Puhuminen auttaa !

Olen itse ollut ihminen joka on aina kantanut kaikki möykyt ja surut sisällä.
Mutta haluan kertoa teille löytänyt erään keinon jolla voin päästää kaikki ulos sisimmästä mikä painaa.
Olen uskova mies. Jumala on antanut minulle hengellisen lahjan, nimittäin kielillä puhumisen armolahjan. Minä puhun ja vuodatan Herralle kaikki asiani ulos sisimmästä ja saan kokea kuinka Jumala
lohduttaa, rohkaisee, antaa uutta Toivoa ja kertoo minulle miten arvokas olen ja että ei ole suruun syytä. Hän valaa minuun uuden Toivon
ja elämänvoiman
Saan kuulla kuinka Hän kertoo minulle ja myös sinulle rakkauttaan.
TÄMÄ HENGELLINEN LAHJA ON TEHNYT MINUSTA UUDEN MIEHEN
SAAN OMISTAA LÄHTEEN JOSSA
MINUT NOSTETAAN YLÖS ITSEVIHASTA JA OLEMASTA NOLLA

Neuvoni miten saa rukouskielen.
Sano Jumalalle vaikka näin.
Taivaan isä. Haluan kuulla äänesi. Jeesus tule elämääni. Anna minun kuulla lohdutustasi. Paranna minun särkynyt sydämmeni.
anna
minulle yhteys sinuun ja anna minulle kyky rukoilla.
Anna Jeesukselle elämääsi lupakirja.
6521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

suomi kelpaa rukouskielks? ja muten koitin tota eikä toiminut, en ruvennu puhuun kielillä...suhtaudun noihin juttuihin suurella epäilyksellä ja pidän noita törkeänä huijaukssna, mutta toisaalta mikäs mä oon sanomaan, mikä on totta ja mikä ei...
Haluaisin todella itse löytää uskon, aidon uskon Jumalaan, kyllä mä uskon, mutta en oo varma mistään...haluaisin tuntea sen uskon tuoman turvan, mutta ehkä taivaan isä on hylänny mut.

Äänestä
  • Ei taivaan isä koskaan ketään hylkää.
    Kaikki lähtee sinusta itsestäsi jos sitä oikeasti tahdot.

    Äänestä

  • Hei. Jumala ei ole hyljännyt sinua. Elä usko valheita. Niin. Jumala ymmärtää kaikkia kieliä.
    Onhan Hän ne luonut.
    Hänelle voi jutella ihan omalla arki kielellä ilman mitään. Sitten voit kokea kuinka Hän aukaisee pääsyn elämän lähteelle.
    Yksi hyvä tapa on jutella Jumalalle kuin parhaalle kaverille. Jumala haluaa kuulla sinun ihanan äänesi ja haluaa vuodattaa sinuun rakkautensa koko täyteyden. Rukoilen sinun puolestasi, että saat kielen, jolla voit ylistää Herraa.
    Raamattu opettaa:
    14:14 Sillä jos minä rukoilen kielillä puhuen, niin minun henkeni kyllä rukoilee, mutta ymmärrykseni on hedelmätön.
    14:15 Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni.

    Äänestä

  • harrat kirjoitti:

    Hei. Jumala ei ole hyljännyt sinua. Elä usko valheita. Niin. Jumala ymmärtää kaikkia kieliä.
    Onhan Hän ne luonut.
    Hänelle voi jutella ihan omalla arki kielellä ilman mitään. Sitten voit kokea kuinka Hän aukaisee pääsyn elämän lähteelle.
    Yksi hyvä tapa on jutella Jumalalle kuin parhaalle kaverille. Jumala haluaa kuulla sinun ihanan äänesi ja haluaa vuodattaa sinuun rakkautensa koko täyteyden. Rukoilen sinun puolestasi, että saat kielen, jolla voit ylistää Herraa.
    Raamattu opettaa:
    14:14 Sillä jos minä rukoilen kielillä puhuen, niin minun henkeni kyllä rukoilee, mutta ymmärrykseni on hedelmätön.
    14:15 Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni.

    rukoilla ja puhua, mutta tulee heti olo, että oon tekopyhä ja ei mun elämä oo rukoilemalla parannettavissa, päinvastoin pahenee vaan, varsinki tää mieli, en oo koskaan ollu näin masentunu ja ahdistunu ja pelänny näin paljo...
    kiva ku joku rukoilee mun puolesta, kukaan ei oo koskaan tehny niin...
    kerran kyllä ku sain sellasen pelko kohtauksen, kun ajattelin liikaa, rupesin täriseen ja olin ihan sekasin ja umpikujassa, nii sillon rukoilin varmaan ekaa kertaa vilpittömästi, sillon mun olo parani siedettävälle tasolle, mutta saatto se johtuu siitäki, että sain ajatukset pois siitä ahdistuksesta.
    jollain tavalla se kuitenki pysäytti ja aloin uskoon enemmän ku ennen...
    Mistä sen tietää hylkääkö Jumala? mistä tietää, että Jumala kuuntelee? ei mistään voi tietää...

    Äänestä

  • yrittäny kirjoitti:

    Lohduttaisin sinua. Minulla itselläni meni n.5 vuotta omaan sisäiseen parantumiseen peloista. Ihminen paranee joskus pienin askelin. Varsinkin koetut ikävät muistot tahtovat olla sitkeitä pysymään muistoissa.

    "nii sillon rukoilin varmaan ekaa kertaa vilpittömästi, sillon mun olo parani siedettävälle tasolle".
    Saat uskoa että tämä toimii jatkossakin. Uskosi kasvaa yhä enemmän ja uskallat käyttää oikeutta pyytää Jumalalta apua.

    Mistä sen tietää hylkääkö Jumala?
    Jumala ei hylkää sinua koskaan. Evankeliumin ilosanoma julistaa. Sinut on lunastettu. Jumala hyväksyy sinut Jeesuksen ristin sovituksen ansiosta. Ihmiset voivat sinut hyljätä, muuta ei Jumala. PÄÄSIÄINEN JULISTAA myös . Jeesus Kristus hyljättiin ristille siksi, että sinua ei hyljättäisi koskaan. Sovitus riittää TÄYSIN sinulle.

    Jumala lupaa raamatussa, että hän kuulee rukoukset. Voit uskoa ja luottaa Jumalan omaan lupaukseen. Hän ei valehtele.

    Lue Psalmi 91:14 "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
    91:15 Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.
    91:16 Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."

    mistä tietää, että Jumala kuuntelee? ei mistään voi tietää...
    Siitä tulet myös tietämään ja näkemään , että Jumala kuulee rukouksesi, kun saat sen mitä pyydät. Jumalan valtakunta on iloa ja rauhaa ja vanhurskautta sinun sisimässäsi. Luota vaan. Jumala haluaa antaa myös sinulle sisäisen varmuuden ja todistuksen että kuulut hänelle

    Hylkäämisen tunteen kohdalla voi pyytää Jumalalta vaikka näin.
    Rakas Taivaan isä. Kärsin hylkäämisen pelosta, paranna minut siitä.
    Jo se että ilmaisee elämässään olevat epäkohdat tai ongelma alueet ylöspäin edesauttaa sisäistä paranemista.
    4:6 Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
    4:7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

    Minulle voit kirjoittaa, jos haluat lisää kuulla sisäisestä parantumisesta. Haluan todella auttaa sinua sillä mikä minua on auttanut. Olen käynyt Arkenin Pastori ja Johtajuus-linjan. Koulua kesti 4 vuotta. 2 vuotta omaa parantumista ja 2 vuotta koulutusta valmentumis ja myös sielunhoito alue.
    Sähköposti: [email protected]

    Äänestä

  • yrittäny kirjoitti:

    rukoilla ja puhua, mutta tulee heti olo, että oon tekopyhä ja ei mun elämä oo rukoilemalla parannettavissa, päinvastoin pahenee vaan, varsinki tää mieli, en oo koskaan ollu näin masentunu ja ahdistunu ja pelänny näin paljo...
    kiva ku joku rukoilee mun puolesta, kukaan ei oo koskaan tehny niin...
    kerran kyllä ku sain sellasen pelko kohtauksen, kun ajattelin liikaa, rupesin täriseen ja olin ihan sekasin ja umpikujassa, nii sillon rukoilin varmaan ekaa kertaa vilpittömästi, sillon mun olo parani siedettävälle tasolle, mutta saatto se johtuu siitäki, että sain ajatukset pois siitä ahdistuksesta.
    jollain tavalla se kuitenki pysäytti ja aloin uskoon enemmän ku ennen...
    Mistä sen tietää hylkääkö Jumala? mistä tietää, että Jumala kuuntelee? ei mistään voi tietää...

    Siitä sen tietää kuinka vahva uskosi on.
    Elämässä on huonoja ja hyviä päiviä,mutta kaikki on siitä kiinni uskotko jumalaan,
    hän ei sinua hylkää ikinä.
    Elä irrota uskostasi hetkeksikään,niin olet turvassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

harrat kirjoitti:

Olen itse ollut ihminen joka on aina kantanut kaikki möykyt ja surut sisällä.
Mutta haluan kertoa teille löytänyt erään keinon jolla voin päästää kaikki ulos sisimmästä mikä painaa.
Olen uskova mies. Jumala on antanut minulle hengellisen lahjan, nimittäin kielillä puhumisen armolahjan. Minä puhun ja vuodatan Herralle kaikki asiani ulos sisimmästä ja saan kokea kuinka Jumala
lohduttaa, rohkaisee, antaa uutta Toivoa ja kertoo minulle miten arvokas olen ja että ei ole suruun syytä. Hän valaa minuun uuden Toivon
ja elämänvoiman
Saan kuulla kuinka Hän kertoo minulle ja myös sinulle rakkauttaan.
TÄMÄ HENGELLINEN LAHJA ON TEHNYT MINUSTA UUDEN MIEHEN
SAAN OMISTAA LÄHTEEN JOSSA
MINUT NOSTETAAN YLÖS ITSEVIHASTA JA OLEMASTA NOLLA

Neuvoni miten saa rukouskielen.
Sano Jumalalle vaikka näin.
Taivaan isä. Haluan kuulla äänesi. Jeesus tule elämääni. Anna minun kuulla lohdutustasi. Paranna minun särkynyt sydämmeni.
anna
minulle yhteys sinuun ja anna minulle kyky rukoilla.
Anna Jeesukselle elämääsi lupakirja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu