Olen pahoillani, että tein uuden otsikon tälle aiheelle jota on jauhettu jo kyllästymiseen asti näissä keskusteluissa.
Kysymys on siis jälleen kerran abortin hyväksymisestä taikka sen vastustamisesta.
Minulla on tästä aiheesta oma mielipiteeni ja hyväksyn abortin hyvin perusteltuna ja ajoissa tehtynä.
Lainatakseni erään aiemman kirjoittajan lausahdusta: "Abortissa on kyse viattoman ja puolustuskyvyttömän lapsen harkitusta taposta eli murhasta".
Kyseisen vastustajan kommenttiin haluaisin selonteon ja esitän kaikille muillekin aborttia vastustaville muutaman kysymyksen, joihin toivoisin vastattavan perustellusti.
Mikä tekee abortista murhan?
Kuinka vanha sikiö mielestänne omaa ihmisarvon?
Kuinka vanhana sikiön tuntoaisti on kehittynyt siihen pisteeseen, että se kykenee tuntemaan kipua (tai ylipäätänsä mitään?
Vastustatteko myös yleisesti kuolemantuomiota, jossa rikollisen ihmisarvoa vähätellään ja täysin ulkopuoliset ihmiset saavat päättää hänen hengestään?
Mitä mieltä olette eutanasiasta? Saako ihminen päättää omasta hengestään?
Entäpä eläinten oikeudet? Jos ihmisen täysin tunnottaman, keskeneräisen alkion abortoiminen on murha niin lukeutuuko myös viattoman, vaistojensa varassa elävän eläimen tappaminen samaan kastiin, kun ihminen ei tosiaan näinä päivänä tarvitse turkiksia päälleen taikka lihaa syödäkseen.
Oletteko vastustajat kasvissyöjiä?
Kysymys on siis jälleen kerran abortin hyväksymisestä taikka sen vastustamisesta.
Minulla on tästä aiheesta oma mielipiteeni ja hyväksyn abortin hyvin perusteltuna ja ajoissa tehtynä.
Lainatakseni erään aiemman kirjoittajan lausahdusta: "Abortissa on kyse viattoman ja puolustuskyvyttömän lapsen harkitusta taposta eli murhasta".
Kyseisen vastustajan kommenttiin haluaisin selonteon ja esitän kaikille muillekin aborttia vastustaville muutaman kysymyksen, joihin toivoisin vastattavan perustellusti.
Mikä tekee abortista murhan?
Kuinka vanha sikiö mielestänne omaa ihmisarvon?
Kuinka vanhana sikiön tuntoaisti on kehittynyt siihen pisteeseen, että se kykenee tuntemaan kipua (tai ylipäätänsä mitään?
Vastustatteko myös yleisesti kuolemantuomiota, jossa rikollisen ihmisarvoa vähätellään ja täysin ulkopuoliset ihmiset saavat päättää hänen hengestään?
Mitä mieltä olette eutanasiasta? Saako ihminen päättää omasta hengestään?
Entäpä eläinten oikeudet? Jos ihmisen täysin tunnottaman, keskeneräisen alkion abortoiminen on murha niin lukeutuuko myös viattoman, vaistojensa varassa elävän eläimen tappaminen samaan kastiin, kun ihminen ei tosiaan näinä päivänä tarvitse turkiksia päälleen taikka lihaa syödäkseen.
Oletteko vastustajat kasvissyöjiä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
"Mikä tekee abortista murhan?"
Ihmisyksilön harkittu tappaminen.
"Kuinka vanha sikiö mielestänne omaa ihmisarvon?"
Hedelmöittymisestä ja kohdunseinään kiinnittymisestä alkaen.
"Kuinka vanhana sikiön tuntoaisti on kehittynyt siihen pisteeseen, että se kykenee tuntemaan kipua tai ylipäätänsä mitään?"
En tiedä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä abortin vääryyden tai oikeuden kannalta. Ei tainnutettua aikuistakaan saa tappaa siksi että hän ei kykenene sillä hetkellä tuntemaan kipua.
"Vastustatteko myös yleisesti kuolemantuomiota, jossa rikollisen ihmisarvoa vähätellään ja täysin ulkopuoliset ihmiset saavat päättää hänen hengestään?"
Kyllä.
"Mitä mieltä olette eutanasiasta? Saako ihminen päättää omasta hengestään?"
Ei. Eutanasia on avustettu itsemurha. Emmehän me kannusta masennuksesta kärsivää murrosikäistäkään tapaamaan itsensä, saati avustamaan siinä. Lääkärin tulee kunnioittaa elämää eikä tappaa potilastaan.
"Entäpä eläinten oikeudet? Jos ihmisen täysin tunnottaman, keskeneräisen alkion abortoiminen on murha niin lukeutuuko myös viattoman, vaistojensa varassa elävän eläimen tappaminen samaan kastiin, kun ihminen ei tosiaan näinä päivänä tarvitse turkiksia päälleen taikka lihaa syödäkseen.
Oletteko vastustajat kasvissyöjiä?"
Eläinten tappaminen on eri asia kuin ihmisen tappaminen. Sikiö on ihminen, lehmä ei.
länsimaisen maailmankuvan antroposentrisyys: "sikiö on ihminen, lehmä ei". Onneksi joka puolella ei ajatella näin, vaan kunnioitetaan luontoa ja muita lajeja. Mun mielestä järkyttävämpää on elävän, tuntevan eläimen tappaminen kuin alkion/sikiön.
Vasta 20. raskausviikolla sikiöllä on riittävät anatomiset ja fysiologiset valmiudet kokea kipua.
Näen yhtäläisyyden eutanasia ja abortin ajattelussa tällä vastaajalla; hän kokee ilmeisesti eutanasia itsemurhaan kehoittamisena väliaikaisen tilan, esimerkiksi masennuksen vuoksi.
Tämä ei ole aivan paikkansapitävää. Eutanasiassa on kyse avusteisesta itsemurhasta mikäli yksilö on niin sairas tai toimintakyvytön ettei toivoa paremmasta ole, ja hän ei itse pysty henkeään ottamaan. Kyse ei ole masennuksesta (joka on hoidettavissa helposti). Lääkäri ei kehoita ketään tappamaan itseään, aivan kuin ei kehoita ketään tekemään aborttiakaan (ellei henki ole vaarassa). Paitsi lääkäri, sitä ei tee kukaan muukaan, moisia kehoituksia joita te niin kammoatte :D
Ihminen päättää itse, elämänsä ja kuolemansa. henkisistä ongelmista kärsivää tulee auttaa toipumaan tilastaan jotta itsemurhaan ei päädyttäisi, ja aborttia harkitsevalle tulee ennen muuta tarjota muita vaihtoehtoa jotta keskeytys olisi viimeinen keino, ei ensimmäinen.
***
Joissakin ajattelutavoissa kunnoitetaan elämää niin pajlon, että vältetään surmaamasta niin eläimiä kuin ihmisiä, jopa kasveja.
Abortti-asiamiehet puolestaan eivät kunnioita mitään elämän muotoa ja kritisoivat niitä, jotka säälivät edes lapsiaan. Tämä ilmentää loogisen ajattelukyvyn ammottavia aukkoja.
Oma erikoinen lukunsa ovat ihmistä vihaavat nihilistit. Heille ihmisten surmaaminen ja ihmisten määrän vähentäminen on arvo sinänsä. Epärehellisen vaikutuksen tekee se, että he esittävät ihmisen vastuuta TOISTEN, kuten viattomien lapsien, kannettavaksi sen sijaan että toteuttaisivat omat periaatteensa ensin omalla kohdallaan.
jos taas totuudessa pysytään.....
" Ei. Eutanasia on avustettu itsemurha. Emmehän me kannusta masennuksesta kärsivää murrosikäistäkään tapaamaan itsensä, saati avustamaan siinä. Lääkärin tulee kunnioittaa elämää eikä tappaa potilastaan "
Älä puhu faktoina sellaisista asioista, joista et näytä tietävän mitään. Itse olen eutanasiaan tutustunut opiskeluaikoina ja katsonut asiaan liittyviä dokumentteja ja lukenut aiheeseen liittyvää materiaalia. Ei eutanasiaa toteuteta niin kuin kuvasit.
Yhdessä dokumentissa kerrottiin yksityisestä sairaalasta joka toteutti eutanasian ja tapahtumasarja ei ollut niin yksinkertainen kuin annat ymmärtää.
Ensimmäinen vaihe eutanasiassa oli sairaan ihmisen lupahakemus sairaalalle. Sen jälkeen sairaala ottaa yhteyttä sairaaseen ihmiseen mikä aloittaa sitten pitkän prosessin. Ensimmäiseksi sairaalan lääkäri joka on erikoistunut ko. ihmisen sairauteen tutkii potilaan ja jos pelastavaa hoitoa ei ole olemassa ja kuolema olisi tuskallinen, vaikea ja auttamattomasti edessä oleva jatkuu prosessi. Sairaalan lääkärit kokoontuvat ja tutkivat kaiken mahdollisen mikä voisi pelastaa potilaan ja tutustuvat potilaan tilanteeseen. Lääkäreiden päätöksen pitää olla yksimielinen jotta prosessi jatkuu.
Sen jälkeen haetaan lausunnot vielä kahdelta eri lääkäriltä eri sairaaloista ja jos he toteavat tilanteen yhtä vaikeaksi ja kuolemaan johtavaksi jatkuu prosessi edelleen.
Sen jälkeen alkaa potilaan ja hänen läheistensä haastattelut jotta saadaan selville ymmärtääkö potilas päätöksensä. Samalla aloitetaan surutyö ja valmistelu tulevaan.
Kun kaikki kohdat on käyty läpi toteutetaan eutanasia. Sen jälkeen vielä vakuutusyhtiö tutkii,että kaikki on tehty niin kuin pitää ja päätös eutanasiasta on ollut harkiten tehty.
Tässä dokumentissa seurattiin kurkkusyöpää sairastavan miehen kohdalta miten eutanasian toteuttaminen tapahtuu. Miehen syöpä oli levinnyt niin pitkälle että edessä olisi todella raju kuolema tukehtumiseen ja enää ei ollut mitään muuta tarjolla kuin hetkittäistä kivunlievitystä.
Ja sinun mielestä tämä on väärin?? Minusta sinä olet sadisti jos koet että ihmisen on koettava tämä kaikki päästäkseen hengestään. Eikö olisi suotavaa lopettaa ihmisen elämä helpommin? ( ihminen olisi varmasti kuoleva muutenkin mutta kuolema itsessään voisi olla tuskainen ja mahd. kivun lievitystä ei voitaisi toteuttaa). Eli taustalla tulee olla sellainen diagnoosi ja niin pitkälle edennyt sairaus että kuolema on väistämätön ja mitään hoitomuotoa ei enää ole. Eli ei kyse ole mistään masentuneen teinitytön auttamisesta itsemurhaan. Masennushan on hoidettavissa oleva sairaus..
kerrankin asiallista kirjoitusta. mutta tällä palstalla ihmiset puhuvat potut porkkanoina ja porkkanat pottuina. Nämä olet murhaaja ja sadisti jutut jos hyväksyt abortin ja sitten abortin vastustajia vaan syytellään ja ei osata keskustella rakentavasti :) eli tervetuloa tuulitunneliin
Abortti ei ole murha ..ei ole vielä ketään joka pystyisi olemaan uhri.
Sikiön kehitysasteen mukaan menee myös laki..eli sikiö on erittäin kehittymätön ainakin varhaisabortoinnin aikana eli sillä ei ole silloin vielä kykyä tiedostaa koska ei aivot ei ole kehittynyt eikä hermostokaan eli silloin ei voi tuntea kipuakaan.
Vastustan kuoleman rangaistusta.
Vastustan eutanasiaa sillä silloin voi tulla masennuksesta/vääristä syistä johtuvia päätöksiä.
Eläimille on luotava paremmat oikeudet. Turkin takia tappaminen kiellettävä, eläimille inhimillisemmät tilat, isoja aidattuja luonnonsuojelualueita vain eläimille susille,karhuille etc...ei ihmisille tuijotettaviksi/samoiltaviksi. koeeläintestit tiukemmiksi ja vaihtoehtotutkimnusten lisääminen ja tietojen julkisuus..jne..
syön kasviksia paljon ja hiukan luomukananmunia ja luomulihaa/riistaa..
en ole abortin vastustaja muuta kuin silloin kun ihminen tekee päätöksen harkitsemattomasti ja paniikissa.
eutanasiasta ei ole kyse silloin kun masentunut haluaa tappaa tisensä. Eutaasia on kysymyksessä silloin kun yksilö on parantumattomasti sairas tai toimintakyvytön eikä toivoa tilanteen kohenemisesta ole, vain kärsimyksen ja kivunlievityksen täyttämä loppuelämä toisten taakkana ja armoilla.
Itse moisessa tilanteessa myös toivon (aion kirjata paperille tämän myös, nyt kun tuli mieleen) että minua ei pidettäisi väkisin hengissä ja jos paranemisesta tai kuntoutumisesta ei olisi toivoa enkä pystyisi itse omaa elämääni päättämään, tahtoisin kuolla ennemmin kuin tulla pidetyksi elossa huollettavana itsenäiseen elämään kykenemättä.
Sitä on eutanasia. Avustettu itsemurha toivottomassa tilanteessa jossa lääkäritkin ovat sitä mieltä ettei toivoa enää ole eikä potilas itse halua enää elää.
***
tehdä masennuksen vuoksi tarkoitin että sairaus varsinkin rankka sellainen aiheuttaa aina masennusta ja silloin voi olla veteen piirretty viiva onko ratkaisu oikea vai masennuksen aiheuttama
..toinen kysymys on kuka sen tekee ellei itse pysty ja
kolmas ..voiko se aiheuttaa väärintulkintoja eli ei elvytetä vaikka mahdollisuudet olisi hyvät eli missä vaiheessa eutanasia tulee voimaan.
ja neljä ...jopa jos aatellaan erittäin pitkälle niin eutanasian yleinen käytäntö mikäli näin tulisi tulevaisuudessa yleiseksi toimenpiteeksi saattaa se aiheuttaa sosiaalisia paineita potilaalle eutanasiaan koska "työllistää" runsain mitoin henkilökuntaa ja on heidän armoilla ja taakkana kuten sanoit
(oma isotätini koki syyllisyyttä että vei petipaikan ja työllisti henkilökuntaa ollessaan todella sairas ja lähellä kuolemaa..vaikka yritin sanoa että he ovat sinua varten ja sinulla on täysi oikeus olla hoidettavana..henkilökunta oli aikas kiukkuinen koska oli ottanut vaippansakin pois tuskissaan (nestehukka ja sain itsekin pyytää hänelle mehua kun hoitajat eivät viitsineet hakea sanoivat vain ettei ota ja otti hän muttei ylettynyt itse siihen mehuun :(..kaikesta huolimatta hän luotti tulevaisuuteensa eli jotkut haluavat mennä loppuun asti kaikesta huolimatta)
..eutanasia on vaikea kysymys ja teoriassahan se toimii käytäntö voi ikävä kyllä olla toinen. En tiedä saiko sekavista ajatuksistani selvää..toivottavasti. :)
Sanat kun ovat hyvinkin usein puutteelliset ilamisemaan ajatuksia :D mutta kyllä tuo meni perille, ymmärsin mitä tarkoitat. Eri ihmisillä on erilainen elämänhalu, toiset jatkavat loppuun saakka turhaltakin vaikuttavaa taistelua ja elävät toivossa ja toiset heittävät pyyhkeen kehään kun loppu näkyy. Olen itse niitä jälkimmäisiä :D
Eutanasiasta ei edes puhuta ellei sairaus tai tila ole täysin parantumaton ja kuolemaan johtava. Tuo on täysin totta että paineet ovat suuret, vaikka haluaisi elää voi tuntea painetta pyytää kuolemaa. Ajatuksena varsin hirveä...
En tiedä millaisia käytäntöjä esimerkiksi Hollannissa on, onko tuota otettu kuinka laajasti huomioon ja miten. Täytyypä ottaa selvää!
***
Eutanasian sekoittaminen nykyisin näihin aborttikeskusteluihin kertoo enemmän vastustajien aseettomuudesta kuin mistään muusta. Se kertoo myös naiviudesta joka heidän täydellisessä maailmassaan vallitsee. Ehkä se kertoo myös siitä, että kun ikää tulee lisää opitaan ymmärtämään elämän moninaisuutta ja sitä, ettei aina ole yhtä ehdotonta totuutta yleispätevänä.
Jos vertaa alkiota joka ei edes tiedä olevansa olemassa siihen että toinen on tiedostava ja ajatteleva ihminen jolla on kuolema edessään joka tapauksessa niin olisi kai aika miettiä elämää uusiksi?
Kuolemaantuomio on väärin, paitsi joskus on pakko sanoa, että joillakin ihmisillä ei ole oikeutta elää. Jos on tarpeeksi paha niin on väärin että hänellä on oikeus elää ja hänen takiaan joillakin toisilal ei ole, mutta esim Saddamin tapauksessa kuolema oli liian helppo rangaistus, vaikka luultavasti ainoa joka oli pienein harmi muihin verrattuna. Pääsääntöisesti kuoleman rangaistus on väärin ja siihen pitää olla aukoton todistus. Sen pitää olla myös suhteess atekoon. Jos on ilmeistä ettei yksilö kykene elämään ihmisenä muiden joukossa niin hänet voi ihan yhtä hyvin poistaa, surmata, murhata ihan miten vaan.. Tätäkään ei kai kannata sekoittaa aborttiin?
Ihmisen suunniteltu tappaminen on yhtä kuin murha.
Ihmiyksilön elämä alkaa hedelmöityksessä, eli siitä lähtien sillä olisi oltava sille kuuluva arvo.
Herkällä ihollaan se kyllä tuntee jo 8 viikkoisena, mutta en tiedä tunteeko kipua. Muutama viikko myöhemmin (12-13rv) sen aivot ovat kyllä kipualueiltaan siinä määrin kehittyneet että voi sitä tuntea.
Mutta kuten joku muukin oli tuolla jo todennut, tuntemisella (tai tiedostuksella) ei ole merkitystä sen kannalta onko abortti oikein tai väärin.
Kuolemantuomio on seurausta henkilön omista valinnoista, joten en vastusta silloin kun sen ansaitsee.
Eutanasia on ihmisen oma valinta, siinä todella päätetään omasta elämästä/kehosta, miksi tähän ei olisi oikeutta?
Eläinten eettinen arvo on eri kuin ihmisen ja ihminen on lihan(kin)syöjänä oikeutettu hyödyntämään niitä ravinnokseen.
En ole kasvissyöjä koska en usko sen olevan pisemmän päälle terveellistä saati luonnollista.