Hoitoalalla kyllä on surkia palkka:( Työskentelen sairaanhoitajana ja juurikaan mitään ei jää käteen kuukausipalkasta, kun on vuokran laskut (mm.opintolainat maksanut).. Että silleen..
Onneksi olen muuttamassa poikaystävän kanssa yhteen, niin ehkä vähän helpottaa ainakin vuokran suhteen rahatilanne.. Mutta miten tässä voi sitten vielä perhettä perustamaan, kun hyvä jos itsellä on rahaa hammaslääkäriin.. Miten te muut hoitoalan ihmiset pärjäätte taloudellisesti? Eihän raha tuo onnea, mutta silti..
Sh:n alhainen palkka
154
13963
Vastaukset
- on järjestelykysymys
Olen 23-vuotias sh-opiskelija. Elän avomieheni kanssa omassa rivitaloneliössä Jyväskylässä, lainajärjestely 15 vuodeksi. Meillä on uusi auto, ei lainaa. Mieheni palkka on 2000e ja rapiat päälle. Meillä on yksi lapsi. Hyvin selvitään. Ennen sh-opintojeni alkua tein lähihoitajan töitä kuusi kuukautta 1450 euron palkalla ( lisät) ja minulla jäi säästöön yli 8000 euroa. Mieheni maksoi suurimman osan päivittäisistä kuluista, mutta myös hänen tilinsä saldo kasvoi.
Serkkuni on lähihoitaja. Hän on yksinhuoltaja kolmelle alle kouluikäiselle lapselle. Omaan asuntoon ei vielä ole ollut varaa, mutta pärjäävät kyllä.
Veljeni on opiskelija, ja hänen vaimonsa on sairaanhoitajan toimesta hoitovapaalla, kotona lapset 2,5v ja 1,5v. Oma asunto ja kaksi autoa, joskin monen mittakaavalla jo "vanhoja". Tällä hetkellä matkailu rajoittuu kotimaahan, mutta ruoka ei pöydästä lopu ja kaikilta löytyy riittävä määrä siistejä vaatteita.- MS-75
No tämä sen ratkaisi. Hoitajien palkankorotukset voikin tulevalla kaudella keskittää Kehä III eteläpuolelle.
Palkkani tällä hetkellä 1763,69 euroa (sisältää yhden ikälisän). Siitä verot ja muut maksut pois, jää 1295 euroa. Asuntolainan lyhennys yhtiövastike 642 euroa kuukaudessa (yksiö 26m2). Elämiseen jää noin 650 euroa kuukaudeksi. Viikonlopputöitä on n kerran kuukaudessa, niistä tulee käteen n 70-80 euroa.
Täytyy vain rukoilla, että pesukone kestäisi heinäkuuhun asti, jolloin saan lomarahoilla uuden ostettua.
Jos perhettä rupeasin perustamaan, pitäisi miehen ansiot olla kaksinkertaiset omiini verrattuna, jotta jälkikasvu saataisiin ruokittua ja hankittua riittävän iso asunto ympärille. - taiteenlaji
Hei, Ihmettelen kyllä kovasti miten olet saanut hyvän pesämunan säästettyä. Pikaisella päässä laskulla laskettuna sinun on pitänyt laittaa koko palkkasi säästöön. Millä rahoilla olette ehtineet hankkimaan uuden auton, ilmeisesti miehesikin on samaa ikäluokkaa kanssasi, joten ei hänelläkään omia säästöjä hirveästi ole ellei ole asunut vanhempiensa luona ja mennyt heti ammattikoulun jälkeen töihin Jos olette lainalla ostaneet asunnon lyhennystä ja korkoa kertyy ja yhtiövastike jne.. Todellisia sentin venyttäjiä olette.kaikki eivät tuohon pysty eivätkä tahdo.
- on järjestelykysymys
taiteenlaji kirjoitti:

No mainittakoon, että sen puolivuotisen aikana tein melkoisesti yli- ja pyhätöitä. Mielelläni.
Ei tämä nyt mitään kovin ihmeellistä sentinvenytystä ole, vaan yksinkertaisia arjen valintoja. En todellakaan tarkoita, että kaikkien pitäisi täyttää kaappinsa Euroshopper- ja Pirkka-tuotteilla kuten itse teen (eikä niissä muuten ole mitään vikaa!), mutta yritin vain tuoda esille että hoitajan palkalla voi pärjätä.
Se on sitten ihmisen omia valintoja, elääkö muuten leveämmin ja jättää auton ostamatta, matkusteleeko mieluummin kuin ostaa asunnon. Ja lähteekö sairaanhoitajaksi vai johonkin muuhun ammattiin. Toiset tosiaan arvostavat enemmän sitä, ettei tarvitse rahojaan laskea... heidän pitää tehdä sen mukaiset valinnat. - valintoja, valintoja
MS-75 kirjoitti:
No tämä sen ratkaisi. Hoitajien palkankorotukset voikin tulevalla kaudella keskittää Kehä III eteläpuolelle.
Palkkani tällä hetkellä 1763,69 euroa (sisältää yhden ikälisän). Siitä verot ja muut maksut pois, jää 1295 euroa. Asuntolainan lyhennys yhtiövastike 642 euroa kuukaudessa (yksiö 26m2). Elämiseen jää noin 650 euroa kuukaudeksi. Viikonlopputöitä on n kerran kuukaudessa, niistä tulee käteen n 70-80 euroa.
Täytyy vain rukoilla, että pesukone kestäisi heinäkuuhun asti, jolloin saan lomarahoilla uuden ostettua.
Jos perhettä rupeasin perustamaan, pitäisi miehen ansiot olla kaksinkertaiset omiini verrattuna, jotta jälkikasvu saataisiin ruokittua ja hankittua riittävän iso asunto ympärille.En ole asiaan niin perehtynyt, että voisin sanoa onko palkkataso kohdillaan pääkaupunkiseudulla suhteessa muuhun maahan. Mutta kuulemani mukaan elintaso näkyy teillä siellä palkassakin.
Onhan tämä vähän tuuristakin kiinni. Meidän pesukoneemme täyttää pian 26 vuotta, peruja vanhempien luota.
Ja ihan pakko näin mehtäläisenä kysyä että mistä palatsista saa maksaa 26 neliöstä 642 euora yhtiövastiketta? Ystäväni vuokrasivat neljän hengen tyttöporukalla Helsingistä noin sataneliöisen kattohuoneiston tonnin vuokralla, ehkei se nyt sitten keskellä toria ollut mutta kuitenkin. Yhtiövastike 642 euroa? Otan osaa. Me maksamme yhtiövastiketta 170,50 euroa kuussa... - MS-75
valintoja, valintoja kirjoitti:
En ole asiaan niin perehtynyt, että voisin sanoa onko palkkataso kohdillaan pääkaupunkiseudulla suhteessa muuhun maahan. Mutta kuulemani mukaan elintaso näkyy teillä siellä palkassakin.
Onhan tämä vähän tuuristakin kiinni. Meidän pesukoneemme täyttää pian 26 vuotta, peruja vanhempien luota.
Ja ihan pakko näin mehtäläisenä kysyä että mistä palatsista saa maksaa 26 neliöstä 642 euora yhtiövastiketta? Ystäväni vuokrasivat neljän hengen tyttöporukalla Helsingistä noin sataneliöisen kattohuoneiston tonnin vuokralla, ehkei se nyt sitten keskellä toria ollut mutta kuitenkin. Yhtiövastike 642 euroa? Otan osaa. Me maksamme yhtiövastiketta 170,50 euroa kuussa...Mainitsemani 640 euroa on yhtiövastikkeen ja lainanlyhennyksen summa. Asunto sijaitsee siten, että työmatkoihin menee n.45 minuuttia suuntaansa, kahdella menopelillä. Asuin aluksi työnantajan tarjoamassa työsuhdeasunnossa, jossa asumiskustannukset olivat edullisemmat, mutta vuokrasuhde määräaikainen, 5 vuotta. Oman asunnon ostaminen oli välttämätöntä. Avoimilla vuokramarkkinoilla olisin maksanut nykyisen tasoisesta asunnostani vuokraa 550-600 euroa.
Pesukone on perintöä. Kerran sen on velipoika korjannut, mutta sanoi, että uuden hankinta on kohta edessä :)
Ja lopuksi. Jos elintaso näkyy pääkaupunkiseudun palkoissa, ei näy ainakaan lähihoitajien palkoissa. - ovat
MS-75 kirjoitti:
No tämä sen ratkaisi. Hoitajien palkankorotukset voikin tulevalla kaudella keskittää Kehä III eteläpuolelle.
Palkkani tällä hetkellä 1763,69 euroa (sisältää yhden ikälisän). Siitä verot ja muut maksut pois, jää 1295 euroa. Asuntolainan lyhennys yhtiövastike 642 euroa kuukaudessa (yksiö 26m2). Elämiseen jää noin 650 euroa kuukaudeksi. Viikonlopputöitä on n kerran kuukaudessa, niistä tulee käteen n 70-80 euroa.
Täytyy vain rukoilla, että pesukone kestäisi heinäkuuhun asti, jolloin saan lomarahoilla uuden ostettua.
Jos perhettä rupeasin perustamaan, pitäisi miehen ansiot olla kaksinkertaiset omiini verrattuna, jotta jälkikasvu saataisiin ruokittua ja hankittua riittävän iso asunto ympärille.kaikki tärkeitä henkilöitä.Kaikille palkankorotus,titteliin kajoamatta.Kaikki tarvitsee kaikkia,muuten ei koko laitos pyörisi.
- HoitajA
ovat kirjoitti:
kaikki tärkeitä henkilöitä.Kaikille palkankorotus,titteliin kajoamatta.Kaikki tarvitsee kaikkia,muuten ei koko laitos pyörisi.
Minua suuresti ärsyttää päättäjien ja muiden puhe pelkästään sairaanhoitajista ja heidän palkoistaan. Mihin jäivät lähi- ja perushoitajat, hoitoapulaiset sekä laitoshuoltajat?!!!
Meidän (lähihoitajien) palkat ovat vielä sairaanhoitajienkin pieniä palkkoja pienemmät, vaikka monessa paikassa teemme lähes samaa työtä. Ymmärrän ja tiedän, että sairaanhoitajilla on enemmän ja erilaista tietotaitoa kuin lähihoitajilla, mutta sama pätee toisinkin päin. Jos ei ole tarkoitus syrjiä muita hoitoalan työntekijöitä, olisi kohteliasta vaikkapa käyttää nimitystä "hoitajat" tai juuri tuo "hoitoalan työntekijät".
Todellako vain sairaanhoitajat ansaisisivat saada lisää palkkaa???!!!! - shade
Joopa joo. Ennen sairaanhoitajaksi valmistumistani olin jo minäkin yksinhuoltaja. Entisessä ammatissani, jossa oli vieläkin huonompi palkka kuin silloisilla apu- ja perusjoitajilla, tulimme oikein hyvin toimeen. Miksiköhän? Koska, sain elatusmaksut sekä lapsilisät kummastakin lapsestani, vielä päälle asumistuki. Sen jälkeen, kun valmistuin sairaanhoitajaksi, lähti ensimmäisenä asumistuki, ja pikkuhiljaa lapsilisät lasten kasvaessa. Lopulta myös elatusmaksut. Ja nuorten elatus kun ei lopu siihen, pitää vielä saada nuorten oma elämä käyntiin. Niin, että koskaan en ole ollut näin köyhä, kuin nyt sairaanhoitajan työssäni. Ja jauhelihapaketteja jaellaan edelleen parille aterialle...
- ja pöh
on järjestelykysymys kirjoitti:
No mainittakoon, että sen puolivuotisen aikana tein melkoisesti yli- ja pyhätöitä. Mielelläni.
Ei tämä nyt mitään kovin ihmeellistä sentinvenytystä ole, vaan yksinkertaisia arjen valintoja. En todellakaan tarkoita, että kaikkien pitäisi täyttää kaappinsa Euroshopper- ja Pirkka-tuotteilla kuten itse teen (eikä niissä muuten ole mitään vikaa!), mutta yritin vain tuoda esille että hoitajan palkalla voi pärjätä.
Se on sitten ihmisen omia valintoja, elääkö muuten leveämmin ja jättää auton ostamatta, matkusteleeko mieluummin kuin ostaa asunnon. Ja lähteekö sairaanhoitajaksi vai johonkin muuhun ammattiin. Toiset tosiaan arvostavat enemmän sitä, ettei tarvitse rahojaan laskea... heidän pitää tehdä sen mukaiset valinnat.juuri tuollaisten ihmisten takia hoitajien palkat on ja pysyy huonona. Ihan kun se olisi jokin voitto saada surkea palkka riittämään. Pitäisit omana tietonasi säästösi!!!
- Hoitaja vuodesta -82
Joopa joo... ei sulla vielä mitään tietoo ja kokemusta oo, kun tommosta päästelet? Mites koulutat lapses, sit kun ovat lukioiässä ja haluavat esim ajokortin tai ulkomaille opiskelemaan? Ei kuule tommonen palkka riitä mihinkään, vaik asuisit mis syrjäkylällä. Helppoa ajatella noin kun lapset ovat noin pieniä, mutta kokemuksesta sanon että menot vain kasvaa kun lapset varttuu. Ja todellakin eläminen kehä III eteläpuolella on kalliimpaa ku muualla Suomessa.
- järjestelykysymys
Hoitaja vuodesta -82 kirjoitti:

Ensinnäkin, pitääkö kaikki saada mitä haluaa? Nyt puhe on kai pärjäämisestä eikä vuoden reissusta Australiaan. Hitto kun ihmiset on opetettu turhan hyvälle =)
Minun vanhempani kasvattivat viisi lasta ja heidän yhteiset bruttotulonsa olivat 4000 euron hujakoilla. Koulu tarjoaa loistavia stipendejä opiskelijavaihtoa ajatellen, eikä sitä varten tarvitse olla nero. Opetusluvilla ajokortin hankkiminen ei romuta taloutta, ja jos se ei onnistu niin ainahan nuori voi kesätyöllään ansaita autokoulurahoja. Kuka on sanonut että vanhemman velvollisuus on maksaa ajokortti ja vielä just 18-vuotiaalle? - Hoitaja vuodesta -82
järjestelykysymys kirjoitti:
Ensinnäkin, pitääkö kaikki saada mitä haluaa? Nyt puhe on kai pärjäämisestä eikä vuoden reissusta Australiaan. Hitto kun ihmiset on opetettu turhan hyvälle =)
Minun vanhempani kasvattivat viisi lasta ja heidän yhteiset bruttotulonsa olivat 4000 euron hujakoilla. Koulu tarjoaa loistavia stipendejä opiskelijavaihtoa ajatellen, eikä sitä varten tarvitse olla nero. Opetusluvilla ajokortin hankkiminen ei romuta taloutta, ja jos se ei onnistu niin ainahan nuori voi kesätyöllään ansaita autokoulurahoja. Kuka on sanonut että vanhemman velvollisuus on maksaa ajokortti ja vielä just 18-vuotiaalle?Ei olekaan kyse siitä, että pitäisi saada kaikki mitä haluaa, vaan siitä, että mihin tuleviin menoihin varat riittävät. Miten voit tietää mitä kaikkea lapsesi nuorina haluavat? Stipendejä kyllä, mutta ei niitä kaikki haluavat(ehkä juuri sun lapsi) on se joka sitä ei saa! Tämä keskustelu rönsyilee nyt täysin sivuraiteille, mutta sen sanon, että 25 vuotta tätä työtä tehneenä ja kaksi lasta aikuiseksi kasvattaneena, tiedän mistä puhun kun sanon, että palkka on niin huono, että olen kyllä omille lapsilleni takonut tän niin tiukasti päähän, etteivät he ainakaan tälle alalle tule koskaan kouluttamaan itseään.
- likihoitaja
HoitajA kirjoitti:
Minua suuresti ärsyttää päättäjien ja muiden puhe pelkästään sairaanhoitajista ja heidän palkoistaan. Mihin jäivät lähi- ja perushoitajat, hoitoapulaiset sekä laitoshuoltajat?!!!
Meidän (lähihoitajien) palkat ovat vielä sairaanhoitajienkin pieniä palkkoja pienemmät, vaikka monessa paikassa teemme lähes samaa työtä. Ymmärrän ja tiedän, että sairaanhoitajilla on enemmän ja erilaista tietotaitoa kuin lähihoitajilla, mutta sama pätee toisinkin päin. Jos ei ole tarkoitus syrjiä muita hoitoalan työntekijöitä, olisi kohteliasta vaikkapa käyttää nimitystä "hoitajat" tai juuri tuo "hoitoalan työntekijät".
Todellako vain sairaanhoitajat ansaisisivat saada lisää palkkaa???!!!!Hoitajia ovat muutkin hoitajat kuin vain sair.hoitajat. Naisvaltainen ala ja sen mukainen palkka. Jo olisivat palkat aivan toista luokkaa, jos ala olisikin miesvaltainen.
Lähihoitaja sekä yksinhuoltaja; voi mahdoton, mikä yhtälö rahallisesti.... - lähihoitaja mkp
HoitajA kirjoitti:
Minua suuresti ärsyttää päättäjien ja muiden puhe pelkästään sairaanhoitajista ja heidän palkoistaan. Mihin jäivät lähi- ja perushoitajat, hoitoapulaiset sekä laitoshuoltajat?!!!
Meidän (lähihoitajien) palkat ovat vielä sairaanhoitajienkin pieniä palkkoja pienemmät, vaikka monessa paikassa teemme lähes samaa työtä. Ymmärrän ja tiedän, että sairaanhoitajilla on enemmän ja erilaista tietotaitoa kuin lähihoitajilla, mutta sama pätee toisinkin päin. Jos ei ole tarkoitus syrjiä muita hoitoalan työntekijöitä, olisi kohteliasta vaikkapa käyttää nimitystä "hoitajat" tai juuri tuo "hoitoalan työntekijät".
Todellako vain sairaanhoitajat ansaisisivat saada lisää palkkaa???!!!!puhut asiaa !!minäkin tehnyt pitkään vastaavan sairaanhoitajan sijaisuutta mutta kuitenkin saan vain lähihoitajan palkkaa.olen samaa mieltä että kaikkien hoitotyöntekijöiden palkkaa pitäisi nostaa eikä ainoastaan sairaanhoitajien
- columbo 2007
lähihoitaja mkp kirjoitti:
puhut asiaa !!minäkin tehnyt pitkään vastaavan sairaanhoitajan sijaisuutta mutta kuitenkin saan vain lähihoitajan palkkaa.olen samaa mieltä että kaikkien hoitotyöntekijöiden palkkaa pitäisi nostaa eikä ainoastaan sairaanhoitajien
Eli se ettei minkään alojen palkankorotuksista
pääte eduskunnassa, muuta kuin heidän omista pal-
koista.
Hoitajien palkankorotukset eivtä kuulu hallitus-
ohjelmaan, koska ei muiden alojenkaan palkankoro-
tukset kuulu. - hyveellinen säästäjä=)
Hoitaja vuodesta -82 kirjoitti:
Joopa joo... ei sulla vielä mitään tietoo ja kokemusta oo, kun tommosta päästelet? Mites koulutat lapses, sit kun ovat lukioiässä ja haluavat esim ajokortin tai ulkomaille opiskelemaan? Ei kuule tommonen palkka riitä mihinkään, vaik asuisit mis syrjäkylällä. Helppoa ajatella noin kun lapset ovat noin pieniä, mutta kokemuksesta sanon että menot vain kasvaa kun lapset varttuu. Ja todellakin eläminen kehä III eteläpuolella on kalliimpaa ku muualla Suomessa.
Hoitajat näyttävät tappelevan keskenään siitä,riittääkö palkasta säästämiseen vai ei.
Tämmöisen naurettavan väittelyn sijasta pitäisi ajaa sitä palkka-asiaa eteenpäin. Kuulostaa ihan siltä, kuin koirat tappelisi pöydän alla muruista ja osa koirista on ylväänä sitä mieltä, että murut kyllä riittävät oikein hyvin. Toiset taas haluaisivat syödä pöydästä, kuten muutkin ammattiosaajat eivätkä tapella lattialle tippuneista muruista.
http://www.adressit.com/hoitajat - Pohj.
taiteenlaji kirjoitti:
Hei, Ihmettelen kyllä kovasti miten olet saanut hyvän pesämunan säästettyä. Pikaisella päässä laskulla laskettuna sinun on pitänyt laittaa koko palkkasi säästöön. Millä rahoilla olette ehtineet hankkimaan uuden auton, ilmeisesti miehesikin on samaa ikäluokkaa kanssasi, joten ei hänelläkään omia säästöjä hirveästi ole ellei ole asunut vanhempiensa luona ja mennyt heti ammattikoulun jälkeen töihin Jos olette lainalla ostaneet asunnon lyhennystä ja korkoa kertyy ja yhtiövastike jne.. Todellisia sentin venyttäjiä olette.kaikki eivät tuohon pysty eivätkä tahdo.
vanhemmat, ehkä jo saatu perintö. Siitä viestistä paistoi jo läpi tieto kuinka kokoomus "syö" vaalilupauksensa.
- työ.,.,.
MS-75 kirjoitti:
No tämä sen ratkaisi. Hoitajien palkankorotukset voikin tulevalla kaudella keskittää Kehä III eteläpuolelle.
Palkkani tällä hetkellä 1763,69 euroa (sisältää yhden ikälisän). Siitä verot ja muut maksut pois, jää 1295 euroa. Asuntolainan lyhennys yhtiövastike 642 euroa kuukaudessa (yksiö 26m2). Elämiseen jää noin 650 euroa kuukaudeksi. Viikonlopputöitä on n kerran kuukaudessa, niistä tulee käteen n 70-80 euroa.
Täytyy vain rukoilla, että pesukone kestäisi heinäkuuhun asti, jolloin saan lomarahoilla uuden ostettua.
Jos perhettä rupeasin perustamaan, pitäisi miehen ansiot olla kaksinkertaiset omiini verrattuna, jotta jälkikasvu saataisiin ruokittua ja hankittua riittävän iso asunto ympärille.kuka päättäjistä tulisi pesemään peppuja näillä palkoilla kuukaudeksi, kysyn vaan?? ei edes viikoksi!!!!!!!!!!
- stipendejä
Hoitaja vuodesta -82 kirjoitti:
Ei olekaan kyse siitä, että pitäisi saada kaikki mitä haluaa, vaan siitä, että mihin tuleviin menoihin varat riittävät. Miten voit tietää mitä kaikkea lapsesi nuorina haluavat? Stipendejä kyllä, mutta ei niitä kaikki haluavat(ehkä juuri sun lapsi) on se joka sitä ei saa! Tämä keskustelu rönsyilee nyt täysin sivuraiteille, mutta sen sanon, että 25 vuotta tätä työtä tehneenä ja kaksi lasta aikuiseksi kasvattaneena, tiedän mistä puhun kun sanon, että palkka on niin huono, että olen kyllä omille lapsilleni takonut tän niin tiukasti päähän, etteivät he ainakaan tälle alalle tule koskaan kouluttamaan itseään.
Tämä ei tietenkään ollut keskustelun avainajatus, mutta kerron nyt kuitenkin että ainakin Kuopiossa joka ikinen lähihoitaja-, sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelija saa halutessaan hyvin kattavan stipendin ulkomailla suoritettua opintojaksoa varten. Itse asiassa AMK-opiskelijan odotetaan suorittavan osa opinnoistaan kunnolla, ja järjestelyt on tehty sen mukaisesti.
Kyllä juu, ei ole hoitoalan ja perheen elatuksen kokemusta 25 vuotta. Mutta on se perkule jos ei näkökulmaa saa nuoremmilla olla =) - Hoitaja vuodesta -82
stipendejä kirjoitti:
Tämä ei tietenkään ollut keskustelun avainajatus, mutta kerron nyt kuitenkin että ainakin Kuopiossa joka ikinen lähihoitaja-, sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelija saa halutessaan hyvin kattavan stipendin ulkomailla suoritettua opintojaksoa varten. Itse asiassa AMK-opiskelijan odotetaan suorittavan osa opinnoistaan kunnolla, ja järjestelyt on tehty sen mukaisesti.
Kyllä juu, ei ole hoitoalan ja perheen elatuksen kokemusta 25 vuotta. Mutta on se perkule jos ei näkökulmaa saa nuoremmilla olla =)Arvostan tosi paljon nuorten ajatuksia ja mielipiteitä, mutta tässä lähinnä tarkoitin yleensä opiskelijoiden stipedimahdollisuuksia en esim. terveydenhuoltoalan opiskelijoiden stipendejä. Itseasiassa toivonkin, että nuori sukupolvi olisi jämäkämpi näissa vaatimuksissaan kuin me vanhempi sukupolvi olemme olleet. Mutta niinkauan kun palkat ovat sitä mitä ne nyt ovat, en todellakaan usko, että nuorisosta kovin moni hakeutuu hoito- tai hoiva-alalle töihin.
- laskelmia tehnyt
Tienasit 6kk 8700€ josta laitoit säästöön 8000. Lisäsi olivat korkeintaan 300€ kk eli 2000 (miinus verot) vuodessa.
Eli elit n.195€ kk vuoden. Miehesi tienasi 2000 sanotaan nyt että nettona se tekee 24 000€ vuodessa.
Kolmihenkisen perheen menot ovat:
Asuntolaina 700kk
Ruoka 450kk
Sähkö 100kk
Puhtaus 100kk
Netti 30kk
Bensa 300kk
Vaattet 100kk
Vaipat 40kk
Kännyx2 60kk
Vesi 30kk
Liik.vak. 40kk
Ajoneuvero 10kk
Muut 100kk
Tekee 2060€ kk tuosta ei sitten ole mitään ylimääräistä kuten leffa, lehtiä, alkoholi, auton muut nesteet jne.
26340-24720= 1620 jäi ylimääräistä.
Joten millä se auto ostettiin? Uusi auto, ei lainaa siinä.
Ja ennenkaikkea lähihoitaja ei saa n.12€/h.
Miettisit hiukan ennenkuin alat ihan pulsittiä suoltaa. - jaa-a...
laskelmia tehnyt kirjoitti:
Tienasit 6kk 8700€ josta laitoit säästöön 8000. Lisäsi olivat korkeintaan 300€ kk eli 2000 (miinus verot) vuodessa.
Eli elit n.195€ kk vuoden. Miehesi tienasi 2000 sanotaan nyt että nettona se tekee 24 000€ vuodessa.
Kolmihenkisen perheen menot ovat:
Asuntolaina 700kk
Ruoka 450kk
Sähkö 100kk
Puhtaus 100kk
Netti 30kk
Bensa 300kk
Vaattet 100kk
Vaipat 40kk
Kännyx2 60kk
Vesi 30kk
Liik.vak. 40kk
Ajoneuvero 10kk
Muut 100kk
Tekee 2060€ kk tuosta ei sitten ole mitään ylimääräistä kuten leffa, lehtiä, alkoholi, auton muut nesteet jne.
26340-24720= 1620 jäi ylimääräistä.
Joten millä se auto ostettiin? Uusi auto, ei lainaa siinä.
Ja ennenkaikkea lähihoitaja ei saa n.12€/h.
Miettisit hiukan ennenkuin alat ihan pulsittiä suoltaa.Lisät olivat parhaimmillaan 1000 euroa / 3 viikkoa, ei koskaan alle kolmensadan kuussa. Veroprosentti oli naurettavan alhainen heti opiskelun jälkeen. Perhe ei ollut kolmihenkinen silloin kun olin töissä. Auto ja asunto on ostettu ennen perheenlisäystä. Monet mainitsemistasi summista ovat yläkanttiin, ainoastaan vesi pari euroa alakanttiin.
Mutta sinähän sen tiedät =) - RibbeLähihoitaja
HoitajA kirjoitti:
Minua suuresti ärsyttää päättäjien ja muiden puhe pelkästään sairaanhoitajista ja heidän palkoistaan. Mihin jäivät lähi- ja perushoitajat, hoitoapulaiset sekä laitoshuoltajat?!!!
Meidän (lähihoitajien) palkat ovat vielä sairaanhoitajienkin pieniä palkkoja pienemmät, vaikka monessa paikassa teemme lähes samaa työtä. Ymmärrän ja tiedän, että sairaanhoitajilla on enemmän ja erilaista tietotaitoa kuin lähihoitajilla, mutta sama pätee toisinkin päin. Jos ei ole tarkoitus syrjiä muita hoitoalan työntekijöitä, olisi kohteliasta vaikkapa käyttää nimitystä "hoitajat" tai juuri tuo "hoitoalan työntekijät".
Todellako vain sairaanhoitajat ansaisisivat saada lisää palkkaa???!!!!Joo..ärsyttää kun puhutaan vain sairaanhoitajien palkasta. Lähi-, perushoitajat, sairaala-apulaiset yms. pyörittävät myös "taloa". Vanhukset yms. hukkuisivat "pas..n" ja kuolisivat nälkään jos meitä ei olisi!
- sairaanhoitaja opisk.
HoitajA kirjoitti:
Minua suuresti ärsyttää päättäjien ja muiden puhe pelkästään sairaanhoitajista ja heidän palkoistaan. Mihin jäivät lähi- ja perushoitajat, hoitoapulaiset sekä laitoshuoltajat?!!!
Meidän (lähihoitajien) palkat ovat vielä sairaanhoitajienkin pieniä palkkoja pienemmät, vaikka monessa paikassa teemme lähes samaa työtä. Ymmärrän ja tiedän, että sairaanhoitajilla on enemmän ja erilaista tietotaitoa kuin lähihoitajilla, mutta sama pätee toisinkin päin. Jos ei ole tarkoitus syrjiä muita hoitoalan työntekijöitä, olisi kohteliasta vaikkapa käyttää nimitystä "hoitajat" tai juuri tuo "hoitoalan työntekijät".
Todellako vain sairaanhoitajat ansaisisivat saada lisää palkkaa???!!!!Tohon kommenttiin olisi varaa jos lähihoitajat olisivat myöskin käyneet korkeakoulutasoisen koulun. Ammattikorkeahan on yliopistotasoinen korkeakoulu. Silloin myös teidän palkoista puhuttaisiin enemmän. En toki väitä, että lähihoitajienkaan palkat olisivat oikeudenmukaiset!
- Anonyymi
HoitajA kirjoitti:
Minua suuresti ärsyttää päättäjien ja muiden puhe pelkästään sairaanhoitajista ja heidän palkoistaan. Mihin jäivät lähi- ja perushoitajat, hoitoapulaiset sekä laitoshuoltajat?!!!
Meidän (lähihoitajien) palkat ovat vielä sairaanhoitajienkin pieniä palkkoja pienemmät, vaikka monessa paikassa teemme lähes samaa työtä. Ymmärrän ja tiedän, että sairaanhoitajilla on enemmän ja erilaista tietotaitoa kuin lähihoitajilla, mutta sama pätee toisinkin päin. Jos ei ole tarkoitus syrjiä muita hoitoalan työntekijöitä, olisi kohteliasta vaikkapa käyttää nimitystä "hoitajat" tai juuri tuo "hoitoalan työntekijät".
Todellako vain sairaanhoitajat ansaisisivat saada lisää palkkaa???!!!!Työ ei ole likimainkaan samaa: sairaanhoitajilla on lääkehoito, asioiden organisointi, yhteistyö lääkärien kanssa, aivan erilainen tieto ja taito erilaisine vaatimuksineen ja vastuineen. Sairaanhoitajan pitää osata arvioida milloin otetaan lääkäriin yhteys. Tämän lisäksi lähihoitajat olettavat että sairaanhoitajat tekevät yhtä paljon perushoitoa kuin he. Älä yritä uskotella että työ on samaa. Perushoitajien palkka on eurooppalaisittain samaa tasoa eri maissa, sairaanhoitajien palkka taas on Puolan tasoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työ ei ole likimainkaan samaa: sairaanhoitajilla on lääkehoito, asioiden organisointi, yhteistyö lääkärien kanssa, aivan erilainen tieto ja taito erilaisine vaatimuksineen ja vastuineen. Sairaanhoitajan pitää osata arvioida milloin otetaan lääkäriin yhteys. Tämän lisäksi lähihoitajat olettavat että sairaanhoitajat tekevät yhtä paljon perushoitoa kuin he. Älä yritä uskotella että työ on samaa. Perushoitajien palkka on eurooppalaisittain samaa tasoa eri maissa, sairaanhoitajien palkka taas on Puolan tasoa.
Miksi samassa yhteydessä puhutaan sairaanhoitajien ja laitoshuoltajien palkoista, ennemminkin pitäisi puhua sairaanhoitajien ja lääkärien palkoista.
- joka ratkasee
Samoilla linjoilla oon itsekki ton palkan suhteen.
Suomessa ollessa peruspalkka 1700€/kk (Pohjois-Suomi). Oma asunto (pankin), auto myös vaikka vanhaki niin liikku pisteestä a til b. Lapsia kolme, vaimo kotona lasten ka. Ihan ok pärjättiin, paljon on kiinni miten rahaa käyttää ja mikä on tärkeintä. Ei kyl mitään suurempia reissuja pystytty tekemään, mutta tilit ei koskaan pakkasen puolella. Kyl silti sitä palkkapäivää aina ootti ku kuuta nousevaa.
Nyt ulkomailla vuoden oltu. Samoissa hommissa. Palkka tietysti paljon parempi, ja sen kyllä huomaa itsessäki valitettavasti et raha se on joka ratkasee. Paljon mukavampi tehä hommiaki ku ei silleen tartte miettiä tarkasti sitä rahan käyttöä, voi jopa suunnitella kunnon reissuja jos vain on intoa ja muuten mahd lähteä. Kyl se on valitettavaa et Suomessa palkat laahaa jäljessä monella muullakin alalla ku hoitoalalla, sillä elinkustannukset nousee mutta palkat ei. Kunnon palkka ja työehdot kuntoon ni ei tartte miettiä et mistä saaha sijaisia ja työntekijöitä. Ja ylitöitäki tekee ilman hampaiden kiristelyä ku tietää saavansa siitä kunnon korvauksen.- Nimetön
Suomessa verrattuna muihin maihin. Jatkuvasti puhutaan vain hoitajien palkoista, mutta on paljon muitakin aloja, joilla palkkakehitys on ollut hitaanlaista. Esim. farmaseutti tienaa norjassa lähes tuplaten sen mitä suomessa.
- muutennii
Nimetön kirjoitti:
Suomessa verrattuna muihin maihin. Jatkuvasti puhutaan vain hoitajien palkoista, mutta on paljon muitakin aloja, joilla palkkakehitys on ollut hitaanlaista. Esim. farmaseutti tienaa norjassa lähes tuplaten sen mitä suomessa.
On totta, että muissa maissa hoitajat tienaa paremmin. Mua ärsyttää enempi se, että suomessakin hoitajan palkkakehitys laahaa jäljessä muita aloja. Nyt toitotetaan, kuinka hoitajat on viime vuonna nostanut eniten palkkoja ja sitä tuodaan esille joka käänteessä. Tosiasia on, että talouskasvu on ollut suomessa huimaa. Lähes viittä prosenttia vuodessa koko 2000-luvun. Niin myös muilla aloilla palkankorotukset ovat olleet tuntuvia. Ainoastaan terveydenhuolto henkilöstö on joutunut tyytymään pieniin prosentuaalisiin korotuksiin.
Eli palkka laahaa jäljessä kaikin tavoin. Muihin maihin verrattuna ja elinkustannusten nousun tasoon nähden. Vielä 80-luvulla hoitajan palkalla oli reilusti enemmän ostovoimaa. - puutteessa eletään
muutennii kirjoitti:
On totta, että muissa maissa hoitajat tienaa paremmin. Mua ärsyttää enempi se, että suomessakin hoitajan palkkakehitys laahaa jäljessä muita aloja. Nyt toitotetaan, kuinka hoitajat on viime vuonna nostanut eniten palkkoja ja sitä tuodaan esille joka käänteessä. Tosiasia on, että talouskasvu on ollut suomessa huimaa. Lähes viittä prosenttia vuodessa koko 2000-luvun. Niin myös muilla aloilla palkankorotukset ovat olleet tuntuvia. Ainoastaan terveydenhuolto henkilöstö on joutunut tyytymään pieniin prosentuaalisiin korotuksiin.
Eli palkka laahaa jäljessä kaikin tavoin. Muihin maihin verrattuna ja elinkustannusten nousun tasoon nähden. Vielä 80-luvulla hoitajan palkalla oli reilusti enemmän ostovoimaa.muutkin palkat paremmat.esim.Norjassa.Minusta ontaas käperretty liikaa yhden asian ympärille.Sitten olis aihetta valittaa kun pakollisten maksujen jälkeen ,asuminen,jää alle 600euron elkkeestä 10 euroa mutta sekin onvissiin liikaa kun ei saa sossustakaan mitään. että eiköhän pidetä mölyt mahassa ja korjata ensin siellä missä on suurin tarve.Ne dematrihan ne korjas tätä eläkettä että jäi alkupäästä just ne vuodet pois jolloin minullakin kertyi jotain ,että silleen.ahnetikaa vaan kyllä se jostain aina pois otetaan......
- Fysssari02...
Siirry yksityiselle puolelle ja kk-palkkasi alkaa kolmosella! Tosin työtä on etsittävä myös Suomen rajojen ulkopuolelta, mutta miksi rajata elämäänsä liikaa?
Norjassa 3 k€/kk (melko kova verotus)
USA:ssa 3,7 k€/kk (kevyt verotus).
Erityisesti USA:ssa sairaanhoitajakin pystyy ostamaan keskiluokkaa paremman asunnon ja pitämään kaksikin isoa autoa. :)
Tällä hetkellä menetät saamatta jääneenä ansiotulona sellaiset 1000 €/kk! Miten ihmessä sinulla on varaa?
T: Fysioterapeutti -02
Yksityisellä töissä (ja aikaa käydä netissäkin) - rtghmies
Mitä tarkoitat hoitoalan palkalla?
Palkka on henkilökohtainen ja se neuvotellaan työehdoista sovittaessa.
Jos haluat enemmän palkkaa, pyydä sitä.Jos ei nykyinen työnantajasi maksa niin joku joka tarvitsee sinun työpanostasi varmasti maksaa.- hoitaja
Ei kaupungin alaisena ole hoitoalalla henkilökohtaista palkkaa, vaan jokaisella on kuukausi palkka, joka tällä hetkellä on 1679.70£/kk Eikä sitä voi nostaa esimies!
- heli
hoitaja kirjoitti:
Ei kaupungin alaisena ole hoitoalalla henkilökohtaista palkkaa, vaan jokaisella on kuukausi palkka, joka tällä hetkellä on 1679.70£/kk Eikä sitä voi nostaa esimies!
Niin kauan ,kun esim.jonkin teho/muun ison osaston pomon ammattinimike on osastonhoitaja,palkat eivät nouse.Jos miehellä on yksi alainen,hän on päällikkö,mutta nainen on osastonhoitaja.
- tienneet palkat
kun olette kyseiseen ammattiin hakeneet. Ainahan voi vaihtaa rahakkaampiin hommiin jos palkka on liian pieni.
- MÄ VAIN
KANNATTAAKO KAIKKIA SAMMAKOITA PÄÄSTÄÄ ULOS SUUSTAAN?
JOSKUS VAIKENEMINEN ON KULTAA.
H Ä P E Ä ! - jartsikka
Jos kaikki ajattelisivat niin kuin sinä niin loppuisi sairaaloista henkilökunta lopullisesti
- Hoitaja
Meitä ilman ei pyöri sairaalat,eikä muutkaan laitokset joissa hoidetaan sitä tarvitsevia.
Jokainen joskus elämän varrella tarvitsee hoitajia.
Mutta alamme olla sellaisessa tilanteessa nyt ettei monikaan halua enään lähteä tälle alalle.
Meillä on kaikissa hoitolaitoksissa todella pula hoitajista,jopa ihan pohjoisessa Suomessa.
Ei ole mistä ottaa hoitajia töihin.
On jatkuvaa se että hoitajat joutuu tekemään kaksi työvuoroa peräkkäin kun ei ole saatu ketään töihin,kun joku sairastuu yllättäen
Osastot ainakin meillä pyörittää jatkuvasti ylipaikoilla potilaita koska pakko ottaa sairaalaan kun kotiinkaan ei voi lähettää
Koska tälle alalle ei ole enään kiinnostusta,ainoa porkkana on että saamme nuoria hakemaan tälle alalle on se että palkka on parempi.
Kohta tämä terveydenhuolto räjähtää käsiin ,jos jotain ei tehdä sen eteen että turvataan se että saamme alalle lisää työntekijöitä
Kuka se haluaa lähteä töihin paikkaan missä joutuu niska limassa tekeen töitä,ilman kahvipausseja tai ruokatunteja,hätäisesti syö leivän seisaltaan melkein.
Jos palkka ei nouse ei kohta ole hoitajia Suomesta ainakaan,vaan ehkä ruuhka Suomi saa niitä Virosta ,mutta tänne pohjoiseen ne tuskin tulee. - sitä
Mietippä sitä, jos itse joudut lääkäriin ja sit osastolle. Kukas sua siellä hoitaa?? Itekkö aattelit?
- ollaan
huonopalkkaisia me perus- ja lähihoitajatkin. Aina vaan puhutaan sairaanhoitajista...
- Idamatleena
Joo, tottakai muidenkin kuin vain pelkästään sairaanhoitajien palkkoja pitää nostaa.. Tarkoitin yleensä kaikkia hoitoalalla työskenteleviä..
- pelko pois
Idamatleena kirjoitti:
Joo, tottakai muidenkin kuin vain pelkästään sairaanhoitajien palkkoja pitää nostaa.. Tarkoitin yleensä kaikkia hoitoalalla työskenteleviä..
Tehy ja Super jämäköinti tarpeen. Neuvottelujuen aikana jäsenet parkuu ei voida mennä lakkoon, kun ei pärjätä laskuista, vedotaan yksinhuoltajuuteen ja vaikka mihin. Kyllä pärjätään, jos ei hetkeksi venytä niin ei voi mitään koskaan saadakkaan. Liitot auttakoon niitä vähäosaisempia sitten enemmän, niin kyllä se siitä lähtee.Suomessa löytyy rahaa, se on tahdosta kiinni mihin sitä jaetaan.
- liitotko
pelko pois kirjoitti:

muka ajavat jäsentensä asioita? ja pah sanon minä. tiedän esimerkiksi, että superin jäsen sanottin sairasloman aikana irti työstään eikä liitto puuttunut asiaan mitenkään, että haloo.
- liitoista

ei ole paljonkaan hyötyä vaikka niin yrittävät antaa ymmärtää. eräs esimerkki! hoitaja sai potkut töistä sairausloman aikana( yksityisellä töissä) super ei tehnyt asialle yhtään mitään. liian sairas itse hoitamaan asiaansa. minulla ei ainakaan ole mitään uskoa liittoihin.
- columbo 2007
liitotko kirjoitti:
muka ajavat jäsentensä asioita? ja pah sanon minä. tiedän esimerkiksi, että superin jäsen sanottin sairasloman aikana irti työstään eikä liitto puuttunut asiaan mitenkään, että haloo.
Kun nimittäin se on Suomessa laitonta sanoa ihmistä
irti sairauslomalla.
Miksi tämä ihminen ei itse vienyt asiaa eteenpäi ja
haastanut työnantajaa oikeuteen, sekä vaatinut
liittoa puuttumaan asiaan.
Se liitto olette te jäsenet!
Kerätkää voimanne yhteen ja vaihtakaa kaikki epä-
pätevät liitosta.
Perustakaa uusi yhteinen liitto jossa nämä vanhat
puupäät eivät pääse huseeramaan.
Tulee liitoille hätä käteeen, jos kaikki jäsenet
vaihtavat liittoa yhtäaikaa.
Suomessa on moni ala vaihtanut liittoa.
- muitakin hoitajia
Miksi aina vain sairaanhoitaja? Töitä sairaaloissa tekee monta muutakin hoitoalan ammattilaista vielä huonommilla palkoilla vielä paskempia hommia.
- Miksi ?
Muidenkin alojen palkkoja pitää nostaa, onhan niitä aloja joilla maksetaan huonompaa palkkaa, kuin hoitoalalla. Joten tasa arvoa tässäkin asiassa.
Arvostan kyllä hoitoalaa ja palkan pitää olla parempi. Mutta kyllä sitä kaipaisi itselleenkin kunnon palkan kunnon työstä!- lisää liksaa.
Että palkan tulisi olla suhteutettu työn ja koulutuksen vaativuuteen. Ja näin sairaanhoitajilla ei Suomessa todellakaan ole. Erot esim. muihín Pohjoismaihin todella suuret.
- samassa veneessä
Miksi aina puhutaan vain sairaanhoitajien palkan korottamisesta, kyllä töissä on muitakin hoitajia. Ja yleensä he tekevät ne "paskemmat" hommat.
- huutakaa tekin
Aivan, te teette raskaimmat työt ja vielä olette enemmän vuorovaikutustaitoisiakin kuin nuo leuhkat ja omaa arvoansa korostavat sairaanhoitajat.
Teidän on korotettava äänenne, muuten jäätte kokonaan jälkeen palkoissa.
Sairaanhoitajat uskovat olevansa lääkäreitä ja alkavat hillua jo liikaa.
Meidän kunnankin verotilastoissa sairaanhoitajat ovat kärkipäässä, niin että ei niillä ole huonot tulot, ne vaan on koppavampia ja ahneempia kuin muut hoitajaryhmät.
Jos sitten joku mainitsee, että toisilla hoitajilla on parempi tarve palkankorotuksista, niin nämä suurisuiset sairaanhoitajat huutavat, että olette epäsolidaarisia huonompipalkkaisia sisariaan kohtaan!
Sairaanhoitajien motto on: Mulle kaikki ja muille ei mittään. - OSUIT
huutakaa tekin kirjoitti:
Aivan, te teette raskaimmat työt ja vielä olette enemmän vuorovaikutustaitoisiakin kuin nuo leuhkat ja omaa arvoansa korostavat sairaanhoitajat.
Teidän on korotettava äänenne, muuten jäätte kokonaan jälkeen palkoissa.
Sairaanhoitajat uskovat olevansa lääkäreitä ja alkavat hillua jo liikaa.
Meidän kunnankin verotilastoissa sairaanhoitajat ovat kärkipäässä, niin että ei niillä ole huonot tulot, ne vaan on koppavampia ja ahneempia kuin muut hoitajaryhmät.
Jos sitten joku mainitsee, että toisilla hoitajilla on parempi tarve palkankorotuksista, niin nämä suurisuiset sairaanhoitajat huutavat, että olette epäsolidaarisia huonompipalkkaisia sisariaan kohtaan!
Sairaanhoitajien motto on: Mulle kaikki ja muille ei mittään.NAULAN KANTAAN.PERUS,- JA LÄHIHOITAJAT OSAAVAT TEHDÄ SAMAT TYÖT JA ENEMMÄNKIN KUIN SAIRAANHOITAJAT MUTTA EIVÄT SAA MINKÄÄN VALTAKUNNAN ARVOSTUSTA.HALOO KUKA AUTTAISI NYYTIÄ?
- muuta henkilöstöä
joiden palkkoja ei ole nostettu vuosikymmeniin, kun siis 1 mk = 1 €.
- Miksi vaan puhutaan eikä ta...
Sairaanhoitajat ovat käyneet kouluja yhtä kauan kuin monet muut ammatinharjoittajat,mutta palkka alhaisempi.Työ on vastuullista ja vastuuta lisätään koko ajan.Sairaanhoitajat tekevät nykypäivänä pieniä lääkärintöitä,mutta palkka ei nouse.Kolmivuoro-ja pyhätöistä pitäsi saada paremmat lisät.Sairaanhoitajian työtä pitäisi kunnioittaa enemmän:onhan se ihmisläheistä ja arvokasta työtä.Ei koskaan tiedä milloin sinä tai läheiset ihmiset sairastutte ja toivotte silloin ammattitaitoista hoitoa.
- hoitaja-71
Hoitajilla on työhön ja vastuuseen nähden todella huonot palkat, ja nyt vielä väkipulan vuoksi tehdään useimmiten monen ihmisen työt vielä!! Luin juuri Iltalehden kirjoituksen, jossa Englannissa hoitajan palkka oli brutto 3770euroa, meillä alle 2000euroa kuussa. Netto ei ole juuri mitään,hyvä kun toimeen tulee kun elämisen hintataso noussut kuitenkin huimasti eurojen myötä. Oikeasti sapettaa tämä asia, eikä suuret sanat suuta halkaise, tarttis tehdä jotain!! minusta 200euron palkankorotus ei juuri mitään, jos vertaamme muiden maiden sairaanhoitajien palkkatasoon.
että repikää päättäjät tästä.. palkkoihin reilumpi korotus, jotta motivaatiota löytyisi muualtakin kuin ihmisten auttamisesta ja heidän kiitollisesta hymystään.. - Yksi monien puolesta
Täällä puhutaan hoitajien surkeista palkoista.
Olen samaa mieltä ; palkat ovat todella alhaiset työn vastuullisuuteen nähden.
Haluan nostaa esille myös poliisien palkat jotka ovat hoitajien ohella aivan surkeat.
Poliisien palkkakuoppa syvenee syvenemistään, vakansseja pidetään täyttämättä ja poliisit kituuttavat toimeentulotuen rajamailla...
Valtiovalta on hylännyt täysin turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitäjät, jotka tekevät työnsä vaativassa ja vaarallisessakin oloissa.
Poliisien oma ammattiyhdistys ei tunnu saavan mitään aikaiseksi eikä valtiovalta liioin korvaansa lotkauta poliisien palkkavaatimuksille.
Uusia , nuoria poliiseja valmistuu suoraan kortistoon , jossa aikansa oltuaan hakeutuvat muihin hommiin.
Onko Suomen valtiolla varaa tällaiseen???
KUKA OTTAISI POLIISIEN ASIAT OMAKSEEN JA AJAISI MYÖS POLIISIEN PALKKAETUJA????- minä ite
Niin ja tietysti PALOMIEHILLE lisää liksaa,jotka ovat myös todellisessa palkkakuopassa.
- Ei kato kiinnosta...
Tällaista pullamössö-urputtaja-sukupolvea suomalaisista on tullut. Ja vielä poliisimies, etoooooo...
Eiköhän tiedossasi ollut palkkataso ennen opiskelupaikan valintaa. Aika tympeää kuulla jatkuvaa narinaa palkoista, ihmisen pitää pyrkiä eteenpäin elämässä eikä valitella palkoista tällaisilla tympeillä palstoilla.
Mitä se eteenpäinmeno poliisin kannalta sitten olisi? Lue itsesi esimerkiksi juristiksi, lääkäriksi, ekonomiksi, tai melkein miksi tahansa. Perusta yksityinen turvallisuusalan yritys, ja paras ehdotus kaikista, muuta muualle. Muuta Englantiin, muuta Venäjälle, muuta Intiaan, muuta ihan mihin tahansa. Tai ryhdy kunnon töihin! - Palkat ylös
minä ite kirjoitti:
Niin ja tietysti PALOMIEHILLE lisää liksaa,jotka ovat myös todellisessa palkkakuopassa.
Heti kaikki alat alkaa pyytää lisää liksaa,mutta nyt on vihdoinkin sairaanhoitajien tai yleensäkin hoitajien vuoro!!!!Reilut palkan korotukset!!!
- ISO- H
Jos kaikki sairaanhoitajat olisivat PERINTEISESTIolleet miehiä olisi tämäkin keskustelu turhaa (metalli, paperi,ym ym...) mutta naisalana "sisar hento...." aiheuttaa sen että kukaan päättäjistä ei OIKEESTI korvaansa lotkauta, vaan uskotaan että kyll ne siit tokenee ku saivat niin paljo huomioo vaalien allakin !!!! Lakkoonkan ei voi mennä kun miten kävissi IHMISTEN ?! Siis tämä AVAINRYHMÄ tarvitsee tärkeytensä mukaisen palkan, MAKSOI mitä maksoi! Kyllä rahaa aina löytyy kun tarvitaan vaikkapa Musiikkitaloja, teattereita, jäähallejä yms yms - eli asioita joita kunnon miehet ja heidän perheensä tarvivat ! Onko joku eri mieltä ? ps. En ole sairaanhoito alalla.
- päähän.
sinulla on todella ihmeellinen ajatusmaailma.
palkkoja ei ole mitään syytä jakaa tyyliin maksoi mitä maksoi.
- kaikkienpalkkoja
Nostetaan kaikkien palkkoja, kaikilla aloilla. Kaikki on sitten tyytyväisiä. Vai miten hoitajat luulevat, että työmarkkinoilla muut liitot eivät jatkossa reagoi hoitajien palkkojen nostoon omia vaatimuksia päästessään esittämään?
Loppu peleissä kyse on vaan siitä, että valtiolla ei todellakaan ole varaa maksaa. Minä en ainakaan halua verojani korotettavan hoitajien palkkojen nostolla. Ennemminkin lisää hoitajia. Se työmäärähän on siellä ongelma ollut.- raha,raha
kyllä korotettiin ruhtinaallisesti.Tavalliselle duunarille ei sitten enään olekkaan mitään mistä jaetaan,ei muuta kuin keppiä,niinhän se on ollut ja niin se tulee olemaan,köyhät kyykkyyn.
- Hoitaja vuodesta -82
Mistähän otat lisää hoitajia? Kun kukaan nuori ei tasan enää tätä työtä tällä palkalla tee? Oletko niitä, jotka haluavat, että kaikki pitkäaikaistyöttömät koulutettaisiin hoitajiksi? Kuinkahan motivoituneita hoitajia heistä tulisi ja haluaisitko, että sua hoitaisi sellainen täsmäkoulutettu hoitaja????
- noinkaan.

miten niin ei tee tällä palkalla ?
näyttäähän toi hoitsukoulu olevan ihan täynnä, tuskin ne kaikki ulkomaille muuttaa. - Ei nuoret tyhmiä ole
Hoitaja vuodesta -82 kirjoitti:
Mistähän otat lisää hoitajia? Kun kukaan nuori ei tasan enää tätä työtä tällä palkalla tee? Oletko niitä, jotka haluavat, että kaikki pitkäaikaistyöttömät koulutettaisiin hoitajiksi? Kuinkahan motivoituneita hoitajia heistä tulisi ja haluaisitko, että sua hoitaisi sellainen täsmäkoulutettu hoitaja????
Ei ketään ole tulossa enää tällä palkalla alalle. Onneksi se alkaa näkyä sairaaloissa tyhjinä tiloina. Tyhjät tilat tietää ettei lääkärit saa leikattua(ilman hoitajia) ja vähemmän liksaa taas lääkärille. Ja LÄÄKÄRIT kyllä osaa pitää puolensa...
- hoitaja
Ei nuoret tyhmiä ole kirjoitti:
Ei ketään ole tulossa enää tällä palkalla alalle. Onneksi se alkaa näkyä sairaaloissa tyhjinä tiloina. Tyhjät tilat tietää ettei lääkärit saa leikattua(ilman hoitajia) ja vähemmän liksaa taas lääkärille. Ja LÄÄKÄRIT kyllä osaa pitää puolensa...
Totta! meilahdessahan on suljettu jo 2 leikkaussalia ja lisää 2 suljetaan kesän aikana, hoitaja pulan vuoksi!!! Kun ihmisiä alkaa jäädä hoidoitta, kuolemako sen vasta todistaa että jotain on tehtävä, että hoitajia saadaan pysymään tällä alalla!
- Hoitaja vuodesta -82
noinkaan. kirjoitti:
miten niin ei tee tällä palkalla ?
näyttäähän toi hoitsukoulu olevan ihan täynnä, tuskin ne kaikki ulkomaille muuttaa.Noh kyllä se on nähty! Voihan sitä hoitsukouluun mennä ja valmistua, mutta se onkin monelle vain välivaihe, josta sitten jatketaan johonkin muuhun työhön tai opiskeleen. Monta vuotta opiskelijoita ohjanneena tiedän.
- ka-kulj.
Kun työssään viihtyy niin palkasta harvemmin valitetaan. Kaikilla on huono palkka tai liikaa työtä sen eteen.Kutsumus ei tiliä kasvata.
- kotka888
olen samaa mieltä sinun kanssa rahaa löytyy kyllä kaikkeen muuhun kuin tärkeää työtä-tekeville sairaanhoitohenkilökunnalle ne palkat ovat aivan liian pienet työn raskauteen nähden siis en ihmettele että sairaanhoitajat lähtevät ulkomaille töihin siellä vielä jonkun verran arvostetaan tätä työtä suomessa ei ?
- vie koko elämää
Ihmettelen miksi hoitoalan palkoista puhutaan niin paljon,,,olen itse yksityisen palvelussa ja kylläkin palkka maksetaan, ja vero sen mukaan, mutta mitä saan verorahoilla, ei terveyskeskus hoitoa,koska on aina kiinni kun pääsen työistä, hammaslääkäriin mahdoton päästä, kesällä laitetaan terveyskeskus kiinni kun ei ole hoitajia,
kysyn... miksi niin pitkiä lomia,eihän voi maksaa palkka jos kunnan,kaupunkien palvelussa aina lomailee...
yksityiseen pääsee aina,kun maksaa rahalla, eikä sairanhoitajat valittaa palkoista, siihen suuntaa voitaisiin mennä, ja ehkä työ maistuu sitten niin että tehdään työitä niin että jonot purkaantuu. - immu
älä valita olen itse sairaala alalla ja ihan hyvin tulee toimeen kun suhteuttaa menot tuloihinsa.
on monia vaativimpia aloja joilla o surkeampi palkka.esim palomiehet..20 v alalla olleet pelastus sukeltajan kk palkka on 1580e ett revi siitä..VAIHDA ALAA JOS EI KELPAA NIIN NE MUUTKIN TEKEE. - muullakin alalla
on pienet palkat ja kaikkien pienipalkkaisten ammattiryhmien palkkojen korotus pitää kirjata hallitusohjelmaan jos hoitajien palkat kirjataan
- musander
Kyllä, palkkaa lisää, mutta myös perus- ja lähihoitajille. Miksi aina puhutaan vaan sairaanhoitajista, kun meitä on töissä muitakin.
- ja lähi- ja perushoitajat
kaikile parempaa palkkaa!
- Duunari 2
Ei ne palkat niin hyvät muillakaan ole!
- hoitaja
Hoitajat kuitenkin tekevät tärkeää työtä! onhan kyse ihmishengistä, ei koneista!!!
- Ihmisten puolesta
hoitaja kirjoitti:
Hoitajat kuitenkin tekevät tärkeää työtä! onhan kyse ihmishengistä, ei koneista!!!
Jokaisen ihmisen pitäisi tajuta kuinka tärkeää on auttaa toista ihmistä.Kyse ei ole koneista hoitotyössä,kyse on ihmishengistä!Palkkaa lisää että hoitajat pysyy töissä,ei tästä maailmasta muuten mitään tule...
- rhk
Kyllä, palkkaa lisää, mutta myös perus- ja lähihoitajille. Miksi aina puhutaan vaan sairaanhoitajista, kun meitä on töissä muitakin.
- hoitaja_-
Totta, itsekkin tulevana lähihoitajana olen sitä mieltä että palkkaa lisää myös meille.
- jartsikka
Palkat ovat aina olleet surkeita,riippumatta ammatista,valtiokin maksaa työntekijöilleen parempia palkkoja ja heillä yleensä on paremmat edut.
- Tee jotain itse hyvä ihmine...
Tällaista pullamössö-urputtaja-sukupolvea suomalaisista on tullut. Etoo...
Eiköhän tiedossasi ollut palkkataso ennen opiskelupaikan valintaa. Aika tympeää kuulla jatkuvaa narinaa palkoista, ihmisen pitää pyrkiä eteenpäin elämässä eikä valitella palkoista tällaisilla tympeillä palstoilla.
Mitä se eteenpäinmeno sairaanhoitajan kannalta sitten olisi? Lue esimerkiksi lääkäriksi, perusta yksityinen hoitokoti, muuta Englantiin töihin tai keksi sitten hyvä ihminen jotain muuta itse. Aika vekkuli ajatus esim. tuo Englantiin muutto. Jos sairaanhoitajat tekevät sen joukoittain, markkinamekanismi hoitaa asian, että hups vaan, ja yhtäkkiä Suomessakin nousee palkat sairaanhoitajille, siis niillä, jotka jäi maahan.
Älkää siis urputtuko, älkää tällaisilla palstoilla älkääkä hallitusneuvotteluita odotellen, vaan pankaa toimeen.- hoitaja
Taidat olla aika yksinkertainen! jos asiat olisi noinkin helposti ratkaistavana kuin kirjoitat, niin kukapa täällä enään Suomeen jäisi hoitamaan ketään! Sinkkuna kyllä voisi muuttaa minne vain työnperässä, mutta sanopa se miehellesi ja lapsillesi, ei taida onnistua!!! Ja mietipä tulevaisuuttasi, kun itse olet vanha ja sairas... jos kaikki hoitajat muuttaa muualle tai hakeutuu toisenlaisiin työtehtäviin, kuka sinua hoitaa?
Hoitajat eivät pysty yksinään korottaa palkkojaan, vaan sen päättää eduskunta! - B rutto
hoitaja kirjoitti:
Taidat olla aika yksinkertainen! jos asiat olisi noinkin helposti ratkaistavana kuin kirjoitat, niin kukapa täällä enään Suomeen jäisi hoitamaan ketään! Sinkkuna kyllä voisi muuttaa minne vain työnperässä, mutta sanopa se miehellesi ja lapsillesi, ei taida onnistua!!! Ja mietipä tulevaisuuttasi, kun itse olet vanha ja sairas... jos kaikki hoitajat muuttaa muualle tai hakeutuu toisenlaisiin työtehtäviin, kuka sinua hoitaa?
Hoitajat eivät pysty yksinään korottaa palkkojaan, vaan sen päättää eduskunta!Paljonko on bruttopalkka sairaanhoitajalla vuodessa? Siis oikeesti. Ei mitään keskiarvoja tai kavereiden kavereiden palkkoja....Älkääkä sekoittako kaikenmaailman lainanlyhennyksiä vuokria ym tähän keskusteluun , nehän rasittaa kaikkia alasta riippumatta.
- vain omista
hoitaja kirjoitti:
Taidat olla aika yksinkertainen! jos asiat olisi noinkin helposti ratkaistavana kuin kirjoitat, niin kukapa täällä enään Suomeen jäisi hoitamaan ketään! Sinkkuna kyllä voisi muuttaa minne vain työnperässä, mutta sanopa se miehellesi ja lapsillesi, ei taida onnistua!!! Ja mietipä tulevaisuuttasi, kun itse olet vanha ja sairas... jos kaikki hoitajat muuttaa muualle tai hakeutuu toisenlaisiin työtehtäviin, kuka sinua hoitaa?
Hoitajat eivät pysty yksinään korottaa palkkojaan, vaan sen päättää eduskunta!..päättää vain omista palkoistaan, ei muiden ammattiryhmien.
- hoitaja
B rutto kirjoitti:
Paljonko on bruttopalkka sairaanhoitajalla vuodessa? Siis oikeesti. Ei mitään keskiarvoja tai kavereiden kavereiden palkkoja....Älkääkä sekoittako kaikenmaailman lainanlyhennyksiä vuokria ym tähän keskusteluun , nehän rasittaa kaikkia alasta riippumatta.
vuodessa n.19800£ on lähihoitajan palkka!
- hoitaja
vain omista kirjoitti:
..päättää vain omista palkoistaan, ei muiden ammattiryhmien.
no eiköhän ne sielä mieti meidän verorahojamme syöden mitä tekevät! ja niin tulevat siihen tulokseen että nostavat omia etujaan!
- mutta...
hoitaja kirjoitti:
Taidat olla aika yksinkertainen! jos asiat olisi noinkin helposti ratkaistavana kuin kirjoitat, niin kukapa täällä enään Suomeen jäisi hoitamaan ketään! Sinkkuna kyllä voisi muuttaa minne vain työnperässä, mutta sanopa se miehellesi ja lapsillesi, ei taida onnistua!!! Ja mietipä tulevaisuuttasi, kun itse olet vanha ja sairas... jos kaikki hoitajat muuttaa muualle tai hakeutuu toisenlaisiin työtehtäviin, kuka sinua hoitaa?
Hoitajat eivät pysty yksinään korottaa palkkojaan, vaan sen päättää eduskunta!Kyllä myös muu henkilökunta ansaitsee lisää palkkaa, mutta sh-koulutus on amk-tutkinto. Millä muulla amk alalla on yhtä huono palkka (insinööri, tradenomi..)? Lisäksi ainakin omalla työpaikallani sh hoitaa ph:n lailla perushoidon (suihkut, vaipat, syötöt..)ja sen lisäksi lääkkeet, lääkärinkierron jne. ja tekee enemmän töitä kuin ph suuremmalla vastuulla, tämä julma totuus. Helsingissä on jo kokonaisia osastoja suljettu nimenomaan sh pulan takia ja tämä ei korjaannu kuin houkuttelemalla ammattilaiset takaisin muista töistä suuremman palkan avulla
- hoitaja
mutta... kirjoitti:
Kyllä myös muu henkilökunta ansaitsee lisää palkkaa, mutta sh-koulutus on amk-tutkinto. Millä muulla amk alalla on yhtä huono palkka (insinööri, tradenomi..)? Lisäksi ainakin omalla työpaikallani sh hoitaa ph:n lailla perushoidon (suihkut, vaipat, syötöt..)ja sen lisäksi lääkkeet, lääkärinkierron jne. ja tekee enemmän töitä kuin ph suuremmalla vastuulla, tämä julma totuus. Helsingissä on jo kokonaisia osastoja suljettu nimenomaan sh pulan takia ja tämä ei korjaannu kuin houkuttelemalla ammattilaiset takaisin muista töistä suuremman palkan avulla
Se on kyllä ihan totta! mutta haluisin sanoa että minun työpaikallani sh eroaa vain ph/lh :sta sillä että sh ottaa verikokeita suonesta. Muuten teemme samaa työtä joka tavalla!
- Saikku
hoitaja kirjoitti:
vuodessa n.19800£ on lähihoitajan palkka!
Lahohoitajalla onkin hyvat palkat!
"vuodessa n.19800£ on lähihoitajan palkka!"
19800 puntaa on 29 800e. - Vakooja
mutta... kirjoitti:
Kyllä myös muu henkilökunta ansaitsee lisää palkkaa, mutta sh-koulutus on amk-tutkinto. Millä muulla amk alalla on yhtä huono palkka (insinööri, tradenomi..)? Lisäksi ainakin omalla työpaikallani sh hoitaa ph:n lailla perushoidon (suihkut, vaipat, syötöt..)ja sen lisäksi lääkkeet, lääkärinkierron jne. ja tekee enemmän töitä kuin ph suuremmalla vastuulla, tämä julma totuus. Helsingissä on jo kokonaisia osastoja suljettu nimenomaan sh pulan takia ja tämä ei korjaannu kuin houkuttelemalla ammattilaiset takaisin muista töistä suuremman palkan avulla
Vaan Esim: Helsinkiin pitäisi saada jonkinlaiset maksimihinnat vuokriin sekä omistusasuntojen osto hinnat alemmas niin riittäisi vähempikin palkka.
- v.2005
vain omista kirjoitti:
..päättää vain omista palkoistaan, ei muiden ammattiryhmien.
sairaan hoitajan palkka vuonna 2005 kunnallisessa palkkataulukossa, tänäpäivänä tietysti suurempi.
- Hoitajia tarvitaan
Mitä siitä tulisi jos kaikki hoitajat lähtisivät ulkomaille tai lukisivat lääkäreiksi.Hoitajia tarvitaan.Palkkoja reilusti ylöspäin ja lisää hoitajia!!!!Minäkin haluaisin vielä vanhana saada ammattitaitoista hoitoa...ja nuorenakin tietty.
- Lisää palkkaa
v.2005 kirjoitti:
sairaan hoitajan palkka vuonna 2005 kunnallisessa palkkataulukossa, tänäpäivänä tietysti suurempi.
Taulukot on taulukoita ja niitä on eri tasoisia...hoitajien palkka on liian pieni työmäärään ja kolmivuoro-/pyhätöihin katsottuna.
- Hoitajille lisää palkkaa
hoitaja kirjoitti:
Se on kyllä ihan totta! mutta haluisin sanoa että minun työpaikallani sh eroaa vain ph/lh :sta sillä että sh ottaa verikokeita suonesta. Muuten teemme samaa työtä joka tavalla!
Kyllä sairaanhoitajilla on enemmän vastuuta ja lääkehoitoa ja enemmän koulutusvuosia kuin perushoitajalla.Yleensä sairaanhoitajan työllä on pajonkin eroa perushoitajan työhön...perustyö on samaa ja lisäksi paljon muuta....Mutta ilman muuta molemmille lisää palkkaa.
- Tehohoitaja
v.2005 kirjoitti:
sairaan hoitajan palkka vuonna 2005 kunnallisessa palkkataulukossa, tänäpäivänä tietysti suurempi.
Oulussa, yliopistosairaalassa ja kohta 20 vuotta työtä tehneenä peruspalkka on 1908euroa/kk:ssa. Mistä lienet noinkin isot tiedot saanut? Vai onko itselläsi noin hyvin neuvoteltu peruspalkka. Tästä palkasta lähdetään, muut yö- ja viikonloppu lisät nostavat hieman palkkaa, (jopa 200 euroa/kk). Mutta jos teet liikaa(!) näitäkin töitä, iskee verottaja väliin ja lopputulos on miltei sama-- yhtä tyhjän kanssa!
Aika harva on enää ns. kutsumustyössä, kohta käy kato hoitajissa. Joka toinen työkaveri suunnittelee ammatinvaihtoa, itsekin jahka sopiva vaan löytyy. - Vakooja
Hoitajia tarvitaan kirjoitti:
Mitä siitä tulisi jos kaikki hoitajat lähtisivät ulkomaille tai lukisivat lääkäreiksi.Hoitajia tarvitaan.Palkkoja reilusti ylöspäin ja lisää hoitajia!!!!Minäkin haluaisin vielä vanhana saada ammattitaitoista hoitoa...ja nuorenakin tietty.
Vai onko hoitajat välinpitämättömiä pienemmällä palkalla ? Muittenkin alojen työntekijöitä tarvitaan ihan yhtä paljon joten jos palkkoja ruvetaan nostelemaan niin tasapuolisesti kaikille lisää liksaa ja ei mitään Helsinki lisiä tarvitse maksella muuttakoot hoitajat pois pääkaupunki seudulta jos kerran hoitajista on pulaa. Pienemmillä paikkakunnilla asuminen ja eläminen on huomattavasti edullisempaa.
- Kuhaätti
v.2005 kirjoitti:
sairaan hoitajan palkka vuonna 2005 kunnallisessa palkkataulukossa, tänäpäivänä tietysti suurempi.
Kun tiedämme että kenenkään ei pitäisi sairaana edes mennä töihin, niin mikäpä on sitten terveen hoitajan palkka? Sanos se!
- Nimetön
Tehohoitaja kirjoitti:
Oulussa, yliopistosairaalassa ja kohta 20 vuotta työtä tehneenä peruspalkka on 1908euroa/kk:ssa. Mistä lienet noinkin isot tiedot saanut? Vai onko itselläsi noin hyvin neuvoteltu peruspalkka. Tästä palkasta lähdetään, muut yö- ja viikonloppu lisät nostavat hieman palkkaa, (jopa 200 euroa/kk). Mutta jos teet liikaa(!) näitäkin töitä, iskee verottaja väliin ja lopputulos on miltei sama-- yhtä tyhjän kanssa!
Aika harva on enää ns. kutsumustyössä, kohta käy kato hoitajissa. Joka toinen työkaveri suunnittelee ammatinvaihtoa, itsekin jahka sopiva vaan löytyy.Norjaan töihin.Työtahti sopiva ja palkka x2,työajat kuin unelma.
- Kannattaako tämä raataminen...
mutta... kirjoitti:
Kyllä myös muu henkilökunta ansaitsee lisää palkkaa, mutta sh-koulutus on amk-tutkinto. Millä muulla amk alalla on yhtä huono palkka (insinööri, tradenomi..)? Lisäksi ainakin omalla työpaikallani sh hoitaa ph:n lailla perushoidon (suihkut, vaipat, syötöt..)ja sen lisäksi lääkkeet, lääkärinkierron jne. ja tekee enemmän töitä kuin ph suuremmalla vastuulla, tämä julma totuus. Helsingissä on jo kokonaisia osastoja suljettu nimenomaan sh pulan takia ja tämä ei korjaannu kuin houkuttelemalla ammattilaiset takaisin muista töistä suuremman palkan avulla
Kyllä minunkin työpaikassani sh tekee perushoitoa(suihkun.vaipat,syöttämisen...ym) ja lisäksi vielä lääkehoidon,lääkärinkierrot,raportit,paperityöt ym.Usein tulee tunne että en kerkeä joka paikkaan.Kyllä palkkoja pitäsi nostaa näin vastuullisessa ja koulutetussa ammatissa.Työ on raskasta fyysisesti ja henkisesti.Usein myös vuoro- ja pyhätyötä.Pidän kyllä työstäni,eihän se muuten kannata näillä palkoilla.
- lippu kertoo
B rutto kirjoitti:
Paljonko on bruttopalkka sairaanhoitajalla vuodessa? Siis oikeesti. Ei mitään keskiarvoja tai kavereiden kavereiden palkkoja....Älkääkä sekoittako kaikenmaailman lainanlyhennyksiä vuokria ym tähän keskusteluun , nehän rasittaa kaikkia alasta riippumatta.
Sellaista että sh tienaa vuoteen 37k€. Tämä on siis omasta verolipusta katsottu.
- lärpän...läpäti lää!
Tervdenhoitoalallako vaan surkeat palkat? Ikinä en minkään muun ammatiryhmän en ole niin paljon kuullut surkeilevan palkkansa kanssa! Voi jumankekka! Kun lähtöpalkkakin tuntuu olevan enemmän kuin monella muulla alalla 10 vuoden lisien jälkeen... Kyllä on lapset ihmisiksi kasvatettu pienemmälläkin palkalla ilman narinoita. HÄVETKÄÄ!! Itse olette alanne valinneet ja palkkauksen tienneet, eiköhän se kohtuullisen hyvä palkka ole monelle ollut juuri se syy opiskella terveydenhoitoalaa? Aina voi vaihtaa alaa tai opiskella lisää paremman palkan toivossa. Se nyt vaan on niin että meidän munattomien on näytettävä muulla tavalla että meissä on munaa, kyllä se parempi palkka sillä ansaitaan!
- Sivusta seurannut
Itse en ihan tajua tätä helvetin hössötystä sairaanhoitajien "pienistä" palkoista. Tuttavapiirissä pk-seudulla on useampi sairaanhoitajan, mutta heiltä en ole ihan noin säälittävää kuvaa saanut. Harmi on että väestö ikääntyy ja hoitajapula on kova. Ihan sama se on muillakin aloilla eli palkat ovat jokaisen omasta mielestä liian pieniä. Tosiasia on, että ihmisten kulutustottumukset ovat lähteneet käsistä eli pitää asua omassa asunnossa, mielellään tosi isossa ja kalliissa ensiasunnossa (laina-aika vähintään se 30 vuotta), ajaa kahdella autolla ja näyttää kaikille että hyvin pyyhkii. Samalla voisi sitä liksaa laittaa lisää myös siivoojille, joilla mitäänsanomattomat palkat hoitajiin verrattuna, lähihoitajista ja perushoitajista yms. puhumattakaan. Peruskouluun pitäisi laittaa näköjään nykyään oma kurssinsa talouden hoidosta eli älä törsää enempää kuin on rahaa käytössä ja lopettakaa nyt saatana se jonninjoutava vinkuminen pienistä palkoista! Itsehän olette alanne valinneet, mitä nyt vingutte? Menkää siivoomaan, jos hoitajat saa muka liian pientä palkkaa.
- tuo kommentti..
ollaanko täällä sitä mieltä, että kaikesta työstä pitäisi saada sama palkka. Eivät hoitajatkaan tavoittele korkeammin koulutettujen (esim. lääkäri) palkkoja vaan parannusta omaansa. Miksi siis verrata siivoojaa ja hoitajaa. Siivojat tai kaupankassat eivät tietääkseni opiskele 3,5-4 vuotta amk:ssa.
- EROA LIITOSTA
Jos eroat liitosta, säästät 1,8% maksun. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan saat kassasta ilman liiton jäsenyyttäkin. Pelkkä turva maksaa n 65 eur/v. Näin saat joka kk 50 eur enemmän käteen. Ilman kinasteluja ja heti ensi kuussa.
- En uskalla erota liitosta
Voi tulla muita ongelmia jos eroaa liitosta.Aina on parempi kuulua liittoon...En uskalla erota liitosta vaikka säästäisin siinä...Lisää palkkaa yleisellä korotuksella ja niin paljon ettei verot syö sitä.
- utelus
Luettuani tämän aloituksen ja ketjun viestit niin laitampa minäkin tähän muutaman sanasen sillä perustella että itsekkin olen sairaanhoitaja ja tavallaan työni asiantuntija.
Työstä ensin sen verran että sairaanhoitajien toimen kuva on viime vuosien aikana muuttunut, esim. sairaaloista on perushoitajien virat muutettu sairaanhoitajien viroiksi, eli sairaanhoitajat tekevät sen työn mitä ennen tekivät perushoitajat. Lääkäripulasta johtuen sairaanhoitajille delekoidaan entistä enemmän lääkäreille kuuluvia tehtäviä, mutta palkkaa ei siitä makseta. Sairaalaapulaisten työtehtävät ovat mitoitettu niin että kun jotain ylimääräistä" tapahtuu niin sairaanhoitaja ottaa luutun käteensä ja siivoaa jäljet.
Sairaanhoitajan työhön kohdistuvaa vastuuta ei helpota yhtään vieläkin valllalla oleva yleinen käsitys siitä että sairaanhoitajan ammatti on kutsumusammatti ja eihän siitä tarvitse palkaa maksaa. Kaupan kassalla myyjän palkka on suunnilleen sama kuin sairaanhoitajan palkka, jos myyjä tekee pilkkuvirheen siihen tuskin kukaan kuolee mutta jos sen virheen tekee sairaanhoitaja niin johan istut oikeudessa syytettynä vastaamassa virheestäsi. Jos työntekijä sairastuu niin työt jaetaan vuorossa olevien sairaanhoitajien kesken, joustetaan ja venytään ja tehdään hikihatussa, hoidon taso ei kyllä välttämättä ole sitten se paras mahdollinen mutta minkäs teet, sijaisia ei saa ottaa tai niitä ei ole mistään saatavilla.
Nuoret valmistuvat sairaanhoitajat eivät halua jäädä työhön suomeen koska palkka ei vastaa koulutusta, eikä työn vaativuutta, eikä sitä vastuuta mikä sairaanhoitajilla on potilaita hoitaessaan. On totta että sitä väsyneenä joskus ajattelee että jostain saisi helpommallakin tämän saman palkan vaikka sitten kaupan kassana. Mielestäni on oikeus ja kohtuus vaatia lisää palkkaa, muistaa sairaanhoitajan työn vaativuustaso ja vastuullisuus, myös pitää muistaa että työ on myös muuttuvaa ja jatkuvaa uusien asioiden toimenpiteiden ja välineiden käytön oppimista ja omaksumista sekä oman ammattitaidon ylläpitämistä myös työn ohella tai omalla ajalla lisäkoulutuksilla.- n. 2600e/kk
missä kaupassa maksetaan tätä palkkaa ?
- Kylmasen.Usko
n. 2600e/kk kirjoitti:
missä kaupassa maksetaan tätä palkkaa ?
maksamaan, koska jokainen myymälä apulainen on saatanan kova porvari! Eikä myymälä apulaisen hommissa ole kenenkään henki kysymyksessä,jos ei joku keskarin hakija uhkaile!
- Kannattaako enää puurtaa
Näin se on että sairaanhoitaja tekee nykypäivänä siivoojan,perushoitajien,lähihoitajien,sekä lisä koulutuksena pieniä lääkärin töitä.Paljon on vastuuta ja tehtävää...Usein on väsynyt työvuoron jälkeen ja pitäsi toki jaksaa muutakin vielä kuin työt...jos ei saa edes kunnon palkkaa miettii mitä tämä kannattaa ,jossain saa saman palkan vähemmälläkin puurtamisella...eli kohta on taas yksi sairaanhoitaja vähemmän...Halu auttaa ihmisiä ja toisinaan autettujen kiitos on auttanut jatkamaan sairaanhoitajan työssä.
- sh.na 15 vuotta,
Nimimerkille niinpä niin... olen sairaanhoitaja ja samaa mieltä kanssasi...oli hyvä kirjoitus.Aika nostaa jo sairaanhoitajien palkat...
- motivoitunut
Kannattaako enää puurtaa kirjoitti:
Näin se on että sairaanhoitaja tekee nykypäivänä siivoojan,perushoitajien,lähihoitajien,sekä lisä koulutuksena pieniä lääkärin töitä.Paljon on vastuuta ja tehtävää...Usein on väsynyt työvuoron jälkeen ja pitäsi toki jaksaa muutakin vielä kuin työt...jos ei saa edes kunnon palkkaa miettii mitä tämä kannattaa ,jossain saa saman palkan vähemmälläkin puurtamisella...eli kohta on taas yksi sairaanhoitaja vähemmän...Halu auttaa ihmisiä ja toisinaan autettujen kiitos on auttanut jatkamaan sairaanhoitajan työssä.
Kaikki tuollaiset palkasta kokoajalla kiljuvat sairaanhoitajat joutavatkin pois , menkää ulkomaille vaan kiljumaan.
Muut hoitoalan hoitajat;lähihoitajat ja perushoitajat ovat lisätulon ansainneet, mutta sairaanhoitajilla on niin iso suu ettei sitä saa millään kylläiseksi.
Sama ahneus mikä on lääkäreihin mennyt on tarttunut nyt näihin lääkäreistä seuraaviin ihmislapsiin.
Ja kiitosta vaan odotellaan päivittäin useita kertoja, kuka muu ammattiryhmä voi käyttäytyä samalla tavoin lapsellisesti: "JOs me ei saada lisää rahaa ja kiitosta, me lähetään ulkomaille."
Tuollaisia leuhkoja uhkailijoita ei kannata palkata mihinkään työpaikkaan.
- hoitaja
Kaikkien hoitajaien palkkoja tulisi korottaa SH.-LH LAST.H.-MIKSI NAISET OVAT NIIN KATEELLISIA TOISILLEEN ETTEI YHTEISYMMÄRRYSTÄ SYNNY MISTÄÄN ASIASTA, SEN VUOKSI MEILLÄ KAIKILLA ON NIIN HUONOT PALKAT KOSKA KATEUS SE VIE KALATKIN VEDESTÄ,MIEHISILLÄ ALOILLA TÄLLÄINEN EI TULI KYSYMYKSEENKÄÄN, ETTÄ YHTEISTYÖLLÄ ASIAT SELVIÄÄ JA PALKAT NOUSEE KATSOTAAN KAIKKI PEILIIN SIELTÄ SE SYY LÖYTYY HUONOON PALKKAAN
- Vakooja
Olen itse sellaisella alalla että epäilen ettei Suomesta naisia tältä alalta löydy ja eikä tosoaankaan palkat ole sen kummempia kuin hoitajillakaan. Ja työ on aivan taatusti puolet rankempaa.
- Kylmasen.Usko
Olin aikoinaan luottamusmiehenä tehtaassa, jossa oli naisia. Valitettavasti vain muutama antoi palkkatietonsa ja voin, käydä neuvottelemaan työantajan kanssa heidän palkoistaa, jos samoissa töissä oli miehiä ja verrata heidän ansioitaan. Kun sain näiden palkat nousemaan, niin sitten alkoi marina kuulua, kun saivat vihiä toisten palkoista, että ne olivat korkeampia, mutta itse eivät tehneet asian eteen mitään! Kyllä naisten kateus ja kauna toista kohtaan. Oli silloin sanoin kuvaamatonta.Kuka siitä hyötyi? Tietysti työnantaja!
- Mäen Anna
Kylmasen.Usko kirjoitti:

Naisvaltaisilla aloilla on aina ollut kateutta ja se on osaksi syynä huonoihin palkkoihin. Hoitajien liitot ovat myös täysin "hampattomia". Paimenet lihovat ja lauma laihtuu. Porukka nouskoon barrikaadeille, nyt on Suomessa hoitajapula, ei ole pelkoa, että tulee lopputili käteen!
- Kylmasen.Usko
Mäen Anna kirjoitti:

mutta pahoin pelkään, jos tilanne menee siihen,että keskitettyä palkkaratkaisua ei tule, niin monet naisvaltaiset alat jää lapsipuolen asemaan. Jos hallituskoaliitio olisi ollut joku muu, eikä vahva porvarihallitus, niin keskitetty tuloratkaisu olisi ollut todennäköinen, jolloin olisi voitu neuvotella naisvaltaisille aloille matala palkkaerä, mutta nyt pelataan markkinavoimien ehdoilla. Siinä huonommat jää jalkoihin. Mutta vaaleissa on valinta tehty ja sen mukaan on elettävä.
- Kylmasen.Usko
Koska se oli kokoomuksen yksi teemoista, jolla kokkarit kalasti porvari sairaanhoitajien äänet!
Onhan nyt ihme, jos porvari, ei toista porvaria kuuntele! - on elämä raskasta työtä.
niin,arvokasta työtä ei käy kieltäminen.mutta niin on kaikki muukin työ,esim myyjät ja muut palvelu alojen naisvaltaiset työt yleensäkin.itse olen toiminut omalla alallani 6vuotta yrittäjänä,17v ammatissa.olin lasteni kanssa kotona yli 5 vuotta,kävin läpi taloudellisen romahduksen ja kaikki lieve ilmiöt.punaisella hinnalla ostin ruuan ja kaikki ylimääräinen karsittiin pois,joten tiedän mistä puhun.matalapalkka alat ovat kyllä vielä paljon pienmpiä tuloja kuin hoitajilla(mitenkään aliarviomatta)kokopäivä töitä ei ole tarjolla kuin murto osalle,omalla alallani lapsen sairastuttua voin olla 1päivän pois töistä muualla 3.mielestäni esim pam nais valtaisena liittona pitäsi sopia tämäkin epäkohta.sairaalat pysähtyisivät jos välinehuoltajat ja siivoojat muut pienempi palkkaiset ja -arvoiset työt seisahtuisivat,kuka hakee palkat meille?mekin taiteilemme perheen ja työ aikojen/olojen kanssa jotka aivan varmasti ovat vaativia tehtäviä ja jaksamista vaativia.oma palkkani on vieraan palveluksessa 900 ekk tassuun työtä 4päivää viikossa,työ aika 9-19 välillä myös viikonloppuna.mieheni työ elämässä,mutta pienipalkkainen 4henkilöä elätettävä,toimii kun on pakko.monesta on luovuttu pahempaakin on nähty nyt sentään toimeen tullaan.joten miettikää mitä haluatte elämästä,kaikkea ei saa.mutta liksaa lisää teillekkin kelpais kyllä meillekkin.
- vuorotyötä tekevä sh
saa kuin tuplaten mitä siivooja:)
- rkoiujhgyt
..puhuu hän joka asiasta ei yhtään mitään tiedä...mä olen siivooja ja mun sisko on sairaanhoitaja...tienataan suunnilleen saman verran..lisien kanssa hän menee pikkasen ohi..mutta eipä minun sitten tarviikaan olla öitä ja pyhiä töissä jatkuvasti...
- akjhuystek
rkoiujhgyt kirjoitti:
..puhuu hän joka asiasta ei yhtään mitään tiedä...mä olen siivooja ja mun sisko on sairaanhoitaja...tienataan suunnilleen saman verran..lisien kanssa hän menee pikkasen ohi..mutta eipä minun sitten tarviikaan olla öitä ja pyhiä töissä jatkuvasti...
tutustukaas pikkuiset noihin sairaanhoitajien lisiin, kun niistä niin kovin kateellisia olette....illoista saa kuuden jälkeen jonkun sentin....lauantaista ei paljoa enempää...sunnuntaista tulee peräti 100%...öistä ei killinkiäkään joka paikassa...esim. meillä tulee 10 tunnin yövuorosta 3t ja 15min aikahyvitystä!
Aatoista saa ilta kuuden jälkeen kuimat 15%....jne....näitä kannattaa kadehtia...
- lähihoitajanlainen
Kyllä nämä sairaanhoitajat ovat sitten isosuisia ihmislapsia.
Oletteko ajatelleet että perushoitajilla ja lähihoitajilla on paljon huonommat palkat kuin teillä koppavilla sairaanhoitajilla, eivätkä nuo edellämainitut ryhmät valita läheskään yhtä paljon kuin te parhaiten palkatut.
Mistä tämä johtuu?
Oikeastaan ei tarvita lisää sairaanhoitajia ja entisiäkin vois vähentää, sen sijaan tarvittais paljon enemmän juuri perushoitajia ja lähihoitajia, koska heillä on useimmiten enemmän hoivaasennetta työhönsä.
Sairaanhoitajat voivat sitten keskittyä piikittämään, puhdistamaan ja sitomaan haavoja ja laittamaan tippaa, näihin töihinhän heidät etupäässä koulutetaan.
Vähemmän sairaanhoitajia ja enemmän perushoitajia ja lähihoitajia.
Enemmän palkkaa perushoitajille ja lähihoitajille.
Sairaanhoitajilla on jo tarpeeksi paljon palkkaa.
Ei ne mitään lääkäreitä sentään ole nuo nirppanokat.- Kundi hki
Kyllä ehdottomasti pitäisi saada. Hoitajat tekevät työtä ihan minimi palkalla. tuuraajia ei saa ottaa. kotihoito juoksee ihan minipalkalla ilman ruoka ja kahvitaukoja. samoin sairaaloissa. Itsekkin kun menee esim terveyskeskukseen tms niin ihan älyttömät jonot saa odottaa hoitajaa 1- 1.5H. kerran marian päivystyksessä 3.5H??????? ei kovin inhimillistä. alalle ei kohta saada enään hoitajia kun palkat on noin pienet. Hoitajathan tekevät meillä elintärkeää työtä mistä pitäisi saada arvostuksen mukainen/vaativuuden mukainen palkka!!!!!!!!!!. Mutta eihän noi s...nan porvarit tuolla eduskunnassa mitään tee....
- Kundi Hki 7

- Yhteispäivystys
Kundi hki kirjoitti:

Jonotus aika n. 8 tuntia jos on hyvä tuuri ja pääsee nopeasti. Ja kaikki tekee töitä niin paljon kun ehtii. Mutta niitä tekeviä on liian vähän.
- Kokemusta on
Kundi Hki 7 kirjoitti:
Kyllä ehdottomasti pitäisi saada. Hoitajat tekevät työtä ihan minimi palkalla. tuuraajia ei saa ottaa. kotihoito juoksee ihan minipalkalla ilman ruoka ja kahvitaukoja. samoin sairaaloissa. Itsekkin kun menee esim terveyskeskukseen tms niin ihan älyttömät jonot saa odottaa hoitajaa 1- 1.5H. kerran marian päivystyksessä 3.5H??????? ei kovin inhimillistä. alalle ei kohta saada enään hoitajia kun palkat on noin pienet. Hoitajathan tekevät meillä elintärkeää työtä mistä pitäisi saada arvostuksen mukainen/vaativuuden mukainen palkka!!!!!!!!!!. Mutta eihän noi s...nan porvarit tuolla eduskunnassa mitään tee....
Kotipalvelussa työskenteleville lisää palkkaa, sairaaloissa oleville normaalit korotukset. Olen ollut paljon sairaaloissa, koska olen sairaan lapsen sijaisäiti. Hoitajilla on siellä aina kova "kiire" mutta mihin::: kahvitauolle ja siellä sitten istutaan jopa puolituntia useita kertoja päivässä. Jos olet itse lapsen mukana sairaalassa saat häntä myös itse hoitaa. Hoitajat eivät kiireiltään ehdi!. Tiedot pitää syöttää koneelle, käydä itse kahvilla ja ruokailemassa., sitten vähän takakädellä hoitotyötä ja onkin jo työpäivä pulkassa ja siitä palkkaa tulee muka liian vähän. Varsinainen hoitotyö jää harvojen valittujen hoitajien harteille, joilla on vielä hiukan työmoraalia tallella. Tiedän mistä kirjoitan, sillä olen viettänyt pitkiä aikoja sairaalassa lapsen kanssa ja nähnyt omin silmin tämä "tekokiireen".
Minä hoidan sairasta lasta kokoaikaisesti, työaika on 24 tuntia vuorokaudessa ja palkka saan peräti 600 euroa kuukaudessa.
Hävetkää sairaanhoitajat??? miksi teille pitäisi maksaa lisää siitä, että suurin osa teistä EI TEE JUURI MITÄÄN. - juupajuu****
Aivan. Yleensä ihmisillä on luulo, että sairaanhoitajilla on "valtava" vastuu työssään. Pääsisivätpä katsomaan...Esim. osastoilla sairaanhoitajien työ ei ole mitenkään raskasta verrattuna lähi/perushoitajiin. Sairaanhoitajat piikittelevät, jakavat lääkkeitä, kiertävät lääkärin kanssa muistiinpanoja tehden, ja JOS näiden hommien jälkeen viitsivät, niin ehkä lähtevät mukaan ruumiilliseen työhön jota lähi/perushoitajat tekevät: ovat konkreettisesti hoitamassa potilaita. Tämä on fakta! Tuo sairaanhoitaja- titteli on vain iskostunut ihmisten päähän ja luo mielikuvaa työn raskaan raatajasta, joka itseään säästämättä hoitaa potilasta. Kyllä ne työt tekee aivan joku muu....Menkää katsomaan jos ette usko. Korkeampi palkka kuuluu niille, jotka sen tosiasiallisen rankan työn tekevät, eli lähi/perushoitajille!!!
- Vie kersasi muualle
Kokemusta on kirjoitti:
Kotipalvelussa työskenteleville lisää palkkaa, sairaaloissa oleville normaalit korotukset. Olen ollut paljon sairaaloissa, koska olen sairaan lapsen sijaisäiti. Hoitajilla on siellä aina kova "kiire" mutta mihin::: kahvitauolle ja siellä sitten istutaan jopa puolituntia useita kertoja päivässä. Jos olet itse lapsen mukana sairaalassa saat häntä myös itse hoitaa. Hoitajat eivät kiireiltään ehdi!. Tiedot pitää syöttää koneelle, käydä itse kahvilla ja ruokailemassa., sitten vähän takakädellä hoitotyötä ja onkin jo työpäivä pulkassa ja siitä palkkaa tulee muka liian vähän. Varsinainen hoitotyö jää harvojen valittujen hoitajien harteille, joilla on vielä hiukan työmoraalia tallella. Tiedän mistä kirjoitan, sillä olen viettänyt pitkiä aikoja sairaalassa lapsen kanssa ja nähnyt omin silmin tämä "tekokiireen".
Minä hoidan sairasta lasta kokoaikaisesti, työaika on 24 tuntia vuorokaudessa ja palkka saan peräti 600 euroa kuukaudessa.
Hävetkää sairaanhoitajat??? miksi teille pitäisi maksaa lisää siitä, että suurin osa teistä EI TEE JUURI MITÄÄN.Uskomatonta puhetta. Itse olen ollut työntutkijana monessa paikassa ja myös sairaalassa. Väitteesi on täyttä pask.....
Mene peilin eteen ja vie kersasi muualle.
Taitaa olla itselläsi paha olla ja syytät vielä
toisia. - Kokemusta on
Vie kersasi muualle kirjoitti:
Uskomatonta puhetta. Itse olen ollut työntutkijana monessa paikassa ja myös sairaalassa. Väitteesi on täyttä pask.....
Mene peilin eteen ja vie kersasi muualle.
Taitaa olla itselläsi paha olla ja syytät vielä
toisia.Jauha sinä vaan "työntutkija" sitä paskaa ihan rauhassa. Olen ollut sairaaloissa ja nähnyt ja kokenut tätä ihan omin silmin. Osa hoitajista tekee työnsä ihan hyvin, osa tekee kiireen vaikka lapsen potan tyhjennyksestä. Jos vanhempi on itse sairaalassa paikalla on !00% varmaa, että saa hoitaa "kersaansa" lähes kokonaan itse.
Minä en hoitamaani lasta yksinjättäisi mistään hinnasta yhteenkään sairaalaan, sillä olen nähnyt ja kokenut kuinka lapsia sairaaloissa "hoidetaan".
Minulle on pakkotahtisesta raatimisesta turhaa jauhaa, on se pakkotahtisuus niin monasti nähty.
Lapsi jota hoidan ei ole "kersani" hoidan toisen naisen synnyttämää vammaista lasta ja olen tehnyt sitä jo vuosia nälkäpalkalla. Voin ihan hyvin ja tulen pienellä palkallani toimeen sillä osaan venyttää euroa ja mieskin hankkii.
Edelleen allekirjoitan sen, että OSA HOITAJISTA TEKEE TYÖNSÄ JA ERITTÄIN HYVIN, osa lusmuilee ja elää jatkuvassa "näennäiskiireessä". - kitisijä
Kokemusta on kirjoitti:
Jauha sinä vaan "työntutkija" sitä paskaa ihan rauhassa. Olen ollut sairaaloissa ja nähnyt ja kokenut tätä ihan omin silmin. Osa hoitajista tekee työnsä ihan hyvin, osa tekee kiireen vaikka lapsen potan tyhjennyksestä. Jos vanhempi on itse sairaalassa paikalla on !00% varmaa, että saa hoitaa "kersaansa" lähes kokonaan itse.
Minä en hoitamaani lasta yksinjättäisi mistään hinnasta yhteenkään sairaalaan, sillä olen nähnyt ja kokenut kuinka lapsia sairaaloissa "hoidetaan".
Minulle on pakkotahtisesta raatimisesta turhaa jauhaa, on se pakkotahtisuus niin monasti nähty.
Lapsi jota hoidan ei ole "kersani" hoidan toisen naisen synnyttämää vammaista lasta ja olen tehnyt sitä jo vuosia nälkäpalkalla. Voin ihan hyvin ja tulen pienellä palkallani toimeen sillä osaan venyttää euroa ja mieskin hankkii.
Edelleen allekirjoitan sen, että OSA HOITAJISTA TEKEE TYÖNSÄ JA ERITTÄIN HYVIN, osa lusmuilee ja elää jatkuvassa "näennäiskiireessä".Näennäiskiirettä?..kerronpa esimerkin eilisestä työpäivästäni.Aamuseitsemältä aloin viemään ensimmäistä potilasta suihkuun, täysin autettavaa, liikuntakyvytöntä miestä. Kahden hoitajan nostamana saatiin mies pritsille, vatsa toimitettua ja mies pestyä. On muuten yllättävän raskasta käännellä 100 kiloista halvaantunutta miestä edestakaisin..
Sen jälkeen kiireellä syöttämään 10-15 potilasta, jotka eivät siihen itse pysty. Syötttämisen jälkeen jatkuvat pesut. 5-6potilasta pestävänä per hoitaja.
9:30 menin kahvitauolle...sain kahvin kaadettua kuppiin, kun tuli "kentältä" tieto että terminaalivaiheen potilas on nukkunut pois. Kahvi sai jäädä siihen ja kunnioituksesta vainajaa ja hänen omaisiaan kohtaan nousin hoitamaan tilannetta...lohdutuksen sanoja surevalle omaiselle samalla kelloa vilkuillen;lääkärinkierto alkaa vartin päästä ja sitä ennen pitää pestä ja pukea vainaja...ja elossa olevatkin potilaat odottavat pesujen jatkumista ja kipulääkkeitään....
Lääkärinkierron jälkeen jatkoin töitäni kentällä ja kun lounaskärryt klo 11:30 saapuivat, vein viimeistä potilastani suihkuun..jippii! ehdinpä sittenkin...
Lounaalla syötin taas 10-15 ihmistä...
Lounaan jälkeen potilaat pitää kuivittaa..ja osaa käyttää vessassa...tunti hurahti siinäkin.
Sen jälkeen on oma ruokatauko..aamullinen kahvihan odottaa edelleen kupissa..pikkasen ehkä jähtyneenä. Mutta kas, ennen ruokailua on pakko toteuttaa lääkärin kierrolla määräämät lääkemuutokset, niihinkin hurahti oma aikansa..ne on ensin tehtävä koneelle. Siinä kansliassa, omaisten paheksuvien silmien alla:siellä se istuu ja konetta näpyttelee aikansa kulueksi. Häpeän!..mutta pakko on sekin tehdä, enkä jaksa sitä seisoallani tehdä.
Kahden aikaan helpottaa kun iltavuorolaiset saapuvat ja ollaan hetki kaksi vuoro samaan aikaan töissä, porukkaa enemmän! Nyt kahville, aamullinen kahvi mikroon ja nautiskelemaan....silloin saapuu osastonhoitaja paikalle ja tokaisee että turha kiireitä sitten valitella kun tähän aikaan on aikaa istua tauolla,vaikkei ole edes tauon aika....taas häpeän ja jätän kahvin juomatta.
Että sellasta. - Kokemusta on
kitisijä kirjoitti:
Näennäiskiirettä?..kerronpa esimerkin eilisestä työpäivästäni.Aamuseitsemältä aloin viemään ensimmäistä potilasta suihkuun, täysin autettavaa, liikuntakyvytöntä miestä. Kahden hoitajan nostamana saatiin mies pritsille, vatsa toimitettua ja mies pestyä. On muuten yllättävän raskasta käännellä 100 kiloista halvaantunutta miestä edestakaisin..

Että sellasta.Paljonko saat tästä rupeamasta kaikkien lisien kanssa bruttopalkkaa esim. eilisestäsi?
- Ahkera sh
Kokemusta on kirjoitti:
Kotipalvelussa työskenteleville lisää palkkaa, sairaaloissa oleville normaalit korotukset. Olen ollut paljon sairaaloissa, koska olen sairaan lapsen sijaisäiti. Hoitajilla on siellä aina kova "kiire" mutta mihin::: kahvitauolle ja siellä sitten istutaan jopa puolituntia useita kertoja päivässä. Jos olet itse lapsen mukana sairaalassa saat häntä myös itse hoitaa. Hoitajat eivät kiireiltään ehdi!. Tiedot pitää syöttää koneelle, käydä itse kahvilla ja ruokailemassa., sitten vähän takakädellä hoitotyötä ja onkin jo työpäivä pulkassa ja siitä palkkaa tulee muka liian vähän. Varsinainen hoitotyö jää harvojen valittujen hoitajien harteille, joilla on vielä hiukan työmoraalia tallella. Tiedän mistä kirjoitan, sillä olen viettänyt pitkiä aikoja sairaalassa lapsen kanssa ja nähnyt omin silmin tämä "tekokiireen".
Minä hoidan sairasta lasta kokoaikaisesti, työaika on 24 tuntia vuorokaudessa ja palkka saan peräti 600 euroa kuukaudessa.
Hävetkää sairaanhoitajat??? miksi teille pitäisi maksaa lisää siitä, että suurin osa teistä EI TEE JUURI MITÄÄN.Liikoja taukoja ei hoitajat kerkeä pitämään.Joskus joutuu jättää tauko pitämättä että kerkee tehdä työt.Kyllä hoitajatkin tarvitsee tauon että jaksaa hoitaa potilaita!!!...ja vessassakin pitää käydä.Emme ole koneita!
- Sh-94
Kokemusta on kirjoitti:
Kotipalvelussa työskenteleville lisää palkkaa, sairaaloissa oleville normaalit korotukset. Olen ollut paljon sairaaloissa, koska olen sairaan lapsen sijaisäiti. Hoitajilla on siellä aina kova "kiire" mutta mihin::: kahvitauolle ja siellä sitten istutaan jopa puolituntia useita kertoja päivässä. Jos olet itse lapsen mukana sairaalassa saat häntä myös itse hoitaa. Hoitajat eivät kiireiltään ehdi!. Tiedot pitää syöttää koneelle, käydä itse kahvilla ja ruokailemassa., sitten vähän takakädellä hoitotyötä ja onkin jo työpäivä pulkassa ja siitä palkkaa tulee muka liian vähän. Varsinainen hoitotyö jää harvojen valittujen hoitajien harteille, joilla on vielä hiukan työmoraalia tallella. Tiedän mistä kirjoitan, sillä olen viettänyt pitkiä aikoja sairaalassa lapsen kanssa ja nähnyt omin silmin tämä "tekokiireen".
Minä hoidan sairasta lasta kokoaikaisesti, työaika on 24 tuntia vuorokaudessa ja palkka saan peräti 600 euroa kuukaudessa.
Hävetkää sairaanhoitajat??? miksi teille pitäisi maksaa lisää siitä, että suurin osa teistä EI TEE JUURI MITÄÄN.Paperityöt kuuluvat hoitajien työhön.Ne ovat asiakirjoja.Tauotkin kuuluvat hoitajille että jaksavat tehdä työnsä.
- Jaksanko syömättä.../sh
kitisijä kirjoitti:
Näennäiskiirettä?..kerronpa esimerkin eilisestä työpäivästäni.Aamuseitsemältä aloin viemään ensimmäistä potilasta suihkuun, täysin autettavaa, liikuntakyvytöntä miestä. Kahden hoitajan nostamana saatiin mies pritsille, vatsa toimitettua ja mies pestyä. On muuten yllättävän raskasta käännellä 100 kiloista halvaantunutta miestä edestakaisin..
Sen jälkeen kiireellä syöttämään 10-15 potilasta, jotka eivät siihen itse pysty. Syötttämisen jälkeen jatkuvat pesut. 5-6potilasta pestävänä per hoitaja.
9:30 menin kahvitauolle...sain kahvin kaadettua kuppiin, kun tuli "kentältä" tieto että terminaalivaiheen potilas on nukkunut pois. Kahvi sai jäädä siihen ja kunnioituksesta vainajaa ja hänen omaisiaan kohtaan nousin hoitamaan tilannetta...lohdutuksen sanoja surevalle omaiselle samalla kelloa vilkuillen;lääkärinkierto alkaa vartin päästä ja sitä ennen pitää pestä ja pukea vainaja...ja elossa olevatkin potilaat odottavat pesujen jatkumista ja kipulääkkeitään....
Lääkärinkierron jälkeen jatkoin töitäni kentällä ja kun lounaskärryt klo 11:30 saapuivat, vein viimeistä potilastani suihkuun..jippii! ehdinpä sittenkin...
Lounaalla syötin taas 10-15 ihmistä...
Lounaan jälkeen potilaat pitää kuivittaa..ja osaa käyttää vessassa...tunti hurahti siinäkin.
Sen jälkeen on oma ruokatauko..aamullinen kahvihan odottaa edelleen kupissa..pikkasen ehkä jähtyneenä. Mutta kas, ennen ruokailua on pakko toteuttaa lääkärin kierrolla määräämät lääkemuutokset, niihinkin hurahti oma aikansa..ne on ensin tehtävä koneelle. Siinä kansliassa, omaisten paheksuvien silmien alla:siellä se istuu ja konetta näpyttelee aikansa kulueksi. Häpeän!..mutta pakko on sekin tehdä, enkä jaksa sitä seisoallani tehdä.
Kahden aikaan helpottaa kun iltavuorolaiset saapuvat ja ollaan hetki kaksi vuoro samaan aikaan töissä, porukkaa enemmän! Nyt kahville, aamullinen kahvi mikroon ja nautiskelemaan....silloin saapuu osastonhoitaja paikalle ja tokaisee että turha kiireitä sitten valitella kun tähän aikaan on aikaa istua tauolla,vaikkei ole edes tauon aika....taas häpeän ja jätän kahvin juomatta.
Että sellasta.Tuttua "puhetta",näin on käynyt minullekin.Tauot jää pitämättä vaikka yrittää aina voi...Myös puhelimeen pitää vastata ja omaisten kanssa jutella kesken tauon....
- Tekevä sh
juupajuu**** kirjoitti:
Aivan. Yleensä ihmisillä on luulo, että sairaanhoitajilla on "valtava" vastuu työssään. Pääsisivätpä katsomaan...Esim. osastoilla sairaanhoitajien työ ei ole mitenkään raskasta verrattuna lähi/perushoitajiin. Sairaanhoitajat piikittelevät, jakavat lääkkeitä, kiertävät lääkärin kanssa muistiinpanoja tehden, ja JOS näiden hommien jälkeen viitsivät, niin ehkä lähtevät mukaan ruumiilliseen työhön jota lähi/perushoitajat tekevät: ovat konkreettisesti hoitamassa potilaita. Tämä on fakta! Tuo sairaanhoitaja- titteli on vain iskostunut ihmisten päähän ja luo mielikuvaa työn raskaan raatajasta, joka itseään säästämättä hoitaa potilasta. Kyllä ne työt tekee aivan joku muu....Menkää katsomaan jos ette usko. Korkeampi palkka kuuluu niille, jotka sen tosiasiallisen rankan työn tekevät, eli lähi/perushoitajille!!!
Sairaanhoitajat tekevät raskaita ruummillisia töitä ja lisäksi lääkehoito ja lääkärinkierrot ym.t.Eli joka paikkaan yritämme keretä...
- Työtäkö pelkän kutsumuksen ...
Olen seurannut tätä sairaanhoitajien palkankorotusasiaa jo pidempään. Olen samaa mieltä siitä asiasta että työn vaativuuteen ja fyysiseen ja henkiseen rasitukseen vedoten palkat ovat liian alhaiset. Yksi asia vaivaa kun ei mainita että hoitoalalla työskentelee paljon muitakin ammattiryhmiä kuin vain sairaanhoitajia. Esim. sosiaalipuolella on myös hoitajien palkat aivan naurettavalla tasolla verrattuna työn henkiseen ja fyysiseen vaativuuteen. Meitä hoitajia on muuallakin kuin vain sairaaloissa. Sama pätee hoidetaan sitten vauvoja tai vaareja.
- vertailua
Vertailin kahden kutsumusammatiksi "haukutun" työn palkkoja ja hämmästyin. En ollut tajunnut, että ero on näin suuri!
HOITOALA PERUSPALKAT 1.6.2006
JOHTOTEHTÄVÄT: 2 111,89 €
(ylihoitaja)
ESIMIESTEHTÄVÄT : 1 929,97 €
(osastonhoitaja)
VAATIVAT HOITOALAN AMMATTITEHTÄVÄT
(terveydenhoitaja, sairaanhoitaja): 1 744,49 €
HOITOALAN AMMATTITEHTÄVÄT
(lähihoitaja): 1 587,00 €
VERTAILUKSI:
luokanopettaja:
viikoittainen opetusvelvollisuus on 24 tuntia 1866,42 €
peruskoulun erityisopetuksen opettaja
(ylempi korkeakoulututkinto)
opetusvelvollisuus 22 tuntia viikossa 2353,00 €
Ei tämä mene ihan oikein sanon minä - vaikka itse olenkin tuo viimeksi mainittu palkannauttija. - minkä
tunnen hoitajia ni ei tunnu olevan mitenkään hirvittävän huonot palkat.Useemman kerran vuodessa käyvät ulkomailla viikko-kaks,ja ajelevat uusilla autoilla kaikki.
- ..............................
olen sairaanhoitajan puoliso ja on totta että hoitoalalla on huonot palkat kaikilla paitsi lääkäreillä , mutta ei niitä palkkoja mikään eduskunta nosta ,itse se täytyy hoitaa eli persettä penkkiin jos jotain lisää haluaa.Vuorolisät ovat ylimääräisiä korvauksia epäinhimillisitä työvuoroista ja mikä muu ammattiryhmä tekee esim. 10,5 h yövuoroja niska limassa.
- SH vm-89
Kyllä pistää vihaksi kun julkisuuteen aina annetaan arvio sairaanhoitajien palkoista niin, että esitetään sellaiset ansiot, joissa on mukana kaikki mahdolliset pyhä-, ilta- ja yö-työkorvaukset. Näitä sitten verrataan päivätyöläisten esim. opettajien palkkoihin.
Lähellekään noita arvioita itse en ole koskaan päässyt ja täyttä päivää olen painanut pian 20
vuotta! - Kokomusta on...
SH vm-89 kirjoitti:

vuotta!Mikä on sairaanhoitajan keskipalkka?
Mikä on lähihoitajan keskipalkka?
Mikä on hoitajien keskimääräinen työaika vuorokaudessa?
Vertailuksi tähän, toimin päätoimisena perhehoitajana ja olen erikoistunut vammaisen lapsen hoitoon. Työaikani on 24 tuntia vuorokaudessa ja hoitopalkkio on 600 euroa kuussa - verot.
Tasan ei käy onnen lahjat. - Kokemusta on...

Tasan ei käy onnen lahjat. - Ei nimea
Olen valmistunut lahihoitajaksi 1996, mutta en koskaan ole tyoskennellyt silla alalla, johtuen huonosta palkasta, tyon raskaudesta ja aliarvostuksesta. Muutin ulkomaille viisi vuotta sitten ja tyoskentelen IT-alalla. Tienaan 32000euroa/vuosi. Koulutusta IT-alalle minulla ei ole, ainoastaan tyokokemuksella olen tahan palkkatasoon paassyt. Toivottavasti suomessa muuttuisi tyotilanne pian muun euroopan tasolle.
- juulia**
En usko että sairaanhoitajien palkkoja nostamalla työtilanne paranee, ehdoton ykkönen on lisää käsiä hoitotyöhön. Muuntokoulutuksella perushoitoon lisää väkeä siis perus-ja lähihoitajia. Palkankorotusten tulee kohdistua koko käytännön hoitotyön tekijöihin ei yksin sairaanhoitajiin varsinkaan hallinnon työntekijöihin.
Kakku pitää jakaa tasaisesti.
Mitä lakoilla hoitajat ovat saaneet, hallinnonhoitotyössä olevat ahmivat jaettavan potin koska olivat sitä jakamassa ja käytännön hoitotyössä olevat sairaanhoitajat saivat Mopen osan siis yksi palkkaluokka.
Mitä tästä opimme?
30v sairaanhoitajan työtä tehneenä, ei se palkka suuri ollut, juuri ja juuri toimeen tuli, mutta niinpä se on muillakin sosiaalialan henkilöillä.
Nyt täysi vanhuuseläke niin pieni ettei sillä luksus elämää vietetä. - epeliajatus
Aika laaja Kasti hoitoalalla ja työtehtävissä monella on hyvä palkka lisineen ja mieluinen työ jopa vanhuspuolella tympeintä vuodepuolella kun syötättää ja vaippoja vaihtaa, aamupäivän koko osasto haisee itselleen Kiire piinaa taas toisin paikoin, pätkätyölläisyys, siitä johtunee suurimmaksi osaksi valittelut. (Moni tyttö lukee hoitoalalle turvattu työ kun sukupolvet vanhenevat nyt sodan aikana syntyneet syntyvyys ollut suurta.)
- Leipänsä ansaitseva sh
Tein pätkätöitä 17 vuotta.Aina oli pelko että taas määräyskirja katkeaa ja lomat menevät.Sain viime vuonna vakitoimen ja nyt on ensimmäistä kertaa kesäloma 17 vuoteen!Jos on ahkerasti ja rehellisesti tehnyt töitä mitä pahaa siinä on jos joskus pääsisi lomalla ulkomaille tai edes risteilylle.Auton ostoon tms.tarvitsee ottaa lainaa ja sekin pitää saada maksettua.Mutta näillä palkoilla on tosi tiukilla....Omaa asuntoakaan en ole vielä voinut hankkia.Vuokra,leipä ym.t menot täytyisi maksella...
- Pätkäläinen-sh
Leipänsä ansaitseva sh kirjoitti:

Pätkätöitä tein minäkin noin 17 vuotta.Mitään ei voi hankkia kun ei ollut vakituista työpaikkaa ja palkka pieni.Lainat kaatuu päälle.Lapsiakaan ei ole tullut hankittua kun ei ole voinut luottaa että pärjää.Täytyy luottaa miehen palkkaan kun perhettä perustaa...
- samoin 1
korottaa hoitajien palkkoja, mutta miksi ei koskaan puhuta laitos huoltajien palkoista, se on noin 1500e kuussa -verot, ei paljoa juhlita, ne joutuu siivoamaan potilaitten jätökset eikä saa mitään korvausta tästä. jos laitos huoltajat eivät tee tarkkaa siivousta niin sairaan hoito ei onnistu kunnolla. Näistä alipalkatuista ei ole kukaan huolissaan, samoin heidän pitäisi elää ja maksaa vuokrat ja hoitaa lapset, ym.
- sairaanhoitaja opisk.
Olen toisen vuoden sairaanhoitajaopiskelija ja elätän itseni opintotuen ohella keikkailemalla. Teen keikkaa tällä hetkellä vanhainkoteihin ja ammattinimikkeeltäni olen näillä opintopisteillä lähihoitaja. Tuntipalkkani on 10.70, jonka päälle tulee ilta ja pyhälisät (iltalisä kuuden jälkeen noin 3 euroa). Saan käteen sunnuntaista meilkein 100 euroa. Tämä kommentti sen takia, koska minun mielestäni kannattaa ennemmin keikkailla ja tehdä töitä niin paljon kuin jaksaa ja pitää sitten lomat kun itselle sopii. Paljon kannattavampaa kuin olla kunnalla tai kaupungilla palkkalistoilla. Monet tuntemani sairaanhoitajat pelkästään keikkailevat ja elättävät sillä itsensä ja lapsensa. (Sairaanhoitajan peruspalkka keikkailulla hieman yli 12 euroa tunti.)Keikkailemalla annamme myös negatiivista palautetta yhteiskunnalle ja heidän tarjoamille palkoilleen. Kohta huomaavat, että kaikki vain keikkailevat, eikä ole ketään vakituista. Viimeistään silloin ymmärtävät nostaa palkkoja=)
Eipä minulla muuta. (Juuri lähdössä keikalle, joten kiire bussiin!) - 1700e ???
mitä täällä toitotetaan tätä peruspalkkaa ?
sehän on aivan sama mikä peruspalkka on.
ratkaisevaa on paljonko palkka on kaikkine lisineen ja korotuksineen.
onhan minunkin peruspalkka 9,7 euroa tunnissa ja tuplaantuu kun lasketaan lisät päälle.- kysymys?
mitenhän muut naisaloilla työskentelevät pysyvät hengissä kun sairaanhoitajat ovat nälkäkuoleman partaalla pienen palkkansa kanssa.
silti sairaanhoitajilla on naisvaltaisten alojen parhaita palkkoja. - Kokemusta on
kysymys? kirjoitti:
mitenhän muut naisaloilla työskentelevät pysyvät hengissä kun sairaanhoitajat ovat nälkäkuoleman partaalla pienen palkkansa kanssa.
silti sairaanhoitajilla on naisvaltaisten alojen parhaita palkkoja.Kaikki muut tosi rankkaa hoitotyötä tekevät saavat vielä paljon huonompaa liksaa. Lähihoitajat, laitoshuoltajat, siivoojat (onko joku muu nimike nykyään) jne. jne. Entäs myyjät, ravintolatyöntekijät, keittäjät, lastenhoitajat, perhepäivähoitajat, perhehoitajat.
Jossain tuolla aiemmin olikin jotain hoitajien eriarvoisuudesta ja tietääkseni kovilla ovat erityisesti vanhusten hoitopuolella työskentelevät immeiset. Pahin tilanne on kotipalvelussa, hienoa että saatiin Tarja Tallqvist eduskuntaan EHKÄ HÄN SAA JOTAIN HYVÄÄ AIKAAN, AINAKIN HÄNELLÄ ON OMAKOHTAISTA KOKEMUSTA VARSINKIN KOTIPALVELUTYÖSTÄ.
- Luokanopettaja
Eipä jää minullekaan kovin paljon käteen vaikka olen luokanopettaja ja pitkän koulutien kulkenut.
Työ on raskasta ja vastuunalaista, eikä työ usein jää koulun ovien taakse vaan lasten ja nuorten ja koulun ongelmat tulevat kotiin saakka mietittäväkseni. Luokkakoot ovat suuremmat kuin ikinä. Monet lapset ovat levottomia ja aina joukossa on niitä hankalia vanhempia jotka valittavat joka asiasta kun heidän kullannuppunansa ei kohdella eritysellä tavalla.
Ei ihme että meidän opettajien ammattitauti on tätä nykyä burn out!
Ja kun vielä asuu pk-seudulla, kk-palkasta leijonan osa menee asumiseen ja matkakuluihin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559