TAPPAVAA!

Pakko päästä kirjoittamaan, sillä muuten en pysy kasassa ja alan ajatella itsetuhoisia asioita.

0-6-vuotiaana minulla oli paljon kavereita ja olin joka päivä heidän kanssaan jossain tekemisisssä. Päiväkodissa oli ihanaa ja vapaa-ajat oltiikin pihan läheisyydessä.

6-10-vuotiaana sama meno jatkui ja tunsin paikkakunnaltani paljon hyviä ystäviä.

10-13-vuotiaana: Vaihdoin kolmannen jälkeen koulua ja sain sieltä kavereita, mutta omat paikkakuntakaverit alkoivat hiipua------->Vuoden kuluttua ei ollut enää mitään yhteyksiä. Olin aina joskus sikäläisten ala-astekavereideni kanssa ja tunsin oloni vielä seuralliseksi.

13-15-vuotiaana kävin ylä-astessa ja harrastin kovaa kilpaurheilua (tosin harrastin aikaisemminkin, mutta nyt kovemmin ja kovemmin). Koulussa oli muutama kiva tyyppi joiden kanssa jutella ja käydä kaupassa ja viettää välkkää, enkä ketään kaivannutkaan treenien takia vapaa-ajalleni. Toki nyt joskus joidenkin kanssa leffassa tms...

16-vuotiaana eli nyt: Elämä tuntuu kauhelta. Äskenkin istuin yksin tarhan pihalla ja muistelin, että vain kymmenessä vuodessa voi menettaa totaalisesti kaiken. Ei ole kontakteja oikeen kehenkään. Treenikavereista en saanut kavereita ja lopetin urheilun. Masentaa älyttömästi. Oli harrastuksellani hetkensä silloin 10-vuotiaana minulla oli siellä loistava kaveri kenen kanssa vietin vapaa-aikaa ja olimme usein keskenämme, mutta hän lopetti ja sitten katosi maailmastani hitaasti ja rauhallisesti.


Että elämä osaa olla kamalaa:(
6580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen tosissani pahoillani koska ymmärrän sinua. Minulle on käynyt samoin. Olin 7-12 vuotiaana joka päivä kavereiden kanssa, mutta 13-18 vuotiaana kaikki on pikkuhiljaa hiipunut ja hiipunut. Teksistäsi päätellen sinulla on luovuutta, henkevyyttä ja energiaa jonka voisit hyödyntää mihin tahansa.

Äänestä

Sä olet vielä tosi nuori ja kaikenlaista kivaa ehtii vielä tapahtumaan sun elämässä. Ajattele niitä itsetuhoisia ajatuksia vasta sitten, kun olet tällainen kolmekymppinen yksinäinen kuten minä.

Äänestä

Sullahan on tässä ilmiselvä tuhkimotarina tekeillä jota elämän sietämättömät oikut vielä värittävät, miten sen aika näyttää.

Äänestä

pienempänä oli yks hyväkin kaveri mut muutettiin pois ja se siitä. oli uudella paikkakunnallakin jossain vaiheessa pari hyvääkin kaveria jotka sittemmin lähti jonnekin ja se siitä..
voi voi, pakko tottua siihen :p

Äänestä
  • Saisko susta esim maili tai mese kaveria? olen itse 17w tyttö turusta ja hirveän yksinäinen. Jos kiinnostaa niin kerron postissa enemmän eli siis osoite on [email protected]

    Äänestä

Kovin tuttua on yksinäisyys... En voi muuta sanoa kun että koita jaksaa ja yritä hankkia itsellesi uusia, mielenkiintoisia harrastuksia. Ehkä sitä kautta löytyisi uusia ystäviä?

Itse olen 28 v. yh-äiti, olin nuorena arka ja vähän vieläkin. En vaan osaa olla ihmisten parissa, pelkään pahaa.

Tietokone taitaa olla paras ystäväni. ;)

Tsemppiä sulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


16-vuotias poika kirjoitti:

Pakko päästä kirjoittamaan, sillä muuten en pysy kasassa ja alan ajatella itsetuhoisia asioita.

0-6-vuotiaana minulla oli paljon kavereita ja olin joka päivä heidän kanssaan jossain tekemisisssä. Päiväkodissa oli ihanaa ja vapaa-ajat oltiikin pihan läheisyydessä.

6-10-vuotiaana sama meno jatkui ja tunsin paikkakunnaltani paljon hyviä ystäviä.

10-13-vuotiaana: Vaihdoin kolmannen jälkeen koulua ja sain sieltä kavereita, mutta omat paikkakuntakaverit alkoivat hiipua------->Vuoden kuluttua ei ollut enää mitään yhteyksiä. Olin aina joskus sikäläisten ala-astekavereideni kanssa ja tunsin oloni vielä seuralliseksi.

13-15-vuotiaana kävin ylä-astessa ja harrastin kovaa kilpaurheilua (tosin harrastin aikaisemminkin, mutta nyt kovemmin ja kovemmin). Koulussa oli muutama kiva tyyppi joiden kanssa jutella ja käydä kaupassa ja viettää välkkää, enkä ketään kaivannutkaan treenien takia vapaa-ajalleni. Toki nyt joskus joidenkin kanssa leffassa tms...

16-vuotiaana eli nyt: Elämä tuntuu kauhelta. Äskenkin istuin yksin tarhan pihalla ja muistelin, että vain kymmenessä vuodessa voi menettaa totaalisesti kaiken. Ei ole kontakteja oikeen kehenkään. Treenikavereista en saanut kavereita ja lopetin urheilun. Masentaa älyttömästi. Oli harrastuksellani hetkensä silloin 10-vuotiaana minulla oli siellä loistava kaveri kenen kanssa vietin vapaa-aikaa ja olimme usein keskenämme, mutta hän lopetti ja sitten katosi maailmastani hitaasti ja rauhallisesti.


Että elämä osaa olla kamalaa:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu