hänen soittotaitonsakin melko heikkoa, niin en tiedä mistä tuollaisen keksinyt. olisiko hän sitten ollut yksin liian kauan? Hänhän ei tietääkseni ole koskaan soittanut muuta kuin niiden taustanauhojensa kanssa.

        "esitellään sitten faktoja, esim tilastoja ja kilpailujen tuloksia. "

        Laitatko linkin faktoihin, tilastoihin ja kilpailujen tuloksiin, joita olette muusi.netissä käsitelleet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei me siellä toiisiamme juurikaan vertailla. ja jos haluataan puhua kuka on maailman paras, esitellään sitten faktoja, esim tilastoja ja kilpailujen tuloksia. Kuulin tosiaan, että Mikke oli sellaista täällä itsestään valehdellut, mutta sellaisia keskusteluita kun ei ole olemassakaan, joissa hänet todettaisiin parhaimmaksi ja onhan tuo hänen soittotaitonsakin melko heikkoa, niin en tiedä mistä tuollaisen keksinyt. olisiko hän sitten ollut yksin liian kauan? Hänhän ei tietääkseni ole koskaan soittanut muuta kuin niiden taustanauhojensa kanssa.

        "Ei me siellä toiisiamme juurikaan vertailla. "

        Tottakai vertailette. Kerro nyt kuka omasta mielestäsi on Muusikko.netin paras improvisaatiossa? Onhan siellä ihan sellaisia, jotka ovat kilpailuihinkin osallistuneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei me siellä toiisiamme juurikaan vertailla. ja jos haluataan puhua kuka on maailman paras, esitellään sitten faktoja, esim tilastoja ja kilpailujen tuloksia. Kuulin tosiaan, että Mikke oli sellaista täällä itsestään valehdellut, mutta sellaisia keskusteluita kun ei ole olemassakaan, joissa hänet todettaisiin parhaimmaksi ja onhan tuo hänen soittotaitonsakin melko heikkoa, niin en tiedä mistä tuollaisen keksinyt. olisiko hän sitten ollut yksin liian kauan? Hänhän ei tietääkseni ole koskaan soittanut muuta kuin niiden taustanauhojensa kanssa.

        "onhan tuo hänen soittotaitonsakin melko heikkoa,"

        Etpä ole kyennyt esittelemään sitä virheetöntä improvisaatiota vieläkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei me siellä toiisiamme juurikaan vertailla. ja jos haluataan puhua kuka on maailman paras, esitellään sitten faktoja, esim tilastoja ja kilpailujen tuloksia. Kuulin tosiaan, että Mikke oli sellaista täällä itsestään valehdellut, mutta sellaisia keskusteluita kun ei ole olemassakaan, joissa hänet todettaisiin parhaimmaksi ja onhan tuo hänen soittotaitonsakin melko heikkoa, niin en tiedä mistä tuollaisen keksinyt. olisiko hän sitten ollut yksin liian kauan? Hänhän ei tietääkseni ole koskaan soittanut muuta kuin niiden taustanauhojensa kanssa.

        "Ei me siellä toiisiamme juurikaan vertailla. ja jos haluataan puhua kuka on maailman paras, esitellään sitten faktoja, esim tilastoja ja kilpailujen tuloksia. "

        Älä viitsi taas valehdella kun et missään Muusikoiden.netissä kirjoittele.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Patologinen_valehtelu

      • Anonyymi

        ??
        Tottakai keskustelen muusikoiden netissä. Puhu vain omasta puolestasi eli valehtele sarvistasi yms. niin paljon kuin haluat, muttei kannata kuitenkaan muiden puolesta alkaa puhumaan. Sellainen on lapsellista.

        "Tottakai keskustelen muusikoiden netissä. "

        Keskustele vaan omasta mielestäsi, vaikka yhtäkään riviä et ole siellä kirjoitellut koskaan oikeasti. Eipä sieltä Muusikoiden.netistäkään löydy yhtäkään soittajaa joka kykenee improvisaatiossa siihen mihin Misse. Etkä sinäkään siihen kykene, etkä kykene esittelemään täysin virheetöntä improvisaatiotakaan. Miksi muuten kuvittelet, että täydellinen virheettömyys on jotenkin olennaisin asia improvisaatiossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ??
        Tottakai keskustelen muusikoiden netissä. Puhu vain omasta puolestasi eli valehtele sarvistasi yms. niin paljon kuin haluat, muttei kannata kuitenkaan muiden puolesta alkaa puhumaan. Sellainen on lapsellista.

        kirjoititko muuten siinä ketjussa itse, jossa se missen kehittämä uusi tekniikka nimettiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ??
        Tottakai keskustelen muusikoiden netissä. Puhu vain omasta puolestasi eli valehtele sarvistasi yms. niin paljon kuin haluat, muttei kannata kuitenkaan muiden puolesta alkaa puhumaan. Sellainen on lapsellista.

