Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

RUK johtajakoulutuksen

Arbeiter

12

4764

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rita-Rauta

      No, kysytäämpä. Mikä on AVCCOO. Mikähän tuo mahtaa olla?

      AVCCOO on osa sellaista mitä ei saa sanoa ääneen.

      Se on sellaisten sotilasjohtajien kysymys joita on 1000:sta 3 kappaletta.

      Käviskö siviilijohtajalle tällainen.

      Sinä näät Suomessa tähdistön Otava, niin. Kai nyt tiedät montako tähteä sinä on, niin. Jos katsot taivaalta soppakauhan kärkeä niin näät kaksi ensimmäistä,niin. Vetäise viiva toisesta ensimmäiseen. Montakos samanlaista viivaa tarvitsee vetää, että olit kotikellosi akselilla.

      Jos siitä löytämisesi tuloksesta vetäiset viivan kohti Otavaa ja keskelle. niin.

      Voisitko sanoa suurpiirteisen kulman Orioniin? Sitten tarvitsee löytää pieni koira taivaalta, montako astetta se on pohjantähti-orion suunnasta, orionin tähdestä ja minnekkin.

      Asia on mietinnän alainen, Onko?

      Terveisiä Mittaus-Upseeri Ritalta.

    • RUK:n käynyt johtaja

      Eipä mainita tuossa jutussa RUK:ta sanallakaan. RUK:ssa ei opeteta johtamaan pelolla. Jos tuo yllä kirjoittanut Rita-rauta on mittausupseeri niin sitten häpeän. Itse olen mittausupseeri. Siinä firmassa jossa olen töissä ei reservinupseerikoulutusta arvosteta lainkaan. Suurin osa johtajista ei ole k.o. koulua käynyt (itseni lisäksi en tiedä yhtään) ja kyseessä on sentään iso firma. Sen kyllä huomaa, niin tempoilevaa ja määrätiedotonta on esimiestyö.

      • Rita-Rauta

        Kerro meille kaikille mikä on deklinaatio ja mikä rektaskentio. Voisitko myös kertos missä tarvitaan astimuuttia.

        Jos olet mittausupseeri niin silloinhan tiedät missä sijaitsee joutsenen tähdistö. Missähän päin se mahtaa olla?

    • löytyy muualta

      Työilmapiirin ovat pilanneet öykkäröivät feministinaisesimiehet, joiden naiselliseen oikutteluun ei saa puuttua, vaikka se haittaa työyhteistön toimintaa. Jos erehtyy kritisoimaan heitä, asia joko ei etene lainkaan tai tulee itse leimatuksi häiriköksi.

      Itselläni on ollut kolme naisesimiestä, jokainen heistä on ollut toinen toistaan kelvottomampia, jokaisen tekemiä virheitä ja laiminlyöntejä olen joutunut itse oman työni lisäksi korjailemaan ja kukaan heistä ei ole käynyt RUK:a.

      • loparit oli otettava

        Totta,miesjohtaja vaihdettiin naisjohtajaan toimessani.Puolen vuoden kuluttua oli pakko lähteä.

    • r-e-s-s-u

      Hyvä johtaja osaa johtaa asioita ja ihmisiä sekä kestää paineita. Toimintaympäristö voi olla mikä tahansa, johtamisen perusteet eivät siitä muutu.

      Mihin mahdat perustaa väitteesi "sotilasjohtajasta ei ole siviilijohtajaksi" ?

      Linkkisi ei antanut siihen mitään selvyyttä.

      • GooGoo

        Ikävä kyllä sotilasjohtamisella keskimäärin ei ole mitään tekemistä oikean johtamisen kanssa. Valitettavan usein nämä ruk:n kasvatit luulevat olevansa valmiita johtajia, joiden ei tarvitse oppia mitään uutta. Kuitenkaan armeijan opeilla ei saada aikaan muuta, kuin kriisiytynyt ja pahoinvoiva työyhteisö.

      • r-e-s-s-u
        GooGoo kirjoitti:

        "Ikävä kyllä sotilasjohtamisella keskimäärin ei ole mitään tekemistä oikean johtamisen kanssa."

        Et ehkä osaa tehdä eroa johtamisen ja suoraviivaisen käskyttämisen, joka on vain osa johtamista, välillä.

        http://users.tkk.fi/~jnybergh/julkaisut/Varusmiesaikaisen johtajakoulutuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja kehittamistarpeet.pdf

        Josta tässä yksi kappale tutkimuksen yhteenvedosta:

        "Varusmiesaikaisessa johtajakoulutuksessa käytettävän syväjohtamisen mallin nähdään vastaavan
        hyvin suomalaisen yhteiskunnan johtamisosaamistarpeisiin ja koulutusmenetelmät ovat samanlaisia
        kuin siviilipuolen nykyaikaisessa johtajakoulutuksessa. Koulutuksessa korostuvat palautteen
        hyödyntäminen, pitkäaikaisuus ja työ ympäristössä tapahtuva henkilökohtainen valmennus. Arvokasta
        on se, että varusmiesjohtajat vaikuttavat sisäistäneen palautteen hyödyntämisen merkityksen."

        Ihmisten johtamisen perusteet ovat aina samat, toimintaympäristöstä huolimatta. Ei siinä ole mitään yllättävää.

        - - - - - - - - -

        "Valitettavan usein nämä ruk:n kasvatit luulevat olevansa valmiita johtajia, joiden ei tarvitse oppia mitään uutta."

        RUK ei varmaan väitä tuottavansa valmiita johtajia:

        http://www.mil.fi/maavoimat/joukot/ruk/rukurssi.dsp

        "Koulutuksella luodaan tiedolliset ja taidolliset perusteet sodan ajan joukkueen tai jaoksen johtajatehtävään."

        Joku tietysti voi näin kuvitella. Se ei kuitenkaan ole järjestelmän vika, eihän.

      • GooGoo
        r-e-s-s-u kirjoitti:

        Siinäpä vahva väite väärässä olosta, silloin kun ollaan itse tietysti oikeassa, maailma ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen. Kiitos tuosta erinomaisesta linkistä, täytyypä paremmalla ajalla lukaista tutkielma läpi.

        "Et ehkä osaa tehdä eroa johtamisen ja suoraviivaisen käskyttämisen, joka on vain osa johtamista, välillä."- tässä varmaankin on ongelma, kuinka moni itse asiassa osaa. Pitää muistaa, että armeijan johtamiskoulutus saadaan kovin nuorena. Silloin helposti peitetään oma epävarmuus piiloutumalla arvomerkkien, muodollisuuden ja muodollisen käskyttämisen taakse. Todellinen johtajuus organisaatiossa vaatii kuitenkin itsevarmuutta ja kokemusta taakseen.

        Myönnän ilomielin armeijan johtamiskoulutuksen kehittyneen paljon syväjohtamisen ym. myötä. Pitää kuitenkin muistaa, että ne ovat varsin tuoreita oppeja. Aikaisemmin näkemykset ja koulutus oli varsin erilaista. Toisaalta on myös vaikea uskoa kantahenkilökunnan muuttaneen tapojaan hetkessä, eiköhän siellä vielä ole paljon vanhoja jermuja, joiden johtamistavasta syväjohtaminen on varsin kaukana.

        "Siinäpä vahva väite väärässä olosta, silloin kun ollaan itse tietysti oikeassa, maailma ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen."

        Jep, maailma ei ole mustavalkoinen. Pyrin vain osoittamaan virheelliseksi alkuperäisen väitteesi: "Ikävä kyllä sotilasjohtamisella keskimäärin ei ole mitään tekemistä oikean johtamisen kanssa."

        "Pitää muistaa, että armeijan johtamiskoulutus saadaan kovin nuorena. Silloin helposti peitetään oma epävarmuus piiloutumalla arvomerkkien, muodollisuuden ja muodollisen käskyttämisen taakse. Todellinen johtajuus organisaatiossa vaatii kuitenkin itsevarmuutta ja kokemusta taakseen."

        Totta, ja yhtä nuorena tuskin siviilimaailmassa pääsee oikeasti johtamaan muutamia kuukausia 5-30 henkilön joukkoa. Erinomainen tilaisuus kehittää itseään jo nuorena.

        Kaikista ihmisistä ei tule koskaan erinomaisia johtajia, ei armeijassa, ei siviilissä. Molemmissa johtajat pyritään valitsemaan jollakin menetelmällä, virhevalintoja ei koskaan voida täysin välttää.

        Myös eräät siviilijohtajat piiloutuvat mieluusti muodollisen arvovallan taakse. Sotaharjoituksessa maasto-oloissa sotilasjohtaja ei kuitenkaan voi lukkiutua toimistoonsa, vaan on pakko opetella johtamaan omalla persoonallaan.

        Itsevarmuus ja kokemus kehittyy vain tekemällä, jostakin on kuitenkin pakko aloittaa.

        "Myönnän ilomielin armeijan johtamiskoulutuksen kehittyneen paljon syväjohtamisen ym. myötä. Pitää kuitenkin muistaa, että ne ovat varsin tuoreita oppeja. Aikaisemmin näkemykset ja koulutus oli varsin erilaista."

        Itse asiassa syvää johtamista on ollut aina ammoisista ajoista alkaen, sille on vain annettu nimi. Systemaattinen koulutus asiassa on kuitenkin suhteellisen uutta, noin kymmenen vuoden takaista.

        Armeijan koulutusmenetelmien muutos pohjaa muualla yhteiskunnassa tapahtuneeseen muutokseen. Koulutuksen tavoitteet eivät ole muuttuneet, keinoja on kehitetty.

        "Toisaalta on myös vaikea uskoa kantahenkilökunnan muuttaneen tapojaan hetkessä, eiköhän siellä vielä ole paljon vanhoja jermuja, joiden johtamistavasta syväjohtaminen on varsin kaukana. "

        Ei kaikki vanha suinkaan ole pahasta. Vaativan tyly vanha kouluttaja voi saada hyviä tuloksia ja alaistensa täyden arvostuksen, vaikkei ole syväjohtamista koskaan opiskellutkaan.

        Varusmieskouluttajat ovat yleensä kuitenkin suhteellisen nuoria, pääosa on jo peruskoulutuksessaan varmasti saanut tuoretta oppia.

    • orgk

      A.Stubb on muistaakseni reservin korpraali,ja hyvin tuntuu menevän johtotehtävissä.

    • ressu parka

      meinasin kirottaa nimimerkiks ressu paska.
      "Sotilasjohtajista ei ole siviilijohtajiksi" mitä välii, sotilas johtajan valta on totaalista valtaa.
      käskyä totellaan eikä mitää kaiveta munia ja mumista jotai jooo katotaan ny, ei siinä mikää oikeestaan auta
      asia vain on armeijassa niin että annettu tehtävä hoidetaan tai nahkurin orsilla tavataan.
      sotilas johtaja päätää kuka menee ekana miinakenttään kuka menee ryhmän ekana.
      siihen tarvitaan psyykausta miten johtaja kestää kun 10 lähettämästään miehestä 2 palaa, siihen asiaan pitääs keskittyy, se miten aliupseerit ja miehistö ottaa käskyt vastaan on sivuseikka kun torellisuus on kuole kuole kuole.

      aatelkaa tuntemattoman sotilaan upseereita ja aliupseereitaa nii kuka oli loppujen lopuks paras johtaja.
      sitten vastuusta niin kysyn vaa et MITÄ.
      miten joukkueen johtaja mukamas ottaas vastuun kersantista jonka tulevaisuudes joutuu lähettään varmaan kuolemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2025
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1440
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      63
      1365
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      18
      1298
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      73
      1260
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe