Tämä saattaa kuulostaa hullulta, mutta olen aikuinen, työssä käyvä, kohtuullisesti toimeentuleva, reilusti 30 sinkkunainen ja kärsinyt jonkunasteisesta yksinäisyydestä koko ikäni. Olen aika sosiaalinen ja minulla on muutamia kavereita harrastuksen piiristä, jokunen ex työkaveri pitää joskus yhteyttä ja lapsuuden aikaiset ystävät on tallella, mutta 600 km päässä.
Äkkiä luulisi, että "mikäs ongelma sulla oikein on"? Yksinäisyyttäkin on niin monenlaista:
- minulla ei ole iltaisin ja viikonloppuisin muuta tekemistä kun ulkoiluttaa koiraani yksin
- jos haluan mennä jonnekin (shoppailemaan, konserttiin, näyttelyyn, uimaan, kuntosalille tai mihin tahansa) menen sinne yksin
- jos haluan seuraa, niin soitan kaikille kavereilleni josko jollakin olisi aikaa jutella, mutta ei se ole oikean fyysisen seuran väärti
- juhlapyhät ja lomat on pahimpia, minun on pakko päästä jonnekin pois kotoa, sillä loma ei tunnu lomalta tässä pikku kaksiossa, haluan vaihtaa maisemaa, mutta minne? Eipä ole eikein muuta paikkaa kuin vanhempien luo maalle jossa en todellakaan oikein jaksaisi olla muutamaa päivää pidempää. Kaikilla tutuillani on perheet, eikä kukaan pyydä minua lomailemaan heille tai edes vk lopuksi yökylään, vaikka tietävät, ettei minulla ole perhettä, eikä oikein mitään paikkaa minne mennä - saan aina itse ehdottaa itseäni kylään jos haluan jonnekin mennä - se on noloa ja varsinkin jos saa vielä "pakit", ettei heille juuri silloin käykään, niin se on tosi nöyryyttävää.
- Kamalaa, mutta totta, olen jotutnut sepittämään eräälle jatkuvasti miesasioistani (tai niiden puuttumisesta)kyselevälle tutulleni valkoisen valheen, että seurustelen, koska en kertakaikkiaan jaksa sitä jatkuvaa kyselemistä ja kummastelua, että kuinka sulla ei ole ketään ja miksi sinunlaisesi nainen löydä jo tuossa iässä miestä jne... En ole ylpeä siitä, mutta näin sain tuon onneksi kaukana asuvan henkilön hiljaiseksi ja "tyytyväiseksi"
Yritän silti suhtautua positiivisesti elämään ja yritän uskoa, että jonain päivänä löytäisin itselleni "sen oikean" ettei tarvitseisi lopun ikäänsä olla yksin.
Yksinäisiä on monenlaisia
Yksinäisyyttä on monenlaista
Äkkiä luulisi, että "mikäs ongelma sulla oikein on"? Yksinäisyyttäkin on niin monenlaista:
- minulla ei ole iltaisin ja viikonloppuisin muuta tekemistä kun ulkoiluttaa koiraani yksin
- jos haluan mennä jonnekin (shoppailemaan, konserttiin, näyttelyyn, uimaan, kuntosalille tai mihin tahansa) menen sinne yksin
- jos haluan seuraa, niin soitan kaikille kavereilleni josko jollakin olisi aikaa jutella, mutta ei se ole oikean fyysisen seuran väärti
- juhlapyhät ja lomat on pahimpia, minun on pakko päästä jonnekin pois kotoa, sillä loma ei tunnu lomalta tässä pikku kaksiossa, haluan vaihtaa maisemaa, mutta minne? Eipä ole eikein muuta paikkaa kuin vanhempien luo maalle jossa en todellakaan oikein jaksaisi olla muutamaa päivää pidempää. Kaikilla tutuillani on perheet, eikä kukaan pyydä minua lomailemaan heille tai edes vk lopuksi yökylään, vaikka tietävät, ettei minulla ole perhettä, eikä oikein mitään paikkaa minne mennä - saan aina itse ehdottaa itseäni kylään jos haluan jonnekin mennä - se on noloa ja varsinkin jos saa vielä "pakit", ettei heille juuri silloin käykään, niin se on tosi nöyryyttävää.
- Kamalaa, mutta totta, olen jotutnut sepittämään eräälle jatkuvasti miesasioistani (tai niiden puuttumisesta)kyselevälle tutulleni valkoisen valheen, että seurustelen, koska en kertakaikkiaan jaksa sitä jatkuvaa kyselemistä ja kummastelua, että kuinka sulla ei ole ketään ja miksi sinunlaisesi nainen löydä jo tuossa iässä miestä jne... En ole ylpeä siitä, mutta näin sain tuon onneksi kaukana asuvan henkilön hiljaiseksi ja "tyytyväiseksi"
Yritän silti suhtautua positiivisesti elämään ja yritän uskoa, että jonain päivänä löytäisin itselleni "sen oikean" ettei tarvitseisi lopun ikäänsä olla yksin.
Yksinäisiä on monenlaisia
Yksinäisyyttä on monenlaista
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse sain uusia ystäviä aikuisena(38v.), kun aloitin opiskelun. Samanhenkisiä saman asian parissa. Se on kyllä totta, että varsinkin sosiaalisen ihmisenä yksinäisyys tuntuu pahalta. On niin hauska rupatella ystävien kanssa ja tehdä kaikkea kivaa!
Siitä saa itselle niin paljon. Varsinkin, kun ystävät ovat samanhenkisiä jne.Itse pidän rehellisesti omana itsenään olevista ihmisistä.
Kumma juttu kumminkin, kun täälläkin Suomenmaassa on niin paljon ihmisiä ja silti moni kärsii yksinäisyydestä! Ihminen kuitenkin tarvitsee toista ihmistä jakamaan ilot ja surut jne.Kyllä elämästä yksi osa on kadoksissa, jos ei ole juurikaan ystäviä. Onhan se joskus niinkin, että ystävät vaihtuvat elämäntilanteidenkin mukaan ja joskus vuosienkin päästä taas jatketaan entisten ystävien kanssa.
Missäpäin suomea sä sitten asustelet ja tuntuuko esim. netistä kavereiden hakeminen ihan oudolta ajatukselta?
Niin, asun siis täällä pääkaupunkiseudulla ja lähes kaikki kaverit ym tutut on aika kaukana noin fyysisesti.
Olisi niin mukava kun olisi joku ihan vaikka naapuritalossa tai kävelymatkan päässä, voisi sopia lenkille lähdöstä ym ihan ex tempore, voisi pyytää kahville ja vaikka vk loppuna vain seuraksi ja tv:n katseluun - ei sen aina niin erikoista tarvii olla. Tietysti tällainen "kaveruus" vaatii, että se toinenkin on sinkku, sillä ei muutoin ihmisillä ole aikaa tällaiseen, on omat miehet ja lapset ja huusholli hoidettavana, siihen kenties omat harrastukset ja kesämökit jne. Tuollaisilla ystävillä on aikaa minulle kerran tai kaksi vuodessa ja silloinkin pikaisesti, että saadaan pakolliset kuulumiset kerrottua.
Netistä olen seuraa (mies seuraa tositarkoituksella)2 kertaa hakenut, mutta ei niistä sitten ole mitään tullut. En oikein tedä sopiiko sellainen minulle, tai sitten vain en ole törmännyt oikeisiin ihmisiin... tai minä en ole ollut oikea heille, meneehän se niinkin päin joskus.
Kai netistä voisi ihan kaveriakin em menoihin etsiä - ensinhän ollaan tuttuja, sitten kavereita ja ystävyys muodostuu jos on muodostuakseen..... Hymmm, täytyy pistää mietintään, Kiitos :-)
Heippa! Olen samassa tilanteessa, ainoona lapsena jouduin olemaan tosi paljon yksin ja oon tehny kauheesti asioita aina yksin elämässäni. Nyt 29-vuotiaana vasta tajuun, mikä elämässä on tärkeintä ja mitä puuttuu. Asun Roihuvuoressa. Laita meiliä jos haluut tavata, katotaan oisko meistä ehkä ystäviksi? mun meiliosote on [email protected]
Itselläni aivan sama tilanne. Ikääkin on jo reippaanlaisesti, mutta pari puuttuu. Tuntuu todella pahalta viikonloppuisin ja lomilla, kun jotain tekisi mieli tehdä, mutta yksin ei tule mihinkään kuitenkaan sitten lähdettyä. Suoraan sanottuna ahdistaa...
Urheiluun olen poistanut tunteeni, mutta sekin taitaa mennä jo yli ja ei tunnu riittävän. Kaveripiirissä on pari hyvää kaveria, mutta ei ne voi korvata läheisyyden puutetta, joka ainakin minulla on kouriintuntuvan ahdistava.
Kuinka hitossa tästä pääsee eroon ja mistä löytää samoin ajatteleva parempi puolisko?!
Neuvoja pyytä hän...