...Mul on puol vuotias vauva, ja oon aivan mielettömän onnellinen siitä, niinkuin myös mieheni. En vaihtaisi nykyistä elämääni mihinkään ja kovasti jo toivon, että pian saisimme toisenkin nyytin. Olemme kuitenkin mieheni kanssa huomannneet, että ystävät tuntuvat kaikonneen, mielestämme olemme heihin yhteyttä pitäneet ja kutsuneet kylään...mutta aika yksipuoliselta se alkaatuntumaan. Eräskin ystävämme piti illanistujaiset ja totesi sitten vain, etten teitä pyytänyt, koska ette varmastikaan pääse...eihän lapsi sido kotiin neljän seinän sisälle, onhan hänellä isovanhemmat joiden luokse voi mennä yksin kyläilemään ja varmasti me vanhemmat osaamme itse päättää menemmekö vai jätämmekö väliin...tuntui aika ikävältä.
Olisi aivan ihanaa, jos olisi edes toinen perhe, jolla olisi pieniä lapsia,joiden kanssa voisi sitten istua iltaa ja saisi olla muidenkin aikuisten kanssa tekemisissä..kun ei enää tunnu olevan vanhojen ystävien kanssamitään yhteistä...
Onko muilla ollut samanlaista...vai onko tää jotenkin ainutkertaista...
Leppoisaa kevättä kaikille :O)
Olisi aivan ihanaa, jos olisi edes toinen perhe, jolla olisi pieniä lapsia,joiden kanssa voisi sitten istua iltaa ja saisi olla muidenkin aikuisten kanssa tekemisissä..kun ei enää tunnu olevan vanhojen ystävien kanssamitään yhteistä...
Onko muilla ollut samanlaista...vai onko tää jotenkin ainutkertaista...
Leppoisaa kevättä kaikille :O)
Vastaukset 4
Vanhimmat
vähän samalaista. Mulla oli ihan kivasti kavereita ennen lasta, nyt tuntuu että ainoo aikuinen jonka kanssa oon tekemisissä on mieheni.. Monesti ollaan sovittu jonkun kaverin kaa että nähtäis, mutta eipä sitten nähdäkään kun tulee aina kavereille jokin muu meno "yllättäen". Työkaveritkaan ei oo yksikään pitänyt lapsen syntymän jälkeen yhteyttä, ennen oltiin työajan ulkopuolella tekemisissä melkeen päivittäin. On alkanut myös minusta tuntumaan yksipuoliselta tää kavereihin yhteydenpito. Pahalta erityisesti tuntuu kun yksi parhaista kavereistani ei ole soitellut tai mitään ainakaan 4kuukauteen. Itse olen yrittänyt pyytää kaupungille, ulos syömään tai meille kylään, mutta ei kuulema kerkiä. Eikä tää johdu siitä että jaarittelisin vain lapsestani.
Ollaan kaveripiirissä ensimmäinen perhe jolla lapsia, ja olisi myös kivaa jos olisi ystävinä jokin toinen perhe jolla myös lapsia.
Missäpäin asutte? Itse asumme täällä helsingissä ja olisi mukavaa tutustua suht samanikäiseen pariskuntaan joilla myös lapsia. Minä olen 24 ja mieheni 30. Poikamme on 7kk. Jos kolahti niin saa ottaa yhteyttä [email protected]
olimme kaveripiirimme eka vauvaperhe ja onneksi yhteydet jotenkin säilyivät lähinnä kaikille edullisista syistä ja samalla kaverit huomasivat taas, että ei vauva ole mitään muuttanut vaan edelleen voi meille tulla ja me pääsemme minne vain jne. Moni sanoikin ihan ääneen että kiva kun pysytään edelleen kavereina vauvasta huolimatta.. Pöhköä! J
a itseasiassa kun kynnys oli ylitetty niin vauvakin oli tervetullut kaikkialle kylään ja mukaan kun siitä ei aiheutunut muille rajoituksia. Tai no tietrysti tupakointi siirtyi kaikkialla ulos jne, mutta oli kuulemma ollut harkinnasssa jo muutenkin jne. Eli vauvakin mahtuu porukkaan kun vanhemmat ei hössää koko ajan sen ympärillä ja se ei vaikuta toisten olemiseen oleellisesti.
Moni pelkää, että tuoreet vanhemmat raahaa vauvan mukanaan tai sitten puhuu vain siitä. Usein pelko on ihan aiheellinenkin! Tosin edes toisen meneminen olisi jos suhteita ylläpitävä. Ja kuitenkin jonkin ajan kuluttua alkaa monella muullakin varmaan olla jälkikasvua?
Itse olisin ainakin sanonut juuri sen, että meillä on kyllä hoito mummolassa tarvittaessa tai että toinen olisi kyllä voinut tulla jne jos on ilmeistä että tilaisuus on lapseton. Ja jos vauvan kanssa jonnekkin menee, missä se on ainoa laatuaan niiin ei sen kuulu olla päätähti. Eli kitisevä vauva lähtee kotiinsa ja suo toisille iltarauhan. Moni ei luota tuoreiden vanhempien harkintaan ja toisinaan ei ole syytäkään.
Voittehan todistaa oman seurapiirikelpoisuutenne järjestämällä istujaiset kotonane jolloin muut huomaavat, että vauva on tullut, mutta te olette kuin enenkin ainakin pääasiassa ja melkein..
kaveriani pyysin kummiksi, joten on meillä käynyt senkin vuoksi ja muutenkin. Miehen kavereille vauva on ehkä vähän pahempi, mutta ei se johdu siitä, etteivätkö haluaisi pitää yhteyttä. Toinen oikeasti jollain asteella pelkää vauvoja, sillä ei ole halunnut tulla meille käymään, vaikka mieheni kanssa käykin puntilla jne. Eli hänellä ei ole pienempiä sisaruksia, ei suvussa pieniä lapsia saati sitten vauvoja ja eikä ole muutenkaan ollut tekemisissä vauvojen kanssa, joten silloin käsitys on, että vauvat vaan huutaa ja kuolaa. Saimme sitten houkuteltua tämän henkilön meille kylään ja hän ilmeisesti huomasi, että vauvat on ok, kun sanoi tulevansa toistekin.
Toinen miehen kaveri sai kans viime syksynä kyläkutsun, muttei tiettyä päivää ja kellonaikaa. sitten kun kysäisin syytä, miksei hänestä ole kuulunut, niin sanoi, ettei viitsi lapsiperheeseen tolleen yhtäkkiä tuppautua, kun on kaikenlaisia kiireitä.
Mutta onhan se varmaan totta, että ne joita vauvat ei kiinnosta ollenkaan, eivät ymmärrä loukkaavansa, jos eivät soita tai jo heti alkuun olettavat, ettei toisella ole aikaa ollenkaan.
Mutta ei se vauva ole ainoa samanlainen tilanne tässä elämässä. Yhtälailla kun ekaa kertaa aloin seurustelemaan vakavasti sain moneen kertaan vakuuttaa ystäväni siitä, että minulla on aikaa, jos vain heillä on, ettei toinen minua kotiin sido jne. Vauvan kohdalla sama ilmiö tulee vain voimakkaampana.
Ja voihan sitä alkuun tavata kodin ulkopuolella ilman vauvaa(ainakin jos vauva on yli 4kk). En ainakaan halua uskoa siihen, mitä anoppini sanoi: sitten kun teidän kaverit saa lapsia, voitte jälleen olla niiden kanssa. Ehkä töksäytti vähän äkisti, mutta tuli sellainen olo, että kurkkua alkoi kuristaa, sillä meidän kaverit eivät luultavasti ainakaan suunnitellusti halua lapsia seuraavaan kolmeen vuoteen, joten yrittäkää ainakin omasta puolestanne pitää huolta, ettei tämmöinen toteamus toteudu.
Tsemppiä!
me olemme 20 vuotiaat vanhemmat ja tuntuu, että ihan ikäloppuja meidän ikäisten seurassa. Tyttö 9kk.Tuntuu että kaikki kaverit haluavat olla villejä ja vapaita viellä oitkään. tai ei nyt ainakaan lapsia hankkia!! siskokin on mua 3 vuott vanhempi, muuta ei hän nyt viellä lasta halua...haloo... olen tampereelta... jos saman kaltaisia tai vain mailailun haluisia niin osoite olis :
[email protected]