Jos erehdyn syömään hampurilaisaterian tai pizzan, ei mene välttämättä puolta tuntiakaan kun on kauhea ripuli. Tätä on ollut noin vuoden ja olen joissakin tutkimuksissa ollut (laktoosi-intoleranssi, keliakia yms.) ja vatsa on ultrattu ja nyt on tähystys edessä. Muutama vuosi sitten esim. hampurilaisaterian jälkeen jouduin mennä kyllä suht. nopeasti vessaan mutta uloste oli normaalia, mutta nyt siis näin pahat oireet. Lisäksi oireita saattavat aiheuttaa ihan peruskotiruokakin kuten riisi kanakastikkeen kera, siis yhtä pahoja oireita. Olisikohan allergiaa vai jotakin muuta? kohtalotovereita?
vatsaoireet allergiaako?
2
944
Vastaukset
- vatsa kestä
Ei minunkaan vatsani tuollaisia roskaruokia kestä. Eikä ole mitään allergioita, on tutkittu. Luulen, että on yksinkertaisesti vain niin, että liika rasvan ja puhdistettujen jauhojen yms. yhdistelmä ei ole hyväksi ihmiselle, eikä vatsalle. Ei minun vatsani kestä lettujakaan.
- Fiona-63
Voi olla allergiaakin, jos mahdollista kannattaa hakeutua ruoka-aine testeihin. Rast-testit, jotka näyttää vasta-aineet verestä tarkempia kuin ihosta tehtävät. Kokemusta ko. asiasta on lapsen kautta, pidemmän aikaa epämääräisiä, voimakkaitakin vatsaoireita (ripuli, kivut, ilmavaivat), kunnes syyksi selvisi allergiat. Viljat, riisi, tuoreet vihannekset ym, ym. Nyt ollaan jo voiton puolella ja vuosien jälkeen oireet helpottuneet ja ruoka-aineita lisätty paljonkin sallittujen listaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1482513
- 1801758
- 921598
- 691593
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k61005- 80958
- 68891
- 61866
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes188854- 61818