Pyörrytys vs. huimaus

miten erottaa pyörrytyksen ja huimaamisen?
37124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

selitän...
Pyörrytyksessä saattaa mennä maailma mustaksi ja voit pyörtyä eli mennä tajuttomaksi. Esim. istualta ylösnoustessa maailma pimenee ja jalat menee heikoksi.

Huimausta taas on sellainen, että maailma kieppuu tai heiluu näkökentässä ja saattaa olla vaikea pysyä pystyssä. Taju kuitenkin säilyy.
Voi olla myös jalkojen heikotusta tai muuta oiretta mutta ei välttämättä.

Äänestä
  • Minulla oikeassa silmässä näkökentässä näkyi ylös-alas pyörintää, vasen silmä näki normaalísti. Istuin paikallani, säikähdin ja vetäisin kädet silmilleni refleksinä. Kesti muutaman minuutin. Oli vähän niinkuin asentohuimausta, mutta vaan oikeassa silmässä ja pyörimissuunta ylhäältä alas kuin lottopallo. Onko kellään samanlaista kokemusta?

    Äänestä

Huimauksella tarkoitetaan hallusinaatiota liikkeestä, siis liikkeen aistimista, vaikka tosiasiassa on aivan paikallaan.

Pyörrytyksellä tarkoitetaan hieman epämääräisemmin pyörtymistunnetta, eli tunnetta että meinaa pyörtyä, tuntuu että voimat menevät, jalat alta, silmissä pimenee, taju menee, ja valahtaa veltoksi.

Vertigo on tarkempi ilmaus asiaan liittyen(latinaa / englanniksi sama), suomenkieli ei ole aina tieteessä kovin tarkka, kaikille sanoille ei löydy hyviä vastineita suomesta, tälle löytyy kohtalaisen hyvä kuitenkin: vertigo tarkoittaa kiertohuimausta, eli taju pysyy täysin samana, ja hyvänä, mutta maailma kieppuu. Lähes aina korvaperäistä tämä. Sensatio capitis volventis taas on latinaa ja tarkoitaa tunnetta siitä että pää liikkuu vaikkei liiku. Tässäkin taju pysyy normaalina. Kollapsi eli collapsus on taas pyörtyminen, taju heikkenee, tai menee pois jopa kokonaan ja menee veltoksi, heikottaa.

Dizziness on englantia ja tarkoittaa sekavaa heikottavaa oloa, huonoa, tunnetta päässä, saattaa tuntua myös pyörrytystä ja huimausta esim. sokeritaudissa jos liikaa insuliinia pistänyt ja verensokeri liian matalaksi menee. Joskus rajanveto on hankalaa, joku voi nimittää huimaukseksi sitä, että päässä on vain jonkinlainen kevyt tunne, vaikke liikehallusinaatiota olisikaan. Tuntuu että pää on jotenkin kevyt ja outo, vaikka taju normaali jne. Lähinnä Dizziness tuota vastaisi, vertigoa se ei ole, mutta lähellä sensatio capitis volventista, koska tuntuu joskus että pää ei ikään kuin seuraisi täysillä perässä, kun sitä liikuttaa, siis ikään kuin kuitenkin hallusinaatiota liikkeestä, mutta negatiivisesti, hallusinaatiota liikkumattomuudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumpaa kirjoitti:

miten erottaa pyörrytyksen ja huimaamisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu