Täytyi ihan pysähtyä nyt pohtimaan, mutta karkean arvion mukaan, miettimisen päälle, päädyin lukuun kolme ja puoli. Mietin siis miten kauan omasta abortistani on; kolme ja puoli vuotta noin...
Asia ei ole lainkaan päivittäin mielessä, se puskee mieleen aina kun käy täällä lueskelemassa juttuja ja välillä, ikävä kyllä, täytyy myöntää lähtevän mielelläänkin tuohon eettiseen väittelyyn mukaan.
Täällä ajoittain vilahtelee niitä toiveita, että saisi vertaistukea ja keskustella abortistaan, mutta täällä ei ole paljoa aloituksia joissa niin haluttaisiin tehdä.
Niinpä ajattelin aloittaa, ihan vain tuntemuksista abortin jälkeen tässä vaiheessa elämää.
Abortin tehdessä opiskelin. Noh, se ammattitutkinto on jo plakkarissa ja nyt seuraavaa tulossa, eli elämän tilanne ei ole hirveästi muuttunut noiden vuosien aikana.
Abortti laittoi analysoimaan itseään, se vahvisti, sillä nyt tunnen itseni todella syvällisesti. Tiedän, että pahatkin jutut hoituu, oikealla asenteella tälläisenkään palstan paskanheittäminen ei tee mitään vahinkoa, sitä on vain piristävä lukea.
Ainut asia mitä joskus miettii on se alkaako joskus kiinnostamaan millainen se lapsi olisi ollut? Ehkä turha miettiä, mutta täällä niin on vakuuteltu, että joskus sitä miettii... Onko muut varman abortti päätöksen tehneet miettineet? Onko joskus tullut vuosien, kymmenien jälkeen laskettua esimerkiksi lapsensa tarkkaa ikää tai vastaavaa?
Nyt kun katselen itseäni en edelleenkään oman lapsen kasvattamiseen olisi kypsä. Eli sikäli onni, että ei sitä parivuotiasta ole, sillä vanhemmat haluavat vielä tehdä kaikkea muuta kuin perustaa perhettä. Sitä kaikkea en edes viitsi ajatella mistä olisin jäänyt paitsi jos lapsen olisin tehnyt, se olisi niin hirveästi kokemuksia... Mutta toisaalta yritän joskus teennäisesti miettiä mistä olen jäänyt paitsi kun en lasta tehnyt; eli omasta lapsesta. Se on teennäistä siksi, että en edelleenkään ole koskaan omaa lasta halunnut, joten on mahdotonta kuvitella mitään isoja tunteita tai riemuja lapsen suhteen...
Tämä aloitus oli siis kertomaan niitä kokemuksia abortista, joita jotkut täältä etsivät. Tämä leikkikenttä on siis niille jotka abortin ovat kokeneet (sori Tristar), siihen kuinka ihmiset ovat päässeet kokemuksensa kanssa elämässään eteenpäin. Olen itse hyvin jatkanut, elämässä ei edelleenkään mitään valittamista. Onko joku huonommin, senkin jakaminen muiden kanssa voi auttaa? Mitkä asiat abortin jälkeen muita mietityttää? Heti abortin jälkeen? Vuosia abortin jälkeen?
Se on muuten jännä, miten vasta abortin jälkeen mielikuva toimenpiteestä on vahvistunut. Ennen aborttia tiesin miten toimenpide tehdään ja että itselleni se on moraalisesti ihan hyvä/paras vaihtoehto. Mutta vasta jälkeenpäin, kun asia oli omakohtainen, on laajentanut vielä tietoisuuttaan. En käynyt esim tällä palstallakaan ennen toimenpidettä. Ja varmaan sitä on tullut tehtyä täysin oikea ratkaisu kolme ja puoli vuotta sitten, sillä jokainen murhaajaviesti vain hymyillyttää...
Asia ei ole lainkaan päivittäin mielessä, se puskee mieleen aina kun käy täällä lueskelemassa juttuja ja välillä, ikävä kyllä, täytyy myöntää lähtevän mielelläänkin tuohon eettiseen väittelyyn mukaan.
Täällä ajoittain vilahtelee niitä toiveita, että saisi vertaistukea ja keskustella abortistaan, mutta täällä ei ole paljoa aloituksia joissa niin haluttaisiin tehdä.
Niinpä ajattelin aloittaa, ihan vain tuntemuksista abortin jälkeen tässä vaiheessa elämää.
Abortin tehdessä opiskelin. Noh, se ammattitutkinto on jo plakkarissa ja nyt seuraavaa tulossa, eli elämän tilanne ei ole hirveästi muuttunut noiden vuosien aikana.
Abortti laittoi analysoimaan itseään, se vahvisti, sillä nyt tunnen itseni todella syvällisesti. Tiedän, että pahatkin jutut hoituu, oikealla asenteella tälläisenkään palstan paskanheittäminen ei tee mitään vahinkoa, sitä on vain piristävä lukea.
Ainut asia mitä joskus miettii on se alkaako joskus kiinnostamaan millainen se lapsi olisi ollut? Ehkä turha miettiä, mutta täällä niin on vakuuteltu, että joskus sitä miettii... Onko muut varman abortti päätöksen tehneet miettineet? Onko joskus tullut vuosien, kymmenien jälkeen laskettua esimerkiksi lapsensa tarkkaa ikää tai vastaavaa?
Nyt kun katselen itseäni en edelleenkään oman lapsen kasvattamiseen olisi kypsä. Eli sikäli onni, että ei sitä parivuotiasta ole, sillä vanhemmat haluavat vielä tehdä kaikkea muuta kuin perustaa perhettä. Sitä kaikkea en edes viitsi ajatella mistä olisin jäänyt paitsi jos lapsen olisin tehnyt, se olisi niin hirveästi kokemuksia... Mutta toisaalta yritän joskus teennäisesti miettiä mistä olen jäänyt paitsi kun en lasta tehnyt; eli omasta lapsesta. Se on teennäistä siksi, että en edelleenkään ole koskaan omaa lasta halunnut, joten on mahdotonta kuvitella mitään isoja tunteita tai riemuja lapsen suhteen...
Tämä aloitus oli siis kertomaan niitä kokemuksia abortista, joita jotkut täältä etsivät. Tämä leikkikenttä on siis niille jotka abortin ovat kokeneet (sori Tristar), siihen kuinka ihmiset ovat päässeet kokemuksensa kanssa elämässään eteenpäin. Olen itse hyvin jatkanut, elämässä ei edelleenkään mitään valittamista. Onko joku huonommin, senkin jakaminen muiden kanssa voi auttaa? Mitkä asiat abortin jälkeen muita mietityttää? Heti abortin jälkeen? Vuosia abortin jälkeen?
Se on muuten jännä, miten vasta abortin jälkeen mielikuva toimenpiteestä on vahvistunut. Ennen aborttia tiesin miten toimenpide tehdään ja että itselleni se on moraalisesti ihan hyvä/paras vaihtoehto. Mutta vasta jälkeenpäin, kun asia oli omakohtainen, on laajentanut vielä tietoisuuttaan. En käynyt esim tällä palstallakaan ennen toimenpidettä. Ja varmaan sitä on tullut tehtyä täysin oikea ratkaisu kolme ja puoli vuotta sitten, sillä jokainen murhaajaviesti vain hymyillyttää...
Vastaukset 37
Vanhimmat
Jos et tässä maailmassa joutuisikaan vastuuseen teostasi, niin kuoleman jälkeen joudut.
kaikilla ei ole sama jumala kuin sinulla.Abortti ei ole synti.
...että itsenäinen nainen jutuu rankaisun kohteeksi "vielä joskus"? Tuohan se varmasti kostonhimolle tyydytystä mutta valitan, sinulla ei ole mitään takeita siitä että uskomusmaailmasi mukainen kuolemanjälkeiskäytäntö toimii millään tavalla.
***
abortin tekeminen kuitenkin ole synneistä pienin!
se nyt ei oo niin kauheeta, tapoin pari ihmisenalkua, so what..
Milläs tavoin abortti ei riko käskyä Älä tapa?
Abortissa nimenomma TAPETAAN elämänsä alkuvaiheessa oleva IHMINEN.
mulle on aivan sama jos on olemassa jotkut ihme kymmenen käskyä. Ei ole mun uskontoni, en usko mihinkään. En usko kuolemanjälkeiseen elämään.
monesko käsky se oli (8?), mutta siinä puhuttiin jotain toisten tuomitsemisesta vastoin parempaa tietoaan, vai miten se nyt menikään... Tällä palstalla kovasti vedotaan Raamattuun ja kovasti tuomitaan. En nyt mikään uskontojen asiantuntija ole, mutta näen tässä ristiriidan.
käskyssä ei puhuta tuomitsemisesta.
Valehtelusta kylläkin.. älä sano väärää todistusta jne.
>eihän siellä mitään ihmistä/elämää oo olemassa, ei siinä mitään tapeta, ei se oo murhaamista..>
????
Tosiasioiden toteeminen ei oo tuomistemista.
ja olet aivan oikeassa! Pyydän anteeksi. Kahdeksas käsky todellakin kuuluu: "Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi."
Kun nettipalstalla yleistää kaikki aborttioikeuden kannattajat itsekkäiksi ja mukavuudenhaluisiksi lapsentappajiksi, niin eikö se ole väärän todistuksen lausumista lähimmäisestään?
... kun kuolen. Mutta toisaalta haluan kuolla niin onnellisesti, että pääsen suorilta jaloilta ja hymy huulilla, silloinhan se ei hyydy silloinkaan.
Mutta hei, se kuoleminen ei pelota minua niin, että joutuisin turvautumaan johonkin uskontoon. Tällä hetkellä olen jo hyvin tietoinen, että kuolema lopettaa kaiken yhden yksilön kohdalta ja elämä jatkuu... Se on se luonnon kiertokulku sellainen. Sikäli siis on turhaa minulle tai kaltaisilleni tulla kertomaan kuolemanjälkeisestä elämästä, sillä olemme vain osa luontoa, emme mitään yliolentoja tai kruunuja, joilla on tavan luontoa paremmat olot edes kuoleman jälkeen.
mielipide eikä ne oo valehtelua. Vastustajat todella uskoo niin.
Eikö asia sitten pohjimmiltaan ole niin?
Abortteja tehdään mukavuudenhalusta ja ollaan itsekkäitä sikiötä kohtaan. Lapsi on laaja käsite, karkeasti ottaen se on minkä ikäinen tahansa, keskenkasvuinen ihminen. Abortissa tietynikäisiä lapsia tapetaan.
Joten eikö nämä nyt ole ihan kiistämättömiä tosiasioita?
Lausuit mielipiteesi ja oletettavasti kaikkien vastustajien mielipiteen ja sitten lopussa totesitkin sen mielipiteen kiitattomaksi tosiasiaksi? Meniköhän jotain metsään ja vauhdilla?
Mielipiteen ilmaisu on panettelua tietyissä yhteyksissä, kuten kaikki juoruaminenhan on mielipiteiden kertomista ja se on juuri sitä väärän todistuksen antamista lähimmäisestään, sillä se ei ole kiistattomien tosiasioiden esittämistä informaation vaihto mielessä.
Ymmärrät kai ristiriidan; voisin sanoa mielipiteenäni jotain tyhmäksi ja sivistymättömäksi, vaikka hänen tekonsa niin minusta osoittavatkin, se on vain mielipide, ei kiistaton tosiasia, jolloin se on panettelua.
On hyvä huomata, että vaikkei mielipide suoranaista valehtelua olisikaan, se ei silti ole absoluuttinen faktakaan.
Sinun logiikallasi siis voitaisiin sanoa myös, että kaikki abortinvastustajat ovat mielisairaita idiootteja syyllistymättä valehteluun? Riittääkö todella perusteeksi minkä tahansa väitteen esittämiselle se, että se on jonkun mielipide?
Onko mielestäsi kohtuullista väittää kaikkia abortin tekijöitä itsekkäiksi ja mukavuudenhaluisiksi lapsentappajiksi? Onko moinen tosiaan edes totuudenmukaista? Jos nainen keskeyttää raskauden sikiön vakavan sairauden tähden, toimiiko hän ainoastaan itsekkäästi ja mukavuudenhaluisesti? Jos hän ihan todella halusi lasta, mutta tekee abortin, koska sikiö ei luultavasti eläisi edes synnytykseen saakka, niin hän on vain itsekäs ja mukavuudenhaluinen?
Vaikka suurin osa aborteista tehtäisiinkin siksi, että se itselle on helpoin vaihtoehto, onko siltikään kohtuullista taikka totuudenmukaista yleistää?
että abortti ei ole tappamista? Tai että sikiö on jokin muu kuin ihminen? Tai voidaanko sen ei-lapseus todistaa?
"Onko mielestäsi kohtuullista väittää kaikkia abortin tekijöitä itsekkäiksi ja mukavuudenhaluisiksi lapsentappajiksi?"
Kyllä, silloin kun se pelkillä sosiaalisilla syillä tehdään, kuten suurin osa aborteista.
"Voidaanko osoittaa että abortti ei ole tappamista? Tai että sikiö on jokin muu kuin ihminen? Tai voidaanko sen ei-lapseus todistaa?"
Ei, koska nämä ovat nimenomaan mielipidekysymyksiä, eivät siis absoluuttisia faktoja, ehdottomia totuuksia.
"Kyllä, silloin kun se pelkillä sosiaalisilla syillä tehdään, kuten suurin osa aborteista."
En käsitä. Mielestäsi on siis kohtuullista yleistää KAIKKI abortintekijät itsekkäiksi ja mukavuudenhaluisiksi lapsentappajiksi, koska suurin osa aborteista tehdään sosiaalisista syistä? Siis koska suurimman osan syitä et hyväksy, sinusta on kohtuullista haukkua nekin, joiden syyt hyväksyt?
Ja muuten sekin, että kaikki sosiaalisetkaan syyt olisivat ainoastaan itsekkäitä ja mukavuudenhaluisia, on mielipide, ei mikään fakta. Eli sinusta on kohtuullista haukkua toiset ihmiset, koska olet jotain mieltä? Miksi tällä palstalla nyt viime aikoina ovat abortin vastustajat purnanneet siitä, että aborttioikeuden puolustajat ovat niin asiattomia? Siis eikös se ollutkaan niin, että mitä tahansahan voi toisista sanoa sillä perusteella, että se on jonkun mielipide?
""Voidaanko osoittaa että abortti ei ole tappamista? Tai että sikiö on jokin muu kuin ihminen?""
Väitätkö siis että nämä eivät ole ihan kiistattomia tosiasioita??? Voi morjes..!
Ja jos se on kerran ihminen niin onhan se silloin enemmän myös lapsi kuin ei-lapsi??!
Wikipediassa: Lapsi on minkä tahansa ikäinen ihmisen jälkeläinen.
Mikä tässä määritteessä ei sovi syntymättömään lapseen??
Edelleen, kaikki abortintehneet eivät ole itsekkäitä ja mukavuudenhaluisia. Ei silloin kun siihen on todella jokin Oikea syy (noin 3%). Sosiaaliset syyt eivät ole riittäviä syitä jonkun tappamiselle.
Hyvä, siis et olekaan sitä mieltä, että abortti on itsekäs teko... Eli se ei olekaan mielipiteesi ja näin ollen kiistaton fakta elämästä...
Etsi seuraavaksi wikipediasta tuo "jälkeläinen".. Pidetäänkö sikiötä tai syntymätöntä vauvaa jo jälkeläisenä kovinkin laajalti?
Mutta etsi sinä jos jossain on sanottu ettei jälkeläinen tarkoita syntymätöntä vaan pelkästään syntyneitä olentoja.
"Hyvä, siis et olekaan sitä mieltä, että abortti on itsekäs teko... Eli se ei olekaan mielipiteesi ja näin ollen kiistaton fakta elämästä..."
Hähh?? Koska joku muu on sitä mieltä että abortti on kaikissa tapauksissa itsekästä ja joku toinen että ei missään tapauksessa, niin silloinhan se todella on puhdas mielipide eikä fakta!!!
Sitä kannattaa nyt miettiä mikä jälkeläinen on. Se olisi kannattanut miettiä jo ennenkuin meni perustelemaan jotain sikiön lapsena oloa, sillä, että jälkeläinen iästä riippumatta on lapsi...
asia itse sieltä wikipediasta mikä se lapsi on. Turha mihinkään jälkeläiseen on takertua.. vai taasko yritetään epätoivolla johdatella sitä huomioo johonki muualle..?
Itse tuon määritelmän otit mukaan. Eli lapsi on jonkun jälkeläinen iästä riippumatta.
Jos on kyse siitä, onko alkio lapsi vai ei (tuon wikipedian määrittelyn mukaan), on erittäin olellista mitä jälkeläisellä ymmärretään. Jo syntynyttä vai syntymätöntä olentoa?
Eiköhän kaikki palstalla olijat ole jo ymmärtäneet, että jokainen ihan itse määrittelee milloin kutsuu mitäkin lapseksi vai kutsuuko penskaksi tai kenties jos on englantilainen babyksi... Kaikki tietävät asian olevan sama vaikka nimitykset muuttuvat.
Ja koska otit esiin jonkintasoisen pilkunussimisen asiasta, niin tee se tarkasti loppuun asti. Eli sinulla oli jokin pitävä logiikka miksi se oikea nimitys on juuri lapsi. Kerro se? Ihmettelen miksi maailman kuusi miljardia muuta ihmistä eivät pidä sitä juuri lapsena, vaan kutsuu kaikilla omilla nimityksillään, vaikka se Suomen kuuden miljoonan mukaan sellainen onkin...
Eli nyt takerruit itse lillukanvarpuihin alkamalla määritellä sanaa lapsi. Selvittele ne aloitteesi mukaan ihan juuria myöten...
mielestäsi alkio/sikiö ei voisi olla tietynikäinen jälkeläinen?
Eiköhän monet kuitenki kutsu sitä sikiööki (mahassa olevaks) lapseks...
" ""Voidaanko osoittaa että abortti ei ole tappamista? Tai että sikiö on jokin muu kuin ihminen?""
Väitätkö siis että nämä eivät ole ihan kiistattomia tosiasioita???"
Väitän, ja koskapa itse perustelet omia väitteitäsi Wikipedialla, niin perustelen sitten minäkin. Wikipediakin nimittäin väittää, että sikiön ihmisyys on kiistanalainen aihe. Se siis on mielipideasia, ei mikään kiistaton tosiasia. Katso hakusanalla "sikiö", niin huomaat tämän.
"Lapsi on minkä tahansa ikäinen ihmisen jälkeläinen.
Mikä tässä määritteessä ei sovi syntymättömään lapseen??"
Taaskin kiistanalainen asia. Miten määritellään ikä? Wikipedian mukaan elävien eliöiden iänmääritys tarkoittaa aikaa niiden syntyhetkestä. Ihmisen ikä määritellään myöskin syntyhetken mukaan, ei hedelmöittymisen tai kohdunseinämään kiinnittymisen mukaan. Ennen syntymää ei myöskään virallisesti puhuta suoraan alkioden ja sikiöiden iästä, vaan tätä määritellään termillä raskausviikko. Määritellään siis raskauden kestoa, ei sikiön ikää.
"Edelleen, kaikki abortintehneet eivät ole itsekkäitä ja mukavuudenhaluisia. Ei silloin kun siihen on todella jokin Oikea syy"
Pidät kuitenkin kohtuullisena ja totuudenmukaisena väittää, että kaikki abortin tehneet ovat itsekkäitä, ilman sen kummempia syiden erittelyitä? Näinhän olet antanut edellisissä viesteissäsi ymmärtää.
mutta lääketieteellisesti määriteltynä ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksessä.
Sen kannalta on samantekevää, mistä lähtien ikää aletaan laskea.
Mihin muuhun sosiaaliset syyt perustuvat kuin omaan mukavuudenhaluun ja itsekkyyteen? Silloin muita syitä (terveydellisiä) raskauden keskeyttämiselle ei ole. Fyysisesti ei olisi mitään estettä tai vaaraa viedä raskaus loppuun.
Se, onko sosiaalisia syitä muita kuin itsekkäitä ja mukavuudenhalusia, on taaskin mielipidekysymys ja sitä paitsi aika irrelevantti asia tässä yhteydessä. Minä olen ihmetellyt sitä, että sinä pidät asiallisena haukkua KAIKKI abortintekijät syitä katsomatta sillä perusteella, että suurin osa heistä tekee abortin mielestäsi itsekkäin perustein. Sinusta on siis oikein haukkua itsekkäiksi saman tien ne raiskatut ja fyysisten terveyssyiden takia abortoivatkin. Tätä minä ihmettelen. Ihmettelen sitä, että jos kuitenkin näet abortille hyviäkin perusteita, miksi pidät oikeana haukkua ne hyvälläkin perusteella abortoivat?
Minun mielestäni sosiaalisiinkin syihin kuuluu sellaisia perusteita, joita en pidä erityistä itsekkyyttä ja mukavuudenhalua osoittavina.
Ensinnäkin haluttomuus saada lasta. Voi toki olla, että se on itsekästä, mutta ei silti yhtään sen itsekkäämpää kuin lapsitoivekaan. Valtaosa tekee lapsensa kuitenkin siksi, että he HALUAVAT lapsia, koska he kokevat elämänsä olevan mukavampaa lasten kanssa kuin lapsettomana. Vai olenko väärässä? Haluttomuus saada lasta ei siis ole sen itsekkäämpää ja mukavuudenhaluisempaa kuin halukkuuskaan mielestäni.
Toiseksikin kiinnittäisin huomiota siihen, että tunnut laskevan terveydellisiksi syiksi ainoastaan fyysistä terveyttä uhkaavat syyt. Samaa taitaa ajatella myöskin sosiaalisten syiden määrittely. Yksi sosiaalinen peruste abortillehan on se, että raskaus aiheuttaisi huomattavaa rasitusta. Toisin sanoen, se vaarantaisi kaiketi naisen psyykkisen hyvinvoinnin. Minusta ei ole ainoastaan itsekästä tehdä aborttia silloin, jos epäilee ettei oma psyyke raskautta, synnytystä ja lapsen pitämistä/sen adoptioon antamista kestä. Mukavuudenhaluista se kaiketi siten on, ettei tahdo vaarantaa omaansa ja perheensä hyvinvointia, mutta mitä ihmeen kamalaa on sellaisessa? Aika harva ihminen kuitenkaan toimii vaarantaakseen oman hyvinvointinsa, vaan nimenomaan turvatakseen sen.
kuinka henkiset ongelmat helpottavat surmaamalla oma tuleva lapsensa..? Luulis olevan pisemmän päälle päinvastoin.
"Aika harva ihminen kuitenkaan toimii vaarantaakseen oman hyvinvointinsa, vaan nimenomaan turvatakseen sen."
Ja elämän riistäminen on hyvä ja eettisesti kestävä keino tähän?, varsinkaan kun se sikiö tuskin mitenkään kykenee toista uhkaamaan..
todella kummallista, että ihmiset ovat erilaisia? Etteivät kaikki ajattele kuten sinä, tai kuten minä? Etteivät kaikki reagoi eri tilanteisiin kuten sinä reagoisit, tai kuten minä reagoisin? Eikö olekin kummallista, etteivät kaikki pidä vastentahtoisen raskauden keskeyttämistä lapsensa surmauttamisena, kuten sinä pidät? Eikö olekin kummallista, että joillekin juuri se vastentahtoinen raskaus, vastentahtoinen synnytys ja vastentahtoinen lapsi voi aiheuttaa huomattavaa psyykkistä rasitusta?
Kaikella kunnioituksella, mutta mielestäni kaikkein kummallisinta on se, että jotkut todella eivät tunnu ymmärtävän, että ihmiset ovat erilaisia. Ihmettelen myöskin, että millä ihmeen resurssilla tällainen ihminen toisia itsekkyydestä syyttelee. Eihän hän itse omassa itsekkyydessään kykene edes näkemään muita näkemyksiä kuin sen ikiomansa...
että jotkut tekevät abortteja tuntematta minkäänlaista syyllisyyttä tai katumusta. Onneksi nämä tunne-elämältään vajavaiset ovat pieni vähemmistö.
Nämä tällä palstalla päivästä ja kuukaudesta toiseen roikkuvat tekoansa kivenkovaa oikeaksi todistelevat kuuluvat kaikkein selkeimmin tuohon enemmistöön. Ei ole oikein vakuuttavaa jos hokee asiaa päivästä toiseen, -tein oikein! en minä kadu, uskokaa jo! ette pysty syyllistämään! jne.
Sellainen jota asia ei vaivaa ei koe myöskään jatkuvaa tarvetta siitä puhumiseen.
Surullista ja säälittävää.
Ketä nämä ihmiset ovat, jotka päivästä toiseen roikkuvat aborttiaan oikeaksi todistelemassa? Minulle ei tule mieleen yhtäkään nimimerkkiä. En minä ole huomannut, että yhdet ja samat henkilöt täällä jatkuvasti partioisivat kertomassa katumattomuuttaan.
sitten olet kai sulkenut siltäkin jo silmäsi.
Tosin, etköhän tiedä varsin hyvin ketä tarkoitan...
ja mistä sen tietää moniko nimimerkkejä käyttämättömistä on niitä vakipuoltajia..
Olen sulkenut silmäni tältäkin? Miltä muulta minä olen silmäni sulkenut?
Ihan oikeasti en tiedä ketä mahdat tarkoittaa. Tosin myönnän, että minulta menee ohi varmaan paljonkin viestejä, sillä en lue jokaista viestiketjua täällä. Tämän lisäksi en yleensä keskity arvuuttelemaan kirjoittajien henkilöllisyyttä vaihtuvien nimimerkkien takana. No joo, tästä poikkeuksena on kyllä tämä eräs abortin vastustaja, jonka kirjoitustyylin varmaan jokainen tällä palstalla jo tunnistaa...
uhkaa naisen hyvinvointia ja sitä kautta myös hänen jo olemassa olevien lastensa hyvinvointia, niin tietysti silloin abortti on parempi ja eettisesti kestävämpi vaihtoehto kuin pakkosynnyttäminen ja omansa ja lastensa hyvinvoinnin uhraaminen!! Ensimmäisessä tapauksessa yksi, joka ei koskaan itsestään edes tiennyt, menettää henkensä. Jälkimmäisessä tapauksessa Yksi saa säilyttää henkensä, mutta elää onnettomana ja samalla uhrataan monien muiden ihmisten onnellisuus ja hyvinvointi. Jälkimmäisessä tapauksessa siis uhrien ja kärsijien määrä on suurempi. Tottakai hyvä ja eettisesti kestävä vaihtoehto on se, jossa aiheutetaan mahdollisimman vähän kärsimystä!!
takaa onnellisuuden??
Miten se yksi on automaattisesti onneton siellä onnellisessa ja rakastavassa adoptiokodissa jossa sitä on kauan ja hartaasti odotettu ja toivottu!?? Onnellisuus ja elämässä menestyminen ei oo lähtökohdista kiinni.
Täytyy miettiä mikä on omassa asenteessa pielessä jos elämän antaminen toiselle aiheuttaa itselle onnettomuutta ja pahoinvointia..
Omalla tai kenekään muunkaan vaikeuksilla on turha niihin syyttömän tappamista oikeutella.
Joo, kokemusta abortista on....näillä sivuilla, sivulla neljä kirjoitin tästä asiasta omia kokemuksiani, otsake on: Abortti v.1984. Käy lukemassa, jos kiinnostaa.
Vastasinkin viestiin abortista vuonna 1984.
Sinulla oli se veikeä tilanne, että tiesit jo lähtiessäsi tekeväsi sinulle väärän valinnan, tai siis kaduit jo tekohetkellä.
Millaista tukea sait ulkopuolisilta? Syyllistivätkö he sinua lisää vai yrittivätkö auttaa jaloilleen? Täällä palstalla saat ainakin sitä syyllistämistä ja anna kun arvaan, se ei ole ainakaan helpottanut oloasi?
Se ei minua hetkauta, sanoivatpa ihmiset tällä palstalla mitä hyvänsä...itsepä parhaiten asiani tiedän. Enkä todellakaan voi jälkeenpäin sanoa, että olisin tehnyt väärän valinnan, kun tein abortin, sen olet ymmärtänyt väärin....olen kertonut siitä, miltä minusta on tuntunut sen jälkeen ja jopa vuosia, vuosia sen jälkeen,siis tässä kohdin 23 vuotta myöhemmin....että mitkä on olleet fiilikset ja mitä olen ajatellut. Muistaakseni alkuperäisessä kirjoituksessani alussa mainitsin heti sen, että ymmärrän vieläkin ne syyt, miksi sen abortin tein, mutta että sitä aborttia en vaan ole pystynyt koskaan unohtamaan ja tuskin koskaan unohdankaan, näin se vaan on, ainakin minun kohdallani. Onnekseni kukaan läheisistä ihmisistäni ei ole koskaan minua asiasta syyllistänyt ja miksi olisi ja mitä se olisi hyödyttänyt ?? Jokainen nainen tekee itse omat päätöksensä, niin ainakin minä olen tehnyt. Tosin myönnän sen, että surullinen tarinahan se minun oli.
Olet asian ytimessä
Tähän kun löytäisi vielä vastauksen, miksi piikitetään lisää myös ihmisiä jotka kärsivät teostaan jo muutenkin?
Mielikuva aikaisemmasta viestistäsi jäi minulle, että olisit toivonut tehneesi toisen valinnan, että kärsit ratkaisustasi. Eihän kukaan tuskin niin lahopää ole, että ikinä unohtaisi aborttia tehneensä, kyllä sen muistaa varmasti hautaan saakka. Mutta hyvä, että oletkin ihan kunnossa asian kanssa? Miksi tunnet siis olevasi asian takia rikki, kun et olekaan?