Katkera!

Ikävä kuulla että tunnet noin lastasi kohtaan, hän kun itse tuskin on syyllinen omaan tilanteeseensa. En toki tarkoita, että myöskään sinä tai vaimosi olisitte. Tapahtuneelle tuskin kukaan voi mitään. Itselläni ei ole vastaavaa kokemusta, muutakuin parin ystävä perheen ja parin sukulais perheen kautta. Kaikilla heillä on ollut oma tapansa selvitä asian yli ja oppia rakastamaan lastaan juuri sellaisena kuin he ovat. Osa näistä tuntemistani lapsista on niin sairaita, etteivät he koskaan pysty elämään itsenäisesti, kun edes istuminen , puhuminen, syöminen, ym. ym. ei heiltä onnistu, Ei nyt eikä tulevaisuudessakaan. Silti heidän vanhempansa hoitavat itse lapsensa, eivätkä voisi kuvitellakkaan antavansa/ laittavansa lastaan mihinkään laitoksen. Juuri ystävien, sukulaisten ja ehkä ennen kaikkea kohtalotovereiden tuki on ollut ja tulee olemaan heille tärkeää. Vaimosi tarvitsee sinua nyt enemmän kuin koskaan, toivon sinulle jaksamista. Ota yhteyttä esim perheneuvolaan jotta pääsette purkamaan tunteitanne jollekin. saattaahan olla että teidät on jo neuvottu sinne tai muualle. Hyvää jatkoa, ette ole yksin.

tapat äärimmäisen itsekäs ratkaisu.

hyi vittu mitä tekstii.. niinkun lapsi olisi syyllinen sairauteensa ja sitten vielä tollanen vitun takin kääntäkä faija... me vittu ittees!

Ymmärrän sua! Ei aina tarvitse jaksaa. Vaikka synkältä tuntuu olisiko varaa johonkin ammattiauttajaan. Mene tk:hon ja kerro miltä tuntuu! Kyllä ne on sielä ennenkin nähnyt noita tunteita. Ei aina tarvitse olla vahva.

Ymmärrän, että tilanteesi on tosi vaikea ja katkeruus nostaa helposti päätään. Ei ole helppoa luopua terveen lapsen haaveesta ja suostua omaishoitajan osaan.

Minäkin suosittelen lämpimästi yhteydenottoa esim. kunnan perheneuvolaan tai seurakunnan perheasiain neuvottelukeskukseen, jossa voit päästä puhumaan tilanteesta ja purkamaan mieltäsi. Jos omat fyysiset ja psyykkiset voimavarasi tuntuvat tosiaan olevan lopussa, kannattaa ehkä puhua asiasta lääkärinkin kanssa. Hae ehdottomasti itsellesi apua! Sekä itsesi, vaimosi että lapsesi/lastesi takia. Se että kirjoitit tänne, on jo ensimmäinen askel ja hyvä sellainen. Hae vain sitkeästi apua muualtakin, äläkä lannistu, vaikka joka yhteydenotosta ei tuntuisi apua olevankaan.

Myös vertaistuki on valtavan iso voimavara erilaisissa elämän ongelmatilanteissa. On todella helpottavaa puhua toisten samassa tai samantapaisessa tilanteessa olevien kanssa. Tulee tieto ja tunne siitä, että toisiakin on samassa veneessä, eikä ole ainoa jolla on vaikeaa. Voi myös saada ihan käytännön vinkkejä, jollaisia voivat vain saman kokeneet antaa. Lastasi hoitavat ihmiset voivat varmasti antaa tietoja, onko esim. juuri samaa sairautta potevien lasten vanhemmille vertaisryhmiä tms. Myös netistä voi löytyä keskusteluryhmiä, joissa voi purkaa mieltään samassa tilanteessa olevien kanssa. Usko vain, että helpottaa paljon, kun toinen ymmärtää jo puolesta sanastakin, miltä tuntuu.

On upeaa, että jaksat oman tuskasi keskellä ajatella myös vaimoasi, etkä halua jättää häntä yksin. Hänelläkin on varmasti raskasta, joten toivottavasti jaksatte olla tukena toinen toisellenne. Yrittäkää saada myös ulkopuolista käytännön apua, että jaksatte. Kertokaa rohkeasti sukulaisille ja ystäville, että olette nyt tosi tiukilla ja kysykää, haluaisivatko he auttaa. Näin ette aja itseänne loppuun, ja voitte hoitaa myös kahdenkeskistä suhdettanne.

Olet nyt tosi pettynyt koko elämään, koska eihän siitä pitänyt tulla tällaista. Surun ja vihan tunteet ovat silloin ihan ymmärrettäviä. Aikuisena ihmisenä ymmärrät kuitenkin, että lapsesi on tilanteeseen syytön ja varmaan kärsii itsekin sairaudestaan, joten toivottavasti pystyt vähitellen hyväksymään lapsesi sairaanakin. Olet hänen ainoa isänsä, jota kukaan toinen ei voi täysin korvata.

Myönteisiä tunteita ei kannata väkisin yrittää pusertaa esiin, koska se ei kuitenkaan onnistu, mutta myönteisiä tekoja sitkeästi tekemällä tunteetkin voivat vähitellen muuttua myönteisempään suuntaan. Yritä nähdä lapsessasi edes silloin tällöin myös niitä hellyttäviä ja suloisia piirteitä, mitä joka lapsessa on, ja nauttia niistä. Koko paketti ei valitettavasti ole sitä mitä toivoit, mutta jos edes joskus voisit hetkeksi unohtaa sen sairauden, niin saattaisit tavoittaa itsesi ihastelemassa jotakin mukavaa, mitä hänessä on.

Lapsesi tilanne ei välttämättä ehkä muutu paljoa parempaan suuntaan (vaikka mahdollista sekin on ja toivon sitä todella), mutta sinä itse voit vähitellen pystyä sen tilanteen hyväksymään ja näkemään itsesi sairaan lapsen isänä ja elämään elämää sellaisena kuin se on nyt sinulle annettu. Kasvuahan tämä elämä meille kaikille on, ja sinulla on nyt todella melkoinen kasvun paikka. Kasvaminen ei kuitenkaan ole helppoa lapsille eikä aikuisillekaan, joten helppoa elämää ei nyt ole luvassa. Yritä kuitenkin suostua siihen kasvuun ja välttää katkeroitumista, niin parempaa on varmasti ajan myötä luvassa.

Toivotan teille koko perheelle kaikkea hyvää, paljon voimia ja rakkautta keskenänne!

Lasten kasvatus on rankkaa vaikkei olisivatkaan sairaita. Meillä on lapsia iso liuta ja lähes koko aika menee lastenkasvatukseen.
Sinun pitää vaan päästä joskus irti siitä arjesta ja ruveta harrastamaan jotakin mielenkiintoista. Silloin ovat ajatuksesi muualla kuin lapsenhoidossa ja vaimollesi myös mahdollisuus rentoutua jonkun mielekkään harrastuksen parissa, niin silloin jaksaa hoitaa lapsiakin. Hyvä harrastus pitää mielen virkeänä.

mutta tiesithän että viha ja rakkaus ovat tunnetiloina hyvin lähellä toisiaan...? Usein sitä mitä rakastaa voi myös vihata...ehkä et vihaa lasta sinänsä vaan sitä vammaa/sairautta mikä hänellä on. Lapsi on kuitenkin osa sinua vaikka ei olekaan täydellinen eikä kenties koskaan sillätavalla yhteiskuntakelpoinen kuin toivoisit. Uskon että jos lapsi kuolee ennen sinua,tulet suremaan hänen menetystään. Vertaistukea ja ammattiapua tunteidesi käsittelyyn on varmasti saatavilla, toivoisin että käytät ne mahdollisuudet hyödyksi mitä on varmasti tarjolla. Tervekin lapsi aiheuttaa vanhemmilleen pettymyksen tunteita, ja välillä tuntee olevansa henkisesti "lopussa" ja neuvoton. Unohda ne itsemurha-ajatukset heti alkuunsa, aina löytyy vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia...usein pitkäaikaissairaiden lasten perheessä lapsen terveet sisarukset tuovat sen ilon perheeseen,mikä piristää vaikeina aikoina, sitäkin kannattaa harkita jos vain mahdollista. ;) se ei ole aina ratkaisu, mutta mitä olen itse nähnyt mm.perheitä jossa vammainen lapsi, on aina etu kun "sairas" lapsi saa kaikupohjaa terveistä sisaruksista eikä vanhemmatkaan kiinnitä ihan kaikkea huomiota vain tähän muista poikkeavaan lapseen. Ja parisuhteen vaaliminen myös teidän tilanteessa ensiarvoisen tärkeää, yhteisen laatuajan saaminen, kaikesta huolimatta.