Olen pian 23-vuotias nainen. Takanapäin on ammattikorkeakoulututkinto ja jonkin verran työkokemusta. Tällä hetkellä minulla ei ole töitä, mutta metsästän niitä ankarasti. Avomieheni on minua kuusi vuotta vanhempi. Lapsi / lapset on haave, josta uskallan vasta uneksia. Järkeni sanoo, että en haluaisi perheellistyä ennen kuin minulla olisi tietoa töistä ja kokemusta. Oma koti olisi myös ajatuksissa, eikä täysin mahdotontakaan tulevaisuudessa.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä vuodesta 1998 vuoden eroa lukuun ottamatta. Ajattelutapani on siis varmaan suht. perinteinen: naimisiin ja sitten lapsia, kun seistään taloudellisesti tukevasti omilla jaloillaan.
Jokin kuitenkin pelottaa. Viime aikoina olen alkanut tajuamaan, että pelkään vapauteni menettämistä. Kuulostaa ehkä typerältä, mutta tarkemmin ajatellen (?) olen vielä aika nuori. Iskeekö juoksukausi, niin kuin kolme vuotta sitten? Olenko sittenkin liian lapsellinen huolehtimaan toisesta ihmisestä, joka olisi minusta ja miehestäni riippuvainen?
Mieheni on vielä mielestäni lapsellinen, vaikka hän on minua vanhempi. Rikkinäisen lapsuudenkotinsa vuoksi (luullakseni) hänen mielestään lapset eivät ole olleet koko seurusteluaikanamme hänen suunnitelmissaan. Se surettaa miua, sillä uskoisin hänestä tulevan hyvä isä, kunhan hän hieman pääsisi irti poikamiehen elkeistään. Emme ole mustasukkaisia toistemme menoista tai saunailloista, vaan vapaita menemään silloin kun siltä tuntuu. Tosin rajamme tuntien... Välillä tuntuu, etten luota itseeni sen suhteen, että jaksaisin olla hänelle uskollinen loppuelämäni. Rakastan häntä, mutta jatkuva perseellepotkiminen, jotta mies saisi jotain aikuismaista tehdyksi ihan itse, ottaa päähän.
Hoitaessani ystävieni lapsia rakastan pieniä vauvoja, jaksaisin olla niiden kanssa vaikka kuinka kauan. Riehakkaat alle kouluikäiset "tekevät minut hulluksi", vaikka en sitä tunnustakaan. Ymmärrän, että lapsia ei hankita vain vauva-ajaksi, vaan vastuu kestää loppuelämän. Olen ajatellut, että lapsi saa tulla jos on tullakseen, mutta tarkoituksella en ole lasta hankkimassa, nyt.
Kirjoitukseni on aika sekava, kiitos kun jaksoit lukea sen. Jos sinulle tuli mieleen ajatuksia, kommentoi.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä vuodesta 1998 vuoden eroa lukuun ottamatta. Ajattelutapani on siis varmaan suht. perinteinen: naimisiin ja sitten lapsia, kun seistään taloudellisesti tukevasti omilla jaloillaan.
Jokin kuitenkin pelottaa. Viime aikoina olen alkanut tajuamaan, että pelkään vapauteni menettämistä. Kuulostaa ehkä typerältä, mutta tarkemmin ajatellen (?) olen vielä aika nuori. Iskeekö juoksukausi, niin kuin kolme vuotta sitten? Olenko sittenkin liian lapsellinen huolehtimaan toisesta ihmisestä, joka olisi minusta ja miehestäni riippuvainen?
Mieheni on vielä mielestäni lapsellinen, vaikka hän on minua vanhempi. Rikkinäisen lapsuudenkotinsa vuoksi (luullakseni) hänen mielestään lapset eivät ole olleet koko seurusteluaikanamme hänen suunnitelmissaan. Se surettaa miua, sillä uskoisin hänestä tulevan hyvä isä, kunhan hän hieman pääsisi irti poikamiehen elkeistään. Emme ole mustasukkaisia toistemme menoista tai saunailloista, vaan vapaita menemään silloin kun siltä tuntuu. Tosin rajamme tuntien... Välillä tuntuu, etten luota itseeni sen suhteen, että jaksaisin olla hänelle uskollinen loppuelämäni. Rakastan häntä, mutta jatkuva perseellepotkiminen, jotta mies saisi jotain aikuismaista tehdyksi ihan itse, ottaa päähän.
Hoitaessani ystävieni lapsia rakastan pieniä vauvoja, jaksaisin olla niiden kanssa vaikka kuinka kauan. Riehakkaat alle kouluikäiset "tekevät minut hulluksi", vaikka en sitä tunnustakaan. Ymmärrän, että lapsia ei hankita vain vauva-ajaksi, vaan vastuu kestää loppuelämän. Olen ajatellut, että lapsi saa tulla jos on tullakseen, mutta tarkoituksella en ole lasta hankkimassa, nyt.
Kirjoitukseni on aika sekava, kiitos kun jaksoit lukea sen. Jos sinulle tuli mieleen ajatuksia, kommentoi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pohtisitte miehesi kanssa yhdessä lapsen hankintaa.Koska se on sellainen juttu mitä nainen ei saa yksin päättää,eli hankkiutua raskaaksi miehen tietämättä...sellaistakin tapahtuu ja siitä on yleensä huonot seuraukset...Kukaan ei sitä voi määrätä mikä on oikea aika tai ikä hankkia lapsi,mutta kuitenkin se on sellainen asia jota on syytä miettiä pidempäänkin...
Lapsen hankinta on ehdottomasti meillä yhteinen päätös. Tästä asiasta on juteltu myös tuolla suhteet-palstalla.