Millaista pojan äitinä?

Kun poikani syntyi olin myös 21 v. ja yliopiston opinnot kesken. Olin silloin aika nuori vielä ja en ollut mitä kummallisemmin silloin ihastunut lapsiin (olin silloin vielä itsekin lapsi).

Äidinrakkaus tuli silloin kun sain poikani eka kerran imetettäväksi sairaalassa. Syntyessä en halunnut nähdä häntä, koska minulla oli sellainen tunne silloin, että kuin jalkani olisi leikattu pois ja sitä haluttiin näyttää minulle. Tunsin, että heti menetän täjunnan.

Toivoisin, että sinulta löytyisi paljon aikaa lapsellesi, huomiota, rakkautta ja pieniä lahjoja.

Tuo aika menee nopeasti. Olen nyt vasta 43 ja ihan yksin. Uusi avioliittoni meni eroon runsaan 15 vuoden jälkeen (toinen nainen tuli peliin). Mutta poikani opiskelee nyt aasialaisessa yliopistossa taloustiedettä ja erittäin hyvin arvosanoin.

Vaikkapa mä silloin olin kovin nuori ja heikko. Oli aina huolia hänestä, ei riitänyt rahaa ruokaan ja vaatteisiin eikä ollutkaan paljon lahjoja, mutta pojastani on silti tullut upea nuori mies. Hyvin hillitty, fiksu, jonkun verran konservatiivinenkin kaikessa, mutta tuo johtuu nyt hänen yliopistostaan, jossa niitä siinä iässä muokataan.

Tuo kärsimys ennen syntymää oli kamalaa, eli niin kuin kuukautiskivut, mutta huonommat. Joutuin n. 10 tuntia kestämään. Mutta syntymän jälkeen tunsin itseni olevan sankari.

Jos nykyinen mies eli exäni ei olisi alannut pyöriskellä toisen kanssa ja olisi illat,lomat ja viikonloput antanut minulle, olisin nyt ollut halukas hankkimaan toista lasta

minulla oli sama tilanne, suvussa pelkkiä naisia, ja sitten sain itse pojan =) no saattoihan sen arvata että hirmuinen lellivauva tätä menoa kun kaikki tahtoo rutistaa, on se vaan niin harvinainen meidän suvussa =D monia typeriä kysymyksiä esitin (ja varmaan edelleen) kun ei ollut minkäänlaista tietoa kuinka moinen toimii, mutta eipä se vaikeaa ollutkaan =) mutta enpä nuolase ennenkuin tipahtaa, vastahan tuo on 8kk ja varmasti on vielä suurimmat ihmettelyt edessäpäin =)

on nyt 10kk. Ja voin rehellisesti sanoa, että siinäpä pikkumies, joka on vienyt äidin sydämen sataprosenttisesti. Poika on alusta asti ollut helppo vauva, rauhallinen ja kärsivällinen hymypoika, joten kiintyminen ja rakastuminen on ollut helppoakin helpompaa ihan ensihetkistä lähtien. Nyt hänestä on selvästi kasvamassa pikku poika, kaikkine kujeineen ja poikamaisine elkeineen :-). Ensi kesänä odotellaan pikkusiskoa syntyväksi, mielenkiintoista kokea myös äidin ja tytön tyllerön suhteen ilot ja surut!

Pojathan palvoo äitejään;) Kattokaapa vain omia miehiänne niin oma äiti on se, joka tekee parhaat sopat, ja on oikeassa...

No ei aina ihan niin, mutta usein kuitenkin.

Oma poikani on nyt ekaluokkalainen ja välillä sitä on kyllä ihan ihmeissään. esim. lelulaatikon kanssa neuvoin kyllä, että älä mene seisomaan siihen, pohja voi pettää, mutta enpä tajunnut sanoa, että älä ruuvaa renkaita irti lelulaatikosta. Ja ikää taisi pienellä remonttimiehellä olla silloin neljä vuotta.

Poika on myös maailman innokkain urheilija, innostaa kaikki kaverinsakkin mukaan pelaamaan. Ja pelien tiimellyksessä tulee toisinaan niitä tappeluitakin mitä naisena on tosi vaikea ymmärtää. Tietysti osaan pitääkin puuttua, mutta ei aina kaikkiin.

Ja en kyllä sanoisi, että pojan kanssa olisi helpommalla päässyt. Ainakaan meillä. Poika on niin itsepäinen ja temperamenttinen, että välillä ihmeissään olen ollu. Itse mököttelin lapsena, jos joku harmitti. Tämä taas ilmoittaa mielipiteensä hyvin kovaan ääneen silloin, kun eri mieltä asioista ollaan.

Kirjoittelenpa lisää, kun mieleen tulee.

Ensimmäinen on tyttö ja tämä juniori on poika.
Tyttömme on rauhallinen ja näprää paljon piirustuksia ja askarteluja, lukee kirjoja ja leikkii poneilla. Hänelle on ollut helppoa ihan pienestä saakka selvittää miksi jotkut jutut tehdään niin kuin tehdään ja hänen kanssa on ollut helppo lähteä mihin vaan. Hän on aina ollut fiksun oloinen ja omalla päällään ajatteleva lapsi. Hän on itsepäinen ja määrätietoinen.

Juniori sitten taas on myös kaikkea tuota, mutta vauhdikkaammin. Autot ja traktorit, pelit ja mailat, mopot ym. kiinnostaa.
Itsepäisyys ja määrätietoisuus pursuaa välillä räjähdyksen tavalla ulos ja hän vaatii enemmän "keplottelua" arjesta selviytymisessä. Pojan kanssa voi myös lähteä mihin vaan, mutta hän ei ole yhtä rauhallinen kuin sisko saman ikäisen oli. Vanhempana täytyy olla aina jotakin takataskussa, että selvitään jos tulee ongelma, esim. hääkirkossa. Kirja, auto, piirrustuskamat, pikkuaski rusinoita, vesipullo tms. on hyvä olla mukana. Ja on tässä opittu luovimisen taitoakin, eli miten saada oma (vanhemman) tahto läpi niin, että lapsi luulee, että esim. päälle pukeminen onkin ollut alunperin hänen idea (välillä jotkut asiat ei meinaa sujua ja jos ei halua aina tapella samoista jutuista niin sitä jotenkin vaan keksii jotakin, että mm. pukeminen onnistuu ilman kiukkua).

Vauhtia hommissa on kyllä tuplasti enemmän pojan kanssa, ainakin meillä.
Mutta toisaalta on hyvin rauhallisiakin poikia ja tosi vauhdikkaita tyttöjä, eli luonne ratkaisee paljon millainen menijä masusta putkahtaa!

Äitinä tunnen olevani samanlainen kummallekin, toki poika on pienempi ja kaipaa sen takia enemmän hoivaa. Samat säännöt ja muut jutut kummallekin ovat mielestäni tärkeitä.
Meillä tyttö on enemmän tunteella elävä persoona kun taas poika, ainakin tässä vaiheessa, raisumpi menijä. Ehkä sen voisi ajatella sillä tavalla, että voisi olla helpompaa olla pojan äiti jos tyttö "tunteillee" ja jos on vaikeaa käsitellä niitä tunteita yhdessä, en tiedä.
Minä en koe, että olisi vaikeampaa olla äiti tytölle (tai pojalle), mutta samat konstit ei toimi kummallekin. Ehkä voisi sanoa, että pitää vedellä hieman eri naruista tytön ja pojan kanssa, ainakin meillä.

että suurimmat erot tulee vasta murrosiässä. Itselläni on kaksi poikaa ja tyttö, ei kukaan vielä murrosiässä mutta mitä on sukulaisia katsellut ja kuunnellut tytöillä saattaa se aika olla aika rajua.

Minulla on kaksi poikaa. Esikoinen joka on rauhallinen ja kiltti, ja kuopus joka on tempperamenttinen ja aina vauhdissa..

Molempia rakastan tismalleen yhtä paljon, ja kummatkin ovat äidin poikia :)

Vanhemmasta pojasta huomaa, että on enemmän törmäyskurssilla isänsä kanssa, ja todennäköistä onkin usein tämä äidin pojat ja isin tytöt asetelma..

Meidän sukuun syntyy näköjään poikia, vain 1 tyttö on veljellä. Ja musta tuntuu kans siltä etten minäkään osais tyttöä hoitaa..(kolmatta yritetään) Mutta nämä on vaan niitä luuloja kun ei ole asiasta minkäänlaista kokemusta.

neljä lasta, kolme tyttöä ja yksi poika, mielipiteeni on, että enemmän kuin lapsen sukupuoli, hänen "helppoutensa" määrää tempperamentti, joka on geneettisesti periytyvä.

Kaikki lapseni ovat täysin erilaisia keskenään, ja kaikki omalla tavallaan vaativia ja helppoja.

Poika toiseksi nuorin ja kahden tytön jälkeen täytyy sanoa että aikas vaikea osaa olla, ikää nyt kuusi vuotta, syksyllä kouluun. Vauvana oli kuin ajatus, kiltti, nukkui yöt hyvin ja päivällä pitkiä unia. Nyt energiaa tuntuu riittävän välillä liiaksikin ja vanhempien sisarusten ärsyttämiseen... välillä tai aika useinkin, rasittavaa... Poika nauttii mitä enemmän saa ärsytettyä. Jee.... =(

Kohta poika 2 vee ja voin sanoa että tekemistä ei keksi millään niin paljoa kuin vaatisi. Hirmu herkkä pakkaus ja rakastettava. Kaikkeen pitää itse saada yrittää keksiä tavan tehdä ja koittaa. Vasarat ja mopot löytynyt jo nyt.

Kova osallistumaan keskusteluun joklaamalla tai kuuntelemalla. Säikähtää helposti kun toiseen sattuu mutta omat kolhut jää unholaan. Pippelin kanssa on mukava touhuta kun sillä saa "jälkeä" aikaiseksi.

Sama oli meillä silloin kun odotin, että pelkäsin miten tulisin poijan kanssa toimeen. Ikinä maailmassa pois vaihtais en. Perhe-elämä pysyy kiireisenä ja työn täyteisenä.

Minulla on 3 tyttöä ja 1 poika. Kaikki ovat olleet hyvin erilaisia hoidettavia. Ensimmäisinä viikkoina ainut ero tytön ja pojan välillä oli vaipassa. Muita eroja on tullut sitten jälkeenpäin. 5 kk ikäisenä ei kasvukäyrä tasaantunutkaan niin kuin tytöillä. Leikeissä on sen verran eroja, että siinä missä keskimmäinen tyttömme uppoutui nukkeleikkeihin jo alle 1 vuotiaana, ja muut vähän myöhemmin, päristeli poikamme pikkuautoilla.

Tytöt ovat olleet paljon kiinnostuneempia vaatteista, sekä pukemisesta ja riisumisesta kuin poika. Nyt 1v1kk poikamme saa kyllä lakin ja sukat riisuttua, ja joskus housutkin, mutta ei hänellä ole pienintäkään mielenkiintoa niiden pukemiseen tai mukana kuljettaniseen. Nuo mainitut vaatekappaleet hän riisuu, jos ne jollain tavalla häiritsevät häntä. Tytöistä jokainen on saanut ainakin sukat puettua 1 vuotispäivänään.