ulkoilu

Miten pian lapsen syntymän jälkeen voi hänen kanssaan ulkoilla ja jättää ulos päiväunille ja miksi aikaa?
2308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

koskee talvea. Kesällä lapsen kanssa voi mennä ennemmin, totutellaan eka 10 min. kerrallaan ja siitä pikkuhiljaa lisätään aikaa, kolmannen kerran jälkeen voi jo jättää noin tunniksi pihalle vaunuihin nukkumaan ja siitä eteenpäin lisätään taas aikaa.

Äänestä
  • käsittääkseni, nykyajan suositus talvivauvoille on kyllä 2viikkoa eli 14 päivää. Syys -ja kevätvauvoille 7 päivää ja pikkuhiljaa aikaa lisäten.

    http://www.pkssk.fi/syn/vauvan hoito ja kylvetys.htm

    "Kesällä vauvan voi viedä ulos heti. Keväällä ja syksyllä ulkoilu aloitetaan sääolosuhteiden mukaan. Talvella vauvaa aloitetaan totuttelemaan ulkoilmaan noin kahden viikon ikäisestä alkaen. Pakkasraja on - 10- -15 C, mutta on huomioitava myös tuuliolosuhteet. Ensimmäisellä kerralla ulkona ollaan 15- 20 min. Aikaa lisätään pikkuhiljaa siten, että pian vauva voi nukkua ulkona päiväunensa 1-2 kertaa / pv. Kokeillaan vauvan niskaa ja päätä, kun vauva on nukkunut hetken vaunuissa. Jos niska on kuuma ja pää hikimärkä, vauvalla on liikaa päällä. Näin oppii pikkuhiljaa minkä verran vauvalle tulee laittaa päälle."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vain kirjoitti:

Miten pian lapsen syntymän jälkeen voi hänen kanssaan ulkoilla ja jättää ulos päiväunille ja miksi aikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu