Pakko päästä kirjoittamaan, sillä muuten en pysy kasassa ja alan ajatella itsetuhoisia asioita.
0-6-vuotiaana minulla oli paljon kavereita ja olin joka päivä heidän kanssaan jossain tekemisisssä. Päiväkodissa oli ihanaa ja vapaa-ajat oltiikin pihan läheisyydessä.
6-10-vuotiaana sama meno jatkui ja tunsin paikkakunnaltani paljon hyviä ystäviä.
10-13-vuotiaana: Vaihdoin kolmannen jälkeen koulua ja sain sieltä kavereita, mutta omat paikkakuntakaverit alkoivat hiipua------->Vuoden kuluttua ei ollut enää mitään yhteyksiä. Olin aina joskus sikäläisten ala-astekavereideni kanssa ja tunsin oloni vielä seuralliseksi.
13-15-vuotiaana kävin ylä-astessa ja harrastin kovaa kilpaurheilua (tosin harrastin aikaisemminkin, mutta nyt kovemmin ja kovemmin). Koulussa oli muutama kiva tyyppi joiden kanssa jutella ja käydä kaupassa ja viettää välkkää, enkä ketään kaivannutkaan treenien takia vapaa-ajalleni. Toki nyt joskus joidenkin kanssa leffassa tms...
16-vuotiaana eli nyt: Elämä tuntuu kauhelta. Äskenkin istuin yksin tarhan pihalla ja muistelin, että vain kymmenessä vuodessa voi menettaa totaalisesti kaiken. Ei ole kontakteja oikeen kehenkään. Treenikavereista en saanut kavereita ja lopetin urheilun. Masentaa älyttömästi. Oli harrastuksellani hetkensä silloin 10-vuotiaana minulla oli siellä loistava kaveri kenen kanssa vietin vapaa-aikaa ja olimme usein keskenämme, mutta hän lopetti ja sitten katosi maailmastani hitaasti ja rauhallisesti.
Että elämä osaa olla kamalaa:(
0-6-vuotiaana minulla oli paljon kavereita ja olin joka päivä heidän kanssaan jossain tekemisisssä. Päiväkodissa oli ihanaa ja vapaa-ajat oltiikin pihan läheisyydessä.
6-10-vuotiaana sama meno jatkui ja tunsin paikkakunnaltani paljon hyviä ystäviä.
10-13-vuotiaana: Vaihdoin kolmannen jälkeen koulua ja sain sieltä kavereita, mutta omat paikkakuntakaverit alkoivat hiipua------->Vuoden kuluttua ei ollut enää mitään yhteyksiä. Olin aina joskus sikäläisten ala-astekavereideni kanssa ja tunsin oloni vielä seuralliseksi.
13-15-vuotiaana kävin ylä-astessa ja harrastin kovaa kilpaurheilua (tosin harrastin aikaisemminkin, mutta nyt kovemmin ja kovemmin). Koulussa oli muutama kiva tyyppi joiden kanssa jutella ja käydä kaupassa ja viettää välkkää, enkä ketään kaivannutkaan treenien takia vapaa-ajalleni. Toki nyt joskus joidenkin kanssa leffassa tms...
16-vuotiaana eli nyt: Elämä tuntuu kauhelta. Äskenkin istuin yksin tarhan pihalla ja muistelin, että vain kymmenessä vuodessa voi menettaa totaalisesti kaiken. Ei ole kontakteja oikeen kehenkään. Treenikavereista en saanut kavereita ja lopetin urheilun. Masentaa älyttömästi. Oli harrastuksellani hetkensä silloin 10-vuotiaana minulla oli siellä loistava kaveri kenen kanssa vietin vapaa-aikaa ja olimme usein keskenämme, mutta hän lopetti ja sitten katosi maailmastani hitaasti ja rauhallisesti.
Että elämä osaa olla kamalaa:(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen tosissani pahoillani koska ymmärrän sinua. Minulle on käynyt samoin. Olin 7-12 vuotiaana joka päivä kavereiden kanssa, mutta 13-18 vuotiaana kaikki on pikkuhiljaa hiipunut ja hiipunut. Teksistäsi päätellen sinulla on luovuutta, henkevyyttä ja energiaa jonka voisit hyödyntää mihin tahansa.
Sä olet vielä tosi nuori ja kaikenlaista kivaa ehtii vielä tapahtumaan sun elämässä. Ajattele niitä itsetuhoisia ajatuksia vasta sitten, kun olet tällainen kolmekymppinen yksinäinen kuten minä.
Sullahan on tässä ilmiselvä tuhkimotarina tekeillä jota elämän sietämättömät oikut vielä värittävät, miten sen aika näyttää.
pienempänä oli yks hyväkin kaveri mut muutettiin pois ja se siitä. oli uudella paikkakunnallakin jossain vaiheessa pari hyvääkin kaveria jotka sittemmin lähti jonnekin ja se siitä..
voi voi, pakko tottua siihen :p
Saisko susta esim maili tai mese kaveria? olen itse 17w tyttö turusta ja hirveän yksinäinen. Jos kiinnostaa niin kerron postissa enemmän eli siis osoite on [email protected]
Kovin tuttua on yksinäisyys... En voi muuta sanoa kun että koita jaksaa ja yritä hankkia itsellesi uusia, mielenkiintoisia harrastuksia. Ehkä sitä kautta löytyisi uusia ystäviä?
Itse olen 28 v. yh-äiti, olin nuorena arka ja vähän vieläkin. En vaan osaa olla ihmisten parissa, pelkään pahaa.
Tietokone taitaa olla paras ystäväni. ;)
Tsemppiä sulle!