Poltin 28 vuotta...

Ihan ekaks kaikille teille jotka yritätte lopettaa tupakointia, mä pidän lipun korkealla. Yrittäkää aina vaan uudelleen ja uudelleen, niin se joskus onnistuu. Mä väitän ettei sellaista kaikilla toimivaa keinoa ole olemassakaan. Jokainen ihminen on yksilö, ja siks myös lopettaminen on yksilöllistä. Mä aloitin tupakoinnin 12-vuotiaana, koska piti olla kovajätkä. Muutamia kertoja olen välillä yrittänyt lopettaa, mutta lopputulos on ollut surkea. Jokaiselle tulee joskus sellaisia fiiliksiä että tupakka ei maistu jne. Näin kävi minullekkin eräänä aamuna. Joka-aamuinen tupakka tuntui vastenmieliseltä. Niinpä jätin sen polttamatta. Siitä kaikki lähti käyntiin. Välillä hiukan kovempienkin taisteluiden kautta on nyt kulunut hiukan yli vuosi, ja hyvin menee. Henkilökohtaisesti pidän tärkeimpänä sitä, että aluksi en kertonut kenellekkään olevani lakossa. Lisäksi en luvannut kenellekkään mitään. En edes itselleni. Ajattelin vain että olen polttamata niinkauan kun se suht vaivattomasti onnistuu. Lisäksi kannattaa muistaa se että aina kun tulee se tupakan himo, se himo ei kestä kun korkeintaan 5 min. Aluksi noita 5min. jaksoja tulee, ihmisestä riippuen kovinkin useasti. Mutta pikkuhiljaa kerrat harvenevat, ja yhtäkkiä sitä huomaa että on ollut jo tunteja ettei ole tehnyt tupakkaa mieli.
Henkilökohtaisesti olen ollut välillä hyvinkin huvittunut siitä, miten omamieli yrittää keksiä puolusteluja kuinka voisi polttaa edes yhden tupakan. Samoiten unet ovat välillä melko uskomattomia. Kokonaan tupakan unohtaminen ei varmaan onnistu koskaan, mutta sen kanssa voi elää. Jos ajatellaan että joku asia on ollut mukana yli puolet elämästä, on varma ettei se unohdu ihan noinvain. Jokatapauksessa tupakanpoltto on typerää touhua, ja siksi jokaisen omanarvon tuntevan ihmisen tulisi päästä eroon siitä. VOIMIA TEILLE, JOTKA YRITÄTTE PÄÄSTÄ MOKOMASTA PASKASTA EROON.
71512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nyt jo kymmenen vuotta takana. Mutta voi kun se tuoksuu hyvälle joskus, ja tosiaan,ne unet,kun herää on niin kuin olisi oikeasti polttanut,katsoo käsiään,missä se jämä on. Siis niin suuri riippuvuus se on se tupakka.

Äänestä

polttamisen. Aloitin tosi nuorena tupakoimaan.
Mulla todettiin lievä keuhkoahtauma jokin aika sitten. Kovasti olen yrittänyt olla polttamatta. Toistaiseksi olen pystynyt olemaan pari päivää ilman,sitten tuli taas repsahdus. Pitäisi taas yrittää ottaa itseään niskasta kiinni.

Äänestä
  • ja polttanut 49 v.Ei ole yskää ollut koskaan.Veljeni lääkäri "määräsi"lopettamaan.Oli polttamatta 17 v.,sairastui keuhkosyöpään ja kuoli 62 vuotiaana.Älkää minusta kuitenkaan oppia ottako.Keuhkosyövän suurimpia aiheuttajia on asbesti,pakokaasut ja vielä 80-luvulle jatkuneet pakolliset röntgenkuvaukset.Olen yrittänyt ottaa selville kaikkien sairastuneiden tuttavieni elämäntavat ja tullut tähän tulokseen.

    Äänestä

  • vanha mies kirjoitti:

    ja polttanut 49 v.Ei ole yskää ollut koskaan.Veljeni lääkäri "määräsi"lopettamaan.Oli polttamatta 17 v.,sairastui keuhkosyöpään ja kuoli 62 vuotiaana.Älkää minusta kuitenkaan oppia ottako.Keuhkosyövän suurimpia aiheuttajia on asbesti,pakokaasut ja vielä 80-luvulle jatkuneet pakolliset röntgenkuvaukset.Olen yrittänyt ottaa selville kaikkien sairastuneiden tuttavieni elämäntavat ja tullut tähän tulokseen.

    syöpään hieman perehtyneenä voin sanoa että mikään yksittäinen tekijä ei laukaise syöpää vaan elintavat yleensä.

    toisekseen ei ole mitenkään todistettavaa että tupakoitsija, joka saa syövän, saa sen keuhkoihin sen paremmin kuin muihin syöpäalttiisiin ruumiin osiin, siitä ei voida vetää mitään johtopäätöstä, tosin alttius on hieman hyvin hieman enemmän suurempi.

    ottakaa selvää jos ette usko. 11pv polttamatta. rahan takia lopetin, en minkään keuhkosyövän pelossa.

    kahvi - siinä on teille aine, joka on hyvin vaarallinen syövän aiheuttaja yhdessä muiden elin tapojen kanssa. juokaa sitä kun lopetatte polttamisen, lisäätte samalla riskiä. lycka till.

    Äänestä

Oon 17 wee, poltin n. 4 kuukautta ja olen lopettanut. Välillä tekee mieli polttaa Se Legendaarinen "viimenen" tupakka, mutta oon päättäny että en polta, en edes sitä "viimeistä" :)

Äänestä

25:n vuoden tupakoinnin jälkeen nyt 7 kuukautta olen ollut lakossa. Yllättävän usein tulee vieläkin kauhiat tupakan tuskat, mutta niistä on toistaiseksi selvitty. Edellinen pidempi lakko yli kymmenen vuoden takaa kesti peräti 2 vuotta, mutta vielä sorruin... Naapuri oli polttamatta 10 vuotta, mutta ei ole enää... Eli aikamoinen riippuvuutta aiheuttava myrkky se on! Pitänee (yrittää) lopettaa alkoholin käyttökin kokonaan, kun muutaman paukun jälkeen tupakan tuskat ovat todella voimakkaat...

Äänestä
  • Täällä
    Kirjoittanut: fransuherman 7.2.2007 klo 23.24


    Tulee neljäviikkoa täyteen, ilman savuakaan. Kaikki alkoi siitä kun tuli jumalaton flunssa, pienemissä flunsissa tuli poltettua, mutta nyt ei maistunut, joten kun meni yksipäivä ilman meni toinen meni kolmas, ajattelin että kohta alkaa hirveet vieroitus oireet, mutta ei istuin komantena päivänä jonka olin ilman ja flunssakin hiukan hellitänyt, siis pöydän päässä ja katsoin tupakointi välineitä ja ajattelin en tarvitse enään tuota myrkkyä. Muistan kun kaksivuotta sitten samatilanne myös flunssa ei maistunut tupakka. Mutta silloin neljäntenäpäivänä ollessani koirankanssa lenkilä iski hirvee tupakanhimo aivan juoksin kotiin koska tupakat olivat kotona, vedin sauhun ja aivan kuin huume kun olin polttanut sen makasin soffalla ja ihan kuin olisin ottanut huumetta siis varmaan niillä samanmoinen olo kun saavat annoksensa? Mutta nyt kun olen asennoitunut eri tavalla asiaan en ole tarvinnut purukummia en muitakaan poppakonsteja, sen verran kun iskee se että pitäis eli vetää savu siis se mikä iskostunut se tekeminen aivoihin, puran sen siihen keitän teetä, jota muuten en ole juonut moneen vuoteen ja syön muutaman siivun pullaa se menee sillä ohi. Eli ei ihmeempiä taisteluita, ihmettelenkin miksi sitä ainetta pitää ottaa josta koittaa päästä eroon (vrt. huume, eihän niillekään anneta huumetta vieroituksessa). Olen polttanu about 35 vuotta melkein tauotta.
    Lopetus on pitänyt ei edes kovia vieroitusoireita, luulen kun alkuun asennoiduin asiaan, en tarvitse enään tuota myrkkyä! onhan sitä ollut jonkinmoista mutta kyllä se menee ohi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maxi1051 kirjoitti:

Ihan ekaks kaikille teille jotka yritätte lopettaa tupakointia, mä pidän lipun korkealla. Yrittäkää aina vaan uudelleen ja uudelleen, niin se joskus onnistuu. Mä väitän ettei sellaista kaikilla toimivaa keinoa ole olemassakaan. Jokainen ihminen on yksilö, ja siks myös lopettaminen on yksilöllistä. Mä aloitin tupakoinnin 12-vuotiaana, koska piti olla kovajätkä. Muutamia kertoja olen välillä yrittänyt lopettaa, mutta lopputulos on ollut surkea. Jokaiselle tulee joskus sellaisia fiiliksiä että tupakka ei maistu jne. Näin kävi minullekkin eräänä aamuna. Joka-aamuinen tupakka tuntui vastenmieliseltä. Niinpä jätin sen polttamatta. Siitä kaikki lähti käyntiin. Välillä hiukan kovempienkin taisteluiden kautta on nyt kulunut hiukan yli vuosi, ja hyvin menee. Henkilökohtaisesti pidän tärkeimpänä sitä, että aluksi en kertonut kenellekkään olevani lakossa. Lisäksi en luvannut kenellekkään mitään. En edes itselleni. Ajattelin vain että olen polttamata niinkauan kun se suht vaivattomasti onnistuu. Lisäksi kannattaa muistaa se että aina kun tulee se tupakan himo, se himo ei kestä kun korkeintaan 5 min. Aluksi noita 5min. jaksoja tulee, ihmisestä riippuen kovinkin useasti. Mutta pikkuhiljaa kerrat harvenevat, ja yhtäkkiä sitä huomaa että on ollut jo tunteja ettei ole tehnyt tupakkaa mieli.
Henkilökohtaisesti olen ollut välillä hyvinkin huvittunut siitä, miten omamieli yrittää keksiä puolusteluja kuinka voisi polttaa edes yhden tupakan. Samoiten unet ovat välillä melko uskomattomia. Kokonaan tupakan unohtaminen ei varmaan onnistu koskaan, mutta sen kanssa voi elää. Jos ajatellaan että joku asia on ollut mukana yli puolet elämästä, on varma ettei se unohdu ihan noinvain. Jokatapauksessa tupakanpoltto on typerää touhua, ja siksi jokaisen omanarvon tuntevan ihmisen tulisi päästä eroon siitä. VOIMIA TEILLE, JOTKA YRITÄTTE PÄÄSTÄ MOKOMASTA PASKASTA EROON.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu