Nyt on sit Ruukku-lehtikin saarnattu synniksi.Älkää hyvät kristityt lukeko sitä tai ei oo taivaaseen pääsyä.
Johan on aikoihin eletty
yks lesta
395047
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Onko sekin saarnattu synniksi? Havaintojeni mukaan moneen esikoislestadiolaiseen perheeseen tilataan Seiska, OHO ja Hymy. Hyvin "hengellisiä" lehtiä, eikö vain?
seuroissa useammin. Siitä varoitettiin ja synniksi saarnattiin jo varmaan liki kakskytvuotta sitten.
En usko muuten ehken sittenkään. On ruukku minustakin vähän muuttunut, (paremmaksi) eikö olekin Tarkoitan Noista muista, Minä puolustan ruukkua niin paljon kuin tarvii .
Mahtaako olla kysymys valtakilpailusta, ovathan saarnaajatkin vain erehtyviä ihmisiä, joilla on omat inhimilliset piirteensä?
Lehdillä - kirjoitetulla sanalla - on mielipidevaltaa, joka saattaa herättää epäluuloja joissakin piireissä, onhan Ruukku samoille ihmisille kohdennettu lehti, joille myös saarnaajat puhuvat. Sen sijaan selvästi maallisiin asioihin keskittyvät aikaus- ja juorulehdet ovat selvästi eri leirissä. Niitähän tilaavatkin pääasiassa muut kuin esikoislestadiolaiset - toisin kuin Ruukkua, käsitykseni mukaan.
Jos on kysymys vaikutusvaltakilpailusta, niin silloin ei liene suurtakaan merkitystä sillä, mitä Ruukku pitää sisällään. Itse asiassa on sitä pahempi asia, mitä parempi Ruukku sisällöllisesti on, koska hyvän ja syvästi kristillisyyden leimaaman lehden lukukieltoa on vaikeampi kristillisyydellä perustella. Voi vain autoritäärisesti kieltää sen, saarnata synniksi.
Jos se olisi saarnaajien tekemä ja toimittama lehti, tilanne voisi olla aika tavalla toinen.
että valtaosa ruukun lukijoista ei käy seuroissa, vaan ainoastaan omissa piireissä.
Siis se sana jota saarnataan, ei kelpaa.
Jos ruukku olisi saarnaajien toimittama lehti, ei siinä arvosteltaisi ja pilkattaisi osaa seurakunnan sananpalvelijoista kuten ruukku on tehnyt.
Koska en tunne Ruukun sisältöä, en tiedä, millaisesta seurakunnan sananpalvelijoiden arvostelusta tai pilkasta on kysymys. Panetteluksi tai muuten loukkaavaksi koettu saarnaajien arvostelu ja naljailu on kuin eriseuran rakentamista, jota kyllä Raamatussakin paheksutaan, apostoli Paavalin teksteissä, ja syntinä pidetään.
Tätä taustaa vasten ymmärrän hyvin, jos myös sananpalvelijat suhtautuvat Ruukkuun kriittisesti, monien seurakuntalaisten myötävaikutuksella. Vaikka kirjoittajat ehkä selittäisivätkin, ettei heillä suinkaan ole tarkoituksena arvostella ja pilkata, vaan vaikkapa herättää vain keskustelua tuomalla esiin uusia näkökulmia.
muualla kun esikoislestadiolaisten seuroista ei saa mitään uskon ravintoa. Siellä vain halveksitaan muiden kuin esikoisten uskoa.
Olin tänään kirkossa ja "Jeesus oli totisesti ylösnoussut".
Olen Ruukun lukija, mutta en Rauhan.
Niinhän ne kaikki muutkin käyvät muualla, joille ei ole omakohtainen usko tullut sydämelle. Ruukun lukemisella ei autuaaksi tulla. Siellä vain vahvistetaan omaavanhurskautta.Jeesus oli totisesti ylösnoussut". mutta onkohan sinun sydämestä noussut ylös muuta kuin vanha aatami.
torjuisi pimeyttä valkeudella?
Tarkoitan, että kirjoittaisi oikein positiivisen, Jumalan Sanan mukaisen kirjoituksen Ruukkuun.
En itse edes tunne Ruukkua, mutta kuulin, että siellä oli ollut kirjoitus, joka oli käsitellyt kansanedustaja, Päivi Räsäsen puhetta ja ollut oikein hyvä. En silti edes aio tilata Ruukkua.
Voisiko sinne kirjoittaa muitakin hyviä kirjoituksia, vaikka ei pitäisikään suotavana lehden tilaamista.
katkeruus paistaa jutussasi,usko sinäkin vapaasti niin saat rauhan,oikean jumalanrauhan
viha häviää kirjoituksistasi ja rupeat lähimmäistäsi rakastamaan.
Ei tuota julkaisua nimeltä Ruukku ole missään synniksi saarnattu; on vain kehotettu kristityitä sitä tilaamasta ja lukemasta. Ainakin Tampereella on näin asia kuullun perusteella käsitetty. Enempi on synniksi katsottava se, ettei kristitty osoita kuuliaisuutta sille äänelle, joka seurakunnassa puhuu. Tosin olisi Ruukku-toimituksen syytä miettiä, mitä ovat voittaneet sillä panettelulla, mitä se on esittänyt kristillisyyttä ja erityisesti sen uskollisia vanhimpia kohtaan.
Vanhimpia .? itse ovat nimityksen tehneet, Ottakaa hyvät ihmiset siteet pois silmiltä, ja miettikää mitä puhutte. Vain se on syntiä joka eroittaa sinut Jumalasta, ei mikään lehti eikä mikään ihmisen käsky eikä mikään ihmisen määräys, vaan puhtaasti Jumalan sanan mukaiset määrityset.,. Tosta nimityksistä vielä on suomalaisistakin ollut nuolijoiksi en paremmin sano. Mutta kun Jeesus nousi ,lähti vanhimmat ensin pois, silloin kun oli kyse syntisen vaimon kivityksestä,oli kirjoittanut maahan jotain ja kysyi kuka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven, väkijoukko hajaantui ja vanhimmat ensin .
KIrjoitit ihan itteetä, juuri sitä mitä se onnii. Täytyypi sanoa asiat niin ku se onnii, eikä viäristellä. Ruukku on ihan sitä itteetä olen vähän ujo sanoo mitä se itteetä on mut kyl kaikki sen tietää.
siinä sitä rakkauden ääntä,tuomitsemista...huuda vaan lisää kirosanoja,,,sitä suu puhuu mitä sydän on täynnä.
Kalle N sanoi aikanaan noista roskalehdistä ( kyseessä oli muistaakseni Apu tai Hymy ) ettei kristitty voi sellaisia käteensä ottaa edes rukkaset kädessä. Samaa voitanee sanoa kukkapurkista.
Missä käsketään kuulla sitä ääntä, joka seurakunnassa puhuu?
Vaikka se puhuu Raamattua vastaan!
Herätkää jo valvomaan!
Ehtoollis-häslinki on täysin tuulesta temmattu asia.
Kristittyjä pelotellaan valheella.
Muka uhri!!!
Sama on Ruukku-lehti ja sen "vaarallisuus".
Totta kai, totuus on vaarallista!
Tällaiseksi se Lapin paavinusko meni!
niin...
teihin uppoaa kaikki kuin väärä raha. kaikki mitä pöntöstä sanotaan on jumalan sanaa jota pitää totella kuuliaisesti. muutama vuosikymmen sitten oli ikkunaverhot ja kamerat ja radiot syntiä. ja voi sitä luopiota joka tätä ei noudattanut. nyt on tällä rintamalla hiljaista. hups ne ei olekkaan syntiä. vaikka kuinka toitotatte armosta itseänne autuaaksi niin käytännössä se ei riitä. teidän uskonne on ulkoisten asioiden noudattamista ja toisten osoittamista sormella. lestadiolainen perinneyhdistys toden totta!
taivaaseenpääsy Ruukun lukemisesta tai lukemattomuudesta kiinni; ihan muista tekijöistä se riippuu; myös ruukkulaisilla. Parannusta pitäis tehdä kristillisyyden halventamisesta ja saarnaajien herjaamisesta.
"Parannusta pitäis tehdä kristillisyyden halventamisesta ja saarnaajien herjaamisesta".
He luulevat tekevänsä Jumalalle palvelusta, tästähän Jeesuskin puhuu opetuslapsille.
Heidän silmät ovat käännetty nurinpäin näkevät väärän oikeana ja oikeana vääränä. Valhe pysyy totuutena ja totuus valheena. Elävä kristillisyys vääränä ja väärä jumalisuus oikeana oppina.
oo huolissas !
Kommunismikin lähti aikanaan liikkeelle alkaen protestoida kapitalismia.
Kommunismi eli niin kauan, kun oli olemassa kulakkeja, joita pystyi riistämään. Sitten kun ne loppuivat, niin alkoi suunnaton köyhtyminen, kun tyhjätaskut riistivät toisia tyhjätaskuja.
Protestoijilla ei kuitenkaan ollut mitään aatetta tilalle, kun he kielsivät ahkeruuden, säästäväisyyden, taloudellisuuden ja omaisuuden omistamisen.
Ei kannata olla huolissaan. Pimeys ei voi uhata valkeutta, mutta valkeus voi poistaa pimeyden.
Siis ole turvallisella mielellä velikulta.
Siis vain kirjoittelemaan hyviä artikkeleita Ruukkuun! Kauniisti ja positiivisesti, ettei niitä voi jättää julkaisematta. Siis ei mitään ihmisoppia vaan Jumalan monipuolista Sanaa. JR
..synniks.. ?????
...ei oo vielä löytynyt sellaista
kohtaa Raamatusta.
Kukahan omavanhurskas saarnaa sellaista oman tyhjän pään sepitystä..
kattos mieluummin omaan sydämeen ja puhuis siitä, miten musta ja paha se on - täynnä perkeleitä...
Raamatussa on siitä esimerkki. Kuikas se Gideon tekikään?
"Nyt on sit Ruukku-lehtikin saarnattu synniksi.Älkää hyvät kristityt lukeko sitä tai ei oo taivaaseen pääsyä."
Joko on tämä laestadiolaisuusfoorumi synniksi saarnattu? Lienee pientä Ruukku-lehden artikkelit tähän lestafoorumin höpöjuttuihin verratuna? Vaan taitaa tätä foorumia lukea useampi lesta kuin rekkausta vaativaa ruukkusivustoa? Taivastien esteenä tämäkin sivusto lienee? Sietäisi lopettaa koko foorumi? Vaan mikä virka annettaisiin sheriffi Vihneelle? Esilukijan vai lukkarin virka?
Omavanhurskaus on kavala. Se suuttuu aina kun saarnataan Jeesuksesta syntien sovittajana.
Jeesus saa tosin olla sovittaja, mutta sitten alkaa meteli kun ihminen USKOISI sen todeksi ja tulisi USKON KAUTTA vapaaksi syntitaakoistaan.
"Ei käy", sanoo omavanhurskaus, "paremmaksi on tultava, ei se käy että sinä vain uskolla Kristukseen pelastuisit". "Katso peiliin millainen olet". Ja niin syntisraukan katse kääntyy Kristuksen sijasta itseen, etsimään lihasta autuuden ainetta.
Paljonko syntikasasta löytyy autuutta? Ilman Kristusta ei yhtään. Ja kun omavanhurskaus on saanut syntisen vahtaamaan Jeesuksen sijasta omaan napaansa ja toisten napaan, niin silloin se on päässyt päämääräänsä, saanut syntisen pois uskosta Kristuksen sovitustyöhön. Silloin alkavat epäilyksen laineet lyödä korkeina.
Alkaa raskas iloton orjan tie omanvanhurskauden liekanarussa, elämä pelossa, syyllisyydessä, häpeässä, epäilyssä, ja epävarmuudessa pelastuksesta.
Näin siinä käy kun Jumalan valmiiksi valmistama pelastus ei riitä, vaan täytyy itse alkaa parantelemaan Jeesuksen sovitustyötä.
kun sekä nettiyhteys että koko lestadiolaispalstat ja niillä vierailu, myös utelias katselu vaikka ei sinne kirjoittelisikaan kommentteja, on selkeästi syntiä sekä Jumalaa että seurakunnan vanhimpia vastaan ja lisäksi se haavoittaa valvovan kristityn omantunnon. Asialla ei siis kannata leikkiä. Ainakin meidän paikkakunnan saarnatuolista näin on sanottu ja se on hyvä todellisen kristityn ottaa vakavasti. Satoja lestadiolaisnuorian ja kymmeniä vanhempiakun kristityitä on jäänyt netissä ns. koukkuun. Kannattaa siis varoa syntiä.
Jeesus kehoittaa häneen uskovia, joihin itsekin lukeudun, todistamaan hänestä kaikille ihmisille, aikaan ja paikkaan katsomatta.
Minulle jäi kirjoituksestasi täysin epäselväksi sinun uskosi ja sen perusteet. Huono omatunto ja kova lakihenkinen rähinä internet palstoilla eivät ainakaan todista uskosta Kristukseen.
Sen sijaan Jeesuksesta, minun Herrastani joka on avannut kaikille uskovilleen tien Jumalan luo, ei pidä missään vaieta, vaan julistaa häntä ihmisiä pelkäämättä, viimeiseen hengenvetoon asti.
Tottelevaisuus on parempi kuin uhri ja kuuliaisuus parempi kuin oinasten lihavuus.
Parempi kun niillä eriseuran palstoilla ei kirjoiteltaisi lihallisia juttuja. Neuvothan niistä on annettu, jottei siellä kirjoiteltaisi.
Surku hupaisaa että siellä kirjottaakin näitä kirkon työntekijöitä "opettamassa" pois lestadiolaisuudesta kirkonopetukseen, irti jopa luterialaisuudesta.
Et ainakaan Jeesusta tottele ellet julista päivittäin Hänen lunastustyöstään niiden keskellä joiden parissa elät.
tarkoitat, mutta kiva, kun kirjoittelit tänne.
Haluan kiittää nimimerkkejä "usose" ja "kuuliaisuus".
Tänne kirjoittamisesta on varoitettu. Älkää enempää kirjoittako, ettei mene omantunnon rauha, mutta käykää silloin tällöin katsomassa. Rukoilkaamme voimaa, että saattaisimme olla poissa täältä.
Kerro että kävit täällä, on varoitettu niin mutta siitä viis. Minä kerron sellaista asiaa joka ei vanhene, tässä ja nyt kuulkaa. Jos minä kuolen tänään tai huomenna niin HERRA JUMALA päättää siitä pääsenkö taivaaseen, ei ruukku, eikä se saarnaaja joka on panetellut ruukkua. Vain ainoastaan JUMALA.
noin hienot ohjeet olet saanut ja täällä roikut ja notkut...missä kuuliaisuutesi.
olet oikeassa, mutta ennen kuolemaa sinulla on oltava Jumalan antama todistus sydämessäsi. Jumalan henki todistaa minun henkeni kanssa että olen Jumalan lapsi.Tämä todistus osoittaa että Jeesus on sinunkin syntisi sovittanut ja olet taivaskelpoinen. Aamen
Minä tahdon uskoa, ja Jeesuksen JUMALAN pojaksi .
Sanoisin sinusta että olet monta päivää perässä .
Tiedossa että syntiä on vain se mikä eroittaa minut JUMALASTA , ruukku se ei ole, mutta väärä usko se voi olla, väärä kunnia, oman voiton pyyntö, jätinkö jotain kertomatta, eli sitäkautta valhe .
>Lienee pientä Ruukku-lehden artikkelit tähän lestafoorumin höpöjuttuihin verratuna?
Täällä vähemmän riidellään kuin siellä.
>Vaan mikä virka annettaisiin sheriffi Vihneelle?
Pitäisi kait olla ensin "syntyjään seurakunnan jäsen".
Hän opettaa itsekseen lestadiolaisille korkean tason musiikkia.
Onko se riitelyä, kun itse kysyy ja itse vastailee itselleen?
silloinhan vasta rauha ja sopu säilyy, eikä tule turhan kireitä vastauksia .