Hei. Olen handen nuorempi tyttö Ande.
Iskä oli eilen Lontoon ja Helsingin välillä lentäessään, sylimikrollaan kirjoittanut Teille
tarinan . Jonka tässä tarjoilen. Isi nukkuu kuin tukki, tuolla makuuhuoneessa vielä.
Availemme tässä hänen tuliaisiaan.
Siskolleni hän toi kaislahameen, minulle kierreporan, jolla voi kuulemma tehdä
puuhevoselle peräreiän, äidille lasikantisen laulukirjan…
Toi hän toki muutakin, sininen Samsonite on vielä avaamatta!
Mutta nyt siihen tarinaan, olkaa hyvät!
Pieter van Oosthuizen ohjasti vanhaa Alfa- Romeota .
Leveän lierihatun alta vilkuilivat siniset silmät levottomana auton välähtelevää latausvaloa.
Aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta, niin kuin tammikuisessa Transvaalissa vain voi.
Kestä, kestä, kestä – rallatteli Pieter takoen kämmenillään 58- mallin Giuliettan rattia.
Enää 42 mailia, niin vanha sotaratsu pääsisi Johannesburgia kiertävälle kehätielle- Voortbeeldenille! Sen varrelta apua kyllä löytyisi…
Pieter siemaisi lämmintä beeriä, viereisen penkin lekkeristä.
Valo kojelaudassa lopetti vilahtelun, ja alkoi palaa yhtämittaa.
Zuitsegaaffen! kirosi hikinen matkamies, ja antoi urheilusedanin hiljaa rullata tien vasempaan laitaan.
Tämä tästä vielä puuttui!, manasi turhautunut myyntimies. Kuinkahan sukulaisille varaamille lahjoille tässä hemmetin helteessä käy… En edes uskalla vilkaista takapaksin termoslaukkuun, jota Etelä-Afrikan valkohehkuinen aurinko oli jo neljä tuntia korventanut…
Hän Avasi konepellin, jolla olisi vaivattomasti paistanut pari munakasta.
Vian syytä ei tarvinnut juuri aprikoida, ne laturin hiilet, joita Nelspruitin mekaanikko kehoitti uusimaan jo kuukausi sitten… mutta, mutta, kun.
Päässä mylläsivät ajatukset, kuinka pääsisi jollain keinolla Jo´burgiin.
Maanpaossa oleville sukulaisilleni viemäni lähetys ei saisi myöhästyä, pikkuserkut Udai ja Qusai suotta hermoilisivat, saati heidän vainoharhainen isänsä…
Mutta, autiolla tiellä näkyi taivaanrannassa pieni piste. Joka lähestyessään osoittautui pakettiautoksi. Etupenkillä näkyi kolme hahmoa
Kaffereita! Pieter naurahti iloisena!
Kuhmuinen Hiace pysähtyi parin metrin päähän.
Lukiessaan pensselillä pakun kylkeen sutaistun tekstin, hän joutui nielaisemaan pari kertaa.
Partahöylällä klanittu mies tuijotti pistävästi tuulilasin takaa!
Hän! Ainoa mies jota olin jo viikon väistellyt, juuri hänen piti sattua paikalle, tällä Jumalan
hylkäämällä, autiolla tiellä.
Hädissäni vilkuilin ympärilleni, pakeneminen olisi täysin hyödytöntä!
” Ons beste vriende, het iemand lank gelede van boeke gese en hoe waar is dit tog nie!”
Ei autiomaan kuumuuskaan voi nostaa sellaista hikeä, kun ylleni tulvahti.
Vihaisennäköisen henkilön vyöryttäessä itsensä Tojon etupenkiltä.
Yritin solkata takaisin ” Jou vriende kan jou miskien verlaat, maas jou boek- vriende is altyd getrou”
- Turhaan! Tunsin hänet, tunsin todellakin…
Tämä ”Roineek”- punaniska buuri, pelätty ja kunnioitettu hahmo.
”Lainasi on erääntynyt jo viikko sitten,” hän ärjäisi!
Kaikki, valkoiset ja värilliset pelkäävät häntä, usein hänen antamansa muistutus on viimeinen muistutus…
Silmiini vihaisesti tuijottaen, hän antoi miehilleen merkin.
Kaksi voimakasrakenteista adjutanttia riuhtaisivat vanhan Romeoni ovet auki, ja alkoivat lappaa omaisuuttani Transvaalin kuuman hiekan syliin.
Ennen pitkää, he löysivät serkuille varatut lahjat, ja räjähtävä nauru täytti weldin hiljaisuuden.
Minusta naurut olivat kaukana, kuin maa kuusta.
En ollut juonut taipaleellani juuri litraa kummempaa, mutta otsaltani tursuvalla hiellä voisi täyttää pesuvadin.
Koetin anoa punatukkaiselta päälliköltä , edes hiukan jatkoaikaa…
Buurin verestävät silmät tuijottivat ilmeettömänä omiani.
Tuskin havaittava päänpudistus oli vastauksena.
Tällä välin hilpeä tumma joukko oli karannut pensastoon testaamaan extra- kokoisia yllätyslahjojani.
Pian autiomaan ilmaa leikkasi viiltävä tuskanhuuto, musta liha vaikersi…
Tiesin lopputuloksen, ikävä kyllä... Näillä tuotteillani oli ikävä taipumus kutistua kuristavaksi kumisukaksi, etenkin kuumuudessa.
Huonolaatuisilla preservatiiveilla, talkituilla kondomeilla.
Silloin vihainen päällikkö riuhtaisi takataskustani lompakkoni.
Kyynelsilmin huomasin, kun hän avasi sen, otti jotain sieltä haltuunsa ja paiskasi läpyskäni
tien punaiseen pölyyn.
Opiksi kaikille.
Etelä-Afrikassa lainat on hoidettava aikanaan.
Kirjastonhoitaja saattaa tulla…
Iskä oli eilen Lontoon ja Helsingin välillä lentäessään, sylimikrollaan kirjoittanut Teille
tarinan . Jonka tässä tarjoilen. Isi nukkuu kuin tukki, tuolla makuuhuoneessa vielä.
Availemme tässä hänen tuliaisiaan.
Siskolleni hän toi kaislahameen, minulle kierreporan, jolla voi kuulemma tehdä
puuhevoselle peräreiän, äidille lasikantisen laulukirjan…
Toi hän toki muutakin, sininen Samsonite on vielä avaamatta!
Mutta nyt siihen tarinaan, olkaa hyvät!
Pieter van Oosthuizen ohjasti vanhaa Alfa- Romeota .
Leveän lierihatun alta vilkuilivat siniset silmät levottomana auton välähtelevää latausvaloa.
Aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta, niin kuin tammikuisessa Transvaalissa vain voi.
Kestä, kestä, kestä – rallatteli Pieter takoen kämmenillään 58- mallin Giuliettan rattia.
Enää 42 mailia, niin vanha sotaratsu pääsisi Johannesburgia kiertävälle kehätielle- Voortbeeldenille! Sen varrelta apua kyllä löytyisi…
Pieter siemaisi lämmintä beeriä, viereisen penkin lekkeristä.
Valo kojelaudassa lopetti vilahtelun, ja alkoi palaa yhtämittaa.
Zuitsegaaffen! kirosi hikinen matkamies, ja antoi urheilusedanin hiljaa rullata tien vasempaan laitaan.
Tämä tästä vielä puuttui!, manasi turhautunut myyntimies. Kuinkahan sukulaisille varaamille lahjoille tässä hemmetin helteessä käy… En edes uskalla vilkaista takapaksin termoslaukkuun, jota Etelä-Afrikan valkohehkuinen aurinko oli jo neljä tuntia korventanut…
Hän Avasi konepellin, jolla olisi vaivattomasti paistanut pari munakasta.
Vian syytä ei tarvinnut juuri aprikoida, ne laturin hiilet, joita Nelspruitin mekaanikko kehoitti uusimaan jo kuukausi sitten… mutta, mutta, kun.
Päässä mylläsivät ajatukset, kuinka pääsisi jollain keinolla Jo´burgiin.
Maanpaossa oleville sukulaisilleni viemäni lähetys ei saisi myöhästyä, pikkuserkut Udai ja Qusai suotta hermoilisivat, saati heidän vainoharhainen isänsä…
Mutta, autiolla tiellä näkyi taivaanrannassa pieni piste. Joka lähestyessään osoittautui pakettiautoksi. Etupenkillä näkyi kolme hahmoa
Kaffereita! Pieter naurahti iloisena!
Kuhmuinen Hiace pysähtyi parin metrin päähän.
Lukiessaan pensselillä pakun kylkeen sutaistun tekstin, hän joutui nielaisemaan pari kertaa.
Partahöylällä klanittu mies tuijotti pistävästi tuulilasin takaa!
Hän! Ainoa mies jota olin jo viikon väistellyt, juuri hänen piti sattua paikalle, tällä Jumalan
hylkäämällä, autiolla tiellä.
Hädissäni vilkuilin ympärilleni, pakeneminen olisi täysin hyödytöntä!
” Ons beste vriende, het iemand lank gelede van boeke gese en hoe waar is dit tog nie!”
Ei autiomaan kuumuuskaan voi nostaa sellaista hikeä, kun ylleni tulvahti.
Vihaisennäköisen henkilön vyöryttäessä itsensä Tojon etupenkiltä.
Yritin solkata takaisin ” Jou vriende kan jou miskien verlaat, maas jou boek- vriende is altyd getrou”
- Turhaan! Tunsin hänet, tunsin todellakin…
Tämä ”Roineek”- punaniska buuri, pelätty ja kunnioitettu hahmo.
”Lainasi on erääntynyt jo viikko sitten,” hän ärjäisi!
Kaikki, valkoiset ja värilliset pelkäävät häntä, usein hänen antamansa muistutus on viimeinen muistutus…
Silmiini vihaisesti tuijottaen, hän antoi miehilleen merkin.
Kaksi voimakasrakenteista adjutanttia riuhtaisivat vanhan Romeoni ovet auki, ja alkoivat lappaa omaisuuttani Transvaalin kuuman hiekan syliin.
Ennen pitkää, he löysivät serkuille varatut lahjat, ja räjähtävä nauru täytti weldin hiljaisuuden.
Minusta naurut olivat kaukana, kuin maa kuusta.
En ollut juonut taipaleellani juuri litraa kummempaa, mutta otsaltani tursuvalla hiellä voisi täyttää pesuvadin.
Koetin anoa punatukkaiselta päälliköltä , edes hiukan jatkoaikaa…
Buurin verestävät silmät tuijottivat ilmeettömänä omiani.
Tuskin havaittava päänpudistus oli vastauksena.
Tällä välin hilpeä tumma joukko oli karannut pensastoon testaamaan extra- kokoisia yllätyslahjojani.
Pian autiomaan ilmaa leikkasi viiltävä tuskanhuuto, musta liha vaikersi…
Tiesin lopputuloksen, ikävä kyllä... Näillä tuotteillani oli ikävä taipumus kutistua kuristavaksi kumisukaksi, etenkin kuumuudessa.
Huonolaatuisilla preservatiiveilla, talkituilla kondomeilla.
Silloin vihainen päällikkö riuhtaisi takataskustani lompakkoni.
Kyynelsilmin huomasin, kun hän avasi sen, otti jotain sieltä haltuunsa ja paiskasi läpyskäni
tien punaiseen pölyyn.
Opiksi kaikille.
Etelä-Afrikassa lainat on hoidettava aikanaan.
Kirjastonhoitaja saattaa tulla…
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ja tervetuloa takaisin, taitaa olla vain jutut
paranneet siellä reissullasi!
kylläpä väsytti.
Olkaa valppaana, tällä viikolla saattaa seurata
jatkotarinoita...
...kuin lisää tarinoita vaan...=)
valmiina yksi TOSIJUTTU, armeijasta.
Miksi handesta ei tullut ikinä upseeria, en ole
oikein iljennyt sitä julkaista.
Se nimittäin on totta, joka sana!
..no se pitää sitten julkaista täällä suomi 24:ssa niin selviää sekin miksi et päässyt upseeriksi...=)
olikos kapiaiset kateellisia alfasta, vaan mikä oli syy moiseen..=)
Mitään niin hienoa, töppöilin sotaharjoituksissa
alikessuna,ja RUK:n juna jätti...
nämä liikemiehet, sukkelat suustaan ja teoistaan.
handekin lupasi toimittaa silkkisiä alusasuja
eipä niitä laukusta löytynyt ei.
Puvuntakin taskusta löytyi yhdet, epäilenpä vielä
että käytetyt!
Että ne matkatoverit sitten viitsivät kiusata!
Odotankin iltaa, ja haluan kuulla tarinoita, tarinoita, lisää tarinoita, tarinoita...
nyt...huumoria, huumoria
...
ttt