Ei aina niin helppoa

Ajattelin vähän purkaa tätä mieltäni.. Olen reilu puloli vuotta asunut eillään lasten isästä. Olen kolmen pienen lapsen yh. HArkitsin eroa jo ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen mutta en rohjennut päätökseen. Ehti syntyä kaksi lisää. Jotenkin olin niin silloisen mieheni käskytettävänä etten omasta mielestä osannut mitään eikä minusta ollut mihinkään. ja mies antoi ymmärtää että oli samaa mieltä. Nelisen vuotta kärsin siinä helvetissä. En halunnut tavata ihmisiä, halusin olla vain yksin en osannut nauttia lapsista. Kenellekkään en puhunut pahasata olosta, kun jokus aikoinani siitä nimittäin erehdyi omille vanhemmilleni puhumaan he saivat käännettyä asian niin että minä olin syyllinen meidän parisuhde ongelmiin ja käskivät katsoa peiliin. Yritin parhaani mutta tunsin aina epäonnistuvani. Neljän avioliitto vuoden jälkeen sain puhuttua muutamalle luotettavalle ystävälleni jotka YMMÄRSIVÄT minua, eivät tuominneet ja syyttäneet minua. Rohkaisivat tekemään niinkuin itse olen onnellisin ja niin sain rohkeutta kerätä kamat ja häivyin lasten kanssa. Lähimmät ihmiset kuten vahempani eivät ole oikein vieläkään osanneet hyväksyä päätöstäni ja ovat puolen vuoden ajan jankanneet jospa te vielä yhteen palaisitte. Eivät tunnu ymmärtävän etten halua edes siihen huonoon suhteeseen, joka oli täynnä henkistä väkivaltaa. Astuipa kuvioihin vielä uusi aivan ihana mies, joka välittää myös lasten hyvivoinnista, toisin kuin heidän isänsä joka ei suostu´oikein tapaamaan edes lapsiaan. Kun vanhempani saivat kuulla tästä minun uudesta suhteesta, soitti isäni saman tin ja haukkui huoraksi. Heidän mielestään minulla ei ole oikeutta rakkauteen kun avioliitto lasten isän kanssa ei toiminut. Tuntuu että olen niin rikki kun kolmen pienen lapsen yh.na tulee jatkuvasti uusia vastoinkäymisiä. Exäkin roikkuu perässä vaikka olen selvällä suomen kielellä sanonut että olen täysin luovuttanut eikä meillä ole mitään muuta yhteistä kun lapset. Tässäpä vähä. Kiitos jos jaksoit lukea. Tekee hyvää saada purkaa oloa. Ja hyvää kevättä.
0373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kikka kirjoitti:

Ajattelin vähän purkaa tätä mieltäni.. Olen reilu puloli vuotta asunut eillään lasten isästä. Olen kolmen pienen lapsen yh. HArkitsin eroa jo ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen mutta en rohjennut päätökseen. Ehti syntyä kaksi lisää. Jotenkin olin niin silloisen mieheni käskytettävänä etten omasta mielestä osannut mitään eikä minusta ollut mihinkään. ja mies antoi ymmärtää että oli samaa mieltä. Nelisen vuotta kärsin siinä helvetissä. En halunnut tavata ihmisiä, halusin olla vain yksin en osannut nauttia lapsista. Kenellekkään en puhunut pahasata olosta, kun jokus aikoinani siitä nimittäin erehdyi omille vanhemmilleni puhumaan he saivat käännettyä asian niin että minä olin syyllinen meidän parisuhde ongelmiin ja käskivät katsoa peiliin. Yritin parhaani mutta tunsin aina epäonnistuvani. Neljän avioliitto vuoden jälkeen sain puhuttua muutamalle luotettavalle ystävälleni jotka YMMÄRSIVÄT minua, eivät tuominneet ja syyttäneet minua. Rohkaisivat tekemään niinkuin itse olen onnellisin ja niin sain rohkeutta kerätä kamat ja häivyin lasten kanssa. Lähimmät ihmiset kuten vahempani eivät ole oikein vieläkään osanneet hyväksyä päätöstäni ja ovat puolen vuoden ajan jankanneet jospa te vielä yhteen palaisitte. Eivät tunnu ymmärtävän etten halua edes siihen huonoon suhteeseen, joka oli täynnä henkistä väkivaltaa. Astuipa kuvioihin vielä uusi aivan ihana mies, joka välittää myös lasten hyvivoinnista, toisin kuin heidän isänsä joka ei suostu´oikein tapaamaan edes lapsiaan. Kun vanhempani saivat kuulla tästä minun uudesta suhteesta, soitti isäni saman tin ja haukkui huoraksi. Heidän mielestään minulla ei ole oikeutta rakkauteen kun avioliitto lasten isän kanssa ei toiminut. Tuntuu että olen niin rikki kun kolmen pienen lapsen yh.na tulee jatkuvasti uusia vastoinkäymisiä. Exäkin roikkuu perässä vaikka olen selvällä suomen kielellä sanonut että olen täysin luovuttanut eikä meillä ole mitään muuta yhteistä kun lapset. Tässäpä vähä. Kiitos jos jaksoit lukea. Tekee hyvää saada purkaa oloa. Ja hyvää kevättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu