Kertokaas minulle juuri fuskun oppineelle, mikä ero on fuskuna tanssittavan musiikin ja buggina tanssittavan musan välillä? Buggin harkkoihin menen seuraavaksi. Olisi vaan sitten hyvä tietää tansseissa, milloin tanssitaan mitäkin. Help me...
Bugg vai fusku
4
6622
Vastaukset
Pääsääntö on, että fuskua tanssitaan foksimusiikkiin (siis hhnn).
Kuitenkin moni sellainen, joka ei ehdi jivena tai boogiena jotakin sellaiseksi tarkoitettua askeltamaan ratkaisee asian menemällä sen fuskuna. Vähän kyllä ontuu, mutta hoituu silti.
Buggia sensijaan tanssitaan tietysti ensisijaisesti ja alunperin juuri sitä varten tehtyyn musiikkin tai sitten rock'n'roll -musiikkiin, kuten nyt on jo kauan tehty aivan yleisesti.
Korvan pitäisi sanoa, kumpi käy paremmin -fusku vai bugg. Kokeilemallakin tuo toki järjestyy.- *kaki*
Truehum sen sanoi,kuuntelemalla tai ihan vaan kokeilemalla.
Jos fuskuna liian "hidas",niin kokeile sitten buggaa...kyllä se "oikea"löytyy ihan helposti. - ReimaK
"Pääsääntö on, että fuskua tanssitaan foksimusiikkiin (siis hhnn)."
Nykyisellään näin. Copyright tähän johtunee Arstila-linjalle.
"Kuitenkin moni sellainen, joka ei ehdi jivena tai boogiena jotakin sellaiseksi tarkoitettua askeltamaan ratkaisee asian menemällä sen fuskuna. Vähän kyllä ontuu, mutta hoituu silti."
Ei mielestäni onnu, kun alunperin fusku oli juuri tarkoitettu ylinopeiden rokkien ja vastaavien fuskaamiseen. Jos ei kyennyt tekemään triple steppiä tai chasseeta, voi aina fuskata tuon hitaalla askeleella. Nykyisinkin tämä on suositeltavampaa, kuin räiskiä harakanvarvastriploja liian nopeaan musiikkiin.
"Buggia sensijaan tanssitaan tietysti ensisijaisesti ja alunperin juuri sitä varten tehtyyn musiikkin tai sitten rock'n'roll -musiikkiin, kuten nyt on jo kauan tehty aivan yleisesti."
Bugg-musiikkia on monenlaista. Tyypillisintä lienee edelleen ruotsalainen duurivoittoinen iskelmämusiikki. Yhtä hyvin buggia voi tanssia myös rock 'n' roll -tyyppiseen musiikkiin ja täsmälleen samaan musiikkiin kuin boogie woogieakin eli kolmimuunteiseen rhythm 'n' blues -musiikkiin. - tuulikesa
ReimaK kirjoitti:
"Pääsääntö on, että fuskua tanssitaan foksimusiikkiin (siis hhnn)."
Nykyisellään näin. Copyright tähän johtunee Arstila-linjalle.
"Kuitenkin moni sellainen, joka ei ehdi jivena tai boogiena jotakin sellaiseksi tarkoitettua askeltamaan ratkaisee asian menemällä sen fuskuna. Vähän kyllä ontuu, mutta hoituu silti."
Ei mielestäni onnu, kun alunperin fusku oli juuri tarkoitettu ylinopeiden rokkien ja vastaavien fuskaamiseen. Jos ei kyennyt tekemään triple steppiä tai chasseeta, voi aina fuskata tuon hitaalla askeleella. Nykyisinkin tämä on suositeltavampaa, kuin räiskiä harakanvarvastriploja liian nopeaan musiikkiin.
"Buggia sensijaan tanssitaan tietysti ensisijaisesti ja alunperin juuri sitä varten tehtyyn musiikkin tai sitten rock'n'roll -musiikkiin, kuten nyt on jo kauan tehty aivan yleisesti."
Bugg-musiikkia on monenlaista. Tyypillisintä lienee edelleen ruotsalainen duurivoittoinen iskelmämusiikki. Yhtä hyvin buggia voi tanssia myös rock 'n' roll -tyyppiseen musiikkiin ja täsmälleen samaan musiikkiin kuin boogie woogieakin eli kolmimuunteiseen rhythm 'n' blues -musiikkiin.Humpan voi tanssia buggina, samoin discotanssit, joka minusta on aivan mahtavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613131Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433077- 422427
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa952112- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271780- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä841387- 391290
- 811122