Rakkaat

Arvatkaas, mitä olen mennyt tekemään?! Minä, joka kärsin paniikkihäiriöstä ja olen valtavan kova jännittämään. Paniikit tosin on pysynyt kurissa lääkityksellä. Olen ilmoittautunut autokouluun!!! Muutaman kerran olen jo ajanutkin. Pelkään ajotunteja hirveesti. Olen ylpeä itsestäni, että pystyin tähän, mutta nyt tuntuu, että miten selviän tämän hirveän jännityksen kanssa ja pystyn mitään oppimaan. Saati sitten aikanaan se ajokoe! Miten te muut olette selvinneet autoilusta tai mahdollisesta autokoulusta?
3364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tosi hienoa että olet uskaltanut.Itse olen käynyt jo aikaa autokoulun, mutta tänään olen menossa tekemään tarjousta yhdestä talosta. pelottaa ruveta yksin moiseen mutta pitää muistaa ettei mitään saa jos ei uskalla yrittää.

Äänestä

Tervehdys,

Itse olen kärsinyt vakava asteisesta paniikkihäiriöstä viimeiset 10 vuotta. Itseäni autolla ajaminen auttaa, jos tulee paha olo. Autoa ajaessa tulee vapautunut olo, ja jollain tapaa pääsee pahaa oloa "pakoon". Onnnea sinulle! :)

Äänestä

minä käyn nyt parhaillaan autokoulua myös mutta isäni on opettajana. aluksi jännitin ihan hirveästi hartioita ja ajaminen tuntui kauhealta mutta nyt kun on pari kuukautta ajellu niin se tuntuu suorastaan ihanalta:D ensin olin kyllä että en hanki ajokorttia heti kun sen saa hankkia mutta toisin kävi.
tsemppiä vaan sulle:D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ihmiset kirjoitti:

Arvatkaas, mitä olen mennyt tekemään?! Minä, joka kärsin paniikkihäiriöstä ja olen valtavan kova jännittämään. Paniikit tosin on pysynyt kurissa lääkityksellä. Olen ilmoittautunut autokouluun!!! Muutaman kerran olen jo ajanutkin. Pelkään ajotunteja hirveesti. Olen ylpeä itsestäni, että pystyin tähän, mutta nyt tuntuu, että miten selviän tämän hirveän jännityksen kanssa ja pystyn mitään oppimaan. Saati sitten aikanaan se ajokoe! Miten te muut olette selvinneet autoilusta tai mahdollisesta autokoulusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu