Mitä mieltä olette kuntaliitosasiasta Kaarina Piikkiö.
Asiasta on alkanut kiertää erillaisia huhuja.
Mielestäni ainakin parempi vaihtoehto, kuin Turku Kaarina.
Nykyisen lain mukaanhan Kaarina voisi jatkaa hyvin itsenäisenäkin. Minulla ei ainakaan suurista organisaatioista ole kovinkaan hyviä kokemuksia, yleisimmin kulut lisääntyvät ja palvelut etääntyvät.
Tuskin Kaarina Piikkiöstä ainakaan ihan heti mitään hyötyisi, pidemälle ajatellen varmaan hyviä omakotialueita ja teollisuustilaa.
Turku olisi selvä verenimijä ja ovathan he sen kertoneet Pukkisen ja pääpoliitikkojen suula varsin selvästi, että Kaarinaa tarvitaan maksajaksi heidän ongelmilleen.
Asiasta on alkanut kiertää erillaisia huhuja.
Mielestäni ainakin parempi vaihtoehto, kuin Turku Kaarina.
Nykyisen lain mukaanhan Kaarina voisi jatkaa hyvin itsenäisenäkin. Minulla ei ainakaan suurista organisaatioista ole kovinkaan hyviä kokemuksia, yleisimmin kulut lisääntyvät ja palvelut etääntyvät.
Tuskin Kaarina Piikkiöstä ainakaan ihan heti mitään hyötyisi, pidemälle ajatellen varmaan hyviä omakotialueita ja teollisuustilaa.
Turku olisi selvä verenimijä ja ovathan he sen kertoneet Pukkisen ja pääpoliitikkojen suula varsin selvästi, että Kaarinaa tarvitaan maksajaksi heidän ongelmilleen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Toivottavasti tähän päädytään ja unohdetaan Turun suunta kokonaan näissä liitoksissa. Tämä liitos tukisi alueen palveluita paljon paremmin kun liitos Turun kanssa. Se tietäisi sitä että Kaarinassa loppuisi kaikki ja saisimme asioida nykyisen Turun alueen paikoissa. Toki paras vaihtoehto olisi pysyä yksin ja kehittää alueesta oikeita veronmaksajia vetävä asuinalue sekä tarjota yrityksille hyvät puitteet.
Suuri yhteisalue paras, säästetään pikkunilkkien
ja sukulaistoimistopuksujen palkoissa!
Etkö ymmärrä, että Kaarina olisi Turulle tärkeä alue, johon tultaisiin erityisesti panostamaan.
Nyt Turku on valmis tekemään mittavia kalliita kaavoja ja infrastruktuurin muutoksia, jotta saisi Saariltaan käyttöönsä sellaisen vyöhykkeen, jota Kaarina on.
Turku tulisi panostamaan paljon siihen, että Kaarinaan saataisiin entistä enemmän asukkaita. Se tietää Kaarinaan paljon lisää palveluita. Turulla on resurssit suureenkin kasvuun, joita Kaarinalla ei ole.
Kaarina-Piikkiö, ei ole edes vaihtoehto. Se on perseily ehdotus, jolla kapinoidaan itsenäisyyden menetystä vastaan. Kaarina ja piikkiö eivät muodosta mitään kokonaisuutta, mutta Kaarina kyllä kuuluu osaksi Turun kokonaisuuteen.
Kaarina voi liittyä Turkuun, tai pysyä yksin. Seudun kannalta parasta olisi poistaa Turkua rajoittavat alue rasitteet ja vapauttaa kaupunki turhista rajoista, jotka sitä nyt neljään osaan jakaa.
Minua ei toki tarvitse uskoa, mutta kaikki mitä sanon, on ehdottoman totta ja asioiden oikea laita. Se on järjellisesti ajateltuna kiistaton totuus.
"Nyt Turku on valmis tekemään mittavia kalliita kaavoja ja infrastruktuurin muutoksia, jotta saisi Saariltaan käyttöönsä sellaisen vyöhykkeen, jota Kaarina on." ???
Etkö tajua että sen takia tämmöistä tehdään että ihmiset (=oikeat veronmaksajat) haluavat muuttaa Turun saarille ja maksaa siitä vähän extraa. Varissuo tms. ei vaan vedä puoleensa hyvä palkkaista veronmaksajaa vaikka kuinka asukaskanta tukisi Turun monikulttuurisuus visiota.
Jep ja "Turulla on resurssit suurenkin kasvuu".. Missä ne ovat olleet viimeiset 20 vuotta piilotettuna??
Seudun kannalta olisi tosiaan parasta jos Turku ottaisi naapureista oppia ja alkaisi hoitamaan oman taloutensa kuntoon. Se ja vain se auttaisi Turkua eikä haaveilu liitoksista niiden kuntien kanssa joihin veronmaksajat ovat lähtenee.
Täytyy tosin sanoa että Hirvensaloa on hyvin kaavoitettu (toistaiseksi). Samoin Westpark oli fiksu veto. Mutta ne eivät poista peruskoneen rakenneongelmia..
"Se on järjellisesti ajateltuna kiistaton totuus." ::> Ei lähdetä nyt määrittelämään kenenkään ÄÖ:n tasoa. Joillekin 60 on kova luku ja sen mukaan toimiin järjellisesti. Toisille taas 150 on sen luku minkä mukaan toimiin järjellisesti. Näillä järjellisillä päätöksillä on vaan huikea ero vaikka maksimi suorituksella onkin tehty.
Tähän sun viestiisi, ei varmaan pitäisi edes vastata, mutta minkäs itselleni voin :D
Resursseilla tarkoitin kykyä vastata kysyntään. Turulla on kyllä resursseja, mutta ei tilaa oikeassa paikassa. Turulta siis puuttuu maa resurssit oikealta kasvuvyöhykkeeltä.
Liitokset eivät ole Turun asia, vaan koko maakunnan etu. Tämä on nimenomaan maakunnan toive ja tavoite. Tässä ei ketään ryöstä mitään, vaan kyse on vain järjestelmän muutoksesta.
Hirvensalo on saari, joka on erikseen mantereesta. Sinne on siis kallista kaavoittaa, koska se tuo mukanaan monenlaisia infrastruktuuri-hankkeita.
ÄÖ:stä on turha lähteä keskustelemaan asiasta, jonka pitäisi pystyä hahmoittamaan yhtä helposti, kuin sen, että 1 1=2.
En ole poliitikko.
Kaarinalla on vain yksi järkevä liitos kumppani ja se on Turku, koska ovat samaa kaupunkirakennetta keskenään. Tällaista tosi seikkaa ei voi ohittaa.
On aivan järjetöntä seudulle, jos Turusta liitetään palasia suurin sivukokonaisuuksiin. Se olisi kuin hirttoköyttä seudun kaulalle asettelisi.
Kaupunki erikseen, maalaiskunnat erikseen. Eli Turkuun kaikki ne kunnat jotka kuuluvat kaupunkiseutuun ja maalaiskunnat sitten tekevät omansa.
Jos tämä Turku vastaisuus tästä vielä etenee, ei hyvää tiedä Turun seudulle se. Meidän täytyy ajatella myös seudullista kilpailukykyä ja kaupunkirakenteen kokonaisuutta.
Millä me kehitetään kaupunkiseutua, jos kehyskuntien varat uppoavat maaseutuun? Kaarina on osa kaupunkiseutua, se on Kaarinalle hyvin tärkeää. Kaarinan kasvattaminen maaseutuun on itsekäs ja todella huono idea, joka entisestään kiihdyttää huonoa kaupunkisuunnittelua ja vääristynyttä kaupunkirakennetta.
Mitä se Turku Kaarinaan satsaisi, eihän se ole pystynyt hoitamaan omaakaan talouttaan. Satsaisi nyt vaikka ensimmäiseksi Paattisiin, jossa sillä on maata vaikka kuina paljon.
Lisäksi Kaarina alkaa olla jo melko täynnä, ei täältä Turulle enää tonttireserviä löydy. Ei ole enää kovinkaan paljon teollisuusmaata, eikä asuintilaakaan. Ala-lemuun ei kerrostaloja tarvita, kuten Turku on hirvensalon pilannut.
Lisäksi Kaarinahan on tehnyt yhteistyötä Turun kanssa vuosikausia ja maksanut osuutensa kaikesta, vedestä, sairaanhoidosta, viemäristä, elinkeinotoiminnasta, kaukolämmöstä jne...
Suurempi tuottoisa liiketoiminta alueella, kuten satama, energialaitokset, kaatopaikat ym. ovat jo Turun hallinnassa ja voitot tuloutetaan Turun kassaan. Samoin kävi puhelinyhtiön, jonka rahat Turku tuhalisi ennätysajassa.
Yksi iso Turku vain lisäisi tehottomuutta ja veisi palvelut kauas kuntalaisista, sekä veisi päätösvallan Kaarinalaisilta totaalisesti.
Nykyisillä strategioilla Kaarina pärjää hyvin yksinkin, tekemällä tarvittavaa yhteistyötä kaikkien kuntien kanssa, kuten ennenkin. Suuruudenhullun Turun vaan on laitettava ensin omat asiansa järjestykseen, otettava lakki käteen ja neuvoteltava yhteistyömahdollisuuksista naapureidensa kanssa ilman uhittelua, jota Turun muutaman poliitikon toimesta on levitetty.
Piikkiön suunta on Kaarinan tonttireserville eduksi, niin teollisuus, kuin omakotipuolellakin pitkällä aikavälillä ja taas Piikkiön taloudelle eduksi lyhyellä aikavälillä.
Nykyisen lain peruusteella Kaarinan ei tietysti tarvitse liittyä mihinkään ja lain tarkoitus olikin yhdistellä todella pieniä kuntia, sekä taloudellisesti hyvin heikkoja.
Turkukin pärjää oikein hyvin, kun muuttaa toimintatapojaan, onhan sijainti kuitenkin huippuluokkaa ajatellen sijaintia mistä päin tahansa.
Turulla on varsin paljon kalliita toimintatapoja, jotka eivät enää sovi nykyaikaan. Niinistön sanonta kello käy sopii ohjenuoraksi Turulle.
Turulla on kalliita tehottomia järjestelmiä läpi koko organisaation ja niitä on muutettava kilpailukykyisemmiksi, sekä tehoa lisättävä. Turun tuottamat palvelut tulevat aivan liian kalliiksi, eikä niihin enää auta tulojen lisääminen, vaan samalla pitää saada menoja myös vähennettyä.
Palvelujen laatu ja muodostuva hinta eivät välttämättä kulje käsi kädessä, tämä on selvästi nähtävissä markkinataloudessa.
Turun ratkaisu talousongelmiin on: Yksityistäminen, vapaa kilpailu, läpinäkyvät päätökset ja kuntayhteistyö, ei pakkoliitokset lähikuntien kanssa.
Maailma muuttuu ja kello käy, se näkyi jo eduskuntaavaaleissa, toivottavasti koko Suomessa alkaa uusi aika, Ruotsin esimerkkiä noudattaen.
Katso karttaa, ei ole Paattisiin panostaminen. Se on maaseutu vyöhykkeellä. Paattinen on vähemmän Turkua kuin Kaarina on.
Ei vedetä sitä taloudenhoitoa taas tähän. Turku on pistämässä kovalla linjalla talouttaan kuriin, mikä tietää vyön kiristystä peruspalveluista. Turun vääristyneellä väestörakenteella taloutta on vaikea hoitaa, vaikka onkin suuret avustukset. Sitä on siivellä elävien kehyskuntien vaikea ymmärtää.
Kaarina on kyllä täyttymässä, mutta Kaarina ei ole läheskään viellä täynä. Kyllä siellä on panostettavaa ja paljon.
Kaarina tekee yhteistyötä Turun kanssa, sen pakkokin. Koska samassa kaupungissa käytännön tasolla asutaan. Silloin täytyy olla yhteistyötä, mutta se ei vieläkään ole riittävää. Sitä on oltava paljon enemmän ja kaupunkiseudulla pitää olla yhteiset suuntaviivat. Keskinäinen kilpaileminen on saatava loppumaan ja haettava synergiaetuja. On saatava yhteistyö toimimaan niin hyvin, että rajat eivät tunnu rasitteena päätöksenteossa.
Yhteisen päätöksenteon tulisi olla yhtä nopeaa ja sujuvaa, kuin yhteisessä kunnassa. Ei peitsen vääntöä asukkaista tai kauppakeskuksista. Pitäisi puhaltaa yhteen hileen. Paremman seudullisen aseman ja yhtenäisemmän toimivamman kaupungin eteen.
Turku ei ole tehoton. Turku on monessa suhteessa hyvinkin tehokas, mitä tulee suurlinjaisiin päätöksiin, mutta toki Turulla olisi kehitettävää päätöksen teossaan. Kunta liitokset pakottaisivatkin Turun uudistamaan päätöksentekoaan roimasti.
Yhtä paljon kaarinalaisilla olisi valtaa, kuin muillakin turkulaisilla. Suurin osa Turusta on lähiöitä, mitä Kaarinakin on, joten hyvin olisivat pullat uunissa. Mitä järjellistä syytä palveluiden katoamiselle ei ole, pikemminkin toisin päin. Niin kuin jo sanoin, Turku aikoo panostaa vyöhykkeelle suuresti.
Kaarina varmasti elelee siivellä mukavasti. Tottakai! Niin kauan kuin Suomen ja seudun talouskasvua riittää, menee tontteja kaupaksi. Mutta Turun hiilet kyllä loppuvat lähitulevaisuudessa. Hyvällä talouden hoidolla asiaa ei voida korjata. Hyvä talouden hoito = peruspalvelut vähäisellä liekillä.
Turku ei ole uhitellut vielä mitään. Tosiaan muutama poliitikko on niin tehnyt ja ymmärrän heitä hyvin. On tuskaista katsoa, kun mitään ei tapahdu, vaikka oikeat ratkaisut voitaisiin toteuttaa vaikka heti. Turku on itseasiassa ollut hyvinkin kiltti asian suhteen. Yhteistyön nimissä on Turku ollut liitoksista hiljaa, koska kehyskunnissa ollaan valmiit pistämään kaikki hommat paskaksi, jos asiast edes puhutaan.
Mitään lakkia Turun ei käteen kannata ottaa, nöyristelyä ei kehyskunnat todellakaan kaipaa, koska ovat hyvin itsekkäällä pohjalla liikkeellä noin yleensäkin. Turku on ainut kaupunki, joka oikeasti välittää seudullisesta kehityksestä, muiden tuijottaessa omaan kilpailukykyynsä seudun sisällä.
Piikkiötä ei saa liittää Kaarinaan. Se oli todella huono päätös seudun kannalta. Se olisi askel kohti seutukuntaa, koska Turkuun olisi näin ollen liitettävä koko Kaarina-Piikkiö yhdistelmä, jotta kaupunki saataisiin kokonaiseksi.
KaPi olisi naula arkkuun kaupunkiseudun yhteistyölle. Koska Kaarinan suuntaviivat muuttuisivat maaseutumaisempaan suuntaan, entistä kauemmas seudun kehittämisen kannalta.
Turha puhua Turun taloudesta siinäkin suhteessa, että ei edes Turkua voida ajatella erillisenä kaupunkina, vaan Turusta on palasia rajan takana. Turku ei ole kokonainen kaupunki, terveellä asukasrakenteella, vaan tavallaan enemmänkin raajarikko.
Minusta tulee jokaisen ymmärtää ja hyväksyä sellainen tosiasia, että kehyskunnat tulee ajan myötä liittää Turkuun ja että yhteistyönkin lopullisena tavoitteena tulee olla yhteinäinen kaupunki.
Tehdään se sitten vaikka silloin, kun Turku tasapainottaa taloutensa, kunhan se vain tehdään. Turku saa kyllä taloutensa tasapainoon, mutta ongelmaa se ei poista. Vain yhtenäinen kaupunki, voi olla terve kaupunki. Ja terve keskuskaupunki on meidän jokaisen etu ja se on Varsinais-Suomen tavoite numero yksi.
Kirjoitat juuri kuin tyypillinen Turkulainen. Yhteistyötä pitäisi saada ja kaikki vika on naapurikunnassa, omassa ei mitään.
Tietääkseni Kaarinan ja Turun yhteistyössä ei ole mitään vikaa, vaan se on toiminut erinomaisen hyvin.
Ongelmana on ainoastaan Turun tehottomuus, mikä on varsin yleistä isoissa organisaatioissa.
Turusta ei miljoonakaupunkia saa vaikka liitettäisiin kunnat Tampereelle asti siihen. Siis sitä pitää johtaa kuin pikkukaupunkia.
