Vielä 1940 luvulla vanhoillislestadiolaiset saarnamiehet ja papit saarnasivat seuraavanlaisesti Jumalan valtakunnasta ja sen lähestymisestä:
"Tässä menee tie taivaaseen".
Kun vanhoillislestadiolaisuuden johtoon nousi 1950 luvun vaiheissa jyrkkä maallikkosiipi tunnetun johtohahmon vetämä tapahtui korostuksellinen opinmuutos Jumalan valtakunnan merkityksessä, nyt alkoi kuulua saarnat seuraavanlaisesti:
"Jos ei ole tällä tiellä joutuu helvettiin".
Analyysi on muuten emeritus arkkipiispa Mikko Juvan, eikä minkään sadusedän tutkimusten tulosta, kun hän Reinikaisen kanssa selvitteli 1980 vl-uskon käsityksiä.
Repikääpä siitä sitten.
Kiteytetty opinmuutos
4
372
Vastaukset
- nykyään
"Tällä "vain me" -tiellä mennään helvettiin."
??? - esimerkiksi
SRK:n puheenjohtaja lausui Kalevan haastattelussa taannoin asiaa kyseltäessä että "minä olen saanut armon tässä (liikkeessä), en ryhdy muiden uskoa arvioimaan"
joo kyllä näin on assiat- valehteli!
Miksi Lääkkö valehteli lehtihaastattelussa? Olen hänen kuullut monta kertaa puheessaan arvioivan hyvinkin tuomitsevasti muita liikkeitä. Hän on aina saarnoisaan korostanut Jumalan valtakunnan jäsenyyden ja omakohtaisen uskon välttämättömyyttä, jotta ihminen pelastuu. Lääkkö kuten koko vl-usko pitää muita hengellisyyksiä väärinä. Eikö se ole muiden liikkeiden arviointia tiukimmaan mukaan?
- tv-haastattelussa
Kokkolan suviseuroissa 1990-luvun lopulla. Onko hän sanonut saman myös Kalevassa? Antaisitko päivämäärän!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k374966- 823526
- 302963
- 612935
- 82777
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t552280- 391778
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91710- 181691
- 161584