Alkaa pahasti näyttää siltä että SRK:n johto ja sen käsikassarana toimiva saarnamiesorganisaatio on jäämässä mielipiteineen kabinetteihin ja sakastin kätköihin ihan omana porukkanaan.
Näistä asioista ei ole yksimielisyyttä vaan leveää hajontaa rauhanyhdistyksen jäsenistön keskuudessa.
1. Kanta siihen että RY:n jäsenistön ulkopuolelta kaikki menevät helvettiin tyyliä EL.PISTÖN(Karpon dokkari) kannan mukaisella varmuudella. Monikaan vanhempi ei sydämmestään enää raaski panna omia ns. uskonsa kieltäneitä lapsia helvettiin vaan pitävät heitä uskovaisina kunhan uskovat Jeesukseen ja Jumalaan.
2. Ehkäisy on tullut luvalliseksi. Yhdyntäaikoja seurataan kalenterista ja käyteään muitakin luonnollisia menetelmiä raskauden välttämiseksi. Joillakin pareilla on käytössä ehkäisyvälineet ja pillereitä. Monet ymmärtävät ettei mielenterveyden horjuessa tai syöpää sairastavan tule hankkiutua raskaaksi.
3. Alle 30 vuotiaat pitävät kiusallisena ja naurettavina mm. puhujainkokouksien televisiokielto päätöksiä. Netti ajanut jo aikaa sitten päätösten ohi.
4. Koulumaailman toimintaan ja seurakunnan lastenpäiväkerhoihin ei enää suhtauduta yksiselitteisen kielteisesti.
5. Henkilökohtainen päälle käyvä hoito ja puhuttelu on vähenemässä ja omakohtainen usko ja omakohtainen PYHÄ HENKI kotiopettajana ajattelumalli lisääntyy.
6. Monikaan ei juuri enää pidä seurakuntaa erehtymättömänä.
7. Tieto lestadiolaisuuden nykytilasta käydään tarkistamasta netistä.
Muutokset ovat käynnissä mutta Jumalan Sana on muuttumaton.
Hyvä näin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ajatusmalleissa on suurta hajontaa. Uskovaisten joukkoa ei enää voida paimentaa norsunluutornista tai mineriitistä huutaen niin kuin islamin maissa.
>>Tieto lestadiolaisuuden nykytilasta käydään tarkistamasta netistä.>Alkaa pahasti näyttää siltä että SRK:n johto ja sen käsikassarana toimiva saarnamiesorganisaatio on jäämässä mielipiteineen kabinetteihin ja sakastin kätköihin ihan omana porukkanaan.