Flirtti mieheni

jatkuvaa mielipahaa...
Olemme olleet naimisissa yli 20 v ja yhteiselo on melko tyypillistä, vuoroin ylä- vuoroin alamäkeä. Olemme molemmat ihan ok-tyyppejä, molemmat melko vahvoja eikä kumpikaan mielestäni ole pahasti toista alistanut. Kaikessa suhteessa melko tasa-arvoisia. Yksi asia on aina aiheuttanut suhteessamme mielipahaa, jota en edes ole kehdannut aina ääneen sanoa. Mieheni on aina pitänyt naisista. En tarkoita syrjähyppyjä vaan ihan selkeästi sellaista flirttiä johon joku nainen yhtyy, mutta onneksi tuttavapiirimme naisista suurin osa sivuuttaa! Mieheni on hyvä seuraihminen ja myös haluaa olla äänessa (joskus vähän liikaakin). Tämä tietysti korostuu humalassa ollessa. Alkuvuosina asia pysyi aisoissa ehkä "kauhun tasapainon" menetelmällä - osasin itsekin järjestää omaa hauskaa. Minulle ei kuitenkaan flitti ole luontaista enkä enää viitsi vastata samalla mitalla. (Apua, millaista peliä parisuhde onkaan!!!) Minusta tuntuu, että mieheni tavat eivät ole muuttuneet, päinvastoin. En suorastaan ole mustasukkainen, mutta itsestä tuntuu pahalta katsella sivusta ilmiselvää flirttiä. En ole enää vuosiin mennyt mieheni kanssa yhdessä minnekään muualle kuin mökille metsän keskelle. Onko muilla samanlaisia murheita?
662955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

miksi ette käy muualla kuin mökillä...miehesiko vuoksi?
Olette olleet jo nsissa niin kauan, että tunnette toisenne. Ja varmaan luotatte toisiinne myös..Jos/Kun luottaa toiseen, kannattaako huolestuakaan? Miehesi flirtti on lisääntynyt...vaikuttaisikohan siihen ikä?
Minusta tuntuisi mahdottomalta itsestä seurata sivusta omansa flirttiä :/ Se ei onnistuisi minulta, koska olen mustasukkainen kuin ampiainen :(

Äänestä
  • Meillä on aina ollut hyvin vilkas seuraelämä. Meillä on iso perhe, paljon ystäviä ja sukua. Olemme aina olleet liikkuvaisia. Toisaalta tässä iässä alkaa kaivata rauhallista elämää ja kaksistaan puuhastelua esim. mökillä. Mutta - kieltämättä yksi syy tähän haluttomuuteeni esim. illanistujaisiin ystävien kanssa on mieheni alkoholinkäyttö, flirttailu ja oman äänensä ihailu! En enää jaksa kuunnella samoja juttuja - lähinnä hänen työmatkojensa muistelua - vuodesta toiseen. Hän matkustaa työnsä puolesta tosi paljon ulkomailla. En ole pätkääkään mustasukkainen, kun hän on työmatkoilla. Olen sanonutkin, että tehköön juuri sitä mitä haluaa muualla, mutta sen ajan, kun on kotona, pitäisi elää perheen kanssa perhettä arvostaen. Enkä edes usko, että hän työreissussa tapailisi vieraita naisia. Onneksi työolosuhteet ovat niin vaativat, että alkoholinkäyttö on siellä vähäistä!

    Äänestä

  • nyt minua naurattaa tuo ampiainen :DD

    Oletko yhtä herkkä pistelemäänkin? :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    nyt minua naurattaa tuo ampiainen :DD

    Oletko yhtä herkkä pistelemäänkin? :)

    sitä :)

    Äänestä

  • jpntar kirjoitti:

    sitä :)

    no joo, ja mie ajattelin jos sie oisit tippatäti :)

    Äänestä

olla.
Minä miehenä kyllä leikilläni teen samoin mutta vain silloin kun vaimoni on läsnä tai lähettyvillä.
En tiedä oikein syytä siihen mutta näin usein käy, se kuitenkin on semmosta harmitonta pelleilyä paremminkin.
Sitten kun yksin olen "liikenteessä" niin en silloin harrasta tuollaista.

Äänestä
  • tähän "kepeään leikkiin"? Eipä kai siitä haittaa ole, jos hän sen hyväksyy. Mutta jos se aiheuttaa mielipahaa, miksi tällaista leikkiä pitää harrastaa?

    Äänestä

  • suhtautuu kirjoitti:

    tähän "kepeään leikkiin"? Eipä kai siitä haittaa ole, jos hän sen hyväksyy. Mutta jos se aiheuttaa mielipahaa, miksi tällaista leikkiä pitää harrastaa?

    olemme jo 26v,yhdessä tallusteltu ja kun kohta kumpikin 60v, niin hän kyllä minut tubtee ja tarkalleen tuntuu tietävän mitä milloinkin teen tai kohta teen.
    Monet asiat hän jo tietää etukäteen mitä olen tekemässä vaikka en mitään puhuisikaan aikeistani.
    Hän suhtautuu hyvin välinpitämättömästi mun Flirttailuihini.
    Käymme yhdessä paljon naisten tansseissakin ja hän koko illan antaa muitten naisten mua hakea ja itse hakee muita miehiä.
    Hän vain tuumaa,että keretäämpä sitä kotona nyhjätä jos siltä tuntuu.

    Äänestä

  • pahastu... kirjoitti:

    jos luottamus näin hienosti pelaa eikä kukaan pahoita mieltään.

    Äänestä

  • pahastu... kirjoitti:

    olemme jo 26v,yhdessä tallusteltu ja kun kohta kumpikin 60v, niin hän kyllä minut tubtee ja tarkalleen tuntuu tietävän mitä milloinkin teen tai kohta teen.
    Monet asiat hän jo tietää etukäteen mitä olen tekemässä vaikka en mitään puhuisikaan aikeistani.
    Hän suhtautuu hyvin välinpitämättömästi mun Flirttailuihini.
    Käymme yhdessä paljon naisten tansseissakin ja hän koko illan antaa muitten naisten mua hakea ja itse hakee muita miehiä.
    Hän vain tuumaa,että keretäämpä sitä kotona nyhjätä jos siltä tuntuu.

    ..joskus kyllästyttää tuo flirttisi. Siksi hän suhtautuu siihen välinpitämättömästi kun muutakaan hän ei voi. Ei viitsi haastaa riitaa kanssasi, vaan viisaana vaimona antaa sinun päteä naisseurassa, olla vähän "kukkona".

    Joka tapauksessa, uskon että se aina vähän toista loukkaa, jos jää "kakkoseksi" oman parinsa flirttailussa. Kun olet sentään jo 60 v, niin etkö jo voisi nostaa hänet ykköseksi?

    Äänestä

  • itseksein kirjoitti:

    Niin - miksi tosiaan lähes kuusikymppisten tarvitsee vielä "kukkoilla" naisseurassa, jos on hyvä ja pitkä parisuhde kotona??

    Äänestä

  • kommentti kirjoitti:

    Niin - miksi tosiaan lähes kuusikymppisten tarvitsee vielä "kukkoilla" naisseurassa, jos on hyvä ja pitkä parisuhde kotona??

    miehessä on tiettyä poikamaisuutta jota ei naiset ymmärrä vaikka olisivat satavuotta saman miehen kanssa.
    Minä oli aviossa ensin lähes kymmenen vuotta ja nyt tämä suhde kestänyt pian 26v,
    Ei meidän suhteessa olla mustasukkaisia kummaltakaan puolelta, mitä se hyövää sillä vain pahoittaa oman mielensä, se toinen pysyy jos on pysyäkseen eikä siinä pitelyt eikä mitkään auta jos menee niin menee.
    Onko ole,massa joku sääntö miten 60v,miehen pitää elää ja käyttäytyä, uskon että ei ole.

    Äänestä

  • itseksein kirjoitti:

    ..joskus kyllästyttää tuo flirttisi. Siksi hän suhtautuu siihen välinpitämättömästi kun muutakaan hän ei voi. Ei viitsi haastaa riitaa kanssasi, vaan viisaana vaimona antaa sinun päteä naisseurassa, olla vähän "kukkona".

    Joka tapauksessa, uskon että se aina vähän toista loukkaa, jos jää "kakkoseksi" oman parinsa flirttailussa. Kun olet sentään jo 60 v, niin etkö jo voisi nostaa hänet ykköseksi?

    äkäinen luonteeltaan,että varmasti sanoisi jos se ei hänelle sovi, ja varmasti sanoisi niin suurin kirjaimin ettei mu tartteis kysyä,että mitä sanoit en kuullut.

    Äänestä

  • jokaisessa.. kirjoitti:

    miehessä on tiettyä poikamaisuutta jota ei naiset ymmärrä vaikka olisivat satavuotta saman miehen kanssa.
    Minä oli aviossa ensin lähes kymmenen vuotta ja nyt tämä suhde kestänyt pian 26v,
    Ei meidän suhteessa olla mustasukkaisia kummaltakaan puolelta, mitä se hyövää sillä vain pahoittaa oman mielensä, se toinen pysyy jos on pysyäkseen eikä siinä pitelyt eikä mitkään auta jos menee niin menee.
    Onko ole,massa joku sääntö miten 60v,miehen pitää elää ja käyttäytyä, uskon että ei ole.

    Poikamaisuutta kun on niin monenlaista, sitä on satavuotiaassa miehessäkin, ilman flirttiä.
    Jokainen tekee omat elämissääntönsä, miksi tuota kysyt kun tiedät kysymättäkin. Eikä minulla ole syytä sinua neuvoa, aikuista miestä. Toin julki omia ajatuksiani omiin kokemuksiini nojaten.

    Äänestä

  • on niin.. kirjoitti:

    äkäinen luonteeltaan,että varmasti sanoisi jos se ei hänelle sovi, ja varmasti sanoisi niin suurin kirjaimin ettei mu tartteis kysyä,että mitä sanoit en kuullut.

    ..jätät flirttisi jatkamisen/lopettamisen? Tyypillistä vastuuttomuutta. Keromasi mukaan flirttailusi laukeaa vain vaimosi läsnäollessa. Yksin liikkeellä et käyttäydy samalla tavoin. Minusta se on lapsellista käytöstä, oman pikkuegon pönkittämistä ilman poikamaisuuden häivääkään.

    Äänestä

  • vastuulle kirjoitti:

    onneksi vain sinun mielipide.

    Äänestä

  • on.. kirjoitti:

    onneksi vain sinun mielipide.

    usko pois. Ja jos tapojasi voit muuttaa, yritäpä loppuelämäsi keskittyä vain vaimoosi!

    Äänestä

  • muun kirjoitti:

    usko pois. Ja jos tapojasi voit muuttaa, yritäpä loppuelämäsi keskittyä vain vaimoosi!

    niin kuin se minulle sopii enkä tarvi kenenkään neuvoja.

    Äänestä

  • itseksein kirjoitti:

    Poikamaisuutta kun on niin monenlaista, sitä on satavuotiaassa miehessäkin, ilman flirttiä.
    Jokainen tekee omat elämissääntönsä, miksi tuota kysyt kun tiedät kysymättäkin. Eikä minulla ole syytä sinua neuvoa, aikuista miestä. Toin julki omia ajatuksiani omiin kokemuksiini nojaten.

    latinalitaniaa lausuessaan jos te pääsette sitä vahtimaan.

    Äänestä

Jokin on mennyt vinoon, jos pysty keskustelemaan ja pitämään seuraa ilman flirttiä.

Äänestä
  • mutta mitä vilpitön ja harmittoman pieni flirtti ketään haittaa. Vastapuolihan sitten osoittaa miten flirttiin suhtautuu.

    Äänestä

  • vain... kirjoitti:

    mutta mitä vilpitön ja harmittoman pieni flirtti ketään haittaa. Vastapuolihan sitten osoittaa miten flirttiin suhtautuu.

    Pettämistä se on. Varsinkin me miehet otamme varsin vakavasti naisten "lähentelyn". Me emme halua mitään vapinaa, mikä ei ole oikein.

    Äänestä

... hurmaava mies. Aluksi minua vain viehätti, että hän on niin sopivan kohtelias kaikkia muita naisia kohtaan. Sellaista naisten huomioimista, vähän pientä flirttiäkin joukossa. Mutta se ajan oloon vaan lisääntyi, minä aloin aina jäädä kakkoseksi. Kun minulla oli omia naisvieraita kylässä, hän tuppautui seuraan huomiota kalastelemaan. Minua nolotti monesti hänen käyttäytymisensä.
Minua loukkasi se, että monta kertaa esm joissain juhlissa hän ihan rauhassa tanssitteli muita naisia eikä vienyt minua tanssimaan. Olin ihan hyvännäköinen ja tyylikäs nainen, hänen ei tarvinnut minua hävetä.

En sortunut siihen, että olisin tehnyt samalla tavalla miesseurassa. Olin ujohko, ja hyväksyin itseni. Toisaalta aavistin että hän oli joskus hieman mustasukkainen joten en aiheuttanut turhaa harmia.
No, hänen charminsa puri yhä paremmin vieraisiin, minulle tuntemattomiin naisiin ja niinpä hänen työpaikan rakkaustarina lopulta päätti meidän avioliittomme.

Äänestä
  • Olen jo ajat sitten oppinut kutsumaan omia hyviä naisystäviäni kylään silloin, kun mieheni ei ole paikalla. Muuten hän "varastaa shown". Omat parhaat todelliset naisystäväni eivät koskaan ole hänen flirttiinsä mukaan lähteneet ja mieheni myös tietää sen. Mutta on lukuisa joukko muita naistuttavuuksia, esim. työkavereita, jotka ovat olleet immarreltuja hänen huomiostaan. Huomaan, että todelliset ystäväni ovat fiksuja naisia, jotka enemmänkin ehkä ovat vaistonneet oman vaisuuteni yhteisissä tilaisuuksissa ja pikkuhiljaa, kaikkien yhteisestä sanattomasta sopimuksesta tapaamiset ovat jääneet vain meidän naisten keskeisiksi.

    Äänestä

  • aloittajan miehessä kirjoitti:

    Olen jo ajat sitten oppinut kutsumaan omia hyviä naisystäviäni kylään silloin, kun mieheni ei ole paikalla. Muuten hän "varastaa shown". Omat parhaat todelliset naisystäväni eivät koskaan ole hänen flirttiinsä mukaan lähteneet ja mieheni myös tietää sen. Mutta on lukuisa joukko muita naistuttavuuksia, esim. työkavereita, jotka ovat olleet immarreltuja hänen huomiostaan. Huomaan, että todelliset ystäväni ovat fiksuja naisia, jotka enemmänkin ehkä ovat vaistonneet oman vaisuuteni yhteisissä tilaisuuksissa ja pikkuhiljaa, kaikkien yhteisestä sanattomasta sopimuksesta tapaamiset ovat jääneet vain meidän naisten keskeisiksi.

    Myös minun harvat todelliset ystäväni eivät lähteneet flirttiin mukaan, mutta monet muut lähtivät. Kuten juuri työtoverit, naapurin naiset, harrastus-yhdistysten puuhanaiset, ja monet muut. Hän alkoi hakkailla yhä reilummin, yleensä tuttuja lähipiirin naisia. Kun joskus yritin aloittaa siitä keskustelun hän aina vieritti syyn toisten naisten syyksi.
    Sitä on melko turhauttavaa ja tavallaan noloakin miestä "opettaa", jos hänelle itsellä ei ymmärrys avaudu. Tulee riitaa ja riidan syy tietenkin menee keskustelun avaajan kontolle.

    aiheesta ja huomaan kuinka helpottavaa on keskustella juuri sinun kanssasi. Olen alkanut itsekin joskus epäillä itseäni, olenko tosiaan luulosairas. Onneksi minulla on muitakin muitakin ihmissuhteita eikä silloin ole ilmennyt tällaista ongelmaa.
    Toisaalta pelkään itse tätä patoutuman avautumista. Miten meidän käy, jos minulle jostain syystä tulee mitta täyteen. Monesti pieni asia voi olla se, mikä aiheuttaa lopullisen katkeamisen. Mitään sen ihmeellisempää ei ole nyt tapahtunut kuin se, että tuttavien kanssa yhteisellä Lapin-lomalla mieheni loihti aamuisin upean aamupalan ja vain minä tiesin todellisen syyn. Hän ei tee koskaan kotona aamupalaa, ei lounasta ei päivällistä eikä muitakaan kotitöitä ( paitsi kesällä silloin kun on vieraita). Minusta tämä on filmausta, pisteiden keruuta, oman glorian kiilloitusta! Tämä aamupalan tekeminen oli viestitystä muille mukana oleville; katsokaa, minä täydellinen mies olen myös täydellinen talousihme. Tämä voi nyt kuulostaa lähes sairaalta mielipiteeltä, mutta taustat tuntien minä koin tilanteen tosi feikiksi!
    Apua, tänään tunnen, että minua ei pidätä tässä suhteessa mikään muu kuin taloudelliset seikat.

    Äänestä

  • avaudun kirjoitti:

    ...sinulla ei ole. Kyllähän minunkin exäni lopetti hyvin nopeasti keskusteluni avaukset vähättelemällä olemustani ja luonnettani. Käänsi selän ja käveli ulos huoneesta. Se niin laadukkaasti ja vähäeleisesti tehty vähättely nakersi yllättävän nopeasti itsetuntoani. Koin että olin typerys. Tätä hän teki ihan selvinpäin, alkoholi ei ollut ongelmana.
    Voithan sinä yrittää keskustelua, jo monennenko kerran? Omaan arkirealismiini tukeutuen, luulen, enkä ole luulosairas:)että siitä ei ole muuta kuin lisää mielipahaa itsellesi. Älä kuitenkaan sorru samanlaiseen käytökseen, nouse sen yläpuolelle. joko kestät sen edelleen tai sitten et.Mitään neuvoa en osaa sinulle antaa. Ainoastaan jos pääsette yhteisymmärrykseen ulkopuolisen asiantuntijan kanssa käydystä tapaamisesta, niin käyttäkää se apu parisuhteenne kartoittamiseksi.
    Muuten, tuo oman glorian kiillottelu vieraiden silmissä on niin, niin tuttua käytöstä että hymyilyttää kun muistutat aiheesta:)).

    Äänestä

  • itseksein kirjoitti:

    Myös minun harvat todelliset ystäväni eivät lähteneet flirttiin mukaan, mutta monet muut lähtivät. Kuten juuri työtoverit, naapurin naiset, harrastus-yhdistysten puuhanaiset, ja monet muut. Hän alkoi hakkailla yhä reilummin, yleensä tuttuja lähipiirin naisia. Kun joskus yritin aloittaa siitä keskustelun hän aina vieritti syyn toisten naisten syyksi.
    Sitä on melko turhauttavaa ja tavallaan noloakin miestä "opettaa", jos hänelle itsellä ei ymmärrys avaudu. Tulee riitaa ja riidan syy tietenkin menee keskustelun avaajan kontolle.

    Olen ollut naimisissa tuollaisen vilkkusilmän kanssa, joten valitettavasti tiedän mistä tässä ketjussa kirjoitellaan. Olen myös joutunut tuollaisen vilkkusilmän flirtin kohteeksi. Minulle on siinä asemassa tullut hyvin vaivautunut ja syyllinen olo. Ikäänkuin minä olisin tehnyt jotakin vokotellakseni toisen miestä. Mieluiten kartan sellaisia tilanteita. Ja hyvin ymmärrän, että vilkkusilmän kanssa ei viitsi mennä muualle kuin mökille. Meilläkin sujui mökkeily loppuun asti rattoisasti, vaikka avioliitto muuten oli ihan kuralla.

    Äänestä

sivustakatsojat tulkitsevat tilanteen väärin, en haluaisi olla heidän säälin kohteenaan, jos he tietävät, että miehelläsi on oma vaimo.

Ota asia puheeksi miehesi kanssa! Flirtistä on voinut tullut tapa, eikä hän edes ajattele kuinka hän sillä loukkaa sinua.

Puhukaa, puhukaa, puhukaa!!

Äänestä
  • Aihetta on melko vaikea lähestyä, koska mieheni on ehdottomasti sitä mieltä, ettei hän ole flirtti, olen vain luulosairas. Tässä illan mittaan - aiheesta näin nimimerkin suojissa julkisesti keskusteltuani - mieleeni on tullut kymmeniä ja kymmeniä tilanteita, joissa olen päättänyt, että tämä on viimeinen kerta, kun hänen kanssaan käyn ulkona, käyn firman juhlissa, käyn Lapissa, käyn ulkomailla... käyn ylipäätään missään. Ja todellakin - emme juurikaan enää käy muualla yhdessä kuin mökillä! En ole koskaan keskustellut aiheesta edes kenenkään ystävättäreni kanssa, koen asian jotenkin niin häpeälliseksi. Sen olen aina kaikille sanonut, että arki mieheni kanssa on ihanaa, mutta juhla helvettiä! Mieheni on tosi mukava selvinpäin. Harvemmin hän edes arkioloissa flirttailee. Mutta esim. loma-aikaan hän ei ole selvinpäin kuin aamupäivisin, joten mielipahaa kyllä riitttää...

    Äänestä

  • epäilevä luulosairas kirjoitti:

    Aihetta on melko vaikea lähestyä, koska mieheni on ehdottomasti sitä mieltä, ettei hän ole flirtti, olen vain luulosairas. Tässä illan mittaan - aiheesta näin nimimerkin suojissa julkisesti keskusteltuani - mieleeni on tullut kymmeniä ja kymmeniä tilanteita, joissa olen päättänyt, että tämä on viimeinen kerta, kun hänen kanssaan käyn ulkona, käyn firman juhlissa, käyn Lapissa, käyn ulkomailla... käyn ylipäätään missään. Ja todellakin - emme juurikaan enää käy muualla yhdessä kuin mökillä! En ole koskaan keskustellut aiheesta edes kenenkään ystävättäreni kanssa, koen asian jotenkin niin häpeälliseksi. Sen olen aina kaikille sanonut, että arki mieheni kanssa on ihanaa, mutta juhla helvettiä! Mieheni on tosi mukava selvinpäin. Harvemmin hän edes arkioloissa flirttailee. Mutta esim. loma-aikaan hän ei ole selvinpäin kuin aamupäivisin, joten mielipahaa kyllä riitttää...

    välistä olen lukevinani, että miehesi on saanut sinutkin syvällä sisälläsi epäilemaan tuota luulosairautta. Itse videoin kerran miestäni hänen tietämättään, tosin eriasiassa, ja hänen oli myönnettävä, että minä olin ollut asiassa oikeassa.

    Itse kyllä kehoittaisin sinua pitämään miehellesi "vaalisaarnan".

    Äänestä

  • rivien kirjoitti:

    ikinä pystyisi videoimaan? Selvän kähminnän pystyisi jo taltioimaan, muttei sitä, minkä esim. flirtin vastapuoli selvästi tunnistaa ja sivusta seuraava vain hienovaraisesti voi aavistaa. Sanojen asettelun, katseet ja selvän odotukset esim. ehdotukset siitä, että tanssitaanko...

    Äänestä

  • silmien liikkeet kirjoitti:

    Mitenpä vaikka silmänpilkkeen voisi tallentaa?

    Äänestä

  • silmien liikkeet kirjoitti:

    ikinä pystyisi videoimaan? Selvän kähminnän pystyisi jo taltioimaan, muttei sitä, minkä esim. flirtin vastapuoli selvästi tunnistaa ja sivusta seuraava vain hienovaraisesti voi aavistaa. Sanojen asettelun, katseet ja selvän odotukset esim. ehdotukset siitä, että tanssitaanko...

    kaiken epäileminen menee jo luulon ja mustasukkaisuuden piikkiin kun mitään tuon kummempaa ei ole tapahtunut, voi hyvänen aika sentään.

    Äänestä

  • tuommonen.. kirjoitti:

    kaiken epäileminen menee jo luulon ja mustasukkaisuuden piikkiin kun mitään tuon kummempaa ei ole tapahtunut, voi hyvänen aika sentään.

    kukaan ei väitä kenenkään pettäneet, koko ajan on keskusteltu flirtistä. Ne, jotka ovat ylittäneet sen rajan, ovat ehkä keskustelemassa tuolla sinkkupalstalla... etsimässä uutta onnea...

    Äänestä

  • onkin kyse kirjoitti:

    kukaan ei väitä kenenkään pettäneet, koko ajan on keskusteltu flirtistä. Ne, jotka ovat ylittäneet sen rajan, ovat ehkä keskustelemassa tuolla sinkkupalstalla... etsimässä uutta onnea...

    Se on mm. sitä, että esm aviomies huomioi aina vieraita naisia enemmän kuin omaa seurassa olevaa vaimoa, niin äärettömän monin eri tavoin. Sitä ei pidä sotkea kohteliaisuuteen ja hyvään käytökseen, eikä poikamaisuuteenkaan. Se on koko ajan pientä seksuaalista viestintää toista naista kohtaan. Se voi olla niin monen eri tasoista, aivan pientä tai melko näkyvää. Ne naiset jotka eivät ole joutuneet tälläisen oman miehensä käytöksen seuraamiseen, eivät voi sitä tässä keskustelussa ehkä oikein ymmärtää. Se on mm tietynlaisia katseita, hymyilyä, leikkisiä sanoja, vieraan naisen vierelle hivuttautumista, ylimääräisiä pieniä kosketuksia, hipaisuja, tanssimisen aikana tapahtuvat toisen naisen hyväilyt, ym.ym. ja kaikkea sellaista viestintää minkä jokainen edes kerran elämässään ihastunut tai rakastunut nainen tunnistaa. Mutta, kun sitä katsookin oman miehen vieressä toistamiseen vuosien ajan,kun tämä käyttääkin nämä huomionosoitukset toisiin naisiin, niin jossain vaiheessa tulee se lakipiste että sitä ei enää siedä. Lisäksi se loukkaa kun tajuaa, että vieras nainen lähtee tähän miehen flirttiin mukaan kehittäen omat soidintanssinsa.

    Se rajanveto flirtin ja uskottomuuden välillä voi joskus olla kuin veteen piirretty viiva.

    Äänestä

  • mitä se on? kirjoitti:

    voi kukaan mitään enää lisätä.

    Äänestä

mielestä on AVOLIITTO parempi kuin AVIOLIITTO.
Olen ensin avioliitossa ollut ja nyt tätä AVOLIITTOA kestänyt pian 26v, ja hyvin toimii ei mitään valittamista kun ei ole sitä pakon tuntua suhteessa olemiseen.

Äänestä

on ollut koko elämänsä flirttaileva kaikille naisille. Tätini on kuitenkin ollut hänen elämänsä nainen, ainoa nainen hänelle.
Molemmat ovat yli 80 vuotiaina hyvin nuorekkaita.
Oliskohan tämä myös nuorekkuuden salaisuuksia, jos tässä ei nähdä mörköjä?

Äänestä

olevasi vahva?Jos olisit sitä,et välittäisi tuollaisista flirttailuista mitään..

Äänestä
  • kestämällä tilannetta näin kauan? Olemme olleet yhdessä yli kaksikymmentä vuotta. Asia on häirinnyt suhdettamme koko ajan. Meillä on vielä kotona 15 vuotias lapsi. Olen päättänyt, että perhettä en hajoita moisen asian takia. Olen siis vahva, mutten tyhmä. Koska en ole halunnut sivusta katsella hänen tapaansa seurustella vastapuolen kanssa, olen tietoisesti välttänyt tällaisia tilanteita. Näin ollen emme juurikaan käy yhdessä missään muualla kuin mökillä. Viihdymme kyllä erittäin hyvin yhdessä arjessa ja meillä on paljon yhteistä puuhaa. Ainoa suhdettamme hiertävä asia on mieheni kiinnostus vieraista naisista. Ugh - olen sanonut sen vuosien jälkeen ÄÄNEEN ja olen helpottunut. Se ei ole mikään asenneasia, se on faktaa. Jotkut ovat flirtimpiä kuin toiset. Jos seuraat isoa seuruetta melko pian siitä erottuvat tietyt ihmistyypit. Jonkun silmät vilkkuvat vastapuolelle eri tavalla kuin toisella. Minun mieheni on tällainen vilkkusilmä. Kaikki yhdessäolo on viestitystä. Minä en ole joka suuntaan flirttaileva tyyppi. Sen voin taata, että edelleen yli viisikymppisenänikin, taatusti saisin vastapuolen ihailua, jos niin haluaisin! Olen kuitenkin elämässäni saanut sitä aivan riittämiin, nyt on toisenlaisten asioiden vuoro. Haluaisin elää seesteistä aikuisten ihmisten elämää. Ellei se onnistu mieheni kanssa, järjestelen asioita siihen malliin, että en tilanteesta kärsi, ja silloin on tehtävä valintoja.
    Heikkona en itseäni todellakaan pidä enkä missään nimessä ole tässä parisuhteessa altavastaajana vaikka siltä voisi kuullostaakin!

    Äänestä

  • on monesti näyteltävä, koottava itsensä vaikka kuinka paljon puolison käytös satuttaisi. Uskoisin että sinäkin olet ehkä jossain tilanteessa näytellyt samaa, kun et voi tehdä asialle mitään, kesken illanistujaisten tai muuten lomaseurueessa..ilman että vieraatkin joutuisivat "myrskyn silmän".
    Sitten kun tuo tilanne toistuu aina ja jatkuvasti, niin siitä ei voi olla välittämättä vaikka kuinka yrittää hyvää neuvoa noudattaa.

    Äänestä

  • itseksein kirjoitti:

    on monesti näyteltävä, koottava itsensä vaikka kuinka paljon puolison käytös satuttaisi. Uskoisin että sinäkin olet ehkä jossain tilanteessa näytellyt samaa, kun et voi tehdä asialle mitään, kesken illanistujaisten tai muuten lomaseurueessa..ilman että vieraatkin joutuisivat "myrskyn silmän".
    Sitten kun tuo tilanne toistuu aina ja jatkuvasti, niin siitä ei voi olla välittämättä vaikka kuinka yrittää hyvää neuvoa noudattaa.

    monasti kysytty. Eivätkä tilanteet todellakaan ole aina olleet niin ilmeisen selviä, että esim. ulkopuoliset olisivat edes mitään huomanneet, mutta minä tunnistan ne, koska tilanteet toistuvat aina samanlaisina. Se on juuri se minun mieheni, jonka tanssitaitoa naiset kilvan kehuvat, ja se on juuri minun mieheni, joka on niin hyvä kokki ja niin hyvä siinä ja siinä... Tiedän, että seurueessa saattaa olla paljon paljon taitavampia miestanssijoita, jotka eivät halua loistaa muiden kuin oman vaimonsa silmissä! Jottei tämä kuitenkaan menisi pelkäksi mieheni mustamaalaamiseksi, hän on todella miellyttävä ja yleensä reiluna kaverina pidetty miestenkin keskuudessa. Mutta tiedän tosi monia miehiä, jotka eivät kestä mieheni ylikehittynyttä egoa!

    Äänestä

  • vahvuuteni kirjoitti:

    kestämällä tilannetta näin kauan? Olemme olleet yhdessä yli kaksikymmentä vuotta. Asia on häirinnyt suhdettamme koko ajan. Meillä on vielä kotona 15 vuotias lapsi. Olen päättänyt, että perhettä en hajoita moisen asian takia. Olen siis vahva, mutten tyhmä. Koska en ole halunnut sivusta katsella hänen tapaansa seurustella vastapuolen kanssa, olen tietoisesti välttänyt tällaisia tilanteita. Näin ollen emme juurikaan käy yhdessä missään muualla kuin mökillä. Viihdymme kyllä erittäin hyvin yhdessä arjessa ja meillä on paljon yhteistä puuhaa. Ainoa suhdettamme hiertävä asia on mieheni kiinnostus vieraista naisista. Ugh - olen sanonut sen vuosien jälkeen ÄÄNEEN ja olen helpottunut. Se ei ole mikään asenneasia, se on faktaa. Jotkut ovat flirtimpiä kuin toiset. Jos seuraat isoa seuruetta melko pian siitä erottuvat tietyt ihmistyypit. Jonkun silmät vilkkuvat vastapuolelle eri tavalla kuin toisella. Minun mieheni on tällainen vilkkusilmä. Kaikki yhdessäolo on viestitystä. Minä en ole joka suuntaan flirttaileva tyyppi. Sen voin taata, että edelleen yli viisikymppisenänikin, taatusti saisin vastapuolen ihailua, jos niin haluaisin! Olen kuitenkin elämässäni saanut sitä aivan riittämiin, nyt on toisenlaisten asioiden vuoro. Haluaisin elää seesteistä aikuisten ihmisten elämää. Ellei se onnistu mieheni kanssa, järjestelen asioita siihen malliin, että en tilanteesta kärsi, ja silloin on tehtävä valintoja.
    Heikkona en itseäni todellakaan pidä enkä missään nimessä ole tässä parisuhteessa altavastaajana vaikka siltä voisi kuullostaakin!

    sitä,että sinun pitäisi kohottaa omaa itsetuntoasi,silloin et välitä tuollaisesta tippaakaan.
    Ei ole sinun häpeäsi, että miehesi käyttäytyy noin.On hienoa,että olet jaksanut kaikesta huolimatta,mutta kun kerran asia häiritsee sinua,ota asia puheeksi miehesi kanssa..:)

    Eikä se ole helppoa itsellesi,että joudut olemaan menettä tiettyihin paikkoihin miehesi takia,tuollainen käy raskaaksi sinulle itsellesi...
    Toivotan sinulle kaikkea hyvää....:)

    Äänestä

Että onneksi minulla ei ole enää miestä riesanani ja luulenpa ettei enää tulekaan. Olen muuten ihan tosissani kaiken lisäksi.

Nainen

Äänestä
  • on ehdottomasti ettei tarvi olla mustasukkainen kestään eikä kukaan vahdi eikä kommentoi omia olemisiani.Nautitaan sinkut elämästämme.

    Äänestä

vähän pitkälle koko keskustelu. Minusta on tässä epäluuloisessa, vahtaamisessa ja ilmeiden ja liikkeiden merkityksen aprikoinnissa on jo jostain muusta kysymys kuin pelkästä parisuhteen ongelmista.

Äänestä
  • miettinyt näitä lukiessani nyt.
    Minusta tuntuu että on kysymyksessä pelkkää luulottelua ja mustasukkaisuutta kun kerran mitään pidemmälle menevää ei ole tapahtunut.
    Kun kaikki pysyy puhe tasolla ja silmän iskuissa niin ei siinä mitään vaarallista ole tapahtunut ja totta kai saa tanssiakkin vieraan naisen kanssa, on kait ihan hölmöä jos mies saisi tanssia VAIN vaimonsa kanssa.

    Äänestä

  • samaa... kirjoitti:

    miettinyt näitä lukiessani nyt.
    Minusta tuntuu että on kysymyksessä pelkkää luulottelua ja mustasukkaisuutta kun kerran mitään pidemmälle menevää ei ole tapahtunut.
    Kun kaikki pysyy puhe tasolla ja silmän iskuissa niin ei siinä mitään vaarallista ole tapahtunut ja totta kai saa tanssiakkin vieraan naisen kanssa, on kait ihan hölmöä jos mies saisi tanssia VAIN vaimonsa kanssa.

    ydintä. Tanssia toki saa ja pitääkin, mutta on niin monenlaisia tapoja tehdä se. Jos kaikki olisikin noin mustavalkoista. Vaan kun ei ole. Pienet nyanssit viestivät monista isoista asioista. Ja ilmeisesti aika mielenkiintoinen ja monia koskettava aihe, koska näin paljon on kantaa otettu.

    Äänestä

  • ymmärrä keskustelun kirjoitti:

    ydintä. Tanssia toki saa ja pitääkin, mutta on niin monenlaisia tapoja tehdä se. Jos kaikki olisikin noin mustavalkoista. Vaan kun ei ole. Pienet nyanssit viestivät monista isoista asioista. Ja ilmeisesti aika mielenkiintoinen ja monia koskettava aihe, koska näin paljon on kantaa otettu.

    kun on muswtasukkainen luonne.

    Äänestä

eräissä juhlissa esimieheni "flirttiä" vierustoverinsa - melkoisena kanana tunnetun -naisen kanssa. Pomoni oli silloin viisissäkymmenissä. Pöytäseurueeseen kuului toistakymmentä pariskuntaa, pomon viehättävä ja tyylikäs vaimo istui pomoani vastapäätä, kanasen mies taas pomoni vaimon vieressä. Ihmettelen, miten pomoni yleensä pystyi syömään jälkiruokansa ja nauttimaan juomansa, kun hänen toinen kätensä oli koko ruokailun ajan naapurin pikkuhousuissa. Minun idealistin nuoruuteni päättyi siihen. En koskaan enää kunnioittanut pomoani. Ja jos pomoni vaimo olisi huomannut jotain silmäpeliä, hänet todennäköisesti olisi tuomittu luulosairaana! Ei siis todellakaan yleensä savua ilman tulta.

Äänestä

eukkoja olen kuullut elämäni aikana vaikka kuinka paljon.
Nainen kun menee naimisiin niin sitten he laiminlyö itsensä hoitamisen,muutamassa vuodessa rupsahtavat ja tukka roikkuu kuin moppi päässä ja jenkkakahvat pursuaa ym.
Kyllä sitten miehellä menee mielenkiinto ja huolletumpi nainen alkaa kiinnostamaan, sehän on ihan selvä asia.

Äänestä
  • avioeroista haetaan naisten toimesta??

    Äänestä

  • että 70 % kirjoitti:

    avioeroista haetaan naisten toimesta??

    Mistähän johtuu, että 70 % avioeroista haetaan moppien ja jenkkakahvojen toimesta??? Mietippä sitä!

    Äänestä

  • että 70 % kirjoitti:

    avioeroista haetaan naisten toimesta??

    Mistähän johtuu, että 70 % avioeroista haetaan moppien ja jenkkakahvojen toimesta??? Mietippä sitä!

    Äänestä

  • hieman kirjoitusta kirjoitti:

    Mistähän johtuu, että 70 % avioeroista haetaan moppien ja jenkkakahvojen toimesta??? Mietippä sitä!

    ja jenkkakahvoista johtuen.
    Kun muutenkin mies tulee tutuksi niin häntä aletaan puhuttelemaan isoilla kirjaimilla.
    Kokemuksesta tiedän kun olin naimisissa.

    Äänestä

Flirtit miehet mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan mitätöivät tieten tahtoen oman kumppaninsa/vaimonsa vajaata egoaan pönkittääkseen. Surullista.

Äänestä

Minun mieheni flirttaili jopa siskojeni kanssa. miten kamalaa oli yllättää kopeloimasta omaa siskoani ja kaiken hän kielti ,mutta valokuva muistutti siitä. 20v avioliiton jälkeen ,kun kerroin hänelle kaiken mikä mättää. Sovimme riidat ,hän lupasi olla kunnon mies minulle . Ihanaa ajattelin, nyt voin kutsua kavereitani kylään ja mennä hänen kaa tansseihin ,ihan minne vaan..Mutta PASKAT ei ei se oli vain hätä huuto mieheltäni, etten jättänyt häntä silloin. Kului vielä 5v annoin aikaa muuttumiselle ,sitä päivää odotan nyt, yksin yksiössäni. Enkä todellakaan kaipaa elämääni flirttaajaa näin on niin hyvä olla..

Äänestä

Niin, miehen flirttailu tai pelleily aiheuttaa kyllä sen, että miestä ei ota enää vakavasti. Näin kävi minulle. Mieheni pelehtii niin paljon että hän ei ole enää uskottava ja olenkin sanonut siitä hänelle. Mikä sitten saa aina vaan pelehtimään, sitä olen miettinyt. Jossain määrin tuon ymmärtää mutta liika on aina liikaa ja luulen että osittain taustalla on haavoittuvuus, oman todellisen luonteensa peittäminen. Mies voi myös paeta normaalia arkista elämää omaan haavemaailmaansa.

Äänestä
  • Suomi 24 Sexi sivuille

    Äänestä

mielipahaa flirttailemalla, mutta en voi, kun ei ole vakinaista. En flirttailisi siksi, että voisin vakinaistani kiusata. Pientä harmitonta leikkiä se vain olisi. Mitä enemmän vastapuolet sallivat, sitä rohkeampi olisin. Pusuttelemaan en kuitenkaan ryhtyisi, se olisi jo liikaa.

Äänestä
  • Kenelle se tuottaa iloa? Tuottaisiko edes sinulle pitkällä tähtäimellä? Jos haluaa testata tehoaan eri suuntiin niin eikö voisi pyrkiä esim. kommuuniin, jossa kaikki - puolisot mukaan lukien ovat yhteisiä?

    Äänestä

  • niin tekisit? kirjoitti:

    Kenelle se tuottaa iloa? Tuottaisiko edes sinulle pitkällä tähtäimellä? Jos haluaa testata tehoaan eri suuntiin niin eikö voisi pyrkiä esim. kommuuniin, jossa kaikki - puolisot mukaan lukien ovat yhteisiä?

    pieni viaton flirtti, siis minun puoleltani viaton. Se voi keventää keskustelua, se voi ravistaa paikalla olevat keskusteluun, jos tilanne on suistunut siihen, että kukaan ei saa oikein viritettyä uutta alkua. Joskus auorastaan odotan, että saan mukaani toiset, että flirttiä tapahtuisi moneen suuntaan. Sehän on kivaa, ja tuttujen kesken ei tule mieleenkään, että voisi olla takana ajatuksia enemmästä. Vielä paljon tärkeämpää flirtti on silloin, kun tilaisuudessa ovat toisilleen vieraat. Tällöinhän keskustelu ja seuranpito helposti hyytyy ja vain muutamat toisensa ennestään tuntevat muodostavat ahtaan piirin ja alkavat supattaa keskenään.

    Äänestä

ei miehen flirtti VOI olla vaarallista peliä, ei hän kai niin härski tyyppi ole, että vokottelisi julkisesti toisia, kun sinun silmäsi näkevät!

Flirtti voi olla tilanteessa myös tarkoitettu laukaisemaan paikoilleen juuttunut kommunikointi, puhelias mies kun odottaa muilta myös aktiivista asennetta ja osallistumista.

Äänestä

Voi kuule mitä hyödyt sillä, että järjestelet asioita siihen malliin. Kuule lopeta jo järjesteleminen ja elä niiko sinusta tuntuu ja menkää tanssimaan ,mene niihin paikkoihin missä miehesi flirttaa ,kyllä siellä hänelle
joskus tulee eteen se päivä, että miehesi muistaa sinun sanomiset ja kuinka pahalta se tuntuu .Sinuna sanoisin hänelle juhliin lähtiessä että onko nyt oikean lainen kraka ,et varmasti käy flaksi. mitä menetät vaikka sanot hänelle päin pläsiä kaikki se paska mitä olet vuosia niellyt.... Johan teidän kamutkin tietää mikä mies on ja varmasti on saanut siitä palautetta. uSKO pois. Tiedän, että suoraan sanominen on tuonnut hyvää flirtti suhteelle

Äänestä

Niin teen minäkin.Minä olen mielellään vähän syrjään vetäytyvä pojan jolppi.
Kun taas vaimoni on hyvinkin mielellään seuran keskipisteenä ja miesten
kanssa "teerenpeliä"illan mittaan harrastava.

Kun oman aikani sitä katselen,niin minäkin alan lähestyä naisia flirtti mielessä.
Sen huomattuaan pelehtiminen loppuu yleensä heti ja kotimatka koittaa hyvinkin pian:)))

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aiheuttaa kirjoitti:

jatkuvaa mielipahaa...
Olemme olleet naimisissa yli 20 v ja yhteiselo on melko tyypillistä, vuoroin ylä- vuoroin alamäkeä. Olemme molemmat ihan ok-tyyppejä, molemmat melko vahvoja eikä kumpikaan mielestäni ole pahasti toista alistanut. Kaikessa suhteessa melko tasa-arvoisia. Yksi asia on aina aiheuttanut suhteessamme mielipahaa, jota en edes ole kehdannut aina ääneen sanoa. Mieheni on aina pitänyt naisista. En tarkoita syrjähyppyjä vaan ihan selkeästi sellaista flirttiä johon joku nainen yhtyy, mutta onneksi tuttavapiirimme naisista suurin osa sivuuttaa! Mieheni on hyvä seuraihminen ja myös haluaa olla äänessa (joskus vähän liikaakin). Tämä tietysti korostuu humalassa ollessa. Alkuvuosina asia pysyi aisoissa ehkä "kauhun tasapainon" menetelmällä - osasin itsekin järjestää omaa hauskaa. Minulle ei kuitenkaan flitti ole luontaista enkä enää viitsi vastata samalla mitalla. (Apua, millaista peliä parisuhde onkaan!!!) Minusta tuntuu, että mieheni tavat eivät ole muuttuneet, päinvastoin. En suorastaan ole mustasukkainen, mutta itsestä tuntuu pahalta katsella sivusta ilmiselvää flirttiä. En ole enää vuosiin mennyt mieheni kanssa yhdessä minnekään muualle kuin mökille metsän keskelle. Onko muilla samanlaisia murheita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu