ja millaisilla oireilla. olen 38 vuotias, ja viimeiset kahdet kuukautiset ovat olleet tosi oudot. yleensä vuodan yhtäjaksoisesti 5 päivää ja sen jälkkeen pari vikaa päivää on pientä tiputtelua. nyt nämä parit viime kuukautiset olen vuotanut hädin tuskin kaksi päivää, ja siihen ovat loppuneet. lisäksi, nyt kun oikeasti vuodon pitäisi vasta loppua kipristelee oikealla puolella munasarjoissa aina aika ajoin.meillä on 9 vuotias lapsi ja tupakoin.
milloin alkaa
vaihdevuodet
9534
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei sinulla vielä vaihdevuodet ole. Olen sinua vanhempi, eikä mitään oireita. Tosin minuakin kipristelee oikealta puolelta, munasarjalta tuntuu, mutta en tiedä onko se sieltä.
Kannattais kysyä lääkäriltä syytä.
naisesta riippuen. Tiedän naisen, jonka vaihdevuodet alkoivat jo 38-vuotiaana. Tosin hän ei ollut kokenut yhtään raskautta.
Raskaudet 30-40-vuotiaana siirtävät vaihdevuosien alkua myöhemmäksi.
Käy ihmeessä gynekologilla - tältä palstalta tuskin tulee asiantuntevia neuvoja.
Yleensä neljääkymppiä lähestyessä alkaa myös hormonitoiminta muuttua,eli kuukautiset muuttuvat erilaisemmiksi kuin aikaisemmin.Mutta harvoin vielä tuossa iässä vaihdevuodet tulevat,yleensä saa vielä "odotella"lähemmäs viittäkymppiä.Ja nuo kipristelyt ovat tuttuja monelle naiselle ja sieltä munasarjoista lähtöisin.Gynekologilla käynti selventää monta asiaa,ja sellaisen gynekologin luona käynti nimenomaan joka katsoo ultraäänellä kohdun,munasarjojen tilanteen.Monesti noita kipristelyjä aiheuttaa esim. kystat joita melkeimpä joka toisella naisella kuulema on.Nekin tulevat ja menevät,puhkeavat siis myös itsestään.Ovat suurimmaksi osaksi hyvälaatuisia.Mutta käynti gynellä selvittää tilanteen parhaiten.Ja mitä gynekologikin sanoisi tuo tupakka jo pois.Haittaa verenkiertoa myös tuolla lantionalueella!
Olen ikäisesi ja minullakin on vaihdevuosi-epäilyjä. Joillakin, tosin tosi harvoilla, vaihdevuodet alkavat ennenkuin täyttävät 30.
Naisellahan on tietty määrä munasoluja. Mitä nopeammin ne on käyttänyt niin sitten alkavat vaihdevuodet. Eli jos on monta raskautta ja imettää pitkään niin ei tule kuukautisia, eikä siten myöskään "käytä" munasoluja. Eli ne jää "pankkiin" ja vaihdevuodet siirtyvät pidemmälle.
Täten naisella, joka ei ole synnyttänyt ja kuukautiset alkavat hyvin nuorena, alkaa menopaussi "normaalia" aiemmin.
lapseni syntyi keskosena, joten en imettänyt laisinkaan.itse olen jo miettinyt, että pitääkö hakea raskaustesti. vai voiko olla kyseessä jokin synnytyselinten alueen syöpä. tupakoin 2 savuketta päivässä.
minulla ei ole pillereitä(eivät sopineet), eikä kierukkaa. ehkäisynämme on kondomi.
Sinulla on ollut 1 raskaus ja sekin normaalia lyhyempi ja koska et imettänyt, kuukautisesi alkoivat melko pian synnytyksen jälkeen. Näinollen olet "tuhlannut" niitä munasolujasi. ;o)
Olen kuullut, että apteekissa on myynnissä myös jokin kotitesti, jolla näkee onko vaihdevuodet tulossa/meneillään. Olen itsekin harkinnut sen ostamista.
Tietääkö kukaan tästä testistä paremmin?
Mielestäni tupakointisi on erittäin vähäistä, tietysti parempi olisi jos siitäkin pääsisi eroon...
T: Nm 20 savuketta/pvä
Mihin tämä perustuu, onko sinulla olemassa linkkiä johonkin tutkimukseen, tms?
Nimittäin tiedän kyllä suurperheen äidin, jolla monta raskautta ja imetyksiä ja silti vaihtarit tuli jo 40-hujakoilla.
Tuntuu vähän oudolta tuo juttu minun mielestäni. Sen perusteella siis kaikilla lestadiolais-naisilla pitäisi kuukautiset tulla 70-80 vuotiaiksi asti!?
naiskohtainen , mummollani alkoi 36 vuotiaana, lääkärinlausunto on.
Toisella mummolla piti kuukautiset lopettaa keinotekoisesti vanhainkodissa yli 70 senä!!
Äitini "kiukkuili" 40-45 vuotiaana , sitten rauhoittui.
Mulla oli kuumotusvaihe tuossa 45-50 välissä, nyt ohi.
Jokatapauksessa kerran vuodessa gynellä tarkastuksessa.