Minulla siis epäillään aspergerin syndroomaa, en tiedä silti haluanko mitään diagnoosia, mutta asiaa on tutkittu. olen 17v tyttö.
Olen ihan pienestä asti ollut todella epäsosiaalinen, en halunnut puistoihin joissa oli lapsia, vaan olin parhaimmillani leikkimässä yksin paikoissa, joissa ei muita ollut. Vanhempani ovat yrittäneet kerhot ja muut tarhat läpi, tuloksetta. En kerta kaikkiaan siedä, jos ympärilläni on muita, varsinkaan saman ikäisiä.
Olen myös pienenä ollut hyvn herkkä äänille, mm. kova nauru sai joskus minut ihan hysteeriseen itkukohtaukseen ja suihku tai sauna oli vähintään yhtä vaikeaa. sain myös pienenä jatkuvia raivokohtauksia, varsinkin yöllä ilman syytä ja vihasin olla sylissä ja hymyilin harvoin, vaikka vanhemmat kuinka yrittivät "hymyilyttää".
Kouluun meno oli kamalaa ja meni aikaa ennen kuin uskalsin olla siellä ilman vanhempia, mutta se oli silti piinaa joka päivä, varsinkin kun luokkalaiset kiusasivat ja haukkuivat tyhmäksi.En osannut mitään joukkuepelejä, varsinkaan pesäpalloja vaan juoksin kuin hidastetussa filmissä opettajani sanojen mukaan. Koulun käynti ei helpottunut edes kymmenen vuoden päästä, lopetin ammattikoulun, koska se oli minulle ylitsepääsemätöntä. Minulla ei myöskään ole yhtään ystävää.
Olen myös erittäin rutinoitunut ja jokainen muutos arkipäivään saa minut ihan tolaltaan. Suunnittelen kaiken etukäteen ja minun pitää tietää esim. minuutilleen milloin lähdetään jonnekkin, koska muuten en ehdi valmistautua,tälläisiä "pakkomielteitä" on useita.
Lisäksi olen erittäin kömpelö, pyörällä ajaminen on vaikeaa (katkaisin kerran käteni pyörällä) ja minulle sattuu usein haavereita ihan ihmeellisissä, arkisissa tilanteissa.
Minulla on varmaan muitakin piirteitä, joita unohdin mainita, mutta suurimmat ja näkyvämmät on aina ollut sosiaalisessa kanssakäymisessä. Äitini epäili monesti minun olevan autistinen, kun olin kouluikäinen, mutta en niellyt sitä, koska en todellakaan ole. Kuulin koko aspergerin syndroomasta vasta noin vuosi sitten ja ajattelin että tuo on kuin suoraan minun elämästäni. Tukihenkilö jolle käyn joskus juttelemassa, sanoo, että minulla saattaa olla piirteitä, mutta ei tiedä riittääkö diagnoosiin. Minulla ainakin on ihan elämä sekaisin ja ihmettelen mikä sitten on diagnoosin kriteerit.
Olen ihan pienestä asti ollut todella epäsosiaalinen, en halunnut puistoihin joissa oli lapsia, vaan olin parhaimmillani leikkimässä yksin paikoissa, joissa ei muita ollut. Vanhempani ovat yrittäneet kerhot ja muut tarhat läpi, tuloksetta. En kerta kaikkiaan siedä, jos ympärilläni on muita, varsinkaan saman ikäisiä.
Olen myös pienenä ollut hyvn herkkä äänille, mm. kova nauru sai joskus minut ihan hysteeriseen itkukohtaukseen ja suihku tai sauna oli vähintään yhtä vaikeaa. sain myös pienenä jatkuvia raivokohtauksia, varsinkin yöllä ilman syytä ja vihasin olla sylissä ja hymyilin harvoin, vaikka vanhemmat kuinka yrittivät "hymyilyttää".
Kouluun meno oli kamalaa ja meni aikaa ennen kuin uskalsin olla siellä ilman vanhempia, mutta se oli silti piinaa joka päivä, varsinkin kun luokkalaiset kiusasivat ja haukkuivat tyhmäksi.En osannut mitään joukkuepelejä, varsinkaan pesäpalloja vaan juoksin kuin hidastetussa filmissä opettajani sanojen mukaan. Koulun käynti ei helpottunut edes kymmenen vuoden päästä, lopetin ammattikoulun, koska se oli minulle ylitsepääsemätöntä. Minulla ei myöskään ole yhtään ystävää.
Olen myös erittäin rutinoitunut ja jokainen muutos arkipäivään saa minut ihan tolaltaan. Suunnittelen kaiken etukäteen ja minun pitää tietää esim. minuutilleen milloin lähdetään jonnekkin, koska muuten en ehdi valmistautua,tälläisiä "pakkomielteitä" on useita.
Lisäksi olen erittäin kömpelö, pyörällä ajaminen on vaikeaa (katkaisin kerran käteni pyörällä) ja minulle sattuu usein haavereita ihan ihmeellisissä, arkisissa tilanteissa.
Minulla on varmaan muitakin piirteitä, joita unohdin mainita, mutta suurimmat ja näkyvämmät on aina ollut sosiaalisessa kanssakäymisessä. Äitini epäili monesti minun olevan autistinen, kun olin kouluikäinen, mutta en niellyt sitä, koska en todellakaan ole. Kuulin koko aspergerin syndroomasta vasta noin vuosi sitten ja ajattelin että tuo on kuin suoraan minun elämästäni. Tukihenkilö jolle käyn joskus juttelemassa, sanoo, että minulla saattaa olla piirteitä, mutta ei tiedä riittääkö diagnoosiin. Minulla ainakin on ihan elämä sekaisin ja ihmettelen mikä sitten on diagnoosin kriteerit.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kyllä sinä kuvauksesi perusteella voisit hyvinkin olla meikäläisiä, tai ainakin jotain sinne päin.
Miten sinun opintosi sujuivat muuten, jos liikuntaa ei lasketa? Yleensä asseilla on epätasainen kykyprofiili, eli he saattavat olla erittäin lahjakkaita lukuaineissa (ainakin joissakin), mutta surkeita taitoaineissa.
Entä onko sinulla erikoisia kiinnostuksen kohteita, joiden parissa mielesi lähes koko ajan askartelee? Asseille tyypillisiä kiinnostuksen kohteita ovat erilaiset luokiteltavissa tai järjestettävissä olevat asiat kuten keräilykokoelmat, kalenterit, aikataulut, tähdistöt, dinosaurukset, automerkit jne.
Onko sinun vaikea käyttää ja tulkita oheisviestintää kuten ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja? Käytitkö lapsena enimmäkseen kirjakieltä ja annoit itsestäsi pikkuvanhan vaikutelman.
Oletko hajamielinen ja uppoudut herkästi ajatuksiisi, jolloin muu toiminta keskeytyy?
Jos nämäkin ehdot toteutuvat, niin olet erittäin todennäköisesti assi.
Opinnot sujui huonommin seiskalla, sen takia koska olin tosi paljon poissa. Kasin ja ysin olin pienryhmässä ja se oli tosi hyvä juttu, jaksoin käydä paremmin koulua ja meni hieman paremmin kaikki aineet. Mutta sitä kesti vaan kaksi vuotta.
Oon aina ollut surkea matikassa, eli ei uppoa päähän, koska ajattelen aina miksi tietyt laskut lasketaan tietynlailla ja yritän aina vaikeimman kautta. Äidinkielessä ja enkussa olen aina ollut hyvä, tein opettajan mukaan hyviä kertomuksia ala-asteella :P
Mulla ei ole erityisemmin ole ollut noita kiinnostuksen kohteita, pienenä ehkä enemmän keräilin kaikkea tulitikkuaskeista pullonkorkkeihin ja jossain iässä pongailin lintuja, mutta en omasta mielestä pakkomielteenomaisesti. Nykyään piirrän todella paljon ja saatan unohtua piirtämään neljäksi tunniksi putkeen :D
Hymyä en aina ymmärrä, joskus saatan joskus loukkaantua ja luulla että joku nauraa minulle ja välillä on todella vaikea asettua toisen asemaan.
Pienenä viihdyin eniten aikuisten parissa, mutta mitään kirjakieltä en käyttänyt sen enempää kuin muutkaan. Joskus isäni on sanonut minua tosin ruisrääkäksi, kun joskus ääni karkaa puheessa "kiljahdukseksi" varsinkin jos innostun liikaa :DD
ja vielä tosta ajatuksiin uppoomisesta, pienempänä minulla oli tosi vilkas mielikuvitus , mutta kyllä sitä vieläkin välillä uppoutuu omiin maailmoihin.
Mikä olisi helpoin tapa hankkia diagnoosi? En haluaisi maksaa siitä ja olen kyl muutenkin kahenvaiheilla koko jutussa.
Vaivattomimmin diagnoosin saa yksityiseltä. Jos olet noin "varma tapaus" kuin annat ymmärtää, niin diagnoosi pitäisi ainakin Helsingin Asperger Centeristä irrota ihan yhdellä käynnillä ja sen hinta oli muistaakseni n. 180 euroa, saattoi olla allekin, joka tapauksessa 100-200 euroa. Sinun pitää kirjoittaa lyhyt "elämäkerta", eli selvitys siitä millaisia vaikeuksia sinulla on ollut elämässäsi, lähinnä lapsena (koska aspergerpiirteet pitää olla olemassa jo ennen 7 vuoden ikää), ja tietenkin myös tällä hetkellä. Eli ihan samanlaisia asioita joita tänne kirjoitit. Lisäksi lääkäri haastattelee sinua n. tunnin verran nykyisestä tilanteestasi ja pyytää täsmentämään kirjoittamaasi ja ehkä haluaa tavata jomman kumman vanhemmistasi ja haastatella häntäkin. Diagnoosin saamiseksi oleellista on myös, että (oletettu) asperger aiheuttaa sinulle merkittävää haittaa esimerkiksi opinnoissa, työllistymisessä tai työelämässä.
Ilmaiseksi diagnoosin saa tietenkin julkiselta puolelta (esim HYKSistä, jonne lähetteen voi kirjoittaa vaikka terveyskeskuslääkäri), mutta jono on monta kuukautta, jopa yli vuoden asuinpaikasta riippuen. Tutkimuksetkin ovat perusteellisempia ja joudut käymään monissa testeissä usean päivän ajan. Itse ajattelin että se reitti tuntuu niin kuormittavalta, että on parempi käydä yksityisellä vaikka se maksaakin.
hyötyä diagnoosista on? Eikö se ole enemmän haitta kuin hyöty? En kyllä missään nimessä maksa siitä pennin hyrrää, koska en edes tiedä olenko varmasti assi
Diagnoosista oli hyötyä lähinnä itsetuntemuksen kannalta. Mieltäni koko iän vaivanneet asiat saivat selityksensä. Oli hienoa ja vapauttavaa tietää, etten olekaan hullu, psykopaatti, laiskuri, luulotautinen tai muuta sellaista, mistä ihmiset ovat vuosien varrella minua syyttäneet ja että on olemassa muitakin kaltaisiani. Sitäpaitsi nyt tiedän miten minun pitää toimia, etten kuormita itseäni hajalle.
Eikö kuitenkin toisaalta riitä jo tieto aspergeristä? Eihän diagnoosi sinusta assia tee? Mutta onhan se ihan hailee kait, että onko sitä paperia, vai ei...
Tieto kieltämättä helpottaa. Mutta tietoakin on paljon ja moni taho ruokkii aspergerista vääriä käsityksiä, joista etenkin negatiiviset käsitykset ovat omasta assistaan tietoiselle melko harmillisia.
Minulla ei ole mielestäni tarpeeksi asiantuntemusta saati objektiivisuutta diagnosoida itse itseäni. Mielessäni oli parikin diagnoosia, jotka olisin voinut aspergerin sijaan itselleni lätkäistä, ehkä lähinnä skitsoidinen tai skitsotypaalinen persoonallisuushäiriö. Siinä tapauksessa olisin lähtenyt hakemaan apua mielenterveystoimistosta ja saanut sitten varmaan ihan väärän lääkityksenkin. Kuka tietää mitä minulle olisi tapahtunut.
voin siis mennä lähimpään terveyskeskukseen lääkärin pakeille ja saada sitä kautta lähetteen? Niinkö helposti se käy? Henkilökohtaisesti, mua ei haittaa vaikka joutusin odottaa pitkään.
diagnoosia. Sen saa helpommin julkiselta puolelta kuin oikean. Voi jopa joutua pakkohoitoon, kun oikein säästät!
Kyllä nuo piirteet ihan aspergerilta vaikuttais. Kun luin muutkin viestisi tässä ketjussa, niin kyllähän ne aika hyvin aspergeriin viittaisi.
Sain tosin sinusta aika itsenäisen kuvan, mutta kaipa assi voi itsenäinenkin olla. Tiedä häntä.
Minullakin oli yliherkkyydet pahimmillaan pienenä lapsena. Iän myöt yliherkkyydet ovat vähentyneet, tai olen tottunut niihin voimakkaisiin ärsykkeisiin.
Lue enemmän assista ja tule tänne vaikka kyselemään, niin asiat selkiytyvät ja kokonaisuus hahmottuvat paremmin.
"kaipa assi voi itsenäinenkin olla"
Eikö assi nimenomaan ole yleensä hyvin itsenäinen, ellei hänen oireensa ole sitä luokkaa, että hän tarvitsee käytännön asioissa apua ja tukea? Minä en ainakaan tunne itseäni oikeastaan koskaan yksinäiseksi, vaan päin vastoin tarvitsen yksinoloa. En myöskään automaattisesti hyväksy yleisiä sääntöjä ja toimintatapoja, vaan haluan luoda omani ja toimia niiden mukaan.
omapäinen. Asun kerrostalossa, johon hiljattain muuttu seinänaapuriksi vanha rouva, joka saa aikaan uskomattoman paljon melua. Oli ollut ihanan hiljaista neljä kuukautta sen asunnon ollessa tyhjänä. Pystyn nukkumaan vain korvatulppien kanssa. Meteli harmittaa valveillakin ollessa. Olen nyt alkanut hivuttaa nukkumaanmenoaikaani yhä varhaisemmaksi ja herään aamulla mahdollisimman aikaisin, jopa kahdelta tai kolmelta, jotta saan ainakin jonkin aikaa olla rauhassa. Naapurit varmaan pitävät minua senkin takia outona. Mutta pitäkööt. Ainakin saatan välttää muutaman raivareistani, jos saan olla edes osan päivää hiljaisuudessa.
Minulla ei ole diagnoosia, enkä tunne sitä tarvitsevani. Aspergerista kuultuani olen kuitenkin alkanut kohdella itseäni hellemmin, kun mielestäni nyt ymmärrän itseäni paremmin. Yritän välttää tilanteita, joissa ennen raivostuin. Ja yritän olla raivostumatta. Kyllä asseillakin voi olla itsehillintää - ainakin siihen voi pyrkiä. Oppimassa me täällä olemme, kukin vikoineen ja vajavaisuuksineen.
Joo, kyllä assi toisaalta on itsenäinen. Minä lähdin ajattelemaan lähinnä sitä, että assi saattaa olla arka ja epävarma itsestään.
Assin itsenäisyys taas on varmaan luonnollinen seuraus heikosta vuorovaikutuskyvystä ja myös toisaalta siitä heikosta itsetunnosta.
