Mistä mahtaa olla oireena tämmöinen? Muutaman kuukauden ajan kyynärpääni ulkopuolelle ja toisen kyynärpään sivuun on muutaman päivän välein ilmestynyt tulitikkuaskin kokoinen sietämättömästi kuumottava kohta. Ensin ihossa ei näy mitään, mutta kun raavin (en voi olla raapimatta, koska muuten tulen hulluksi), paikalle ilmestyy punoitusta ja pikkuruisia rakontapaisia muutoksia. Saattaa mennä puoli tuntia, ja koko kutina ja kuumotus on tiessään, mutta palailee muutaman kerran päivän aikana. Kun raapimistulokset ovat hävinneet, paikalla on jonkin aikaa rutikuiva, melkein hilseilevä kohta. Sitten seuraavalla viikolla raavitaan taas.
Olen kokeillut ainakin seitsemää perusvoidetta, hydrocortisonia ja kaverin atooppiseen ihoon määrättyä reseptivoidetta, mutta mikään ei muuta oireita ollenkaan. Ihotyyppini on kauttaaltaan kuiva, eikä ihottumia oikeastaan ole koskaan ollut.
Luin jostain, että tämä voisi olla jonkin kamalan taudin oire, mutten enää muista, mikä tauti se oli. Onko mahdollista, että oireet johtuvat stressistä? Sitä on nimittäin ollut vajaan vuoden verran aivan hirvittävästi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä turhaan tee itsellesi jotain suurta ja vakavaa sairautta sillä uskoisin sinulla olevan "nokkosihottumaa" joka on kiusallinen mutta helposti hoidettava. Hae apteekista antihistamiina ( Heinix tai Otarax ) niin saat avun vaivoihisi.
Nokkosihottuma syntyy juuri stressistä ja tuo nokkosihottuma-bakteeri on lähes jokaisen ihmisen ruumiissa mutta stressi laukaisee sen.
Normaalisti ko. ihottuma alkaa päästä ja sinne ilmestyy pieniä "kupuloita" jotka kutiavat kovasti. Käsivarsiin saattaa kohota jopa 30 cm pitkiä kupuloita jotka kutiavat ja ympärillä on vaalea rengasympyrä, aivan kuin nokkonen olisi polttanut ihoa. Ko. tauti saattaa iskeä myös suuhun ja turvottaa kielen, joten nyt nopeasti apteekkiin tai lääkäriin. Nokkosihottuma saattaa uusia mutta yleensä pysyy poissa antihistamiini lääkityksen jälkeen. Nyt siis lippu korkealle ja stressi pois ! - Hyvää kevään jatkoa sinulle.
Kaapissa onkin antihistamiinia - menenpä kokeilemaan! Kiitos! :)