mikä tässä

oikein häiritsee teitä ismpia kirjottajia? Ikäkö? itse kun lueskelen tuon riesan juttuja niin välilä käy ihan kateeksi, samaten tuntuu myös todella mukavalta kun ajattelee, että vielä on politiikasta kiinnostuneita nuoria. Joten te, jotka ette pidä pojan jutuista, kertokaa meille mikä niissä on vialla?
11776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

se, kun osaakin kirjottaa niin hyvin. Sinä ja minä voidaan myöntää, että ollaan ihan katteellisia. Kyllä täytyy myöntää, että nykyajan nuoret menevät monessakin asiassa eelle. Tosin "vanhalla" tuota elämänkokemusta enempi. Mutta vastatkoompa nyt he itse joita kys. henkilö ärsyttää.

Äänestä

Ja hän osaa ilmaista asiat oikein. Hänellä on omia mielipiteitä, ja sehän tietysti ärsyttää monia. Meidän täytyy olla ylpeitä näistä tulevaisuuden toivoistamme. Vielä jonain päivänä he ovat päättämässä asioistamme - toivottavasti.

Ja näyttää vähän siltä tässä vaiheessa, että tämä vanhempien kirjoittajien maankuulu elämänviisaus uppoaa monessa tapauksessa heidän lapsellisen ilmaisunsa alle. Elämänviisaus on minun näkökulmastani sitä, että osataan suhtautua asioihin kypsästi. Sellaista näkee tällä palstalla valitettavasti liian vähän. Sen sijaan ihmisten haukkuminen ja mollaaminen kyllä onnistuu, kun varsinaiset argumentit loppuvat.

Äänestä
  • fiksu nuori, tämä LauraSorelli! Sinua harvemmin täällä tapaa, mutta ymmärrän kyllä etteivät aiheet ja "tyyli" välttämättä niin kiinnosta.
    Kaikkea hyvää elämääsi, kuin myös riesalle!
    T.täti-kirjoittaja

    Äänestä

  • toinen. kirjoitti:

    fiksu nuori, tämä LauraSorelli! Sinua harvemmin täällä tapaa, mutta ymmärrän kyllä etteivät aiheet ja "tyyli" välttämättä niin kiinnosta.
    Kaikkea hyvää elämääsi, kuin myös riesalle!
    T.täti-kirjoittaja

    Höpö, höpö, kukaan kateellinen. Kateus on sairautta ja jokainen osaa kirjoittaa jos haluaa. Älkää viitsikö...paistaa jo läpi!!

    Äänestä

Riesasta huomaa heti, että sivistävän koulun käynti vielä yläasteen jälkeen kannattaa. Nämä entiset keskikoulun käyneet omaavat suhteellisen kehnon yleissivistyksen, vaikka elämää onkin jo pitkälti takana.

Äänestä
  • Myö kaikki puttaalaiset olla etes kansakoulua käyty,toista hän joku "L PIRELLI" hää se oikea kylttyrin kirjoittaja.No onneksi meillä on se mukava Riesa.Että silleen.........

    Äänestä

  • No eihän !!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    Myö kaikki puttaalaiset olla etes kansakoulua käyty,toista hän joku "L PIRELLI" hää se oikea kylttyrin kirjoittaja.No onneksi meillä on se mukava Riesa.Että silleen.........

    Se Laura se vasta kaunis nainen onkin,en hänen tyttönimeään muista,mutta nuorena läks maailmalle amerikkoihin.Oli aina yhtä pirteä ja hyväntuulinen koulussa.Palasi kuulemma takaisin muutama vuosi sitten.Se on maailmannainen se kaunis Laura.

    Äänestä

  • putaan mies kirjoitti:

    Se Laura se vasta kaunis nainen onkin,en hänen tyttönimeään muista,mutta nuorena läks maailmalle amerikkoihin.Oli aina yhtä pirteä ja hyväntuulinen koulussa.Palasi kuulemma takaisin muutama vuosi sitten.Se on maailmannainen se kaunis Laura.

    Amerikoissa,kyl mua nyt hävettää en oo käynynnä ko Haaparannassa ja sieläki vain Ikean hyllyrivien välissä.
    Ilimankos mulla tuo sivistys niin huono.

    Äänestä

  • putaan mies kirjoitti:

    Se Laura se vasta kaunis nainen onkin,en hänen tyttönimeään muista,mutta nuorena läks maailmalle amerikkoihin.Oli aina yhtä pirteä ja hyväntuulinen koulussa.Palasi kuulemma takaisin muutama vuosi sitten.Se on maailmannainen se kaunis Laura.

    onnenlahjat.Minä lähetin kerran kuvani Yksinäisten sydänten kerhoon.
    Sain sen palautuksena takaisin ja lapussa luki:Näin yksinäisiä emme edes me ole......

    Äänestä

oikeasta asiasta, ettekä minusta...

Äänestä
  • Minä aikuinen haluaisin, että Riesa jatkaisi yhä kirjoituksia tänne. Niitä on kiva lukea ja ottaa kantaa. Kaipaan jo niitä.

    Jos te hyvät ihmiset(varmaankin kateellisia teinejä)ette olisi noin katkeria tai kateellisia tekin huomaisitte, että ympärillänne on muitakin ihmisiä kuin vain te.

    Joten lopettakaa jo solvaaminen, sillä minullakin palaa pian pinna, "aikuisten oikeesti pinna!"

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


riesassa kirjoitti:

oikein häiritsee teitä ismpia kirjottajia? Ikäkö? itse kun lueskelen tuon riesan juttuja niin välilä käy ihan kateeksi, samaten tuntuu myös todella mukavalta kun ajattelee, että vielä on politiikasta kiinnostuneita nuoria. Joten te, jotka ette pidä pojan jutuista, kertokaa meille mikä niissä on vialla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu