sairautesi ?
Oletko
hyväksynyt
241626
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
ja jopa sen etten parane.
Minua puhutteli paljon, erään naisen kertomus rintasyövästään radiossa. Hän kertoi ensimmäiset kuukaudet vaikeroineensa.... miksi tämä minulle ..miksi tämä minulle .... miksi minulle...
ahdistuksensa aikana hän koki hengellisen murroksen ja totesi ...mikei _ei_ juuri minulle?
Tämä vaikuttaa kunnoitettavalta.
Yritän suhtautua syöpääni samalla tavalla.
Ajoittain pystyn, ajoittain en.
Viikko diagnoosista meni ja sitten hyväksyin totuuden. Ensin tunnelma oli "ei minulla ole syöpä ainoastaan pahanlaatuinen kasvain"
Nyt pitäisi opppia hyväksymään että olen parantunut. Sekään ei tunnu käyvän käden käänteessä.
Tää on siis niin peestä ja epäreilua. Mitään hyväksymistä on turha odottaakaan, pakollista vastentahtoista sopeutumista korkeintaan. Hulluhan olisin!
Mutta hoidot ovat kesken, enkä uskalla luottaa siihen, etteikö sairaus uusisi. Tilanteenihan on sellainen, että periaatteessa olin jo leikkauksen jälkeen "terve". Tosin 45% vastaavista tapauksista sairaus on uusinut ilman liitännäishoitoja kymmenen vuoden kuluessa. Liitännäishoidoilla tuo osuus on saatu putoamaan 10% nurkille onkologin mukaan. Siitä huolimatta tutkin tänään viimeksi leikkausarpea ja "pelkään" että haavaturvotus/arpikudos on uutta syöpäkasvainta. En vain uskalla luottaa siihen, että pysyisin terveenä. Kuitenkin syöpä näyttää voimansa jossain vaiheessa ja kutoo verkkojaan elimistössäni..
En tiedä, väliin tuntuu, että lopulta kuolen tähän kuitenkin. Ensin vain kärsin vuosia, käyn läpi sytokierroksia ja sädehoitoja, lopulta makaan saattokodissa morfiinihumalassa ja kuolen toivottavasti tiedottomana ja kivuttomana.
Väliin taas tuntuu, että hyvä kun löytyi ajoissa, sain mahdollisuuden "uuteen" elämään. Poistan elintavoistani kaikki riskitekijät ja pysyn terveenä.
Tunnen oloni terveeksi, siis juuri nyt. Jaksan tehdä melki mitä vain, näytän terveeltä kaljua lukuunottamatta. No, huomisen jälkeen kaikki on taas toisin, mutta voin keskittää voimavarani solunsalpaajasta selviytymiseen, enkä jaksa miettiä elämääni sitä hetkeä pidemmälle..
Kai sitä tarvis jonkun ammattilaisen kanssa jossain vaiheessa näitä ajatuksia purkaa..
näistä peloista tänään terapeutun kanssa. Kai se niin on,että nämä kaikki uusimispelot,selviytyminen ym. on jossain vaiheessa surtava pois,ja käytävä läpi. Silloin,kun minä sairastuin tähän syöpään,en jotenkin itse ehtinyt omaa asiaani käymään läpi,enkä jaksanut. Olin vielä niin kiinni mieheni sairaudessa ja siinä,toipuuko hän (hänen ennuste on 50/50%)että jätin itseni sivuun.pidin omaa syöpääni jotenkin helppona nakkina. psykiatrin mielestä vast nyt,parannuttuani,minulle tuli eteen nämä oman syöpäni läpikäymiset. Tästä tulee vähän tälläinen jaaritus kirje,en osaa kertoa oikein,mitä haluan sanoa. Tarkoitan että te,jotka nyt surette tätä sairauttanne,ette tarvitse enää sitten hoitojen jälkeen surra,että se on ohi sitten kokonaan...
Minulla on jo kolmas kierros meneillään. En enää elättele toivoa paranemisesta.
sairaalan seinällä oli,että 60 % on hengissä 5 vuoden kuluttua,vaikka mitä sitä nyt etukäteen suree,mutta kyllä tämä kova paikka on.
60% on elossa 5 vuoden päästä, ja lukema on kuulemma kohta jo 70%.
Rintasyöpäpotilaista on elossa 5 vuoden kuluttua jo lähes 90%, 70% ilman syöpää (jos se teito nyt oli luotettavasta lähteestä). Joten "vain" noin 10% menehtyy 5 vuoden sisään diagnoosista ja 20% sairaus uusii. Uusiminen voi olla paikallinen, etäpesäkkeiden muodossa tai toisen rinnan uusi syöpä.
Tosin tuo "elossa" on mielestäni harhaanjohtava ilmaisu. Voihan sitä tosiaan olla elossa, vaikka olisi etäispesäkkeitä jo joka puolella, mutta henki pihisee.
Mielestäni olisi rehellisempää ilmaista, että potilaista 70% selviää ainakin/edes sen viisi vuotta ilman syöpää. Sen jälkeen uusimisen riski pienenee huomattavasti, mutta eihän se koskaan kokonaan poistu. Toisaalta, voihan tilalle tulla jokin muukin syöpä. Johan nämä säde- ja solunsalpaajahoidotkin voivat aiheuttaa myöhemmin toisen syövän, hormoonihoito kohtusyövän..
Toisaalta suolistossa voi kyteä nytkin joku syövänalku, johon rintasyöpähoidot eivät pure.. Päässä voi muhia aivokasvaimenalku, tai verisuoni olla ratkeamaisillaan.
On tää tosiaan aika pskaa, ois ees joku sairaus, jonka saisi lääkkeillä ja elintavoilla pysymään aisoissa, mutta piti sitten tulla syöpä, jolle et itse voi tehdä mitään!
Mutta jotta nuppi ei ihan menisi nurin, paras olisi elää vain tätä päivää ja koittaa olla murehtimatta tulevaa..
Mää haluun elää!!! ja pitkään!! Pitää vaan sulkee nuo tilastot pois mielestä ja elää tätä päivää.Mutta kun se ihmismieli on kummallinen.Tulee pohdittua välillä liikaakin. Ollaan onnellisia,ettei meistä kukaan tiedä etukäteen,milloin kuollaan. Mutta eletään täysillä ja nauttien jokaisesta päivästä.
Joo minä nautin tällä hetkellä poskiontelotulehduksesta. Yleiskunto on heikko. Hb 121...eipä ole hurrattavasti noussut. Ilmankos väsyttää. Kuulemma 3-4kk menee toipumiseen sytojen jälkeen lääkärin mukaan....että silleen. Mulla meni näin pitkään,että hyväksyin syöpäni. Paskat,mitä o hyväksyny....miksi just mulle tuli syöpä?? Miksi!!!!
Minulla on tuo miksi? kysymys helpompi. Itsepähän aiheutin, näin ainakin lääkäri sanoi. Varsinaisia lohdutuksen sanoja (mutta valitettavan totta). Niin että jatkakaa vaan tupakanpolttoa nuoriso !
enään mitään lisä sairauksia.Toivottavasti pian paranetEipä tässä kunnossa ole kehumista,mutta päivä kerrallaan,Kai jo elokuussa helpottaa,heh.Minullakin oli valkosolut 0,08 nut oli hiukan noussut.
näyttää menevän aikaa,ainakin minulla,ennenkuin Hb nousee ,mullahan hoidot loppui heinäkuussa,ja Hb on vielä nytkin 118. Ehkä minulla senkin takia on pitkään alhaalla,kun oli hoitojem jälkeen vielä rinta ja munasarja leikkaukset.
miksi se sairaus pitää hyväksyä, ja syöpä vielä.
En ole siihen oikealla lailla valmis vieläkään vaikka siitä on jo 12 vuotta.
En halua sitä kellekään saati sitten itsellenikään, ainoa mikä lohduttaa ja sen vuoksi hyväksyn on se että ei lapseni ole sairastuneet..
Jipii..12v sitten syöpä sinulla ja olet elossa...jipiii!!! Meillä muillakin on siis toivoa! Ikinä en voinut kuvitellakaan,että itselleni tulisi syöpä! En kuulu edes riskiryhmään. Miksi on syöpää,miksi??? Sitä vaan on ja se lisääntyy. Miten siitä voisi välttyä? Ei mitenkään. Se tulee jos on tullakseen,vaikka urheilis,söis oikein ja ei ois lihava eikä polttais eikä o suvussa....syöpä vaan tulee...
Potkaisen koko syöpää. Toivon että jokaikinen syöpäsolu kuolee eikä tule ikinä takaisin.
Kun arvosi on noin alhainen? Oletko sama ihminen joka sai eilen sen toisen taxon?
Minulla on toinen tiputus tänään. Viime viikolla neutrofiilit oli kanssa 0,jotain, nousussa ollessaan mitattiin 0,69. En saanut kasvutekijää, mutta eilen neutrofiilit olivat ihanat 6 jo ja sen on kyllä tuntenut voinnissa. 6 päivää ehdin touhuta ja olla energinen ja tänään saan uuden satsin suoneen.
Joten odottavissa tunnelmissa, millainen juna sieltä tällä kertaa tulee ylle ;)
Mulla oli hemoglobiini onneksi vielä 137, joten ihan hyvissä voimissa tunnen olevani toistaiseksi.
Nyt sitten vain laxoberonit ja rasvat heti käyttöön, josko tämä kerta sujuisi vähän helpommin :)
Olivat nousseet neurtofiilit.ja hemoglobiinikin.Hyvä.että sinulla oli parempia päiviä sait kerätä voimia.Uskoisin,että tämä toinen tiputus on helpompi.Ainekaan vielä ei ole tullut mitään.Hyvin sinullakin varmasti menee.Onnea matkaan.Kirjoittele illemmalla kuinka meni.
Olisiko vaihtoehtoja? No onhan niitä. Tässä tarjolla muutama, saiskos olla:
- kuolema? Ei kiitos, lapseni oli vasta 4-vuotias kun sairastuin
- luuydinsiirto ja paraneminen? Kyllä kiitos, mutta ensin pitäisi löytää se sopiva luovuttaja
- itsesäälissä rypeminen ja elämän lopettaminen tietoon sairaudesta? Ei kiitos! Kuten jo kirjoitin, lapseni oli vasta 4-vuotias. Lisäksi on käynyt ilmi että hän on erityislapsi ja tarvitsee erityistä huolenpitoa. Myös minulta vaikken olekaan ihan terve.
Koskaan ei ole mielessäni käynyt että miksi minä, siis ei todella koskaan. Tähän kysymykseen sisältyy nimittäin se toinen puoli: miksi ei joku muu, pitäisikö vielä valita kuka jos en kerran minä? Kammottava ajatus.
Kaikki on näin selkeää ja helppoa luultavasti siksi että koko ajan on niinsanotusti tilanne päällä. Voi olla että jos joskus paranen, niin alan siinä vaiheessa käydä näitä asioita läpi mielessäni ja silloin voi olla vaikeaa. Mutta siihen saakka eletään täysillä ja nautitaan jokaisesta kivuttomasta hetkestä!
Hyväksymisen vaihtoehto ei todellakaan ole itsesäälissä rypeminen, vaan suuttumus ja eläminen täysillä "ihan uhallakin".
Myös minun tyttäreni oli sairastuessani nelivuotias. Nyt olen jo isoäiti - ja prkl hengissä edelleen, vaikka syöpä on käynyt päälle jo kolmeen kertaan.
Ikinä en ole suostunut hyväksymään sairauttani - pakosta olen sen kanssa elänyt, mutta en ikinä suopeasti alistuen.
Samaa mieltä kanssasi ja minä haluan tulla isoäidiksi. Minun nuorin on nyt 10v. En hyväksy,että minulle tuli syöpä -EN!! Vaihtoehtona olisin mieluummin ollut vielä terve!
että en tunne yhtäkään ,joka on kuollut rintasyöpään,enkä ole edes keneltäkään kuullut,siis ainakaan viime vuosikymmenenä. Vaikka minäolen jo viisikymppinen,en silti ole minäkään hyväksynyt tätä syöpää,mutta olen sopeutunut tähän ,että näin minulle kävi.Ja onhan takanani lähes 50v.tervettä elämää. Lapsenlapsia minäkin haluan nähdä,poikani on 23.vuotias ja kihlautui avovaimonsa kanssa,,tytär 21v.opiskelee vielä.Nyt kun tämäminunkin syövänjälkeinen masennus alkaa irrottaa otettaan,on elämän halu taas kasvanut.alan olla toiveikas,että jospa sekä mies että minä selviämme tästä! hyvää mieltä toivon kaikille kaikesta huolimatta!
10 vuotias lapsi,ja kyllä haluaisin nähdä,kun hän varttuu aikuiseksi.tuntuu hirveälle ajatella,että hän jää orvoksi.No päivä kerrallaan se on katsottava,ja yritettävä nauttia joka hetkestä.
Hei Muumiäiti!
Tosi on, ettei nykyisin enää kuolla rintasyöpään. Se on osaltaan hyvän ja kattavan joukkoseulonnan ansiota, jolloin nämä syövän esiasteet ja itse kasvaimetkin havaitaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.Lisäksi syövän hoito on kehittynyt jättiharppauksin viimeisen kymmenen vuoden aikana ja hoidot räätälöidään aina tapauskohtaisesti.
Ollaan siis ihan etuoikeutettujen joukossa, kun saadaan hoitoa sairauteemme ja elämä jatkuu pakollisen paussin jälkeen. Tällä iällä (51 v.) se saikkarikin on ihan tervetullut, saa sitten toipilaana nauttia pitkästä kesästä ja viettää aikaan perheen ja ihanien ystävien kanssa.
Kiitos sinulle tällä palstalla olleista kommenteista ja viesteistä. Ne auttoivat ainakin minua ensimmäisten päivien shokin yli.
iloinen jos sinulle on ollut hyötyä minun kommenteistani. Itse olen vähän miettinyt,että olenkohan kirjoitellut liian negatiivisesti.Minähän jouduin uudelleen sairauslomalle,oltuani syöpähoitojen jälkeen noin 3kk. töissä.olen kertonut tästä,että sairastuin vaikeaan masennukseen. Nyt minun sairausloma jatkuu ainakin toukokuun loppuun,käyn terapiassa ja nyt alkaa jo olla valoisiakin päiviä .eikä vain sielussani,myös luonnossa. Olen ollut työelämässä mukana jo 35vuotta,ja vielä haluaisin jatkaa töitä,kunhan olen täysin toipunut. Sinä saat tietää leikkauksen jälkeen,mitä hoitoja saat.Etukäteen niitäkään ei kannata miettiä. Toivon sinulle aurinkoisia kevätpäiviä!