Pelottaa

Olen nyt rv 5 2. Minulla ei ole oikeastaan mitään oireita. Ennen plussausta ja vähän sen jälkeen oli etovaa oloa väsyä. Rinnat on vielä kipeät mutta ei niin kuin aiemmin. Myös mahassa tuntui nippailuja ja menkkamaista tuntemusta mutta ei enää. Ihan kuin en olisikaan enää raskaana.

Voiko oireet heittelehtiä näin? Tiedän että joillakin voi olla oireeton raskauskin mutta jos alussa on oireita ja sitten ne loppuukin.

Huolestuttaa kovasti. Meillä on ollut pitkä taival jo tähän ensimmäiseen plussaukseen ja haluaisin ja toivon kovasti että meidän koettelemukset oisivat voineet olla jo siinä. Keskenmeno olisi aivan järkyttävää.

Ulrta on kahden viikon päästä. Sinne asti täytyisi odottaa että tietäisi onko kaikki hyvin.

Luulin ettei maailmasta onnelisempaa löytyisi kun raskaaksi tulemme. Huoli täyttää sydämen. Olen tottakai myös onnellinenkin mutta nauttia en tästä ainakaan vielä osaa.
3554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heippa!

Ja onnea plussasta =)

Minulla oli myös raskauden alussa pelko siitä, että olenkohan kuitenkaan raskaana, vaikka teinkin plussatestin. Pyysinkin sitten neuvolasta että jos pääsisin labratestiin. Kun sitten labrankoe näytti plussaa, en siltikään uskaltanut iloita... Piti jännittää vielä muutamia viikkoja ennen ultraa.. Sitten ultrassa kun näimme pienen sydämen sykkeen oli ilo aivan valtava =)

Mutta summasummaarum, raskaus meni hyvin, ei ihmeempiä oireita, pientä väsymystä ja etovaa oloa tuonne rv 12 asti.. mutta sen jälkeen voin vallan mainiosti..

Ajattelin tuolloin kaikista oireista ja oireettomuudesta kaikkein pahinta, mutta kaikki oli kuitenkin hyvin.

Ja nyt ulkona tuhisee vaunuissa kohta 7 viikon ikäinen poika =)

Tsemppiä sinulle odotukseen ja pidän peukkuja että kaikki menee kohdallasi hyvin.

Vauvaliimaa ja tarrasukkia!

Nipsu74

Äänestä

Ihanaa aikaa tää raskaus.Itelläni on jo viikko 35 0. Olet saanu varhain tietää oottavasi, ite vasta viikolla 7.Mulla oli kans täysin oireetonta välillä ja ihan alussa rintoja lukuunottamatta, pahoinvointi lisäänty sitten väsymyksen kera joskus 8-12-viikoilla kunnes hävis kokonaan viikon 13 aikoihin. Ole huoleti! Ihanaa kun voi lukea paljon mitä vauvan kehityksessä kulloinkin tapahtuu ja jännätä ja oottaa aina seuraavaa neuvolaa. Onnea!

Äänestä

Heips. Menen aikalailla samoilla viikoilla, tänään rv 5 4. Menkkamaista kipuilua tulee muutaman kerran päivässä, rintoja vähän jomottaa, mutta eipä oikeastaan muuta.

Ärsyttää tämä olotila. Menkkathan ovat kohta kaksi viikkoa myöhässä, testissä oli selvä plussa, mutta silti jotenkin en usko olevani raskaana. Kävin vielä ostamassa toisenkin testin, ihan varmuuden vuoksi, mutta se olikin susi, eikä tullut edes kontrolliviivaa, joten on kai pakko luottaa tuohon ensimmäiseen testiin. Kolmatta en enää hae :)

Iloita en myöskään vielä uskalla. Kaveri on kanssa raskaana, kuukauden tai pari mua edellä, ja olisi mahtavaa yhdessä olla, mutta kun... Mietin ensin, että pitäisi kai varata varhaisultra ja todistaa itselleni, että kyllä siellä vauva on (kyllä on, ihan varmasti on), mutta sitten taas, jos siellä ei vielä näy mitään (en bongannut ovista edes ovistikuilla, joten ei ole mitään hajua, milloin se tapahtui), stressaisin vaan turhaan.

Vielä 10 min ja sitten saa soittaa neuvolaan ajan. Eilen vielä mietin, että haluan sinne mahdollisimman aikaisin, mutta en enää. Antaa sen toisen nyt ensin kasvaa kunnolla, jotta sydänäänet kuuluu varmasti ja ultrassa näkyisi jotain. Jos jokin on vinossa, eiköhän se siihen mennessä olisi sitten selvinnyt.

Pitäisi varmaan keksiä enemmän harrastuksia, ettei tämä murehtiminen jäisi ainoaksi :P Niinpä eilen kävin shoppailemassa itselleni kahdet kengät. Jalat ovat sen verran turvonneet, etteivät edes lenkkarit mene jalkaan (kuljen läpysköissä), mutta on ne uudet kengät niin kauniit tuolla eteisen lattialla ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko kaikki hyvin kirjoitti:

Olen nyt rv 5 2. Minulla ei ole oikeastaan mitään oireita. Ennen plussausta ja vähän sen jälkeen oli etovaa oloa väsyä. Rinnat on vielä kipeät mutta ei niin kuin aiemmin. Myös mahassa tuntui nippailuja ja menkkamaista tuntemusta mutta ei enää. Ihan kuin en olisikaan enää raskaana.

Voiko oireet heittelehtiä näin? Tiedän että joillakin voi olla oireeton raskauskin mutta jos alussa on oireita ja sitten ne loppuukin.

Huolestuttaa kovasti. Meillä on ollut pitkä taival jo tähän ensimmäiseen plussaukseen ja haluaisin ja toivon kovasti että meidän koettelemukset oisivat voineet olla jo siinä. Keskenmeno olisi aivan järkyttävää.

Ulrta on kahden viikon päästä. Sinne asti täytyisi odottaa että tietäisi onko kaikki hyvin.

Luulin ettei maailmasta onnelisempaa löytyisi kun raskaaksi tulemme. Huoli täyttää sydämen. Olen tottakai myös onnellinenkin mutta nauttia en tästä ainakaan vielä osaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu