Tuntuuko kenestäkään muusta, että maailma on nykyään aivan hirvittävän pinnallinen paikka? Äitien keskustelut pyörivät vauvojen/lasten tarvikkeiden ja niiden ostamisen ympärillä, tai sitten vertaillaan vaatteita, asuntoja ym. En vaan enää yhtään jaksa keskustella siitä, mikä haalari on laadukkain, tai että minkä väriset verhot sopivat keittiöön, kun astiasto on arabian teemaa!
Kukaan ei enää juuri puhu tunteistaan, peloistaan tai oikeista ongelmista, ne pitää vaan peitellä ostamisen ja kuluttamisen alle. Jos pinta on hienoa, niin elämä on hienoa!
Kukaan ei myöskään jaksa enää kuunnella, eikä halua edes tietää muiden ongelmista. Oma poikani menee tällä viikolla suurehkoon leikkaukseen, mutta tätäkin aihetta keskusteluissa vältellään tahallisesti, ettei vaan tarvitsisi ajatella mitään negatiivista, mitään mikä on todellista elämää!
Kukaan ei enää juuri puhu tunteistaan, peloistaan tai oikeista ongelmista, ne pitää vaan peitellä ostamisen ja kuluttamisen alle. Jos pinta on hienoa, niin elämä on hienoa!
Kukaan ei myöskään jaksa enää kuunnella, eikä halua edes tietää muiden ongelmista. Oma poikani menee tällä viikolla suurehkoon leikkaukseen, mutta tätäkin aihetta keskusteluissa vältellään tahallisesti, ettei vaan tarvitsisi ajatella mitään negatiivista, mitään mikä on todellista elämää!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Pinnallisista asioista on helppo puhua, siksi niitä käsitellään enemmän. Suuria ja kipeitä asioita täytyy istua käsittelemään ajan kanssa, ja se hektisessä arkielämässä harvemmin onnistuu. Eikä kukaan ehdoin tahdoin halua pahaa mieltä itselleen aiheuttaa, tai muille...
Negatiiciset asiat kuuluvat elämään mutta ymmärrettävästi sitä mieluummin keskitytään niihin positiivisiin puoliin. Ne negatiiviset kun ovat olemassa vatvomattakin... sinulla vain nyt olisi tarpeen vatvoa hiukan, uskoisin että täältä löytyy ymmärtäjää ja keskustelijaa kipeillekin asioille. Millaiseen leikkaukseen poikasi on menossa? Haluatko puhua aiheesta? Pelkäätkö komplikaatioita?
Sana vapaa. Anna mennä.
***
Olen aivan samaa mieltä. Itse olen ihminen jota moni pitää varmasti hyvin hiljaisena seurassa, mutta johtuen ihen siitä etten jaksa yleensäkään puhua tai kommentoida jos aiheena on julkkikset, shoppailu, tavara, yms. yms.
Enempi minuakin kiinnostaa "vakavammat" aiheet ja "oikeat ongelmat" kuin että mitä Iittalaa tai Marimekkoa kukin on viimeksi hankkinut tai mihin hintaan löytyi viimeisin vaateostos jälkikasvulle.
Toisaalta luulen niin, että moni voi juuri siitä syystä vältellä aihetta koskien poikaasi, koska eivät osaa / tiedä mitä sanoa. Asian välttely ei välttämättä tarkoita, etteikö haluta ajatella mitään negatiivista, ei vain osata sanoa mitään vaikka ehkä mieli tekisikin.
Itse olen ystävä-, tuttava- ja sukulaisuuspiireissäni huomannut, että jostain syystä ne monet "suupaltit" jotka ovat hirvittävän kovia puhumaan ja aina äänessä, voivat toisaalta olla niitä jotka kaikista vähiten puhuvat mitään henkilökohtaista ja ihan "oikeaa" asiaa.
Voimia perheellenne pojan leikkaukseen!
ihmisillä olla ilon aiheitakin. Jos ne ovat sitä että halutaan sisustaa kotia mieleiseksi ja keskustellaan siitä, niin mitä sitten? Toki ymmärrän mitä tarkoitat.. mutta kyllä minä puhun ja keskustelen kaikenlaisista asioista.. jos murheellisista asioista puhelee päivät pitkät, itse ainakin masentuisin. Nytkin olen vakavasti masentunut ja minulle on tärkeää juuri nyt keskittyä löytämään jotain mielenkiinnon aiheita elämääni ja iloisia, positiivisia asioita. Ja ne sattuvat minulla tällä hetkellä olemaan verhojen valintaa, kauniiden vuodevaatteiden ostoa uuteen kotiin ym..
et kyllä ole vakavasti masentunut, jos verhojen ajattelu on sinulle piristävä keino. Oletko juuri toipunut masennuksesta? Silloin anteeksi, mutta muuten tuo on niiden alas pistämistä, jotka todella oikeasti kärsivät vakavista asioista.
olla opittua noilta omilta vanhemmilta tuo.. ..murheet ja huolet unohdetaan ja aina yritetään hymyillä, pinnan alla kuohuu ja jossain vaiheessa poksahtaa ja pinta hajoaa ja alkaa se viinaan hukuttautuminen tai otetaanpa ero vanhasta ku ei enää osata muutaku nalkuttaa..
jostain syystä ihminen on usein sellainen että siitä mennään mistä aita on matalin, olkoon se sitten nykyään sana pinnallinen.. ..ite ajattelen et elämä on tässä ja nyt ja jos joku tuntuu pahalta nyt niin siitä on puhuttava, eikä sitä saa jättää selvittämättä taakseen..
se on kaik sit sitäkin ettei halua ottaa vastuuta tunteillaan mistään..materia ei satuta.
ihmisten aitous on hukkunu tuon pinnan alle.
kyllä mä ainakin puhun myös OIKEISTA asioista...niistä kipeistä ja sitten niistä iloistakin. -mutta en puhu niistä täälä vaan puhun niistä itse valitsemieni ihmisten kanssa, niiden jotka ovat minulle tärkeitä.
arabian teema ja ladukkaat haalarit ovat osa arkea. nekin ovat tärkeitä aiheita ja niistä puhuminen ei ainakaan meidän kohdallamme mitenkään vähennä tai liity edes niihin "isompiin" asioihin.
elämästä voi ja pitää myös nauttia, kaunis koti ja kivat vaatteet ovat YKSI osa sitä...sen aitouden ohessa.
No mutta entä jos sinun ystävä- tai tuttavapiiriisi kuuluisi tälläinen aloittajan mainitsema tapaus, niin puhuisitko sinä vain Iittalasta ja Arabiasta jos perheellä on vaikea leikkaus edessä? Tai vaihtaisitko puheenaihetta vältellen kipeää aihetta?
tottakai puhuisin jos ko. ihminen aiheesta kanssani haluaisi puhua...siihen mistä puhutaan ja miten siitä puhutaan vaikuttaa paljon suhteen laatu. esim työkavereiden kanssa tuollaista aihetta voi käsitellä käytännön tasolla; mikä operaatio, miksi, miten toipuu jnejne...ja taas läheisten ystävin /sukulaisten kanssa voi sitten ruotia kaikkia isojakin pelkoja, tuntemuksia jnejne. ja kaikkea siltä väliltä.
mutta ei se vakavankaan aiheen käsittely pois sulje niitä kevyitä pohdintoja verhojen väristä. tai se, että mä mietin aika ajoin tapettienkuoseja, tee musta pinnallista ja kykenemätöntä käsittelemään vakavia asioita, kuten esim tuota operaatiota tai vaikkapa sitä paljon puhuttua ilmastonmuutosta.
kuten joku jo sanoikin, kaikille keskusteluille on paikkansa.
ja jos ja kun joku mahdollisesti välttelee tuollaisesta vaikeasta ja kipeästä asiasta puhumista, ei automaattisesti tee tästä ihmisestä pinnallista. -päin vastoin, mielestäni voisi jo sanoa pinnalliseksi sitä, että näin väitetään...entä jos tämä ihminen ei tiedä miten asiaa lähestyä? pelkää aihetta koska se tuo hänelle mieleen vaikeita asioita, kuten läheisensä menettämisen? jos ei vaan tiedä kuinka aiheesta puhua niin ettei kuulosta tungettelevalta, tökeröltä tai jopa uteliaalta?
elämään mahtuu paljon surua ja murhetta, mutta siihen mahtuu myös verhoja, arabiaa ja tapetteja.
ehkä on niin, että ystävyys ei ole samassa arvossa kuin joskus ennen on ollut. Oli itselleni aika raflaava tilanne kun hyvä ystäväni josta en ole kuullut vähään aikaan kirjoitti kyselyihini vastaukseksi, että on nykyisin niin kovin kiire, mutta mun blokista voit lukea kuulumisia! En tahdo lukea niitä sieltä vaan tahdon keskustella niistä kuulumisista ja monesta muustakin asiasta, mutta jos ei ehdi niin antaa olla. Ja pakko sanoa, että mulla ei ole blokia josta lukea niitä joten en noita yksipuoleisia viestejäkään enää juuri laittele..
Monella ei ehkä ole edes sellaista hyvää ystävää kuin ennen jonka kanssa keskustella vaikka mistä vaan on enemmänkin kavereita sun muit akevyempään jutusteluun sopivia pintaihmisiä. Kaikkia kuitenkin tarvitaan ja lopulta niistä kavereista kehittyy niitä ystäviä. Sekin on muuttunut, että ennen oli muutama hyvä ystävä j anykyisin on niitä kavereita vaikka kuink apaljon. Eihän sellaiseen sakkiin tutustu samalal tavalla.
Silti puolustan sitä kevyttä keskustelua niistä näistä asioista sillä sillekkin kanssakäymiselle on paikkansa. Silti niitä joiden kanssa voi ruotia kaikki pohjamudat ja syvimmät tunnot on oltava ainakin se yksi jotta elämässä pärjää paljon mukavammin.
Monella ihmisellä taitaa olla myös enemmän tarve kertoa omista asioistaan kuin todella kuunnella muita. Meilläkin käy sellaisia jotka kertovat asiansa ja kuulumisensa suunnilleen vauvan peen väristä ja kun heittää vastaan omia kuulumisia niin ei kuunnella tai aletaan puhata lähtöä. No, enpä ole rasittanut sitten omilla asioillani heitä, on sitten kivaa kun tulee tilanne jossa toinen kysyy miksei hänelle ole kerrottu; no, kun et kuunnellut.. Osa ottaa opikseen osa ei. Jotenkin sitä vaan on tullut itsekkin välillä oikeaksi temppuilijaksi ja aika kyyniseksi ihmisten suhteen. Onneksi on niitä joilel voi kertoa mitä vaan ja milloin vaan. Niitä myös löytyy joskus ihan uusistakin ihmisistä.
Sitäkin on vaikea määritellä mikä on pinnallista. Jotkut eivät voi keskustella vaatteista tai verhoista, koska se on heidän mielestään pinnallista. Mikä on pinnallista? Kuka sen määrittelee ja kuka sanoo mikä on tai ei ole pinnallista?
Teille toivon paljon voimia lapsen leikkaukseen ja siitä toipumiseen.
Mielestäni sehän on juuri vähän tapauskohtaista, eli tässä vaikkea leikkaus suhteessa verhoihin yms. niin eiköhän se ole aika selvää kumpi aihe on pinnallinen?
Silloin kun itsellä on huolia, voi tuolta usein tuntua. Minulla oli pahin olo sellaiseen aikaan, kun perheenjäsen sairastui vakavasti, opinnot alkoivat tökkiä (vaihdoin sittemin alaa) ja itsenäistyin kotoa. Silloin tuntui juuri tuolta että miten ihmiset voivat puhua jostain vaatekaupoista ja työpaikoista, vaikka tällaistakin tapahtuu! Sekin tuntui silloin pahalta, että kun joku kysyy "mitä kuuluu" niin kuuluuko siihen vastata rehellisesti.
Kyllä se siitä ajan kanssa. Minulla oli kyllä ystäviä joista huomasin että olivat vain odottaneet minun aloitustani asiasta, mutta kuuntelivat kyllä kun itkin ongelmiani.
Ja tosiaan nykyään kaikki elämän pienet ilot taas maistuvat (tosin en arabiasta enkä marimekosta välitä, mutta vastaavia varmasti löytyy).
Toivon että leikkaus menee hyvin, halauksia.
Kiitos kaikille vastanneille, annoitte ajattelemisen aihetta ja oli kiva kuulla muidenkin mielipiteitä! Asioita pohdittuani juttelin pitkään erään ystäväni kanssa, ja hän kertoi, että ei uskaltanut keskustella syvällisemmin kanssani viime aikoina, koska vaikutin aina niin väsyneeltä ja kiireiseltä! Hän luuli, että minä en halua puhua poikani leikkauksesta ym. Eli ainakin yhden ihmisen kanssa sain puhuttua asiat kuntoon, ja aion jatkaa avoimemmalla tyylillä tästä eteenpäin.
Poikani leikkaus sujui hyvin. Se oli vatsan alueen epämuodostuman korjausleikkaus, ja loppujen lopuksi taidamme selvitäkin yhdellä leikkauksella, vaikka etukäteen pelkäsin leikkauksia tulevan ainakin kolme tai jopa useampia. Poika parantuu hyvää vauhtia, ja parin viikon päästä pääsemme varmaan jo ulkoilemaankin ihanaan kevätsäähän.