Valistakaa minua

ei-lestadiolainen

Kertokaa minulle lestadiolaiset, mihin perustatte seuraavat käsityksenne:

1. Ei alkoholia
2. Ei televiissiota
3. Ei elokuvissa käyntiä

Miksi niin monet lestadiolaiset polttavat tupakkaa? Se on huume, tupakoinnista voi tulla riippuvaiseksi. Lisäksi se tappaa ihmisiä. Se on ainakin yhtä paha kuin alkoholi. Miksi te voitte surffailla netissä, jos tv on kielletty? Eihän teidänkään mielestä kukaan ihminen voi tuomita toista ihmistä? Alempana lestadiolaisäiti kirjoittaa, että elokuvissa käyville ihmisille uskonto ei ole tärkeää. Eihän hän sitä voi mitenkään tietää, eikä hän ole oikeutettu niin sanomaan. Jumala tietää, Jumala näkee sen, ihmiset eivät. Jeesus on sovittanut meidän syntimme. Miten perustelette sen, että sydämessään uskova tavallista elämää elävä ihminen joutuu helvettiin? Maailmassa ei ole yhtäkään asiaa, josta kaikki olisivat samaa mieltä. Näin on uskonnoissakin. Toisin uskova ei kuitenkaan voi tuomita toisin uskovaa.


"Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan".

7

874

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se on Hänen tahtonsa

      Jeesuksen sanoihin: Älkää maailmaa rakastako, älkääkä mitään mikä maailmasta on. Maailma katoo menoinensa mutta joka tekee Minun isäni tahdon, se elää iankaikkisesti.

      • paljon mitään

        Älkää maailmaa rakastako älkääkä mitään mikä maailmasta on. Ei selitä.


      • Apo-Stooli
        paljon mitään kirjoitti:

        Älkää maailmaa rakastako älkääkä mitään mikä maailmasta on. Ei selitä.

        peitetty, niin se on peitetty niiltä, jotka kadotetaan! Minkäs sille voi, jos ei ymmärrys aukee kaikille. Jumalan sanan käsittämiseen tarvitaan Pyhä Henki valaisemaan ihmisen pimeää sielua!


    • Perustamme käsityksemme? Miksi yleensä ajattelet, että tarvitsemme jotain perusteita? Kun nk. maailman ihmiset menettelevät ei-toivotulla tavalla, he ovat osoitus maailman turmeltuneisuudesta ja selvä todiste siitä, että loppu on lähellä. Kun taas lestadiolainen tekee ei-toivottuja asioita, hän 'joutuu syntiin'. Tosin joitakin vanhoja, perinteisiä tapoja kuten tupakointi on jouduttu hyväksymään, koska eihän 30:a prosenttia uskollisimmasta kannattajakunnasta voida paiskata helvettiin noin vain.

      Turha luulla, että lestadiolaisilta tiukankaan paikan tullen saa yleisen ajattelun mukaan johdonmukaisia vastauksia. Yleisesti oma ajattelu, 'oma viisaus', kuten alan termi kuuluu, on ehdottomasti kielletty. Sen sijaan ylempien auktoriteettien lausumiin vetoaminen, oli lause sitten miten kaukaa historian hämärästä ja oikeasta asiayhteydestä hyvänsä, on hyve ja osoittaa oikeaa kristityn mielenlaatua. Todellinen lähdekritiikki on lestadiolaisten keskuudessa - oli suuntaus mikä vaan - osoitus tottelemattomuudesta ja maailman viisauden omaksumisesta kristillisyyden oikeiden ymmärrysten sijaan.

    • kun kyselet

      Ei alkoholia
      Jos olen viisi päivää viikosta humalassa ja pyhänä uskovainen, niin pidätkö minua uskovaisena.
      2. Ei televiissiota
      Mistä sinä tiedät onko minulla televisio vai ei vai oletko kenties Yleiisradion kätyri joka kyttää televisisomaksuja???
      Olenko minä kysellyt sinulta koskaan onko sinulla TV vai ei???
      3. Ei elokuvissa käyntiä
      Eikös nää pahat pojat kerro juuri esimerkin.
      Kannattakko lainata silmiä sellaiseen yleistämiseen.

    • teutatess

      Se on katsos sillai, meitä on moneksi toinen listottaa syntejä, toinen uskoo synnit anteeksi annetuksi. tässä ja nyt, kun on pääsiäinen,niin on sopivaa muistaa että, JEESUS Kristus on kärsinyt puolestamme ristillä ja sovittanut kaikki synnit pitkänä perjantaina -33v. siis 1974 vuotta sitten ja sovitti ne maailman loppuun asti. ei kysynyt otatko alkoa omistatko tv. käytkö elokuvissa. Tai mitä muuta tahansa kyllä meillä vaivaa on .Meille jää vain uskominen . Eikö tehdä se kunniallisesti .

    • Antreas

      1. Alkoholista löytyy Raamatustakin monia varoituksia. Esimerkiksi "Älkää juopuko viinistä, josta paha meno tulee" (Ef. 5:18). Laestadius luopui aluksi vain vahvemmista alkoholijuomista, mutta huomattuaan, että hän oli tällä tavalla pahennukseksi seurakuntalaisilleen, hän ryhtyi noudattamaan ja opettamaan ehdotonta raittiutta. Vaikka minä voisin käyttää pieniä määriä alkoholia sivistyneesti, joku toinen voi retkahtaa, ja näin minä olisin huonolla esimerkilläni saattamassa toisen kiusaukseen.

      2. TV ja elokuvat. Raamatussa kehotetaan koettelemaan kaikki, pitämään se, mikä on hyvää, ja välttämään kaikkea pahaa. Televisio ja elokuvat tarjoavat pääasiassa turhaa ja synnillistä ajanvietettä, joihin kristityn ei ole syytä lyhyttä armonaikaa tuhlata.

      3. Tupakasta ei tule samalla tavalla "paha meno" kuin alkoholista, mutta terveydelle vaarallisena asiana tupakoinnissa ei ole mitään puolustettavaa. Kristillisyydessä varoitetaan tupakoinnista, mutta kaikki eivät ole ottaneet varoituksesta vaarin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      52
      3355
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      47
      2796
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      148
      2600
    4. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      57
      2301
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      357
      2023
    6. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      151
      1644
    7. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      76
      1485
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1308
    9. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      38
      1283
    10. Miksi mediheli

      Mitä on tapahtunut ku poliiseja ja ambulanssi pyöri aamusta keskustassa
      Kiuruvesi
      24
      1164
    Aihe