mulla iso ongelma, polttarit lauantaina, suurin osa porukasta on perunut tulonsa. eli tietää sitä että ohjelmaa on karsittu. kertokaa mitä kivaa voi tehdä ns. ilmaiseksi ja mitä tekemistä keksitään morsiammelle. aika paska tilanne :(
Auttakaa
mervi221
1885
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!
Antakaa morsiamen nukkua pidempään ja aloittakaa polttarit vaikkapa myöhäisellä bruncilla morsiamen kotona eli piknik koria mukaan. Mieluummin aloitatte myöhemmin ja sitten täysillä loppuaika kuin että ohjelmien väliin tulee pitkiä taukoja. Mukavia tehtäviä paikkaamaan ohjelmaa, kuten vaikka yhteistä visailua kuka tuntee morsiamen parhaiten ja sitten morsian saa tietty kertoa itse oikeat vastaukset. Tai perinteisempää tuttujuttua haastatellen sulhasta etukäteen. Myös perinteisten pulmatehtävien ratkaisut, kuten pirunnyrkki voivat olla ihan ok ajanvietettä. Aina voi myös poiketa bubiin yhdelle neuvoa antavalle... Polttareissa hyviä puheenaiheita on kaikki polttareihin ja naimisiin menoon sekä avioliittoon liittyvät aiheet ja ennen kaikkea kavereiden yhteiset muistot niistä vapaista ajoista, kuitenkaan mollaamatta tulevaa. Ja muutenkin on syytä keskittyä juhlakaluun, etenkin kun porukka on pieni. Jos ne vähäisetkin vieraat tekevät omia juttujaan, moikkaavat kaikki vastaan tulevat tutut ja puhuvat puhelimessa omien kavereidensa kanssa (kun morsiamen puhelin on viety) niin saattaa tulla hieman orpo olo juhlakalulle. Eli enen kaikkea aitoa yhdessä oloa sen aikaa kun olette ja aloitetaan ja lopetetaan sen mukaan miten ohjelmaa on. Tsemppiä polttareihin!