Katsoppas vähän vaikka vaan Euroopan karttaa, niin tajuat mitä kokoluokkaa Turku edustaa. Samoin Suomenkaan kartanluku ei ole pahitteeksi, on meinaan aika pieni plätti Suomessakin.
Hyvinvoinnin alueelle tuo ainoastaan talouskasvu ja yritystoiminta, ei kuntaliitokset.
Eläkeläisiäkin on turha parjata, voisin väittää että heistä vielä kuluttajina käydään lähitulevaisuudessa kiivaasti kilpailua, kunhan laskusuhdanne hieman alkaa. Näin oli viime taantumankin aikaan, parhaat asiakkaat löytyivät eläkeläisistä.
Turku mitään yski, Turulla ja sen naapurikunnilla menee parhaiten kuin koskaan. Kyse on paremminkin kuntien työvoimakulujen huiman nopeasta noususta, joka tahtoo laittaa kaikki Suomen kunnat polvilleen.
Nokia taas voi yhdellä nuijankopautuksella romahduttaa koko Eteläisen Suomen ja sitten vasta katsotaan mistä säästetään.
Todella huolestuttavaa on mitä laskukaudella oikein käykään, kun nousukaudellakin on näin tiukkaa, siihen ei auta edes suur Turku, ne näkee jotka elää.
Olen ex-kaarinalainen turkulainen. Olen myös niitä harvoja todellisia kaarinalaisia.
Lähden siitä, että olen varsinaissuomalainen, joka luo yhteinäisyyttä meille kaikille. Pääkaupunkini on Turku, se on varsinaisen Suomen pääkaupunki ja keskus. Meidän kaikkien tärkein kaupunki.
En ole Turusta miljoona kaupunki ollut ehdottamassa, eikä moisella seikalla ole mitään tekemistä tämän keskustelun kanssa, luulisi sen poliitikon ymmärtävän.
Asioiden ja kommenttieni vierestä veistelet, kun et vain halua tosiasioita myöntää. Poliitikon muuten olettaisi kirjoittavan edes omalla nimellään. Poliitikon kun olettaisi olevan varma asiastaan ja uskaltavan laittaa nimensä sanojensa taakse. No tietysti S24-palstalla kirjoittelemisen myöntäminen, ei kenellekään suurta kunniaa tee.
Tämän ainoan kerran sulle vielä nämä asiat selitän.
Niin kuin kartalta voit nähdä, ovat Turku, Kaarina, Raisio ja Naantali käytännössä, siis oikeasti yksi ja sama keskus, joka on kaupunkiseuduksi kutsuttu alue, vaikka paperilla nämä ovatkin erillisiä kuntia.
Naantali on näistä kaupungeista, kaikkein erillisin kunta, mutta sekin selkeästi kiinni samassa asutuskeskittymässä.
Miksi pitäisi olla turhia kuntarajoja? Miksi pitää pitää yllä keinotekoisia kuntia? Kuka siitä muka oikeasti hyötyy? Vai onko tässä tarkoitus pitää rikkaiden ja köyhien verorahat erillään, jottei vain yhteiskunnan varat jakaantuisi tasan?
Ja kun kysyt, mitä koko luokkaa Turku edustaa, niin Turku edustaa 240 000asukkaallaan, siis luonnollisesti koko kaupunki mukaan laskettuna keskikokoista kaupunkia. Näin tulee laskea, oli kuntaliitoksia tehty tai ei, koska se on todellinen kapasiteetti.
Kuka on vanhuksia parjannut? Ymmärrät kai, että ihan vanhuksia parjaamattakin on niin, että vanhukset eivät tuota mitään, vaan ainoastaan kuluttavat. Se ei voi olla siis mitenkään vaikuttamatta yhteiskuntaan. Ei ole parjaamista myöntää, että vanhukset tulevat kalliiksi, koska niin asia on.
Miten voit väittää, ettei Turku muka yski? Turku kyllä yskii. Turulla on monenlaista pulaa, ja säästöjen kautta tulee myös monenlaista pulaa lisää. Turulla menee myös joissakin asioissa ihan hyvin. Turun kokoista kuntaa ei hahmoiteta niin yksinkertaisesti, koska osa-alueita on niin monia.
Turun resurssit ovat nyt sellaiset, että säästöille tullaan samaan talous tasapainoon. Järjestelmästä otetaan löysät pois ja rahaa tulee jäämään enemmän. Missä sitten on ongelma?
Peruspalveluista joudutaan tinkimään. Turun investointi kyky katoaa. Kukaan ei enää investoi Turun seutuun ja kehitä kilpailukykyä. Tampere ja Oulu pystyvät niin tekemään. Sekä Tampere, että Oulu ovat kokonaisia kaupunkeja, jotka eivät joudu jakamaan kaupunkialuetta kehyskuntien kanssa. Heillä on käytössään koko kapasiteetti, niin peruspalveluille, kuin investoinneillekin.
Turun seudun kasvu, ei lisää Turun kykyä investoida, mutta silti pitäisi pysyä Tampereen ja Oulun perässä.
Turun kaupunkialue on 40.000asukasta suurempi kuin Tampereen, mutta 30.000asukasta pienemmillä resursseilla. Erotus on siis jopa 60.000asukasta meille tappioksi. Se katoaa meidän keskinäiseen kilpailemiseen Turun kaupunkiseudun sisällä.
Tämän kaiken lisäksi Turku tulisi saada kokonaiseksi terveemmän kaavoittamisen ja kaupungin muodostamisen nimissä. Nyt kaupunkeja kehitetään hieman sokeana kokonaisuudelle, lähinnä siitä syystä, että jokainen haluaa ja myös tarvitsee osansa kaupunkiseudun kasvusta. Eli tämä turha kilpailu on meille rasite.
Miksi luoda väkisin uutta infraa Turun saarille, joka on kallista? Turulle se on pakko. Koska Turku tarvitsee uusia asukkaita. Siksi on pakko tehdä huonoja ratkaisuja, koska ne ovat ainoita mahdollisuuksia. Paattinen ei ole vaihtoehto. kaupunkien rajat eivät sovi yhteen todellisuuden kanssa. Vaan luonto aina muodostuu omalla tavallaan. Turku kasvaa Kaarinaan ja Raisioon, koska ympyrä on ainoa oikea tapa kasvaa, silloin kun rajoitteena ei ole mikään vuoristo, meri tai muu luonnollinen este. Kunrarajat eivät ole oikea vaan keinotekoinen este. Sillä ei estetä asumisen muovautumista, mutta aiheutetaan kyllä rakenteellista vääristymistä infran ja talouden suhteen.
Täytyy kaarinalaisen poliitikonkin ajatella myös rajojen ulkopuolelle. Sinä olet vastuussa myös Turun seudusta ja Varsinais-Suomesta, koska me kaikki olemme sillä tavalla yhtä. Vaakuna ja nimeen liitetty status-arvo, ei ole yhteistä tulevaisuutta arvokkaampaa. Siitä pitää pystyä päästämään irti.
Kaarina olisi Kaarina, vaikka se muodostaisikin vain yhden Turun suuralueista.
Miksi Paattinen ei ole vaihtoehto ? Sehän on hyvien tieyhteyksien päässä, infraakin on rakennettu. Ei liikenneongelmia, luontoa vaikka kuinka paljon ja tilaa asua. Käsittääkseni juuri omakotiasukkaita Turku mielestään tarvii, senkun kaavotatte Paatisille, mitä järkeä teidän on tuhota kaikkia saarianne liikakansoittamalla niitä, suurine liikenneongelmineen.
Lähikunnat ovat maksaneet osuutensa, Raisio poikkeuksena, kaikista kalleista infrainvestoinneista, päälukunsa mukaisesti. Samoin terveyspalveluista sairaanhoitopiirin laskujen mukaisesti. Mikä siinä kuntarajassa nyt niin kauheaa Turulle on, kun yhteistyöllä on tähänkin asti miltei kaikki asiat hoidettu ja mielestäni kohtuuhyvin.
Koko kuntaliitoshommahan on tarkoitettu tosiaankin todella pienille kunnille, joista tuskin niistäkään kahdesta köyhästä tule yhtä rikasta ihan itsestään.
Tampereella ja Oulussa on ihan samanlaiset kehyskunnat kuten Turussakin, Kempele ja Ylöjärvi esimerkiksi. On vaan niin, että kaupunkialueille muodostuu aina kehyskuntia ja mitä suurempi kaupunki sitä kauempana kaupungista ne sijaitsevat.
Turku on investoinnut vaan Bioalaan ja Oulu elektroniikkaan, tällä hetkellä elektroniikka vetää paremmin, mutta aika näyttää mikä on seuraava auringonnousun ala.
Katsotaampa vaan miten Suur Salon käy tässä lähivuosina, pelkään pahinta ja tuskin suuruusauttaa, valtiota tarvitaan apuun.
Kysyit kuka kilpailusta hyötyy, niin kyllähän kilpailu on tunnustettu jo nykyisin melko hyväksi työvälineeksi. Kuka nykyisestä tilanteesta hyötyy? Vastaus on selvä, kaikki alueen veronmaksajat.
Päätöksen teon säilyminen kehyskunnissa on erittäin tärkeä asia ja olet varmasti huomannut miten hyvä kaupunki Kaarina on elää tällä hetkellä.
Vanhus ja eläkeläinen on nykyään ihan eri asia, eläkeläiset ovat tulevaisuudessa kohtuullisine työeläkkeineen todella suuria kuluttajia ja samalla veronmaksajia. Sitten taas näillä verorahoilla hoidetaan vanhukset ym. muut avuntarvitsijat.
Meillä Kaarinassa ei aliarvioida eläkeläisiä, he kelpaavat yhteiskuntaamme oikein hyvin, myös vanhukset joita meistäkin tulee sitten aikanaan.
Kaarina on talouden riskirajoilla investoinnut hyvin paljon vanhustenhoitoon oikeaoppisesti esim. omaishoidon tukikeskuksella ja lukuisilla palvelutaloilla, sekä erinomaisella ihmisläheisellä kodinhoidolla. Meille vanhukset eivät ole mikään riski.
Kultaiset kädenpuristukset ym. tuhlaavat toimenpiteet, eivät ole olleet linjamme. Parantamista toki meilläkin on monessa asiassa, mutta ensimmäisenä se ei ole Suur Turku, ikävä kyllä. Yhtään enempää emme myöskään kykene investoimaan Turkuun liittämällä, vaan päinvastoin.
"Miksi luoda väkisin uutta infraa Turun saarille, joka on kallista? " ::> Liiku maailmalla niin näet että oikeat veronmaksajat ovat valmiita maksamaan nykyään asumisen tasosta. Toki tontit kannattaa hinnoitella niin että niistä saa omat pois. Juuri TV:stä tuli juttua Hollannista jossa on tehty taloja vedenpäälle ja nousevat tarvittaessa 5m ylös. Jokainen niistä on myyty ja enemmänkin menisi jos vain olisi mitä myydä. Jos halutaan veronmaksajian niin niihin pitää panostaa
Paattinen on vaihtoehto, sitten kun se asutusympyrä sen tavoittaa. Kaupunkia ei kasva pitkulaisesti. Oikea Turku ei noudata rajoja. Rajat on keinoteikoisia esteitä.
"Tampereella ja Oulussa on ihan samanlaiset kehyskunnat kuten Turussakin, Kempele ja Ylöjärvi esimerkiksi. On vaan niin, että kaupunkialueille muodostuu aina kehyskuntia ja mitä suurempi kaupunki sitä kauempana kaupungista ne sijaitsevat. "
Oletko nyt ymmärtänyt, että Kaarina on erottamattomasti osa samaa kaupunkia kuin Turku. Tampereen kehyskaupungit on erillisiä satelliitti-kuntia. Tampere on itsessään kokonainen kaupunki kaikilla vyöhykkeillä.
Ymmärrätkö tuon eron. Turkua ei voi ennen suoraan verrata Tampereeseen, ennen kuin Kaarina, Raisio ja Naantali on Turkuun liitetty. Koska vertailu ei ole reilu.
Naapurikuntia aina on. Mutta kaikilla ei naapurikunnat ole samassa kaupungissa.
En ota kantaa Kaarinan investointeihin, mutta Kaarina ei voi ajatella olevansa erillinen itsenäinen kunta, koska se ei sitä ole. Kaarina ei ole yksin, eikä Kaarinaa voi verrata esim. Saloon, joka on yksi oma keskuksensa. Kaarina on pala kokonaisuutta.
Historiallisista nimistä ja vaakunoista pitää uskaltaa, jossain vaiheessa päästää irti. Muuten me emme muille pärjää. Helsingissä tullaan Turun pientä kokoa ja surkeaa kasvua käyttämään häikäilemättä hyväksi, kun Turku haluaisi seudulle suuria rahaa vieviä hankkeita. Silloin me kaikki hävitään.
Ei heitä kiinnosta se, että kokonaisuudessaan me ollaan kyllä jotain. Vaan vain se, miten raha ei tulisi tänne, vaan jäisi sinne. Ketään ei kiinnosta varsinaissuomalaisten hyvinvointi, tai pärjääminen. Se on meidän itse luotava, meidän itse on näytettävä ja vaadittava.
Vaikka Turkua kehyskunnissa kuinka pidettäisiin erillisenä kaupunkina. Niin Turun heikko tilanne kyllä kelpaa muulle Suomelle hyväksi syyksi olla panostamatta yhteenkään Turun seudun kaupunkiin.
Kilpailu on kovaa ja Turun seutu on yhtä hyvä, kuin on Turku. Kukaan ei tule huomauttamaan, että siellä Turun vieressä on kyllä vireitä pikkuriikkisiä kehyskuntia, että varmaan se Turku sittenkin aika viree, kyllä sinne pitää miljoona sijoittaa kehittämiseen.
Varmasti maksavat. Siksihän sinne saarille laitetaan mökkiä ja taloa, jotta Turku voisi kilpailla kehyskuntien kanssa veronmaksajista. Ainoa paikka Turun kasvaa. Siltoja pitää rakentaa ja muuta sellaista.
Todellisuudessa Turku on alueena kyllä huomioitu, mootoritienä, Pendeliinoina, laivanrakennuksen huomattavilla takauksilla jne...
Mutta onko riittävästi, se on taas eri asia. Todellisuudessa alueemme kansanedustajat ovat kuitenkin olleet melko saamattomia. Heillä jos kellään olisi mahdollisuuksia hankkia investointeja alueelle, mikäli kykyä vaan riittäisi.
Kuntien taas pitäisi järjestää peruspalveluja ja toimintaedellytyksiä yritystoiminnalle.
Esimerkisi Ouluun verrattuna ollaan Turun talousalueella vanhakantaisesti hyvinkin yritysvastaisia, kaupungista riippumatta.
Pohjanmaalla valitsevasta yritysmyönteisyydestä olisi meillä paljonkin oppimista. Meillä enemmänkin keskitytään itkemiseen, miten huonosti meillä muka on.
Turku alueen veturina poliitikkojensa avustuksella on yrittämiseen melkoisen vastahankainen. Tämä johtuu pääpoliitikkojen suuren osan AY taustasta.
Lähikuntien menestyksen taustalla on hieman parempi yrittäjyysmyönteisyys.
Kello käy ja ajat muuttuvat, kuntaliitoksia paljon tärkeämpää on Turulle avata vanhakantainen taloutensa kilpailulle.
Samalla tapaa saadaan lähikuntien talouteenkin potkua ja yritystoimintaa kehittymään lähemmäs keski-euroopan tasoa, mihin on vielä matkaa valovuosia.
Vouhottaminen kuntaliitoksista on mielestäni enemmän sosialismia ja suuruuden ihannointia, kuin ongelmien ratkaisua, kun puhutaan Turun talousalueesta. Kainuut ym. syrjäseudut ovat sitten asia erikseen, jossa todellisia ongelmia ihmisten ikääntyessä ja nuorien muuttaessa pois on roppakaupalla.
Niin mikäs sitten tässä ongelmana on??? Se että Turku kerrankin tekee jotain oikein ja yrittää oikeasti saada veronmaksajia sisään?
Viime vuonna taisi kantaväestön muuttotappio olla 500 henkeä ja tämä korvautui maahanmuuttajilla missä sinäänsä ei ole mitään pahaa mutta heidän maksamien vero €-määrä on monesti aika alhainen kuten esim. varisuon tilastot osoittavat. Tämä taas rasittaa työväestön veroprosenttia sekä palveluiden saatavuutta/laatua.
Eli.. Turulla on taloudellisesti tiukkaa. Peruspalveluista tingitään. Saarille rakentaminen on kallista, koska se tuo mukanaan massiivisia investointeja. Ja sinne on myös luotava ihan uutta infrastruktuuria. Vedettävä putkia ja johtoja.
Jos Turku olisi kokonainen, ei saarilla olisi kiirettä rakentaa, ja investoinnit jakaantuisivat pidemmälle aikavälille. Saarilla asuttaminen lisää myös keskustan ruuhkia, mikä on erittäin negatiivinen asia.
Saaret tullaan toki joka tapauksessa täyttämään ihmisillä, mutta se miten nopeasti se täytyy tehdä, on kiinni siitä tarvitseeko Turun kilpailla kehyskuntien kanssa vai ei.
Minulle on selvää, että Kaarina on samaa kaupunkia kuin Turku. Kaarina on Turun itäinen keskus ja Raisio läntinen. En näe Kaarinalla ja Raisiolla mitään itseisarvoa, joka kävisi syynä niiden omavaltaisuuden pakollisena säilyttämisenä.
Kuntaliitokset eivät ole vouhottamista, vaan askel parempaan tulevaisuuteen. Kohti vahvempaa Varsinais-Suomea.
Samalla saataisiin tuuletettua nykyistä Turun päättäjäelimistöä, kun saataisiin kehyskuntien poliitikot mukaan keskukaupungin rakentamiseen. Voisi tulla sitä yrittäjämyönteisyyttäkin mukana.
Luulisi esim. kaarinalaistenkin äänestys aktiivisuuden nousevan, kun halutaan varmistaa että oman alueen poliitikot pääsevät puolustamaan alueensa etuja.
Jos tämä tapahtuisi jokaisessa Turkuun liitetyssä kehyskunnassa, lopputulos olisi mitä mielenkiintoisin ja ehdottomasti hyvin tervettä muutosta alueen politiikkaan.
Ainoa negatiivinen asia tässä on se, mikä minuakin pelottaa, että miten käy Turun keskustan, kun lähiö-Turku kasvaisi entistä massiivisemmaksi.
Jos Turun etua ajateltaisiin, niin Turunhan kannattaisi luopua kaikista lähiö keskittymistään ja pitää ainoastaan suur-keskustan, satamat ja lentokentän.
Katsoppa Kaarinan nykyistä maankäytön ohjelmaa. Siihen ei tulisi mitään uutta Turun mukana. Turun naapurialueet ovat kohta jo täynnä ja näin saaristo & paattinen ovat ainoat vaihtoehdot.
Linkki:
http://www.kaarina.fi/kaavat_ja_kiinteistot/kaavoitus/vireilla_olevat_kaavat/fi_FI/Vireilla_olevat_kaavat/
Joskus pitää yksi silta rakentaa tms. Toiseksi sinne saaristoon muuttaa vanhempaa porukkaa viettämään eläkepäiviä joten eivät häiritsisi paljonkaan aamuruuhkassa muita.. Ja joudutaan ihan pellelle taikka metsäänkiin tekemään infraa jotta sinne saada vedet jne.
Totta on, että Kaarina on jo miltei täynnä, ei täältä mitään tonttimaata Turun tarpeisiin enää löydy. Eikä myöskään kovinkaan paljon Raisiosta.
Pidemälle on mentävä, eikä Turun nyt niitä infroja enää kannata rakentaa.
Niin kuin sanoin, kehyskuntia tulee olemaan aina, ei ne Turkua laajentamalla mihinkään lopu. Edelleen kehyskunta joutuu kilpailemaan veronmaksajista halvoilla tonteilla Turun kanssa. Kilpailu on vaan hyväksi ja pitää Turunkin tonttien hinnat kohtuullisuna.
Suur Turku ajatuksen todellinen haittapuoli on kilpailun puute, joka mammutoi Suur Turun hallinnon hyvin äkkiä, nostaa palvelujen hinnat ja siirtää päätöksenteon harvojen vallaksi.
Turku vielä kun oikein turpoaa, niin ei pysty kilpailemaan mistään koko Euroopassa.
Turun kannattaa tosiaan laittaa oma taloutensa ensin kuntoon ja tehdä järkevää yhteistyötä kaikkien lähikuntien kanssa.
Ohjeetkin miten talous laitetaan kuntoon on jo annettu melko selkeästi ja se ratkaisu on kilpailun lisääminen ratkaisevasti hankinnoissa, sekä palveluiden tuottamisessa. Lisäksi kustannussäästöjä on mahdollistasaada kuntayhteistyöllä. Tuloja taas lisätään parantamalla yritystoiminnan edellytyksiä merkittävästi.
Pelkällä asukasmäärän lisäämisellä ei pidemmän päälle voi ratkaista asioita, muuttuvat kuitenkin taas vanhuksiksi ja alkavat tuottaa pelkäämiäsi kustannuksia.
Kuntarajaa ei kuitenkaan voi poistaa, se sijaitsee aina jossain, jolloin yhteistyö kuntien välillä on kuitenkin se järkevin vaihtoehto, kun puhutaan Turun talousalueesta.
alle 400asukatiheys kertoo kyllä aivan muuta.
Nyt et vieläkään ymmärtänyt sitä asiaa, että on erilaisia kehyskuntia.
Jotkut on selkeesti keskuskaupungista irrallaan ja toiset, niin kuin Kaarina ja Raisio taas kiinteä osa Turkua.
Esim. Piikkiöstä tulisi Turun kehyskunta.. tai sekin itseasiassa on. Mutta kartastakin näkee, että Piikkiö on irrallaan Turusta.
Näin ei voi jatkua loputtomiin! Kaarina ja Raisio täytyy liittää Turkuun.. ja toivottavasti se tapahtuu pian!
Niin.. samaa mieltä, että Turun on laitettava taloutensa kuntoon, mutta sitten on tapahduttava liitoksia! Ne on tapahduttava oli Turun talous mitä tahansa. Se ei saa olla syy, eikä este!
Hienoa keskustelua aiheesta meiltä kaikilta kolmelta. Kiitokset omasta puolestani!
Katsotaan miten käy tulevaisuudessa liitosten kanssa sekä ennen kaikkea kunnatataloudessa ja iltarukouksessa toivotaan että Nokia kasvaa Salossa eikä supistu!! Tämä on se iso asia joka oikeasti vaikuttaa Turun alueelle (telakka toki tärkein) .
Alle 400 asukasta on tiheytenä Kaarinalaisten mielestä hyvä määrä. Onhan tämä omakotivaltainen viihtyisä pikkukaupunki.
Liitosasiasta on sinänsä turha uhkailla Turkulaisten, koska sen päättää Kaarinan kaupunginvaltuusto.
Kaarinassa on mielipide aivan selvä, Turun puolesta ei ole kuin muutama marginaalipoliitikko.
Samoin on veronmaksajien mielipide Kaarinassa.
Kerrohan vielä mitä se Turku Kaarinaan satsaisi ja minkäsuuruisia rahoja. Yleensä kuntaliitosasioissa sovitaan mitä liittyvä kunta saa.
Taitaa vaan ollase huono puoli, ettei Kaarina oikein tarvi mitään, koska Kaarinassa kaikki toimii aika hyvin, tyytyväisyyskyselyjenkin raportin mukaan.
Kuntaliitosta tärkeämpi asia tosiaan on telakan ja Nokian pärjääminen, joiden mukana alue nousee tai kaatuu. Kuntaliitos on vain muutamien Turkulaisten poliitikkojen päähänpinttymä, joka seuraavissa vaaleissa saattaa kääntyä tappioksi.
Hyvin itsekästä ja sokeaa on ajatella Kaarinaa vain itsensä kautta pienenä kasvavana kuntana. Ja kieltää se tosiasia, että Kaarina ei ole yksin, eikä voi toimia myöskään vain omista lähtökohdistaan.
Kyse ei ole mistään uhkailusta tai muusta. Kyse on siitä mikä on meille kaikille parasta. Mikä on seudun etu. Kaarina ei voi kävellä yhteisen hyvän ylitse itsekkäistä lähtökohdistaan.
On helppo saada ihmiset pelkäämään uudistuksia. On helppoa saada ihmiset tunteilemaan omista vaakunoista ja rajoista. On helppoa saada ihmiset uskomaan, että paha Turku haluaa kaiken itselleen ja ryöstää muita. Toki on niin helppoa ajatella.