        "etkä sinäkään kuulisi edes sitä koska kapula soitossa tippuu, joten älä ala taas leikkimään jotain soittotaitoista, kun et vieläkään osaa edes peruskomppia. "

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tottakai keskustelen muusikoiden netissä. "

        Keskustele vaan omasta mielestäsi, vaikka yhtäkään riviä et ole siellä kirjoitellut koskaan oikeasti. Eipä sieltä Muusikoiden.netistäkään löydy yhtäkään soittajaa joka kykenee improvisaatiossa siihen mihin Misse. Etkä sinäkään siihen kykene, etkä kykene esittelemään täysin virheetöntä improvisaatiotakaan. Miksi muuten kuvittelet, että täydellinen virheettömyys on jotenkin olennaisin asia improvisaatiossa?

        Muusikoiden netissä ei kukaan koskaan ole tuollaista myöntänyt tai keskustellut kanssasi.sellaisesta. Olet kuvitellut kaiken tuollaisen kuten olet kuvitellut sarvet päähäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muusikoiden netissä ei kukaan koskaan ole tuollaista myöntänyt tai keskustellut kanssasi.sellaisesta. Olet kuvitellut kaiken tuollaisen kuten olet kuvitellut sarvet päähäsi.

        Kirjoititko muuten siinä ketjussa itse, jossa se missen kehittämä uusi tekniikka muusikoiden.netissä nimettiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muusikoiden netissä ei kukaan koskaan ole tuollaista myöntänyt tai keskustellut kanssasi.sellaisesta. Olet kuvitellut kaiken tuollaisen kuten olet kuvitellut sarvet päähäsi.

        Kerrohan nyt kuka omasta mielestäsi on Muusikko.netin paras improvisaatiossa? Onhan siellä ihan sellaisia, jotka ovat kilpailuihinkin osallistuneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei me siellä toiisiamme juurikaan vertailla. ja jos haluataan puhua kuka on maailman paras, esitellään sitten faktoja, esim tilastoja ja kilpailujen tuloksia. Kuulin tosiaan, että Mikke oli sellaista täällä itsestään valehdellut, mutta sellaisia keskusteluita kun ei ole olemassakaan, joissa hänet todettaisiin parhaimmaksi ja onhan tuo hänen soittotaitonsakin melko heikkoa, niin en tiedä mistä tuollaisen keksinyt. olisiko hän sitten ollut yksin liian kauan? Hänhän ei tietääkseni ole koskaan soittanut muuta kuin niiden taustanauhojensa kanssa.

        "Hänhän ei tietääkseni ole koskaan soittanut muuta kuin niiden taustanauhojensa kanssa. "

        Mitä tarkoitat? Moni ammattilainenkin tekee niin.

    • Anonyymi

      Voi laps maailman, ruhtinas mammona on monin tavoin vaarallisempaa. Joko maistoit....

    • Anonyymi

      Jos tieliikenteessä kuolisi yhtä monta ihmistä mitä alkoholi Suomessa tappaa, kyseessä oli tieliikenteellinen hätätila, mutta nyt kun tappajana on heroiinin jälkeen tuhoisin ja tappavin kova huume, ollaan vaan ihan hiljaa asiasta. Jaana Pelkonen korkeintaan kommentoi, kuinka eniten tappavaa ja väkivaltaa aiheuttavaa huumetta pitäisi saada enemmän ja halvemmalla ja helpommalla. Pelkosen koko poliittinen ura tullaan muistamaan vain alkoholilla suoritettavan kansanmurhan näkyvästä tukemisesta.

    • Anonyymi

      Miksi Misse valehtelee? Onko hän narsisti Hänhän lupasi näyttää sarvensa, kun joku laittoi sitä soittoa. Nyt hän sitten ei haluakaan näyttää sarviaan...Hän on valehtelija..

      • Anonyymi

        Hienosti kyllä misse soittelee improvisaatiota. Miksi kuvittelet että täydellinen virheettömyys olisi jotenkin merkittävä asia improvisaatiossa?

      • Anonyymi

        "kun joku laittoi sitä soittoa."

        Eipä ole kukaan vielä kyennyt esittelemään sitä täysin virheetöntä improvisaatiota, jollaista olet luvannut esitellä jo kauan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienosti kyllä misse soittelee improvisaatiota. Miksi kuvittelet että täydellinen virheettömyys olisi jotenkin merkittävä asia improvisaatiossa?

        Maailmassa ei olisi paljonkaan improvisaatiota soitettu, jos vaatimus olisi täysi virhettömyys.

    • Anonyymi

      Ei ole kannabis vaarallista. Ei edes kovinkaan haitallista. Vähähaittaisin päihde kyseessä.

    • Anonyymi

      Ammattilaiset ovat luonnehtineet Misseä aikavarkaaksi. Missen raajat ammattilaiset ovat haukkuneet roolittomiksi ja todenneet, että soitossa ei ole nyansseja. Myös Missen ratkaisut musiikillisella hetkellä todettiin omituisiksi ja oudoiksi.

      Misselle suositeltiin tuhansia tunteja soittoharjoituksia. Missehän ei ole kehittynyt yli kymmeneen vuoteen yhtään, koska hän kolistelee kappaleen vain läpi kertaaleen ja siirtyy seuraavaan. Eihän sellaisesta hutiloinnista mitään opi ja kehity.

      • Anonyymi

        " Missen raajat ammattilaiset ovat haukkuneet roolittomiksi ja todenneet, "

        Laitatko vielä linkin? Kuka siis todennut, koska ja missä? Oletko nyt se sama tyyppi, joka kertomansa kirjoittelee siellä Muusikoiden.netissä?

      • Anonyymi

        "Missehän ei ole kehittynyt yli kymmeneen vuoteen yhtään, koska hän kolistelee kappaleen vain läpi kertaaleen ja siirtyy seuraavaan. "

        Kyllähän missen soitto on kehittynyt todella paljon. Että mitähän oikein selität? Tosi hieno taito sellainen, että osaa soittaa mitä vaan ilman erityistä kappaleen opettelua. Yleensähän ne kappaleet opetellaan soittamaan jollain tietyllä tavalla, että ne edes opitaan soittamaan. Samaa kappaletta tahkotaan siis samanlaisena uudelleen ja uudelleen. Kyllä improvisaatio opettaa paljon enemmän kuin saman kappaleen soittaminen samalla tavalla jopa useita kymmeniä kertoja.

      • Anonyymi

        Misse toistaa samat hutiloinnit yhä uudestaan ja uudestaan. Putoaa pyörän selästä ja pyöräilee ojaan. Kiilaa ja sleebaa.

        Misse tiedetään muusikoidennetissä eikä häntä siksi siellä noteerata mitenkään.

      • Anonyymi

        "Missehän ei ole kehittynyt yli kymmeneen vuoteen yhtään, koska hän kolistelee kappaleen vain läpi kertaaleen ja siirtyy seuraavaan. Eihän sellaisesta hutiloinnista mitään opi ja kehity. "

        Älähän viitsi taas selittää joutavia tai esittää mitään musiikin opettajaa, kun et mitään asiasta, soittamisesta ja sen opettamisesta, ymmärrä. Kerrotko myös, kuka siellä Muusikoiden.netissänne kykenee improvisaatiossa tai motoriikassa siihen mihin Misse, jota olet täällä siis jo 15 vuotta vainonnut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Misse toistaa samat hutiloinnit yhä uudestaan ja uudestaan. Putoaa pyörän selästä ja pyöräilee ojaan. Kiilaa ja sleebaa.

        Misse tiedetään muusikoidennetissä eikä häntä siksi siellä noteerata mitenkään.

        "Misse toistaa samat hutiloinnit yhä uudestaan ja uudestaan. Putoaa pyörän selästä ja pyöräilee ojaan. Kiilaa ja sleebaa. "

        Ja sitten vielä laitat selvät näytöt esiin, jossa noin tapahtuu. Taitaa olla aika vanhoja juttuja? Monenko vuoden takaa? Ja ketä edes siteeraat, jos et siis taas vain valehtele? Laitatko esiin myös sitä lupaamaasi täysin virheetöntä improvisaatiota?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Misse toistaa samat hutiloinnit yhä uudestaan ja uudestaan. Putoaa pyörän selästä ja pyöräilee ojaan. Kiilaa ja sleebaa.

        Misse tiedetään muusikoidennetissä eikä häntä siksi siellä noteerata mitenkään.

