Olen auttanut satoja onnettomia ihmisiä:
ollut olkapäänä, korvina, hätiin lähtijänä.
Olen hakenut sänkyjen alta itkeviä lapsia,
etsinyt parasta mahdollista uutta kotia,
saattanut perille elämään ja kuolemaan.
Surrut surevien kanssa,
pitänyt sylissäni orvoksi jääneitä,
itkenyt ilosta ilon paikoissa.
Olen ohjannut vanhempia eteenpäin,
laskenut markoissa ja euroissa säästöt ja tappiot.
Saanut kaikki esitykseni läpi byrokratiassa.
Kieltäytynyt jakkupuku lookista.
Olen istunut oikeussaleissa puolustajan paikalla,
ollut puhelinterrorin kohteena kotonani,
omat lapseni uhattu tappaa.
Olen kokenut burn outin, useampiakin.
Ollut syvästi masentunut.
Sairastunut vakavasti.
Vienyt omia lapsia hoitoon.
.......
Kun elämä vihdoin alkaa antaa hedelmiään,
alan poimia niitä ja iloita jokaisesta päivästä.
Luurangot koluttuina, kaapit avoinna.
Sitten tulee tämä konna yksityiselämääni.
Otan hänet avosylin vastaan,
suostun olemaan parin tunnin heila.
Kuvittelen asioiden muuttuvan.
Asiat muuttuvat.
Huomaan olleeni varalla, korvike, objekti.
Koen tulleeni totaalisesti petetyksi,
alan ihmetellä valehtelun patologisuutta.
Saan päälleni kaiken paskan:
samoja uhkauksia kuin työssä,
samoja epäoikeudenmukaisia reaktioita.
Yhtäkkiä minusta tulee taas syyllinen.
Aina pitää olla syyllinen.
Niin, syyllinen mihin?
Uskon ihmisen hyvään.
Enää en ole niin naurettava, että en uskoisi pahaan.
Sitä on.
Nostan käteni kaiken ruman edessä.
t. korvike ja nyt tarpeeksi lukenut
ollut olkapäänä, korvina, hätiin lähtijänä.
Olen hakenut sänkyjen alta itkeviä lapsia,
etsinyt parasta mahdollista uutta kotia,
saattanut perille elämään ja kuolemaan.
Surrut surevien kanssa,
pitänyt sylissäni orvoksi jääneitä,
itkenyt ilosta ilon paikoissa.
Olen ohjannut vanhempia eteenpäin,
laskenut markoissa ja euroissa säästöt ja tappiot.
Saanut kaikki esitykseni läpi byrokratiassa.
Kieltäytynyt jakkupuku lookista.
Olen istunut oikeussaleissa puolustajan paikalla,
ollut puhelinterrorin kohteena kotonani,
omat lapseni uhattu tappaa.
Olen kokenut burn outin, useampiakin.
Ollut syvästi masentunut.
Sairastunut vakavasti.
Vienyt omia lapsia hoitoon.
.......
Kun elämä vihdoin alkaa antaa hedelmiään,
alan poimia niitä ja iloita jokaisesta päivästä.
Luurangot koluttuina, kaapit avoinna.
Sitten tulee tämä konna yksityiselämääni.
Otan hänet avosylin vastaan,
suostun olemaan parin tunnin heila.
Kuvittelen asioiden muuttuvan.
Asiat muuttuvat.
Huomaan olleeni varalla, korvike, objekti.
Koen tulleeni totaalisesti petetyksi,
alan ihmetellä valehtelun patologisuutta.
Saan päälleni kaiken paskan:
samoja uhkauksia kuin työssä,
samoja epäoikeudenmukaisia reaktioita.
Yhtäkkiä minusta tulee taas syyllinen.
Aina pitää olla syyllinen.
Niin, syyllinen mihin?
Uskon ihmisen hyvään.
Enää en ole niin naurettava, että en uskoisi pahaan.
Sitä on.
Nostan käteni kaiken ruman edessä.
t. korvike ja nyt tarpeeksi lukenut
Vastaukset 4
Vanhimmat
------------
Minussa on rakkautta,
olen sukeltanut sen taas esiin sisältäni.
Sinne on sitä kertynyt niin edesmenneistä kuin elävistä.
Ystävissäni on rakkautta,
ovat tehneet saman syväsukelluksen.
Nöyrtyneet tunnustamaan omat möykkynsä,
hajottamaan niitä.
Kipeää on kannettu selkä vääränä.
Kivi kiveltä kipeä helpottuu.
Potkimme omia esteitämme pois tieltä.
Me pärjäämme yhdessä,
meillä on tulevaisuutta edessä.
Ei takana.
Runous on vain yksi tie onnellisuuteen.
Jumalallani ei ole nimeä:
kirkot ovat monumentteja
kaikilla matkoilla
kultaus häikäisee silmät.
Viisikymmentäkolme lamppua katossa.
Balettitanssijat näkyvät kiikareilla:
pohkeet hyvin treenatut,
lapaluutkaan eivät jumissa.
Joku jumala minullekin antoi nimen.
Olen siitä ylpeä.
Vaihdamme muutamat sanat ja hymyt.
Silittää koiraa, joka yrittää näykkäistä.
Mies kääntyy samaa tietä takaisin kuin tuli.
Minä voin jatkaa aloitettua matkaa:)
Joskus on niin tarpeellista olla väsynyt epätodelliseen.