Mullitori

Kuka muistaa mitä sielä oli ja mihin kaikkeen sitä käyttiin? Siis mullitoria
61496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pesäpalloakin olen siellä nähnyt pelattavan vielä -80 luvulla, luulen että Mailan edustusjoukkuekin on pelannut siellä aikanaan, tosin siitä on enemmän aikaa.

Mullitorilla on ollut myös tivolien ja sirkusten alueet, kun ovat Kankaanpäässä vierailleet.

Ja itse torihan on nimensa saanut siitä kun siellä aikoinaan tehtiin eläimillä kauppoja. Tavallista torikauppaakin siellä on ehkä ollut.

Äänestä

Missä tuollainen mullitori sijaitsi? (Olen ainoastaan kesäkankaanpääläinen joten en tiedä)

Äänestä
  • Siellä käytiin aikanaan armottomia puulaakipelejä pesäpallon tiimoilta.

    Kotipesä oli Paasikivenkadun puoleisessa päässä.

    Äänestä

  • taidekoulu.

    Äänestä

siellä iltaisin käytiin pissillä. siis jos uskallettiin, oli mukamas niin pelottavaa kun oli pimeetä

Äänestä

Kankoonpäähän muutettiin, Mullitorilla oli tosiaan puulaakipesismatseja, tivolit ja markkinat muistan kanssa. Hiekkakenttä.
Muistaakseni siihen aikaan pesismatseissa kotipesä oli siellä kirjastotalon puoleisessa päässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päiväsaikaan kirjoitti:

Kuka muistaa mitä sielä oli ja mihin kaikkeen sitä käyttiin? Siis mullitoria

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu