montako yötä vielä nukutaan

ennen kuin Laila muuttaa Turenkiin?
4890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämä ihminen joka on muuttamassa Teidän yhteisöönne , on ihan elävä enkeli. Hän on hoitanut meidän kaupungissamme jo yli 20 vuotta meitä ns.kiireeellisiä lapsiperheitä, vanhuksia ihan pyytteettömästi,jopa ilman että olisi heiltä korvausta pyytänyt työstää. Sairaita ihmisiä hän on auttanut työnsä ohella omalla ajallaan.> Ja siihen hän on vielä pelastanut muutaman nuoren/lapsen ottamalla heidät siipiensä suojaan ja kasvattanut heidät kuin 2 omaa lastaan, kouluttanut ja saattanut heidät talouselämän pyörteisiin hyvin toimeentulevina yksilöinä ja perheinä. Hän auttaa yh-äitejä siinä missä vain voi, esim. eräällä pienen lapsen äidillä ei ollut pesukonetta..jonka me lapsiperhe-ihmiset tarvitsemme ilmanmuuta, Lailamme hoiti asian siten että meni ja pyysi sen paikallisesta liikkeestä lahjoituksena ja korvaukseksi hän tarjosi omaa työpanostaan tekemällä vapaa-ehtoistyötä liikkeen hyväksi. Liikkeen omistaja lahjoitti pienen naarmun kylkeensä saaneen pesukoneen ja niinpä pesukone vielä saman päivän aikana toimitettiin yh-äidille. Jotta tälleen ja tälläisen ihmisen olette kuntaanne saamassa. Emme häntä antaisi ihan mielellämme mutta elämä on tälläistä ja saamme häntä kait lainata kun silloin tällöin. Muistakaa että kun pyydätte Lailan kahvikylään tai pyydätte lailalta apua kotipalvelu-töissä..se ei ole vain siivooja tai yksi laila kävi..tyyliin hän on kotihengetär hänen jälkensä näkyy meillä kodeissa , sydämissä , kuntamme politiikassa, ja katukuvassa. Milloin hän sipsuttaa kauniisti korkokengissään oikein kauniiksi laitettuna, milloin hän tuleekin vastaan pyörätuolilla tai kyynärsauvojen kanssa..mutta aina laitettuna ja iloisena huumori lentää..kun kysyy vointia niin vastaus tulee aina huumorilla et "tänän lennän vähän matalammalla mutta ei se mitään huomenna pitäis olla siellä ja täällä.." näin hän vastaa. Viimeperjantaina kun hän kertoi että muuttaa niin hän tuli meidän perheeseen aamulla kuten yli 20 vuotta joka toinen perjantai tulee , tuli teki työnsä hyvin ,,toi taas kukat tullessaan ja kun tulen töistä kotona tuoksuu puhdas..ja mikä..hän oli leiponut pullaa eli täydellinen perjantai. Näistä emme luopuisi mutta emme teiltäkään sitä pois ottaisi. Pitäkää häntä hyvällä.. tai palauttakaa. En yleensä kyynelehdi ennenaikaisesti mitään asiaa mutta nyt kyyneleet valuvat vuolaasti poskiani pitkin ennakoin tulevaa ikävää. Ajankohtaa en saa tässä ilmi antaa. Mutta kesätulee ja pian. Tässä teille taustatietoa jos haluatte tutustua kotihengettäreen joka pelastaa perheitä ja päiviä. kirj. 6 henkinen perhe kunnioituksella Porvoo

Äänestä
  • isot ?

    Äänestä

ja tais viedä kateus kalatkin vedestä..ei tainnu teidän/meidän tytteli tullakkaan .laittoi jarrut kun toisessa keskustelussa tuli paskaaniskaa ja kateelliset iski ihan turhaan.Kukaan ei tunne häntä ja alettiin jo panettelemaa, kyllä tän kylän ämmät jaksaa. Hän vastaisi asiallisesti kylläkin humoristisesti kun tänne kirjoitti. Nyt on kirjoitukset poissa.Ja niin myös muuttaja. Se siitä ilosta. Otin kantaa myös toiseen kirjoitelmaan jossa paheksuin samoin koska olen osasyyllinen tähän kirjoittelemiseen. En tunne häntä ja pyydän näinollen Anteeksi meidän kaikkien puolesta myös näiden kademielisten.Toki ei ole ihan oikein kirjoittaa etunimellä alkavaa otsikkoa kirjoituksen aloitukseen. Liian henk.koht. luulen?

Äänestä
  • hei haloo! onko järkeä kirjoitella toisen ihmisen muuttamisista ja menemisistä ja vielä nimen kera. jokainen kirjoitelkoon omat asiansa jos itsensäpaljastelu kiinnostaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


odottavan pitkä aika... kirjoitti:

ennen kuin Laila muuttaa Turenkiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu