olen enkä vielä tänäkään päivänä tiedä syytä miksi...!
0Äänestä
*(j)*
olen loukannut, enkä ymmärrä, miksi loukkasin...varmaan menin niin lukkoon, pelästyin.
0Äänestä
Saattanut
Vähättelin ehkä hänen merkitystään mikä on väärin.
Hän on minulle se ainoa vieläkin. Selvääkin selvempi juttu.
0Äänestä
entinenkö
Mitä ilmeisemmin olen loukannut,ehkä sillä,ettemme ole voineet tavata.Nyt vain sitten olen yksikseni,mietin ja vatvon,ei kestänyt ei..
0Äänestä
tällöin...
Siksi vain ihan napauttaakseni...
Ja olen saanut anteeksi. En suoraan, mutta muuten.
0Äänestä
pikku sammakoita
tulee tuolta huulten välistä silloin tällöin. Uskon ja toivon, et tajuu etten pahaa tarkoita. Oon vaan sellanen luonnonlapsi (aikuisenakin).
0Äänestä
c",)
mokasin kerran aikaa sitten, tuli informaatio-katkos ja se oli sellainen hölmöily juttu, jota en itsekään ymmärrä..tavallaan hauska, mut kaikki meni silloin pieleen :/..ja tilannettahan ei saa enää takaisin. Toiset on vaan niin ujoja :), varsinkin ihastuneena.
0Äänestä
-m-
Niin, ujous on mitä mielenkiintoisin kuori. Joskus sitä vaan "jäätyy" ujouteensa ja toivoo, että saisi sanottua ja tehtyä asiat, jotka sisällään tuntee oikeiksi ja tärkeiksi. Onko oikeutettua kertoa kiinnostuksestaan, jos ei tunne toista tarpeeksi, mitä jos loukkaan sitä toista tai pahoitan jonkun hänen läheisensä tunteita. En epäröi tunteideni kanssa, mutta en uskalla näyttää niitä, ellei toinen niitä toivo. Jos tuntuu, että toinen katselee, niin katseleeko muuten vaan vai kiinnostuneena? Jos en pelkäisi satuttavani sitä toista tai itseäni niin kertoisin. Maailmassa on tilaa monenlaiselle, joku uskaltaa, toinen ei. Toivottavasti ujouteni ei evää onnea minulta, sillä välitän tästä henkilöstä todella ja haluisin tutustua häneen paljon paremmin. Tietysti on vielä se että tunnistaisiko hän aidon hysteriasta? Sitä kun seisoo hiljaa väkijoukossa... Ehkä haidun tuulen mukana ja kestän, tai kokeilen ja saatan murskaantua.
0Äänestä
c",)
-m- kirjoitti:
Niin, ujous on mitä mielenkiintoisin kuori. Joskus sitä vaan "jäätyy" ujouteensa ja toivoo, että saisi sanottua ja tehtyä asiat, jotka sisällään tuntee oikeiksi ja tärkeiksi. Onko oikeutettua kertoa kiinnostuksestaan, jos ei tunne toista tarpeeksi, mitä jos loukkaan sitä toista tai pahoitan jonkun hänen läheisensä tunteita. En epäröi tunteideni kanssa, mutta en uskalla näyttää niitä, ellei toinen niitä toivo. Jos tuntuu, että toinen katselee, niin katseleeko muuten vaan vai kiinnostuneena? Jos en pelkäisi satuttavani sitä toista tai itseäni niin kertoisin. Maailmassa on tilaa monenlaiselle, joku uskaltaa, toinen ei. Toivottavasti ujouteni ei evää onnea minulta, sillä välitän tästä henkilöstä todella ja haluisin tutustua häneen paljon paremmin. Tietysti on vielä se että tunnistaisiko hän aidon hysteriasta? Sitä kun seisoo hiljaa väkijoukossa... Ehkä haidun tuulen mukana ja kestän, tai kokeilen ja saatan murskaantua.
en voi ymmärtää itseäni, miten ihastuin häneen.Ja kun ei oikein ollut oikeutustakaan ihastua, kaikki tuntui vaan vaikeelta. Miksi? Ja hän on mitä mielenkiintoisin henkilö...
Kun hän tuli liian lähelle, varmaan pelastautumis-reaktio oli, miksi toimin kuin toimin. En uskaltanut, ja se siitä :/
Tunteitahan ei voi näyttää, joka päivä tulee tilanteita, jossa nollataan tunteet, ja niin tässäkin tapauksessa...mut hän kestää varmasti paremmin kuin minä sen.
Toisen tunteminen, siinähän se onkin..mut ujona ja ihastuneena ei pääsekään toiseen tutustumaan. On hirveen vaikee päästä toista lähelle, jos ei itsekään päästä toista lähelle. Ja minä, maailman sosiaalisin ihminen... :)
0Äänestä
.....
Johtuen hieman kuohahtelevasta luonteestani tulee joskus suutuspäissä sanottua ikäviä asioita mitä ei tarkoita. Näin kävi myös ihastukseni kanssa.
En tiedä olenko saanut anteeksi koska en ole pyytänyt. Luultavasti en.
0Äänestä
mutta kuitenkin
Kai sen voi loukkaukseksi sanoa kun vaikuttaa niin kylmältä toista kohtaa. Mutta tämä on utopinen kuvitelma, jossa ei ole minkäänlaista konkreettista todistetta.
0Äänestä
~äMMä~
kait loukkasin...en tiedä. Pelästyin vain omia tunteitani enkä tiennyt halusiko hän minun edes kertovan tunteistani vai näkikö hän minut hyvänä ystävänä? Ihastuin...rakastuin...nyt itken yksin ikävääni täällä. Olen koittanut koittaa kepillä jäätä ja lähettänyt jtn. pyhäterveisiä mutta siinä kaikki. Yhteenkään en ole mitään vastausta saanut joten ilmeisesti inhoaa eikä koskaan tuntenutkaan niinkuin minä...mutta ne katseet ja ihanat pienet hetket jotka oli...en ymmärrä. Meidän tilanne on se vaikeista vaikein...molemmat varattuja ja minulla lisäksi lapsiakin...elämä on pirullinen ja epäreilu toisinaan!!! Hänen seurassaan tunsin oloni turvalliseksi, hyväksi ja hyväksytyksi. Tuli sellainen olo että vihdoinkin joku näkee minun sisälleni. Olin kun auringonpaiste kun meillä se jokin yhteys vielä oli. Joskus tuntuu että hänkin ajattelisi minua. Telepaattista yhteyttäkö?... Ken tietää? IKÄVÖIN KOKO AJAN! =(
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
olen enkä vielä tänäkään päivänä tiedä syytä miksi...!
olen loukannut, enkä ymmärrä, miksi loukkasin...varmaan menin niin lukkoon, pelästyin.
Vähättelin ehkä hänen merkitystään mikä on väärin.
Hän on minulle se ainoa vieläkin. Selvääkin selvempi juttu.
Mitä ilmeisemmin olen loukannut,ehkä sillä,ettemme ole voineet tavata.Nyt vain sitten olen yksikseni,mietin ja vatvon,ei kestänyt ei..
Siksi vain ihan napauttaakseni...
Ja olen saanut anteeksi. En suoraan, mutta muuten.
tulee tuolta huulten välistä silloin tällöin.
Uskon ja toivon, et tajuu etten pahaa tarkoita.
Oon vaan sellanen luonnonlapsi (aikuisenakin).
mokasin kerran aikaa sitten, tuli informaatio-katkos ja se oli sellainen hölmöily juttu, jota en itsekään ymmärrä..tavallaan hauska, mut kaikki meni silloin pieleen :/..ja tilannettahan ei saa enää takaisin. Toiset on vaan niin ujoja :), varsinkin ihastuneena.
Niin, ujous on mitä mielenkiintoisin kuori. Joskus sitä vaan "jäätyy" ujouteensa ja toivoo, että saisi sanottua ja tehtyä asiat, jotka sisällään tuntee oikeiksi ja tärkeiksi. Onko oikeutettua kertoa kiinnostuksestaan, jos ei tunne toista tarpeeksi, mitä jos loukkaan sitä toista tai pahoitan jonkun hänen läheisensä tunteita. En epäröi tunteideni kanssa, mutta en uskalla näyttää niitä, ellei toinen niitä toivo. Jos tuntuu, että toinen katselee, niin katseleeko muuten vaan vai kiinnostuneena? Jos en pelkäisi satuttavani sitä toista tai itseäni niin kertoisin. Maailmassa on tilaa monenlaiselle, joku uskaltaa, toinen ei. Toivottavasti ujouteni ei evää onnea minulta, sillä välitän tästä henkilöstä todella ja haluisin tutustua häneen paljon paremmin. Tietysti on vielä se että tunnistaisiko hän aidon hysteriasta? Sitä kun seisoo hiljaa väkijoukossa... Ehkä haidun tuulen mukana ja kestän, tai kokeilen ja saatan murskaantua.
en voi ymmärtää itseäni, miten ihastuin häneen.Ja kun ei oikein ollut oikeutustakaan ihastua, kaikki tuntui vaan vaikeelta. Miksi?
Ja hän on mitä mielenkiintoisin henkilö...
Kun hän tuli liian lähelle, varmaan pelastautumis-reaktio oli, miksi toimin kuin toimin. En uskaltanut, ja se siitä :/
Tunteitahan ei voi näyttää, joka päivä tulee tilanteita, jossa nollataan tunteet, ja niin tässäkin tapauksessa...mut hän kestää varmasti paremmin kuin minä sen.
Toisen tunteminen, siinähän se onkin..mut ujona ja ihastuneena ei pääsekään toiseen tutustumaan. On hirveen vaikee päästä toista lähelle, jos ei itsekään päästä toista lähelle. Ja minä, maailman sosiaalisin ihminen... :)
Johtuen hieman kuohahtelevasta luonteestani tulee joskus suutuspäissä sanottua ikäviä asioita mitä ei tarkoita. Näin kävi myös ihastukseni kanssa.
En tiedä olenko saanut anteeksi koska en ole pyytänyt. Luultavasti en.
Kai sen voi loukkaukseksi sanoa kun vaikuttaa niin kylmältä toista kohtaa. Mutta tämä on utopinen kuvitelma, jossa ei ole minkäänlaista konkreettista todistetta.
kait loukkasin...en tiedä. Pelästyin vain omia tunteitani enkä tiennyt halusiko hän minun edes kertovan tunteistani vai näkikö hän minut hyvänä ystävänä?
Ihastuin...rakastuin...nyt itken yksin ikävääni täällä. Olen koittanut koittaa kepillä jäätä ja lähettänyt jtn. pyhäterveisiä mutta siinä kaikki.
Yhteenkään en ole mitään vastausta saanut joten ilmeisesti inhoaa eikä koskaan tuntenutkaan niinkuin minä...mutta ne katseet ja ihanat pienet hetket jotka oli...en ymmärrä.
Meidän tilanne on se vaikeista vaikein...molemmat varattuja ja minulla lisäksi lapsiakin...elämä on pirullinen ja epäreilu toisinaan!!!
Hänen seurassaan tunsin oloni turvalliseksi, hyväksi ja hyväksytyksi. Tuli sellainen olo että vihdoinkin joku näkee minun sisälleni. Olin kun auringonpaiste kun meillä se jokin yhteys vielä oli. Joskus tuntuu että hänkin ajattelisi minua. Telepaattista yhteyttäkö?...
Ken tietää? IKÄVÖIN KOKO AJAN! =(