Lepopäivä

Sunnuntainvieton synty. Muutos sapatinvietosta sunnuntainviettoon tapahtui asteettain. Ei ole olemassa mitään todistetta kristittyjen viikoittaisesta sunnuntainvietosta ennen toista vuosisataa, mutta on todisteita, jotka osoittavat, että toisen vuosisadan puolivälissä jotkut kristityt viettivät vapaaehtoisesti sunnuntaita jumalanpalveluspäivänä, ei lepopäivänä.
Rooman seurakunta, joka koostui suureksi osaksi pakanakristityistä (Room.-11:-13), oli johtava vaikuttaja siinä kehityksessä, joka johti kohti sunnuntain omaksumista jumalanpalveluspäiväksi. Roomassa, valtakunnan pääkaupungissa, esiintyi voimakkaita juutalaisvastaisia asenteita, jotka ajan myötä vahvistuivat entisestään. Tuossa kaupungissa asuvat kristityt pyrkivät tämän vuoksi erottautumaan juutalaisuudesta. He luopuivat joistakin tavoista, jotka olivat olleet yhteisiä kristityille ja juutalaisille. Tässä vaiheessa alkoi kristittyjen keskuudessa esiintyä siirtymistä pois sapatin kunnioittamisesta kohti yksinomaista sunnuntainviettoa.

Toiselta vuosisadalta viidennelle vuosisadalle kristityt kuitenkin jatkoivat seitsemännen päivän sapatin viettämistä lähes kaikkialla Rooman valtakunnan alueella samalla kun sunnuntain asema vahvistui. Viidennellä vuosisadalla elänyt historioitsija Socrates kirjoitti: "Lähes kaikki seurakunnat kautta maailman viettävät pyhiä salaisuuksia joka viikko sapattina, kuitenkin kristityt Aleksandriassa ja Roomassa ovat luopuneet tästä tavasta jonkin vanhan perinteen vuoksi."
Neljännellä ja viidennellä vuosisadalla monet kristityt pyhittivät sekä sapatin että sunnuntain. Sozomen, toinen historioitsija samalta aikakaudelta, kirjoitti: "Ihmiset Konstantinopolissa ja lähes kaikkialla kokoontuvat yhteen sapattina samoin kuin viikon ensimmäisenä päivänä; tätä tapaa ei kuitenkaan noudateta Roomassa eikä Aleksandriassa." Nämä lähteet osoittavat Rooman johtavaa asemaa sapatinvietosta luopumisessa.

Miksi ne, jotka luopuivat pyhittämästä seitsemättä päivää, valitsivat lepopäiväksi sunnuntain eikä jotain muuta päivää? Pääsyynä oli se, että Kristus oli noussut kuolleista sunnuntaina; itse asiassa väitettiin, että hän oli antanut valtuudet sunnuntainvietolle. "Mutta niin oudolta kuin se ehkä tuntuukin, yksikään kirjoittaja toisella tai kolmannella vuosisadalla ei kertaakaan esitä ainuttakaan Raamatun kohtaa sen tueksi, että sunnuntaita vietettiin sapatin sijasta. Ei Barnabas, ei Ignatios, ei Justinus Marttyyri, ei Irenaeus, ei Tertullianus, ei Klemens Roomalainen, ei Klemens Aleksandrialainen, ei Origenes, ei Cyprianus, ei Victorinus eikä kukaan muukaan kirjoittaja, joka eli lähellä sitä aikaa, jolloin Jeesus eli maan päällä, mainitse mitään mistään sellaisesta Jeesuksen tai muun Raamatun henkilön antamasta opetuksesta."

Se kansansuosio ja vaikutus, minkä pakanallisten roomalaisten harjoittama auringon palvonta antoi sunnuntaille, epäilemättä myötävaikutti sen yleistyvään hyväksyntään jumalanpalveluspäiväksi. Auringon palvonta esitti tärkeää osaa kaikkialla antiikin maailmassa. Se oli "yksi vanhimpia elementtejä roomalaisessa uskonnossa." Itämaisen aurinkokultin vuoksi "toisen kristillisen vuosisadan alkupuolelta lähtien Voittamattoman Auringon (Sol Invictus) kultti oli hallitsevassa asemassa Roomassa ja muissa osissa valtakuntaa."

Tämä suosittu uskonto pääsi vaikuttamaan varhaiseen kirkkoon uusien käännynnäisten välityksellä. "Pakanuudesta kristinuskoon kääntyneet tunsivat jatkuvasti vetovoimaa auringon palvontaa kohtaan. Tämä ilmenee siitä, että kirkkoisät toistuvasti tuomitsivat auringon palvonnan, mutta myös siitä, että auringon palvonnalla oli merkittäviä vaikutuksia kristillisen kirkon liturgiaan."

Neljännellä vuosisadalla annettiin ensimmäiset sunnuntailait. Ensin sunnuntailait olivat luonteeltaan yhteiskunnallisia, myöhemmin annettiin luonteeltaan uskonnollisia sunnuntailakeja. Keisari Konstantinus Suuri antoi ensimmäisen siviilioikeudellisen sunnuntailain 7. maaliskuuta 321 jKr. Ottaen huomioon sunnuntain suosion aurinkoa palvovien pakanoiden keskuudessa ja sen arvonannon, millä monet kristityt siihen suhtautuivat, Konstantinus toivoi, että tekemällä sunnuntaista lepopäivän hän voisi varmistaa kummankin kansanryhmän tuen hallitukselleen.

Konstantinuksen sunnuntailaki heijasti hänen taustaansa auringon palvojana. Siinä sanottiin: "Auringon kunnianarvoisena päivänä (venerabili die Solis) virkamiehet ja kaupungeissa asuva kansa levätkööt ja kaikki työpajat olkoot suljettuina. Maaseudulla voivat maanviljelystä harjoittavat henkilöt kuitenkin vapaasti ja laillisesti jatkaa töitään."

Useita vuosikymmeniä myöhemmin kirkko seurasi hänen esimerkkiään. Laodikean konsiilissa (n. 364 jKr., tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä), joka ei ollut ns. ekumeeninen kirkolliskokous vaan ainoastaan roomalaiskatolisen kirkon hyväksymä, annettiin ensimmäinen kirkollinen sunnuntailaki. Kaanonissa 29 kirkko sääsi, että kristittyjen tulisi kunnioittaa sunnuntaita ja "jos mahdollista, olla tekemättä työtä tuona päivänä". Samassa yhteydessä se tuomitsi tavan levätä sapattina ja opetti, että kristittyjen "ei tulisi olla joutilaina lauantaina (kreik. sabbaton, 'sapattina'), vaan työskennellä tuona päivänä."

Vuonna 538, samana vuonna, josta lasketaan alkavan 1260 - vuotta käsittävä profeetallinen ajanjakso (ks. tämän kirjan lukua 12), Orleansin kolmas konsiili antoi lain. joka oli ankarampi kuin Konstantinuksen sunnuntailaki. Tuon konsiilin kaanonissa 28 sanotaan, että sunnuntaina myös "maanviljelystyöt on pantava syrjään, jotta ihmiset eivät estyisi tulemasta kirkkoon."
Muutos ennustettu. Raamattu paljastaa, että sunnuntain viettämisellä kristillisenä asetuksena on alkunsa "laittomuuden salaisuudessa" (2.- Tess.2-:-7, VKR), joka vaikutti jo Paavalin aikana (ks. tämän kirjan lukua 12). Danielin 7. luvussa esitetyn profetian välityksellä Jumala ilmoitti etukäteen pyhäpäivän muutoksesta.

Danielin näky kuvailee hyökkäystä Jumalan kansaa ja Jumalan lakia vastaan. Hyökkäävä valta, jota kuvaa pieni sarvi (ja peto Ilmestyskirjan 13. luvun alussa), aiheuttaa suuren luopumuksen kristillisessä kirkossa (katso tämän kirjan lukua 12). Pieni sarvi nousee neljännestä eläimestä (pedosta) ja siitä tulee suuri vainoava valta Rooman kukistumisen jälkeen (ks. lukua 18). Se "pyrkii muuttamaan juhla - ajat ja lain" (Dan. 7:25). Tämä luopiovalta onnistuu hyvin eksyttämään suurimman osan maailmaa, mutta lopulta oikeus tekee päätöksen sen tuhoamisesta (Dan. 7:11,-22,-26). Viimeisen ahdistuksen aikana Jumala puuttuu asioihin ja vapauttaa kansansa (Dan. 12:-1 - 3).

Tämä profetia sopii vain yhteen valtaan kristikunnassa. On olemassa vain yksi uskonnollinen organisaatio, joka väittää olevansa oikeutettu muuttamaan jumalallisia lakeja. Huomaa, mitä roomalaiskatoliset auktoriteetit ovat kautta historian väittäneet:

Noin vuonna 1400 jKr. Petrus de Ancharano vakuutti, että "paavi voi muuttaa jumalallista lakia, koska hänen valtansa ei ole peräisin ihmiseltä vaan Jumalalta ja hän toimii maan päällä Jumalan sijasta. Hänellä on täysi valta sekä sitoa että päästää hänen lampaitaan."
Tämän hämmästyttävän väitteen vaikutus oli nähtävissä uskonpuhdistuksen aikana. Luther väitti, että hänen elämänohjeenaan oli Pyhä Raamattu eikä kirkon traditio. Hänen tunnuslauseensa oli sola scriptura - "Raamattu ja yksin Raamattu". John Eck, yksi roomalaiskatolisen opin kyvykkäimmistä puolustajista, hyökkäsi Lutheria vastaan juuri tässä kohdin väittämällä, että kirkon arvovalta oli Raamatun yläpuolella. Hän vetosi siihen, että Luther vietti sunnuntaita Raamatun sapatin sijasta. Eck sanoi: "Raamattu opettaa: 'Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti,' jne. Kuitenkin kirkko on muuttanut sapatin omalla arvovallallaan sunnuntaiksi, eikä sinulla (Lutherilla) ole siihen mitään Raamatun perustetta."

Trenton konsiilissa (1545 - 1563), jonka paavi oli kutsunut koolle protestantismin vastustamiseksi, Gaspare de Fosso, Reggion arkkipiispa, otti asian uudelleen esille. "Kirkon arvovalta," hän sanoi, "käy siis mitä selvimmin ilmi Raamatun kirjoituksista: vaikka kirkko toisaalta suosittelee niitä, selittää niiden olevan jumalallista alkuperää ja tarjoaa niitä meidän luettavaksemme, - - toisaalta kuitenkin Raamatun sisältämät lain käskyt, joita Herra opetti, ovat lakanneet olemasta voimassa saman arvovallan (kirkon) toimesta. Sapatti, kaikkein kunniakkain päivä laissa, on muutettu Herran päiväksi. - - Nämä ja muut samankaltaiset asiat eivät ole lakanneet Kristuksen opetuksen tähden (sillä hän sanoi tulleensa täyttämään lakia, ei kumoamaan sitä), vaan ne on muutettu kirkon arvovallalla."

Onko tuolla kirkolla edelleen sama kanta? Vuoden 1977 laitos katolisesta katekismuksesta (The Convert's Catechism of Catholic Doctrine) sisältää seuraavan sarjan kysymyksiä ja vastauksia:

"K. Mikä päivä on sapatti?

"V. Sapatti on lauantai.

"Miksi vietämme sunnuntaita emmekä lauantaita?

"Vietämme sunnuntaita emmekä lauantaita, koska Katolinen Kirkko siirsi juhlallisuudet lauantailta sunnuntaille."
Menekkiteoksessaan The Faith of Millions (1974) roomalaiskatolinen tutkija John A. O'Brien päätyy tähän väistämättömään johtopäätökseen: "Koska Raamatun mukaan lepopäivä on lauantai eikä sunnuntai, eikö ole outoa, että ei - katoliset, jotka sanovat perustavansa uskonsa suoraan Raamattuun eikä Kirkon arvovaltaan, viettävät sunnuntaita lauantain sijasta? Kyllä, tietenkin se on epäjohdonmukaista." Hän huomauttaa, että tapa viettää sunnuntaita "perustuu Katolisen Kirkon arvovallalle eikä millekään Raamatun nimenomaiselle tekstille. Tämä sunnuntainvietto on muistuttamassa äitikirkosta, josta ei - katoliset lahkot ovat eronneet. Ne ovat kuin poika, joka on juossut pois kotoaan, mutta joka yhä kuljettaa taskussaan äitinsä kuvaa."
Nämä väitteet täyttävät profetiaa ja auttavat tunnistamaan pienen sarven vallan.

Sapatin ennalleen asettaminen. Jesajan kirjan luvuissa 56 ja 58 Jumala kutsuu Israelia sapattiuudistukseen. Jumala viittaa tulevaisuudessa tapahtuvaan pakanakansojen kokoamiseen samaan Herran laumaan (Jes.- 56:-8) ja yhdistää tämän pelastusmission onnistumisen sapatin pyhänä pitämiseen (Jes.- 56:-1,2,6,7).

Jumala esittää täsmällisen tehtävän kansalleen. Vaikka tuo tehtävä onkin maailmanlaajuinen, se on erityisesti suunnattu niihin, jotka väittävät olevansa uskovaisia mutta jotka todellisuudessa ovat luopuneet hänen käskyistään (Jes.- 58:-1,2). Tuo tehtävä määritellään seuraavasti: "Ammoin raunioituneet asumuksesi sinä rakennat jälleen, pystytät rakennuksia muinaisille perustuksille, ja niin sinun nimesi on oleva: sortuneiden muurien korjaaja, maan asutuksen elvyttäjä. Jos et polje tomuun sapattia etkä aja omia etujasi minun pyhänä päivänäni, jos nimität sapattia ilon päiväksi ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi, jos kunnioitat sitä niin, ettet kulje omilla asioillasi, et käy kauppaa etkä aja omia etujasi, silloin saat iloita Herrasta" (Jes. -58:-12 - 14).