Kuinka paljon mä palvoin sua... enhän mä ikinä sitä uskaltanut näyttää. Pelkäsin, että vielä haavoitat ja pahasti, niinhän sä teitkin. Edelleen musta on hauska suhun törmätä ja kuulla sun ääntä pitkästä aikaa. Kyllä mä tiedän että sullakin on ikävä. Harmi ettei se sujunut, sinä ja minä. Yö ja päivä niin harvoin kohtaavat.
sä et ikinä
arvannut
122333
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ja mistäpäin? N vai M? Kolisee tutun oloisesti..
onko n vai m:lle?
Ikävä sua, menninkäinen....
T:Päivänsäteesi
susta paljon enemmän kuin luuletkaan.
Luin sua jossain vaiheessa kuin avointa kirjaa. Laitoit kirjan kannet kiinni ja muutuin surulliseksi ja apeaksi heti:(
Kyllähän yö ja päivä aina toisiansa tarvii, ainakin kohdatessa.
kannattaisi jälkeenpäin noin älykästä lykkiä:/
satuttaa, vaan suojella sua kivulta.. Ehkä sä joskus ymmärrät mitä olen yrittänyt sanoa ilmeisesti liian hellävaroen.
halunnut satuttaa, niin kuin en minäkään sinua, mutta en tiedä miltä olet halunnut minua suojella?
Oletko tiennyt aiemmin meistä jotain, mitä itse en ole tiennyt?
Siis epäiletkö että joutuisin pettymään jossain vaiheessa ja jos, niin miksi niin kuvittelet?
Kuinka syvää tuskaa minulle tuotat, kuinka paljon huolta kannan sinusta, kuinka paljon kaipaan sinua, joka päivä.
En voi, enkä halua sinua unohtaa, yritin sitä jo aivan liikaa. Tiedän ettet halunnut satuttaa, mutta satutit kuitenkin...saat aina sen anteeksi, kunhan vielä joskus vain kuulisin sinusta.
,tai ainenkaan en järjissäni:/ tätä tekstiä. Huolet on pois sinun luota! ja tiedän että hyvin voit nykyään ja tulevaisuudessa.
sivukommentti: mistä sitä toisen osapuolen ikävistä tietää? ei toisen ihmisen tunteita voi tietää, ne pitää selvittää henkilöltä itseltään.
ehkäpä juuri siksi olet tuossa tilanteessa, että toinen ei ajatellut sinusta niin kuin olit toivonut.
joo, tuskinpa se tunsi mitä mä olisin halunnut, ei me muuten oltais erottu... Ikävä hyvää ystävää ja kumppania silti säilyy. Mä kuvittelin tän ajan, että se ei mua kaipas, kauttarantain kuuluneet ikävän sanat olisivat olleet vain tyhjyyttä ja yksinäisyyttä, sananhelinää. Kunnes sitten tajusin, rakkaus ei riittänyt, mutta ikävä silti jää.