Pääsykoe, koe, johon useimmat ovat päntänneet vähintäänkin kuukausitolkulla. Urakkaan on uhrattu paljon aikaa, vaivaa, hermoja ja usein myös rahaa. Vaikka perhe, kaverit ja muu lähipiiri ei suoraan painoistaisi tai odottaisi sinulta mitään yliluonnollisia suorituksia, silti he tahtomattaan aiheuttavat paineita onnistumisesta. Vaikka siinä ei olisi mitään pahaa tai noloa epäonnistua, niin epäonnistumisen pelko on äärimmäisen epämukava.
Koko tämä rumba tehdään vain muutaman tunnin pituista pääsykoetta varten. Pääsykoe, joka ei nyt välttämättä määrää tulevaisuuttasi, mutta joka kuitenkin olennaisesti määrää sen uoman. Onnistumisessa sinua odottaa unelmiesi ammatti, hyvä palkka, loistavat tulevaisuudennäkymät, koerkea yhteiskuntastatus ja pidempi elinajanodote.
Toinen polku on sitten vähemmän hohdokas. Työ, jota voisit kenties tehdä, joka ei kuitenkaan ole niin mielenkiintoinen kuin ensimmäinen vaihtoehto, eikä omaa niin paljon hyviä puolia.
Kun kuukausien työ, ja kenties loppuelämäsi suunta päätetään ei edes päivissä, vaan tunneissa, niin hermot joutuvat kovalle koetukselle. Toiset jännittävät enemmän, toiset vähemmän. Minä jännitän enemmän.
Tietysti lääkikseen hakevilla harvoin esiintyy sen suurempia jännityksen aiheuttamia ongelmia pääsykoetilanteessa. Ammattihan on sellainen, että tulevaisuudessa joutuu tilanteisiin, joissa joutuu paljon suurempien paineiden alaiseksi, ja kyseessä saattavat olla hieman pääsykoettakin tärkeämmät asiat. Tämä karsii tietysti jo hakuvaiheessa porukkaa, kun ihmiset omat rajat tuntien sulkevat suosiolla lääkiksen vaihtoehtona pois.
Minä en siis hae lääkikseen, kun henkisesti minua ei valitettavasti ole luotu tähän hommaan. Ehkä kykenisin tekemään tehtäväni, mutta kuolisin 40-vuotiaana stressiin. Niinpä haen alalle, jossa kysymys ei ole elämästä ja kuolemasta. (joten tämä on hieman off-topic, mutta saattaa kuitenkin kiinnostaa potentiaalisia lääkikseen 2007 hakijoita)
Mutta siis jaarittelusta varsinaiseen kysymykseen. Jännitikö Sinua yhtään pääsykokeessa? Miten jännitys ilmeni? Millä rauhoittelit itseäsi? Vai menitkö kokeeseen kylmän-viileästi?
Minä haen 2007 yliopistoon alalle, jonka pääsykokeet vaativat myös hyvin paljon työtä. Jännityksen kanssa minulla ei arkielämässä ole mitään ongelmia, mutta kun kyse on jostakin yksittäisestä hyvin poikkeavasta/tärkeästä asiasta josta tiedän ajoissa etukäteen, kuten esim pääsykoe, mieleni saattaa flippaa.
Pari kertaa olen jopa oksentantanut, mutta sitten siinä rajoilla olen käynyt hieman useamman kerran. Fiilis on silloin kauhea. En sitten tiedä, voiko tuon luokitella jopa paniikkikohtaukseksi. Näin jännittäviä tilanteita on 0-2 kertaa vuodessa.
Ylppäreiden kanssa ei olltu ongelmia, mutta kun kuvittelen tulevaa pääsykoetta, ne kaikki 1000 muuta hakijaa tulee jo silloin epämiellyttävä olo. Pelkään että pyörryn, oksennan tai sekoan koetilanteessa ja epäonnistun täysin. Tavallaan myös tiedän, että omat pelkoni ja mielikuvitus loppupeleissä laukaisee noi jutut mutta en voi sille mitään.
Okei kirjoitin jo hieman liikaa joten pahoittelen ja muotoilen kysymykseni: Miten selvisit pääsykokeesta? Mitä vinkkejä? Olisiko suotavaa käydä juttelemassa lääkärille, jospa määräisi jonkun pillerin joka auttaisi läpi, eikä sumentaisi järkeä? Onko sellaisia? Mitkä ovat muiden hakijoiden fiilikset? Onko kaikilla lääkikseen hakevilla rautaiset hermot?
p.s En yritä kalastella täältä mitään ilmaisia neuvoja lääkäreiltä, vaikka kuinka siltä näyttäisi, suvussa on 2 lääkäriä. Täältä yritän saada vain muiden mielipiteiteitä ja kokemuksia pääsykokeisiin liittyen. Hieman muunneltuna postitan tämän muidenkin alojen palstoille.
Koko tämä rumba tehdään vain muutaman tunnin pituista pääsykoetta varten. Pääsykoe, joka ei nyt välttämättä määrää tulevaisuuttasi, mutta joka kuitenkin olennaisesti määrää sen uoman. Onnistumisessa sinua odottaa unelmiesi ammatti, hyvä palkka, loistavat tulevaisuudennäkymät, koerkea yhteiskuntastatus ja pidempi elinajanodote.
Toinen polku on sitten vähemmän hohdokas. Työ, jota voisit kenties tehdä, joka ei kuitenkaan ole niin mielenkiintoinen kuin ensimmäinen vaihtoehto, eikä omaa niin paljon hyviä puolia.
Kun kuukausien työ, ja kenties loppuelämäsi suunta päätetään ei edes päivissä, vaan tunneissa, niin hermot joutuvat kovalle koetukselle. Toiset jännittävät enemmän, toiset vähemmän. Minä jännitän enemmän.
Tietysti lääkikseen hakevilla harvoin esiintyy sen suurempia jännityksen aiheuttamia ongelmia pääsykoetilanteessa. Ammattihan on sellainen, että tulevaisuudessa joutuu tilanteisiin, joissa joutuu paljon suurempien paineiden alaiseksi, ja kyseessä saattavat olla hieman pääsykoettakin tärkeämmät asiat. Tämä karsii tietysti jo hakuvaiheessa porukkaa, kun ihmiset omat rajat tuntien sulkevat suosiolla lääkiksen vaihtoehtona pois.
Minä en siis hae lääkikseen, kun henkisesti minua ei valitettavasti ole luotu tähän hommaan. Ehkä kykenisin tekemään tehtäväni, mutta kuolisin 40-vuotiaana stressiin. Niinpä haen alalle, jossa kysymys ei ole elämästä ja kuolemasta. (joten tämä on hieman off-topic, mutta saattaa kuitenkin kiinnostaa potentiaalisia lääkikseen 2007 hakijoita)
Mutta siis jaarittelusta varsinaiseen kysymykseen. Jännitikö Sinua yhtään pääsykokeessa? Miten jännitys ilmeni? Millä rauhoittelit itseäsi? Vai menitkö kokeeseen kylmän-viileästi?
Minä haen 2007 yliopistoon alalle, jonka pääsykokeet vaativat myös hyvin paljon työtä. Jännityksen kanssa minulla ei arkielämässä ole mitään ongelmia, mutta kun kyse on jostakin yksittäisestä hyvin poikkeavasta/tärkeästä asiasta josta tiedän ajoissa etukäteen, kuten esim pääsykoe, mieleni saattaa flippaa.
Pari kertaa olen jopa oksentantanut, mutta sitten siinä rajoilla olen käynyt hieman useamman kerran. Fiilis on silloin kauhea. En sitten tiedä, voiko tuon luokitella jopa paniikkikohtaukseksi. Näin jännittäviä tilanteita on 0-2 kertaa vuodessa.
Ylppäreiden kanssa ei olltu ongelmia, mutta kun kuvittelen tulevaa pääsykoetta, ne kaikki 1000 muuta hakijaa tulee jo silloin epämiellyttävä olo. Pelkään että pyörryn, oksennan tai sekoan koetilanteessa ja epäonnistun täysin. Tavallaan myös tiedän, että omat pelkoni ja mielikuvitus loppupeleissä laukaisee noi jutut mutta en voi sille mitään.
Okei kirjoitin jo hieman liikaa joten pahoittelen ja muotoilen kysymykseni: Miten selvisit pääsykokeesta? Mitä vinkkejä? Olisiko suotavaa käydä juttelemassa lääkärille, jospa määräisi jonkun pillerin joka auttaisi läpi, eikä sumentaisi järkeä? Onko sellaisia? Mitkä ovat muiden hakijoiden fiilikset? Onko kaikilla lääkikseen hakevilla rautaiset hermot?
p.s En yritä kalastella täältä mitään ilmaisia neuvoja lääkäreiltä, vaikka kuinka siltä näyttäisi, suvussa on 2 lääkäriä. Täältä yritän saada vain muiden mielipiteiteitä ja kokemuksia pääsykokeisiin liittyen. Hieman muunneltuna postitan tämän muidenkin alojen palstoille.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itse haen kanssa pääsykokeen kautta, mutten lääkikseen. Yhteiskuntatieteellinen kiinnostaa. :)
Kannattaa varoa, ettet stressaa itseäsi liikaa, ettei tulee mitään mielenterveysongelmia.
Pääsykokeet jännittivät minua etukäteen aivan kauheasti. Sanomattakin on selvää, etten edellisenä yönä paljoa nukkunut. Kirjoitusten kanssa kävi samoin. Mutta yllätyksekseni olen huomannut että heti kun saan kääntää koepaperin, pystyn keskittymään sen tehtäviin ja unohdan jännittämisen. Yritän ajatella, että teen parhaani, muuta en voi. Ja jännittämisellä se ei paljon kummene. Ja sanon vielä, etten todellakaan ollut varma sisäänpääsystäni.
Noista pillereistä en sitten osaa sanoa, kuinka paljon niistä on hyötyä. Tiedän henkilöitä, joilla on ollut rauhoittavia mukana pääsykokeessa. Kaikki eivät ole lääkettä kuitenkaan ottaet, vaan se on pysynyt taskunpohjalla ennemminkin psyykkisenä turvana.
