Hei!!!
Herätkää ihmiset, ja tajutkaa jo, ettei tämä alituinen valittaminen ja vatvominen auta.
Tämä ns. kaupunki on jo tuhoon tuomittu.
Täällä on vuosikymmenet äänestetty samoja naamoja, tai heidän jälkeläisiään, kaupungin johtoon, mikä on tulos?
Samat ongelmat vuodesta toiseen, (No money, No funny.)
Jos täällä joskus uskaltaisitte ottaa itseänne niskasta kiinni, ja vaikka äänestää jotain muuta puoluetta kuin isoisoisänne, saattaisi jokin asia muuttuakin.
Olen itse asunut Lieksassa vajaan vuosikymmenen, ja olen huomannut ilokseni pientä muutosta tapahtuneen tänä aikana.
Olkaa ystävällisiä, ottakaa kantaa, mutta älkää tuoko taas tarjolle samaa vanhaa kyläkaunaa, jota olen jo nähnyt ja kuullut tarpeeksi.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Olet oikeassa, ota itseäsi niskasta kiinni ja nosta!
Kyllä se on niin, että sitä saa mitä tilaa.
;)
Tyytymättömyyden todellinen tausta löytyy täydellisestä syrjäytymisestä ja köyhyydestä sekä siitä turhautumisesta, joka on seurausta monta vuotta kestäneestä politiikasta. Tyytymättömyys johtaa vähitellen kansannousuun ja diktatuurin murtamiseen paikallisella tasolla. Joten seuraavissa vaaleissa, uudet ihmiset ja uusi politiikka.
Vaaleja on tullut ja mennyt, mutta äänestätte punikkeja ja vihreitä, joiden päätarkoitus on kehityksen vastustaminen ja luonnonsuojelu.
Niin kauan, kun tätä jatkuu, ei alue nouse eikä kehity!
Äänestäkääpä kokeeksi ihan eritavalla tästälähtien siellä äänestyskopeissa!
Katsokaapa porvarillisempia paikkakuntia ympäriltänne ja kauempaakin, siellä on asiat ihan eri tolalla! ;)
täyttä p....skaa. Ei Lieksan taantuma johdu kenestäkään poliitikoista. Minkä asian sinä itse olisit tehnyt toisin niin, että sen seurauksena kaikki olisi täällä nyt paremmin?
Lieksan katoaminen maailman kartalta johtuu yksinkertaisesti sen maantieteellisestä asemasta. Ei ole luontaista talousaluetta. Ei ole eikä tule sitä ihmistä, joka päätöksillään Lieksan voisi nostaa ja pelastaa. Se on saletti.
50 v kuluttua Lieksassa on enää alle 5000 asukasta ja nekin valtaosin vanhoja, jotka tarvitsisi hoitajia mutta nuoria ei enään ole. Parasta vaan tottua siihen pikku hiljaa.
"Ei Lieksan taantuma johdu kenestäkään poliitikoista. Minkä asian sinä itse olisit tehnyt toisin niin, että sen seurauksena kaikki olisi täällä nyt paremmin?"
Kaupungin johdolle määräaikaiset virat ja tulosvastuu. Jos lähdettäisiin vaikka tästä muutoksesta liikkeelle.
sitten saa Lieksan nousuun. Salli mun nauraa.
Kun olet niin viisas ja etevä toisia arvostelemaan niin anna tulla jotain konkretiaa. Sinulla on varmaan takataskussasi tukku hyviä käytännön ohjeita, joilla Lieksa lähtisi ylämäkeen.
Annapa tulla, odotamme suurella mielenkiinnolla. Vai oletko vain niitä suunsoittajia, jotka kyllä ovat eteviä toisia haukkumaan mutta oma pää on paljon tyhjempi kuin niitten haukuttavien pää.
äänestetään ihan piruuttaan mutta sitä ennen käydään tokmannin nurkilla soppatykillä ja kahveella kuuntelemassa kun valehtelette kansalle. Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa. Näytetään teille että olemme kyllästyneet politiikkaanne täällä Lieksassa.