Minä en nuorempana kiinnittänyt juuri huomiota yksinolooni. Viihdyin mieluummin yksin ja pidin sitä normaalina. Eihän siinä voinut mitään huonoa olla, kun se tuntui hyvältä.
Myöhemmin etenkin assin myötä tajusin, että voisin koittaa olla sosiaalisempi.
Sitten taas tajusin, että eiköhän kuitenkin ole parasta, että toimin niin kuin minulle sopii parhaiten.
En tiedä, mitä tarkoitat omien sääntöjen luomisella. Kyllä minun näkökulmani kuitenkin erilaisista menettelytavoista ja toimintavoista ovat erilaiset, kuin useimmiten ihmisillä. Mutta eikö se vain johdu siitä, että minulle sopivat paremmin erilaiset toimintatavat...
"Minulla ei ole mielestäni tarpeeksi asiantuntemusta saati objektiivisuutta diagnosoida itse itseäni. Mielessäni oli parikin diagnoosia, jotka olisin voinut aspergerin sijaan itselleni lätkäistä, ehkä lähinnä skitsoidinen tai skitsotypaalinen persoonallisuushäiriö."
Niin, kyllä minäkin, jos alan selaamaan taudinmääritysoppaita huomaan nopeasti sairastavani aivan kaikkia sairauksia, en pelkästään persoonallisuushäiröitä, tai mielenhäiriöitä, vaan kaikkea mahdollista aina rutosta ja tuberkuloosista lähtien.
Mutta täytyy todeta, että assi sopii kyllä täydellisesti itselleni.
Mulla on diagnoosina nykyään sosiaalisten tilanteiden pelko, söin mielialalääkitystä ainakin 4 vuotta, mut nyt lopetin omasta tahdosta, en ole ilmoittanut lääkärille. Eipä olo oo muuttunut yhtään, voi kun oisin aiemmin tiennyt aspergerista, niin ei ois tarttenut ryhtyä ruljanssiin.
Otin yhteyttä Suomen autismi-ja aspergerliittoon. Olen nyt välillä käynyt juttelemassa erään kehitysvammahuollossa työskentelevän naisen kanssa. Jostain syystä tuntuu, ettei hän tiedä asioista sen enempää kuin minä, sanoo pistävänsä asiaa eteenpäin (diagnoosi), mutta mitään ei tapahdu. Hän jopa väitti, että joutuisin maksaa diagnoosista 600 (!) euroa :o
enemmänmkin psyykeongelmaiselta, jolla on pakonomainen tarve saada omituisele käytökselleen jokin diagnoosi, johon voi vedota "pahan paikan" tullen. Mikähän hinku ihmisillä on saada Asperger-diagnoosi. Kuullostaa hienolta vai? Minullakin on, mutta en pyytänyt sitä. Jos Asperger-syndrooman nimi olisi vaikka "Virtas-syndrooma" niin eipäs kukaan sitä diagnoosikseen halajaisikaan.
ei mulla ole pakonomaista tarvetta saada diagnoosia. Kuten sanoin, olen edelleenkin kahden vaiheilla. Se onkin jo ehkä vähän myöhäistä.
Ja kuka on sanonut että se kuulosta hienolta? :/ Sitä vaan haluaisi löytää omalle käytökselle ja ololle jonkin selityksen, kun on ollut tämmöinen aina ja lähipiirikin alkaa kyllästyä.
Ja turha sinun on ketään psyykeongelmaiseks väitää, kun et edes tunne, sori vaan O.o jos itset häpeät diagnoosiasi, niin pidä se omana tietonasi.
sanottu. Eräs lääkäri totesi, kun ei ymmärtänyt potilastaan: "Olette oman oireenne paras asiantuntija". Niin myös sinäkin. Hans Aspergeilla oli samankaltaisia ongelmia, joita hän löysi sitten lapsilta. Näin hän löysi oman syndroomansa. Näin myös jotkut muutkin assit.