Viikkoa ennen pääsykokeita iski epätoivo, enkä uskonut pääseväni. Itse koeaamuna olin kohtalaisen rauhallinen, mutta kokeen alussa olin aivan hermoraunio, ja käteni vapisivat aivan hirveästi. Tuo oli varmasti jonkinlainen paniikkihäiriö. Sellaista ei ollut tullut koskaan ennen.
Mutta kun sain paperinivaskan eteeni, niin paniikki hälveni. Kokeen jälkeen ei ollut lainkaan epävarma olo.
Mä hain vuosi sitten ekaa kertaa yliopistolle kun halusin vaihtaa alaa ja toteuttaa pitempiaikaiset unelmat akateemisesta ammatista. Asiaa ei varmaankaan mitenkään helpottanut se että päätin lukemaan alkaessani että tämän kerran kokeilen ja jos en pääse niin ikinä en enää yritä :) Mä olen stressaajaluonne, ja vaadin iteltäni aika paljon, olen kuullut siitä puolisoltani, pomoltani ja koulukavereiltani, ja huvittavinta asiassa on että pyrin täydellisyyteen sekä työssä että koulussa että vapaa-aikanani, mikä ei toimi. Elämästä tulee helposti pelkkää suorittamista jos ei tajua hellittää hieman ja nauraa omalle typeryydelleen, elettävänä on kuitenkin vain yksi elämä ja toivon mukaan se ei pääty sydämen pettämiseen nelikymppisenä. Mutta aiheeseen.
Mutta siis jaarittelusta varsinaiseen kysymykseen.
Jännitikö Sinua yhtään pääsykokeessa? Miten jännitys ilmeni? Millä rauhoittelit itseäsi? Vai menitkö kokeeseen kylmän-viileästi?
Mua alkoi jännittää jo varmaan kuukautta ennen koetta ja kaks kolme päivää ennen koetta alkoi maha olla ihan kuralla ja kipeä. Lopetin lukemisen pari päivää ennen tenttiä ja keskityin vain relaamiseen ja urheiluun, tein asioita jotka vei ajatuksia pois aiheesta. Juttelu kohtalotovereiden kanssa auttoi jotenkin myös, kun tajusi ettei ole ainut joka jännittää. Pääsykoepäivänä en kyennyt jännittämiseltä syömään mitään ja taisi oksukin tulla ennen koitokseen lähtöä. Ajattelen aina että toi nyt on mun kroppani tyyli jännittää, vaikka ajatus kulkeekin niin maha on sekasin ja sille en ole oppinut tekemään mitään muuta kun hyväksymään että noin on. (Ja niinkin on selvitty.)Ennen tenttiä päätin että teen parhaani ja jos se ei riitä niin ajattelen sitä sitten kun tulokset tulee. Että en sure asiaa etukäteen. Mä en ole kokeillu mitään pillereitä koskaan, vaikka mulla on myös esiintymisjännitys. Ulkopuoliset on sanonu että sitä ei huomaa ulospäin että jännitän, vaikka sisällä myllertääkin. Lohdutan itteeni aina et joka kokemuksen jälkeen olen iukan vahvempi ja valmiimpi seuraavaa koitosta varten. Ja se että jännittää osoittaa vaan että haluan sitä asiaa oikeasti, välinpitämättömyys olis paljon huonompi asia.
Itseluottamus poistaa jännitystä aika tehokkaasti. Eli juurikin tieto siitä, että hitto vieköön, paremmin en olis osannu näihin kokeisiin valmistautua ja ihan sama mitä sieltä tulee vastaan, niin mä kyllä klaaraan sen. Ja toisaalta myös tieto siitä, että jännitys vaan huonontaa koesuoritusta, eli pitää yrittää nauttia siitä koetilanteesta. Ihan oikeasti. Ajatelkaa, että "ai että, mahtavaa, mähän tiedän kaiken, noi muut ei saletisti tajunnu tätä juttua" jne. Se auttaa kummasti =)
Ite oon ollu aina ylisuorittaja kaikissa kokeissa nimenomaan itseluottamuksen takia. Tietenkin ennen tärkeää koetta jännittää jokaista, mutta itselläni jännitys ei ole ottanut niin suuria mittasuhteita, etteikö se pysyisi aisoissa musiikin ja keskittymisen avulla =)
Mutta tosiaan, jos on paniikkihäiriöihin taipuvainen, niin niihin löytyy varmasti paljon asiallisempia vinkkejä. Siis ihan käytännön temppuja miten ne saa nopeasti kuriin.
Mitä tarkoitat lääkärin 'pidemmällä elinajan odotteella'?
Lääkärit elävät keskimäärin kanssaihmisiään kauemmin, ja terveempinä.
Kuten kaikki muutkin korkeakoulutetut ihmiset. Eri asia sitten onkin kumpi oli ensin, pitkä elinajanodote vai koulutus.
...ja tekevät paljon enemmän itsemurhia kuin valtaväestö.
Mihin väittämäsi perustuu?