ja näyttäkää, jos pärjäätte omillanne-viekää leipäpapit ja -kanttorit mukananne!
erotkaa
valtiokirkosta
13517
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ole leipäpapeille käyttöä.Leipäpappi on uskoton pappi, se saarnaa vain ansaitakseen palkkansa.
vl-pappi? Miksi sitten pidätte niitä seassanne?
sanokaa vaan leipäpapeiksi. Niihän ne epäuskoisetki sanoivat Jeesukselle aikoinaan. Tosin sana tais olla leipäkuningas
Kakkien uskovasiten pitäsi erota tuosta Portosta, joksi Raamattu kirkkoa nimittää. Miksi ei sitten myös SRK, joka vain rhastaa sieltä.
Heille sopii kaikki, homoliitot, itseään vastaan taiselevat herätysliikkeet, kuten SRK, joka on suurin kirkon rakkikoira. Heille käy kaikki, kunhan saadaan tilstot kohdalleen.
Pyhä Henki on läsnä vain pioenessä osassa seurakuntia, kuten Nokialla, mutta kohta sekin ajetaan ulos.
Kussakin kirkossa on omat hyvät ja huonot puolensa.
Ortodokseilla ja roomalaiskatolisilla on korostunut pyhimyksiksi julistettujen "palvonta", kuolleiden ihmisten pyhimyksinä kunnioittaminen. Kuitenkin raamatun mukaan on väärin palvoa ihmistä. Kyllä nämä "pyhimykset" ovat olleet samanlaisia syntisiä ihmisiä, kuin kuka muu tahansa. He ovat vain tehneet jonkun teoin, jota muut ihmiset ovat pitäneet poikkeuksellisen pyyteettömänä ja esimerkillisenä tai heidän dramaattisesti kuollessaan luonnossa on tapahtunut jotain merkillistä, joka on yhdistetty Jumalan ennusmerkkinä / vastaavana, että kuolleen sielu on kelvannut Jumalalle. Ortodoksi puhuvat myös ainaisesta neitsyestä, Jumalan synnyttäjästä. Kuitenkin raamatussa todetaan Jeesuksella olleen sisaruksia, joten ainainen neitsyt Maria ei ollut.
Kun roomalaiskatolinen kirkko varoja kerätäkseen alkoi levittää anekauppaa, että "kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.", niin tästä muodostui Lutherille syy nousta näin väärää väitettä vastaan ja hän naulasi teesinsä Wittenbergin kirkon oveen. Hän nousi samalla myös paavia vastaan. Olihan anekauppa paavin hyväksymää. Siitä alkoi Lutherin uskonpuhdistus ja Luterilaisen kirkon synty.
Samoin anglikaaninen kirkko erosi aikanaan paavin liiallista valtaa vastaan, tosin paljon raadollisimmin perustein: Englannin kuninkaan valtataistelusta paavia vastaan ja näin kuningas pääsi käsiksi kirkon varoihin.
Kristinuskon sisällön ihminen on kirkoissaan kääntänyt omien valta / varallisuus kysymysten palvelukseen. Puhdas tästä ihmisen Kristinuskon ydintä halventavasta vallasta ja oman voiton pyynnöstä ei ole mikään kirkko eikä mikään uskonto.
Viimeinen pisara uskoville ja kansalle on,
kun tämä oman voiton pyyntö sotii liian rajusti Kristinuskoa ja sen sisältöä vastaan. Samoin on tullut Suomessakin aiheelliseksi miettiä pikaista eroa evankelisluterilaisesta kirkosta, joka on jo liiallisessa määrin hylännyt Lutherin uskonpuhdistuksen peruskysymykset. Se kun on naispappeuden hyväksymisen myötä tullut Kristinuskon ydinasioiden hylkäämisen tiellään jo monen papin giljotiiniksi ja omakohtaisen uskon tunnustamisen esteeksi.
Lue lisää http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl?num=1172397387
Ei uskovia eikä uskovien uskoa
ole sidottu evankelisluterilaiseen kirkkoon, ortodoksiseen, roomalaiskatoliseen, anglikaaniseen kuin SRK:hon eikä rauhanyhdistykseenkään. Usko on oikea, mikäli uskoo Jeesukseen Kristukseen, Jumalaan ja Jumalan sanaan niin, kuin se on kirjoitettu ja kilvoittelee hyvän oman tunnon säilyttämiseksi. Mitä se on? Tuntee joka päivä Jumalan käskyjen perustella itsensä kykenemättömäksi täyttämään Jumalan käskyjä (= 10 käskyä), katuu syntejään, pyytää niitä anteeksi ja uskolla omistaa saadun synnin päästön.
Miksi kuulua kirkkoon?
Kirkon kautta on mahdollista saada erilaisia palveluja, kuten Jumalan palvelukset ja muut kirkossa pidettävät tilaisuudet, ehtoollispalvelut, kaste, rippikoulu, vihkiminen, kodin siunaus, hautaus, hautausmaapalvelut, virkatodistukset = väestörekisteripalvelut, jne. Kaikkia näitä palveluja ei saa rauhanyhdistyksestä eikä mistään muualtakaan. Kirkon palvelujen hinnoittelu kirkkoon kuulumattomilta on suurempi, kuin niiltä, jotka kuuluvat kirkkoon.
Miten tärkeitä muut palvelut ovat?
Väestörekisteripalvelut on saatavissa kuten niiden, jotka kuuluvat siviilirekisteriin. Kirkollisissa toimituksissa kirkkoon kuulumattomat ovat kirkkoon kuuluvien rinnalla toisarvoisia. Ensin ajankohtavaraukset valitsevat kirkkoon kuuluvat sitten muut kristinuskoa tunnustavat suunnat (kaste, vihkiminen, hautaus).
Rauhanyhdistykset
eivät voi antaa kaikkia palveluja. Pappeja on rajallinen määrä. Nyt he ovat kirkon virassa ja saavat palkkansa kirkolta. Mikäli uskovat eroaisivat kirkosta, tulisi jäsenmaksujen suuruutta olennaisesti nostaa. Lähelle kirkollisveron suuruutta vastaavaksi. Tuskin kuitenkaan kirkollisveron suuruiseksi? Ovathan toimitalot, leirikeskukset ja muut tilat pienemmät jne. Olennaisin lisäys kaiketi olisi pappien palkkauksen hoitaminen ja heidän virkojensa järjestely rauhanyhdistysten väestörakennetta ja fyysistä sijoitusta vastaavaksi.
Mitkä seikat puoltavat kirkosta eroa?
Yleinen luopumus Jumalan sanasta ja opilliset erot ja vääryydet kuten naispappeus, homojen / lesbojen siunaus. Jo nyt monen papin on mahdotonta oikeaa uskoaan tunnustaa. Valkealan kirkkoherra erotettiin virastaan, kun hän ei uskonsa tähden suostunut yhteistyöhön naispappien kanssa. Joten aika on kypsä kirkosta eroamiseen ennen kuin uskovat savustetaan sieltä kokonaan ulos.
Kuinka kauan tulisi voida kuulua kirkkoon?
"Te olette maailmassa, mutta ette maailmasta." Niin kauan, kuin uskovat voivat uskoaan kirkossa tunnustaa, merkitsee se myös sitä, että oikea usko kuuluu kirkossa. Siten uskottomia voidaan kutsua parannukseen ja uskovat kuulevat Jumalan sanaa kirkossa.
Milloin kirkosta tulisi erota?
Luontevimmin kirkosta eroaminen tulisi sitoa uskovien pappien kirkkorauhaan. Asia tulisi pohjustaa siten, että uskovat sitoutuvat eroamaan ja järjestämään pappiensa virkajärjestelyt ja palkkauksen viimeistään silloin, kun pappi joutuu naispappeuden vastustajana tai muusta vastaavasta syystä eroamaan kirkosta. Mikäli kirkko erottaa useamman papin samanaikaisesti, tulisi kirkosta eroaminenkin tapahtua tarvittaessa vaikka koko maata koskevana kerralla eroamisena.
Kysymys on aiheellinen
USA:ssa vanhoillislestadiolaiset ovat järjestäytyneet omaksi kirkokseen. Siellä ei ole samanlaista koko valtakuntaa koskevaa kirkkoa, kuten Suomessa. Siellä on ollut monia eri kirkkoja ja kirkkokuntia, joista mikään ei vastannut USA:n uskovien tarpeita. Tietämäni mukaan USA:ssa uskovat kuuluivat alunalkaen sikäläiseen Lutherilaiseen kirkkoon, mutta havaitsivat, että he eivät voineet vapaasti toimia kirkossa. Heille tuli pian ajankohtaiseksi perustaa oma kirkko.
Suomessa uskovat ovat saaneet kuulua ilman vakavia vainoja kirkkoon. Mitä laajemmalle oikeaa uskoa voidaan vapaasti saarnata, sen parempi. Mutta aika on edellä kerrotuista ja useista mainitsematta jääneestä syystä kypsynyt kirkosta eroamiseen. Tätä helpottavat rauhanyhdistysten omat toimitalot ja muut tilat.
Pappien savustaminen ja vainoaminen uskonsa tähden on jo alkanut. Vaikka Valkealan kirkkoherra ei ollutkaan vanhoillislestadiolainen, niin silti hänen, kuin Luther-säätiön pappien erottaminen kirkosta ja muiden naispappeutta vastustavien savustus on jo tosiasia. Siksi kirkosta eroamisvalmistelut on syytä aloittaa - ja pikaisesti!
Miten kirkon toiminta tulisi järjestää?
Yhdistyslain mukaisesti. Siten parhaiten turvattaisiin jäsenten oikeusturva omavanhurskaiden valtaan pääsyltä. Nykyiset SRK:n ja rauhanyhdistysten säännöt eivät vastaa kaikilta osin Jumalan sanaa eivätkä yhdistyslakia. Samoin SRK:n ja rauhanyhdistysten toimintaan on vakiintunut vakavia oikean uskon vastaisuuksia ja omavanhurskauden oppia. Siksi sääntöjä on syytä tarkistaa. Olen tehnyt kummallekin tarkistetut mallisäännöt, jotka voi minulta tilata.
Lue lisää: http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl?num=1172394885 .
Jatkan pohdintaa:
1) miksi kuulua kirkkoon
2) mitä palveluja kirkko tarjoaa, joita ei muualta saa? Miten nämä tulisi järjestää ennen kirkosta eroamista?
3) kuinka kauan tulisi kuulua vielä kirkkoon?
4) mitä vaikeuksia uskovilla on jo nyt kirkkoon kuuluessaan?
5) mitä vaikeuksia kirkossa työssä olevilla uskovilla suntioilla, kanttoreilla, papeilla ja muilla työntekijöillä on jo nyt kirkkoon kuuluessaan?
6) kuinka kiusallisiksi vaikeudet uskon tunnustamiseksi ovat tehtyjen muutosten myötä muuttuneet?
7) mistä alkaen olisi syytä erota kirkosta?
8) mitä toimenpiteitä asian valmistelemiseksi olisi syytä tehdä?
9) mikä olisi kirkon toimintamuoto? 1) Olisiko se oma kirkkokunta (kuten adventtikirkko jne., joita ei koske yhdistyslaki), vai 2) toimisiko se yhdistyslain perustalta, jota minä esitän. Perusteluni yhdistyslain pohjalta toimimiseksi esitin lyhyesti avauksessa.
10) miten rauhanyhdistyksiä ja niiden toiminta-alueita tulisi järjestää, että saadaan kirkon työntekijät tasaisesti tehtäviinsä jaetuiksi, niin, että kenenkään tehtävien hoitaminen ei muodostu kohtuuttomaksi ja kukin uskova saa kohtuullisesta matkasta kirkolliset palvelut.
11) tietenkin tulisi tukeutua jo valmiisiin rauhanyhdistysten toimitiloihin, leirikeskuksiin jne.
12) miltä osin nykyiset säännöt ovat puutteelliset ja ristiriidassa yhdistyslain kanssa ja miten nämä tulisi korjata?
13) miltä osin nykyiset säännöt ovat puutteelliset Kristuksen kirkkolain ja muiden uskon perusteiden kanssa ja miten nämä tulisi korjata?
14) miltä osin nykyisen keskusyhdistyksen säännöt ovat puutteelliset ja ristiriidassa yhdistyslain kanssa, Kristuksen kirkkolain ja muiden uskon perusteiden kanssa ja miten nämä tulisi korjata?
15) mikäli muodostetaan oma kirkkokunta, niin minkälainen kirkkolaki sille laaditaan?
En kannata omaa kirkkokuntaa, koska silloin voi kirkkokunnasta tulla, mikäli omavanhurskaat pääsevät siellä valtaan, raatelijoiden taistelutanner. Nykyisistä kirkkokunnista on kuulunut hyvin huolestuttavia huutoja. Siksi kannatan yhdistyslain pohjalta tapahtuvaa järjetäytymistä. Tällä tavoin järjestäytyminen olisi lähinnä sääntöjen tarkistamista jne. Lisäksi siten taattaisiin parhaiten uskovien oikeusturva pahimman varalta. Olen jo tehnyt tarvittavat mallisäännöt Rauhanyhdistys ry:lle sekä Suomen Rauhanyhdistysten Liitto (SRL) ry:lle. Mallisäännöt ovat minulta tilattavissa.
Lue lisää: http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl?num=1172394885
töissä, eli nauttivat meidän maksamiamme kirkollisveroja. Siksi SRK ei voi erota kansankirkosta, vaikka tuomitsee arkkipiispankin muitta mutkitta helvettiin!
Oh, unohdatteko ketkä sitä kirkollisveroa maksaakaan? Entäs nämä epämeitsit, jokka eroavat kirkosta vain niin mitättömän syyn takia kuin kirkollisveron maksamisen. Ei siinä uskoa paljon ole tällaisella henkilöllä.
joka paikkaan kopio noita pitkiä juttujasi. Riittähän se kun ne ovat yhdessä ketjussa. Jotain tolkkua sullakin pitäs sentään olla.
..olisi liittyä roomalais-/ tai kreikkalaiskatoliseen kirkkoon, sillä..
"Mitkä seikat puoltavat kirkosta eroa?
Yleinen luopumus Jumalan sanasta ja opilliset erot ja vääryydet kuten naispappeus, homojen / lesbojen siunaus." ''
...nämä seikat eivät ole esteenä em. kirkkoihin kuulumiselle. Lisäksi Rom.kat kirkko ei hyväksy myöskään ehkäisyä, eikä aborttia, kuten ei v.lestadiolaisetkaan. Ja sitä paitsi roomalaiskatoliseen, kuin ortodoksiseen kirkkoon jo kuuluukin joitain v.lestadiolaisia.
ortodoksiseen kirkkoon?
Joillakin karjalan paikkakunnilla ortodoksi-lestadiolaiset on ollut jopa enemmistönä. Samoin lestadiolaisia on myös roomalaiskatolisessa kirkossa. Venäjällä lesdiolaiskokoukset pidetään usein ortodoksikirkoissa.