Eivätkö yksinäiset voi pitää toisilleen seuraa? Onko yksinäinen jäänyt koukkuun itsesääliin? Onko yksinäinen marttyyriutensa vanki?
Niin paljon on yksinäisiä
fgsdfgsdfgsfg
10960
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin ei sitä yksinäinen uskalla, ei kykene eikä voi tutusta
Ympärillä voi olla kaikkia hulluja ja ihmeellsiä tapauksia.
Ongelma on just siinä, että kyllä ne kovasti jaksaa valittaa, mutta eivät sitten oikeasti uskalla tehdä asioille mitään. Olen muutamalle ehdottanut, että jättävät tänne sähköpostiosoitteensa. Siten on helpompi tutustua näin alkuun. Mutta kun ei niin ei.
Tuo on totta. Oikeastaan luulen ettei monet ihmiset olekkaan oikeastaan yksinäisiä tai etsi seuraa. Kunhan nyt haluavat valittaa välillä.
Sitten on tietysti niitä jotka eivät halua/voi/pysty/uskalla jne. Yleensä ne jotka uskaltavat tuntuvat omaavan kavereita/ystäviä jo entuudestaan ja ovat muutenkin sosiaalisempaa luonnetta.
Kaikki ihmiset eivät tietysti voi tulla toimeen kaikki kanssa. Useimmat eivät saa kirjoitettua edes kahta viestiä, jos sen yhdenkin kirjoittaminen on vaikeaa. Tämän olen huomannut vastatessa ilmoituksiin.
Yleensä se että sanoo muiden ihmisten olevan hulluja ja sekopäitä on pelkästään tekosyy. Samoin kuin se että jos joku on eri kaupungista niin ei voi sen takia kirjoitella. Hyvin monet kirjoittavat vastaukseksi "No voisinhan mä mutta kun olen eri kaupungista"... jos olisi samasta kaupungista niin kirjoittaisi "No niin olenhan mä samasta kaupungista, mutta tuskin sä asut samalla alueella"..
kauan yksin että en enää edes tunne yksinäisyyttä.
Pelkään ihmisiä, koska mulle on tapahtunut jo lapsuudessa niin paljon pahaa.
Ei ole ihme, etten uskalla tutustua kehenkään!
No mutta kun yksinäisillä on ongelmia. Minä olen ruma ja läski, joku on takertuja, joku on tuppisuu, joku änkyttää, joku on jatkuvasti vihainen, joku vaatii huomiota, joku itkee koko ajan, ja niin edelleen.
Yksinäisten joukossa on kieltämättä paljon sellaisia ongelmatapauksia joita ei vaivoikseen halua, kuten minua koska olen sen näköinen minkä olen. Ihmiset vaativat seuraltaan laatua, ja niin teen minäkin omaksi parhaakseni vaikken kovin laadukas kylläkään ole.
Tuo on kyllä harvinaisen totta. Yksinäisten joukossa tosiaan riittää näitä "ongelmatapauksia", joita monet eivät halua riesakseen. Saati sitten että heidän kanssaan pystyisi olemaan sitten minkäänlaisessa yhteydessä.
Tällä palstalla on joskus ollutkin kirjoituksia että joku sanoo jollekin epätoivoiselle "Kyllä sinulle hyvin vielä käy ja löydät jonkun (kunhan se en ole minä tai kukaan minun sukulaisistani, ystävistäni, tuttavista jne.)".
Sekin on tietysti huvittavaa, että laatuvaatimuksetkin ovat monesti ylimitoitetut. Itsekkään ei saateta olla kovin kummoisia, mutta siltikin etsitään parempaa seuraa. Joskus se seuran paremmuuskin tarkoittaa lähinnä sosiaalisempaa seuraa, ei esim. käytöstapoja.
Yksinäiset toden totta voisivat pitää toisilleen seuraa - pääkaupunkiseudulla ainakin toimii joku "sinkut papillon" löytyy tuolla hakusanalla netistä, joka on tarkoitettu ns aikuisille - ohjelma sen mukaista. Nettisivut aika tylsät ja niitä päivitetään tosi huonosti, mutta voisihan sitä kokeilla. Ne järjestää ulkomaanmatkojakin. Jos mulla ois rahaa, niin lähtisin varmaan. Muista suurista kaupungeista en tiedä, mutta kai netistä löyty tänä päivänä vaikka mitä.
Ja itsesäälistä sen verran, että noinkin voi olla. Ompa edes joku asia elämässä mistä voi valittaa. Huomaan omallakin kohdalla, että yksinäisyys vaivaa ajoittain - eli juuri tällöin kun sitä alkaa oikein kunnolla pohtimaan. Kyllähän ihminen keksii itsestään vaikka mitä sairauksia ja kipuja ja vikoja kun oikein kovasti pohtii. Toiseksi - oletteko ajatelleet, että monet oikeasti yksinäiset voivat kärsiä jonkiasteisesta masennuksesta vaikkeivat sitä itse tiedostakaan. Masennuksen ensioireitahan nimenomaan on saamattomuus ja aloitekyvyttömyys. Eli näin ei sitten oikein jaksa/viitsi/rohkene tehdä sille yksin jäämiselle mitään. Tämä voi olla täysin tiedostamatontakin.
Minun kohdallani ei voi ainakaan puhua mistään marttyyriydestä, sillä en ikinä tunnustaisi kellekään sukulaiselle tai kaverille, tuttavalle tai työtoverille, että olen yksinäinen - saisin vain sääliä ja sitä en todellakaan kaipaa. Pidän ennemmin "kulissit" ylhäällä. Olen joutunut joskus töissä lipsauttamaan hätäpäissäni pikaisen valkoisen valheen, kun kaikki kilvan kehuvat minne menevät talvilomalla (Thaimaahan, Kanarialle, Mexicoon tai joku lähti koko viikoksi Naantalin kylpylään....) ja minulla ei ole mitään paikkaa minne menisin, jos en viitsi vanhan äitini luo mennä ärvöttämään maalle. Taisi tulla sanottua, että lähden kavereiden kanssa pidennetylle vk lopulle Talinnaan kun en muuta uskaltanut sanoa. Enkä kestä niitä sääliviä katseita ja hymistelyjä, jos olisin sanonut niinkun asia oikeasti olisi, että minä olen VAIN kotosalla.
Säälittävää tämäkin sinänsä, vaikka kieltäydyn edelleen olemasta säälittävä...... :-)
Itse ainakin yritän pitää edes jotain yhteyttä niihin puoli tuttuihin, mutta huomaan usein ettei minun ja heidän välille löydy minkäänlaista "yhdistävää tekijää", paitsi se yksinäisyyden tunne. Eihän sitä jaksa koko ajan puhua siitä miten yksinäinen on. Huoh. Huomaan myös että olen usein korvike jollekin paremmalle mitä he eivät ole vielä löytynyt. En halua olla ikuinen kakkonen, tai kolmonen. Voi olla etten vain ole törmännyt sellaiseen ihmiseen, jonka seurasta oikeasti nauttisin. Onko minulla varaa vaatia enemmän? Alkaa tuntua siltä ettei. Myönnän että on aikoja jolloin kysyn itseltäni "Mikä minussa on vikana?" Pidänhän itsestäni, vaikka itsetunto rahaakin maata välillä. Onko se niin että ihmiset vain pitävät niistä yli-itsevarmoista suulaista tyypeistä enemmän?
Niin, ja eipäs yleistetä että yksinäiset ovat vain tietynlaisia! *heiluttaa sormeaan* :]