Mitä Turku sitten Kaarinaan satsaisi? Turha luulla että tässä ketään ostetaan, tai lahjoja jaellaan. Tarkoitushan on tietenkin satsata ihan normaaleja asioita Kaarinaan. Mitä kaupunki tarvitsee, sitä silmällä pitäen Kaarinaan tietysti satsattaisiin. Asumista, peruspalveluita ja infrastruktuuria.
Mainittavin asia olisi ehkä joukkoliikenne. Turussa pääsee Paattisilta Kakskertaan samalla taksalla. Kaarinasta ei kuitenkaan pääse Naantaliin kovinkaan halvalla. Kokonaisessa Turussa se tapahtuisi yhdellä taksalla.
Turhaan yrität kieltää kuntaliitoksen tarpeellisuutta. Lähtökohtasi ovat juuri hyvin Kaarina-keskeiset, kuin voi olettaakin kaarinalaiselta poliitikolta. Juuri tämän tapaisen ajattelun takia ei yhteistyökään voi toimia. Toki sama jääräpäisyys varmaan vaivaa Turun puolta. Meidän ei tulisi kilpailla keskenämme, vaan yhdistää voimat, jotta pärjäisimme muulle Suomelle. Siksi on kestämätöntä, että keskuskaupunkimme ei ole kokonainen.
Vaasan yliopistossa tutkijat totesivat, että syrjäinen Turun seutu ei pärjää kasvussa Oulun ja Tampereen kanssa. Meidät nähtiin jopa taantuvana. Eivät ottaneet huomioon Turun niin loistavia kehyskuntia, jotka hoitavat Turun kasvun, kun Turussa ei ole enää tarjota oikeaa asumista.
Toisin sanoen... Se että Turku ei ole kokonainen, johtaa siihen, että valtio alkaa aliarvioimaan meidän kykyjä ja kapasiteettia. Siten myös meidän tulevaisuutta ja asemaa Suomen yhtenä tärkeimmistä kaupunkiseuduista.
Se käy todella hyvänä tekosyynä, jättää Turku, Kaarina ja muu Varsinais-Suomi ilman suuria kehityshankkeita. Helsingille tämä on milteinpä onnenpotku. Viimeinkin pääsee Turusta eroon, ja ehkä jopa satamatoiminta ja muu saadaan vihdoin Turusta himmenemään, kun ei enää tarvitse rakentaa meille uusia ratoja, teitä ja muita elintärkeitä kanavia harjoittaa pääelinkeinoa.
Mitä tekee Turulla ja V-S:lla, kun on vuosaaren satama? Kaikenhan voi hoitaa pk-seudullakin. Miksi panostaa Turun seudulle, jos voi panostaa pk-seudulle?
Valtion linjaa puoltaa Suomen kilpailukyky. Ja jos me halutaan, että mekin saamme osamme kehityksestä ja hyvinvoinnista, on meidän siitä taisteltava kynsin ja hampain. Onko Kaarinan itsenäisyys ja kaarinalaisten keinotekoinen ilo siitä tärkeämpää kuin tämä?
Minusta ei todellakaan ole. Nyt pää pois sieltä pensaasta! Kaarinalainen ja turkulainen ovat samaa maata. Meidän tulisi pitää yhtä ja nähdä se kokonaisuus, jota meidän kaikkien tulisi puolustaa! Varsinais-Suomen etua, meidän tulevaisuuttamme.
Voi tietenkin epäillä, että voiko valtio vain tutkimuksien takia olla kehittämättä jotakin aluetta Suomessa.
Ei se niin menekään, että joku sanoisi, ettei Turkua tarvitse kehittää, vaan pikemminkin se menee niin, että joku sanoo, että Tampere tarvitsee kehitystä enemmän kuin Turku, koska Turun seutu on vain taantuva ja syrjässä, kun taas Tampere keskeinen ja kasvava. Asia ei tietenkään muutu miksikään seuraavalla kierroksella.
Jokaisesta hankkeesta ja kehityksestä kilpaillaan erikseen. Tarve kehitykselle taas, ei lopu koskaan. Näin ollen "taantuva" seutu voi hävitä yhä uudelleen ja uudelleen, kun päätetään kehitysrahoista ja hankkeista. Siksi ELSA-rataakin on odotettu jo 40vuotta.
Eli ulkoisella kuvalla ja imagolla on hyvin paljon merkitystä. Pahassa tapauksessa voi seudun kehitys sinetöityä puoleksi vuosisadaksi, kun ei ole tarpeeksi kykyä vaatia ja perustella, miksi Turun seutua on niin tärkeä kehittää. Muun Suomen mielestä Turun seutu ei ole tärkeä, eikä sitä myös sellaisena haluta nähdä. Meidän tehtävämme on todistaa, että Turun seutu on tärkeä ja meihin tulee satsata.
Kaarina on todella palanen suurempaa kokonaisuutta. Ilman tätä suurempaa Kaarina ei ainakaan tällä hetkellä selviä.
Jos kaarinalainen tarvitsee verotoimiston palveluja kaarinalainen menee Turkuun. Jos kaarinalainen tarvitsee erikoissairaanhoitopalveluja kaarinalainen menee Turkuun. Monia muitakin asioitaan hoitaessaan kaarinalainen menee Turussa olevaan virastoon.
Jos kaarinalainen haluaa konsetteihin, elokuviin ravintoiloihin, museoihin kaarinalainen menee Turkuun.
Vajaan 10 kilometrin etäisyydellä näistä tärkeistä paikoista se ei oikeestaan haittaa. Kaarinassa ollaan kuiteskin sen verran sisäänlämpiävää sakkia että jo siitä syystä hyvin voitaisiin liittyä johonkin suurempaan.
Kommentoidaan toki :)
Näinhän tämä asia pitkälti on. Turun kaupunkiseudulla on lyhyet välimatkat ja siksi monet palvelut on keskitetty.
Sellaiset asiat kuten konsertit ja muut vastaavat tarvitsevat laajan asukaspohjan, jotta sellaisia kannattaa ylläpitää, siksi niitä on yleensä vain isoimmissa kunnissa.
Miksei niitäkin voisi olla myös kehyskunnissa, on syy lähinnä huonoissa liikenneyhteyksissä.
Kaarina olisi tärkeää saada yhtä hyville yhteyksille, kuin Turussakin on. Ja samoille taksoille.
Väität ettei yhteistyö Kaarinan kanssa suju. Oletko perehtynyt asiaan lainkaan, todellisuudessahan yhteistyö sujuu parhaiten juuri Kaarinan kanssa, Raision kanssahan jätevesiyhteistyökin ontuu pahasti.
Yhteistyö on aivan oikein, sitä pitää hyödyntää, se on kaikkein tärkeintä ja Kaarina on aina ollut hyvin yhteistyökykykyinen ja kaikissa asioissa. Joskus jopa liiankin, mikä on maksanut meille jopa rahaa joskus. Yhteistyöhankkeet vaan tahtoo olla aina Turku johtoisia ja päätökset heiluu puolelta toiselle, kuten Turussa hyvin useasti.
Miksi Turun hankkeet varsin usein tulevat aivan tolkuttoman kalliiksi ja useasti vielä epäonnistuvat surkeasti ? Lista on Pitkä: Taidemuseon remontti, Kompostorin rakentaminen, sataman ruoppaukset, vedenhankinta, kaavoitus yleensäkin aivan sietämättömän hidasta ja kukaan ei joudu koskaan vastuuseen. Sitten vielä ihmetellään miksi lähikuntia ei kuntaliitokset kiinnosta.
Paljon parempi, kun tehdään yhteistyötä silloin kun se on kannattavaa, pidetään kuntarajat ja päätöksenteko, sekä vastuu itsellä.
Kunnilla on kuitenkin aivan samat haasteet kaikilla, kuluja pitäisi pystyä vähentämään ja tuloja lisäämään, keinoista voidaan tietysti olla eri mieltä.
En sano, etteikö Turussa mättäisi. Ja tiedän, että Kaarina on varmaan yhteistyökykyisin kehyskunnista noin yleensäkin. Ei pelkästään Turun kanssa.
Turussa on monesti hidasta ja hankalaa. Moni asia mättää. Se on ikävää ja siihenkin tulisi ehdottomasti saada muutos.
Lähtökohtani ovat kuitenkin irrallaan Turusta ja Kaarinasta sellaisenaan. Minä rakastan tätä paikkakuntaa, siihen kuulu kaikki mitä tämä täällä pitää sisällään. Rakastan koko seutua.
Turku kaupunkina, mitä se on nykyään on systeeminä, on perseestä monellakin tapaa. Mutta myös se on huonoasia, että meillä on täällä perjaatteessa Espoota suurempi kaupunki, mutta se ei näy. Eikä sitä noteerata.
Muinainen Turku on luonut alueellemme selkärangan, jonka ympärille nauhakaupunkimme nyt muodostuu, ja johon kaikki elinvoimamme ja kykymme tällä seudulla tukeutuu.
Turku on kaupunkina parempi, mitä on Turun kaupunki nykyään, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Se on Suomen alkuperäinen keskus, josta meidän kaikkien tulisi olla ylpeä, siitä huolimatta, mitä Turun kaupunki tässä ajassa tekee.
Minä haluan luoda kokonaan uuden kaupungin, johon kuuluu kaikki nauhakaupungin osat. Kaupungin nimeksi tulee tietenkin Turku, sen muinaisen keskustan mukaan.
Tämä kaupunki ei olisi, se Turku, jota nyt kaikki parjaavat, ja joka pyörittää piiriä pientä. Tekee päätöksiä kansalaisten yli kävellen ja pohtii mitenkäs rahaa häviää kuin katkenneesta vesijohdosta teille tietämättömille.
Uusi Turku olisi hyvin organisoitu. Sinne rakennettaisiin kunnon joukkoliikenne. Se kasvaisi Oulun ja Tampereen rinnalla ja olisi Suomen toisiksi suurin kaupunki.
Uuden Turun ehtona tulisi olla järjestelmän muutos niin, että mitään nykyisestä Turusta ei jää kummittelemaan, kun yritetään tavoittaa sitä, mitä Turku oli ennen pääkaupungin siirtämistä Helsinkiin.
En ole ajatusteni kanssa yksin;
http://www.turunsanomat.fi/?ts=1,3:1000:0:0,4:1:0:1:2007-04-10,104:1:450906,1:0:0:0:0:0:
Olipas nappiin ajoitettu.
Samaa Suur Turku vouhotusta, myös tämäkin artikkeli, taustalla SDP.
Kello käy SDP:lle, laittakaa Turun talouasiat kuntoon, kun se on helpompaa suuren eläköitymisen ansiosta luonnollisen poistuman kautta. Muuttakaa toimintatapoja ja vähentäkää moniportaista hallintoa. Siis lisätkää tehoa, kuten valtionvarainministeriöstäkin on kerrottu.
Turun ympärillä olevat ketterät kunnat hakkaavat Turun menen tullen, järjestämällä palvelujaan edullisemmin. Toimien joustavammin, sekä ihmisläheisemmin.
Mikähän Murphyn laki oikein riivaa Turkua, kun kaikki mihin se ryhtyy menee pieleen.
Turkuunkin sitä rahaa on valtionkin toimesta syydetty ja ne toimialat alueella ovat pärjänneetkin kohtuullisesti.
Globaali talous vaan voi olla kovin yllättävää ja jos laivojen rakentaminen loppuisi talousalueeltamme, niin ihan sama onko kuntarajoja, alamäki olisi todella raju.
Poliitikko on Kaarinassakin valittu kuntalaisten asialle ja tietysti pidän siitä kiinni. Turun lupaukset satsaamisesta Kaarinaan on tekaistu juttu, varmaa on että mitään hyvää Turku ei tule Kaarinalle antamaan. Mikäli alueelle jotain annetaan tulee se valtiolta ja sen asian hoito kuuluu alueen kansanedustajille.
Yhteistyö on Kaarinalla ollut aina vahvaa, jos hiemankin muistelet taannepäin asioita. Eikä minulla sitä vastaan mitään olekkaan, ainoastaan tahtoo tulla meille usein vaan erinomaisen kalliiksi nämä yhteishankkeet.
Ala-Lemun alue on Kaarinan viimeinen suurempi alue, sen jälkeen on kaupunki jo melko täynnä ja sitten on sijoitettava asumisväljyyden lisäämiseen. Keskustaan mahtuu vielä muutamia kerrostaloja, mutta ei kovin montaa, kun sekin alkaa olla täynnä.
Kelluvat talot ovat sitten oma asiansa, niitähän käytetään juuri ahtaasti asutetuilla alueilla.
Tuo menee taas tuohon syyttelyn ja parjaamisen linjalle, jolla koitetaan viedä keskustelu pois tosiasioista. Eli siitä tosiasiasta, että kuntaliitokset on hyvin perusteltu satsaus tulevaisuuteen.
Tulevaisuudessa paineet Turun kaupunkiseudun muuttamiseksi yhdeksi kaupungiksi sen kuin kasvaa. Asiaan voi ottaa täysin Turusta ja Kaarinasta ulkopuolisen näkökulman. Ja silloin lopputulos on selvä.
Kaarinan itsenäisyys ei ole tärkeä asia. Ei ainakaan niin tärkeä, kuin Varsinais-Suomen kilpailukyky.
Unohda Turku vs. Kaarina asetelma. Se on sairas tapa ajatella. Sillä kaivetaan kummallekin hautaa. Se on typerää ja itsekästä. Ennen kaikkea se on äärimmäisen kapeakatseista.
Tietysti, jos olet ottanut asiaksesi olla vain ja ainoastaan Kaarinan poliitikko, niin tuo tapa ajatella on kai ainut hyväksyttävä, mutta toivoisi alueen poliitikoilta silti kuntarajat ylittävää kotiseuturakkautta.
Tiedän mitä kaarinalaiset ajattelevat ja tiedän, että poliitikko, joka uskaltaisi myöntää totuuden, saisi unohtaa äänisaaliinsa seuraavissa vaaleissa. Ikävää, että me turkulaiset, kaarinalaiset ja muut olemme niin puupäisiä jääräpäitä ja muutoksen vastaisia. Se tulee koitumaan kohtaloksemme.
Eipä se mitään todista jos TS jostain jotain kirjoittaa... Yleensä lehtijutut ovat jonkun sanelemia mielipiteitä ja toimittaja laittaa loput. Nykyään suomessa on säälittävän vähän ns. tutkivaa journalismia taikka edes sitä missä kyseenalaistetaan poliitikkojen "ilmoittamat faktat". Mitä helpommin saadaan sivuille tekstiä sen parempi (=halvempaa) välittämättä jutun järjellisestä puolesta. Muistan lehtijuttuja 70-luvulta joissa kehuttiin asbestia. Samoin tulee mieleen toisenlaisia lehtijuttuja 80 & 90 luvulta asbestista. Kumpia juttuja pitäisi uskoa?
Minähän sen lehden jutut päätän :D
Mutta aika hauskaa, jos täältä palstalta aiheen keksivät :D eikö?
Sinänsä.. olet kyllä oikeassa siinä, että ei niitä lehtijuttuja pidä purematta niellä. Ja kannattaa tosiaan kurkata ketkä häärii esiripun takana.
Sanoinkin siis vain, että joku muukin on samaa mieltä kuin minä. Sehän jutusta ainakin selviää. Totuus on taas toinen asia. Se pitää jokaisen älytä itse.
saapi muaki kommentoida.
jos saivat juttuun idean täältä niin pitäisi pyytää provikat...
Törkeää tuollainen idean/aiheen ryöstö.
http://www.turunsanomat.fi/?ts=1,3:1000:0:0,4:1:0:1:2007-04-13,104:1:451565,1:0:0:0:0:0:
Otsikko kertoo kaiken oleellisen jo:
"Pientaloalueiden kaavoitus lopetettiin 1960- ja 1970-luvulla kokonaan
Turun oma politiikka käynnisti omakotirakentajien joukkopaon"
Sekä pienoinen totuus vielä miksi talous kuralla:
"Väestörakenteessa olevan kuopan peittävät maahanmuuttajat ja opiskelija"
Minulle on tämän kirjoittelun perusteella tullut vieläkin selvemmäksi, ettei kuntaliitoksilla Turun alueella saada mitään hyvää aikaiseksi.
Yhteistyö on oikea vaihtoehto ja Turkua autetaan lähikuntien toimesta niin paljon kuin mahdollista.
Turku nyt mitenkään syrjässä muutenkaan ole, parhaalla paikalla Suomessa todella hienon saariston vierellä. Turun talousalue on ollut aivan riittävän vetovoimainen ja aluetunnetaan laajalti ympäri maailmaa.
Turun poliitikkojen ja virkamiesten vaan on tunnustettava tosiasiat ja alkaa toimia taloutensa kohentamiseksi. Samoin alueemme kansanedustajien on otettava oma siivumme valtion rahoista.
Erinomainen sijaintimme olisi hyödynnettävä vielä paremmin matkailun merkeissä ja Bioalan yrittämisen sijasta kannattaisi sijoittaa matkailuun. Esimerkiksi väylämaksut kilpailukykyisiksi, jotta risteilyalukset voisivat tulla myös Turkuun. Sitten risteilymatkustajille olisi järjestettävä toimintaa ja saaristoahan meillä riittää.
Yleinen toimeliaisuus muutenkin olisi erittäin kannatettavaa, näin raha saataisiin kiertämään ja hyvinvointia kaikille.
Iänikuinen inttäminen: Turku haluaa Kaarinan, on syytä lopettaa ja koettaa saada itkemisen lisäksi jotain poikkeavaa aikaiseksi.
Pelkkä kotiseuturakkaus yli kuntarajojen ei riitä, vaan on saatava huomattavasti lisää yritystoimintaa ja toimeliaisuutta, sekä radikaaleja muutoksia kuntien toimintatapoihin yli kuntarajojen.
Totta on Turun ongelmat ovat miltei kokonaan itse aiheutettuja, eikä niitä voi korjata hetkessä.
Kaavoitus on juuri yksi näistä. Sitä ollaan tietysti nyt korjaamassa ja se vie aikaa vuosikausia ennenkuin verovaroja alkaa tulla omakotitaloihin muuttaneilta lisää.
Suurimpien lähikuntien talous on myös veitsenterällä, ei ollenkaan niin hyvä kuin luullaan. Useimmissa kunnissa palveluita on luotu velkarahalla ja velkaantuminen on kunnasta riippuen jo melko raskasta.
Toista köyhää liittämällä toiseen köyhään ei saada aikaiseksi oikeastaan mitään. Päinvastoin byrokratia kasvaisi ja päätöksenteko etänisi kuntalaisista.
Muidenkin kuntien toimintatavoissa on vanhanaikaisia hyvinkin kalliita toimintatapoja ja selvää tehotomuuta.
Hyvinvointimme alkaa tulla kalliiksi ja jos kasvu taantuu olemme todellisissa vaikeuksissa jo ilman kuntaliitoksiakin.
Monien kuntien päätöksenteko on todellisuudessa melko leväperäistä ja rahaa kuluu monasti turhaankin ja toisaalta taas tärkeitäkin asioita jää hoitamatta.
Toimintatapoja voitaisiin muuttaa kilpailun suuntaan miltei kaikilla sektoreilla ja saada kuluja laskemaan.
Velkaantuminen pitää saada ajoissa hallintaan, sillä nousukauden jälkeen tulee aina laskukausi.
Monasti kunnissa tehdään myös paljon turhaa työtä, erilaisia strategioita melkoisia määriä ja monimutkaisia valvontaviidakoita. Myös nämä tulisi järkiperäistää.
Siis Pukkisella riittää töitä, kun panee asiat tärkeysjärjestykseen ja alkaa toimia. Se vaatii rohkeutta, koska muutosvastarinta toimii aina kunnissa hyvinkin tehokkaasti.
Nyt suuri aika Turussa on mennyt lähikuntien kadehtimiseen ja on saatu syylliset esiin, ettei ainakaan ongelmat kaatuisi omaan piikkiin.
Siis Turku, todellisia toimintatapojen muutoksia ja sama koskee myös kehyskuntia, muuten ei kunniankukko laula !
Kadehtiminen on kyllä yhtä turhaa kuin keskinäinen kilpailukin. Esim. tämä Myllyllä pelottelu ja muu vastaava. Kauppakeskuksilla on oma tehtävänsä ja paikkansa. Niitäkin tarvitaan.
Minua ei mitenkään kiinnosta nimen omaan Turun etu tai Kaarinan etu. Kuntaliitoksia ei pidä tehdä nyky Turun pönkittämiseksi, vaan puhtaasti rehelliseltä pohjalta, siksi että se on meille kaikille edullista luoda uusi kaupunki ja unohtaa vanhat rajat.
Kilpailu ei todellakaan ole turhaa, oli tuossa naapurissakin todella iso sosialistinen valtio, joka kaatui suuruuten ja kilpailun puutteeseen.
Yksinkertaisesti pelkkä suuruus ei ole etu, on tehtävä paljon muutakin.
Kilpailu on tehokas toimintatapa saada toimintoihin tehoa ja jo varsin laajasti tiedossa. Sosialismi alkaa jo olla loppuun kulunut ajatuksenakin.
Turku sosialismi ei myöskään ole ratkaisu sosialismin aiheuttamiin ongelmiin. Markkinatalous hoitaa Turunkin ongelmat ennemmin tai myöhemmin. Se vaan on tosiasia, joka kannattaa tunnustaa. Suurempi koko automaattisesti ei auta mitään, ainoastaan teot.
Japanin top 40kaupungissa ei ole yhtään Helsingin kokoista kaupunkia. Ne ovat kaikki isompia. Turku ei liitostenkaan jälkeen koolla mässäile, vaikka Suomen top-listan kakkoseksi nousisikin.
Kyse on kokonaisuudesta ja vain siitä. Koolla on merkitystä investointi voimaan ja se toki on tärkeä pointti sekin. Kuntaliitokset tulee tehdä kokonaisuuden takia.
Jos tippaakaan arvostat itseäsi poliitikkona, niin jättäisit pois moiset neukkula vertaukset. Turun kilpailijat ovat tuolla ulkona! Meidän kaikkien etu on, että Turku siinä kilpailussa pärjää. Jos se ei pärjää meidän käy huonosti! Turulla ei ole aikaa tapella itsensä kanssa = kehyskunnat.
Siksi pitää yhdistää kaupunki yhdeksi kokonaisuudeksi, joka voi keskittyä tekemään sitä, mitä tämä maakunta tarvitsee. Vahvaa veturia jolla on koko pallo hallussaan. Turku on tällä hetkellä kuristuksissa oleva raajarikko, joka silti kaikesta huolimatta yrittää pitää tätä rupusakkia pinnalla.
Te ja sinä, olette vain itsekkäitä paskiaisia, jotka kusevat vuoroin kavereiden pakkeihin ja sitten vastatuuleen.
ihan hyvä että olet kaarinalaisten asialla.. mutta ymmärätkö ollenkaan suurempia kokonaisuuksia??
Monesti ainakin minusta tuntuu että poliitikot katsovat vain korkeintaan seuraaviin vaaleihin saakka. Mun pitäisi elää tällä alueella vielä aika pitkään ja töitäkin pitäisi tehdä vielä melkein 40 vuotta.
Ainoastaan luomalla yksi riittävän suuri yhtenäinen kaupunki voimme kilpailla suomen sisäisessä kilpailussa. Ja ehkä hiukan kansainvälisestikkin.
Joku kysyi mitä turku antaisi kaarinalle .. no luultavasti olisivat ainakin ensinmäiseksi antaneet ne miljoonat jotka nyt käytetään hirvensalon rakentamiseen.
Niin ja olen siis asunut 4:ssä kunnassa tällä alueella.
Ketä minäkin sitten äänestäisin..
Missä te Kaarinan kommunistisen periferian opistotasoiset mahtaisitte käydä töissä jollei Turkua olisi
No niin taas asiattomuudet lentelee.
Olivatpa paikallispoliitikkomme missä kunnassa mitä mieltä tahansa niin jotain tulee tapahtumaan.
Valtioneuvosto on jo määrännyt alueelle pakkoyhteistyötä.
Viimeistään ensi vuosikymmenellä tulee muutoksia. Valtio tulee tuskin pitkään katsomaan tätä jokaisen omaan napaan tuijotusta täällä.
jos saan arvata niin nykyinen laki muuttuu 2013 ja 2015 täällä tehdään pakkoliitokset. Silloin tuskin kysytään sen enepää Turulta kaarinalta kuin raisioltakaan mielipidettä asiasta.
Syy miksi varsinaissuomi on jakautunut näin pieniin kuntiin johtuu tänä päivänä lähinnä nurkkakuntaisuudesta ja omaan napaan tuijottamisesta. Siis aika kasa poliitikkoja joutuisi pihalle.
Jos ja kun alueen omat vaikuttajat eivät pysty asiaa hoitamaan niin valtio hoitaa tulevaisuudessa.
Vai löytyisikö sittenkin joltain selkärankaa?