        "Misse tiedetään muusikoidennetissä."

        Kyllä. Siellähän hän on todella tunnettu, koska on Suomen paras improvisaatiossa ja motorisesti myös ensimmäinen lajiaan maailmassa. Muusikoiden.netissähän nimettiin Missen kehittämä uusi tekniikkakin, ja muutama ammattilainenkin pyysi siellä häneltä anteeksi aiempia sanojaan, joita sinä täällä edelleenkin levität. Levität siis Misseltä vuosia sitten anteeksi pyytäneen ammattilaisen vuosikausia vanhoja kommentteja, joita ammattilainen ei enää itse kirjoittaisi. Missehän kirjoittelee muuten Muusikoiden.netissä itsekin.

        Myös maailman suurimmalla rumpuforumilla Missen kehittämästä tekniikasta kertova ketju on yksi palstan luetuimpia.

      • Anonyymi

        "Ammattilaiset ovat luonnehtineet Misseä aikavarkaaksi. "

        Mitkä "ammattilaiset" ja missä? Onko linkkiä, vai valehteletko taas kerran? Onko jotain näyttöä "ammattilaisten" virheettömästä improvisaatiosta?

      • Anonyymi

        Jos väität, että Misse on maailman paras rumpali, niin laitako näkyville myös videon, jossa Misse soittaa livebändin kanssa. Todettaisiin Missen soittotaidot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos väität, että Misse on maailman paras rumpali, niin laitako näkyville myös videon, jossa Misse soittaa livebändin kanssa. Todettaisiin Missen soittotaidot.

        "Jos väität, että Misse on maailman paras rumpali,"

        Kerrotko, kuka siellä Muusikoiden.netissäsi kykenee vastaavaan improvisaatioon ja motoriikkaan kuin Misse? Entä missä viipyy ne näytöt täysin virheettömästä improvisaatiosta, jota olet luvannut esitellä jo vuosien ajan? Entä miksi kuvittelet, että täydellinen virheettömyys olisi improvisaatiossa jotenkin kovinkin merkityksellistä? Miksi et osaa vieläkään edes peruskomppia, vaikka olet vainonnut Misseä netissä jo 15 vuotta ja leikkinyt jopa ammattimuusikkoa ja soitonopettajaakin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos väität, että Misse on maailman paras rumpali, niin laitako näkyville myös videon, jossa Misse soittaa livebändin kanssa. Todettaisiin Missen soittotaidot.

        "Jos väität, että Misse on maailman paras rumpali, niin laitako näkyville myös videon, jossa Misse soittaa livebändin kanssa. Todettaisiin Missen soittotaidot. "

        Ammattilaisetkin soittavat usein taustanauhan päälle, eli mitä yrität todistaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos väität, että Misse on maailman paras rumpali, niin laitako näkyville myös videon, jossa Misse soittaa livebändin kanssa. Todettaisiin Missen soittotaidot.

        Sun olis jo syytä hakeutua hoitoon ton pakkomielteesi takia.

      • Anonyymi

        "Ammattilaiset ovat luonnehtineet Misseä aikavarkaaksi. "

        Mutta vain yksi koko maailmassa ja hänkin pyysi lopulta Misseltä anteeksi.

      • Anonyymi

        On melko mielenvikaista inttää, että Misse olisi maailman paras rumpali, jos ei ole esittää edes yhtä ainoaa livebändivetoa väitteen tueksi.

        Ei edes yhtä Missen rumpalointivideota livebändin kanssa. Eikö kukaan halua soittaa Missen kanssa?

        Miten aivan saman taustanauhan soittaminen eroaa jos sitä soittaa yksin tai bändin kanssa?

        Niinpä. Rumpali kun laittaa silmät kiinni ja soittaa taustanauhan kanssa, niin on ihan sama onkin joku livetilanne vai ei.

        Miksi aloitit taustanauhakiemurtelun? Laita Misseltä näkyville joku rumpuvideo livebändin kanssa, niin nähdään onko Missellä taitoja. Luulisi, että joku livebändikin suostuisi Missen kanssa soittamaan vai onko hän niin surkea, ettei kukaan suostu?

        "Miksi aloitit taustanauhakiemurtelun? "

        Luuletko tosiaan, että taustanauhan päälle soittaminen eroaa toimintana jotenkin paikasta jossa se suoritetaan? Se on aivan samanlainen suoritus joka paikassa ja myös silmät kiinni. Oli bändiä tai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi aloitit taustanauhakiemurtelun? Laita Misseltä näkyville joku rumpuvideo livebändin kanssa, niin nähdään onko Missellä taitoja. Luulisi, että joku livebändikin suostuisi Missen kanssa soittamaan vai onko hän niin surkea, ettei kukaan suostu?

        "niin nähdään onko Missellä taitoja. "

        Jos missellä ei ois taitoja, ei missen kehittämää tekniikkaa olisi muusikoiden.netissä nimetty. Mitä jos menisit sinne "keskustelemaan"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On melko mielenvikaista inttää, että Misse olisi maailman paras rumpali, jos ei ole esittää edes yhtä ainoaa livebändivetoa väitteen tueksi.

        Ei edes yhtä Missen rumpalointivideota livebändin kanssa. Eikö kukaan halua soittaa Missen kanssa?

        " Missen raajat ammattilaiset ovat haukkuneet roolittomiksi ja todenneet, "

        Laitatko vielä linkin? Kuka siis todennut, koska ja missä? Oletko nyt se sama tyyppi, joka kertomansa kirjoittelee siellä Muusikoiden.netissä? ...

        .

      • Anonyymi

        " Missen raajat ammattilaiset ovat haukkuneet roolittomiksi ja todenneet, "

        Ketkä ammattilaiset? Millä tavalla "roolittomiksi"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi aloitit taustanauhakiemurtelun? Laita Misseltä näkyville joku rumpuvideo livebändin kanssa, niin nähdään onko Missellä taitoja. Luulisi, että joku livebändikin suostuisi Missen kanssa soittamaan vai onko hän niin surkea, ettei kukaan suostu?

        Miksi joku soittaisi jossain bändissä samoja ja ulkoaopeteltuja kappaleita? Mitä se muka mielestäsi todistaa?

      • Anonyymi

        niin siis onhan rumpujensoitto opeteltava ja vasta kun oppinut tekniikan kunnolla, niin silloin pystyy improvisoomaan eli bändissä soittaminen antaa parhaan foorumin improvisoinnille. Ei hyvä improvisointi ole sellaista, ettei hallitse tekniikkaa ja vaan hakkaa jotain sekavaa epärytmiä musiikin kuuluessa taustalla. Se on samanlaista sekoilua, kuin että väittäisit pystyväsi kasvattamaan sarven ja tulisit lupaamaan näyttää sen, muttet sitten näytäkään kun meni pupu pöksyyn. Think about that ja ota siitä dropsit kotiin!

        Laitatko linkin lupaamaasi virheettömään improvisaatioon? Miksi kuvittelet, että improvisaation pitäisi olla täysin virheetöntä, jos et sellaista kykene edes esittelemään? Kuka teistä siellä Muusikoiden.netissä on paras improvisaatiossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin siis onhan rumpujensoitto opeteltava ja vasta kun oppinut tekniikan kunnolla, niin silloin pystyy improvisoomaan eli bändissä soittaminen antaa parhaan foorumin improvisoinnille. Ei hyvä improvisointi ole sellaista, ettei hallitse tekniikkaa ja vaan hakkaa jotain sekavaa epärytmiä musiikin kuuluessa taustalla. Se on samanlaista sekoilua, kuin että väittäisit pystyväsi kasvattamaan sarven ja tulisit lupaamaan näyttää sen, muttet sitten näytäkään kun meni pupu pöksyyn. Think about that ja ota siitä dropsit kotiin!

        "bändissä soittaminen antaa parhaan foorumin improvisoinnille. "

        Ihan samalla tavalla voi improvisoida bändin taustanauhan kanssa, jonka päälle soittaa keikalla muutenkin.

        "Ei hyvä improvisointi ole sellaista, "

        Laitatko esiin sellaista improvisaatiota, joka sinusta on hyvää improvisaatiota?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin siis onhan rumpujensoitto opeteltava ja vasta kun oppinut tekniikan kunnolla, niin silloin pystyy improvisoomaan eli bändissä soittaminen antaa parhaan foorumin improvisoinnille. Ei hyvä improvisointi ole sellaista, ettei hallitse tekniikkaa ja vaan hakkaa jotain sekavaa epärytmiä musiikin kuuluessa taustalla. Se on samanlaista sekoilua, kuin että väittäisit pystyväsi kasvattamaan sarven ja tulisit lupaamaan näyttää sen, muttet sitten näytäkään kun meni pupu pöksyyn. Think about that ja ota siitä dropsit kotiin!

        "onhan rumpujensoitto opeteltava "

        On tosiaan, etkä sinä tiedä koko asiasta yhtään mitään, joten ei kannata yrittää antaa mitään ammattilaisen neuvoja, kun et sellainen kerran ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin siis onhan rumpujensoitto opeteltava ja vasta kun oppinut tekniikan kunnolla, niin silloin pystyy improvisoomaan eli bändissä soittaminen antaa parhaan foorumin improvisoinnille. Ei hyvä improvisointi ole sellaista, ettei hallitse tekniikkaa ja vaan hakkaa jotain sekavaa epärytmiä musiikin kuuluessa taustalla. Se on samanlaista sekoilua, kuin että väittäisit pystyväsi kasvattamaan sarven ja tulisit lupaamaan näyttää sen, muttet sitten näytäkään kun meni pupu pöksyyn. Think about that ja ota siitä dropsit kotiin!

        "vasta kun oppinut tekniikan kunnolla,"

        Mitä tekniikkaa tarkoitat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin siis onhan rumpujensoitto opeteltava ja vasta kun oppinut tekniikan kunnolla, niin silloin pystyy improvisoomaan eli bändissä soittaminen antaa parhaan foorumin improvisoinnille. Ei hyvä improvisointi ole sellaista, ettei hallitse tekniikkaa ja vaan hakkaa jotain sekavaa epärytmiä musiikin kuuluessa taustalla. Se on samanlaista sekoilua, kuin että väittäisit pystyväsi kasvattamaan sarven ja tulisit lupaamaan näyttää sen, muttet sitten näytäkään kun meni pupu pöksyyn. Think about that ja ota siitä dropsit kotiin!

        " hakkaa jotain sekavaa epärytmiä "

        Mitä on epärytmi? Laitatko esiin esimerkin asiasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin siis onhan rumpujensoitto opeteltava ja vasta kun oppinut tekniikan kunnolla, niin silloin pystyy improvisoomaan eli bändissä soittaminen antaa parhaan foorumin improvisoinnille. Ei hyvä improvisointi ole sellaista, ettei hallitse tekniikkaa ja vaan hakkaa jotain sekavaa epärytmiä musiikin kuuluessa taustalla. Se on samanlaista sekoilua, kuin että väittäisit pystyväsi kasvattamaan sarven ja tulisit lupaamaan näyttää sen, muttet sitten näytäkään kun meni pupu pöksyyn. Think about that ja ota siitä dropsit kotiin!

        Olet taas jättänyt vastaamatta kaikkiin sinulle esitettyihin kysymyksiin. Onko sellainen mielestäsi "keskustelua"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin siis onhan rumpujensoitto opeteltava ja vasta kun oppinut tekniikan kunnolla, niin silloin pystyy improvisoomaan eli bändissä soittaminen antaa parhaan foorumin improvisoinnille. Ei hyvä improvisointi ole sellaista, ettei hallitse tekniikkaa ja vaan hakkaa jotain sekavaa epärytmiä musiikin kuuluessa taustalla. Se on samanlaista sekoilua, kuin että väittäisit pystyväsi kasvattamaan sarven ja tulisit lupaamaan näyttää sen, muttet sitten näytäkään kun meni pupu pöksyyn. Think about that ja ota siitä dropsit kotiin!

        Kerroit aiemmin, että on olemassa lapsellisia ja ei-lapsellisia aikavirheitä. Mikä ero niillä on?

    • Anonyymi

      kannabis on vaarallista. ensimmäinen kannabispiikki tappaa

    • Anonyymi

      Jännä ajatella, että tämä ketju tulee olemaan palstan ensimmäisenä seuraavat vuodet.

    • Anonyymi

      Misse hoi. mikä on sarvi, jota et voikaan näyttää, vaikka lupasit sen näyttää?. ..Laittaisitko lisää esimerkkejä valehtelustasi, esim kerro taas olevasi maailman paras rumpali, joka onkin tosi huono ja jonka Facebook profiili on varastettu, mutta jolla ei olekaan Facebook profiilia ja josta tehdään lehtijuttuja Modern drummer lehteen, mutta niitä juttuja ei todellisuudessa kuitenkaan tehdä,..Jännä ajatella asiaa.

      • Anonyymi

        Lainaus: "Kerroit aiemmin, että on olemassa lapsellisia ja ei-lapsellisia aikavirheitä. Mikä ero niillä on?"

      • Anonyymi

        Ja mistä löytyy sitä lupaamaasi täysin virheetöntä improvisaatiota? Ja kuka teistä siellä Muusikko.netissä, jossa olet kertomasi mukaan ihan vakiokirjoittajakin, on mielestäsi paras improvisaatiossa?

      • Anonyymi

        Misse treenasi vuosia tullakseen parhaaksi. Sinä olet vain häiriköinyt netissä saman ajan, etkä ole edes peruskomppia oppinut. Uskon, että olet tosi kateellinen. Tuskin muuten olisit jaksanut Misseä vainota 15 vuotta.

        Mike on legenda. Hienoa, että maailman paras taas suomalainen!!!!!

        Nihhän se on.

    • Anonyymi

      Mitä kiusaamista on pyytää valehtelijaa valehtelemaan ja hyvinhän tuo näyttää sinulta sujuvan. Kerro nyt niistä sarvista joita et voikaan näyttää ja siitä Modern Drummer lehden numerosta, jota ei ole.. Muistathan mainostaa, että muusikoiden netin akateemisesti koulutetut ammattimuusikot varastivat Facebook profiili, vaikket ole koskaan Facebookissa ollutkaan. Keksisitkö myös lisää juttuja siitä Anapetruksesta ja Sairasboygista?! jooko??

      • Anonyymi

        Olet siis jo 15 vuotta vainonnut täällä jotain soittajaa? Ei sinulla kovinkaan hyvin taida asiat olla elämässä. Mitäpä jos leikkisit taas välillä ammattimuusikkoa ja soitonopettajaa? Missä vaiheessa esittelet sitä lupaamaasi täysin virheetöntä improvisaatiota?

      • Anonyymi

        Lainaus: "Kerroit aiemmin, että on olemassa lapsellisia ja ei-lapsellisia aikavirheitä. Mikä ero niillä on?"

      • Anonyymi

        "Kukaan ei ole julkaissut rumpuvideota"

        Et sinä sitä mistään näe tai kuule, millä tekniikalla kukin soittaja soittoaan ohjaa. Sinä et erota vieläkään edes sitä missä kapula tippuu, eli alä ainakaan enää leiki mitään ammattimuusikkoa missään vaiheessa, kun se on niin nähtyä jo.

        Missen kehittämä tekniikka on nopein ajattelutekniikka maailmassa, ja ainoa, jossa jokaisella raajalla on oma ohjauskoodinsa.

        Etkä sinä löydä sitä virheetöntä improvisaatiotakaan, jota olet luvannut jo kauan esitellä.

    • Anonyymi

      mäkin haluan nähdä.ne sarvet tai siis en halua nähdä kun ei ne ole totta, mutta nuo mikken paskanjauhanta on totta ja se on parasta viihdettä kun hän on pelle.

      • Anonyymi

        "mäkin haluan nähdä"

        Minä taas haluaisin vähitellen nähdä sitä lupaamaasi täysin virheetöntä improvisaatiota, jota olet luvannut esitellä. Lisäksi et ole vielä, muusikoiden.netin vakiokirjoittajana, kertonut kuka mielestäsi on muusikko.netin paras improvisaatiossa.

      • Anonyymi

        "sanoo olevansa maailman paras,"

        Muusikoiden.netissä ei parempaa improvisaation soittajaa tiedetty ainakaan Suomesta, ja Muusikoiden.netin parashan pyysi Misseltä anteeksi oman improvisaatioesityksensä jälkeen. Jos kykenet esittelemään sitä lupaamaasi parempaa ja täysin virheetöntä improvisaatiota, niin esittele sitten sellaista pelkän selityksen sijaan.

    • Anonyymi

      ei. poltat silloin kuin sinusta tuntuu että tarvit. mutta kun ei tee mieli ei polta niin yksinkertaista se on itse polttelen kun kun otan hapanteria silloin tällöin enkä joka kerta edes polta. ei ongelma miksi olisi ottaa kun fiilist'. taukoja voi olla viikoista kuukausiin ei tee heikkoa . näin sen pitää mennä kun se on ongelmatonta en voisi kuvitelakaan pössytellevänipäivätolkullavaikka ruohosta pidän mutta minusta narkkaria ei saa tekemälläkään.

    • Anonyymi

      Kerro Mikke siitä Sairasboogista eli miksi sinulla ollut sellainen lempinimi joskus, olitko silloin monennessa psykoosissa. Kertomasi mukaan olet ollut ainakin 7:ssä vuoteen 2007 mennessä, mutta kerro tarkemmin, milloin aloit kuvitella olevasi maailman paras rumpali ja aloit nähdä sarvia päässäsi? Näetkö sarven aina samassa kohdassa vai muuttuuko se kohta?

      • Anonyymi

        "Kerro Mikke siitä Sairasboogista "

        Edelleenkin vain yrität valehdella, että Misse olisi se sairasboogi-nimimerkkisi joka olit itse. Miksi valehtelit osaavasi soittaa ja olevasi ammattimuusikkokin, kun et edes kuullut koska kapula tippuu? Googlella löytyy paljon sairasboobistasi juttua.

      • Anonyymi

        "rohkeasti haastamaan meitä, jos on munaa. "

        Miksi Mikken kehittämästä ja Muusikoiden.netissä nimetystä uudesta tekniikasta pitäisi tehdä uusia keskusteluja, kun se aihe kuitenkin tuli käsiteltyä valmiiksi ja tekniikkakin nimetyksi jo vuosia sitten? Kannattaa mennä itse aloittamaan uusi keskustelu, jos luulet aiheesta jotain uutta voivasi ammattilaisille esitellä.

      • Anonyymi

        "Kukaan muu ei käytä Missen tekniikkaa"

        Missen kehittämään tekniikkaan on tutustunut maailman suurimmalla rumpuforumilla jo yli 10 000 soittajaa ympäri maailman. Sen lisäksi Suomessa tekniikkaan on tutustunut useita tuhansia ihmisiä.

        Oletko käynyt ihan jokaiselta kysymässä, että kukaan ei ole missen tekniikkaa käyttänyt tai käytä? Se on kuitenkin maailman nopein ajattelutekniikka, ja myös ainoa, jossa jokaisella raajalla on oma "koodinsa".

    • Anonyymi

      UP!!!!!

    • Anonyymi

      UP!!!!!

      • Anonyymi

        Kannabiksen haitallisuus on hyvin vähäinen jopa runsaassa lääkekäytössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannabiksen haitallisuus on hyvin vähäinen jopa runsaassa lääkekäytössä.

        Totta. Kannabis on vähähaittaisin päihde ja monipuolisin lääkekasvi myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Kannabis on vähähaittaisin päihde ja monipuolisin lääkekasvi myös.

        niinhän se on.

    • Anonyymi

      " vaikket pysty esittämään minkäänlaista todistusaineistoa väitteellesi"

      hyvin riitti todisteet ammattilaisille muusikoiden.netissä, että missen kehittämä uusi ja maailman nopein ajattelutekniikkakin voitiin ammattipalstalla nimetä.

      missä sinä olit silloin kun missen kehittämä tekniikka muusikoiden.netissä nimettiin?

      et ainakaan ole ollut muusikoiden.netin "vakiokirjoittaja" koskaan, kuten nyt valehtelet olevasi, ja sääli, että kukaan ei sinua tiedä ja tunne, mutta misse taas on todella tunnettu ammattilaisten keskuudessa.

      näyttää se elämäsi olevan aika ankeaa.

    • Anonyymi

      Kannabis on edelleenkin se maailman vähähaittaisin päihde (ja tietysti myös Suomen perinteisin päihdekasvi), jota Suomessa on jo yli miljoona ihmistä käyttänyt ilman, että olisi näkynyt mitään "haittauutisia". Mutta tosi hyvin kyllä toimii kieltolaki, kun vasta miljoona ihmistä on kannabista käyttänyt. Lisäksi vuoden aikana viisi prosenttia on kokeillut ns. kovia huumeita, ja kovien huumeiden käyttöhän (mukaanlukien alkoholi ja tupakka) on muutenkin Suomessa todella yleistä.

      Kun yksi yleisimpiä tappajia yhteiskunnassa on laillinen alkoholihuume, kannattaa tarjota myös vähähaittaisia vaihtoehtoja pelkän moottoripolttoaineen ja pesuaineen juomisen tilanne. Varsinkin kun vähähaittaisin vaihtoehto on ihan arpomalla kielletty 50 vuotta sitten. Eli kannabis.

      Alkoholihuumeen aiheuttamat laajat yhteiskunnalliset haitat maksavat vuosittain yli 10 miljardia euroa, joka on noin viidennes koko valtion vuosibudjetista. Mikään muu yksittäinen asia ei tuhoa niin paljon isänmaatamme kuin alkoholihuume.

    • Anonyymi

      Ei ole kannabis vaarallista. Eikä edes kovinkaan haitallista.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe