Vanhanen ei kelpaa

Luulisi, että Vanhanen nyt olisi paras ehdokas tuolle Merikukan lapselle.
Ennen kuin Merikukka kertoi lehdistölle, että exä auttaa lapsensa hoivaamisessa, Harkimo oli hiljaa, mutta nyt kun Vanhanen ilmestyi, aloitti heti huoltajuuskiistan.
3250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näkökulmasi on mahdollinen. Mahdollinen on myös se että M-K antoi isän (toivoi) hoitavan lapsiaan mahdollisimman paljon "epävirallisesti", koska tiesi että isä RAKASTAA lapsiaan. Ja mikä sen mehukkaampi kosto että sopimukseen on kirjattu siltikin VAIN yksi päivä!..eli odotetaan että isä jää "koukkuun" lapsiin eon jäleenkin ja sitten odottaa että joku "prinssi" saapuu auttamaan koston välineeksi..

lapsien oikeudesta sen jälkeen viis...

Äänestä
  • Harkimo sanoi, että he vuorottelevat viikon välein, eli molemmalla on aina viikko kerrallaan.

    Kun Merikukan poika oli ihan vauvan iässä, hän kertoi erässä lehtihaastattelussa, että Harkimo vie pojan luokse ja hän ei voi mennä mukaan. Sanoi, että kauheata on öisin katsoa tyhjää vauvan sänkyä.

    Mikä tuo isä sitten on?
    Miksi sitten alussa ja koko ajan Merikukan kotona kuulemma oli hänen omien sanojensa mukaan hänen ensimmäinen miehensä auttamassa Harkimon (?) pojan hoidossa?

    Äänestä

  • kyllä toisin, eli kirjoitti:

    Harkimo sanoi, että he vuorottelevat viikon välein, eli molemmalla on aina viikko kerrallaan.

    Kun Merikukan poika oli ihan vauvan iässä, hän kertoi erässä lehtihaastattelussa, että Harkimo vie pojan luokse ja hän ei voi mennä mukaan. Sanoi, että kauheata on öisin katsoa tyhjää vauvan sänkyä.

    Mikä tuo isä sitten on?
    Miksi sitten alussa ja koko ajan Merikukan kotona kuulemma oli hänen omien sanojensa mukaan hänen ensimmäinen miehensä auttamassa Harkimon (?) pojan hoidossa?

    Hjallis Harkimo sanoi haastattelussa että heillä on vuoroviikkojärjestelmä Leena Harkimon ja heidän 2 yhteisen lapsensa kanssa... Meri-Kukan kanssa on sovittu että Hjallis tapaa poikaansa perjantaista sunnuntaihin joka toinen viikonloppu. Ja nyt hän aikoo hakea yhden päivän pidennystä tuohon eli torstaista sunnuntaihin joka toinen viikonloppu, johtuen siitä että kokee nykyisen tapaamismäärän olevan liian pieni hyvän isäsuhteen luomiseen.

    "Kun Merikukan poika oli ihan vauvan iässä, hän kertoi erässä lehtihaastattelussa, että Harkimo vie pojan luokse ja hän ei voi mennä mukaan. Sanoi, että kauheata on öisin katsoa tyhjää vauvan sänkyä."

    No näinhän asia menee valitettavasti... perhe hajoaa. Varmaan tuntuu äidistä pahalta katsoa tyhjää sänkyä, mutta yhtälailla isästä tuntuu pahalta olla tyhjässä asunnossaan yksin tuo liki 2 viikon ajanjakso.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Merikukan lapsen isäksikö? kirjoitti:

Luulisi, että Vanhanen nyt olisi paras ehdokas tuolle Merikukan lapselle.
Ennen kuin Merikukka kertoi lehdistölle, että exä auttaa lapsensa hoivaamisessa, Harkimo oli hiljaa, mutta nyt kun Vanhanen ilmestyi, aloitti heti huoltajuuskiistan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu